keskiviikkona, helmikuuta 25, 2009

Epäsosiaalinen sosiaalikoneisto

Poikani Tuukka on piirsi viime viikonlopun aikana Mattilan lastenkodissa eli Mattilan perhetukikodissa.

Jälkimmäinen nimi on pelkkä sanahirviö, yhdyssana, jonka yhdelläkään osasella ei ole yhteyttä todellisuuteen.

PERHEtukikoti? - Koskaan Tuukan - tai minun - ympärillä ei ole perhe ollut yhtä hajallaan, revitty ja silvottu kuin tänä aikana, jolloin poikani on ollut kiireellisen sijoituksen eli “huostaanoton” tuloksena eristettynä lastenkotiin.

PerheTUKIkoti? - En ole vielä kohdannut minkäänlaista tukea, en itse lastenkodissa, mutta en myöskään Jämsän kaupungin sosiaalitoimessa. Jämsän (ja viime vuoden loppuun saakka Jämsänkosken) sosiaaliosastossa kaikenlainen tuki puuttui jo yli vuoden ajan ennen huostaanottoa, niin sosiaalityössä kuin päivähoidossakin.

Tuen voidaan perustellusti sanoa puuttuneen jo pitempäänkin, mutta aloitetaan uusi aikakausi lastensuojeluilmoituksesta, jonka päiväkoti Koivulinnan johtaja Päivi Haikonen teki 3.11.2007: pojallani on lounaalla nälkä. “Syö jopa ahmien.”

Tuki on todellakin sana, joka kääntyy poikani ja minun tapauksessa orwellmaisesti muotoon: iloitse siitä, että kirjoitamme sinusta kirjallisia lausuntoja omiin kansioihimme - ja se on vain pienen pieni osa siitä, mitä me täällä työaikana keskenämme teistä juttelemme!

Olen muuten monen monta kertaa huomauttanut ääneen tuosta havainnostani, että virkamiehet pyörittelevät työssään epämääräisiä ja tarkistamattomiksi jääviä huhupuheita. Näin olen havainnut olevan niin päiväkodissa kuin sosiaalityössäkin. Erittäin vahingollista - ja kauhistuttavaa.

Alkutalvesta kuulin väitteen, että pihaltamme ammuskellaan tielle, jolla on lapsia. Tilanne oli kovin erikoinen, sillä kuulin sen suoraan itse lähteeltä, ja todistelu oli tuossa tilanteessa enemmän kuin kunnossa minun kannaltani tarkasteltuna. Tein rikosilmoituksen. Tämä tuli päiväkoti Koivulinnassa työskennelleen hoitajan suusta. Voi kuvitella, millaista myllyä päiväkoti Koivulinnassa onkaan pyöritetty, eikä henkilökunta koskaan vaivautunut kysymään suoraan minulta väitteiden todenperäisyyttä.

Eipä siis ihme, että päiväkodin johtaja Päivi Haikonen rientää kiihkeästi tekemään lastensuojeluilmoituksen Tuukan lounasnälästä - kysymättä lainkaan minulta miksi poikani saattaa olla päiväkotiin saapuessaan nälkäinen.



Tukea lastenkodista?
- Paljon luvattu!


Toisaalta, samaan aikaan, minulle on annettu vain kaksi lastensuojeluilmoitusta: 3.11.2009 lapseni lounasnälästä päiväkoti Koivulinnassa Jämsänkoskella ja 17.2.2009 päivätty ilmoitus, jonka pääsanoma on, että sosiaalityöntekijä Silja Juusela paheksuu sitä, että olen hakenut EU:n tukemaa ruoka-apua Jämsän seurakunnasta.


Ilmoituksessa ei mainita sellaista uhkaa mikä vaarantaa lapsen elämää. Sen sijaan lapsen vanhempi nimetään kyllä uhkaksi, mutta ei suoraan lapselle, vaan enemmänkin ilmeisesti sitten järjestelmälle.

Olen lastensuojeluilmoituksen mukaan “ennalta arvaamaton”. Niin, siihen olen kyllä ihan pyrkinytkin. Olisin henkisesti ja älyllisesti aika säälittävässä tilassa, jos olisin “ennalta arvattava”.

On minun ja ilmeisesti muidenkin apua tarvitsevien epäonni (ja ilmeisesti myös peräti tuho), että Jämsän seurakunta sattuu olemaan ainoita paikkoja, josta ruoka-apua Jämsänjokilaaksossa saa. En oikeastaan edes tiedä tällä hetkellä toista paikkaa. Ehkä myös Jämsänkosken seurakunta jakaa nykyisin, mutta ei jakanut vielä viime vuonna, muutama kuukausi sitten.


Hain 13.2.2009 elämäni ensimmäisen kerran Jämsän seurakunnasta ruoka-apua. Myöhemmin samana päivänä sosiaalityöntekijä Silja Juusela ja minulle yhä tuntematon lastensuojelun työntekijä tulivat poliisit edellään meidän olohuoneeseemme ja ryhtyivät poikani kimppuun. Lihavointi


Laitoksen “kodinomaisuus”
on peitenimi
laiskuudelle



PerhetukiKOTI? En tiedä millaisissa kodeissa, kuinka hämmentävissä oloissa ihmiset kodeissaan elävätkään, mutta kaikenlaista nimitetään “kodinomaiseksi”. Sehän on laitokselle kätevä tapa kohottaa kasvojaan - ja jopa pestä ne - ja kodinomaisuus on laiskan laitoksen oikotie helppoon elämään.


Laitoksen, joka on “kodinomainen”, ei tarvitse oikeastaan vaatia itseltään yhtään mitään.

Kodinomaisuus kun perustuu kuitenkin vain ja ainoastaan läheisille ihmissuhteille, joissa tuetaan toista, mutta tuostakin puutteesta ehdin viime vierailukerrallani maanantaina lausua jo mielipiteeni, kun olimme vetäytyneet keskustelemaan sosiaalityöntekijän huoneeseen yläkerran pimentoon. Yhtä pinnallista otetta eläviin ihmisiin, lapsiin, en ole aikoihin nähnyt. Ehkä olen vain säästynyt siltä vähän aikaa, koska olemme eläneet vuoden päivähoitojonossa, ilman tuota sidosta rooleihin perustuviin “ihmissuhteisiin”.

Mattilan lastenkoti ei ole “koti” siinäkään mielessä, että kaikki sen toiminta on äärettömän kallista - ja siis tehotonta. Jämsän kaupunki on mällännyt jo tähän mennessä pelkkänä Mattilan lastenkodin vuorokausimaksuina sen summan, jolla minä elätin perheeni koko viime vuoden ajan. Tämä on lähes käsittämätön fakta, mutta totta.

Jämsän kaupungin mielestä on ilmeisesti todella huono asia, että olemme pärjänneet ilman raskaan sosiaalivaltion peruspalveluita. Kaupungin sosiaalityön oli turvauduttava kiireelliseen huostaanottoon, että se sai vihdoinkin rakennettua meistä kuluerän kaupungin talouteen.

Nyt Jämsän veronmaksajat maksavat jyväskyläläiselle laitokselle huippukallista vuorokausimaksua, mikä lienee ainakin 300 euroa vuorokaudessa.

En tiedä, nostaako laitoksen vuorokausihintaa se, että Mattilan lastenkoti on nyt selkeästi vajaakäytössä. Laitoksessa on 16 paikkaa, joista paikan päällä, hoidettavana on vain seitsemän lasta. Kirjoilla lienee yhdeksän hoidokkia. Käytännössä talossa on enemmän vapaita paikkoja kuin on hoidokkeja. Henkilökunta näyttää kyllä olevan täysilukuisena paikalla.

Huomautan tässä selvyyden vuoksi, että Mattilan lastenkoti ei liene mitenkään erikoinen paikka. Se on todennäköisesti hyvin keskiverto edustaja muiden lastenkotien joukossa. Me kaikki olemme yleisempien ja meitä suurempien valtarakenteiden uhreja ainakin siihen saakka, kunnes alamme tunnistaa ja nimetä noita rakenteita. Ja silloin meidän ajattelumme ja toimintamme muuttuu yhteiskunnalliseksi ja poliittiseksi.

Rakastan yhteiskunnallisuutta ja poliittisuutta, politiikkaa ja politikointia.



Lastenkotitaidetta:
eristäviä aitoja


Sitten viisivuotiaan poikani piirrokseen. Tämä piirros on hänen tekeleistään selkeimmin esittävä, ei niin abstrakti kuin muut. Tuukka näki siksi hiukan vaivaa, että hän alkoi selvittää mitä se esittää. Siinä on päällekkäin kaksi aitaa, jotka siis peittävät koko kuva-alueen, reunasta reunaan.


Yläreunassa on kuvan ainoa iloinen väriläiskä, kaistale sinitaivasta. Taivaan avaruus, syvyys ja vapaus luo kontrastin aitojen täyttämälle kuvalle.

Häkkiin vangittu sirkuseläin.




KUVAT: Kirjoituksen lopun kaksi viimeistä kuvaa olen kuvannut lastenkoti Mattilassa Jyväskylässä. Poikani Tuukka kumartui halaamaan pikkuautojaan. Olin ällistynyt. Poikani tunsi saaneensa kaaoksen keskelle jotain todella rakasta ja tutun turvallista. Ylemmät kuvat olen ottanut ennen huostaanottoa, täällä tavallisen maailman puolella. "Yleinen tie päättyy" -kyltin löysin uudenvuoden aikaan Lapista. Päivänvalo oli siis vähimmillään.