tiistaina, kesäkuuta 09, 2009

Poliisi hoitaa lapsemme

Lastensuojelu on kehittymässä yhä juridisemmaksi. Lastensuojelutyötä tehdään lyömällä perheitä Suomen laki -kirjalla. Työtä eivät siis enää tee niinkään sosiaalityöntekijät ja hoitajat, vaan poliisi.

Sosiaalityö ja lapsia päiväkodeissa, lastenkodeissa ja terveydenhuollon laitoksissa hoitavat ammattilaiset luopuvat hämmästyttävän halukkaasti omasta asemastaan lastensuojelussa.

Mistä se kertoo?

Eivätkö naiset tunnekaan itseään riittävän vahvoiksi yhteiskunnallisiksi toimijoiksi näillä äitiydestä versovilla sosiaali- ja hoiva-aloilla?

Eikö äitiys sittenkään riitä lasten parissa tehtävää työtä normittavaksi perustaksi yhteiskunnallisella tasolla?

Milloin sairaanhoitajat alkavat luovuttaa työtään ja asemaansa lainsäädännölle, jonka avulla voidaan kätevän teknisesti karsia kaikki sellaiset ihmiset, joille ei hoitoa anneta?

"Lapsen etu" on byrokratisoitumassa hyvin paperinmakuiseksi virkamiestyöskentelyksi. Jo nyt on Suomessa tilanne, että sosiaalityöntekijän ei tarvitse työskennellä lapsen ja perheen hyväksi mitenkään, vaikka Suomen lastensuojelulaki puhuu avohuollon tukitoimien tärkeydestä.
Sosiaalityöntekijälle riittää, että hän voi turvautua pakkokeinoihin. Laki kyllä muistuttaa, että huostaanotto on äärimmäisin keino, johon turvaudutaan vasta viimeisenä.



Sosiaalityössä huostaanotosta on kuitenkin muodostumassa sosiaalityöntekijälle keino hankkia sankaruutta. Sen avulla virkamies saa kunniamerkin "taisteluistaan rintamalla".

"Avohuollon tukitoimi" näyttää olevan lähinnä se, että sosiaalityöntekijä pyytää kaksi poliisia mukaansa ja tekee yllätysrynnäkön lapsen kotiin. Lapsi kaapataan sosiaalityöntekijän autoon ja hänet kyyditään lastenkotiin. Lastensuojelutarve on näin hoidettu.
Yllätyshyökkäys kotiin onkin ainoa "lastensuojelutyö", mikä voidaan kuukausia kestävän huostaanottoprosessin aikana tunnistaa. Sosiaalityöntekijän ei tarvitse puuttua tämän jälkeen lapsen ja perheen elämään oikeasti mitenkään. Kaikki puuttuminen ja huostaanottoprosessin hoitaminen on nimittäin niin näennäistä.

Tutkijatohtori Timo Harrikari väittää, että lastensuojelutyötä tehdään kriisiasenteilla. Sosiaalityöntekijät siis kuvittelevat, että lapselle on jo ehtinyt tapahtua jotain peruuttamattoman törkeää. Jostain syystä sosialitoimen ei tarvitse alkaa kysellä itsekriittisesti, onko Suomen lain edellyttämiä avohuollon tukitoimia hoksittu tarjota perheelle lainkaan.
Harrikarin mielestä poliisista ollaan muovaamassa uudella tavalla lapsuuden ja nuoruuden asiantuntijaa. "Lapset ja nuoret nähdään yhä enemmän kontrollin kohteena. [...]", Harrikari sanoo. (KSML 10.10.2008)

Voisi luulla, että sosiaalityöntekijät alkavat innokkaina työskennellä vanhempien ja lapsen kanssa viimeistään silloin, kun kiireellinen huostanotto on tehty. Mutta ei. Sosiaalityöntekijöiden panostus vanhemmuuden ja lapsen elinolojen kohentamiseen voi olla entistäkin passiivisempaa. Onhan lapsi nyt lastenkodissa, joten ongelma on ratkaistu. Kun virkamies on saanut oman psyykensä rauhoitettua, lastensuojelulle ei ole enää käyttöä.

Sosiaalityöntekijä työskentelee huostaanoton aikana lapsen ja vanhempien kanssa lähinnä vain siksi, että hän saa itseään ja sosiaalitoimea rauhoittaakseen kirjallisia merkintöjä tapausta koskeviin papereihin.