tiistaina, toukokuuta 12, 2009

Vain hipit polkupyöräilevät

Viranomaisten perusteet saattavat olla kovin vähäisiä, kun sosiaalityöntekijät käyvät poliisien avustuksella hakemassa lapset kotoaan kiireellisesti huostaan.

KUVASSA: Poikani on taas ahmimassa! Miksi viranomaiset eivät jo reagoi? (Achille Mauzan. Maccheroni Pianigiani, 1922)

Viisivuotiaan poikani huostaanottoon riitti perusteeksi kaksi lastensuojeluilmoitusta.

Ensimmäisen teki päiväkoti Jämsänkoskella sijaitsevan Koivulinnan johtaja Päivi Haikonen 3.11.2007. Hän oli itse omalla käsialallaan kirjoittanut ruutupaperille lastensuojeluilmoituksen, jonka pääteema oli se, että lapsellani oli lounaalla nälkä.

Hm... Jo tämän viranomaisilmoituksen ulkoasu herättää epäilyn siitä, että prosessia hoidettiin jo alkumetreillä - ja jo ennen starttia - hiukan huolimattomasti. Lastensuojelulaki kun antaa ilmoituksen tekijälle aina mahdollisuuden puolustautua vetoamalla "varhaisen puuttumisen" tärkeyteen.

Päivi Haikonen raportoi ilmoituksessa perusteenaan: "Syö jopa ahmien." Kylläpä nostettiin tyhjästä meteli - ja vielä yhtään syömisen ongelmia vanhemmalta kyselemättä ja selvittämättä! Ja tosi iso meteli siitä todella tulikin. Kunnallista peruspalvelua tarjoavan laitoksen johtajan ammattitaitoon mielestäni pitää kuulua se, että hän osaa ennakoida tekemiensä päätösten seurauksia. Lounasnälästä väännetty lastensuojeluilmoitus viestii jotain muuta.

Tottahan toki polkupyöräilevällä pojalla on lounaalla nälkä. Hän polki päiväkotiin polkupyörällään kolmen kilometrin matkan.

Hämmästelen päiväkoti Koivulinnan kyvyttömyyttä tunnistaa polkupyöräilyä. Koivulinna nimittäin mieluusti mainostaa ekologisia arvojaan. Ekologisuuden sisältö jää hämäräksi.

Henkilöautoilu on kaiken alleen rusentava normi. Päiväkoti Koivulinnassakin näköjään ajateltiin, että yksityisautoilu on ainoa mahdollinen tapa liikkua. Polkupyöräily, omin jaloin liikkuminen ja siis kaikki kevyt liikenne on päiväkodin mielestä lähinnä vain omituista hörhöilyä.


Yksityisautoilu on täällä agraari-Suomessa niin itsestään selvä ideologinen malli, että ei voida puhua enää vapaan ihmisen valinnasta. Ihmiset eivät halua olla vapaita, joten he eivät halua valitakaan useista eri vaihtoehdoista.

(kuva: Giuseppe Riccobaldi)

Hämmästelinkin sitä, ettei myönteinen suhtautumiseni polkupyöräilyä kohtaan selvinnyt päiväkoti Koivulinnalle edes silloin, kun keskustelin pitkään päiväkodin pihamaalla pyöräilystä lastenhoitajan kanssa. Hän työskenteli poikani ryhmässä, Viherviitoissa.

Keski-ikäinen hoitajanainen on mielestäni kiehtova tapaus. Hänen perheessään ei nimittäin koskaan ole ollut autoa. Hän on pärjännyt miehensä kanssa mukavasti autottomana, vaikka he ovat säännöllisesti vierailleet kaukana asuvien sukulaistensa luona. Lapsiperhe on käyttänyt aina julkisia kulkuvälineitä.

Työpaikalleen tämä normien vastainen erikoistapaus on aina polkupyöräillyt.

Huostaanoton päättyessä poikani sai vihdoinkin Jämsän kaupungilta päivähoitopaikan, jota ehdimmekin jo jonottaa yli vuoden. Olin koko kuluneen vuoden ajan muistuttanut Jämsänkosken ja kuntaliitoksen jälkeen Jämsän sosiaaliosastoa siitä, että poikani seisoo edelleen päivähoitojonossa.

KUVASSA: Kulinaristiherra koettaa hillitä itsensä. On nimittäin vaara, että Koivulinna tekee lastensuojeluilmoituksen. (noin vuodelta 1920)


Lapsen kannalta oli äärimmäisen epäinhimillistä, että Jämsän kaupungin sosiaaliosasto "tarjosi" pojalleni päivähoitopaikan sijaan laitosasumista lastenkodissa viiden viikon ajan. Toisin sanoen, Jämsän kaupunki pakotti poliisivoimin viisivuotiaan poikani suljettuun laitokseen eli lastenkotiin.

En tiedä mikä lienee tämän valtion nimi, jossa asumme. Valko-Venäjä?

Päivähoitopaikka olikin yhtäkkiä muuttunut sosiaalityöntekijöiden Silja Juuselan ja Minna Laurila-Paasosen minulle asettamaksi ehdoksi, että saisin poikani laitoksesta vapauteen. Heh.

Silja Juuselakin hyvin tietää, että päivähoitopaikan järjestäminen oli ollut koko kuluneen vuoden ajan sosiaalitoimessa asioidessani kärkihankkeeni.

Minun vikani tietysti oli ollut päivähoitopaikkaa hakiessani se, että pohdin ja analysoin sitä sekasotkua, minkä päiväkoti Koivulinnan tekemä lastensuojeluilmoitus aiheutti. Olen paljon puhunut lukuisille eri virkamiehille siitä, kuinka selventävästi lastensuojeluilmoitus kertoo päiväkodin ja sen johtajan ammattitaidottomuudesta.

Teen tässä nyt hiukan työnjohdollisia töitä. Kerron nimittäin vinkin, kuinka päiväkoti Koivulinnan henkilökunnan kannattaa menetellä, jos lapsi istuu mielellään luonaan ääreen. Se tulee tässä: esittäkää lastaan noutamaan tulevalle vanhemmalle kysymys, miksi ruoka maistuu. "Nälän" syy saattaa selvitä siten.

Toivoisin, että päiväkoti Koivulinnassa ei enää jatkossa mustamaalattaisi ketään toista vanhempaa, lasta ja perhettä moisten "ongelmien" takia. Kyräilevästä kuiskuttelusta voitaisiin siirtyä ihan tavalliseen jutteluun.