keskiviikkona, joulukuuta 03, 2008

Naisten tappelu on lasta tärkeämpää

Vanhemmuus rakentuu äitiydestä ja perheen ihmissuhteet muovautuvat äidin (naisen) kautta. Perheiden väliset ihmissuhteet ovat naisten välisiä suhteita.

Miehen liikkumatila on tuota yksityistä sfääriä laajempi; mies hoitaa intiimien ihmissuhteiden ulkopuolisen maailman. Siksi mies syrjäytyy vanhemmuudesta. Se ikään kuin kuuluu asiaan, ja on siten normatiivisesti hyväksyttyä.

Syrjäytymisen legitimoi se, että naisesta tulee samalla paljon kärsinyt Pyhä Äiti.

Dr. Phil Show’ssa viime sunnuntaina 30.11.tämä tv-psykologi auttoi uudelleen avioitunutta etäisää. Isän uusi avioliitto oli ehtinyt ajautua ongelmiin, avioeron partaalle, koska aikuiset (isä, uusi vaimo ja entinen vaimo) eivät saaneet arkea sujumaan. Avioero häämötti vain viiden kuukauden mittaisen avioliiton tuloksena.

Uusi vaimo syytti ex-vaimoa eli lasten äitiä siitä, että ex on tuhonnut heidän liittonsa.

Dr. Phil korosti isälle, että yritäpä olla nyt vastuunkantaja tässä tilanteessa, sinun kuuluu itse hoitaa oma suhteesi lapsiisi; sinun pitää ihan itse varata ja ostaa ne matkaliput lastesi luo ja sinun pitää olla valmis vaikka muuttamaan lastesi perässä, jos tilanne sitä vaatii. Phillip McGraw korosti siis ihan hyviä perusasioita, joiden kanssa tämäkin isukki tuntui olevan hukassa.

Normit eli yhteisön asettamat ilmassa leijuvat vaatimukset tahraavat ihmisen mieltä. Dr. Phil katsoi tärkeäksi muistuttaa isälle, että kukaan ei voi retuuttaa sinua huonoihin ratkaisuihin elämässäsi, jos et itse anna hänelle valtaa tunkeutua mellastamaan. Asia on juuri noin, mutta se ei edellytä mieheltä oikeastaan niinkään HALUA kuljettaa omaa elämäänsä kuin kriittisyyttä (eli TIETOA) sitä kohtaan, mitä ympäristö koko ajan syöttää.

Dr. Phil tarjosi jälleen hyviä ja osuvia näkökulmia ja ohjelma on minusta aina onnistunut. (Muistutan samalla, että mies on idiootti suhtautumisessaan Irakin sotaan ja Yhdysvaltojen ja sen puolustusvoimien ja Naton merkitykseen Irakissa. Ja moinen normiuskovaisuus ja jämähtänyt konservatismi puskee pintaan joissakin muissakin teemoissa.)

Mielestäni ohjelman riitaisaa ja jännittävää aihetta kiinnostavampaa oli se, kuinka se tuli kertoneeksi rivien välissä aikuisten arvoista. Vanhemmuus on ennen kaikkea parisuhde. Se on vasta toissisijaisesti isän ja hänen lastensa välinen suhde.

Lasten asema perheen ihmissuhdeverkostossa on niin heikko, että jopa entisen vaimon ja nykyisen vaimonkin suhde on tärkeämpi kuin isän suhde omiin lapsiinsa. Dr. Phil Show’han käsitteli juuri tätä vaimojen välistä ihmissuhdetta, joka oli vaikutuksiltaan niin valtaisa, että isän suhde sekä lapsiinsa että nykyiseen vaimoonsa oli romuttunut.

Aikuiset eivät anna asemaa lapselle. Itsenäistä asemaa, jossa lapsi saa olla subjekti ja kehityksen kiistämätön osatekijä. Vanhemmuus on yhtä kuin parisuhde; hällä väliä, vaikka lapsi ei tuohon ahtauteen mahdu.

Dr. Phil tuli lähes pilkanneeksi ex-vaimoa ja nykyistä rouvaa, kun hän totesi, että eihän teidän tarvitse edes sietää toisianne! Dr. Phil oli oikeassa: naisten välisellä suhteella ei ole mitään merkitystä, sorry vaan. Tärkeä on vain isän ja lasten välinen suhde, mutta silti asioiden järjestys näyttää elämässä kulkevan juuri noita uuvuttavan ongelmallisia uria, joissa aikuiset keuhkoavat omasta asemastaan ja merkityksestään.

Yhteiskunnan rakenteet (eli usein lähinnä normit) ohjaavat ajattelemaan vanhempia (ja kaikkia muitakin!) niin, että ei ole oikeastaan niin kummallista, jos suhde omiin lapsiin rikkoutuu.

Aikuiset häikäilemättä keskittyvät järjestelemään aikuisten välisiä ihmissuhdesotkujaan, vaikka ongelma ydin olisikin yksinkertaisesti lapsen ja hänen vanhempansa välisen suhteen turvaaminen. Hassua on, että usein on kyse pelkästään siitä, että lapsen ja vanhemman suhteelle pitäisi antaa rauhaa (rauhallista tilaa, aikaa ja pakottomia valintoja), mutta ympärillä pyörivät aikuiset eivät vauhtisokeutensa ja itsekkyytensä takia sitä oivalla. Ja yleensä vähintään toinen vanhemmista on itse mukana tässä rallissa, jossa kaasutetaan joka kierroksella maassa makaavan lapsen yli, uudestaan ja uudestaan.

Käynnistin keskustelun tästä aiheesta Tiina Kaarelan eroperhe.netissä.



Kuvat: Poikani kävelee pitkospuilla Kilpiaavan jättimäisellä suolla, kohti Pyhätunturia ja Luostoa. Pyhätunturi näkyy selkeällä säällä pitkospuiden vasemmalla puolella ja Luosto oikealla. Vetiselle suolle rakennettu reitti vie lintutornille.

Tukholman parlamenttitalon rappusilla tuli kuin tarjottimella valokuvauksellisesti kiinnostava tilanne, johon oli pakko tarttua laukaisinta painamalla. Tummapukuinen mies ilmestyi ruutuun oikealta, hölkytteli rappuset ylös ja poikani istui kylmästä väristen kiviportaalla. (Toivottavasti tummapukuinen oli joku kansanedustaja - rakastan poliitikkoja! Aivan samoin kuin Phil McGrawin kakistelematonta tyyliä.)