keskiviikkona, toukokuuta 13, 2009

Lastensuojelun hirmuvalta

Eräässä pienessä maalaispitäjässä sosiaalityöntekijä tekee sosiaalityötä lähes yksin. Hän saa tarvitessaan apua naapurikunnista, joiden kanssa oma kunta tekee yhteistyötä.

Sosiaalityöntekijä pitää pelon vallassa jatkuvasti yli kymmentä perhettä. Pienellä rauhallisella paikkakunnalla.


KUVASSA: Kotikäynnille saapuvaa sossua kohdellaan maalaispitäjässä kuin kuningatarta. Yhteiskunta uhraa lapset ja perheet poukkoilevalle sosiaalityölle, mutta pelastetaan edes nallet! (Julian Clary, PETA)


Hänen aseensa on lastensuojelu; oikeastaan muuta asettahan sosiaalityöntekijöillä ei ole käytössään. Kunnan sosiaalitoimi kokee voittona sen, että ihmiset ja perhe saadaan vihdoinkin jollain perusteella lastensuojelun pariin.

Pojastani tehtiin lastensuojelutapaus siten, että 3.11.2007 päiväkoti Koivulinnan johtaja Päivi Haikonen teki lastensuojeluilmoituksen poikani lounasnälästä.

Aikuisia kun ei voi pitää samalla tavalla objekteina, kohteina. Kun objekti on varttunut täysi-ikäiseksi, järjestelmä ei enää väitä, että sillä on "huoli" aikuisen hyvinvoinnista.

Lastensuojelutyössä on sallittua, sopivaa ja legitiimiä vedota epämääräiseen huoleen lapsen hyvinvoinnista. Tämä hämmästyttää minua, sillä vallankäyttö paljastaa tässä heikkoutensa. Yksittäisen ihmisen ja perheen elämään puututaan väkivaltaisesti ja perusteeksi kelpaavat sepitteet, joiden tiedollinen arvo muistuttaa karkeaa valhetta.

Kuinka paljon Suomessa on esimerkiksi eri tavoin sairaita lapsia, joiden hoidon nimenomaan itse terveydenhuolto- ja sosiaalijärjestelmä laiminlyö?

Niinpä maalaispitäjän sosiaalityöntekijä kokee asemansa herkulliseksi. Hän onkin ollut kaappaamassa itselleen myös sosiaalityön johtamista, vaikka se kuuluu kuntien yhteistyöelimen toimialaan. Valta maistuu makealta.

Vallankäytön paljain ja raa'in alue on lastensuojelu, jossa sosiaalityöntekijöiden liikkumismahdollisuudet ovat kaikkein väljimmät. Sosiaalityöntekijä voi ideoida lastensuojeluun vedoten mitä tahansa mikä toimii vanhempia vastaan.

Sosiaalityössä ymmärretään lastensuojelun perusidea pahasti väärin. Sosiaalityöntekijöiden toiminnan perusta ei näytä olevan yhteistyö vanhempien kanssa, vaan "todisteiden" kerääminen vanhempia vastaan.

KUVASSA: Syrjäisen pikku pitäjän sosiaalityöntekijä tulee jälleen kotikäynnille tarkastamaan, miten perheessä on "edistytty".


Maalaispitäjässä "lastensuojelun" maalitauluna olevat perheet ovat joutuneet suohon, jonka reunalta omahyväinen sosiaalityöntekijä takoo vanhempia päähän ja estää heidän ponnahtamisensa pinnalle.

Perheet kipristelevät epämääräisten syytösten puristuksessa. Kunnan sosiaalityö kyhää syytöksiä oletuksista. Käyntivoimana on asenteellisuus (rasismi), jonka mukaan tietyt ihmiset ja ihmisryhmät ovat jostain syystä huonoja.


Sossu tahtoo

nähdä
makunsa mukaisen kodin

Lastensuojelun väitteiden on lupa olla epämääräisiä, ympäripyöreitä ja hyvin usein niin selvästi ristiriidassa todellisuuden kanssa ja kohtuuttomuudessaan suorastaan inhimillisen ihmiselämän vihollisia. Niinpä vanhemmat eivät tuossa maalaispitäjässä tiedä, miten heidän pitäisi kunnostautua, ryhdistäytyä, kehittää ja parantaa itseään ja kotiaan.


Tuloksena on sellainen hämmentävä ilmiö, että vanhemmat ovat alkaneet muokata kotiensa visuaalista ilmettä sellaiseksi, minkä he tietävät miellyttävän kuntansa kuuluisaa sosiaalityöntekijää.

Hän vierailee virkansa puolesta lastensuojelun maalitauluiksi joutuneissa kodeissa. Hän on tullut paljastaneeksi sekä yksinkertaisuutensa että motivoitumisensa perustan. Hän ilmaisee tyytyväisyyttään, kun koti näyttää tietynlaiselta.


Ja voitte olla varmoja, että tyylin kannattaa vastata pienen virkanaisen ahdasta näkökantaa.

Avantgardistisuudesta tai edes suomalaisesta funktionalismista ei liene hyötyä.


KUVASSA: Vanhemmat ovat ihmeissään, kun sosiaalityöntekijä tulee kotikäynnille jakamaan opetuksiaan. (Dita von Teese, PETA)


Vanhemmat hankkivat sosiaalityöntekijän maun ja mieltymykset huomioiden kodin tekstiilejä, tapetoivat, maalaavat, nikkaroivat kodin pintoja uusiksi, sisustavat lastenhuonetta, ostavat lapsilleen vaatteita.

Ymmärtääkseni nämä vaatteet eivät saa sitten olla mitään kirpputorikamaa.

Omahyväisen ja despoottisen sosiaalityöntekijän valta ulottuu kodeissa pienimpiin yksityiskohtiin asti. Vanhemmat ovat havainneet, että tällainen kilpavarustelu tehoaa häneen. Ja tuo materialismi voi olla ainoa mikä tehoaa. Niin ohuisiin perusteluihin lastensuojeluilmoitusten väitteet perustuvat.

Koska sosiaalityöntekijän kontrolloimassa perheessä ei ole alun perinkään ollut sen kummemmin vikaa kuin muissakaan perheissä, niin mitenpä siinä voisi osoittaa kyvykkyyttään vanhempana kuin ulkoista ja materiaalista fasadia rakentamalla.

Vanhemmuudesta, kodista, perhe-elämästä ja ihmissuhteista tulee performanssi.