tiistaina, kesäkuuta 23, 2009

Lapset! Varokaa diakonissoja!

Erolapsen huoltoa koskevan lain muutostarpeet ovat pohdituttaneet minua jo vuosikausia. Kun ryhdyin järjestämään silloin vauvaikäisen poikani huoltajuutta, elatusta, tapaamisia ja asumista sosiaalityöntekijän kanssa, havaitsin heti, kuinka onneton lainsäädäntö on.

Hämmentävää oli, että oikeastaan kukaan ei koskaan kritisoi lakia, vaan sitä pidetään itsestään selvyytenä, vaikka sen avulla järjestellään samalla peräti useiden ihmisten elinehtoja.

Minusta on hyvin mielenkiintoista se, että poikani kiireellinen huostaanotto ja sitä edeltäneet kaksi lastensuojeluilmoitusta ovat sittemmin olleet omiaan vahvistamaan käsitystäni siitä, kuinka lainsäätäjä ei ole aidosti onnistunut turvaamaan LAPSEN asemaa juridiikassa.


Laki on säädetty siten, että sen avulla on helppo antaa ymmärtää kuinka suomalainen yhteiskunta työskentelee lapsen puolesta, mutta käytännössä lapsen kustannuksella pönkitetään aikuisten etua.

Kiireellistä huostaanottoa edeltäneet ja tähän pakkotoimenpiteeseen johtaneet kaksi lastensuojeluilmoitusta kertovat hyvin, kuinka LASTENsuojelulaki on tarkoitettu aikuista, ei lasta varten.

Ensimmäisen lastensuojeluilmoituksen teki 3.11.2007 päiväkoti Koivulinnan johtaja Päivi Haikonen, koska juuri lounaaksi pihaan polkupyöräilleellä pojallani oli lounaalla nälkä. Ihmehän se olisi, jos ei nälkä olisi ehtinyt syntyä kolmen (3) kilometrin pyöräilyssä.

Toisen ja viimeisen lastensuojeluilmoituksen teki Jämsänkosken diakonissa Helena Salminen. En ole häntä koskaan tavannut, olen vain kerran käynyt Jämsänkosken seurakunnan viraston palvelutiskillä kyselemässä lapselleni päiväkerhoja. Poikani oli tuolloin jonottanut päivähoitopaikkaa jo yli puoli vuotta siitä lähtien, kun olimme muuttaneet Jämsänkoskelle.

Jämsänkosken seurakunnassa minua tuolloin palvellut nainen pahoitteli työkuormaansa, koska ei ehkä pysty niin tehokkaasti minua auttamaan kuin haluaisi. Työaikakin on vain puoli päivää jne.

Tajusin heti, että nainen taitaa puhua asioista, jotka ihan oikeasti vaikeuttavat asiakkaiden palvelua.

Lisäksi arvioin heti häntä katsellessa, että nainen on määräajaksi palkattu pätkätyöläinen. Se haisi jo kynnykselle, kun astuin seurakunnan virastoon sisään.

Virastosta poistuessani haisi jo sekin, että esimiehet puskevat pätkätyöläistä tekemään enemmän kuin hän ehtisi, jotta seurakunta huolisi hänet jatkossakin hoitamaan osa-aikaista määräaikaisuutta.

Sairaiden rakenteiden nuuhkiminen on mielestäni aina hyvin jännittävä. Niiden paljastaminen vastaa suorastaan hyvää viihdettä, kun kohteena on seurakunta ja kirkko, joka elää moraalioppiensa varassa.

Ymmärsin Jämsänkosken seurakuntaviraston toimintaa katselemalla, missä on vika. Palvelutiskille tuli ilmeisesti talouspäällikkö, mies, joka joutavanpäiväisesti notkisteli edessäni polviaanja heilutteli käsiään.

Huojahteli siis toimettomuuttaan.

Hänellä ei nähtävästi ollut parempaa tekemistä.

Näkemääni perustuen tein välittömästi johtopäätöksen, että tässä virastossa ei työnjako toimi. Verovaroin rahoitetun julkisyhteisön pitäisi pystyä toimimaan suorastaan esimerkkinä edistyksellisyydessä. Ihmisten välinen tasa-arvo on eräs sellainen mittari.

Totesin oitis, että minä haluan erota kirkosta. Välittömästi. Ja niin tein.

Tyydytyksekseni äijä näytti tosi hölmistyneeltä.

Jämsänkosken diakoniatyöntekijä Helena Salminen lausui lastensuojeluilmoituksessaan 13.2.2009, että olen tuskainen ja arvaamaton. Poikani oli sen takia välittömässä vaarassa, joten poliisit pistivät minut vielä samana päivänä käsirautoihin ja kantoivat lääkäriin. Lääkäri Ilkka Mikkonen totesi minut heti terveeksi, kun oli ensin vapauttanut minut Jämsän terveyskeskuksen putkasta.

Salminen oli saanut tämän arveluttavan psykologisoivan luonnehdinnan minusta Jämsän diakonissalta Marja-Leena Harjulta. Hän ei ollut itse välittänyt lähteä asiassa liikkeelle, vaan oli laittanut asialle kollegansa naapuriseurakunnasta.

Niin, olin eronnut kirkostakin eli Jämsänkosken seurakunnasta jo vuonna 2006. Salminen ei ole koskaan nähnyt saati tavannut minua.

Marja-Leena Harjulle olin seikkaperäisesti kertonut Jämsänkosken ja nyttemmin Jämsän kaupungin kyvyttömyydestä hoitaa ihan arkisia virka-asioita. Taivastelin kaupungin saamattomuutta järjestää päivähoitopaikka, vaikka lapseni oli tuolloin seissyt yhteensä yli kaksi vuotta jonossa. Olimme asuneet tuolloin Jämsänkoskella (ja nyttemmin yhdistyneessä Jämsässä) yli kolme vuotta.

Olin hakemassa Harjulta EU:n tukemaa ruokakassia, joten puheeni istui tilanteeseen paremmin kuin hyvin.

Ajatukseni oli tuolloin, kun raportoin kaupungin ongelmista diakonissa Marja-Leena Harjulle, että annan hänelle työnsä kannalta kiinnostavaa ja olennaista tietoa. Harju on sentään kaupungin koneistoa vastaavan julkisyhteisön eli seurakunnan virkamies. Hänen täytyy olla jo virkansa vuoksi hyvin informoitu ongelmista, joita esiintyy kunnallisen perusturvan puolella.

Käsitykseni mukaan hänen velvollisuutensa sosiaalivirkamiehenä on nostaa esiin yhteiskunnan sosiaalirakenteissa esiintyviä heikkouksia.

Tapahtumaketju on jotenkin niin nautittavan mehevä, että kirjoitan siitä vielä jatkossa paljon. Herkullista lukuaineistoa.

Tietysti analysoin molempien rouvien toimintaa Jämsän seurakunnalle osoittamassani valituksessa. Totta kai olen uutisoinut ja ruotinut suullisestikin diakonissoille lastensuojeluilmoituksen aiheuttamasta kiireellisestä huostaanotosta ja viidestä viikosta lastenkodissa - itse asiassa annan palautetta suoraan suullisesti paljon enemmän kuin keskiverto suomalainen.

Kehoitan jämsäläisiä lapsiperheitä varomaan Jämsän seurakuntaa. Se voi raunioittaa lasten ja heidän perheidensä tavallisen arjen.

Minulla on kummallinen kokemus kuinka diakonissat hakeutuvat suorastaan yhteistyöhön, kun käyttövoimana on silkka asenteellisuus. Jaksan edelleen hämmästellä sitä, kuinka Jämsän diakoni Marja-Leena Harju tempaisi sujuvasti soppaan myös Jämsänkosken diakonin Helena Salmisen. Ja kuinka Helena Salminen lähti ripeästi liikkeelle viemään "tietojaan" Jämsän kaupungin sosiaalityöntekijälle, jotta saatiin purskaistua lastensuojeluilmoitus.

Olin hämmästellyt diakoni Marja-Leena Harjulle Jämsän sosiaalityön ja koko sosiaaliosaston hoipertelua. Sosiaalityöntekijät Silja Juusela ja Minna Laurila-Paasonen olivat viikko aiemmin sanoneet minulle, että he alkavat valmistella poikani kiireellistä huostaanottoa. Olin tuolloin, 6.2.2009, saapunut Jämsän sosiaalityöntekijän vastaanotolle siksi, että kyselin toimeentulotuen perään.

Tuo vastaanotto oli jo kolmas, jonka olin varannut vajaan kahden kuukauden aikana puuttuvan toimeentulotuen takia.

Oikeastaan lapsiperheemme eli lapsilisän varassa, mutta se ei kiinnostanut vähääkään Jämsän sosiaalityöntekijöitä. Sosiaalityöntekijät olivat toimeentulotukea varten järjestämilläni istunnoilla valtavan tyytyväisiä, kun heillä oli puheenaiheenaan edellinen ja ensimmäinen lastensuojeluilmoitus. Sen oli tehnyt Jämsänkoskella sijaitsevan päiväkoti Koivulinnan johtaja Päivi Haikonen jo 3.11.2007, joten siitä oli vierähtänyt jo yli vuosi.

Lounasnälkää koskevan lastensuojeluilmoituksen takia edessäni istui siis kolmella toimeentulotukea varten järjestämälläni vastaanotolla kaksi sosiaalityöntekijää, kun normaalisti asiakkaan hoitaa yksi virkamies. Sosiaalityöntekijät olivat siis erittäin virittäytyneitä käsittelemään lastensuojelua, joten yhden kuukauden toimeentulotukea varten minun piti kolme kuukautta ja kolmen vastaanoton verran jutustella sosiaalityöntekijöiden kanssa. Sosiaalityöntekijöiden tarve lastensuojeluun kahmaisi tilan aiheelta, jonka vuoksi oli kertonut nämä kolme vastaanottoaikaa varanneeni.

En oikeastaan ihmetellyt, miksi sosiaalityöntekijät yhä jauhoivat lastensuojelun "tarpeesta", sillä eihän lapseni lounasnälkää koskevaa lastensuojeluilmoitusta koskaan käsitelty kanssani yhdessäkään palaverissa, jollaisen Suomen laki vaatii järjestettäväksi.

Sekään ei ole mikään ihme, etten koskaan päässyt hämmästelemään Jämsänkosken sosiaalivirkamiehille lastensuojeluilmoitusta, jonka päiväkodin johtaja oli tehnyt moisesta asiasta. Lounasnälkä kun on jokapäiväinen ja mielestäni hyvin toivottu ilmiö. Minua huvittaa ajatus, tekeekö päiväkoti Koivulinna lastensuojeluilmoituksen, jos lasta nukuttaa päiväkodin päiväohjelmaan kuuluvien päiväunien aikaan. Ilmeisesti tekee, sillä poikaani ei liene juurikaan nukuttanut, kun lapset kömpivät tunniksi päivälevolle.

Osasin ennustaa tulevan, kiireelliseen huostaanottoon johtaneen tapahtumaketjun jo ensimmäisen lastensuojeluilmoituksen jälkeen. Kerroin päiväkoti Koivulinnan johtajalle Päivi Haikoselle, että lounasnälästä tehdyssä lastensuojeluilmoituksessa ja etenkin ilmoituksen jälkikäsittelyssä on outo sivuhaju.