sunnuntaina, toukokuuta 10, 2009

Äitienpäivänä ei äitiä muistella

Viisivuotias poikani vapautui lastenkodista 20.3.2009. Hän eli tasan viisi viikkoa laitoksessa, jota vanhemmat kutsuvat leikkisästi Mattilan lastenvankilaksi.

Mattilassa moni ihminen pääsee lähimmäksi kokemusta vankilasta, sillä paikka muistuttanee niin paljon rangaistuslaitosta. Kokemus hämmentää kävijää. Tulee olo, että nyt tiedän jotain siitä, millaista oikeassa vankilassa mahdollisesti on.

KUVASSA: Tyypillinen vuorovaikutustilanne lastenkodissa. (Poikani marraskuun 2008 alussa Tukholmassa.)


Lapset elävät tarkasti vartioituina, huolella lukittujen ulko-ovien takana. Henkilökunta näyttää työskentelevän enemmän vartijan kuin lasten hoitajan roolissa.

Lastenkodin työntekijät eli "hoitajat" keskittyvät työroolissaan hämmentävästi kontrollivallan esittämiseen. He painottavat auktoriteettiasemaansa ilmeisesti siksi, että he käyttävät lapsia välineenään tähdätessään opetuksiaan itse asiassa lasten vanhemmille. Järjestelmän runtelemat lapset ovat hyvä kurinpalautus kelvottomille vanhemmille.

Muuta selitystä en keksi. Lapsia itseään ei nimittäin palvele mitenkään se, että laitoksen työntekijät, jotka ovat heidän lähimmät aikuisensa, käyttäytyvät kuin sulamista pelkäävät jääpuikot.

KUVASSA: Ystävälliset aikuiset tukevat lasta lastenkodissa.


Lapsen kohtaamaa kylmyyttä täydentää se, että huostaanotettua lasta tarkoituksella VIERAANNUTETAAN vanhemmistaan. Tällöin isku kohdistuu myös lapsen ja vanhempien ja väliseen suhteeseen, joka väistämättä muuttuu johonkin suuntaan, kun lapsi on viety kuukausiksi pois kotoaan, laitokseen. Lastenkotiin kun ei aidosti vanhempia haluta; vanhempia lähinnä siedetään.

En koskaan tuntenut olevani tervetullut Mattilan perhetukikotiin, kun kävin poikani luona määrättyinä vierailuaikoina.

Mattilassa korostetaan kummallisen innokkaasti, että työntekijät eivät yleensä tiedä juuri mitään siitä, miksi lapsi on haettu pois kotoaan kiireellisesti huostaan. Tästä iloisesta ja viattomasta tietämättömyydestä huolimatta lastensuojelussa ollaan näköjään hämmästyttävän varmoja siitä, että vanhemmissa on varmasti vikaa.

Kuitenkin olen tämän kevään aikana huostaanottoihin perehtyessäni huomannut, että vanhempien "vikojen" tarkastelu on erittäin altis sosiaalityöntekijöiden tulkinnoille ja mielihaluille.

Äitienpäivä koettaneen Mattilassa hankalaksi ja kiusalliseksi asiaksi. Virkamiesten ja huostaanotettujen lasten sijoituspaikkojen (esim. lastenkotien ja perhekotien) päämääränä on lapsen erottaminen vanhemmistaan ja kodistaan. Huostaanoton jälkeisen lastensuojelun kummallisen legitiimi ajattelumalli on, että tietysti lasten kuuluu poissa kotoaan ja vanhempiensa luota, vaikka mikään tapauksesta kerätty tieto ei todistaisi lapsen kärsimyksistä.

Sellainenkin suosittu juhlapäivä kuin äitienpäivä muuttuu tabuksi. Ainakin siihen suhtaudutaan taatusti eri tavalla kuin lastensuojelulaitoksen ulkopuolisessa maailmassa.


Unohda

vanhempasi!

Virkamiehet ja laitoksen henkilökunta eivät tyydy siihen, että lapsi elää vanhemmistaan erillään, poissa kotoa, vaan lasta kasvatetaan unohtamaan vanhempansa ja sopeutumaan uuteen elämänvaiheeseen. Lastenkodin henkilökunta ei lainkaan peittele vanhemmilta tätä tavoitetta. Se tuntuu jopa nauttivan siitä hämmennyksestä, mihin vanhemmat joutuvat, kun henkilökunta itse reippaasti ja jalosti kertoo lasten kasvatuksen karmeasta päämäärästä.

Puukkoa on mukava vääntää haavassa.

Esimerkiksi Mattilassa ei salattu sitä, että lapsia kasvatetaan eroon vanhemmistaan. Fyysinen ero ja välimatka eivät siis riitä lastensuojelulle. Lasten pitää loitontua vanhemmistaan myös tunnetasolla.

KUVASSA: Nykyinen lastensuojelulaki kannustaa äitejä munimaan synnyttämisen sijaan. Muna on kätevämpi paketti kiikuttaa kiireellisesti huostaan.


Tällaista kasvatusta lastensuojelulaitos on hämmästyttävän valmis tarjoamaan. Kaikki muu tavanomaisempi kasvatus ja hoiva onkin sitten vähäisempää. Tai niitä ole lainkaan.