perjantaina, huhtikuuta 24, 2009

Sossu iloitsee, kun naapuri käräyttää

Minulla olisi pöyristyttäviä kertomuksia muutamista ihmiskohtaloista, mutta ajoitusta on vielä odotettava. Minun pitää tämän blogin kirjoittajana malttaa mieleni.

Heidän tarinoidensa kautta voin kuvata silmiä avaavasti, mitä tapahtuu suomalaisessa sosiaali- ja lastensuojelutyössä. Heille on käynyt huonosti raskaassa ja kalliissa sosiaalijärjestelmässä, vaikka he ovat syyttömiä. Ainakaan heissä ei ole yhtään enempää vikaa kuin keskiverrossa suomalaisessa vanhemmassa tai lapsessa.

KUVASSA: Virkamies ajaa lapsen etua lastensuojelutyössä, jossa hän kytkee ongelmavanhemmat osaksi koneistoaan. Työvälineitä ja hienoja metodeja löytyy, kuten näkyy.



Mistä tämä syyllistämis- ja leimaamisinto on kulkeutunut asiantuntijavaltaan, jota sosiaalityöntekijätkin edustavat? Virkamiesten asenteellisuus on erittäin ongelmallista. Asiantuntijavallan ennustetaan Suomessa vankistuvan, poliittisen ja kansan vallan kustannuksella.

Miksi muuten sitten odotan parempaa ajankohtaa, jolloin voin alkaa vuodattaa kertomuksia virkamiestyöskentelyn päättömyydestä? - Siksi, että järjestelmän runteleman vanhemman lapsi on edelleen huostaanotettuna lastenkodissa. Minä en osannut tätä itse arvata, enkä oikein vieläkään pysty uskomaan, mutta minulle on vakuutettu, että laitoksen työntekijät kostavat tapauksen julkistamisen kohdistamalla aggressioitaan lapseen.

Ja nyt puhun pienistä lapsista, en teini-ikäisistä.



Tällaista minulle ovat vakuuttaneet jopa sellaiset ihmiset, jotka ovat itse työnsä vuoksi tutustuneet vastaavan laitoksen ajatusmaailmaan.

KUVASSA: Ei se vaara ilmasta uhkaa, vaan naapurista.


Sen verran voi vihjaista, että kun olen kertonut näistä huostaanottotapauksista ystävilleni, he eivät ole uskoa korviaan. Vanhemman ja lapsen tarina huostaanottoprosessissa on sellainen, että sen luulisi olevan mahdollinen vain totalitaristisessa valtiossa.

Virkamiesten ja sosiaalijärjestelmän leimaamiskäytännöt ovat kummallisen itseoikeutettuja. Niillä on vahva asema erityisesti lastensuojelussa, mutta luultavasti myös esimerkiksi alkoholistien kanssa sosiaalityössä. Sellaisia luulisi esiintyvän vain naapureitaan kadehtivien "marttyyreiden" juoruringissä.

Ai niin, useinhan nämä ilmiöt ovatkin sama asia, sillä huostaanottokohtalot kertovat vahvaa kertomustaan aggressivisesta ja pahantahtoisesta naapureista. He tekevät lastensuojeluilmoituksia ja tekevät "paljastuksia" sosiaalityöntekijöille, vaikka omasta elämästä löytyisi monta kertaluokkaa vakavampia ongelmia, jotka uhkaavat käräyttelijöiden omia lapsia. Leimaavaa juorumyllyä pyörittäneen perheen vanhemmat lapset ovat psykiatrisessa hoidossa. Nuoremmat lapset ryyppäävät, vaikka ovat vielä reilusti alaikäisiä.


Ja onko näitä nuorempia lapsia mahdollisesti ravisteltu vauvana, koska... No, en puhu vielä tässä enempää. Mutta tiedänpä tosiaan tällaisenkin "lastensuojelua" tekevän käräyttelijäpariskunnan.

KUVASSA: Rauha? Suomessa, tavallisella asuinalueella tai vaikkapa tavallisessa kerrostalossa? Tuskin. Muutama sosiaalisesti häiriintynyt aikuinen pilaa varmasti lasten ja heidän vanhempiensa rauhan.



Korostan, että aina suurin osa naapureista on tervepäisiä, mutta muutama sosiaalisesti sairas löytää aina toisensa ja sitten alkaa kivitys. Se antanee hetkellisen täyttymyksen tunteen tyhjään elämään.


* * * * *

Mutta, kevät on paisteisimmillaan. Siementä vakoon! Yksinkertaisimmillaan voi kasvattaa vaikkapa auringonkukan ja herneen versoja syötäväksi. Nokkonen kasvaa pihan lämpimimmässä paikassa. Tällä hetkellä taimet ovat liian pieniä syötäväksi. Vieressä puskee myös voikukka. Ruokaa tiedossa.