tiistaina, heinäkuuta 28, 2009

Sossu siirtää työnsä lastenkodille

Kysyin lasten huostaanotoista aiheutuvia hoitokuluja erästä projektiani varten. Tavoitin lopulta tiedonlähteekseni Riitta Siekkisen Jyväskylän kaupungin sijaishuoltoyksiköstä. Siekkinen on suunnitteleva sosiaalityöntekijä.

Minua kiinnostavat hinnat, joita veronmaksajat hoidosta pulittavat eri hoitomuodoissa. Erityisen kiinnostavaa on se, mitä sijaisvanhemmat laskuttavat, kun lapset asuvat perheissä ja perheenomaisissa perhekodeissa. Maakuntalehti Keskisuomalainen julkaisi sijaisvanhempien kokemasta "väsymisestä" koko sivun jutun 19.7.2009 (ks. alin kuva tässä kirjoituksessa).

Siekkinen lähetti minulle tietoja sähköpostitse, mutta yksityiskohtaista erittelyä en saanut. Lähinnä suuntaviivoja. Julkisten rahojen käyttöön liittyy usein tällaista epämääräisyyttä. Totta kai moraalisesti närkästyneenä (ja vähän itsekseni hymyillen) kauhistelen sitä, että virkamies haluaa rahan liikkeiden vaikuttavan epämääräisiltä jopa silloin, kun verovarojen käytöstä olisi mahdollisuus kertoa muillekin kuin omalle sisäpiirille.

No, ainakin kaksi hintaa lyhyehköstä sähköpostista jäi mieleeni. Huostaanotettujen erityislapsien hoidosta maksetaan sijaisvanhemmille noin 300 euroa vuorokaudessa. Riitta Siekkisen lähettämässä sähköpostissa ei ollut pientäkään mainintaa siitä, että mitä nämä erityislapset ovat.



Sopii muuten kysyä, mitä näiden samaisten erityislasten hoidosta on maksettu avohuollon tukitoimina lasten vanhemmille, jotka sitten ovat uupuneet lapsensa kanssa... Eikös linja ole sosiaalipalveluissa se, että vanhemmat saavat taistella itsensä väsyksiin, ennen kuin he saavat edes jotain lastensuojelun lain korostamista avohuollon tukitoimista?

Jyväskyläläisen lastenkoti Mattilan tarjoama hoito näyttäisi maksavan Siekkisen lähettämien tietojen mukaan noin 250 euroa vuorokaudessa. Minun poikaani Mattila hoiti tuolla hinnalla viisi viikkoa. Ja tiedän lapsia, joita Mattila on hoitanut paljon pitempään.

Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta kirjoitti Ilta-Sanomien lastensuojeluliitteessä 17.2.2009, että yhden lapsen sijoitus maksaa 70 000 - 90 000 euroa vuodessa. Hänen ajatuksensa ovat osuvia ja mielenkiintoisen itsekriittisiä:

"Kunnissa rahaa ei laiteta mihinkään muuhun kuin viimeiseen aseeseen eli huostaanottoihin ja sijoituksiin. Se on hirveän kallis tie. Sitten sanotaan, ettei ole rahaa ennaltaehkäisyyn. Se on paitsi mielettömän epäinhimillistä, myös järjettömän huonoa taloudenpitoa."



Hyvä Hanna Markkula-Kivisilta! Kiitos tuosta arviosta! Kiitos, että ryhdyit noin suorasukaisesti ja kaunistelematta tarkastelemaan ongelman ydintä. Palaan kirjoitukseesi vielä myöhemmin.

Helppo raha siis juoksee Mattilaan. Sosiaalityön innokkaissa ja takuulla tarkoissa "tutkimuksissa" vikaa ei ole voitu löytää vanhemmista eikä lapsestakaan.


Lastenkotihoidon aikana sosiaalityö voi tutkia perhettä niin asenteellisesti kuin ikinä ilkeää, koska perheen on vastaanotettava huostaanoton vuoksi sosiaalityöntekijöiltä ja lastenkodin henkilökunnalta valtavasti erilaisia ohjeita, rajoituksia ja aikatauluja.

Lastenkoti hallitsee huostaanoton aikana perhe-elämää, vaikka kotilomiakin olisi silloin tällöin. Huostaanotetun lapsen perhettä ei siis auteta, vaan tendenssi näyttää olevan, että huostaanoton aikana vanhempia ja lapsia ajetaan yhä ahtaampaan nurkkaan.


Huostaanoton aikana
hitainkin sossu
voisi laatia tukitoimia!

Eikö viimeistään huostaanotto olisi hyvä aika laatia ja toteuttaa avohuollon tukitoimia? Lapsikin on jo saatu laitokseen, kauas pois oman kunnan sosiaalityöntekijöiden mielestä, joten kaikilla osapuolilla olisi hyvin tilaa ja aikaa paneutua rauhassa avohuollon tärkeyden pohtimiseen. Tätä jaksan aina ihmetellä. Lastensuojelulaki nimittäin vaatii perheille avohuollon tukitoimia ja vasta sitten, jos kaikki keinot on jo käytetty, voidaan lapsi ottaa kiireellisesti tai suunnitellusti vanhempien kanssa yhteistyössä huostaan. Ei aiemmin.

Lastensuojelulaki puhuu myös siitä, että huostaanotto on aina väliaikainen ratkaisu. Sosiaalityöntekijöiden pitää pyrkiä perheen yhdistämiseen. Eli lainsäätäjän mielestä perhettä ei saa hajottaa. Lastensuojelulaista huolimatta edes ne lapset, joiden huostaanotto osoittautuu perusteettomaksi ja koti tavalliseksi perusturvalliseksi, eivät pääse kotiin.

Sossu kokeilee
koko ajan
miten lakia voisi kiertää

Minunkin poikani pääsi takaisin kotiinsa vain siksi, että minä olen erittäin tarkka siitä, millaiseen diskurssiin osallistun. Minä puhun, toimin ja ajattelen oman itse laatimani diskurssin mukaisesti; en siis näe vaivaa tulkita sosiaalityöntekijöiden mielenliikkeitä. Näen vaivaa esitelläkseni ja perustellakseni omaa näkemystäni ongelman tarkasteluun sopivasta diskurssista.

Toki oivallan myös vastapuolen eli vaikkapa sosiaalityöntekijöiden mielenliikkeet, mutta tärkeää on näyttää vallankäyttäjille rajat ja toimintamallit, joiden puitteissa kuljetaan. Virkamieskään ei nimittäin hae läheskään kaikkia toimintansa linjoja Suomen laista. Hän etsii motiiveja omasta subjektiivisesta mielestään, usein myös työpaikalla vallitsevasta kollektiivisesta hurmoksesta.

Se, että virkamies hylkii lakia, onkin eräs perussyy siihen, että kansalainen kokee tulevansa raiskatuksi.


Tyttöjen kanssa olemme suunnitelleet, että ryhdymme näiden sijaishoidon kustannusten lisäksi penkomaan myös sitä, kuinka paljon Keski-Suomen kuntien käyttämä asianajaja Markku Leskinen laskuttaa työstään, kun hän käy puolustamassa sosiaalityöntekijöiden laatimia "huolenaiheita" Hämeenlinnan hallinto-oikeuden istunnoissa.

Ongelmakenttää useita vuosia seurannut lastensuojelun kohteeksi joutuneiden perheiden vapaaehtoinen tukihenkilö väittää, että Leskisen laskutuksesta on ollut vaikea saada tietoa, vaikka yhteiskunta hänen aiheuttamansa moninaiset kulut maksaakin. Leskinenhän on voittanut oikeusjutun, kun lapset pysyvät huostaanotettuina vuosikausia ja joutuvat kulkemaan laitoskierteen kautta.


Poikani lähti mummolaan. Minä tällaisena virkeänä feminiininä huomasin tilaisuuden koittaneen ja lähdin metsästämään laadukkaita siemeniä. Niinhän kaikki kehon nautintoja etsivät ja huvittelunhaluiset naiset tekevät. Marssin siis kipinkapin Ekoloon, josta hamusin hamppua ja rucolaa. Ekolosta ostan yleensä myös lakritsijuurta, josta haudutan juomaa.

Samalla kadulla sijaitsevasta Sokoksesta hain vielä lisäksi peruskamaa eli auringonkukan siemeniä, mungpapuja, kuorimattomia seesaminsiemeniä ja harvinaisempaa sarviapilaa.



tiistaina, heinäkuuta 21, 2009

Lastentarhanopettajat pirraavat

Tämä pohdintani lastentarhanopettajien ammatti-identiteetin kriisistä syntyi edellisen blogitekstin osasena. Poimin tämän tekstin pätkän omaksi jutukseen, oman otsikon alle.

Aiheesta tulikin meidän elämässämme suorastaan päivänpolttava. Sovin nimittäin eilen, että menemme tänään poikani kanssa tutustumaan esikouluun. Esikoulu sijaitsee aivan päiväkoti Koivulinnan kyljessä.


Kerroin eilen esikouluryhmän vetäjälle, että päiväkoti Koivulinnan johtaja teki pojastani lastensuojeluilmoituksen 3.11.2007. Johtaja Päivi Haikonen näyttää siinä kykynsä ns. varhaiseen puuttumiseen, joka on lastensuojelussa nykyään muodikas lähestymistapa. Haikonen raportoi lastensuojeluilmoituksessa, että pojallani on lounaalla nälkä. Niin, ei siis vaikkapa maanantainälkä, jota esimerkiksi koululaisilla on tavattu, vaan nälkä lounaalla.

Johtaja ei jostain syystä tehnyt lastensuojeluilmoitusta siitä, jos poikani oli mielellään nukahtanut päiväunien aikaan, eli ollut mahdollisesti väsynyt.

Kohta pääsen siis puhumaan jälleen lastensuojelusta eräästä peruspalvelun osasesta eli esikouluopetusta tarjoavan virkamiehen kanssa. Jännää! Lastensuojelu on nykyään otteiltaan sellaista, että esikoulu päivähoitoineen on kunnallisessa palvelutuotannossa todella vähäisessä asemassa. Niinpä näkisin, ettemme juurikaan käsittele esimerkiksi esikoulua, varhaiskasvatusta ja päivähoitoa. Nehän ovat vähäisempiä sivuseikkoja suomalaisen lapsen elämässä.

Päiväkodin johtaja Päivi Haikonen teki itse valinnan diskurssista, kun hän päätyi tekemään lastensuojeluilmoituksen lounasnälästä. Hän valitsi sen, että päivähoidon ammattilaisten ei tarvitse käydä edes alkeellista dialogia. Kukaan poikani ryhmässä työskennelleistä hoitajista ei kysynyt minulta, pojan vanhemmalta, että miksi poikani osallistuu innostuneesti päiväkodin lounasruokailuun. Eli miksi hänellä näyttää olevan nälkä.

Poikani oli juuri saapunut päiväkotiin polkupyörällä, polkemalla itse kolme kilometriä. Hän polkupyöräili paljon päiväkotiin.

Päiväkodin johtaja leimautuu mieluummin kunnan sosiaalikoneiston muihin virkamiehiin, kuin päiväkodissa hoidossa oleviin lapsiin. Johtajalle on tärkeämpää omia henkilökohtaisia suhteitaan kunnan muihin virkamiehiin kuin pitää esillä lasten tarpeita.

Kun työn päämäärät ovat noin hukassa ja vääristyneet, se voi kertoa kiinnostavasti yleisemminkin lastantarhanopettajien ammatti-identiteetin horjahtelusta. Väitän, että lastentarhanopettajat eivät ole osanneet luoda sisältöä ammattiinsa Suomessa, jossa lujasti uskotaan siihen, "ettei koulumaista opetusta pidä aloittaa liian aikaisin".

Liian aikaisin? Milloin se on? Eivätkö lastentarhanopettajat ole saaneet akateemisen koulutuksen juuri siihen, että he osaavat tarjota opetusta sopivalla tavalla. Miksi he ovat suostuneet siihen, että opetuksen sisällöstä on rajattu ankarasti ulos lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen opiskelu? Minusta ammattikunta lähtee mukaan käsittämättömään hölmöyteen, jos he näyttävät pitävän kunnia-asianaan, ettei alle esikouluikäisille opeteta kouluasioita.

Uskon, että heidän on jatkossakin vaikea mennä esittämään palkankorotustoiveita, sillä monikaan ei varmasti usko ammattikunnasta olevan mitään erityistä hyötyä päiväkodeissa. Lastentarhanopettajista saatava hyöty jää hämäräksi. Heidän työstään selviäisivät päiväkotien muutkin ammattikunnat, kuten lastenhoitajat.

Tosiasia kuitenkin on, että lastentarhanopettajan koulutuksen saaneet työntekijät eivät itsekään tunne voivansa antaa kunnon panosta lastenkasvatuksessa. On hämmentävää, miksi he eivät itse nouse ja lähde kehittämään omaa työtään. Jokainen ammattilainen voi jo ihan itse, omassa päiväkodissaan, työskennellä varmasti niin progressiivisella otteella kuin ikinä kehtaa. Mutta ehkä lastentarhanopettajille ei ole vielä tullut mieleenkään, että työtä voisi kehittää ideoilla, joiden toteuttaminen olisi lähes ilmaista.

Päiväkodit hyödyntävät lastentarhanopettajien koulutusta liian vähän. Koulutuksen ja roolin mukainen osuus jää hoitopäivän aikana tyypillisesti vain noin tunnin mittaiseksi askarteluksi. Tavallista taitaa olla, että päiväkoti järjestää askartelua aamulla noin yhdeksän kieppeissä. Monet lapset eivät siis ehdi tuohon puuhaan mukaan lainkaan, sillä he saapuvat päiväkotiin esimerkiksi kymmeneksi.

Olen usein lausunut ääneen suoraan päiväkodin ammattilaisille sen huomioni, että lastentarhanopettajien kapasiteetti on suomalaisessa hoitokulttuurissa täydellisessä alikäytössä. Heidän koulutustaan ja kykyjään OPETTAA lasta ei hyödynnetä. Olen tiivistänyt havaintoni seuraavaan ajatukseen: koulumainen opetus olisi aloitettava jo kolmevuotiaille. Heille alettaisiin opettaa systemaattisesti lukemista, laskemista ja kirjoittamista. Lastentarhanopettajat osaavat kyllä itse arvioida, millä tavalla pienille lapsille tietoa aletaan syöttämään.

Meillä on päiväkodeissa ammattikunta, joka ei ole pystynyt selkiyttämään työnsä kuvaa. Siksi lastentarhanopettajat pirraavat turhautuneina. Kumma kyllä, he ovat itse mieluusti vahvistamassa ideologiaa, että "pientä lasta ei pidä rasittaa koulutyöllä".

Lastentarhanopettajat oireilevat omaa "tarpeettomuuttaan" siten, että he koettavat pönkittää asemaansa sitten jossain muualla, jos oma työ lasten kanssa on järjestetty väärin.


Ammattikunta saattaa olla täysin tarpeeton päiväkodissa, jossa "opetusta" ei juuri ole. Niinpä he löytävät vahvistusta hoipertelevalle ammatti-identiteetilleen siitä, että lähtevät yhteistyöhön kunnan muiden sosiaaliosaston virkamiesten kanssa. Siinä he voivat vihdoinkin toimia "asiantuntijoina", kun eivät ole siihen omalla työpaikallaan, päiväkodissa lasten kanssa, halukkaita.

maanantaina, heinäkuuta 20, 2009

Kun piru ottaa vallan päiväkodissa

On hämmentävää, kuinka päiväkotien henkilökunta on innokas toimimaan virkamiesten puolesta, lapsia vastaan.

Eräässä karmeassa ja pitkään kestäneessä sisarusten huostaanotossa on päiväkodin johtajalla merkittävä rooli. Hän innostui tekemään lapsesta lastensuojeluilmoituksen, koska kunnan sosiaalitoimistossa lastensuojelua tekevä sosiaalityöntekijä ilmaisi sellaisia odottavansa.


Johtajan kirjalliset näkemykset päivähoidossa olevista lapsista eivät siis kertoneet enää lapsista itsestään, vaan sosiaalityöntekijän tarpeista. Ja hyvin paljon myös päiväkodin johtajan tarpeista.
Lapset haettiin huostaan suoraan tuosta maalaispitäjän päiväkodista viime vuonna. Virkamies on valmis auttamaan toista virkamiestä. Lapset uhrataan sen takia, että työkavereiden kesken säilyisi kiva ilmapiiri.

Sosiaalityöntekijä tuli möläyttäneeksi hallinto-oikeuden käsittelyssä, että päiväkodin johtajan tekemä lastensuojeluilmoitus oli tilaustyö. Sen oli tilannut huostaanottopäätöksen tehnyt sosiaalityöntekijä. Päiväkodin johtaja kyhäsi heppoisen lastensuojeluilmoituksen, jossa hänen mukaansa toisella sisaruksista oli ollut parin viime viikon aikana "hiukan vaikeampaa".

Samana päivänä sosiaalityöntekijät saapuivat päiväkotiin ja veivät lapset kauas lastenkotiin. Johtaja oli runoillut lastensuojeluilmoituksen vain toisesta lapsesta, mutta molemmat napattiin.


Alle kouluikäiset lapset eivät ole sen jälkeen päässeet edes käymään kotona. Sosiaalityöntekijä on pitänyt tiukasti huolen jopa siitä, että vanhemmille on annettu mahdollisimman niukasti vierailuaikoja lastensa luo laitokseen.

Tuokin huostaanotto on monessa, monessa, monessa selvityksessä osoittautunut objektiivisesti tarkasteltuna täysin perusteettomaksi. Täysin perusteettomaksi. Mutta silti meidän pitää hoivailla edelleen näidenkin virkamiesten tarpeita.

Ja aivan erityisen paljon tässäkin huostaanotossa on kiinnitetty huomiota sen sosiaalityöntekijän tarpeisiin, joka päätti ottaa lapset huostaan.

Lasten vanhemmista ja kodista ei ole löytynyt ainoatakaan syytä, miksi yhteiskunnan piti riistää lapset pois omasta elämästään, omasta kodistaan, omilta vanhemmiltaan, omasta historiastaan. Niinpä pikku kunnan sosiaaliosaston on ryhtynyt selvittämään hädissään jopa sitäkin, onko perheessä mahdollisesti insestiä.

Huh, huh.

Neuvolassa oli löytynyt lapsen alushousuista pieni musta karva. Samainen karva muuttui pian sosiaalityöntekijän papereissa kiharaksi ja pitkäksi karvaksi, jotta se vastaisi paremmin aikuisen häpykarvoitusta. Sosiaalityöntekijä muutti karvan laadun haluamakseen, sillä hän ei halunnut karvankaan vertaa "kauneusvirhettä" rakennelmaansa, joka koostuu näitä vanhempia vastaan lähinnä hänen itsensä kokoamista arveluista.

Maalla asuvalla perheellä oli kotieläimiä.



Päiväkodin lisäksi
myös neuvola
uhkaa lapsia

Myös neuvola on paikka, joita pienten lasten vanhempien pitäisi osata varoa, jos kunnan virkamiesten keskinäisessä seurustelukulttuurissa on sairaita piirteitä. Neuvolakin innostuu mukaan kunnan pienen virkamieskunnan hurmokseen, jolla maalataan tavallisista kivoista ihmisistä mörköjä ja syntipukkeja.

Sosiaaliosaston virkamiesten toiminta muistuttaa siis hyvin paljon koulukiusaamista. Psykoanalyyttisesti tarkasteltuna heikkoudet omassa elämänkulussa väännetäänkin omien asiakkaiden heikkouksiksi.

Voitte uskoa, että nämä huostaanotetut ja laitoksessa asuvat lapset tutkittiin tarkasti insestiepäilyn vuoksi. Ei lasten edun takia, vaan virkamiesten kunnian vuoksi. Laitokseen kyyditetyille lapsille on helppo kyhätä kaikenlaisia tutkimuksia, jotta jotain löytyisi huostaanottopäätöksen tueksi.


Vanhempien tahdon vastainen eli kiireellinen huostaanotto on hämmästyttävän helppo tehdä, sosiaalityöntekijä voi vedota oikeastaan lähes mihin tahansa mielikuvitukselliseen ja keksittyyn (!) syyhyn.

Huostaanoton lopettaminen eli lasten vapauttaminen on sen sijaan vanhemmille lähes mahdotonta.

Vanhemmat voivat todistaa itsensä ehkä helpostikin viattomiksi. He saattavat olla parempia kuin keskivertovanhemmat yleensä Suomessa. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, kun sosiaalityöntekijä on päättänyt, että lapset otetaan kiireellisesti huostaan. Tehty huostaanottopäätös riittää todisteeksi siitä, että perheessä on jotain vialla.

Loogisesti tarkasteltuna sosiaalityöntekijöiden itsepintaisuudessa on kyse surkeasta kehäpäätelmästä, jossa peruste koetetaan löytää lopputuloksesta.

Huostaanotto on helppo tehdä, mutta lähes mahdoton lopettaa.

torstaina, heinäkuuta 16, 2009

Karstula on seksikäs fetissimme

Mistä lapsiperheet juttelevat, kun kokoonnutaan yhteen nauttimaan seurasta ja vaihtamaan ajatuksia? - Puhumme lastensuojelusta ja sitä suorittavista virkamiehistä, kuten sosiaalityöntekijöistä ja päiväkodin henkilökunnasta.

Me ystävykset kokoonnuimme toissapäivänä tiistaina
Karstulassa, joka on noussut Suomessa jonkinlaiseksi lastensuojelun kriisipaikkakunnaksi.

Sivusimme paikallislehdessä julkaistua mielipidekirjoitusta, jossa joku ärtynyt kirjoittaja äskettäin vaati vaihtamaan koko henkilöstön Karstulan kunnan lastensuojelussa. En ehtinyt saada juttua käteeni (aikaa oli tällä kertaa niukasti ja meillä riitti koko ajan puhuttavaa), jotta olisin saanut tietää mikä nimenomainen asia kirjoittajaa ärsytti.

Suunnittelemme jo uutta Karstulan matkaa. Paikkakunnalla alkaa olla arvoa lastensuojelun
fetissinä. Käynti Karstulassa tarjoaa jännittäviä fiiliksiä, sillä paikkakunta sopii suomalaisen lastensuojelutyön virheiden välineelliseen eli fetissimäiseen kohtaamiseen. Kutkuttavaa.

Mielessämme käväisi käydä vierailemassa Karstulan sosiaalitoimistossa. Luovuimme ajatuksesta, koska työntekijät kuuluivat olevan kesälomalla. Olisimme käyneet katsomassa, minkä näköisiä ihmisiä siellä työskentelee. Joillakin virkamiehillä on suuri viihdearvo.

Tiedättekö muuten, mikä on Karstulan vastakohta? -
Sievi. Sievin kunnallishallinnon ylin virkamies on kunnanjohtajien J P Roos. Hän on havainnut, että Suomessa otetaan lapsia turhaan huostaan. Hänellä on näkemys siitä, kuinka lastensuojelun holtittomuus tuhoaa terveitä ja tavallisia suomalaisia lapsiperheitä.

Karstula on mielestämme hyvin "seksikäs", outoudessaan kiehtova. Sitä on hauska tarkastella etäältä, tietäen koko ajan sen, onneksi minun itseni ei tarvitse olla uida pitäjän sotkuissa. Siellä hallitaan pientä lasta vääristyneellä logiikalla, joka on subjektiivisuudessaan, arvaamattomuudessa ja herkkähipiäisyydessään tavallaan erittäin kietova.

Hallinnoinnin ja virkamiestyön vääristymät antavat verbalisoinnille paljon mahdollisuuksia, sillä virkamiesten kädenjälki on surrealistisuudessaan lähes taidetta.

Oi että, kun pääsen vielä joskus kertomaan virkamiesten älynväläyksistä paikkakunnalla...

Jotakin kirjoitan lähiaikoinakin, kunhan ensin kokoonnumme jälleen yhteen Karstulassa. Puheenaiheita riittää niin paljon, että pikkuruisenkin paikkakunnan muutaman virkamiehen päätösten ja kirjallisesti esittämien väitteiden perkaaminen vie aikaa.

Karstula on julmuudessaan kiinnostava.

Sen kiehtovuus perustuu pitkälti samaan kuin kauhuelokuvien. Kansalaisen koko kroppa tärisee, kun pääosassa oleva
lastensuojelun virkamies kertoo "huolestaan", jota lapsi ja lapsen koti virkamiehessä herättävät. Kauhu latautuu mahdollisimman tiiviiksi, kun lastensuojelu ilmentää mahdollisimman suurta subjektiivisuutta.

Se on jännittävää. Elokuvaa.

maanantaina, heinäkuuta 13, 2009

Juorua sossulle, kun tahdot jännitystä

Miksi sosiaalityöntekijät valehtelevat lastensuojelun asiakkaista? Mikä mahdollistaa valehtelun?

Vastaus on se, että lastensuojelussa tehdään huomioita koko perheen kaikista mahdollisista seikoista, jotka luokitellaan "epänormaaliksi". Se, mitä pidetään epänormaalina ja kuinka vahvasti tarkkailtavassa perheessä tätä epänormaaliutta esiintyy, riippuu tarkkailijasta.


Sosiaalityöntekijät kirjaavat ylös hämmästyttävän innokkaasti panettelua ja juoruilua, jota heille voi pirautella puhelimella kuka tahansa nimettömänä.

"Epänormaali" ja "epäilyttävä" ovat hyvin poliittisia käsitteitä. Ne ovat lastensuojelun lyömäaseita, joilla ihmisiä voidaan hallita manipulatiivisesti ja suoraan heidän psyykeensä kajoamalla.

Sosiaalityöntekijän työssä avautuu tilaisuus kerätä ihmisestä kaikki mahdollinen "tieto". Missään toisessa ammatissa ei ole päämääränä hallita samanlaista yleispakettia kansalaisesta. Mielisairas saa diagnoosin sairaudestaan käymällä erikoisasiantuntijan eli erikoislääkärin vastaanotolla. Vain tällainen sairauden erikoisammattilainen voi sulkea hänet sitten myös laitokseen.

Sosiaalityöntekijä sen sijaan keräilee kokoon, mappeihinsa ja vihkoihinsa kaikenlaista jännittävää pikku sälää, kutkuttavia "paljastuksia" ihmisten ja perheen elämästä jne... Tämä mahdollistaa kaikenlaisen tiedon vääristymisen.

Kun lapsi haetaan näyttävässä poliisioperaatiossa kotoaan huostaan, sosiaalityöntekijöiden ei ole tarvinnut vanhempia koskaan edes tavata. Puhumattakaan siitä, että olisivat selvittäneet "tietojensa" todenperäisyyttä.


KUVASSA: Naapurisi saattaa tykätä paljastelusta. (Jackass star Steve O, PETAn Fur is dead -kampanjaa.) Sattumalta nämä kirjoitukseni kaksi kuvaa liittyvät toisiinsa. Suomen Jackass-vastine Duudsonit hajottivat juuri tuolla kaivukoneella vanhan Volvo-henkilöauton eräässä tv-ohjelmassa.

Sossu kasvattaa auktoriteettiaan ja pelottavuuttaan eli ammattitaitoaan, jos hän jaksaa koko ajan poimia tiedonmuruja sieltä täältä. Näiden tietojen todenperäisyyttä sosiaalityöntekijät eivät sitten koskaan kysele ja varmista kohteelta itseltään. Riittää, että sossu kirjoittaa vihkoonsa, että "paljon asiaa seurannut" nimetön soittaja kertoi asiasta puhelimitse.

Lastensa huollosta ja muista erosotkuista riitelevät vanhemmat eivät ole vielä oivaltaneet kuinka yksityiskohtaisia paljastuksia he voivat kertoa ex-kumppanin kelvottomuudesta.


Aika monet vanhemmat tätä kyllä jo hyödyntävät, mutta aivan varmasti tätä kunnan sosiaalitoimen suomaa vaikutuskanavaa pitäisi käyttää enemmän. Ovathan sosiaalityö ja lastensuojelu tärkeitä kunnallisia palveluita. Kunnon kansalainenhan toimii yhteistyössä viranomaisen kanssa.

Sosiaalitoimistossa odotetaan paljastuksiasi. Ja paljastuksia sinusta. Voit antaa "havaintosi" sosiaalityöntekijälle nimettömänä. Anonyymisti sinunkin elämästäsi "raportoidaan".

Kannattaa kertoa havainnot heti sosiaalityöntekijälle ja poliisille, eikä mennä kysymään perheeltä suoraan. Niin muutkin suomalaiset tekevät. Poliisi ja sosiaalityöntekijät ovat epäsosiaalisten ja keskustelukyvyttömien suomalaisten kirjekyyhkyjä.

sunnuntaina, heinäkuuta 12, 2009

Julmimmat huostaanotot sattuvat sydämeen

Olen ehtinyt kirjoittaa blogissani jo melkoisesti Liftariäidin vauvan huostaanotosta. Siitä kun on nimittäin ollut hauska (!) kirjoittaa, niin ikävästä tapahtumaketjusta kuin onkin kyse.

Mutta liftariäidin tapaus on ollut ehkä yksinkertaisin ja vaivattomin kiireellinen huostaanotto, jonka minä olen kuullut. Kaikki muut tapaukset ovat olleet paljon, paljon pahempia. Jotkut aivan HIRVEITÄ. Tapaukset ovat niin julmia, että niiden ajatteleminenkin tekee kipeää.

Huostaanotto (joka oli tuossa vaiheessa viranomaisterminologialla vielä siis vasta kiireellinen sijoitus) ratkesi "helposti", kun liftari-Johanna otti välittömästi yhteyttä iltapäivälehtien toimituksiin. Olen varma, että vauvaa olisi pidetty huostassa ainakin muutamia viikkoja, jos Iltalehti ei olisi tehnyt tapauksesta uutista (IL 3.7.2009). Elämänläheinen "human interest" -uutinen oli Iltalehden tärkein myyntijuttu. Vauvan huostaanotto täytti puolet lehden lööppijulisteesta. Hyvä! Siinä oli Mynämäen kunnan sosiaalityöntekijöillä ihmettelemistä.




Lehti teki myös seurantajutun Johanna Metsäjätistä ja hänen vauvastaan (IL 7.7.2009). Harvinaisen kiitettävää paneutumista Iltalehdeltä! Kiitämme!

Liftari-Johanna sai vauvansa heti samana päivänä takaisin kotiin, kun juttu ilmestyi Iltalehdessä. Se on oikeastaan aivan mielettömän hämmentävää, sillä eikös sosiaalityöntekijät ottaneet lapsen huostaan sen takia, että lapsi eli huonossa kodissa, huonon vanhemman hoidossa? Millä tavoin vanhempi ja koti olivat ehtineet parantua ja muuttua niin totaalisesti, että sosiaalityöntekijät halusivat palauttaa vauvan takaisin kotiinsa?

Välitön kotiinpalautus juoruaa kiinnostavasti siitä, kuinka paljon lakiin liittymättömät seikat eli silkka manipulaatio vaikuttaa hallintoviranomaisten toimintaan - ja aivan varmasti koko oikeusjärjestelmäämme. Vauvan vapautuminen juoruaa myös siitä, kuinka heikoilla perusteilla sosiaalityöntekijät ovat valmiita ottamaan lapsia huostaan.

Suomen lastensuojelulaissa on jotain vikaa, sillä laki näyttää johdattavan sosiaalityöntekijäparkoja harhaan. He itsekin tajuavat mokanneensa. Jos Liftariäidin vauvan huostaanotto olisi jatkunut pitempään, kuten huostaanotoissa yleensä käy, olisi sosiaalityöntekijöiden ollut vaikeampi antaa periksi ja perääntyä. Siksi pitempään jatkuneissa huostaanotoissa sossut ryhtyvät yhteistyössä kehittelemään perheestä kaikenlaisia, siis KAIKENLAISIA, valheita. Tällaista valehtelua ja juonittelua jatkuu aina siihen päivään asti, kunnes lapsi lopulta virallisesti vapautuu huostaanotosta ja pääsee takaisin normaaliin elämään omaan kotiinsa.

En tiedä toista viranomaista, joka valehtelee edes vähänkään samalla tavalla kuin lastensuojelussa tehdään. Kun vertaan muiden viranomaisten työskentelyä lastensuojelun virkamiehiin eli sosiaalityöntekijöihin ja lastenkodin henkilökuntaan, väittäisin että muiden alojen virkamiehet ovat viattomia kuin kissanpennut.

Liftari-Johanna toimi nerokkaasti, kun hän lähti rivakasti julkisuuteen huostaanoton vuoksi. Se kun on vastoin jonkinlaisia kirjoittamattomia sääntöjä eli vanhempien toimintaa ja ajattelua ohjaavia normeja. Sosiaalityöntekijät ovat tottuneet siihen, että huostaanotettujen lasten vanhemmat vaikenevat. He eivät puhu kahdestakin syystä. Ensiksi, lasten riisto omasta kodistaan on erittäin kipeä asia hyvin monille osapuolille, niin itse perheelle kuin heidän lähipiirilleenkin. Toiseksi, kaikilla vanhemmilla on päällimmäisenä tunteena pelko. He pelkäävät, että virkamiehet (eli sosiaalityöntekijät ja lastenkodin henkilökunta) suuttuvat ja vahvistavat asenteellisia oletuksiaan perhettä kohtaan.

Ihailen Liftari-Johannaa monestakin syystä. Hän on itse noussut heti hoitamaan kansalaisena omaa viranomaisongelmaansa, eikä ole jäänyt järkyttyneenä huokailemaan "miten tällainen voi olla mahdollista". Hän ei ole pyrkinyt selittelemään asiaa mitenkään itselleen, vaan on todennut mutkattomasti, että totta tosiaan tällaiset lastensuojeluoperaatiot ovat mahdollisia. Hän on oivaltanut huostaanoton kohdatessaan, että aivan sama kohtalo vaanii muitakin vanhempia ja lapsia, jos lastensuojelun päättömyyksistä ei pidetä ääntä.



Kuulin jännittävän uutisen. Erittäin vaikutusvaltainen media suunnittelee tekevänsä jutun huostaanottotapauksesta, joka on kaikkein sikamaisin ja julmin, jonka minä tiedän.



Siinä onkin medialle hyvää aineistoa tarjolla, ihan joka suhteessa! Jee!

Sen jälkeen kyseiset vanhemmat ovat toivottavasti valmiita kertomaan tapauksestaan muissakin medioissa. Muutkin mediat nimittäin takuulla kiinnostuvat.

Kyllä pienten maalaiskuntien sosiaalitoimessa osataan... Tiedän, että tämän huostaanoton tehneeltä sosiaalityöntekijältä puuttuu muodollinenkin pätevyys lastensuojelutyöhön. Hän ei olisi millään tahtonut sitä myöntää, kun koulutusta ja pätevyyttä häneltä tivattiin. Perheen tukihenkilö ei antanut periksi ja sinnikkyydellään pitkän taistelun jälkeen puristi sossusta tiedon esiin.

lauantaina, heinäkuuta 11, 2009

Suomalainen tahtoo piiskaa!

Suomalainen kaipaa turvallista kurin tunnelmaa, jossa kansalaisen ei tarvitse vaivata päätään kyseenalaistamalla esivallan oikeutusta. Hänen mielestään on ihan tervettä, että auktoriteetteja tervehditään kuuliaisesti.

Suomalainen on vielä niin hatarasti kulttuuri- ja sivistysihminen, että hän luottaa vallan käytön "luonnolliseen" oikeutukseen. Valta on metsäsuomalaiselle kuin luonnonvoima.

Eteläisemmissä Euroopan vanhoissa kulttuurimaissa vallankäyttäjän asema olisi usein huomattavasti uhatumpi. Tai no, ainakin kansalainen pitää ilman muuta oikeutenaan ilmaista asioista mielipiteensä. Suomalainen kyselee siihen lupaa.

Hevostalli.netissä on kirjoitettu useita sadan (100) viestin mittaisia ketjuja Liftariäidin vauvan huostaanotosta. Ketjut kertovat ihmisten enimmäkseen vain ihmisten heikoista perustiedoista. Kirjoittajat eivät tunne viranomaisten suorittaman lastensuojelun käytäntöjä, mutta he ottavat silti kovin tietävästi ja etenkin innokkaasti kantaa.

Suomalaisen on helppo ilmaista mielipiteensä silloin, kun joukkovoimalla päästään rökittämään syntipukkia. Yhteiskunnallinen ja rakenteellinen ongelma muutetaan siis yhden yksilön henkilökohtaiseksi psyyken ongelmaksi. Syntipukki on hieno asia, sillä sen avulla voidaan yksinkertaistaa kaikki nekin ongelmat, joita oma järki ei pysty hahmottamaan.

Hevostallissa kirjoittava nimimerkki Baron Sauerkraut päivitteli joidenkin ihmisten halua tarkastella kansalaisen oikeuksia ja kohtaloa, kun hän kohtaa viranomaisen. Sauerkraut kuuluu niihin lullukoihin, joiden mielestä hallintokoneistolla pitäisi koko ajan reilu yliote kansalaisesta. Byrokratiaa siis lisää! Byrokraateille lisää mahdollisuuksia mielivaltaan!

Hapankaali [Sauerkraut] ja hänen kaverinsa eivät oivalla sitä, että virkamieshän tekee koko ajan päätöksiä, jotka vaikuttavat yksittäisen kansalaisen elämään. Eikö siis päätös jo itsessään kerro tarpeeksi virkamiehen mielihaluista?

Pitäisikö meidän kansalaisten siis alkaa tarjota hallinnolle vielä terapiaa, jossa virkamiehet saisivat purkaa kaikki halunsa ja turhautumansa julki?

Suomalaiset vertaavat maataan ylpeänä Venäjään, joka suomalaisten mielestä on kansalaisuuden ja hallinnon takapajula. Silti suomalaisten käsitykset omasta kansalaisuudestaan kertovat siitä, että Suomessa haluttaisiin mielihyvin olla kuuliaisia hyvin samanlaiselle tsaarinaikaiselle valtakeskittymälle.

Suomessa ei tarvitse noudattaa oppia "hajoita ja hallitse", sillä suomalaiset tottelevat yhdenmukaisuuden painetta ja ovat siten varmasti kuuliaisia ilman temppujakin.


Baron Sauerkraut tuskaili tällä viikolla Hevostallin foorumilla:

MISSÄ LÖYTYY POLIISIN VASTINE ? Ei ne edes
puolustaa itseään täällä salassapitovelvollisuuden takia !!


Ilmeisesti hänen mielessään pyöri Liftariäidin kokema huostaanotto, jossa neljä poliisia ympäröi linja-autopysäkillä seisoneen naisen ja hänen vauvansa. Liftari-Johanna kirjoittaa Hevostallissa nimellä "Kukka", mutta hän ei ole kätkeytynyt nimimerkkinsä taakse, vaan on paljastanut tietoisesti henkilöllisyytensä.


Vastasin Hapankaalille kyseisellä keskustelupalstalla näin:

Tuo on melkoista höpötystä, että virkamiesparkoja kohdellaan huonosti, koska he eivät saa antaa omaa vastinettaan tekemiinsä päätöksiin.

Ajattelustasi tulee mieleeni, että et ehkä ole ymmärtänyt kansalaisen ja virkamiehen eroa. Suomen laissa ei ole missään tapauksessa edes yritetty, että kansalainen ja häntä vastassa oleva virkamies voisivat toimia samalla tavalla. Lakimme on säädetty konemaisen (ja siten "neutraalin") byrokratiakäsityksen mukaan, jossa byrokraatti eli virkamies toimii ihan omassa sfäärissään, kansalainen omassaan.

Byrokratiassa tavoitellaan ihannetta, jossa virkamies työskentelee koneen, eli yhteiskunnan hallinnon osasena. Poliisikin on siitä erittäin hyvä esimerkki, vaikka poliisin ammattiin liitetäänkin romanttisia käsityksiä seikkailusta, jännityksestä ja kunnon actionista.

Itse asiassa poliisi on ehkä vieläkin enemmän ylemmiltä tulevista käskyistä riippuvainen ja niiden johdettavissa kuin esimerkiksi sosiaalityöntekijä. Mielestäni sossun ammatti on itsenäisempi kuin poliisin, joka joutuu enemmän kulkemaan kilttinä koirana talutushihnassa.

Mielestäni lainsäätäjä ei ole edes halunnut, että virkamies voisi antaa oman meriselityksensä kuhunkin kriisiin. Se tekisi yhteiskunnan hallinnosta todella, todella sotkuista. Lainsäätäjälle riittää se, että virkamies tekee päätöksiä, ne ovat ihan kyllin tuntuvia "vastineita", joita BARON SAUERKRAUT penää.

Lainsäätäjän intressi nimittäin on se, että kansalainen on se, jota kautta asiat heijastetaan.

Kansalaisen täytyy pitää ääntä, jos asiat ovat huonosti ja virkamiehet tekevät surkeita päätöksiä. Siten lainsäätäjä saa työhönsä lainsäätäjänä uutta informaatiota ja voi kehittää lakia paremmaksi.

Minä odotan aina, että virkamiehet itsekin kritisoisivat lakia, sillä hehän ovat kuitenkin lainkäytön asiantuntijoita. Montako kertaa olette kuulleet virkamiehen arvostelevan lain heikkouksia ja esittävän omia ratkaisumalleja lainsäädännön kehittämiseksi? - Ettepä juuri koskaan. Se on hämmästyttävää.

Virkamies näyttää sittenkin olevan hyvin tyytyväinen asemaansa Suomessa. Hänen mielestään laissakaan ei ole mitään parannettavaa.

BARON SAUERKRAUTIN kannattaisi huomioida myös se, että kansalainen on tunnetusti hyvin heikossa asemassa, jos hän lähtee virallista tietä pitkin valittamaan saamastaan kohtelusta. Valittaminen on loppujen lopuksi vaikeaa ja monimutkaista ja valitusten käsittelyssä hallinto enimmäkseen hidastelee.

Virkamies on puolestaan erittäin hyvässä asemassa, jos hänestä on valitettu. Hän saa tehdä kaiken vastaamisen työajallaan, saa siitä palkan, ja saa käyttöönsä ja avukseen kaikki resurssit, joita hän arvelee tarvitsevansa valituksen kaataakseen.

Kansalainen puuhaa valituksen parissa vapaa-ajallaan ja ilman monipuolista ammattilaisten tukea.

keskiviikkona, heinäkuuta 08, 2009

Pelko jähmettää kansalaisen

Omat harrastajakaverit ovat arvostelleet ankarasti liftariäidin ajatuksia netin keskustelupalstalla, jossa hevosista kiinnostuneet kokoontuvat.

Kritiikki on kohdistunut nimenomaan hänen mielipiteisiinsä, joita hän on aiemmin esittänyt milloin mistäkin asiasta.
Hänen kuohuttavimmaksi synnikseen nähdään se, että hän on raportoinut osaavansa nousta puolustamaan asemaansa kansalaisena.

Ihmiset eivät hyväksy sitä, että joku osaa tunnistaa ja nimetä vikoja hienon yhteiskuntamme järjestelmissä. Pahinta on se, jos ihminen lähtee taistelemaan vikoja nujertaakseen eli paremman yhteiskunnan puolesta.

Suomalainen ei osaa elää kansalaisena, jos joku horjuttaa hänen uskoaan Valtaan. Valta on pyhä ja koskematon asia suomalaisille; siihen ei pidä puuttua edes sanallisella arvostelulla.

Suomalaisten mielestä heidän ensisijainen tehtävänsä on totella. Totella pitää heti, eikä antaa vilahtavaa mahdollisuutta ajattelulle ja kysymykselle onko tämä nyt ihan järkevää.

Suomalainen haluaa luoda itsestään vaarattoman kuvan. Hän tahtoo kyyristellä ja mielistellä. On muuten hirvittävän vaikea rakentaa elävää ja herkästi reagoivaa kansalaisyhteiskuntaa, jos ihmiset tahtovat korostaa sitä, kuinka vähän he ympäristöstään eli yhteiskunnasta välittävät.

Passiivisuus, haluttomuus, välinpitämättömyys, turtuneisuus ja sopeutuminen ovat suomalaisten mielestä kansalaisuuden hyveitä.

Kauhistuttaa muuten ajatuskin, millaista sulautumista ja näkymättömyyttä tässä maassa ilmeisesti vaaditaankaan eri alakulttuurien edustajilta, kuten maahanmuuttajilta, sairailta, vammaisilta, vanhuksilta... Paine yhdenmukaisuuteen täytyy olla kova. Kansalaisuuden ehdoton normihan on tyytyä kohtaloonsa, vaieten ja valittamatta.


Kansalaiskäsitys muistuttaa jähmettyneiden marionettien performanssia. Kaikki seisovat liikkumatta naruihin sidottuina.

Koin suuren riemastuttavan hetken, kun joku oli hoksannut tuoda keskusteluketjuun sanat kappaleeseen Pelko ja viha, jonka esittää
Pelle Miljoona & 1980. Mikä oivallus ja miten hyvin ne sopivatkaan koko keskustelun summaajaksi! [Koetan myöhemmin etsiä tähän kappaleen jälkimmäisen osan sanat, siinä biisin ajatus kiteytyy. Sanat on kirjoittanut bändin jäsen Ari Taskinen.]


Eurovaaliehdokkaanakin ollut toimittaja Johanna Korhonen kirjoitti kolumnissaan (HS 17.6.2009) kuinka pelko ohjaa ihmisiä:

"Koulukirjassa luki, että valistuksen ajoista lähtien länsimaisten yhteiskuntien kehitystä ovat ohjanneet järki ja sivistys: ymmärrys lisääntyy, asioiden väliset yhteydet hahmottuvat, tieto auttaa puuttumaan epäkohtiin.

Tämä on herttaista, mutta ei pidä paikkaansa. Kun katson ympärilleni, en voi estää itseäni näkemästä, että järjenkäytön ja sivistyksen sijaan voimakkain yhteiskuntaa ohjaava voima on tätä nykyä pelko."


Keskustan ehdokkaana vaaleissa ollut Korhonen kommentoi perussuomalaisten saavuttamaa menestystä:

"Vaalivoittajia olivat perussuomalaiset, jotka osaavat erityisen hyvin hyödyntää kaikki ilmassa liikkuvat irrationaaliset pelot ja vihat.

Yhteisössä, jossa pelko on voittanut järjen ja sivistyksen, on ihan normaalia elää ja toimia erilaisten fobioiden varassa. Ulkomaalais-, homo- ja islamofobia tai vaikka naisviha kukoistavat parhaiten oloissa, joissa minkäänlainen järjenkäyttö ei pääse niiden tolkuttomuutta kyseenalaistamaan."

Suomalaiset pelkäävät, koska he ovat pudonneet puusta myöhemmin kuin muut eurooppalaiset kansat. Suomalainen ei ole vielä oivaltanut, että hän elää yhteiskunnassa, muiden ihmisten tarjoamassa suojassa. Suomalainen luulee yhä elävänsä yksin ja eristyksissä karussa erämaassa, jossa pelottavat voimat häntä koko ajan ravistelevat.

"Kuluuhan se elämä pelätessäkin. Mutta yhteiskunnallisena voimana ja olemisen tapana pelko on huono valinta. Pelko on primitiivinen voima, sivistys kulttuurinen. Pelon kukistamiseen ei auta mikään muu ymmärrys kuin sivistys: suhteellisuudentaju, ymmärrys ja hyvä tahto."


Lähde: Johanna Korhonen: Pelko pääsi niskan päälle. HS kulttuuri, 17.6.2009.

tiistaina, heinäkuuta 07, 2009

Nainen! Lopeta vapaa liikkuminen heti

Mynämäen sosiaalityöntekijä päätti ottaa kiireellisesti huostaan vauvan, joka oli ollut äitinsä kanssa linja-autopysäkillä. Äiti oli odottanut seuraavaa bussia ja liftasi samalla.

Vauva otettiin huostaan (joka on kaunistelevalla hallintokielellä "kiireellinen sijoitus"), vaikka mikään ei häntä uhannut. Raitis ja terve äiti hoiti häntä bussipysäkillä tavalliseen arkiseen tapaansa, eikä mitään viitettä ollut ympäristönkään väkivaltaisuudesta.

Poliisille olisi pitänyt riittää se, että se sai varmistettua asioiden olevan bussipysäkillä kunnossa. Poliisi oli ottanut selvää, että vauva on todella liftari-Johannan oma, ei varastettu. Toiseksi, poliisin olisi pitänyt tyytyä siihen, että Johanna todellakin tahtoi jatkaa matkaansa jalkapallo-otteluun joko linja-autolla tai vaikkapa liftaten.

Uskoisin, että Johanna olisi tyytynyt jopa siihen, että hän olisi luopunut nostamasta peukaloaan liftatakseen, jos paikalle saapuneet neljä (4) poliisia olisivat siitä hänen kanssaan jutelleet. Johanna olisi siis matkustanut bussilla Tampereelle TamU - FC Inter -otteluun.

Hm... Mutta tuo on jo varmasti niin kummallista, että nainen matkustaa yksin vauvan kanssa jalkapallo-otteluun... Liian vallatonta ja mielikuvituksekasta kulkemista, mikä ei sovi lainkaan naiselle, eikä varsinkaan äidille. Tuohan muistuttaa jo nautiskelevaa flaneerausta, vapaata ja rentoa kulkemista.

Naiset! Sellainen on teiltä kielletty! Sen kieltää Suomen poliisilaitos - ja aivan erityisesti Loimaan poliisi!

Minäkin olin pelannut tuota ottelua Veikkauksen pitkässävedossa. Ei tainnut olla ihan sopivaa, siis tuollainen osallistuminen jalkapalloon?

Liftari-Johanna kertoo kiireellisen sijoituksen vaiheista ja päättymisestä blogissaan Liftariäiti.

Kirjoitin hänen kommenttiosastoonsa. Arvelen, että tällaisella asenteellisuudella ja ilmeisellä huolimattomuudella, laiskuudella ja ammattitaidottomuudella hoidettu lastensuojelutyö synnyttää Suomeen vielä sosiaalipoliisin. Sosiaalityöntekijät käyttävät imagon kohotuksessaan niin mieluusti poliisin action-otteita. Työskentely poliisina on joidenkin sossujen märkä uni.

Mikä ihan perusasia mahtaa olla vialla tässä naisvaltaisessa - ja pitkälle naisotteisessa - ammatissa? Kysymys kannattaa porata vieläkin syvemmälle: mikä naisia ja heidän vallankäyttöään vaivaa?


Liftariäidin tapaus antaa minulle vielä jatkossakin paljon sytykkeitä tähän blogikirjoittamiseeni.

sunnuntaina, heinäkuuta 05, 2009

Autoton äiti on tietysti narkkari

Loimaan poliisi pakotti naisen lääkäriin, kun hän seisoi linja-autopysäkillä ja odotti seuraavaa bussia. Linja-autoa odottaessaan hän samalla liftasi. Hänellä oli 4,5 kuukauden ikäinen vauva mukanaan. (IL 3.7.2009)

Poliisi nappasi vauvan naisen sylistä bussipysäkillä ja vei heidät poliisiasemalle. Sieltä sosiaalityöntekijät tulivat noutamaan lapsen kiireellisesti huostaan.

Joku autolla liikkunut ohikulkija oli ilmoittanut poliisille naisesta, joka liftaa vauvan kanssa

Vauva ja ilmeisesti äitikin olivat siis vaarassa.

Henkilöautoillaan liikkuvat suomalaiset ovat siis vaarallisia? Ainakin tie numero yhdeksän on Loimaan kohdalla tällainen. Ohiajavat autot pysähtyvät ja kaappaavat kyytiinsä naisen ja raiskaavat hänet. Poliisi lienee fantasioinut mielessään raiskaajan, joka saisi lisäinnostusta vauvan läsnäolosta. Ehkä raiskaaja olisi poliisin näkemyksen mukaan keittänyt ja syönyt lapsen?

Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin kuulen, liftaaminen on noin varma keino joutua raiskattavaksi tai vähintäänkin väkivallan kohteeksi.

Vai olisivatko poliisit pyydystäneet kyytiinsä yksinäisen naisen, ilman vauvaa? - Eivät. Poliisi ei olisi pysähtynyt edes kertomaan liftaamisen ongelmista. He eivät olisi välittäneet muistuttaa liftaria myöskään Loimaan väkivaltaisuudesta ja autolla ysitiellä liikkuvien murhanhimosta.
KUVASSA: Normaali liftari pukeutuu vaikkapa näin. Vaatetus on ok - nainenhan haluaa aina tyrkyttää itseään - mutta älä ota vauvaa mukaan. Joudut heti raiskatuksi. (Maggie Q, PETA)

Yksinäinen nainen olisi saanut rauhassa odottaa bussipysäkillä raiskaajansa saapumista. Kun raiskaaja olisi saanut tarpeensa hoidettua, rikosilmoituksen tekevälle naiselle olisi ehkä hiukan virnuiltu poliisiasemalla. Oikeudenkäynnissä raiskaaja olisi kertonut tuomiota lieventäviä perusteita. Naisethan asettavat itsensä joka tapauksessa aina tyrkylle.

KUVASSA: Nainen tien varressa herättää autoilevissa kansalaisissa aggressiivisia tunteita. (Alaskan valokuvasi PETAA varten Juan Gatti.)

Tutkimuksen mukaan raiskaaja saa lievemmän tuomion, jos tuomarina on nainen. Naisella on tarve vakuuttaa tuomiollaan ilmeisesti erityisesti kollegansa siitä, että hän osaa toimia neutraalisti, sukupuolettomasti. Niinpä naistuomari on valmis tallaamaan turhamaisuutensa ja epävarmuutensa vuoksi jalkoihinsa raiskatuksi tulleen uhrin edun.

Entinen kansanedustaja Jutta Zilliacus kohautti kesän alkajaisiksi mielipiteellään, jota tulkittiin siten, että vähäpukeinen nainen kerjää tulevansa raiskatuksi.

Harrastan kestävyysjuoksua. Kroppani käy juoksun aikana niin kuumana, että usein pienimmätkin shortsit ja pikkuruisinkin toppi haittaavat lämmön poistumista. Paljastan siis lisää tuuletuksen vuoksi. Rullaan topin niin ylös kuin mahdollista. Selkä ja vatsa näkyvät. Onko se soidinkutsu raiskausleikkiin?

Naisen raiskaaminen on sallittua, koska "uhri halusi sitä". Sama peruste on kätevää laajentaa myös pedofiliaan. Lapsi haluaa seksiä aikuisen kanssa. Itä-Suomen hovioikeus lievensi suonenjokelaisen poliisimiehen saaman tuomion ehdottomasta vankeudesta ehdolliseksi, koska 15-vuotias lapsi lähestyi suojaikärajaa eli 16:tta vuotta. Ikärajasta tuli hovioikeuden käsittelyssä hämärä käsite. Voisiko sama tyttö jättää R-kioskille loton, koska hän muutaman kuukauden päästä täyttäisi vaadittavat 18 vuotta? - Ei voisi.

Raiskaaja työskentelee yhä poliisina Suonenjoella, mutta on ollut tutkinnan ja oikeudenkäynnin ajan pidätettynä virastaan. (IS 30.6.2009) Tällaiselleko virkamiehelle raiskatun naisen pitää tehdä rikosilmoitus? Kuinka uskottava hänen silmissään olisi nainen, jonka olisi raiskannut vaikkapa hänen entinen kumppaninsa? Syyllinenhän on usein uhrin lähipiiristä. Konstaapelihan on itse raiskannut lapsen, jonka kanssa hänellä ei ole voinut olla kovin uskottavaa parisuhdetta.

Miksi Loimaan poliisi sitten arvioi, että tiellä vauvansa kanssa liftannut mynämäkeläinen Johanna Metsäjätti vaarantaa vauvansa? Iltalehti haastatteli Johanna Metsäjätin kertomuksen yhteyteen myös ylikonstaapeli Lassi Haralaa Loimaan poliisista. Harala ei viittaa sanallakaan ysitien väkivaltaisuuteen, vaan vauvaa onkin uhannut hänen oma äitinsä. Ilmeisesti myös poliisit bussipysäkille soittanut ohikulkija oli sitä mieltä, että kyllä äidin kuuluu istua henkilöauton etupenkillä, eikä roikkua linja-autoa tai avuliasta autoilijaa kyttäämässä.

Johanna Metsäjätti oli tottelematon. Poliisit jututtivat häntä pitkään tien varressa, joten heille selvisi todennäköisesti se, että nainenhan on yksinhuoltaja.

Hän ei kunnioittanut sitä ihannetta, jota kaikki naiset tietysti tavoittelevat.

Poliisit käsittivät kohdanneensa Loimaan ysitien varrella naisen, joka vaarantaa opetetut perheihanteet. Nainen on siis ajattelutapansa vuoksi yhteisön vihollinen.

Pienen vauvan äitinä hänen pitäisi hänen kaikin voimin pitää kiinni miehestä eli lapsen isästä. Osoittaa melkoista vapaa-ajattelua, että Metsäjätti haluaa elää rennosti, ydinperhemallin ulkopuolella. Konstaapelit varmasti kuulivat Metsäjätiltä senkin, että hänellä on viisi muutakin lasta. Se herättää kysymyksen, onko lasten isät syrjäytetty; onko lapsistaan eroon joutuneille miehille käynyt huonosti, koska heitä ei mahdollisesti arvosteta tarpeeksi tällaisessa epätyypillisessä perheessä? Tuhoaako näin omaehtoinen ja itsenäinen nainen miehen?

Ylikonstaapeli Lassi Haralan haastattelupätkästä käy yllättäen ilmi, että poliisit kokivat naisen lapselleen vaaralliseksi. Ympäristön aiheuttamasta uhasta ei mainita lehtijutun missään vaiheessa sanaakaan. Harala näyttää pitävän tekstin mukaan selvänä, että nainen on jotenkin hullu.

"Poliisi meni tarkastamaan onko asiat kunnossa ja tuli puhuttelussa siihen tulokseen, että on syytä viedä äiti ja lapsi lääkärintarkastukseen."

"Harala ei halua tarkemmin ottaa kantaa siihen, mikä oli poliisin diagnoosin takana.
- Siinä oli ilmeisesti sen verran häiriötä ollut, hän toteaa."

"Jatkosta Harala ei sanojensa mukaan tiedä mitään.
- Jos käy niin, että äiti joutuu jäämään sairaalahoitoon, sitten sosiaaliviranomaiset hoitavat perheen asiat kuntoon." (IL 3.7.2009)

Niinpä niin. Konstaapeli Harala näyttää edustavan sitä tyypillistä miehistä käsitystä, että sosiaaliviranomaiset hoitavat naisten ja lasten asioita. Sosiaalisektori on tämän käsityksen mukaan alue, joka kuuluu naisten hoidettavaksi. Miehet voivat pysyä siitä etäällä. Heidän intressinsä on vain ottaa moraalista kantaa eli paheksua ja moralisoida. Bussipysäkillä liftaava nainen joutui tällaisen moraalisen paheksunnan kohteeksi.

Poliisit olisivat varmasti luokitelleet naisen normaaliksi, jos hän olisi itkenyt ja voivotellut kohtaloaan, koska "kaikki ovat minut tänne hylänneet". Tuollainen uhrius olisi todennäköisesti ollut poliisien mielestä tervettä. Se taas ei ollut Loimaan poliisin mukaan sopivaa, että naisen aikomuksena oli selviytyä matkastaan jalkapallo-otteluun (TamU - FC Inter) itse.

Metsäjätti näyttäisi kutsuneen Iltalehden toimittajan luokseen jo samana tai seuraavana päivänä. Hyvä. Hän toimi juuri siten, kuin lapsen kiireellisessä huostaanotossa on järkevää ja perusteltua toimia.
Huostaanotto on virkavallalle ainutlaatuinen keino puuttua raskaasti sellaisen kansalaisen elämään, joka on lainkuuliainen eikä siis ole syyllistynyt mihinkään tuomittavaan. Niinpä kansalainen menestyy juridiikan avulla huostaanotoissa vieläkin heikommin kuin muissa taisteluissa virkavallan kanssa.
Lapsen riistäminen pois perheestään on virkavallan keino käyttää manipulatiivista valtaa, joten myös vanhemman kannattaa aina ensisijaisesti koettaa jotain ihan muuta reittiä kuin luottaa asianajajan voimaan.

Julkisuus lienee tehokkain lääke virkavallan sekoílujen ja sairauksien parantamiseksi. Hienoa, että Metsäjätti kutsui välittömästi iltapäivälehden luokseen. Hyvä, että Iltalehti oivalsi tarinan yhteiskunnallisen painoarvon. Metsäjätti kertoo tulistuvansa nopeasti, mutta on aivan oikein, ettei media pidä sitä vaarallisena ja sairaana piirteenä ihmisessä.

Metsäjätin tapaus karkasi ammattilaisten käsistä jo tapahtumaketjun alussa eli bussipysäkillä.

Poliisi innostui kouluttamaan naiselle henkilöautoilevan ydinperheen arvoja. Jo henkilöauto itsessään riittää sellaiseksi arvoksi, josta äidin tulisi olla tietoinen. Normin mukaan mynämäkeläinen maalaisperhe ajaa autolla. Liftaavan äidin täytyy siis olla "aineissa".

Veikkaan, että liftaavasta naisesta ilmoittanut ohikulkija on diagnosoinut ilman henkilöautoa liikkuvan äidin humalaiseksi tai narkkariksi. Ihminen ilman autoa on varmasti seonnut.

Voin kertoa kokemuksestani, että tosiasiassa lapsen kanssa liikkuminen on HELPOINTA silloin, kun hän on vielä vauva.
Mielestäni matkustaminen, reissaaminen, kulkeminen ja koluaminen on TURVALLISINTA ja huolettominta silloin, kun lapsi on noin alle puolitoistavuotias. Kokemuksieni mukaan vauvan kanssa voi lähteä matkalle maailman ympäri. Kävelevän ja juoksevan lapsen kanssa se on paljon vaarallisempaa, muun muassa siksi, että henkilöautoilu tappaa.

Ysitiellä liftaaminen sujuu turvallisimmin vauvan kanssa.

Mutta, ai niin. Kankeassa asennemaailmassamme hämmästellään jo sitäkin, että nainen matkustaa ilman miestä. Vapaasti kuljeskelevaa, flaneeraavaa naista ei ole olemassa. Flaneeraajan sukupuoli on mies. Naisen on pystyttävä perustelemaan liikkumistaan aina päämäärällä. Miehelle liikkuminen saa olla itsetarkoitus.
Uutispäivitys maanantaina 6.7.2009: Iltalehden haastattelema Johanna Metsäjätti on aloittanut eilen oman Liftariäidin blogin. Hyvä kirjoittaja, muuten.

keskiviikkona, heinäkuuta 01, 2009

"Huonosta kodista" helvettiin

Vastoin vanhempien tahtoa huostaanotettu lapsi kärsii niissä oloissa, jonne hänet pakotetaan turvaan. Se on hämmästyttävää. Luulisi, että turvaan näyttävän poliisioperaation avulla pelastettu lapsi pääsee hyviin oloihin.

Eikä edes laitosasumisen pöyristyttävä vuorokausihinta riitä turvaamaan lapselle suotuisia kasvu- ja asumisoloja. Huostaanotettu lapsi kyyditään suljettuun laitokseen, jossa hoito maksaa 250-500 euroa vuorokaudessa.

Se on paljon se, sillä kiireellisesti huostaanotettu lapsi sijoitetaan laitokseen toistaiseksi. Lastenkoti Mattilassa minimiaika näyttää olevan viisi (5) viikkoa. Hintaa kertyy siis vähintään 8000 euroa.

Suomen hienoimmassa hotellissa, Kämpissä, kahden hengen huoneen saa alle 200 eurolla. Kämp sijaitsee Helsingin ydinkeskustassa.

Huostaanoton sivukulut ja seurausvaikutukset moninkertaistavat summan. Tavallista on, että huostaanotto esimerkiksi haittaa vanhempien työssäkäyntiä eri tavoin. Tiedän itse asiassa hämmästyttävän monta vanhempaa, jotka joutuivat luopumaan huostaanoton seurauksena työpaikastaan. Heitä on suhteettoman paljon, vaikka äkkiseltään voisi ihmetellä, että miten työssä käynti ja huostaanotto liittyvät toisiinsa.

Huostaanotetun lapsen elämä muodostuu ainutlaatuisen hirveäksi siitä näkökulmasta, että huostaanottoja tehdään turhaan, perusteetta ja mustamaalaavin oletuksin.

Lapsi riuhtaistaan ensin pois omasta kodistaan kiireellisen huostaanoton avulla. Toimenpide on monella mittarilla mitattuna väkivaltainen. Poliisit marssivat lapsen kodin olohuoneeseen ja valvovat, että sosiaalityöntekijät saavat rauhassa paketoida lapsen mukaansa.

Laki puhuu kaunistellen kiireellisestä sijoituksesta niin kauan kunnes hallinto-oikeus antaa päätöksensä huostaanotosta. "Huostaanotto" ilmaisee asian luonteen paremmin. Kysehän on pakkotoimenpiteestä.

Lapsi asuu kiireellisen huostaanoton ajan lastenkodissa. Lastenkoti voi hoidella lasta huoletta ensimmäiset kaksi kuukautta. Laitoksella lienee tuossa vaiheessa suorituspaineita vähemmän kuin koskaan, sillä kiireellinen huostaanotto on väliaikainen ajanjakso huostaanotetun lapsen elämässä. Lastenkodin ei tarvitse menestyä ainakaan lapsen hyvässä hoitamisessa.

Ja mitenpä lapsen hyvä elämä voisikaan olla lastenkodin henkilökunnan ja koko lastensuojelukoneiston päämääränä, koska kiireellisen huostaanoton kestäessä lastenkoti avustaa huostaanoton tehneitä sosiaalityöntekijöitä etsimällä kiivaasti vikoja lapsesta ja hänen vanhemmistaan. Lastenkoti haluaa siis olla hyödyksi, mutta ei lapsen edun näkökulmasta.


Lastenkoti haluaa auttaa nimenomaan toisia virkamiehiä, kollegoita.

Hyvä käytännön todiste tästä vallitsevasta ajattelutavasta oli esimerkiksi lastenkoti Mattilassa se, kuinka laitoksen työntekijöitä kiehtoi aikuisseura. "Aikuisseuran houkuttelevuus" tuli esiin uutisoinnissa, kun kesäkuun alkupuolella kerrottiin taaperoiden tarvitsemasta tuesta päiväkodista. Eira Suhonen tutki erityistä tukea tarvitsevia taaperoita, jotka ovat siis alle kolmevuotiaita. Hän havaitsi, että päiväkodeissakin aikuiset hoitajat pakenivat lasten luota aikuisten seuraan. Pienet lapset jäivät pärjäilemään yksin.

Aikuisseuran houkuttelevuudesta kirjoittaa myös Marjatta Kalliala kirjassaan Kato mua.

Jos päiväkodissa tapahtuu tuollaista, miten käykään lapsille lastenkodeissa? Siellä henkilökuntaan kohdistuva valvonta on erittäin vähäistä ja heikkoa. Käytännössä henkilökunnan kontrollointiin ja kurittamiseen voi ryhtyä vain joku erittäin hämäräksi jäävä valvontaviranomainen lääninhallituksessa.

Lääninhallitus ei ole edes yhtään uskottava kurinpalauttaja ja kriitikko. Eiköhän lastenkodeissa nähdä paljon vaivaa, että laitos antaa toisille viranomaisille itsestään mahdollisimman hyvän kuvan?

Kaikkein paras, suorin ja "luonnollisin" yhteys lääninhallituksen virkamiehiin on lastenkodin henkilökunnalla. He voivat työaikana ja palkkaa samalla nauttien hoitaa suhteitaan lääninhallitukseen.

Toiminnasta valittava vanhempi joutuu aina tekemään kaikki ponnistelunsa valittamisessa vapaa-ajallaan. Hänellä ei myöskään ole tukenaan koneistoa ja virkamieskollegoita, kuten lastenkodissa.

Sitä paitsi vanhemman täytyy aina tehdä kaikki kirjallisesti. Lastenkodin henkilökunta tavoittaa takuulla mutkattomammin toimintaansa valvovat virkamiehet lääninhallituksessa. Arvelen, että esimerkiksi kahvittelutuokiot ja jutustelu ovat suosittuja yhteistoiminnan muotoja.

Vanhemmat eivät uskalla arvostella lastenkodin toimintaa. Rangaistus seuraa. On vahvaa näyttöä siitä, että lastenkoti ryhtyy välittömästi rajoittamaan lapsen ja hänen vanhempiensa välisiä tapaamisia. Minun lapseni ehti olla lastenkoti Mattilassa vain viisi viikkoa, jona aikana jo alunperinkin hyvin rajoitetut tapaamiseni karsittiin kolmannekseen eli yhteen kertaan viikossa. Sosiaalityöntekijät Silja Juusela ja Minna Laurila-Paasonen ja lastenkoti Mattilan sosiaalityöntekijä Marjatta Visuri ja muu henkilökunta tunsivat tarvetta toimia nopeasti minun vierailujeni rajoittamiseksi.

Kiireellinen sijoitus kestää lain mukaan vain 30 vuorokautta, jolle sosiaalityöntekijä voi hakea hallinto-oikeudesta 60 vuorokautta jatkoaikaa. Yhteensä siis 90 vuorokautta eli kolme kuukautta. Tämän jälkeen a
lkaa kummallinen ajanjakso. Lapsi leijuu välitilassa, sillä lopullinen huostaanotto vaatii hallinto-oikeuden päätöksen. Lapsi asuu kiireellisen sijoituksen (eli "huostaanoton") päätyttyä vielä kuukausien ajan lastenkodissa pelkästään siksi, että perhe joutuu odottamaan hallinto-oikeuden käsittelyä.

Lastensuojelulaki antaa mahdollisuuden vapauttaa lapsi asumaan omaan kotiinsa odottelemaan hallinto-oikeuden käsittelyä. Vaikuttaa siltä, että sosiaalityöntekijät eivät kuitenkaan tällaiseen ryhdy. He eivät halua tukea perheen yhdistämistä, vaikka lastensuojelulaki hurskaasti olettaa sen olevan sosiaalityöntekijöiden päämääränä huostaanoton aikana.


Lasta ei päästetä asumaan omaan kotiinsa, vaikka kiireellisen huostaanoton aikana eikä sen jälkeenkään olisi selvinnyt mitään sellaista, mikä vahvistaisi huostaanoton tehneiden sosiaalityöntekijöiden väitteet. Lapsi halutaan pitää laitoshoidossa siksi, että kiireelliseen huostaanottoon sännänneet sossut odottavat toiveikkaina, että jotakin vikaa lapsesta vihdoinkin ilmenisi.

Sossut voivat luottaa siihen, että lastenkoti työskentelee heidän edukseen.

Toiminta on politisoitunutta ja toimintatavat edustavat totalitarismia. Ideana ei siis ole lapsen hoitaminen ja hänen perheensä hyvinvointi. Päinvastoin.

Mitä huonommin lastenkoti onnistuu lasta hoitamaan ja mitä paremmin lastensuojelu onnistuu eristämään lapsen ja hänen perheensä, sitä tehokkaammin lastensuojelu voi itse tuottaa "viallisia" lapsia ja vanhempia. Lastenkoti kirjaa halukkaasti muistiin nämä havaitsemansa "viat", jotta sosiaalityöntekijät voivat käyttää niitä vanhempia vastaan hallinto-oikeudessa.