lauantaina, huhtikuuta 25, 2009

Huostaanotto on sossun uran tähtihetki

Lapsen huostaanoton aikana sosiaalityöntekijät näyttävät saavan luvan antautua kiimaan, jossa vanhemmasta etsitään vain vikoja. Ja korostan, että nämä "viat" ovat usein aivan niitä samoja piirteitä, joita on kaikissa ihmisissä.

KUVASSA: Kappas. Tässäkin perheessä sosiaalityöntekijät kävivät tekemässä "lastensuojelutyötä", ja tulokset ovat tuntuvat.


Minua pöyristytti poikani huostaanoton aikana se, että tavallinen arki ja inhimillinen elämä näyttäytyikin sosiaalityöntekijöiden ja lastenkoti Mattilan silmissä yhtäkkiä sairaalta.

Eikä minun huostaanottotapaukseni ole todellakaan pahimmasta päästä. Tiedän, kuinka sosiaalityö on diagnosoinut erittäin härskisti ihmisiä ja heidän normaalia elämäänsä "epäterveeksi", ei-toivottavaksi, syntiseksi, moraalittomaksi ja epäilyttäväksi.


Suomalaiset kokivat tv-perhe Mikkoset (Mikkosten maailma television neloskanavalla) uhkaavaksi juuri noiden samojen asenteiden vuoksi, joita sosiaalityön ammattilaiset lataavat huostaanotettujen lasten vanhempiin. Minä siedin hyvin tv-ohjelmaa.

KUVASSA: Sosiaalityö on ihmisläheistä; tietoa imetään sieltä mihin päästään puraisemaan.

Mikkosten väitteet olivat minulle äärettömän tuttuja ja erittäin ajankohtaisia, sillä olin sosiaalityöntekijöiden ajattelua ja asenteellisuutta ruotiessani tutustunut täsmälleen samankaltaiseen ajattelutapaan.

Suomen kansa halusi ehdottomasti tyrmätä Mikkoset. Voisiko sosiaalityö oppia tästäkin jotain? Ehkäpä leimaaminen, syyllistäminen ja julma vastakkainasettelu eivät olekaan niitä sosiaalityön eli IHMISTEN ja lasten suojelun perusajatuksia.


Ja nämä väitteet sosiaalityöntekijät kirjaavat hallinto-oikeuteen toimittamiinsa papereihin, joissa he hakevat lapsiparan huostaanotolle jatkoaikaa tai peräti lopullista huostaanottoa.

Hallinto-oikeus on käsitellyt näitä huostaanottohakemuksia vasta vuoden 2008 alusta, jolloin sille siirrettiin tämä tehtävä kuntien sosiaalilautakunnilta.

KUVASSA: Huostaanotto on äärimmäinen temppu, silkkaa sirkusta. Laki edellyttää sosiaalityön ponnistelevan kaikin tavoin perheen hyväksi ennen komealta kuulostavaa pakkotoimea.

Ainakin Hämeenlinnan hallinto-oikeus on osoittautunut tavallisen keskivertoperheen kannalta turvattomaksi nuijaksi. Oikeus on tupannut kuulemaan vain sosiaalityöntekijöitä, jotka siis pääsääntöisesti työskentelevät umpikierossa lastensuojelutyössä perhettä vastaan.

Siis ne samat sosiaalityöntekijät, jotka laki on määrännyt alunperin auttamaan kuntalaisia ja perheitä.

Nyt sosiaalityöntekijät tuntuvat mieluusti vahvistavan käsitystä, että he ovat vakoilijoita, urkkijoita ja varjoissa toimivia agentteja, jotka keräävät ihmisistä "salaista tietoa". Touhu on kuin entisissä totalitaristisissa itäblokin maissa.

Sosiaalityöntekijöiden väitteillä on usein äärimmäisen kyseenalainen yhteys todellisuuteen, sillä sosiaalityöntekijät hyödyntävät "epävirallisia tietokanavia". Näin sosiaalialan ammattilaiset työskentelevät esimerkiksi Jyväskylässä, mutta samanlaisia kokemuksia minulla on myös omasta kotikaupungistani Jämsästä. Pikku kaupunki Jämsä apinoi idioottimaisuuksia ja tuhoavia käytäntöjä maakunnan pääkaupungilta.

Lasta ei siis suojella osana perhettään, vaan sosiaalityö irrottaa lapsen ensin pois perheestään ja sen jälkeen alkaa "suojella" lasta asettuen perhettä ja vanhempia vastaan. Mielestäni lastensuojelu pyrkii peräti siihen, että itse lapsikin saataisiin asettumaan vanhempiaan vastaan. Jos lapsi alkaa puhua pahaa vanhemmistaan, se on voitto kaupungin lastensuojelutyölle. Erittäin häkellyttävää.

Lastensuojelun toimintatavat ovat tämän vuoksi perheelle erittäin raatelevia ja traumaattisia.

Sosiaalipolitiikan professori J P Roos kirjoitti näistä erittäin epäilyttävistä työskentelytavoista Helsingin yliopiston nettisivuilla jo vuonna 2001. Mielettömän hyvä kirjoitus muuten!

Roosin väitteitä on ruodittu sittemmin mediassa huostaanotoista keskusteltaessa.

Minä ihmettelen, eikö lastensuojelutyössä opita mitään, vaikka Roosin kaltaisia kriittisiä ääniä on julkisuudessa esiintynyt jo useita vuosia?

Vaikuttaa pikemminkin, että lasten asema on vajoamassa yhä huonommaksi. Yhteiskunnassa ja julkishallinnossa on trendi, että "asiantuntija"valta vahvistuu ja demokraattisen yhteiskunnan poliitikot ja kansalaiset menettävät asemiaan.

KUVASSA: Sossut järjestivät minulle Mattilan lastenkodissa palaverin, jossa oli koolla peräti viisi (5) virkanaista. Kolme sossua, lastenkodin johtaja ja Tuukan omahoitaja Marja, joka kielsi aina olevansa poikani omahoitaja. No, minulle ei ikinä selvinnyt, kuka oli viiden laitosviikon aikana nimetty tähän tehtävään. Palaverissa viisikko ryyppäsi kahvia ja söi pullaa. Minä olin mykkä koko ajan, koska minulla ei ollut juristia paikalla. Moiset palaverit ovat tasoltaan virkamiesten keskeisiä kahvikutsuja. (Audrey Hepburn, kuvaaja tuntematon.)

Ja tässä vielä toiseen kertaan linkki J P Roosin kirjoitukseen sosiaalityöntekijöiden likaisista työtavoista. Hieno puheenvuoro. Se vastaa omaa kokemustani ja muilta ihmisiltä kuulemiani kertomuksia.