keskiviikkona, joulukuuta 30, 2009

Genderismi on feminismiäkin kiehtovampaa

Vuoden päättyminen on hyvä tilaisuus koota yhteenvetoa blogistani.

Haluan todeta kolme asiaa.

Ensiksi, on ollut kiehtovaa päästä tutustumaan ja tarkastelemaan kunnallisen lastensuojelun toteutusta ja työssä vallitsevia ajattelumalleja ja asenteita.


Lastensuojelun vinoutuneisuuden kautta voi yleisemminkin tarkastella kohtuuttomuuksia ja epäkohtia yhteiskunnassa.

Toiseksi, olen jo vähän aikaa miettinyt, onko ajattelutapani feminismiä ollenkaan. No, onhan se tietysti siinä mielessä, että kaikenlaisten rakenteellisten epäoikeudenmukaisuuksien nimeäminen kiehtoo minua. Mutta ennen kaikkea edustan genderismiä, joka kritisoi vallankäytön ja yleiseimmin yhteiskunnallisen järjestyksen sukupuolittamista. Valta ja koko elämämme on määritelty kahden heteronormatiivisen sukupuolen mukaan. On miesten alue ja toisaalla naisten alue.

Sukupuolten yläpuolelle pitäisi jo osata luoda jotain nykyaikaisempaa, kaikki - myös ei-heteronormatiiviset - sukupuolet yhdistävä nimittäjä. Olisi pitänyt luoda jo kauan sitten.

Voisiko tämä yhteinen nimittäjä olla vaikka humanismi?

Oma koulukuntani feminismissä, kriittinen feminismi, on nimittäin varsin kirjaimellisesti minun koulukuntani. Olen siitä siksi ylpeä, että erittäin harvoin syntyy uusia koulukuntia. Koko elämänsä akateemisessa yliopistossa työskennellyt professorikin joutuu vain uneksimaan omasta koulukunnasta.

Kriittinen feminismi on lyhyesti sitä, että naiset itse petaavat oman sortonsa sallimalla naiseuden käsitteen rakentua kaikenlaisen hoivaamisen varaan. Hoivaaminen ja huolenpito versovat tietysti äitiydestä.

Minulla ei ole mitään hoivaamista ja äitiyttä vastaan, mutta kriittisen feminismin näkemyksen (minähän saan - ja minun pitää - tosiaan itse määritellä mitä kriittinen feminismi on!) mukaan naiseus rakentuu äitiydestä, kun taas mieheys on koostettu aivan muusta kuin isyydestä. Naisen voimavarat, synnyttäminen ja äitiys, kääntyvät siis naista vastaan. Mies taas voi helpommin kaapata vahvuudekseen isyydenkin, jos hän haluaa valita näin. Sillä hänen ei ole pakko. Nainen puolestaan on lähtökohtaisesti nimenomaan äiti.

Äitiys määrittelee naisen, mutta isyys ei määrittele miestä. No, tulihan se sieltä, lyhyesti.

Edustamaani ajattelutapaa, kriittistä feminismiä, en ole löytänyt näin suoraan määriteltynä naistutkimuksen kirjallisuudesta. Enkä ole löytänyt edes termiä "kriittinen feminismi". Sitä ei ole feminismissä ja naistutkimuksessa vielä käytetty. Olen päässyt kiinni johonkin neitseelliseen.

Kolmanneksi, nyt on ehkä sopiva tilaisuus tuoda esiin myös se, mikä on blogini luetuin kirjoitus. Se on vanha tekstini Matti Nykäsen "managerista" Maick Sierrasta. Sierra ei ollut sen sortin manageri, kuten elokuva Matti elostellen väittää.

Matti-elokuvan käsikirjoitus on harhainen; ihmettelen kuinka vähän käsikirjoittaja oli välittänyt etsiä tietoa, vaikka sitä olisi ollut taatusti äärettömän helposti saatavilla. Sen sijaan laiska käsikirjoittaja tyytyi ratsastamaan niillä asenteilla, joita hän arveli suurella yleisöllä Matista ja hänen lähipiiristään olevan.

Maick Sierra tuo lähes päivittäin blogiini lukijoita. Hämmästyttävää. Sierra-uoma on syöttänyt blogiini kävijöitä jälleen kiihtyvästi ihan viime päivinäkin, ilmeisesti koska Matti Nykänen on ollut puukotuksen takia lööpeissä.

Aivan erityisesti Sierra-kävijöitä tulee blogiini Wikipedian kautta, josta on linkattu blogiini. Linkki on siellä siksi, että edustan kirjoituksellani hyvin erilaista näkemystä kuin Matti-elokuvaan kyhätyn Nick Nevada -hahmon kautta katsojille yritetään kertoa. Olen maineen puhdistaja.

Olen tuntenut ihmisen henkilökohtaisesti.

tiistaina, joulukuuta 29, 2009

Joulu hengästytti

Helsingin Sanomat julkaisi juuri joulun alla jutun ystäväperheestäni, jota kunnan sosiaalityöntekijä on jo vuosien ajan kuristanut ja pelotellut. Sittemmin samainen sossu vei perheen lapset kiireellisesti huostaan.

Jotenkin tämä kulunut joulu on ollut sen verran toimeliasta aikaa, etten ole vielä ehtinyt edes lukea huostaanottojen purkautumisesta kertovan uutisen kainaloiseksi sivulle taitettua juttua, mutta lehti on minulla yhä toki tallessa. Sain sen käteeni tältä äidiltä, jonka sanoin Helsingin Sanomien toimittaja Päivi Repo perheen kohtalosta kirjoitti.

Helsingin Sanomat aikoo seurata kyseisen perheen lasten huostaanottoa ja pyytipä ihmisiltä lisää uusiakin kertomuksia heidän kohtaloistaan. Se on hienoa.

Palautin kyseisille vanhemmille heiltä lainaamaani materiaalia ja sain heiltä kaksi itse leivottua ruisleipää. Luomurukiista. Leivän makua on kehuttu.

Joulu on ollut hyvää aikaa urheilla. Olemme käyneet muutaman kerran uimassa Aalto-Alvarissa Jyväskylässä. Sekä minä että pikku poikani sukeltelemme ja uimme hyvin ammattilaisen näköisinä, kun meillä on päässämme uimalasit ja -lakki.

Kuusivuotias ei välttämättä enää kovin vapautuneesti liikuskele naisten pukuhuoneessa ja pesutiloissa. Hän ei haluaisi esitellä tipiään.

Ja nyt on pakko kertoa eräästä hauskasta kohtaamisesta. Menimme eilen illalla uimaan Aalto-Alvariin. Pukuhuoneessa keski-ikäinen nainen rasvasi jalkapohjiaan. Katsoin, että nainenhan on osannut valita hyvän rasvan tuohon touhuun; minäkin käytän samaa ainetta kaikkeen.

Erittäin riittoisa voide on uskomattoman halpa, eikä sen valmistuksessa ole käytetty liian monia ja monimutkaisia valmistusaineita. Ikävät punoitusta aiheuttavat lisäaineet, parabeenit, puuttuvat.

Olin jo lähellä kehua hänen voidevalintaansa, kun hän avasi suunsa ja totesi, että onpa sinulla ihana vatsa!

En ensin meinannut ymmärtää, että mitä hän sanoi, mutta hän ryhtyi selittämään, että hänelläkin oli samanlainen vielä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Olin heti juonessa mukana. Ai sinullakin on ollut tällainen!

Hän oli pukeutunut ja oli juuri lähdössä, kun vielä huikkasin hänelle, että painan hänen lausuntonsa mieleeni ja kerron siitä eteenpäin.

Minua on jo pitkään tympinyt puhetyyli, diskurssi, jossa vain läskien voivottelu on ainoa mahdollinen tapa puhua vartalosta. Siksi minä aina jossain tiukassa ja vakavassa virallisessa seurassa ryhdyn helposti kehumaan lihaksiani - vaikka niitä ei just sillä kertaa olisikaan.

Uskon, että bodaava kolumnisti Matti-Esko Hytönen saa lihaksiaan mainostaessaan osittain nautinnon siitä, että hän asettuu tälläkin tavoin valtavirtaa vastaan.
On nimittäin niin, että muotia ei ole niinkään lihasten ihailu, vaan erilaiset tyylit puhua lihasten puutteesta ja rasvasta.
Jo siis se on provokatiivista, että kehuu itseään itseään lihaksikkaaksi. Se hämmästyttää minua. Eikö se ole ihmisen alkuperäinen olotila?

Siihen olen tosi tympääntynyt. Kun kuntoa pitää hoitaa, siihen ei puhumista tarvita verukkeeksi.

Maailma muuttuu, ja se ruumiin velttouskin katoaa, kun tajutaan, mikä diskurssi meitä hallitsee.

tiistaina, joulukuuta 22, 2009

Sossut osaavat myydä marjat jalostuslaitoksiin

Nyt täytyy kertoa ideani marjojen kaupallisen käsittelyn kehittämiseksi.

Hyväntahdon juhla joulu saapuu, joten koettava saada tämä marjabisnes kuntoon ennen sitä.

Kuten viimeksi kirjoitin, mielestäni köyhien thaimaalaisten kutsuminen marjankerääjiksi Suomeen on hyväksikäyttöä. Maaseudulta kotoisin olevat poimijat eivät tiedä, mihin kaikkeen he Suomessa joutuvat.

Jokaiselle paikkakunnalle on saatava marjojen, sienten ja luonnon villivihannesten pakastus- ja kuivatusasema. Se takaa nykyiseen verrattuna moninkertaisen hinnan suoraan poimijoille. Suomalaiset poimivat tällä tavoin marjat itsekin. Ja jos ulkomailta tuotaisiin poimijoita, heillekin marjanjalostajat joutuvat maksamaan kovempaa hintaa.

Erilaisten kasvisten käsittely on yksinkertaista ja siistiä. Veri ei lennä eikä rasva härskiinny. Toiminta olisi älykästä järjestää suuren elintarvikemyymälän yhteydessä. Pakastettuja ja kuivatettuja tuotteita olisi helppo nostella suoraan kaupan hyllyille, ostettavaksi.

Paikkakunnan kotitarve- ja kaupalliset viljelijät voisivat tuoda vastaanottoasemalle myös kasviksia puutarhasta. Kun vastaanottoon ja käsittelyyn olisi palkattu ja koulutettu työntekijä, hän pystyy valmistamaan niistä kuivattamalla ja pakastamalla niistä monenlaista pussukkaa.

Kun käsittelyketju olisi näin lyhyt, luonnontuotteet olisivat halpoja kuluttajille. Nyt välikädet kuppaavat osansa, joten poimijoille maksetaan erittäin huonosti.

Minä ostaisin kaikkia metsämarjoja, sieniä ja vaikkapa kuivattua nokkosta. Ja kuivattua poimulehteä, erilaisia kukkia ja eri muodoissaan kuusenkerkkää. Monenlaista.

Mustikkakeitto edustaakin sitten jo pitemmälle kehitettyä jatkojalostusta. En ole koskaan tajunnut, miksi kullakin paikkakunnalla ei ole omaa mustikkakeiton keittäjää, vaikka kaikenlaisia sopanhämmentäjiä yleensä löytyy.

Paikallisesta metsästä kerätyt luonnon antimet ovat kaikin mittarein mitattuna parasta ravintoa.

* * * * * *

Eräs lastensuojelun parissa työskentelevä juristi on kertoillut minulle viime päivinä kuulumisiaan. Hän törmää joka vuosi siihen, että sosiaalityöntekijät tyhjentävät koteja juuri ennen joulua. Sossut käyvät juuri joulun alla nappaamassa lapset kiireellisesti huostaan ja lähettävät heidät laitoksiin.


Ehkä sossut kierolla tavalla tarvitsevat tuollaista omaa joulurauhaansa rakentaakseen.

Sama huostaanottoaalto on asianajajan mukaan nähtävissä myös ennen juhannusta. Joulu ja juhannus ovat hänen mukaansa pahaa aikaa.

Toisin kuin luonnon herkkujen, sossujen poimimien lasten vastaanotto on järjestetty hyvin. Yksityiset perhekodit saavat koko ajan tuoretta materiaalia suomalaisilta lapsiperheiltä.

Jostain syystä laitokset kuitenkin päästävät lapset koteihinsa jouluksi. Tämä on ristiriitaista, jos juuri joulu on kodeissa lapsille niin vaarallista aikaa. Esimerkiksi Mattilan lastenkodissa Jyväskylässä oli vuosi sitten joulun ajan vain kaksi tai kolme lasta.

Loppuvuosi on ymmärrettävästi hyvä aika ottaa lapsi huostaan, sillä kunnat saavat rahaa lastensuojeluun lastensuojelukertoimen mukaan. Tämä kerroin lasketaan vuoden lopussa huostaanotettujen lasten määrän mukaan. Kertoimen laskentatapa on ääliömäinen, siihen kun ei vaikuta mikään muu lastensuojelutyö. Vain huostaanotettujen määrä merkitsee. Lastensuojelukerroin ei noteeraa kunnan tarjoamia avohuollon tukitoimia. Viheliäistä.

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että yhä useampi huostaanotto puretaan. Kirjoitin Helsingin Sanomissa käynnissä olevaan keskusteluun mielipiteeni. HS julkaisi sen välittömästi.

Minusta näytti nimittäin siltä, että mielipiteitä keskusteluun oli tullut erityisesti sosiaalivirkamiehiltä, jotka olivat työaikanaan istuneet työkoneen ääreen ja lapioineet läjään kaikki vanhat käsityksensä.


Kirjoitin haisevan vastalauseeni myös toiseen äskettäiseen Helsingin Sanomien keskusteluun. Helsingin Sanomat oli tarjonnut ilmaista tekstimainontaa Sonecta Oy:lle, jonka asialle oli ryhtynyt Lastensuojelun keskusliiton projektipäällikkö Reima Orvasto.

lauantaina, joulukuuta 19, 2009

Ihmiset eivät näe sortoa

Ensimmäisen kunnollisen pakkasviikon päätteeksi on ajankohtaista puhua marjanpoiminnasta.

Olen hiukan kauhuissani kuunnellut ja lukenut juttuja Thaimaasta Suomeen matkustavista metsämarjojen poimijoista. Heille käy hommassa huonosti, heikkojen marjavuosien jälkeen ei ole voinut päätyä mihinkään muuhun päätelmään.


Liikun usein Lapissa. Toissakesänä kuulin, että Kuusamossa eräs thai-poimija teki itsemurhan. Myös toinen takaisin kotimaahansa Thaimaahan palannut maanmies kuului päätyneen samaan ratkaisuun.

Hämmästelin, miksi itsemurhista ei puhuta julkisuudessa, jos ne ovat totta.

Marjastajat maksavat itse kaikki kulunsa. Jo pelkästään lentolipun maksamiseen saa kerätä älyttömästi marjoja.

Kansanedustaja Pekka Haavisto (vihr) kertoo Vihreän Langan kolumnissaan (9.10.2009) "Köyhät keskuudessamme" sattumalta näkemistään thai-poimijoista. Hän oli heinäkuussa Istanbulin lentokentällä. Hän nousi siellä Turkish Airlinesin koneeseen. Se alkoi hänen hämmästyksekseen täyttyä sinitakkisista thaimaalaisista nuorista miehistä.

Hän luuli ryhmää ensin joksikin urheilujoukkueeksi, mutta he eivät olleet Haaviston mielestä urheilijan näköisiä. Ja takkien selässä luki punaisin kirjaimin "Korvatunturi".

"Päättelin, että nämä olivat thaimaalaisia marjanpoimijoita matkalla Lappiin. He eivät puhuneet englantia, ja sielussani toivotin heille hyvää matkaa. He olivat tulleet köyhistä thaimaalaisista kylistä tavoitteenaan palata edes jonkinlaiset säästöt mukanaan kotiin. Lehdistä olemme pitkin kesää saaneet lukea uutisia marjanpoimijoiden kurjasta kohtelusta Lapissa. Ainakin minun sietokynnykseni ylitti tieto lokakuun alussa varvastossuissa ja shortseissa Lapin pakkasissa liikkuneista marjanpoimijoista."

Pekka Haavisto ihmettelee, että eivätkö suomalaiset todellakaan halua nähdä tätä ihmisryhmää ja tunnistaa sen ongelmia.


"Jos Karl Marx eläisi, hänen kurjalistoonsa kuuluisivat myös nämä vierastyöläiset."

Haavisto väittää, että jos Forssan työväentalolle kokoonnuttaisiin nyt, kuten kokoonnuttiin sata vuotta sitten rakentamaan Sosialidemokraattista puoluetta, ainakin yksi banderolli nostettaisiin korkealle thai-poimijoiden puolesta.

"Ja jos ay-liike kantaisi huolta kaikista työtä tekevistä, Hakaniemen torilta olisi jo kuultu ärähdys vierastyövoiman kohtelusta Suomessa."

torstaina, joulukuuta 17, 2009

Epäpätevä sossu pätee huostaanottamalla

Olen pitkään seurannut erästä sosiaalityöntekijää. Sankarimainen "lasten pelastaja" on nyt osoittautunut puutteellisesti ammattiinsa koulutetuksi ja epäpäteväksi.

En edes minä osannut epäillä, hänellä ei ole tutkintoa sosiaalityöstä.

Hänen suosimansa amerikkalaisen elokuvan action-otteet ovatkin olleet vain peitetarinaa. Hän on yrittänyt vimmaisella lastensuojelutyöllään salata sitä, että sosiaalityöntekijän akateeminen koulutus puuttuu tyystin.

Hänestä on ollut hienoa olla kunnan virkamies. Asema on voidellut jotain osaa hänen identiteetissään.

Hän on hyvä esimerkki siitä, kuinka vaarallista saattaa olla se, että vähäisellä itsetunnolla ja kapasiteetilla varustetulle ihmiselle uskotaan vastuullinen työ ja asema.

Tämä sosiaalityöntekijä otti perheestä lapset kiireellisesti huostaan tolkuttomilla väitteillään. Huostaanottopäätöksen lähti mukaan allekirjoittamaan kunnan toinen sosiaalityöntekijä, koska tällä toisella oli huostaanoton vaatima sosiaalityöntekijän pätevyys.

Epäpätevä sossu näki ennen kiireellistä huostaanottoa ja vielä sen jälkeen paljon vaivaa, että kiersi kaiken huipuksi markkinoimassa käsityksiään kyseisestä perheestä muille viranomaisille, jotka tutkivat lapsia.

Sossun värittämä ja vääristelemä esitieto näyttää muuten kelpaavan erityisesti psykologeille. Psykologin kirjoittamia käsityksiä erään perheen asiakaspapereista lukiessani minulle mieleeni nousi levottomuutta aiheuttavia epäilyksiä.
Mahtaisiko psykologien koulutuksessa ja ammatillisessa itseymmärryksessä olla jotain tarkasteltavaa? Psykologien tekemät kirjaukset eli tapa ja diskurssi, jonka mukaan kirjoittavat, vaikuttaa suoraan sanottuna huuhaalta!

Joka on tähän saakka halunnut välttää noitatohtoreita, hänen kannattaa kiertää myös psykologit kaukaa.

Psykologit vaikuttavat itse olevan kovin halukkaita kirjoittamaan kaikenlaista omien tuntemusten ja oletustensa perusteella. Se hämärtää ja rapauttaa ihmisten käsitystä ammattikunnasta. Eipä siis ihme, että psykologisoiminen on muodikasta monilla hallinnonaloilla, kuten sosiaalityössä. Lukemieni asiakaspapereiden mukaan myös terveydenhoitajalla on käsitys itsestään taitavana psykologina. Kammottavaa.

Psykologien työn laadun leväperäisyyteen sopii hyvin se, että psykologit ovat merkittävässä asemassa, kun sosiaalityöntekijä selvityttää lastensuojelun tarvetta perheessä. Sossu voi siis tilata psykologien ammattikunnalta suurinpiirtein sellaisen lausunnon kuin sattuu kyseistä lastensuojelutapausta varten tarvitsemaan.

Epäpätevä sossu
haki epätoivoisesti
tunnustusta


Kyseisen sossun harjoittama viranomaisten manipulointi on ollut ymmärrettävää. Hän on itse puutteellisesti koulutettu omaa virkaansa varten, joten toisilta virkamiehiltä tulevat puolustavat lausunnot ovat olleet tärkeämpiä kuin totuuden selvittäminen.

Epäpätevyytensä takia hän ei olisi kestänyt sitä, että toiset viranomaiset olisivat alkaneet ihmetellä hänen toimiaan. Siksi hän on ponnistellut ankarasti, jotta on saanut syötettyä omia näkemyksiään muille viranomaisille. Hän on tarvinnut viranomaisten tukea epätoivoisesti.

Olen pitkään tiennyt, että kyseinen sossu on epäpätevä ainakin lastensuojelutyöhön, vaikka kunta on antanut hänelle nimenomaan lastensuojelun vastuualueekseen. Mutta minäkin luulin tähän saakka, että vain lastensuojelun opinnot olisivat puuttuneet.
Uskoin, että tämäkin hurja kontrollivallan edustaja sentään on akateemisen loppututkinnon suorittanut sosiaalityöntekijä. Mutta ei.

Lastensuojelun sankari
ei kertonut
epäpätevyydestään

Asiakkaat ovat joskus rohjenneet kysäistä jotain hänen pätevyydestään. Hän on vastannut viivytellen. Asiakkaille on selvinnyt jossain vaiheessa aiemmin se, ettei hänen ainakaan lastensuojeluun ole pätevöitynyt.
Tuotakin tiedon palasta piti odottaa useita kuukausia.

Nyt on selvinnyt, että hänellä on ehkä sosiaaliohjaajan koulutus. Sosiaalityöntekijä puolestaan on akateeminen tutkinto, sossut valmistuvat yliopistosta.

Tämä kyseinen sosiaalityöntekijä on nähtävästi kärsinyt siitä, että hän on epäpätevyytensä takia ammatissaan myös epäuskottava. Heikko itsetunto panee ihmisen puuhailemaan vaikka mitä, jotta voisi tällaisella itseterapoinnilla torjua kaikenlaisia mörköjä.

Hän on koettanut hankkia itselleen vahvempaa statusta, asemaa ja siten myös toisten virkamieskavereiden arvostusta sillä, että on ryhtynyt tekemään kiihkeästi lastensuojelua pienellä paikkakunnalla. Hänestä on tullut pelätty lastensuojelija. Hän on ehkä tulkinnut väärin ihmisten tunteman kauhun. Hän on luullut sitä kunnioitukseksi.

Aseman rakentamiseen ei ole tarvinnut lapsiperheiltä ja muilta kuntalaisilta tulevaa arvostusta. Tällekin sossulle on riittänyt se, että toiset virkamieskaverit kunnantalolla arvostavat häntä. Kunnan virkamiehet elävät omissa suojatuissa piireissään.

Sosiaalihallinto ja kuntalaisten elämä paikkakunnalla ovat tällä tavoin kaksi aivan eri maailmaa, joiden ei tarvitse kohdata. Tämäkin sossu sai pitkään, vuosikausia, elää omassa rauhassaan kunnan virastotalon lintukodossa.

Hän ehti jo täysin tottua siihen, että toisilta virkamieskavereilta tuleva palaute on ihan riittävää - kuntalaisten näkemykset vain häiritsevät.

No, nytpä näyttää tämä työkavereidenkin antama arvostus rapisseen. Hiekalle rakennettu sortuu ennen pitkää.

Sossua ei ole enää pitkään aikaan näkynyt työpaikallaan. On pitkällä virkavapaalla.

maanantaina, joulukuuta 14, 2009

Pylly täyteen dynamiittia - ja kiertoradalle!

Kirjoitin ja toimitin eteenpäin siis viime viikolla 54-kohtaisen lastensuojeluilmoituksen eli yhteensä 20 sivua. Kohteena on lastensuojelulaitos, josta ryhmätyönä kokosimme havaintojamme.

Laitoksesta olisi toki enemmänkin valitettavaa, kuin mitä kirjoitin lastensuojeluilmoitukseen. Tämän ilmoituksen luonteen vuoksi pitäydyn kertomaan ongelmakohdista siten, että nämä tekijät aiheuttavat kärsimystä suoraan lapselle.

Lähetin tämän ilmoituksen kaupungin viranomaisille siksi, että saan tiedottaa kaupungin viranomaisille kyseisen lastensuojelulaitoksen ja yleisemminkin lastensuojelun ongelmista.

En hevin usko, että ilmoitukseni johtaa mihinkään nopeaan toiminnan korjaamiseen itse laitoksessa. Lastensuojeluilmoituksestani ei välttämättä seuraa yhtään mitään käytännössä.

Mutta silti tällainen valituskirjelmöinti on oleellisen tärkeää. Kehitysprosessit kun etenevät siten, että ongelmasta virtaa pikku hiljaa tietoa eri lähteistä ja tätä kasautuvaa, kertyvää tietoa käytetään muutosten perustana.

Luetteloni jatkuu:

15) Lähes koko viime lukuvuoden (2008-2009) lastenkodissa oli esikoululainen, joka ei päässyt lainkaan esiopetukseen, vaikka hän oli sen menestyksellisesti ehtinyt aloittaa omassa kotikunnassaan. Esikoulun opettaja ehti kotikunnassa kirjoittaa lapsen esikoulutaidoista ja -innokkuudesta erittäin kannustavan ja kiittävän arvion.

Hänen kirjoittamansa arvio on monisivuinen ja seikkaperäinen - aivan kuin hän olisi halunnut sanoillaan taistella sitä vastaan, millaiseen huostaanottosirkukseen sosiaalityöntekijän hurmos ja kiihko lapsen sittemmin johtivat.

Paheksun suuresti, että tämä (heppoisin perustein) huostaanotettu lapsi ei saanut jatkaa lastenkodissa esikoulua. Hänen hienosti alkanut esikoulu-ja koulu-uransa katkaistiin lastensuojelulaitoksessa. Voi sanoa, että koulutielle tuli huostaanoton takia lähes vuoden tauko.

16) Lapset eivät päässeet edes seurakunnan päiväkerhoon. Esikouluiässä oleva lapsi ja hänen sisarensa olivat tottuneet kotona, oman elämänsä parissa, käymään seurakunnan päiväkerhossa. Sitäkään lastenkoti ei saanut lapsille järjestettyä, vaikka uskonnolliset vanhemmat ovat aina tahtoneet siirtää tällaista henkistä perintöä lapsilleen. Talon henkilökunnan tekemien kirjausten mukaan henkilökunta luopui kerhon etsimisestä, koska muutaman kilometrin päässä sijaitsevassa kaupunginosassa kerhoa ei enää ole osallistujapulan vuoksi olemassa.

Häh?! Sekö oli ainoa seurakunnan kerho kaupungissa?

17) Kolmasluokkalaista ei päästetty kouluun elokuussa, kun koulu kesäloman jälkeen alkoi. Kuluneena syksynä lastenkodissa oli kolmasluokkalainen poika, joka ei saanut aloittaa koulunkäyntiä laitoksessa asuessaan. Hänet pakotettiin odottamaan sitä, kun hän pääsi muuttamaan sijoituskotiin syyskuussa. Poika menetti heti syyslukukauden alkajaisiksi muutaman kouluviikon.

Taitaa tämäkin tarina juoruta siitä, kuinka hirveä tungos on esimerkiksi perhekoteihin. Sijoituslapsia hoitavilla yrityksillä on hieno markkinatilanne. Eräs lastensuojelun kohteeksi joutuneiden perheiden tukihenkilönä toimiva ystäväni kuvaa nykytilannetta lapsikaupaksi. Osuvasti sanottu. Bisnes kukoistaa.

18) Lapsen pyllyyn työnnettiin viime keväänä kuumelääkkeeksi suppo eli peräpuikko. Se oli huono ja peräti väärä valinta siksi, että se on tehoton taistelussa korkeaa kuumetta vastaan. Tässä tytön omin silmin nähneen sairaanhoitajan kuvaus havainnoistaan:

"Tytön kuume oli todella korkealla...istui tulipunaisena sohvalla, ja yski siten, että luulin lapsen tukehtuvan. Hengitys vinkui. [Erään lastenkodissa asuneen lapsen nimi] kertoi, että olivat väkisin työntäneetISOLLE TYTÖLLE supon pyllyyn. Supot ovat vauvoja ja oksentavia lapsia varten, eikä nykylääketieteen mukaan niitä suositella edes heille." [Sain tämän sairaanhoitajalta tekstiviestinä.]

Minä kovasti hämmästelen supon sullomista juuri tämän lapsen peräsuoleen. Tässä oli nimittäin kyseessä lapsi, josta hänen kotikuntansa sosiaalityöntekijä itsepintaisesti ja tutkimusten ja näytön vastaisesti pitää vireillä väitettä, että lasta (ja hänen sisartaan) on käytetty seksuaalisesti hyväksi.

Kysyn, miksi laitos työnsi peräpuikon peräaukkoon, joka sossun mukaan on mahdollisesti joutunut seksuaalisesti väärinkäytetyksi? Eikö pieni lapsi jälleen koe, että taas aikuinen käyttää häntä seksuaalisesti hyväksi?!

19) Rohtuneita huulia ei hoideta. Niistä tyydytään vain kirjoittamaan asiakaspapereihin. Kirjauksia lukiessa ei voi olla hämmästelemättä sitä, että eikö lastenkodissa saada hoidettua moista ongelmaa kuntoon? Kirjaukset, joissa henkilökunta julistaen nostaa asian esiin, mutta joista ei kuitenkaan ole luettavissa, että ongelma olisi edes yritetty hoitaa lääkitsemällä kuntoon, näyttäytyvät karnevalistisina. Huulten rohtumisesta tuli henkilökunnan oma show.

Ja sille on syynsä. Nimittäin pedofiliaepäilyn tueksi laitos kirjoitteli auliisti raportteihinsa, kuinka sisaruksilla oli jatkuvasti rohtuneet huulet.

Kirjauksia lukiessani ihmettelin suuresti: miksi ihmeessä lastensuojelulaitos ei hoida huulia kuntoon. Se on yksinkertaista: niihin tarvitsee sipaista vaikkapa Bepanthenia. Kaikki sen tietävät.

Viime talven aikana lastenkoti tyytyi vain voimattomana vaikeroimaan rohtuneiden huulien takia. Kotikunnan sosiaalityöntekijä nimittäin kirjasi omiin raportteihinsa erittäin tyytyväisenä, että sisaruksilla on ollut lastenkodissa jatkuvasti rohtuneet huulet.

Laitoksen henkilökunta kävi kukin vuorollaan kirjaamassa havaintojaan siitä, että sisarukset nuolevat huuliaan. Minä hämmästelen tuollaista ammattikoulutetun hoitohenkilökunnan uusavuttomuutta ja kädettömyyttä! Antakaa lapsille sellaista voidetta, joka tepsii, älkääkä tyytykö vain toistuvasti kirjaamaan samaa ongelmaa, uudelleen ja uudelleen.

Huulten rohtuminenhan lastenkodin henkilökunnan mukaan tietysti merkki siitä, että lapset ottavat suihin! Aivan takuulla pedofilian ja siihen liittyvän suihinoton tunnusmerkistöön liittyy siis myös se, että lapsi nuolee huuliaan.

Sillä ei näköjään ole lastenkodille ja kotikunnan sosiaalityöntekijälle merkitystä, että ajallisesti ajatus suihinotosta ei tietenkään täsmää. Mahdollisuuksista ottaa suihin oli tuolloin vierähtänyt jo sen verran pitkä aika, että rohtuminen ei voinut olla enää sen aiheuttamaa.

Silläkään ei ollut merkitystä, että poliisi, syyttäjä ja erikoislääkärit olivat jo puolitoista vuotta aiemmin tyrmänneet sosiaalityöntekijän väitteet.

Siksi ihon tulehtuneisuutta ihailtiin ja varjellen päiviteltiin.

Tämän pedofiliaepäilyn rakentamiseen ja ylläpitoon liittyy eräs merkintä, jonka on kirjoittanut hoitaja NN [kirjoitin nimen itse ilmoitukseen]. Hän taivastelee sitä, että toisella näistä sisaruksista on ollut viime aikoina "kummallinen" tapana tökkiä poskeaan suun sisäpuolelta jäykistyneellä kielellään.

Niin lastenkodissa kuin sisarusten aiemmassa päiväkodissa ovat lastenhoitajat selvästi opetelleet ulkoa luetteloa siitä, millaisin oirein pedofilian uhriksi joutunut lapsi kokemaansa ilmentää. Lapsesta koetetaan etsiä näitä lueteltuja oireita, ja rakentaa päämäärätietoisesti ja tarkoitushakuisesti pedofilian uhrin muotokuvaa.

Nykylastensuojelu on muuttunut puhdasoppiseksi kirjalliseksi vapaapainiksi. Sosiaalityöntekijän mielestä tärkeää on vain sellainen kärsimys, joka näyttää papereissa ja etenkin sossun itsensä kirjoittamissa tulkinnoissa, johtopäätöksissä ja yhteenvedoissa hyvältä.

Muistutan, että niin oikeuslaitos kuin lääketiedekin olivat tutkineet nämä sisarukset, ja epäilyt oli kumottu jo yli vuosi aiemmin. Pikku kunnan sosiaalityöntekijä piti muiden viranomaisten tutkimuksista ja johtopäätöksistä huolimatta jatkuvasti vireillä pedofiliaepäilyjään. Hän puuhasi pedofiliasyytöksensä parissa vielä silloinkin, kun hän oli saanut kärrättyä sisarukset lastenkotiin.

Lastenkoti keräsi hyvässä yhteistyöhengessä sosiaalityöntekijälle kullanarvoisia "todisteita" pedofiliasta.

20) Lastenkodin johtaja liihotteli kertomaan "pedofiliasta epäillyn" perheen vanhemmille, että hän ei tiedä miksi lapset on otettu huostaan. (Ks. myös edellinen kohta, kyse on samasta perheestä.) Häntä ei yhtään haitannut se, että lapset olivat ehtineet olla kiireellisesti huostaanotettuina hänen laitoksessaan jo kolme (3) kuukautta.

Ensiksikin, moinen välinpitämättömyys ja tietämättömyys on erittäin loukkaavaa sekä vanhempia että lapsia kohtaan. Toiseksi, on täysin selvää, että moisesta tietämättömyydestä ja typeryydestä ei kannattaisi rientää kertomaan vanhemmille asialla ylpeillen ja kehuskellen.

Lapsille johtajan tietämättömyys on suorastaan vaarallista ja itse asiassa niin osoittautuikin olevan. Henkilökunta keräsi täyttä häkää lapset kiireellisesti huostaanottaneelle sossulle todisteita siitä, että "lapsia on käytetty seksuaalisesti hyväksi". Lasten oikeusturvaa poljettiin jälleen.

Ilmeisesti tietoinen ja tarkoitushakuinen ajatus taustalla on ollut se, että johtaja voi tietämättömyyttään vakuuttaen puhdistaa johtamansa laitoksen epäilyistä, että henkilökunta juonittelee vaikkapa pedofiliasta todistusaineistoa keräämällä.

Voidaankin todeta, että johtajan alaiset ovat tienneet enemmän johtaja itse. Sosiaalityöntekijä on informoinut henkilökuntaa takuulla riittävästi sisarusten "ongelmista". Kotikunnan sossu on itse kirjannut yhteydenottojaan perheen asiakaspapereihin. Hän on sekä vieraillut huostaanottamiaan lapsia "tervehtimässä" ja nallekortein kuulustelemassa että myös soitellut lastenkotiin.


Sossu on siis koko päässyt monin eri tavoin kertomaan omista haluistaan suoraan lastenkodin henkilökunnalle.

Pöyhkeyttään hän lähetti lastenkotiin jopa joulukortin (2008) näille sisaruksille, joita hän ei päästänyt ainoatakaan kertaa käymään kotonaan kotilomalla sen kuluneen vuoden ajan, jolloin tämä karmea tyyppi oli perheen sossuna. Ei edes jouluna.

Nyt perheen asioita hoitaa kotikunnassa eri sosiaalityöntekijä. Se johtuu siitä, että karmea tyyppi on vetäytynyt pitkälle virkavapaalle.

Taisi käydä olo tukalaksi.

sunnuntaina, joulukuuta 13, 2009

Lapsi pelastetaan laitokseen pärjäilemään yksin

Pidän lastenkodista tekemässäni lastenilmoituksessa ydinongelmana sitä, että lapsi joutuu siellä takuulla usein huonompiin oloihin, kuin hänen kotonaan on. Tätä ristiriitaa korostan ilmoituksen taustoitukseksi kirjoittamassani alustuksessa. Sosiaalityöntekijät pelastavat lapsen lastensuojelulaitokseen poliisioperaatiossa, jossa esikuvana ilmeisesti käytetään amerikkalaista pyssyelokuvaa.

Lupaamani luettelo lastensuojeluilmoituksessa käsittelemistäni epäkohdista jatkuu:

11) Lastenkodin henkilökunta ei ole virittynyt etsimään ja lukemaan lasten aitoja ja välittömiä tunnereaktioita. Empatiaa ei ole kelpuutettu työkaluihin. Lapsi kokee tällaisen välinpitämättömyyden julmuutena.

12) Lastenkodissa lapset joutuvat elämään häiriintyneiden ja sairaidenkin lasten kanssa, sillä kunnat ja kaupungit tuovat laitokseen lapsia, joiden oikea paikka olisi sairaalan lastenpsykiatrinen osasto. Lapsia kuljetetaan säästösyistä ja hoitopaikkojen puutteen vuoksi lastenkotiin.

En muuten yhtään ihmettele sitä, että sairaita lapsia kyyditetään usein lastenkotiin. Nykysuuntaus kun näyttäisi olevan se, että terveille lapsille tehdään aivan turhia psykiatrisia tutkimuksia, jos näiden lasten perheet ovat joutuneet mistä tahansa syystä lastensuojelun kynsiin.


Kun sosiaalityöntekijällä on "huoli" perheestä, hänen kannaltaan olisi erittäin hyvä, jos lapsesta löytyisi psykiatrista vikaa. Se vahvistaisi lastensuojelun valtaa - vaikka maalaisjärjellä voisi kuvitella asian olevan päinvastoin.

13) Lapset joutuvat kohtaamaan ja näkemään toisen lapsen seksuaalisesti virittynyttä käyttäytymistä. Laitoksessa on hoidettavana sellaisiakin lapsia, jotka ilmehtivät ja elehtivät seksuaalisesti ja laukovat suustaan aiheen mukaisesti värittyneitä ajatuksiaan.

14) Lastenkoti ei tarjoa lapsille heidän ikänsä mukaista kasvuympäristöä. Laitoksessa hoidetaan alle 12-vuotiaita lapsia. Tästä huolimatta talon työntekijät käyttävät itsestään nimitystä "ohjaaja". Häh? Leikkipuistoko lastenkoti käsittää olevansa?

Noin pienille lapsille ei riitä ohjaus, vaan heitä pitää hoitaa. Lastenkoti edellyttää lapsilta aivan liian varhaista itsenäistymistä. Lasten pitäisi tässäkin mielessä pystyä pärjäämään yksin.

Minusta tällainen ideologinen valinta on sietämätön, jossa laitos mieluusti näkee lapset tarkoitushakuisesti tietyissä tilanteissa "pikkuaikuisina". Se on työntekijöiden mukavuudenhalua ja tällä tavoin he ilmentävät murentunutta vanhemmuutta.

On julmaa, kun lapsi ensin otetaan traumatisoivien pakkokeinojen ja poliisioperaation avulla kiireellisesti huostaan ja kyyditetään lastenkotiin, siellä onkin vastassa vain "ohjaajia". Ei syliä eikä lohdutusta. Tämä kertoo jotain yleisemminkin rakenteistamme ja niiden taustalla olevista päämääristä ja arvoista.


Tragikoomista on, että tosiasiassa lapsia otetaan jopa huostaan sen takia, että he ovat tulleet normaalia varhemmin murrosikään. Tässäkin laitoksessa on ollut kuluneen vuoden aikana sellaisia lapsia. (Eli lastensuojelun mukaan vika on tavallaan itse lapsessa, ei niinkään heidän kodissaan.)

Lastenkoti tarjoaa heille erittäin ristiriitaisen kasvuympäristön, jossa heidän oletetaan pärjäävän yksin ja itsenäisesti, mutta samaan aikaan laitos väittää asettavansa heille "rajoja". Lastenkodin ideologian mukaan tällaiset lapset kärsivät "rajattomuudesta".


* * * *

Pakko lisätä tähän loppuun, että löysin Anna Kontulan vanhan blogikirjoituksen, jossa hän arvioi "huoli"-käsitteen perustaa. Hän on tamperelainen vasemmistopoliitikko, joka on tullut tunnetuksi prostituution ymmärtäjänä. Kontulan blogikirjoitus "Lastensuojelun huolenaiheet" on hyvä. Sen sijaan hänen käsityksensä prostituutiosta... hm... Miten voikaan ihminen harhailla tuon ilmiön parissa noin perusteellisesti?

lauantaina, joulukuuta 12, 2009

Paljastan 54 ongelmaa lastenkodissa

Tein tällä viikolla lastensuojeluilmoituksen eräästä lastenkodista. Paukutin ilmoitukseen 20 sivua ja numeroin valitusluetteloon (tai lastensuojelulain termonologian mukaisesti "huoli"luetteloon) kaikkiaan 54 eri kohtaa.

Lähetän samaisen kirjelmän pienin muutoksin ja lisäyksin myös lääninhallitukseen.

Kirjoittakaa ja julkistakaa!


Se on oikeasti asia, jota viranomaiset, kuten sosiaalikoneiston rötösrouvat pelkäävät. Virkamiehet eivät toki pelänne sitä, että olen tehnyt virallisen ilmiannon virkakoneiston vioista. He pelkäävät sitä, että mitä ja miten lastensuojeluilmoituksestani virkamieskollegat juttelevat keskenään erilaisissa epävirallisissa kahvipöytäkeskusteluissa.

Eli virkamiestä yksinkertaisesti jurppii se, että olen pukenut ongelmia kirjalliseen muotoon. Ei siis se, että olen virallisesti kirjelmöinyt ja valittanut.


Virkamies kun selättää helposti kaikenlaiset valitukset.

Valituskirjeiden teho on paljastavuudessa ja julkisuuden tuomisessa asioihin, joista viranomaiset erittäin mielellään vaikenevat.

Ehdotan tässä pitkässä, kaupungin useille eri viranomaisille lähettämässäni kirjeessä, että lastenkoti tilaisi itselleen ajan lastensuojelun moniammatilliselta työryhmältä. Se kokoontuu Jyväskylässä Kosken eli Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen yhteydessä.


Lastenkoti voisi ottaa komitean eteen astuessaan mukaansa tämän kirjoittamani lastensuojeluilmoituksen, jonka pohjalta lastenkodille voitaisiin etsiä erilaisia auttamis- ja korjaustapoja.

Lastensuojelulain "varhaisen puuttumisen" ideologian mukaisesti kerron tässä "huolestani" - nämähän ovat lain ydinkäsitteistöä. Toki tässäkin tapauksessa lastensuojelun ongelmat lienevät jo ehtineet riistäytyä niin suuriksi, että lastensuojelu ei ehdi enää ajoissa apuun. Taas sossut päässevät mainostamaan ja vaikeroimaan, että he voivat osallistua vain jo valtoimenaan riehuvan tulipalon sammutukseen.

Lastensuojeluongelmien kasautumista lastensuojelulaitoksissa voimistaa se, että laitosten valvonta on heiveröistä, lasten ja heidän perheidensä näkökulmasta suorastaan olematonta. Esimerkiksi lääninhallitus on toistuvasti lähinnä vain naurun aihe kansalaisten näkökulmasta tarkasteltuna. Vaikka kansalainen viimein sattuisi epäkohdan havaitsemaan ja nimeämään, hänelläkään ei ole käytännössä ketään eikä mitään viranomaista, jonka kanssa voisi käydä dialogia laitoksen korjaamiseksi.

Olen ruotinut äskettäin Keski-Suomen lastensuojelun moniammatillista työryhmää blogissani. Julkaisin kokonaisuudessaan eräästä perheestä annetun lausunnon, jonka on kirjoittanut työryhmän sihteeri Pia Lahtinen (Merikratos Oy). Lahtisen kirjoitus on ehkä hurjinta tekstiä, mitä olen ikinä lukenut, mutta lastenkotihan on toki tottunut kaikkeen muuhun kuin pehmoiluun.

Lastenkoti ei voi puolustautua siten, että se tarjoaa muka vain lyhytaikaista hoitoa nopeaan tarpeen. Se ei ole totta. Lastenkodissa on tämänkin kuluvan vuoden aikana ollut hoidettavana monta sellaista lasta, jotka ovat asuneet talossa yli puoli vuotta. Laitoksessa on siis tosiasiassa myös pitkäaikaisia hoidokkeja.

Lapsen hoitaminen lastenkodissa on niin kallista, että mielestäni kaupungin ja muiden kuntien pitäisi lasten edun nimissä luoda sellaiset rakenteet, että esimerkiksi sisarussarjaa voidaan hoitaa heidän omassa kodissaan.

Tilanpuutteen vuoksi tuon tässä esiin vain lastensuojeluilmoituksen ensimmäiset "huolenaiheeni". Kerron myöhemmin tässä blogissani luettelon muutkin kohdat. Lastensuojeluilmoituksen voi lastensuojelulain mukaan tehdä ihan mistä vaan. Siksi huolikuormani on ollut suuri ja monipuolinen.

Olen siis koettanut lastensuojeluilmoituksen rajoissa pysyen koettanut eritellä, mistä lapset kärsivät ja mikä vaarantaa heidän kasvunsa ja kehityksensä.

Tässä huoliluetteloni ensimmäiset kymmenen kohtaa:

1) Työntekijät eivät ole oikeastaan ollenkaan asiakkaistaan eli laitokseen tuoduista huostaanotetuista lapsista kiinnostuneita.


Sosiaalityöntekijät nappaavat lapsen yllättäen ja äkillisellä poliisioperaatiolla kodistaan - tai kuten Karstulassa tehtiin: päiväkodista! - mutta vastaanottavassa lastenkodissa kaikesta hätääntynyt lapsi ei löydä turvallista ja lohduttavaa aikuisseuraa.

2) Henkilökunta ei juttele lapsille.

3) Aikuiset eivät pysähdy lapsen äärelle ja lapsen asioiden vuoksi.

4) Aikuiset eivät anna lapselle (eivätkä myöskään heidän vanhemmilleen) myönteistä verbaalista ja nonverbaalista palautetta.

5) Aikuiset eivät osallistu lapsen minäkuvan ja persoonan tukemiseen ja aktiiviseen rakentamiseen.

6) Aikuiset tahtovat mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti suorittaa määrätyt hoitotoimenpiteet, kuten lapsen laittamisen illalla nukkumaan,

7) Lapset laitetaan nukkumaan turhan aikaisin. Lastenkoti pitää ihanteena, että lapset nukkuvat jo kello 20. Hampaiden pesu ja pukeutuminen pyjamaan alkavat jo kello 19:30.

Tämä juoruaa muuten selvää kieltään siitä, että lastenkodissa on tekemisen ja virikkeiden puute. Lapset tuodaan laitokseen varastoitaviksi.

Lasten nukuttaminen palvelee aikuisten tarpeita, ei lasten. Lasten nukkuminen takaa laitoksen henkilökunnalle rauhan. Aikuiset pääsevät vetäytymään omiin "puuhiinsa", joita heillä ei oikeasti pitäisi tuollaisessa laitoksessa edes olla.

8) Aikuiset eivät puuhaile ja leiki lasten kanssa.

9) Aikuiset ilmaisevat välttelevää kiintymyssuhdetta, joka viestittää lapsille, että lähtekää mahdollisimman nopeasti pois minun läheltäni.

10) Lapset eivät saa läheskään tarpeeksi fyysistä läheisyyttä työntekijöiltä. Talo itse on niin ahdas ja olosuhteet ovat niin levottomat, että tuskin vanhemmatkaan pystyvät sitä riittävästi laitoksessa vieraillessaan tarjoamaan.


Tämä luettelo jatkuu seuraavissa blogikirjoituksissani. Pääsen myöhemmin kertomaan mehukkaita ja pöyristyttäviäkin "huolen"aiheitani, kun etenen luettelossani yksityiskohtaisemmin tarkastelemaan lasten kohtaloita.

Enkä ole pelkästään huolissani, vaan eräiden syiden takia myös järkyttynyt.

Eläimillä on jo tukenaan niiden oikeuksista puhuvat kansalaisaktivistit. Milloin kansalaiset heräävät lasten, perheiden ja kotien puolustamiseen? Syvimmiltään siinä on kyse humanististen, moniarvoisten ja individualististen arvojen varjelemisesta.

tiistaina, joulukuuta 01, 2009

Perhekodin äiti karttaa lapsia

Ammatillisen perhekodin "äiti" meni lausumaan sosiaalitoimiston järjestämässä palaverissa, että hän ei rakasta lapsia, joiden oikeat vanhemmat istuivat hänen vieressään, samassa palaverissa.

Hienotunteisuuden takia asiaa ei häneltä edes kysytty, vaan hän itse koki kummallisen tarpeelliseksi tuoda asian esiin.

Silti perhekodin äiti ja isä halusivat palaverissa ärhäkästi puolustautua uhkaa vastaan, että kotikunta vielä joskus palauttaisi lapset omaan kotiinsa. Sinne, jossa heitä rakastetaan. Tästä oikeiden vanhempien osoittamasta ja tuntemasta rakkaudesta on jopa kirjallista todistusaineistoa. Sosiaalityöntekijät ja heitä avustava sosiaali- ja terveyskoneisto ovat havainnoineet - aivan oikein - että vanhemmat rakastavat lapsiaan.

Perhekodin isä ja äiti ovat valmiita taistelemaan kaikin voimin, että he saavat pitää heidän hoidettavikseen ja laskutettavikseen kyyditetyt pikku lapset. "Äiti" ja "isä" pitävät oikeutenaan sitä, että lapset ovat heillä vielä kymmenen vuotta eli sen ajan, kun lapset alkavat lähestyä täysi-ikää.

Olemme nyt palaverin jälkeen hämmästelleet, että sosiaalityöntekijät eivät välittäneet kirjata ylös tuota sijaisäidin lausuntoa, että hän ei lapsia rakasta. Sijaisäiti halusi itse tuoda asian esille, ehkä asian paljastaminen oli hänelle terapeuttisesti tärkeää. Hän koetti lääkitä kärsimyksiään tällaisessa tilanteessa, jossa hänen on pakko hoitaa lapsia, joita hän ei edes rakasta.

Jep.

Sosiaalityöntekijät ja heidän kätyrinsä esimerkiksi päiväkodissa (!) kun kirjaavat kaikenlaisia älyttömiäkin pikku huomioita välittömästi, kun perheistä löytyy jotain negatiivista spekuloitavaa.

Sossut muokkaavat
perheen kohtaloa
kirjoituksillaan


On perusteltua olettaa, että sosiaalikoneistoon kuuluvat perhekodit (ja muut huostaanotettuja lapsia hoitavat sijoituspaikat) saavat mokata tosi pahastikin. Sosiaalityöntekijät eivät kirjoita siitä riviäkään. Kotikunnan sosiaalityöntekijäthän jättivät sijaisäidin lausahduksenkin kirjaamatta, jotta hän ei näyttäytyisi huostaanotettujen lasten asiakaspapereissa huonossa valossa.

Jos biologinen äiti olisi kertonut, ettei hän rakasta näitä lapsia, sosiaalityöntekijät olisivat kirjanneet lausunnon siten, että siihen vedoten kotikunnan ei tarvitsisi koskaan palauttaa lapsia omaan kotiinsa.

Mielestäni ei ole edes kovin vaikea kuvitella tilannetta, jossa joku äiti sattuisi ärsytettynä tokaisemaan, että hän ei rakasta lapsiaan. Kun lapset on otettu huostaan, sosiaalikoneisto tähtää siihen, että lapset ja heidän biologiset, oikeat vanhempansa vieraantuvat toisistaan. Esimerkiksi Jyväskylässä sijaitsevan perhetukikoti Mattilan henkilökunnan voi kuulla myöntävän asian ääneenkin. Järjestelmä ei pyri sitä edes salaamaan. Vanhempien ja lasten vieraannuttaminen toisistaan kuuluu pelin henkeen.

On siis itse asiassa pokkurointia järjestelmää vastaan, jos huostaanotetun lapsen vanhemmat kertovat rakastavansa lastaan. Kapinallisuutta.


Sijaisäidillä on lupa
laukoa mitä tahansa


Miksi muuten sijaisäiti sitten halusi itse kertoa, että hän ei tuttavaperheestäni huostaanotettuja lapsia rakasta? Tempauksesta voi tehdä johtopäätöksen, että hän itsekin kokee tilanteen jotenkin ristiriitaiseksi. Ehkäpä siten, että häntä rasitetaan lapsilla, joihin hän ei aiokaan erityisesti panostaa eli kiintyä ja sitoutua.

Lisäksi sijaisäidin lausahdus viestittää siitä, että sijaisperheet tuntevat olonsa turvalliseksi raskaan sosiaalikoneiston suojassa. Heillä on laaja ilmaisun vapaus, jossa voi vapaasti ilmaista tuntemuksiaan.


Pienet lapsetkin
joutuvat varomaan
sanojaan


Sen sijaan lastensuojelun kohteeksi joutunut perhe joutuu jatkuvasti miettimään jokaista sanaansa.

Negatiivista tietoa etsitään perheistä sellaisella innolla, että esimerkiksi pienten lasten kuulustelemiseksi on kehitetty ovelia menetelmiä (esim. nallekortit ja ns. pesässä tapahtuvat utelut), joilla lapset saataisiin "avautumaan" ja puhumaan pahaa vanhemmistaan, perheestään ja kodistaan.

No, rakkaudettomuus ei ole mikään uutinen, se on suorastaan odotettavaa. Perhekodissa käyvät näkevät sen oikeastaan omin silminkin.

Tässä perhekodissa "vanhemmat" ovat "lastensa" kanssa vain myöhään illalla ja aamulla lasten lähtiessä päiväkotiin ja kouluun. Muulloin perhekodissa työskentelee palkattu hoitaja. Vanhemmat jopa asuvat toisessa rakennuksessa, eri talossa kuin lapset.

Ja tämä on sitä parempaa hoivaa ja -kasvatusta, jonka innoittamana tähän perhekotiin huostaanotetaan lapsia!

Kun lapset vapautuvat huostaanotosta ja pääsevät takaisin omaan kotiinsa, he pääsevät paratiisiin.


Kuvassa: Julian Clary for Peta.

maanantaina, marraskuuta 30, 2009

Aila Paloniemi politikoi lasten kustannuksella

Keskustan kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk) rakastaa perhehoitoa ja perhekoteja sillä antaumuksella, jolla tietämätön rakastaa. Asema Perhehoitoliiton puheenjohtajana on tietysti arvokas.

Paloniemi ei tunne lasten perhehoidon taustalla olevaa paljon tärkeämpää rakennetta, eli lastensuojelua ja sen nykyisiä toimintatapoja.

On helppo pitäytyä kehumaan sitä, kuinka hyvää työtä perhekodeissa tehdään. Perhekoti suorittaa lasten hoitoa ammatillisesti; etenkin kaikki pienet lapset hoidetaan näissä yrityksissä, joista perhekodin "vanhemmat" saavat pääelantonsa. Perhehoitoa taas voi olla tavallisessa perheessäkin, jossa isä ja äiti käyvät päivisin muualla työssä.


Mutta arvelen, että näissä Paloniemen puheissa hyödynnetään laajemman "perhehoito"-termin antamaa mahdollisuutta asioiden kaunisteluun. Paloniemi siis puhuu perhehoidosta silloinkin, kun olisi osuvampaa ja suorempaa puhua perhekodeista.

Eräs ystäväni, paljon ja pitkään kuntien ja kaupungin lastensuojelun kouriin joutuneita perheitä auttanut tukihenkilö, totesi minulle viime viikolla osuvasti, että lastensuojelu on lapsikauppaa. Sosiaalityöntekijät kaappaavat suomalaisia lapsia lapsibisnekseen, sen helpoiksi, tuottoisiksi ja takuulla varmoiksi hoidokeiksi, jotka elävät vankilamaisissa olosuhteissa. Vankilamaisissa esimerkiksi siten, että koko perhe joutuu kyyhöttömään ahtaassa ja täydessä (bisneshän on rullannut viime vuosina tosi hyvin, perhekodit ja lastenkodit ovat jatkuvasti täynnä!) perhekodissa, kun vanhemmat tulevat tapaamaan lapsiaan.

Pitkän suostuttelun jälkeen sosiaalityöntekijä voi suostua tarjoamaan perheelle sellaisen mahdollisuuden, että perhe voi siirtyä tapaamisen aikana kuljeskelemaan yhdessä vaikkapa kaupungilla.

Aila Paloniemen kaltaiset tyypit, jotka tyytyvät vain kiillottamaan jäävuoren huippua, eivätkä ymmärrä, että pinnan alla on näkymättömissä vuoresta paljon suurempi osa, ovat varmasti hyödyllisiä joillekin eturyhmille. Tuollaisia ihmisiä on helppo käyttää hyväksi. Paloniemi on lapsikaupan tärkeä tukija. Hän on vain siirtämässä kepulaisen ideologian mukaisesti lihatiskiä kunnallisesta lastenkodista yksityiseen yritykseen, perhekotiin

Perhekoti sopii hyvin keskustalaiseen ajatusmaailmaan. Perhekodit sijaitsevat kaukana kaupungin keskustasta, syrjässä maaseudun rauhassa. Talossa on isä ja äiti ja paljon lapsia. Asetelma siis näyttää ydinperheeltä. Talot ovat suuria ja ympärillä on iso oma tontti. Ne sijaitsevat riittävän etäällä naapureista.

Keskustalaiset ihailevat sitäkin, että perhekodit näyttävät elävän jonkinlaisessa omavaraistaloudessa, sillä ne rakentavat suojakseen "onnellisen perheen idyllin". Viesti kuuluu: "Tässä talossa ovat asiat hyvin." Perhekodin on äärettömän helppoa eristäytyä ympäröivästä maailmasta, sillä ne voivat helposti kieltää esimerkiksi lasten oikeiden vanhempien vierailut laitoksessaan.

Sillä laitoksia ne ovat.
Ne ovat suljettuja paikkoja, joissa "isällä" ja "äidillä" on lupa olla etäiset suhteet hoidokkeihinsa. Viikko sitten eräs perhekodin "äiti" koki tärkeäksi kertoa sosiaalityöntekijöiden järjestämässä palaverissa, joka järjestettiin lypsettävien lasten kotikunnassa, että hän ei rakasta hoitamiaan lapsia. Minusta on hämmentävää, että hän kertoi tämän itselleen varmasti terapeuttisesti tärkeän faktan, vaikka häneltä ei sitä asiaa edes kysytty.

Tällaisessa "kodissa" lapset on tuomittu Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksellä elämään siihen saakka, kunnes varttuvat täysi-ikäisiksi.

Lapsi sen kyllä tajuaa sanomattakin, kun läheisimmät hoitavat aikuiset eivät häntä rakasta. Ei sitä kärsivän aikuisen tarvitse edes ääneen laukoa kärsimyksiään lääkitäkseen.

Ongelma vain on se, että tuollainen perhekoti on kasvuympäristönä skitsofreeninen.

Suorastaan hassua on, että tuokin perhekoti osoitti samassa palaverissa olevansa valmis pitämään kaikin voimin kiinni noista sisaruksista, joita äiti kiirehti mainostamaan, ettei hän heitä rakasta. Sillä nämä sisarukset tuovat joka ainoa päivä tähän perhekotiin rahaa, varmasti noin 200 euroa vuorokaudessa per lapsi.
Hoidosta jää perhekodille varmasti hyvä kate, sillä "vanhemmat" käyttävät lasten menoihin rahaa hyvin säästeliäästi.

Tuota hoitoa ja sen taustalla olevan huostaanoton pyörittämistä ovat maksamassa valtion lisäksi myös heidän kotikuntansa veronmaksajat.

Kyllä joissakin kunnissa näyttää olevan varaa.

Pitäisiköhän äidin rakkaudettomuudelle tehdä jotain? On luultavaa, että tässä talossa ei myöskään isä rakasta "lapsiaan". Olisiko parempi, jos lapsille haettaisiin jostain uusi, rakastava koti, jossa lapset pääsisivät rentoon ilmapiiriin, jossa tunteita ei tarvitse näytellä?
Minusta on julmaa, että nämä pienet lapset on työnnetty "kotiin", jossa heillä on vain kodin kulissit. Kodin näyttämö ja lavastus, teeskenneltyjä tunteita, opeteltuja vuorosanoja...

Ja nämäkin lapset kotikunta on ottanut kiireellisesti huostaan kodista, jossa ei ollut vikaa. Perheenjäsenet rakastivat toisiaan. Eipä siis mikään ihme, että kunnan sosiaalityöntekijä ja perhekoti ovat yhteistyössä karsineet minimiin lasten mahdollisuuden pitää vanhempiinsa yhteyttä. Lapset saavat tavata vanhempiaan äärimmäisen harvoin. Myöskään soitella ei saa kuin ankaran aikataulun mukaisesti.

Aila Paloniemi, perehdy pikkuisen enemmän ennen kuin alat puhua eri bisnesten puolesta.
Ota selvää, sillä olet tietämättömänä lapsille suorastaan vahingollinen.
Lasten kärsimysten hinnalla olet valmis puolustamaan aikuisten taloudellisia etuja.
Ja oman puolueesi etuja ja maailmankuvaa. Raakaa politikointia.

torstaina, marraskuuta 19, 2009

Monoammatillinen yöryhmä puukottaa selkään

Liitän tähän Jyväskylän moniammatillisen työryhmän kirjoittaman lausunnon. En yhtään ihmettele, että lausunnon kirjoittajan nimi puuttuu.

Perhe, josta lausunto on kirjoitettu, on tavallinen suomalainen lapsiperhe, jolla ei ole ongelmia.

Lastensuojelu oli alkanut alun perin sen takia, että äiti oli valittanut lääkärille väsymystä. Hänellä oli fyysisesti raskas työ ja kaksi pientä lasta, joista nuorempaa hän vielä imetti.

Myöhemmin lääkäri löysi toisen sisaruksen alushousuista mustan karvan. Karvan innoittamana sossu teki tutkintapyynnön poliisille, koska lapset vaikuttivat hänen mielestään seksuaalisesti hyväksikäytetyiltä. Lääkäri Valentina Krook oli kirjannut epäilyttävän karvalöydön, mutta oli välittömästi tuhonnut tärkeän todisteen.

Sittemmin sossu on kirjoittanut eri raporteissaan, että karva oli löydetty, mutta kenenkään ei tarvinnut karvaa tutkia.

Poliisi ei voinut karvalöydöstä innostua, koska todiste oli huolellisesti hävitetty. Niinpä poliisi sai tutkittavakseen tapauksen, josta sossu pystyi väittämään vain, että lapset ovat hänen mielestään omituisia.

Lääkärit tutkivat lapset Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa, eikä hyväksikäyttöä löytynyt. Mutta tästä moniammatillisen työryhmän lausunnostakin on luettavissa, että työryhmän "asiantuntijat" nielaisevat pureksimatta yhä tekohengityksellä elossa pidetyn väitteen, että lapset ovat hyväksikäytettyjä.

Tämän virkamiesjoukkion mielestä seikkaperäisillä lääketieteellisillä tutkimuksilla ei näköjään ole merkitystä, kun ihmiset on saatava näyttämään työryhmän lausunnossa sosiaalityöntekijän oletusten mukaiselta.

Poliisi joutui siis tutkimaan "pedofiliatapausta", jossa Karstulan sosiaaliosaston väitteet olivat turvonneet suhteettomiksi. Niinpä Saarijärven poliisi itse kirjoittaa tapauksesta näin: "Karstulan sosiaalitoimi oli tehnyt tutkintapyynnön lasten seksuaalisesta hyväksikäytön epäilystä, koskien [lasten nimet], kun oli ilmennyt päiväkodissa huoli lapsista. Nukkumaanmenotilanteet, riisumiset olivat olleet vaikeita. [Lähisukulaisesta] puhuminen oli selvästi ahdistanut lapsia."

Poliisikin totesi noilla riveillä, että aineistoa oli erittäin vähän sossun väitteiden perusteeksi.

Sossu on tuhlannut perheen "sosiaalisten ongelmien hoitamiseen" ilmeisesti järisyttävän määrän työtunteja. Todennäköisesti hän on joutunut laskuttamaan Karstulan kuntaa ylitöistäkin.

Onkin lähes loogista, että samaan aikaan Karstulan päiväkoti Tippamäki tuotti sosiaalivirkamiehille toiveiden mukaista kirjallista aineistoa. Ette voi ikinä uskoa, millaisia psykologisoivia arvoita päiväkodin lastenhoitajat Jaana Saarinen, Marita Siminson ja Teija Jokinen ovat pitkässä sepustuksessaan esittäneet! Päiväkodin kolmikko kyhäsi lapsista lausunnon, koska sosiaalityöntekijä halusi antaa sellaisen poliisille pedofiliatutkimuksia varten.

Päiväkodin kolmikon tietoisena päämääränä on ollut vahvistaa käsitystä, että lapsia on käytetty seksuaalisesti hyväksi. Tämä päiväkodin kirje on ollut tärkeää materiaalia, kun sossu on halunnut vakuuttaa lasten olevan "traumatisoituneita".

Sisarukset ovat onneksi kohdanneet Karstulan kunnan peruspalveluissa inhimillisiäkin aikuisia. Vain viikkoa ennen kiireellistä huostaanottoa, lastentarhanopettaja Raija Saarelainen arvioi vanhemman sisaruksen esikoulutaitoja muun muassa näin: "Kouluvalmiustaidot ovat vahvat ja on innostunut ja motivoitunut eskarilainen. Musikaalinen, liikunnallinen ja nauttii askartelusta. Suosittu ja pidetty leikkikaveri." Saarelainen kuvaa lasta lisää tähän tapaan, innostuneen myönteisesti, omin sanoin kolmen sivun mittaisessa kaavakkeessa. Hän ei löydä lapsen valmiuksista ja taidoista mitään huomautettavaa.

Kiitos Raija Saarelainen! Haluan kiittää Sinua noista sanoista, sillä perheen paksua sosiaalipapereiden nippua selatessaan törmää toistuvasti esimerkiksi samaan pedofiliaepäilyyn, josta virkamiesrinki ei suostu luopumaan, vaikka poliisi ja lääkärit olisivat tutkimuksissaan todenneet syytökset aiheettomiksi.

Pedofiliaepäilyn vuoksi lapset tutkinut Kuopion yliopistollisen keskussairaalan psykologi Tarja Pajunen puolestaan kirjoitti vuotta aiemmin samasta lapsesta suurta huolestumistaan ilmaisten: "Koulun aloittamisvaiheessa kognitiivisten taitojen kartoittaminen tarpeen mahdollisen hahmottamisen/matemaattisen erityisvaikeuden ennakoimiseksi ja kuntouttamiseksi." (10.9.2007)

Perhe asuu maaseudulla ja vanhemmat työskentelevät omalla maatilalla. Kirkonkylään on pitkä matka. He eivät ole jo pitkän välimatkankin takia halunneet kuljettaa lapsiaan päiväkotiin viitenä päivänä viikossa, joten lapset olivat päiväkodissa kolmena päivänä viikossa. Vanhemmat olisivat ilomielin kuljettaneet lapsensa joka päivä lähimpään päiväkotiin, joka on oman kotikylän alueella, mutta kunta pakotti lapset aina kirkonkylän suureen päiväkotiin.

Moniammatillinen työryhmä tuntuu vaikeroivan lausunnossaan tästäkin, että lapset eivät olleet koneiston tarpeiden mukaisesti päiväkodissa. Lapsiperheen omilla tarpeilla ja lähtökohdilla ei ole näköjään merkitystä, kun päivähoitopalvelua tuotetaan.

Molemmat vanhemmat ovat olleet päivisin lasten saatavilla. Elämä tilavassa ja viihtyisässä kodissa ja sen luonnonläheisessä pihapiirissä on ollut antoisaa.

Moniammatillinen työryhmä rakentaa perheestä käsityksen, että koko perhe pitäisi oitis ajaa laitoshoitoon. Sossu veikin lapset kiireellisesti huostaan pian tämän lausunnon jälkeen.

Työryhmä ei tavannut vanhempia tai lapsia kertaakaan. Vain työryhmään kuuluvat perheen kotikunnan edustajat olivat tavanneet perhettä. Kotikunta Karstulan virkamiehistä ainoastaan sosiaalityöntekijä Katja Salminen-Lahtinen oli käynyt kerran perheen kotona, hänkin vasta sitten, kun hän oli jo lujasti esittänyt vaatimuksen, että koko perheen täytyy lähteä yhdessä pitkälle laitoshoitojaksolle. Kotikäynnistä oli se hyöty, että sosiaalityöntekijä havaitsi kotiolot mukaviksi. Hän malttoi luopua määräyksestään, että maanviljelijäperheen olisi pitänyt lähteä elokuussa alkavaan laitoshoitoon. Se oli suuri helpotus, sillä elokuussa alkaa maatilan sadonkorjuu ja vuoden kiireisin aika.

Työryhmä rakenteli lausuntonsa heille tuoduista papereista ja työryhmän kokoukseen saapuneiden kotikunnan virkamiesten mielipiteistä. Karstulaa edustanut lastensuojelun erityissosiaalityöntekijä Hannele Metsäranta työskentelee Jyväskylän kaupungin sosiaaliasiamiehenä. Hän on siis jyväskyläläisten neuvonantaja, jos asiointi sosiaaliviranomaisten kanssa askarruttaa ja herättää huolta.

Tärkein väitteiden esittäjä on ollut sosiaalityöntekijä Katja Salminen-Lahtinen, joka pian tämän työryhmän antaman lausunnon jälkeen päätti ottaa lapset kiireellisesti huostaan kesken hoitopäivän, suoraan päiväkodista 10.10.2008. Hän marssi päiväkotiin poliisit edellään.

Pienet lapset eivät ole sen jälkeen päässeet kertaakaan edes käymään kotonaan Karstulassa.

Sosiaalityöntekijä rajoittanut vanhempien mahdollisuuden käydä tapaamassa lapsiaan äärimmäiseen minimimiin. Tällä hetkellä vanhemmat saavat käydä katsomassa lapsiaan kerran kuussa, kolmen tunnin ajan. He saavat soittaa lapsilleen vain kahtena päivänä viikossa. Matkaa lasten nykyiseen asuinpaikkaan, Lappeenrannan lähellä sijaitsevaan perhekotiin, kertyy edestakaisin 670 kilometriä.

Työryhmä vaikeroi lausunnossaan lähinnä vain perheen toisen lapsen takia, mutta molemmat sisarukset kelpasivat sosiaalityöntekijälle hyvin silloin, kun hän tuli noutamaan lapsia kiireellisesti huostaan.

Tällaisia lausuntoja moniammatillinen ASIANTUNTIJAtyöryhmä siis tuottaa, lukekaa ja hämmästykää:


"Läsnä

Karstulan kunta

Katja Salminen-Lahtinen, sosiaalityöntekijä, Karstula
Marita Siminson, lastenhoitaja, Tippamäen päiväkoti
Leena Halttunen-Vierimaa, terveyskeskuspsykologi, Saarijärven-Karstulan terveydenhuollon kuntayhtymä
Hannele Metsäranta, kiertävä lastensuojelun erityissosiaalityöntekijä, Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Moniammatillisen asiantuntijatyöryhmän jäsenet

Taru Kivijärvi, kiertävä erityislastentarhanopettaja, Jyväskylä
Riitta Näkki, erikoislääkäri, lastenpsykiatrian poliklinikka, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri
Markku Leskinen, asianajaja, Asianajotoimisto Hakanen, Lehtonen, Leskinen & Jantunen Oy
Paula Pollari-Urrio, johtava sosiaalityöntekijä, Sijaishuoltoyksikkö, Jyväskylän kaupunki
Leena Rantasila, psykologi, Jyväskylän perheneuvola
Lisäksi vs. ylilääkäri Juha Katajamäki Jyväskylän kaupungin aikuispsykiatria- ja päihdepalveluista on antanut suullisen lausuntonsa asiakasdokumenttien perusteella."

Vanhemmat eivät ole saaneet tutustua tähän lausuntoon, vaikka ovat pyytäneet siitä tietoja.

Sossu oli tuonut työryhmän luettavaksi muun muassa tämän asiakirjan:

Tutkintapyyntö lasten seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn vuoksi 18.6.2007

Tällaisen paperin sosiaalityöntekijä toimitti työryhmälle, mutta eipä tullut toimittaneeksi papereita, joissa poliisi sekä lapset tutkinut Kuopion yliopistollinen keskussairaala toteavat, että sossun väitteelle seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei ole löytynyt vahvistusta. Poliisi kuulusteli aikuiset ja lapset tutkittiin lääketieteellisesti.

Asiantuntijatyöryhmän sihteeri on Pia Lahtinen. Hän on todennäköisesti kirjoittanut tämän törkytekstin, joka vilisee vahvistamattomia väittämiä ja asenteellisuuksia, joiden tarkoitus on tukea huostaanottoa himoavan sosiaalityöntekijän innostusta. Kirjoittaja ei ole jostain syystä halunnut liittää nimeään tekstiin.

"Moniammatillisen asiantuntijatyöryhmän näkemyksen mukaan lasten huostaanotto on lasten edun mukaista huolimatta siitä, että vanhemmat vastustaisivat sitä. Asiantuntijatyöryhmän mukaan puutteet lasten huolenpidossa ja muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lasten terveyttä ja kehitystä. Asiantuntijatyöryhmälle syntyi huoli vanhemmuuden riittävyydestä. Terveyskeskuspsykologin ja perheneuvolan lausuntojen mukaan vanhemmat ovat kieltäytyneet vanhemmuuden arvioinnista ja tukemisesta."

Pöyristyttäviä väitteitä. Vanhemmat tuskin ovat kieltäytyneet vanhemmuuden tukemisesta, sillä perhetyöntekijätkin kävivät heidän kotonaan pitkään ja vanhemmat ehtivät osallistua monenlaisiin heille "räätälöityihin avohuollon tukitoimiin".

Sen sijaan en juurikaan ihmettele, jos "vanhemmuuden roolikartan" piirustelu ei ole hirveästi innostanut äitiä, jolle sitä ehdotettiin. Oletteko lukeneet vanhemmuuden roolikartasta kirjoitetun oppaan? Seikkaperäiseksi ohjeistukseksi tarkoitettu kirja ei todellakaan vakuuta siitä, että menetelmän avulla päästäisiin syventymään vanhemmuuteen.

"Vanhemmat ovat keinottomia vastaamaan lastensa ikätasoisesta arjen sujumisesta, kuten ruokailuista, hygieniasta, vaatetuksesta, siisteydestä ja asianmukaisesta rajojen asettamisesta."

Voisiko oletus hygienian puutteesta perustua siihen, että lapsilla oli päiväkodissa alushousuissa kakkatuhruja? Tällaista päiväkoti raportoi. Mutta samanlaisia kakkatuhruja on muuten kirjattu lastenkoti Mattilankin raportteihin, joten kyse ei ole vanhempien kyvyttömyydestä huolehtia lastensa puhtaudesta.

"Lausuntojen perusteella M:lla on esiintynyt heijaamista, päänhakkaamista ja (...) [Tässä moniammatillinen työryhmä esittää sisaruksista niin härskin väitteen, että sitä ei voi edes julkaista.]

Tässä moniammatillinen työryhmä ampuu kovilla ja koettaa vimmaisesti saada lapset näyttämään seksuaalisesti hyväksikäytetyiltä. Yllä olevat väitteet on esittänyt päiväkoti Tippamäen hoitajakolmikko, joka antoi pitkän kirjallisen lausuntonsa, kun sosiaalityöntekijä tarvitsi vahvistusta poliisille tekemäänsä tutkintapyyntöään varten.

Poliisi ja lääkärit eivät löytäneet merkkejä pedofiliasta, mutta sossu ei suostunut luopumaan väitteestään. Hän on toimittanut työryhmälle paperin, jossa on tutkintapyyntö poliisille. Hän ei ole toimittanut papereita, joista kiistattomasti selviää, että seksuaalista hyväksikäyttöä ei ole löydetty.

Mitä törkeämpiä syytöksiä, sen parempi. Jos vanhemmat vaipuvat häpeään, heistä tulee edullisimmassa tapauksessa toimintakyvyttömiä. Sossu kirjoittikin tyytyväisenä raportteihinsa, kun hänen käynnistämänsä lastensuojelu oli alkuvaiheessa, että lastensuojelu tuottaa vanhemmille häpeää. Sittemmin nämäkin vanhemmat ovat heränneet ja terhakoituneet.

"Vanhemmilla on kyvyttömyyttä asettua lasten asemaan ja suojata riittävästi heidän yksityisyyttään. Vanhemmat ilmaisevat voimakasta kiintymystä lapsiinsa, ja he arvostavat päihteettömyyttä ja kristillisiin arvoihin perustuvia elämäntapoja. Tästä huolimatta äidin psyykkinen vointi huolestuttaa.

Avohuollon tukitoimet ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Asiantuntijatyöryhmän mukaan perhettä ei voida riittävästi tukea avohuollon tukitoimin. Asiantuntijatyöryhmä ei näe sellaisia mahdollisia, riittäviä, tarpeenmukaisia ja lasten edun mukaisia avohuollon tukitoimia, joilla perhettä voitaisiin tukea."


Väite on täysin väärä, koska yksikään lapsia ja vanhempia tutkineista terveydenhuollon ja lääketieteen ammattilaisista ei ole ikinä antanut ymmärtää, että avohuollon tukitoimet eivät perheelle riittäisi. Päinvastoin. Kaikissa kirjallisissa lausunnoissa lukee, että avohuolto riittää mainiosti. Sen sijaan sosiaalityöntekijä Katja Salminen-Lahtinen oli innokkaasti sulkemassa perhettä laitokseen kahden kuuden hoitojakson ajaksi. Hän oli tilannut perheelle jo laitospaikankin.

Lisäksi on tärkeää huomata, että kunnat eivät esittele perheille avohuollon tukitoimiaan, koska sellaisia kunnat eivät tosiasiassa perheille tarjoa. Lastensuojelulaki puhuu heti ensiriveillä avohuollon tukitoimista, mutta kunnissa niitä ei suunnitella ja kehitetä. Päinvastoin, lapsiperheille suunnattuja palveluita on vähennetty. Esimerkiksi kodinhoitaja, joka olisi joillekin väsyneille ja ylityöllistetyille vanhemmille hyödyllinen perusapu, saa tuskin enää edes näyttäytyä lapsiperheissä.
Tälle perheelle tarjotut avohuollon tukitoimet olivat lähinnä perhetyöntekijät, jotka kävivät perheen kotona harvakseltaan ja lasten perheneuvola, jossa lapset kävivät peräti 18 kertaa. Neuvola kirjoitti perheestä myönteisen arvion.

"Perheelle on tarjottu koko perheen lastensuojelullista kuntoutusjaksoa, mutta tästä vanhemmat ovat kieltäytyneet."

Sosiaalityöntekijä aikoi ensin, että perheen olisi pitänyt mennä muutaman kuukauden kestävään kuntoutukseen elokuussa, joka on maatilan töissä vuoden kiireisintä sadonkorjuun aikaa. Katja Salminen-Lahtinen vieraili sittemmin kerran perheen luona ja näki, että heillähän on kiva koti. Perhe sai mahdollisuuden luopua kaksi kuukautta kestävästä laitoskuntoutuksesta Perhekeskus Kaarisillassa, kun he 4.7.2007 allekirjoituksellaan suostuivat sossun laatimaan pitkään, ns. seitsenkohtaiseen sopimukseen.

Sopimusta sossu Salminen-Lahtinen nimitti myöhemmissä merkinnöissään "massiiviseksi avohuollon tukipaketiksi", vaikka hän lähinnä vain passitti sopimuksessa lapset, ja vanhemmat ja erikseen äidin ja isän perheneuvolaan, psykologille ja lääkäriin. Ei kuulosta sosiaalityön avohuollolta eikä edes kovin massiiviselta.

"Päiväkoti lastensuojelun avohuollon tukitoimena ei ole riittävä tukitoimi lapsille, vaikka se on pystynyt tarjoamaan lapsen ikätasoista toimintaa. Päiväkodin työntekijät ovat työskennelleet intensiivisesti lasten kanssa, (...)"

Hetkinen, missä päiväkodissa työntekijät työskentelevät intensiivisesti lasten kanssa? Toki henkilökunta hoitaa ja kasvattaa siellä lapsia, mutta tuo ennakoi jo sosiaalityöntekijän ja päiväkoti Tippamäen tiukkaa kytköstä toisiinsa. Lausunnon antamisesta ehti vierähtää vain kolme viikkoa, kun lapset jo vietiin kiireellisesti huostaan nimenomaan tästä päiväkodista.

"mutta päivähoidon kokemuksen mukaan se ei ole riittävää tai päiväkodilla ei ole mahdollisuuksia tarjota lapsille riittävää tukea. Päiväkodin työskentelystä huolimatta erityisesti M on taantunut kehityksessään syksyn 2008 aikana. Tämä näkyy kontaktin ottamisen ongelmina aikuisiin ja lapsiin sekä itkukohtauksina.

Perhetyö on jouduttu lopettamaan vanhempien vastustuksen vuoksi. Yhteistyö lastensuojelun sosiaalityöntekijän ja psykologin kanssa on toimimatonta."

(KUVASSA: Karina Smirnoff for Peta.)
Kylläpä tässä annetaan asenteellinen kuva perheen yhteistyökyvyistä. Tosiasiassa perhetyöntekijät vierailivat perheen luona kahden-kolmen viikon välein peräti parin vuoden ajan. Perhe nimittäin ehti olla lastensuojelun hampaissa monta vuotta ennen kuin sisarukset napattiin päiväkodista huostaan.
Sossu ehti uhkailla huostaanotolla reilusti yli vuoden ajan ennen kuin lopulta toteutti hankkeen tämän moniammatillisen työryhmän lausunnon rohkaisemana. Sossut käyttävät työvälineenään sitä, että he hankalassa tilanteessa vihjaavat mahdollisuudesta ottaa lapset huostaan. Yhteistyö perhetyöntekijöiden kanssa päättyi sen takia, että lasten päivähoitoa päiväkoti Tippamäessä lisättiin viiteen päivään viikossa.
Moniammatillinen työryhmä nostaa toistuvasti esiin yhden ja saman terveyskeskuspsykologin, joka moittii perhettä. Kun lukee kyseisen psykologin tuottamia merkintöjä ja lausuntoja, on silkkaa viisautta ja itsesuojeluvaistoa, että vanhemmat olivat halukkaita katselemaan psykologikseen jonkun toisen henkilön.

"Perheneuvolan neuvolan terapiasta lapset ovat näyttäneet hyötyvän. Terapia ei kuitenkaan ole asiantuntijatyöryhmän arvioimana riittävä tuki lapsille, ja sen mahdollisuudet vaikuttaa lasten elämän kokonaistilanteeseen ovat liian vähäiset. Lisäksi vanhemmat ovat asettaneet ehtoja perheneuvolan terapian toteuttamiselle. Perheneuvolan terapiakäynnit ovat lyhyitä verrattuna esimerkiksi päivähoidon intensiiviseen työskentelyyn."

Päivähoidon intensiivinen työskentely? Mitä se on? En ole koskaan aiemmin kuullut tuollaisesta toiminnasta päiväkodissa tai muualla päivähoidossa. Sen sijaan lasten sosiaalipapereissa on aivan uskomaton lausunto, jossa päiväkoti Tippamäen työntekijät Jaana Saarinen, Marita Siminson ja Teija Jokinen kertovat lukuisista vaikeuksista, joita he olivat lasten kanssa kohdanneet. Heidän lausunnostaan käy ilmi, että Tippamäen päiväkoti on ollut todella turvaton ja ihan väärä paikka näille pienille lapsille.
Saarijärven perheneuvolan psykologit Anne Huikko ja Marja-Liisa Laitinen sekä sosiaalityöntekijä Seija Vuorinen eivät ilmaisseet väitteen mukaista huolta, että vanhemmat olisivat asettaneet ehtoja perheneuvolalle. Päinvastoin, niin lapset kuin vanhemmatkin saavat heiltä myönteistä palautetta pitkässä, seitsensivuisessa yhteenvedossa, jonka he kirjoittivat lastensuojelua varten.

"Lasten tilanne ei ole ilmeisesti perheneuvolakäynneistä ja avohuollon tukitoimista huolimatta kohentunut, vaan erityisesti M:n kohdalla heikentynyt jatkuvasti. Useissa lausunnoissa viitataan lasten traumatisoitumiseen. Kuopion yliopistollisen sairaalan lausunnon mukaan lapset ovat erityisen vaurioituneita."

"Traumatisoituneita? Erityisen vaurioituneita? Perheen asianajaja Timo Hautamäki huomauttaa, ettei yksikään terveydenhuollon ammattilainen ole väittänyt, että avohuollon tukitoimet eivät riittäisi sisarusten hoitoon. Edes Kuopion yliopistollisen sairaalan psykologit ja erikoislääkärit eivät pidä huostaanottoa välttämättömänä.

Sossu Katja Salminen-Lahtinen väittikin hallinto-oikeudessa, että Kuopion oikeuspsykiatrinen tutkimusyksikkö olisi antanut suullisen ilmoituksen, jonka mukaan huostaanotto olisi hyvä ratkaisu. Tämän Hämeenlinnan hallinto-oikeus nielaisi, vaikka ei olisi pitänyt. Perheen asianajajaksi hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen ryhtynyt juristi Hautamäki hämmästelee tätä suuresti huostaanoton purkuhakemuksessaan. Tuollaisessa asiassa kun anneta pelkästään suullisia, kirjaamatta jääviä tietoja.

Ehkäpä sitä traumatsoimista ja vaurioitumista kuvaa vaikkapa seuraavanlainen psykologin antama arvio:

Kuopion yliopistollisen keskussairaalan psykologi Tarja Pajunen kirjoitti nuoremmasta sisaruksesta, joka oli tuolloin hiukan alle nelivuotias: "(...) Huolen herättää leikissä esiintyvät katkokset, voimakas eläytyminen ja kontaktittomuus suhteessa tutkijaan." Kontaktista hän oli edellisellä sivulla kirjoittanut: "(...) Kontakti vaihtelee vuorovaikutuksellisesta hymyilevästä ja spontaanistikin tosin hyppelevästi kertovasta tytöstä vaitonaiseen, katsekontaktia väistävään, omaan leikkiin uppoavaan tyttöön. (...)"


"Lasten kehitys on vaurioitunut ja he tarvitsevat lastenpsykiatrista arviointia ja mahdollisesti riittävän pitkään intensiivistä lastenpsykiatrista hoitoa. Luotettava lastenpsykiatrisen hoidon tarpeen arviointi ei ole mahdollista ennen kuin lasten kasvuympäristö on turvallinen ja vakaa.

Lastenneurologi, Keski-Suomen neuropsykiatrisen poliklinikan ylilääkäri Reija Alen tutki nuoremman sisaruksen tänä vuonna helmikuussa, ja totesi: "Kehitys vaikuttaa normaalilta eikä neurologisesti poikkeavaa." Juuri tämä nuorempi sisarus oli lastensuojelun suurempi huolenaihe juuri ennen sisarusten huostaanottoa. Lastensuojelun alkuvuosina puolestaan huolestuneisuus keskittyi vanhempaan sisarukseen, huolenaiheet keikahtivat vuosien aikana koskemaan lopulta vain nuorempaa. Ja nimenomaan tällä nuoremmalla sisaruksella oli lastensuojeluilmoituksen mukaan ollut päiväkodissa viime aikoina "vaikeampaa", kun sosiaalityöntekijä haki päiväkodista molemmat sisarukset kiireellisesti huostaan 10.10.2008.

"Yhteistyö lastensuojeluviranomaisten kanssa on toimimatonta; perhe elää eristäytyneesti ja vanhemmat puolustautuvat voimakkaasti lastensuojeluviranomaisia vastaan."

Tässä sosiaalityöntekijä ja hänen virkamieskaverinsa koettavat vakuuttaa, että perhe olisi jotenkin epäsosiaalinen. Ei todellakaan ole. Vanhemmat ovat sosiaalisia ja mukavia. He ovat aktiivisia ja aloitteellisia, he lähestyvät ihmisiä ja nauttivat seurasta. Jotain heidän sosiaalisuudestaan kertoo sekin, että heidän tuekseen kerättiin adressi, jossa oli monta sataa allekirjoitusta. Adressissa vaadittiin lasten huostaanoton purkamista. Kunta vaikeni adressin kuoliaaksi.

"Vanhempien vastustus on viranomaisia kohtaan systemaattisesti aggressiivista ja puolustautuvaa. Vanhemmat ovat kohdistaneet työntekijöiden yksityissuojaan käyneitä uhkailuja kirjeitse ja tekstiviestein."

"Yksityissuojaan?" Eli virkamiesten mukaan on vaarallista, jos vanhemmat ottavat kantaa - usein vieläpä aivan tolkuttomiin - väitteisiin, joilla pikku kunnan muutama virkamies, aktiivisesti hanketta luotsaaman sosiaalityöntekijän johtamana, koettavat heitä syyllistää. Kirje ja tekstiviesti ovat sitä paitsi intiimiä viestintää. Virkamiehelle kirjelmöintikin on siis yksityissuojan loukkaamista? Huostaanotonhan voi tulkita kostoksi siitä, että vanhemmat eivät ole ymmärtäneet nujertua nurkkaansa.

Kylläpä muuten viranomainen paljastaa tässä pelkäävänsä hämmästyttävän kovasti kunnollista ja tunnollista pariskuntaa, joka ei ole koskaan aiheuttanut häiriötä. Itse asiassa olen varma, että näidenkin vanhempien näihin päiviin saakka jatkunut hiljainen toiveikkuus heikentänyt heidän asemaansa sodassa lapsistaan. Sosiaalivirkamiehet kun ovat pystyneet juhlimaan ja tanssimaan pöydällä sen tosiasian vuoksi, että nämä vanhemmat ovat olleet häpeissään kohtaamiensa lastensuojelutoimien takia.

"Asiantuntijatyöryhmän mukaan sijaishuollon arvioidaan olevan lasten edun mukaista. Sijoituspaikkaa arvioitaessa on huolehdittava siitä, että lasten kannalta tarpeenmukaiset erityiset tukimahdollisuudet, kuten terapiapalvelut ovat käytettävissä."

Sijoituskotia etsittäessä ei tarvinnut ottaa huomioon sitä, että sijoituspaikka olisi edes kohtuullisen matkan päässä perheen kodista. Lapsille haettiin sijoituspaikaksi perhekoti, joka sijaitsee yli 300 kilometrin päässä perheen kodista. Välimatka on lastensuojelulain hengen vastainen.

Perheen asianajaja Timo Hautamäki huomauttaa 13.10.2009 jättämässään huostaanoton purkuhakemuksessaan, että terapeuttista hoitoa ei ole vieläkään aloitettu. Sossu on selitellyt kiireellistä huostaanottoa sillä, että lapsille oli saatava välittömästi terapeuttista apua, mutta siihenpä loppuivat sossun kiireet. Lapset saatiin varastoitua lastenkotiin - ja se siitä.



Myös Hämeenlinnan hallinto-oikeus kokoontunut kaksi kertaa antamaan huostaanotossa päätöksen. Sekä välikaisesta että pysyvämmästä sijoituksesta päättäessään hallinto-oikeus perusteli huostaanottoa sillä, että se on ainoa tapa turvata lapselle psykiatrinen apu. Lapset ovat jääneet ilman psykiatrista hoitoa, vaikka he ovat olleet jo yli vuoden huostaanotettuina.

"Asiantuntijatyöryhmän mielestä kiireellisen sijoituksen perusteet täyttyvät. Lausuntojen perusteella asiantuntijatyöryhmälle syntyi vaikutelma, että vanhempien mahdollinen voimakas reagointi saattaa muodostua lapsiin kohdistuvaksi välittömäksi vaaraksi."

Just joo. Kunnan virkamiehet pelkäsivät vanhempien reaktioita heitä itseään kohtaan, mutta tässä virkamiesten tuntema pelko on väännetty lapsia uhkaavaksi vaaraksi. Syntyy myös vaikutelma, että viranomaiset ennustelevat tässä sitä, että vanhemmat kokevat huostaanottopäätöksen erittäin epäoikeudenmukaisena. Eli juuri sellaisena, kuten koko kiireellistä huostaanottoa edeltäneet ja seuranneet prosessit ovatkin olleet.


Jyväskylässä 26.9.2008
Keski-Suomen lastensuojelun moniammatillinen asiantuntijatyöryhmä

"Asiantuntijatyöryhmä!" Onko asiantuntijuuden yleisemminkin tunnustettu perusta se, että tieto hankitaan kuuntelemalla tapaukseen sotkeutuneita sosiaalityöntekijää ja hänen muutamaa läheistä avustajaansa ja tyydytään lukemaan poliittisin tarkoituksin valittuja papereita?

maanantaina, marraskuuta 16, 2009

Virkamiesjoukkio analisoi lapsen tarpeet

Hämmästelin ja ärsyynnyin, kun luin kirjaa "Varhainen puuttuminen - mahdollisuus nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä" (2004). Asko Suikkanen ja Ritva Linnakangas esittelivät tässä sosiaali- ja terveysministeriön selonteossa idean moniammatillisesta työryhmästä, joka avustaisi kuntien virkamiehiä parhaiden ja osuvimpien palveluiden järjestämisessä koululaisille ja nuorille. Erityisenä kohderyhmänä Suikkanen ja Linnakangas pitivät 15-17 - vuotiaita nuoria, joita näyttäisi syrjäytyminen uhkaavan.

Huomautan, että Suikkanen ja Linnakangas esittivät ideansa jo ennen kouluampumisia. Aineistonaan heillä oli varmasti Myyrmannin räjäytys, jonka aiheuttamaa huolta he yrittivät ratkaista tällä tavoin byrokraattisesti, jälleen virkamiehiä lisää työllistämällä.

Kirjassaan he puhuvat lasten ja erityisesti nuorten kuntouttamisesta, ei lasten huostaanotoista. Herää kysymys, kuinka paljon virkakoneisto tulkitsee akateemisia selvityksiä väärin, vaikka viranomaiset itse pyytävätkin näitä selvityksiä tekemään?

Kouluissa ammuttiin ja tapettiin Suikkasen ja Linnakankaan kirjan julkaisemisen jälkeen. Heilläkin lienee ollut käsitys, että tällaiset tragediat uhkaavat suomalaisia kouluja. Kirjaan sisältynyttä hätähuutoa ei ymmärretty. Sosiaalivirkamiehet eivät halunneet sitä lukea, koska heillä oli kiire lähteä muovaamaan moniammatillisesta työryhmästä koneiston tarpeiden mukaista virkamiehen tukijalkaa.

Kouluampumisista voidaan siis syyttää itsetyytyväistä ja ahnetta suomalaista sosiaalikoneistoa, jolla ei ole herkkyyttä kuunnella kansalaisten tarpeita. Virkamiehet keskittyvät vain koneiston vahvistamiseen, kansalaisten kustannuksella.

Se, miten moniammatillisen työryhmän idea sittemmin on käytännössä toteutettu, on karmea tarina. Ryhmästä on muodostunut hirveä lynkkauskomitea ainakin Jyväskylässä, jossa moniammatillinen työryhmä hoitaa keskisuomalaisten kuntien virkamiehiltä tulevia pyyntöjä.

Työryhmästä on rakentunut sosiaalityöntekijän pelastustie. Huostaanottoa suunnitteleva sossu voi kätevästi hakea siunauksen hankkeelleen moniammatillisesta työryhmästä ja muuttaa siten oman vastuunsa kollektiiviseksi. Vastuukuorma ei paina sossun omia harteita, kun se on siirretty työryhmälle.

Moniammatillisen työryhmän kuuluisi työskennellä asiantuntijana, kun alle 18-vuotiaille mietitään parhaita mahdollisia palveluita. Työryhmät perustettiin vuoden 2008 alussa, jolloin uusi lastensuojelulaki tuli voimaan. Työryhmän idea on markkinoitu lainsäätäjille myönteisenä ja rakentavana voimana. Tällaista sädekehää toiminta kantanee yhä.

Mutta todellisuudessa työryhmän toiminta on hyvin erikoista. En ole koskaan lukenut niin törkeää tekstiä, kuin käteen saamani lausunto, jonka moniammatillinen työryhmä on kirjoittanut tuttavaperheestäni.
Teksti on kamaluudessaan ylittämätön.
Kuinka monta samankaltaista lausuntoa työryhmä on jo ehtinyt antaa? Työryhmä ilmentää sitä kiinnostavaa ilmiötä, kuinka Suomi on sotajalalla suomalaisia vastaan. Koneistoa ei ole tehty kansalaisia varten, vaan kansalaisia muokataan koneistoa varten. Ja tämän pitäisi olla vapaa maa... Julka
isen moniammatillisen työryhmän löyhkäävän lausunnon lähipäivinä blogissani.

En osannut kuvitella, että jokin viranomainen tuottaa Suomessa noin härskiä ja huitaisten tehtyä tekstiä! Ja että viranomaisella näyttää olevan peräti jokin hämärä lupa siihen!

Työryhmälle on riittänyt tietolähteeksi ennen muuta sosiaalityöntekijä, joka vuosien ajan sinkosi ihmeellisiä epäilyksiään perhettä kohtaan ja sittemmin teki kiireellisen huostaanton. Työryhmän antaman törkylausunnon jälkeen kului vain vajaat kolme viikkoa, kun sossu jo marssi huostaanottamaan lapset.

Työryhmä rakentaa siis yhdestä lähteestä eli huostaanottoa suunnittelevalta sosiaalityöntekijältä saamistaan "tiedoista" johtopäätöksensä.

Sosiaalityöntekijä toimittaa työryhmälle juuri sellaisia asiakirjoja kuin häntä itseään kiinnostaa. Esimerkiksi tässä tuttavaperheen tapauksessa sossu toi työryhmälle vain paperin siitä, kuinka hän oli tehnyt poliisille tutkintapyynnön, koska sama sossu epäili lapsia käytetyn seksuaalisesti hyväksi. Sossu ei kuitenkaan toimittanut paperia, josta olisi selvinnyt, etteivät poliisi ja lapsia tutkineet yliopistollisen keskussairaalan lääkärit löytäneet minkäänlaista hyväksikäyttöä.

Sossun kyhäilemä "epäily" insestistä ja pedofiliasta on tyyliltään ja perusteiltaan hyvin samanlainen kuin kaikki muutkin väitteet, joita hän ja hänen kapea ja ahdas kuppikuntansa ovat pienessä kunnassa perhettä vastaan suoltaneet. Kollegat ja työtoverit ovat hämmästyttävän valmiita tukemaan toisiaan ja ottamaan kantaa yksittäisten kuntalaisten asioihin, vaikka tietolähteenä olisi vain yksi ainoa virkamies, esimerkiksi huostaanottoa himoava sosiaalityöntekijä.

Väitteensä sossu rakentelee siten, että vanhemmat tuntisivat mahdollisimman suurta ja lamauttavaa HÄPEÄÄ. Sossun mielestä ihanteellinen syytös on sellainen, että häpeä estää vanhempia toimimamasta perheen puolustamisessa. Kun sossu otti perheen lastensuojelukohteeksi, hän kirjasi tyytyväisenä alkuvaiheen raportteihinsa, että lastensuojelu aiheuttaa vanhemmille selvästi häpeää.