maanantaina, toukokuuta 25, 2009

Sossu hurmaa hallinto-oikeuden roskalla

Sosiaalityöntekijät joutuvat asettamaan tekemänsä huostaanoton hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Hallinto-oikeus päättää, onko sosiaalityöntekijä oikeassa väitteineen ja onko tehty huostaanotto siten laillinen. Sosiaalityöntekijähän voi tehdä huostaanoton kiireellisenä, joka on siis aina vanhempien tahdon vastainen operaatio.

Lastensuojelussa on muodostunut käytäntö, jossa sosiaalityöntekijällä ei tarvitse olla kateellisten juorupuheita parempaa todistusaineistoa kiireelliselle huostaanotolle. Muutama kateellinen ja sosiaalisesti häiriintynyt naapuri riittää siihen, että Suomessa lapsi menettää vanhempansa, kotinsa, oikeastaan kaiken oman elämänsä.

Häiriintyneisyyden ja epäsososiaalisuuden hyvä tunnusmerkki on, että naapurit klikkiytyvät keskenään. Sairaus yhdistää. Heidän seuransa ei kiinnosta laajemmalti muuta naapurustoa, joten he keittävät myrkkykeitoksiaan omassa rauhassaan.

Lastensuojeluilmoituksen tekee Suomessa usein sellainen ihminen, jolla on itsellään synkeä tausta omien lastensa vanhempana.


Sosiaalityöntekijöiden hälytyskellot eivät kilise, vaikka ilmoituksen tekijän kaikki omat lapset olisi diagnosoitu eri asteisesti henkisesti sairaiksi tai lapsilla on kehitysviiveitä. Kun ilmoituksen tekijän lapset ovat pitkäaikaisessa laitoshoidossa henkisten häiriöiden takia ja vanhemmat itsekin ovat tulleet esitelleeksi eri tavoin väkivaltaisuuttaan, alkaa ajatella että hänen oman elämänsä ongelmat ovat tällaisen itseterapoinnin vaikuttimena.

Tiedän tuollaisen tapauksen.

Tässäkin tapauksessa sosiaalityöntekijä lähtee hakemaan huostaanottointoilulleen päätöstä ja siunausta hallinto-oikeudesta, jonne hän on työstänyt häikäilemättömän valheelliset hakemuspaperit. Siis ihan sumeilematonta valehtelua. Hallinto-oikeus saa käteensä, jälleen, silkkaa arvotonta saastaa.

Lastensuojeluilmoitus ei kuitenkaan ole pahinta, mitä epäsosiaalinen naapuri tai esimerkiksi työkaveri voi tehdä perheen tuhoamiseksi. Pahinta on nimittäin se, jos häirikkö soittelee sosiaalityöntekijälle paljastuksiaan ja latelee "tietojaan", mutta ei tee virallista lastensuojeluilmoitusta. Häirikkö haluaa pitää yhteydenottonsa salassa.

Lastensuojelutapauksissa kannattaa AINA tilata itselle luettavaksi kaikki sosiaaliosaston virkamiesten tuottamat paperit, siihen on kansalaisella oikeus. Niistä saa vihjeitä selän takana tehdystä myyräntyöstä. Usein sossut myös lipsauttelevat suullisestikin jotain kiinnostavaa. Kannattaa siis kannustaa heitä kertomaan näkemyksiään vapaasti.




Hallinto-oikeus
käsittelee
satuja ja tarinoita

Hulluinta on, että sosiaalityöntekijä esittelee hallinto-oikeuteen toimittamissaan papereissa itse keksimiään yksittäisiä tapahtumia ja peräti elämänvaiheita ja tapahtumasarjoja, joita ei ole koskaan sattunut lapsen eikä vanhempien elämässä. Sosiaalityöntekijä on kirjoittanut luettelomaisesti etenevän, "loogisen" kertomuksen, jossa hän todistelee vanhemman syylliseksi.

Virkamies ei pystyne millään muulla lainkäytön osa-alueella valehtelemaan ja fantasioimaan niin törkeästi ja niin paljon kuin lastensuojelussa. Suomeen on muodostunut äärimmäisen vahingollinen ja väkivaltainen lastensuojelun kulttuuri, jossa kuulee ehdottomasti härskeimmät valheet! Ja näillä sepitteillä virkamies pelaa, nöyryyttää, kampittaa ja mäiskii kansalaista hallinto-oikeudessa. Valheet ovat sitä tasoa, että ihminen ei yleensä kuule sellaisia privaatissa arkielämässään koskaan.

Juttelussa ihmisten kesken ei pysty esittämään moisia, koska juttukumppani a) ei uskoisi, b) eikä hän pitäisi kertojaa puolueettomana, vaan epäilisi hänen motiivejaan.

Tavallinen arkijuttelu ihmisten kesken luonteeltaan hienotunteisempaa kuin roska, jota sosiaalityöntekijät syöttävät hallinto-oikeuden tuomareille. Käytännön elämässä kertojan luotettavuus nimittäin helposti kärsii kanssaihmisten silmissä.

Sosiaalityöntekijä sen sijaan latelee hallinto-oikeuteen toimittamissaan papereissa yleensä useita fantasioivia kauhukertomuksia vanhempia vastaan.

Sossu lataa hallinto-oikeuteen lähettämänsä paperit täyteen miinoja, jotta hän tuntee oman olonsa, asemansa ja virkansa turvalliseksi oikeuskäsittelyssä. Niistä vanhempi saa ensi kertaa tietää tökeröimmät väitteet. Sossut eivät nimittäin uskaltaisi niitä suoraan kasvokkain kysyä ja selvittää.

Tyypillinen sossun väite on esimerkiksi, että isä on epäilyttävä ja puolirikollinen sen vuoksi, jos vanhemmat ovat eronneet ja isä on lapsen etähuoltaja. Lapsen lähihuoltajuutta ei siis sossujen mukaan voi missään tapauksessa antaa isälle, vaan lapsi on välttämättä otettava moneksi vuodeksi huostaan.

Lähihuoltajan lisäksi leimataan siis myös etähuoltaja, josta sossuilla on todennäköisesti vieläkin ohuemmat tiedot väitteidensä tueksi. Usein syntyy myös vaikutelma, että sossu haluaa sytyttää ilmiriidan vanhempien välille.

Sossun todistajiksi riittävät toiset sosiaalityöntekijät, kollegat. Syntyy taatusti paheellinen, umpimielinen ja taatusti kiero ja itseään syöksykierteen lailla toteuttava sisäpiiri. Pelkkä pahan puhuminen riittää; sosiaalityöntekijöiden ei tarvitse hallinto-oikeuteen toimittamiaan papereita varten varmistaa väitteidensä todenperäisyyttä. Vanhemmasta voidaan väittää ihan mitä tahansa, juuri niin härskisti kuin mikä sopii kyseisen sosiaalityöntekijän tyyliin.



Kaunis paketti,
mutta täynnä valheita

Kyse onkin tietystä estetiikasta. Sossut kyhäävät hallinto-oikeuteen huostaanottohakemuksia, jotka näyttävät vakuuttavilta. Hakemuksille riittää ulkokohtainen estetiikka. Yhteyttä todellisuuteen ei vaadita.

Näyttää siltä, että sosiaalityöntekijät muokkaavat hakemuksensa sellaiseksi, jonka he tietävät menestyvän hallinto-oikeudessa. Oikeuslaitos ei siis pääse punnitsemaan sitä, onko huostaanotolle aitoa tarvetta. Hallinto-oikeus antaakin tuomionsa oikeastaan siitä, kuinka hienon hakemuksen sossu on väsännyt. Tämä on ilmiö, jota nimitän estetiikaksi hallinto-oikeudessa.

Ilmiönä se on hyvin epähumaani, raaka ja totuuden vastainen. Se siis estää yhteiskunnan aktiivista ja rationaalista rakentamista.

"Hienon" hakemuksen laatiminen hallinto-oikeuteen antaa euforisen olon sosiaalityöntekijälle, joka tuntee pääsevänsä näyttämään pätevyytensä. Sossun mielestä hallinto-oikeus saa häneltä tiiviin ja kiinnostavan lukupaketin, jonka jokaisessa virkkeessä on jokin väite lapsen vanhemmista.
Yleensä sossut intoutuvat panettelemaan vielä lastakin, sillä "oireileva" lapsi on hyvä todiste heidän sanojensa vakuudeksi hallinto-oikeudessa.

Tiedän hallinto-oikeutta varten laaditun hakemuksen, jossa sossu ensin valehtelee, liioittelee, vääristelee ja kieroilee siten, että hän nähtävästi raportoi ihan eri ihmisestä. Hän ei nimittäin koetakaan eritellä vanhemman ominaisuuksia ja elämäntapaa, vaan hän kuvailee alkoholismia ilmiönä. Ilmiön piirteet hän nimeää vanhemman ongelmiksi.

Kätevää. Ei tarvitse tutkia vanhempaa eikä lasta; riittää että tietää millainen ongelmallinen ilmiö on alkoholismi.

Kun hän on saanut kirjoitettua pitkän ja erittäin värikkääksi valheidensa luettelon, hän koettaa hiukan lepyttää vanhempaa, jota pöyristyttävän härski valehtelu saattaa tietysti ärsyttää. Sossu kiittelee vanhempaa rakastavaksi, helläksi ja lämpimäksi. Sossun mukaan vanhemmalla ja lapsella on hieno ja läheinen suhde.

Kyllä, kyllä. Eikö tuo olisi ollut sossullekin hyvä lähtökohta alkaa järjestää lain vaatimia avohuollon tukitoimia sen sijaan, että hän ilman mitään ennaltaehkäisevää sosiaalityötä rynnistää ottamaan lapsen kiireellisesti huostaan?


Sossut kopioivat
hallinto-oikeudessa
menestyneitä väitteitä

Minulle syntyy väistämättä ajatus, että sossut käyttävät copy ja paste -toimintoja hakemuksiaan eli väitteitään näperrellessän. He kopioivat ideoita ja ajatuksia suoraan jostain toisesta huostaanottotapauksesta, jonka tietävät menestyneen hyvin hallinto-oikeudessa.
Sossu haluaa nimittäin voittaa jutun. Suorastaan epätoivoisesti, sillä muuten hänen ammattiuralleen voi koitua vahinkoa. Hän voi joutua vakavalla tavalla jopa vastuuseen tekemistään virheellisistä päätöksistä.
Väitän, että huostaanottohakemukset muistuttavat hämmästyttävän paljon toisiaan, jos hakemuksia aletaan vertailla. Tiedän nimittäin, että vanhemman on vaikea ja usein suorastaan mahdotonta tunnistaa itseään sosiaalityöntekijän esittämistä väitteistä.
Väitteet vaikuttavat siltä, että ne on ehkä joskus esitetty jostain toisesta ihmisestä, jossain aiemmassa huostaanottoprosessissa.

Samaan aikaan sosiaalityöntekijä on itse euforisen tyytyväinen paperipakettinsa estetiikkaan. Erittäin julma asetelma, johon lastensuojelulain puutteet pohjaavat mahdollisuuden.

Oikeustieteen opiskelijat! Tässä on teille hyvä tutkimusaihe opinnäytetyöhön! Vertailkaa hallinto-oikeuteen toimitettavien huostaanottohakemusten kirjallista sisältöä ja asua. Niistä saattaa löytyä kummallista samankaltaisuutta.


KUVAT: Kuvasin viime viikonloppuna täällä Jämsässä.