perjantaina, toukokuuta 22, 2009

Lapsi uhrataan, jotta koneisto pyörii

Lastensuojelu toimisi varmasti luotettavasti, jos sen perusta eli sosiaalityöntekijöiden työmenetelmät eivät olisi niin omituisia.

JOHN ABRAHAM, PETA. NO JOS TYTÖT VÄLTTÄMÄTTÄ HALUATTE...


Ne eivät pelkästään outoja, ennen näkemättömiä, vaan ne ovat törkeitä, likaisia ja laittomia. Rikollisia. Ihmisten ehkä vaikeinta ymmärtää sitä, että ne ovat rikollisia myös humaaniuden, inhimillisyyden ja kaiken siihen asti elämässä koetun asteikoilla tarkasteltuna.

Virkamiehet työskentelevät lastensuojelussa siten, että samanlaisiin menetelmiin ei törmää missään muualla suomalaisessa yhteiskunnassa. Siksi lastensuojeluun tutustuminen kauhistuttaa ensikertalaista.

Lasten vanhemmat luottavat siihen, että normaali avoimuus ja yhteistyöhalukkuus auttavat siinä, että sosiaalityöntekijät päättävät palauttaa huostaanotetun lapsen takaisin omaan perheeseensä. Vanhemmat toimivat sellaisen rakentavan ajattelumallin mukaan, mikä auttaa asioiden hoitoa kaikilla muilla elämänalueilla ja yhteiskunnassa.

Vanhempien suurin järkytys lienee aina se, kun heidän myönteisillä ponnisteluillaan ja ilmiselvästi heidän puolestaan puhuvalla todistusmateriaalilla ei olekaan merkitystä. Kunnallinen lastensuojelu takertuu vain "löytämiinsä epäkohtiin", erilaisiin vanhempia syyllistäviin synkeisiin oletuksiin. Sosiaalityöntekijät eivät edes yritä peitellä sitä, että he hellivät "tietojaan" kuin kalleimpia aarteitaan.


Lastensuojelu
pitää ahnaasti
saaliistaan kiinni

Ihmiset luulevat, että lastensuojelun tavoite on palauttaa huostaanotettu lapsi mahdollisimman pian takaisin omaan kotiinsa. Heti, kun lapsen olot ja elämä on kotona parempaa kuin lastenkodissa tai toisessa mahdollisessa sijoituspaikassa eli perhemäistä hoitoa tarjoavassa perhekodissa.

NÄPIT IRTI MEIDÄN PUPUISTAMME JA LAPSISTAMME! (PETA)


Luullaan, että lapsi pääsee omaan kotiinsa, jos hänellä on hyvät ja kivat vanhemmat, tavallinen perhe ja koti. Lastensuojelutyön eräs suurimpia ongelmia ja rikoksia on, ettei näin ole.

Ensiksikin, vaikka lapsi olisi otettu perusteettomasti (laittomasti) huostaan, kunnan ja kaupungin lastensuojelu pitää hänet lastenkodissa vähintään viisi viikkoa. Se näyttää muodostuneen hiljaiseksi normiksi esimerkiksi lastenkoti Mattilassa.

Vanhemmilta ja lapselta kuluu jokaisessa huostaanotossa siis vähintään viisi (5) viikkoa, jolloin heitä ei kuulla, eikä heitä tarvitse kuulla lainkaan. Sosiaalityöntekijät järjestävät malliksi, lähinnä itseään ja koneistoa rauhoittaakseen pari palaveria.

VANHEMMILLA PITÄISI OLLA SUOJANAAN SUORASTAAN PANSSARI, KUN HE PYRISTELEVÄT LASTENSUOJELUN KYNSISSÄ. (AMANDA BEARD, PETA)


Mattilassa puolestaan koetetaan samaan aikaan kovin avuttomin menetelmin tutustua lapseen, mutta väitänpä, että talon asukkaat jäävät työntekijöille vieraiksi.

Sitä paitsi, Mattilan henkilökunta kilvan vakuuttaa, ettei heillä ole mitään käsitystä, miksi lapsi on otettu huostaan. Vanhemman mielestä moinen auvoinen "tietämättömyys" on suorastaan loukkaavaa. Se kun ei tunnu puolueettomuudelta ja neutraaliudelta, vaan yksinkertaisesti kylmyydeltä, ylimielisyydeltä ja välinpitämättömyydeltä.

Henkilökunta tulee mainostaneeksi, etteivät he halua sekaantua, he eivät halua olla osallisia lastensuojelun luotettavuuden turvaamisessa.

Mattilassa vierailevaa vanhempaa loukkaa äärettömästi se, että laitoksen johtaja on kertonut olleensa kuukausienkin ajan olla onnellisen tietämätön, miksi joku (turhaan) huostaanotettu lapsi on joutunut lastensuojelukoneiston kynsiin.

Muut työntekijät ovat tainneet saada joitain "tietoja" jo aiemmin, kun ovat osallistuneet sosiaalityöntekijöiden järjestämiin palavereihin. Niitä pidetään talon vintillä. Tällöin henkilökunta saa aina lähinnä vain sosiaalityöntekijöiden version huostaanotosta. Siihen nämä lapsen lähimmät laitosaikuiset myös halukkaasti tyytyvät.


Lastenkodissa
särkyvät sekä lapsi
että vanhemmuus


Vanhemmat yrittävät silti käydä tapaamassa lastenkotiin kyyditettyä lastaan ja hoitaa normaalia vanhemman suhdetta lapseensa, vaikka äiti ja isä koko ajan tuntevat olevansa vihollisen maaperällä.

Se on muuten todella omituinen ja mieleenjäävä tunne! Extreme-kokemus.

LASTENKODISSA VIERAILEVALLA VANHEMMALLA VOI OLLA TODELLA HANKALAA. (
ALASKA by Juan Gatti, PETA)


Lastenkodissa vanhemmat joutuvat ensi kertaa elämässään tilanteeseen, jossa heidän on ponnisteltava ollakseen normaali, tuttu ja turvallinen vanhempi, jollaisen lapsi tiesi olevan hänen kotioloissa. Ponnisteltava siksi, että vanhempien on samaan aikaan koetettava unohtaa tapaamisympäristönä oleva lastensuojelukoneisto, joka on kylmä, synkeä ja äärimmäisen epäinhimillinen.

Huostaanotettu lapsi tarvitsee vanhempiaan ja perhettään enemmän kuin koskaan. Ikävä suorastaan sattuu.

Silti vanhemmat, siis normaalit aikuiset, eivät voi koskaan tarjota laitoksessa lapselleen sellaista rakkautta ja läheisyyttä, kuin tavallisessa arjessa, omassa kodissa ja koneiston ulkopuolisessa maailmassa. Vanhemmat ovat väistämättä pingottuneita, stressaantuneita, väsyneitä, loukattuja, revittyjä, runneltuja. Laitoksessa asuva lapsi käy samaan aikaan ylikierroksilla, on levoton, hämmentynyt, suuttunut ja loukkaantunut.

Pieni lapsi ryhtyy laitoksessa vastuullistamaan eli syyllistämään itseään. Hän alkaa kantaa ajatuksissaan sitä kuormaa, joka kuuluu lastensuojelussa työskenteleville aikuisille virkamiehille.