tiistaina, maaliskuuta 24, 2009

Lastensuojelu tuhosi perheen - ja ihmiset

Poikani huostaanoton aikana tutustuin muiden huostaanotettujen lasten perheisiin. Karmein tapaus, johon tutustuin, oli lastensuojeluhanke, jonka veturina on Karstulan kunnan sosiaalityöntekijä Katja Salminen-Lahtinen. Hän on ollut mukana kunnallispolitiikassa, puoluekannaltaan sosialidemokraatti.

En tahtoisi olla karstulalainen.



KUVASSA: Sosiaalityöntekijät kontrolloivat empaattisesti lapsen parasta.


Perheen tapaus on lohduton ja itkettävä. Siinä kiteytyy lastensuojelu julmimmillaan. Ihmisten perusoikeudet eli oikeus normaaliin inhimilliseen turvalliseen ja tasaiseen elämään on tuhottu tietoisesti ja järjestelmällisesti. Tapahtumaketju on kuin jostain synkeästä totalitaristisesta valtiosta, jossa ihmisiä hallitaan perustein, jotka eivät ole enää järjellisiä eli inhimillisen ymmärryksen tavoitettavissa.

Vanhemmat ovat tulleet vedetyksi mukaan soppaan, jonka raaka-aineena he porisevat kattilassa. He ovat keittolihaa.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus antoi äskettäin päätöksen, jossa hallinto-oikeus määrää lapset lopullisesti huostaanotettavaksi. Lapset ovat asuneet lastenkoti Mattilassa nyt noin puoli vuotta, joten Mattilan perhetukikodin sosiaalityöntekijä on ollut mukana todistamassa oikeudessa lasten huostaanoton puolesta, näiden pienten lasten vanhempia vastaan.

Tämän kuun lopussa lapset viedään Lappeenrantaan uuteen, pysyvämpään sijaiskotiin. Lappeenrantaan! Ja vanhemmat asuvat Karstulassa! He ovat jo tähän saakka kulkeneet suurin ponnistuksin lapsiaan joka viikko lapsiaan tervehtimässä, sillä Karstulasta on Jyväskylään matkaa yli sata kilometriä. Matka kolmin-nelinkertaistuu, kun he ryhtyvät matkustamaan Karstulasta Lappeenrantaan.



Liikenneyhteydet ja tieverkostokaan eivät näyttäisi muuttuvan ainakaan helpommiksi. Ai niin, ideahan onkin lapsen sijoittamisessa pitkäaikaiseen sijaisperheeseen, että lapsen ja hänen vanhempiensa välistä yhteyttä heikennetään. Heikennetään. Tietoisesti, tarkoituksella.


KUVASSA: Lastenkodissa lastensuojelu tulkitsee lapsen kaikki osaset yksityiskohtaisesti ja liittää lopulta kappaleet takaisin yhteen. Siitähän saattaa syntyä jotain ihan uutta! Lapsikaan ei enää tunnista itseään.


Virkamiehet eli lähinnä sosiaalityöntekijät eivät edes yritä salata tätä päämäärää huostaanotoissa, vaan tulevat itsekin sen lausuneeksi mieluusti julki.

Olen monta kertaa nähnyt, kun nämä vanhemmat ovat kävelleet viimeiset metrit Mattilankadun vartta Mattilan perhetukikotiin. Heidän olemuksensa on noiden viimeisten metrien ajan ennen Mattilan lastenkodin ulko-ovea murheellinen ja surullisuudessaan mykistävä.



Lastensa kanssa ja heidän vuoksensa heidän on jaksettava Mattilassa. Olenkin tavannut heidät pirteänä ja loistavassa vedossa lastensa tapaamisajan päättyessä; he ovat kuin eri ihmisiä. Ryhti oli ojentunut terveeksi. Asioiden kriittinen tarkastelu ääneen tervehdyttää.


KUVASSA: Sosiaalityöntekijä auttaa lapsen vanhempia. Äitiäkin tuetaan hänen vaikeuksissaan.


Pariskunnalta löytyy kykyä tarkastella ongelmia rakenteellisesti, joten kävimme mielenkiintoisen keskustelun Mattilan eteisessä, josta sitten siirryimme puhumaan lisää Mattilan pihamaalle. Olimmehan taas poistumassa Mattilasta lastemme luota.

Sosiaalityöntekijä Katja Salminen-Lahtinen on hakenut Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta rajoituksen, jolla on estetty näiden lasten lomat omassa kodissaan. Lapset eivät ole päässeet kertaakaan käymään kotonaan kuluneen puolen vuoden aikana, minkä huostaanotto on kestänyt.

Lapset itkevät ja kertovat kaipaavansa kotiaan. Suomen lakikin avokätisesti sallii kotilomat, sillä lainsäätäjänkin mielestä kotielämä on elintärkeää kasvavalle ja kehittyvälle pikku lapselle - ja isommillekin.


Sosiaalityöntekijä Katja Salminen-Lahtinen on astunut lasten ja kodin väliin.

Heidän huostaanottotapauksestaan olen saanut tietoa myös heidän karstulalaiselta tukihenkilöltään, joka auttaa heitä esimerkiksi viranomaistapaamisissa. Näitä tapaamisia ovat Mattilan perhetukikodissa järjestetyt palaverit, joissa on aina mukana useita virkamiehiä (pääasiassa sosiaalityöntekijöitä kotikunnasta ja Mattilan oma sosiaalityöntekijä) ja tietysti Karstulan kunnassa järjestetyt vastaanotot Karstulan sosiaalitoimessa.

Sosiaalityöntekijä Salminen-Lahtinen älähtää herkästi tukihenkilölle, että suu kiinni.


KUVASSA: Sosiaalityöllä ja lastensuojelulla on ihmeaineensa, jolla ongelmat ratkaistaan ja jonka avulla ongelmia lähestytään.


Sosiaalityöntekijöillä on kummallinen tarve osoittaa arvovaltaa. Johtuuko se alan ongelmista eli naisvaltaisuudesta ja pienestä palkasta? No tehkää niille jotain, älkääkä antako ongelmienne kehittyä epäsosiaaliseksi häiriökäyttäytymiseksi.

Pitää muistaa, että nimenomaan sosiaalityö on kunnan hallinnon ala, jossa mitään työtä ei olisi jos virkamiehillä ei olisi ihmisiä. Esimerkiksi kunnallistekniikasta huolehtivat insinöörit eivät tarvitse kuntalaisista ainoatakaan asiakasta, korjauksia ja rakennustöitä ei aleta hoitaa kun kuntalainen käy kertomassa henkilökohtaisesta tarpeestaan.



Minulla ja näillä vanhemmilla oli yhtä aikaa vierailuaika lastemme luona. Muistelen, että heille on myönnetty vain kaksi vierailuaikaa viikossa, eli yhteensä neljä tuntia. Rajoitus on todella tiukka, sillä yleensä omaiset saavat vierailla lastenkodissa lasten luona joka päivä, useiden tuntien ajan.

Tapaamiset on rajoittanut lähelle äärimmäistä minimiä sosiaalityöntekijä Katja Salminen-Lahtinen.


KUVASSA: Huostaanotto on niin suuri kriisi perheelle ja lapsen läheisille, että lastensuojelu joutuu väistämättä raottamaan verhoa, jonka takaa paljastuu härski ja turpea vallankäyttö.


Tämän perheen tapaus herättää ihmisissä niin suurta ihmetystä, että siitä puhuminenkin on vaikeaa. Ihmiset koettavat ongelmia pohtiessaan löytää edes jotain järkeä, älyllisyyttä, huostaanottoon johtaneiden tapahtumien kulkuun.

Mitään rationaalista, älyllisyyttä ja aivojamme palvelevaa selitysmallia ei kuitenkaan löydy itse vanhemmista eikä heidän lapsistaan. Voidaan vain nähdä, että ovathan he, nämä vanhemmat, noin viisikymppisiä, mutta mitä sitten? Haistan, että kunnan ammattilaiset ovat nujertaneet näitä ihmisiä sumeilemattomalla, stereotyyppisellä ajattelulla.

Ulkopuolelta tämän perheen tuhoamista tarkkailevat ihmiset ovat äärettömän hämmentyneitä. Suomalaisille uskolliseen tyyliin he ovat myös totaalisen ja hämmästyttävän voimattomia.

Mikä tällainen yhteiskunta on, jossa aikuiset naiset ovat valmiit tuhoamaan meidän lapsemme? Tarkoitan todella meidän, meidän kaikkien lapset, jotka ovat meidän yhteisiä lapsiamme.

Mikkosten perheen äiti, tv-persoona Nina Mikkonen kommentoi pontevaan tyyliinsä nykynaisten kykyjä ja siten tätä toimintaympäristöä, jossa elämämme. Hän väittää, että nykynainen muistuttaa aggressiivista rottanaarasta, joka tappaa lapsensa. Kyllä. Osuit Nina oikeaan. Kun rakastetaan yhteiskuntaa ja ongelmien ytimiin kaivautumista, vastapuolet löytävät toisensa.



KUVASSA: Lastensuojelu saapuu jälleen vieraiulle lapsiperheeseen - uutta ehompaa yhteiskuntaa rakentamaan!


Mitkä syyt sitten ovat johtaneet näiden lasten huostaanottoon Karstulan sosiaalitoimessa? En ole kuullut vielä ainoatakaan järkevää syytä, en ainoatakaan. Perheen luvalla kanssani puhuva tukihenkilö kertoi, että esimerkiksi lasten vaatetusta ja vaatteissa olevaa navetan hajua on moitittu. Että mitä? Kielletään kirpputorit ja kielletään lasten piipahdukset lehmien luona.

Vanhempi! Jos aiot olla hyvä äiti tai isä, ostathan lapsellesi vain uusinta ja kalleinta.

Ja ne SPR:n ja Pelastusarmeijan kirpputorit pitää sulkea välittömästi.

Perhe on uskovainen ja vanhemmat ovat turvanneet huostaanoton ajan Jumalaan. Hm... Tuosta voisin lausua poikani vapauttaneena vanhempana paljonkin, mutta jätänpä seuraavaan kertaan.


Äiti oli ollut lohduttoman murheellinen, murtunut, kun vanhemmilla oli äskettäin palaveri Mattilassa lastenkodin työntekijöiden ja Karstulan kunnan sosiaalityöntekijöiden kanssa. Virkamiehet kertoivat palaverissa, että perheen lapset otetaan pysyvästi huostaan ja lähetetään pitkäaikaiseen sijaiskotiin Lappeenrantaan.

Äiti itki eteisessä laitoksesta poistuessaan, että nyt hänen ainoa turvansa on Jumala.

Jumala ei auta. Sen sijaan kanssaihmiset voivat auttaa.

Karstula on hirveä paikkakunta - vai pitäisikö lausua tässä yhteydessä että hirveä kunta. Perheen, lasten, vanhemmuuden tuho.

Uskomattoman kylmää ja nujertavaa kyytiä.