tiistaina, maaliskuuta 10, 2009

Kyllä aikuisilla naisilla on vaikeaa!

Vapaa juttelu on vaarallista. Tiukassa laitosympäristössä se on merkki anarkismista ja kyvyttömyydestä hallita, rajoittaa ja säädellä itseään.

Lastenkoti Mattilan henkilökunta näkee jopa hiukan vaivaa, etteivät vanhemmat ja muut lasten omaiset vaihtaisi mielipiteitä keskenään. Epäilyttävä tilanne syntyy, kun esimerkiksi lasten leikkihuoneessa sattuu olemaan yhtä aikaa paikalla useampia lapsia eli lapset leikkivät keskenään.

Lasten yhteiset leikit ovat osoittautuneet ongelmaksi Mattilan mielestä kahdestakin syystä: 1) työntekijät kieltävät ja estävät toisten lasten läsnäolon, kun lapsi tapaa vanhempaansa tai muita läheisiään, 2) myös kaikki vanhempien keskinäinen seurustelu on henkilökunnan mielestä vaarallista.


Eristä, eli hajoita ja hallitse!

Olen jonkin onnenkantamoisen avulla päässyt tekemisiin muiden vanhempien kanssa. Tarinat ovat suorastaan sietämättömiä. Sosiaalikoneistomme vetoaa lastensuojelulakiin, jonka mukaan lapsen elämän ongelmiin on puututtava varhain ja mieluummin heti, mutta moinen varhainen puuttuminen osoittautuu liian usein lasten joukkopahoinpitelyksi. Valitettavasti.

Kyky havainnoida ja tehdä älyllisiä johtopäätöksiä pitäisi kuulua “lasten hyvinvoinnista” huolestuneen kansalaisen ja vallanhimoisen virkamiehenkin työkalupakkiin. Nyt aikuiset tulevat kaataneeksi oman elämänsä ongelmat lasten niskaan.

“Lastensuojelu” on monelle aikuiselle työväline oman psyyken itseterapointiin. Lasten itsensä silmissä touhu näyttää kaoottiselta.

Lapsen elämässä alkaa syöksykierre syvälle kohti tuntematonta ja pelottavaa, kun sosiaalityöntekijät vievät hänet lastenkotiin, “turvaan”.


Lapsen psyykeltä vaaditaan tässä vaiheessa erikoista vahvuutta.

Kuinka moni ihan tavallinen lapsi hajoaisi tässä vaiheessa palasiksi - vaikka hän tulisikin kunnollisesta perheestä, jossa hän psyykensä olisi rakentunut vahvaksi perusturvallisuuden avulla? Tarkoitan, että sellainenkin lapsi, joka tulee tavallisesta perusperheestä, musertuisi prosessissa.
Lastensuojelumme perusvire on toki alaikäisten auttaminen. Ongelma on siinä, että kun tullaan lähelle suojelutyön ääripäätä, pakkohuostaanottoa ja lastenkoteja, laki mahdollistaa mahdollisuuden mykistävään mielivaltaan. Normaalit kansalaisoikeudet ja -käsitykset eivät ole enää voimassa.

Lastensuojelun pakkotoimenpiteet edustavat niin paljon selkeämmin sosiaalijärjestelmän oletettua etua kuin lasten suojelua, että havainto hämmentää hiljaiseksi.

Aikuiset! Pitäisiköhän teidän ensin hoitaa omat asianne kuntoon omassa kotonanne ja tulla sitten leikkimään sankaria ulkomaailmaan?

On ollut koomista ja pöyristyttävää seurata, millaisin motiivein aikuiset (naiset) tekevät “raskasta” ja “vaativaa” lastensuojelutyötä pakkotoimia hyödyntäen - “kun määrärahaakin on budjetoitu aina aivan liian vähän… “

Lastenkoteja ylläpitävän Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta julisti Ilta-Sanomien lastensuojelua koskevassa teemaliitteessä 16.2.2009, että lastensuojelussa ehditään ja kyetään nykyisin voimavaroin sammuttamaan vain tulipaloja.


Minä olen kyllä kuullut suoraan ihmisiltä jotain ihan muuta.

Sosiaalityössä on työvoimaa ja rahaa näiden roihujen öljyämiseen ja sytyttämiseen. Tulipalojen annetaan jatkua rauhassa; sammuttaminen ei sitten enää kiinnostakaan.

Olen siis jutellut muiden vanhempien kanssa lastenkoti Mattilassa. Tiedän tässä syyllistyneeni johonkin arveluttavaan; vapaa keskustelu ei kuulu talon tapaan. Sain käteeni yhteystietoja ja pääsin oitis mukaan verkostoon. Nyt odotan innolla, mitä kaikkea tällainen verkostoituminen voikaan tarjota.

Ensi viikolla, keskiviikkona 18.3.2009, kokoontuu jälleen huostaanotettujen lasten vanhempien ja omaisten vertaistukiryhmä. Vanhemmat ovat perustaneet yhdistyksen Sukupuu ry, jonka nettisivuilta löytyy tietoa.


* * * *


J. P. eli Jeja-Pekka Roos kirjoitti Helsingin Sanomien blogiinsa mainion kirjoituksen lasten huostaanotoista. Hänen näkökulmansa ongelmaansa on itse asiassa täsmälleen sama kuin minullakin. Kiitos J P Roos!