sunnuntaina, maaliskuuta 15, 2009

Lastensuojelu uhkaa lapsia

Huostaanotettujen lasten vanhemmat ovat perustaneet Jyväskylään oman yhdistyksen. Sen nimi on Sukupuu ry.

KUVASSA: Sosiaalityöntekijät eivät kiirehdi työn äärelle, aikaa voi kuluttaa rupatteluun työkavereiden kanssa.

Olen päässyt keskustelemaan yhdistyksen ihmisten kanssa. Vanhempien tarinat ovat karmaisevia; tähän mennessä en ole kuullut vielä yhtään kertomusta, jossa kuntien ja kaupunkien sosiaalityöntekijät olisivat tehneet pakkohuostaanoton lapsen tarpeiden takia.

Tarpeet lienevät olleet jossain muualla. Kuntien on ehkä oman tuntonsa rauhoittamiseksi kerättävä tilastomerkintöjä huostaanotoista. Siten kunnan sosiaalityön on kaikista kätevintä todistaa, että kunnassa todella uskalletaan välittää lapsen hyvinvoinnista.

Tosiasiassa huostaanotto juoruaa ilkeästi siitä, että sosiaalityöntekijöiden sosiaalityö on täydellisesti epäonnistunut.

Ajatellaanpa vaikka minun ja poikani tapausta. Me ehdimme seisoa tarkalleen vuoden päivähoitopaikkaa jonottamassa. Viime vuoden aikana muistutin päivähoitopaikan puutteesta joka kerta Jämsänkosken kaupungin sosiaalityöntekijöitä ja päivähoitotoimiston henkilökuntaa, kun olin heidän kanssaan tekemisissä. Pääsin siis huomauttamaan asiasta useasti.


KUVASSA: Sosiaalityöntekijät voivat ottaa rennosti, koska vika on asiakkaissa. Ja lapset voidaan aina kyydittää lastenkoteihin.

Pojalleni tarjoama kotihoito oli siis ilmeisesti harvinaisen kelvollista. Muistin joka kerta, kun olin sosiaaliosastoon yhteydessä, muistuttaa päiväkoti Koivulinnan johtajan Päivi Haikosen tekemästä lastensuojeluilmoituksesta 3.11.2007. Haikonen suree virallisessa ilmoituksessaan sitä, että pojallani on lounaalla nälkä. Ihmettelin alati ääneen, että kuinka poikani ei saa päivähoitopaikkaa, vaikka lounasnälkä teki hänestä lastensuojelutapauksen.

Eikö lapsen tarve suojeluun olekaan enää mikään peruste päivähoitopaikkoja jaettaessa? Lastensuojelulain alussa korostetaan päivähoitopaikan merkitystä lastensuojelullisena työvälineenä jopa silloin, kun perheessä ei ole ilmennyt lastensuojelun tarvetta. Eli päivähoitopaikkaa pidetään Suomessa tärkeimpänä ennaltaehkäisevänä työvälineenä lapsen kehityksen turvaamisessa.

Huomaan, että minun on todella vaikea puhua lastensuojelusta, sillä termi on minulle harvinaisen sisällyksetön. En voi oman elämäni kokemusten ja muilta kuulemieni kertomusten perusteella hahmottaa lastensuojelun ideaa ollenkaan. En saa päähäni yhtään sellaista konkreettista asiaa, jolla sosiaalityöntekijät olisivat perhettä lastensuojelun nimissä auttaneet ja pelastaneet.

Lastenkoti Mattilassa kuulemani - ja näkemäni - perusteella voin lähinnä vain väittää, että vanhemmistaan eristetyt ja kodeistaan riistetyt lapset kohtaavat ensi kertaa "lastensuojelua" vasta lastenkodissa. Silti lastensuojelulaki puhuu kauniisti varhaisesta puuttumisesta siksi, että perheiden ongelmat eivät kumuloituisi laitoshoidon eli lastenkodin asteelle.


KUVASSA: Lasten ja perheiden näkökulmasta tarkasteltuna kunnan sosiaalityön lastensuojelu on piru keskellämme. Paholainen, joka syö viattomia. (Ja lyö näköjään vielä pullolla päähän.)

Minusta näyttää, että lastenkodissa on niiden sosiaalityöntekijöiden riistämiä ja tavallaan sosiaalisesti raiskaamia lapsia, jotka käyttävät pakkohuostaanottoa oman psyykensä terapointiin.

Meillä on keskuudessamme häiriintyneitä sosiaalityöntekijöitä, joiden henkilökohtaiset sosiaaliset ja psykologiset ongelmat istuvat järjestelmään (kunnan sosiaaliosaston toimintaan) niin hyvin, että he menestyvät viroissaan. Tarkalleen katsottuna he eivät ehkä menesty työssään, mutta menestyvät virassaan, tietyn aseman hoitajana.

Olen kuullut raivostuttavia ja hyvin hämmentäviä tapauskertomuksia huostaanoton kokeilta perheiltä. Eräs tapaus tekee tekee minut räikeydessään hyvin surulliseksi. Nainen ja mies saivat iäkkäänä lapsia. Heidän lapsensa ovat eläneet laitoshoidossa lastenkodissa jo puoli vuotta. Pienet leikki-ikäiset lapset eivät ole kertaakaan päässeet käymään kotona, vaikka lastensuojelulaki on turvannut lapselle tämän oikeuden.


Tapaus vaikuttaa siltä, että lapset on ryöstetty ja riistetty kodistaan siksi, että vanhemmat ovat ikääntyneitä. Kertomus on lohduton luku lastensuojelussa.

Tämä on raa'immassa muodossaan ikärasismia, joka on tunnustettu Suomessa laajemmaksikin yhteiskunnalliseksi ongelmaksi.


KUVASSA: Aikuiset naiset hoitavat psyykensä ongelmia työssään - ja murtavat perheitä ja tuhoavat lapsia.

Olen usein törmännyt tähän samaan havaintooni: Sosiaalityöntekijöillä ja heidän työnjohdollaan ei ole mitään tarkoitusta rakentaa yhteiskuntaa sosiaalisesti paremmaksi paikaksi elää. Heidän päämääränsä ei siis ole kaikenlaisen hyvinvoinnin ja elämänlaadun lisääminen. Päinvastoin.

Sosiaalityöntekijät ovat hämmästyttävän valmiita vahvistamaan stereotyyppisiä ajattelumalleja. Tällainen työskentely muistuttaa jo rikosta ihmisyyttä vastaan.

Olen jo monta vuotta sitten havahtunut siihen, että "äitiyden" rooli on naiselle lähes mahdoton kantaa. Se on painolasti, joka aiheuttaa sosiaalityön hoidossakin hirvittäviä ongelmia. Sosiaalityöntekijät tekevät suomalaisessa yhteiskunnassa kuohuttavia virheitä, koska he sokeina toteuttavat "äitiyden" piiloideologiaa. Kyse on lopulta aina rakenteellisesta ja härskistä vallasta, jolla hallitaan ja kahlitaan naista ja koko naiseutta.

Raiskaajan logiikkaa

Suomalainen yhteiskunta on parhaillaan jakautumassa selkeämpiin sosiaaliluokkiin. Jako yläluokan ja alaluokan välillä voimistuu. Sosiaalityöntekijät halunnevat rakentaa itselleen asemaa ylemmässä luokassa. Se onnistuu helpoimmin omaksumalla työtavaksi stereotyyppiset käsitykset alaluokan ongelmien synnystä ja ongelmien ratkaisemisesta.

Tuo työskentelyhän tyydyttää varmasti muitakin oman sosiaaliluokan jäseniä, sillä se vahvistaa heidän käsitystään omasta erinomaisuudestaan.
Sosiaalityö on mielestäni aina lähempänä sosiologiaa kuin psykologiaa. Silti nykyinen muoti sosiaalityössä korostaa psykologiaa. Se on sosiaaliosastossa asioivien ihmisten sosiaalista raiskaamista, sillä virkamies nappaa omaan toimintaansa asiattomia ja vääriä perusteita.


Puskaraiskaajakin valitsee aivan samalla tavalla teolleen juuri ne perusteet, jotka palvelevat häntä itseään, hänen omaa itsekeskeistä toimintaansa.