keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2009

Lapsi hyötyy, kun äiti väistyy

Ideani erolapsen huollon sopimisesta on jo vuosia vanha.

Kirjoitin edelliskerralla yleisön osaston kirjoituksesta (HS 5.6.2009), jossa esitettiin Suomeen ns. Norjan mallia, jossa käräjäoikeus hyödyntää päätöstensä tueksi muitakin asiantuntijoita kuin vain kunnan sosiaalityöntekijöitä.
Mallia ehdottavat mielipidetekstissään Bodil Rosengren ja Heljä Sairisalo Yhden vanhemman perheiden liitosta.

Minun mallini puolestaan vahvistaisi suoraan ja etenkin sivutuotteena seurausvaikutuksillaan lapsen asemaa. Tähän saakka lainsäätäjä on halunnut turvata vain oletetun parisuhteen aseman eli aikuisten edun.

Lakia pitää siis uudistaa siten, että jo ajattelutavan - asenteelliset - perusteet muuttuvat. Tähän asti on haluttu turvata aikuisten etu lapsen kustannuksella.

Esitän erolapsen huoltomallissani, että kumpikin vanhempi neuvottelee ja sopii itsenäisesti suoraan lapsen kanssa. Vanhemmat voivat toki halutessaan jutella ja sopia niin paljon kuin tahtovat. Sitähän ei estä kukaan. Päinvastoin, joidenkin vanhempien mielestä tällainen paradigman ja diskurssin muuttaminen saattavat parantaa heidän mahdollisuuksiaan keskinäiseen viestintään.


Lainmuutoksenihan vapauttaa ihmiset parisuhteesta, joka usein osoittautuu yllättäen suoranaiseksi esteeksi lapsen huollon järjestämisessä.

Lainsäätäjän tehtävä on mielestäni korostaa sitä, että lapsen elämästähän erolapsen huoltojärjestelyissä sovitaan. Siinä ei siis sovita esimerkiksi sitä, että mitä mieltä vanhemmat ovat menneestä liitostaan, parisuhteestaan ja ydinperhe-elämästään, vaikka nykyinen laki tähän suorastaan ihmiset ajaa.

Kun kumpikin vanhempi sopii itsenäisesti, ilman toisen vanhemman osallistumista, suoraan lapsensa kanssa lapsen elämän perusehtojen (huoltajuus, asuminen, elatus ja tapaamiset) järjestämisestä, se vahvistaa miehen eli isän asemaa. Se rakentaa uudenlaista isyyttä, se suorastaan luo aivan uuden isän.

Nykyisen lain suurin ongelma on mielestäni ehdottomasti siinä, että lainsäätäjä sälyttää naisen, äidin harteille vastuun huoltoneuvottelujen järjestämisestä ja neuvottelujen lopputuloksesta.


Miehen isyys kulkee siis tässä poikkeuksellisen kiusallisesti äitiyden kautta. Isyys on äitiydelle alisteinen ilmiö. Isi on apuäiti.

Mallini voi kuulostaa kovin idealistiselta. Miten pieni lapsi muka voisi olla neuvotteluosapuoli? Mielestäni se on vain tekninen järjestelykysymys.

Voi olla, ettei mallini välttämättä tuota yhtään käytännössä yhtään parempaa lopputulosta kuin nykylakikaan, mutta välitön hyöty ei voi ollakaan ainoa syy kehittää lainsäädäntöä.

Lapsi hyötyy siitä, että lakimuutokseni uudistaa rankasti ajattelutapojamme. Siten lapsi lopulta hyötyy varmasti myös käytännössä siten, että hänellä on vanhempien eron jälkeen molemmat vanhempansa elämässään mukana. Etävanhempi ei pääse selittelemään vastuuttomuuttaan ja passiivisuuttaan sillä, että lähivanhempi on ihan "hullu".

Näin vanhemmuus jakautuu tasapuolisemmin kahden eri sukupuolen välillä.

Vanhemmus ei ole parisuhde. Aikuisten on luovuttava píehtaroimasta parisuhteessaan. Voi kuulostaa yllättävältä, mutta lakimallini roolittaa vanhemmuuden uusiksi.

Ja se aktivoi vanhempia kantamaan vastuunsa. Se kannustaa aloitteellisuuteen ja toiminnallisuuteen.

PS. Harkitsen blogini nimen muuttamista. Muutos olisi pienuudestaan huolimatta progressiivinen, se ilmaisee ajatteluni kehityksen suunnan.

Yhteiskuntakriittinen feministi muuttuisi nimeksi Kriittinen feminismi. Se on minun ihan itse luomani ja rakentamani koulukunta. Sen paradigma, perusta, on että naiseuden käsite rakennetaan kulttuurissa äitiyden kautta. Naiseus rakentuu äitiydestä, mutta mieheys ei rakennu isyydestä.

Minulla on siis oma koulukunta feminismissä ja oma Lex Ruokamo eli ihan itse kehittelemäni uudistusesitys lasten huollon järjestämiseksi.