maanantaina, elokuuta 31, 2009

Keskisuomalainen julkaisi mielipiteeni

Sanomalehti Keskisuomalainen julkaisi kaksi viikkoa sitten mielipidekirjoitukseni kakkossivullaan. Toimitus oli säilyttänyt otsikkoehdotukseni "Sijaisvanhemmuus on helppo bisnes".

Keskisuomalainen käynnisti tekstini pohjalta nettikeskustelun.

Tässä kirjoituksestani pitempi versio:


Huostaanotettujen lasten sijaisvanhemmat väsyvät, koska he joutuvat ristipaineeseen monien osapuolten vuoksi. (KSML 19.7.2009) Heidän pitää ottaa huomioon hoitolapsensa, lasten vanhemmat, mahdollisesti lasten muutkin sukulaiset ja sosiaalityöntekijät.

Höpö, höpö. Sijaisvanhemmat lienevät huostaanoton osapuolista kaikkein parhaassa asemassa. He pystyvät vapaimmin huolehtimaan omasta työstään. Kiireellisestä huostaanotosta päättäneet sosiaalityöntekijät joutuvat puolestaan koko ajan etsimään todisteita vanhempia ja perhettä vastaan, jotta virkamiehet voittaisivat jutun myöhemmin oikeudessa. Huostaanotot pitää viedä hallinto-oikeuteen käsiteltäväksi.

Toimittaja Jaana Siljamäki olisi voinut yhtä hyvin tarkastella huostaanottoja siitä näkökulmasta, että eikö sentään sosiaalityöntekijöiden asema ole oikeastaan kaikkein tuskallisin? Artikkelin pohjavirehän oli, että huostaanotoista hyötyvät niin lapset kuin ehkä heidän kelvottomat vanhempansakin.

Suomessa tehdään turhia huostaanottoja. Sosiaalityöntekijät pyytävät poliisin avukseen ja käyvät riistämässä lapset kotoaan näyttävässä operaatiossa. Kiireellisestä huostaanotosta vaikuttaa tulleen sosiaalityöntekijälle väline kohottaa omaa arvoaan työpaikallaan. Näyttää siltä, että sossu intoutuu esittelemään taitojaan lastensuojelu-actionissa esimerkiksi silloin, kun omalla työpaikalla tehdään säästösuunnitelmia tuoreen kuntaliitoksen takia.

Lainsäätäjä olettaa lastensuojelulaissa, että huostaanotto on äärimmäisin lastensuojelun keino auttaa lasta. Useissa keskisuomalaisissa kunnissa ja maakunnan pääkaupungissa on tästä huolimatta päässyt valloilleen ajattelumalli, että huostaanotto on se ensimmäinen ja helpoin työväline. Sosiaalityöntekijä ei tule tarjonneeksi ainoatakaan avohuollon tukitoimea, joita lastensuojelulaki edellyttää.

Avohuollon tukitoimet ovat halvimmillaan lähes ilmaisia. Niiden avulla voidaan tukea perhettä enemmän kuin huostaanotolla koskaan. Avohuolto tukee ihmistä ja rakentaa yhteiskunnan ihmisyyttä, kun taas huostaanotto edustaa kurittavaa kontrollivaltaa. Huostaanoton pitäisi aina olla merkki sosiaalityön epäonnistumisesta paikkakunnalla. Nyt sen sijaan huostaanotoista näyttää tulleen sosiaalityöntekijöille sulka hattuun.

Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisillan mukaan yhden lapsen sijoitus maksaa vuodessa 70 000 - 90 000 euroa. (IS 17.2.2009) Rahalla voisi järjestää mielikuvituksellisen määrän avohuollon tukitoimia. Markkula toteaa:

"Kunnissa rahaa ei laiteta mihinkään muuhun kuin viimeiseen aseeseen eli huostaanottoihin ja sijoituksiin. Sitten sanotaan, ettei ole rahaa ennaltaehkäisyyn. Se on paitsi mielettömän epäinhimillistä, myös järjettömän huonoa taloudenpitoa."

Lastenkodit ja sijoitusperheiden bisnesvanhemmat hyödyntävät nykyistä lastensuojelun huostaanottohulluutta. Siitä on helppo hyötyä, koska sijaisvanhemmista on koko ajan pulaa.

Perhe maksaa huostaanotosta paljon suuremman kokonaishinnan kuin mitä pelkkä huostaanotto maksaa välittöminä kuluina veronmaksajille. Hirvittävä sosiaalinen, taloudellinen ja henkinen kokonaishintakaan ei saa sosiaalityöntekijöitä työskentelemään perheen jälleenyhdistämiseksi, jota nykyinen lastensuojelulaki vaatii. Huostaanotto on keino huitaista lapsi ja perhe syrjään.

Kuntien sosiaalitoimet törsäävät surutta rahaa huostaanottojen nimissä. Hoito kunnallisessa lastenkodissa koetaan suorastaan viekoittelevan edulliseksi. Esimerkiksi Jyväskylässä sijaitsevaan perhetukikoti Mattilaan tuodaan siksi oireilevia lapsia, jotka tarvitsisivat hoitopaikan psykiatrisesta laitoksesta.


Lapsi riistetään kodistaan
heppoisten käräytysten
avulla


Sosiaalityöntekijä pääsee tekemään komean huostaanotto-operaation erittäin heiveröisten lastensuojeluilmoitusten perusteella. Monien vuosienkin mittaiseen huostaanottoon johtavien lastensuojeluilmoitusten sisältö on suorastaan surkuhupaisa.

Jämsänkoskella päiväkodin johtaja teki ilmoituksen, että lapsella on lounaalla nälkä.

Hänen ei tarvinnut kysyä vanhemmalta, että miksi lapsi osallistuu mielellään ruokailuun. Ruoka maistuu, kun lapsi on polkupyöräillyt päiväkotiin juuri ennen lounasta kolme kilometriä.

Ilmoituksia tehtaillaan myös tilaustyönä. Sosiaalityöntekijä tilaa ilmoituksen esimerkiksi päiväkodin johtajalta. Karstulassa sisaruspari vietiin huostaan suoraan päiväkodista. Johtaja oli lausunut epämääräisesti, että toisella sisaruksista on ollut viimeisen parin viikon aikana "vähän vaikeampaa".

Lastensuojeluilmoitukset edustavat runoutta, jossa lapsesta nousseen huolen voi ilmaista moniselitteisesti ja epämääräisesti. Lastensuojelun ydinongelma onkin, kuinka työssä opittaisiin erottamaan oikea tieto kollektiivisesta hysteriasta ja väkivaltaisesta asenteellisesta panettelusta.

Lastensuojeluilmoitus on yhteiskunnan voimakkaimpia aseita kansalaista vastaan. Silti se on asiakirjoista sisällöltään spekulatiivisin ja ehdottomasti epämääräisin. Poliittisten ja rasististen asenteiden on lupa kukkia.

Ilmoituksia suorastaan muokataan trendikkäiden "huolen aiheiden" mukaisiksi. Insesti on ollut pitkään ehkä himotuin peruste, sillä pelkkä epäily antaa sosiaalityöntekijälle täydellisen vallan. Syntyy mahdollisuus eristää lapsi välittömästi totaalisesti perheestään. Ei ihme, että perheitä on ammuttu turhilla insestisyytöksillä.


Huostaan
keräillään
kivoja lapsia


Huostaanotto on sosiaalityöntekijälle erittäin helppo tehdä, mutta vanhemmille se on toivottoman hankala lopettaa ja saada lapsi takaisin kotiin.

Huostaanotot ovat sijaisvanhempien ja sosiaalityöntekijöiden yhteinen bisnes. He pystyvät yhdessä halutessaan suunnittelemaan sen, millaisia ja keitä lapsia vanhemmat haluavat hoitaa. Huostaanotoissa on nähtävissä ilmiö, että sosiaalityöntekijät käyvät keräilemässä terveitä ja mukavia lapsia tavallisista, hyvistä perheistä.

Ne lapset, jotka hyötyisivät huostaanotosta, jätettäisiin ehkä mieluusti virumaan omaan kurjaan kotiinsa.


Lapsen
on tyydyttävä
vähään

Artikkeli ei huomannut kertoa sitä, että sijaisvanhemmuudesta maksetut erilaiset rahavirrat riittävät monelle päätuloksi. Työhön houkuttaa raha, ei niinkään rakkaus lapsiin.

On hämmentävää, että sijaisperheessä on hoidettavana yhtä aikaa monta sijoituslasta. Sen lisäksi perheessä on yleensä omiakin lapsia. Miten yhdelläkään aikuisella voi olla uskottavuutta väittää, että hän pystyy hoitamaan vanhemmuutensa täpötäydessä talossa, jossa lapsia on hyvin kirjava joukko?

Jyväskylässä vaikuttaa kunnallispoliitikko, joka työskentelee sijaisvanhempana. Hän korostaa mielellään, että hänellä on hoidettavanaan suuri katras. Lapsiluvun perusteella hänen vastuullaan on suurperhe. Samaan aikaan tällä poliitikolla on ollut pitkä liuta erilaisia luottamustehtäviä. Käsittämätön yhtälö.

Vaikuttaa siis pikemminkin siltä, että sijaisvanhemmuus on helppoa. Hoitolapset tyytyvät vähään.

Sijaisvanhempi kerää näppärästi "vaativan työnsä" vuoksi sosiaalista arvostusta.


Sijaiskoti
eristää
lapsen vanhemmistaan

Kuinka sitten sijaisvanhemmat väsyvät sijoituslapsia kasvattaessaan? Sijaiskoti pystyy näppärästi sulkemaan lapsen vanhemmat ja sukulaiset vaikka kokonaan pois lapsen elämästä. Täydellinen porttikieltokin on helppo järjestää. Sijaiskoti pystyy tehokkaasti uhkailemaan vanhempia sillä, että vierailuaikoja vähennetään entisestään.

Jopa mahdollisuus puhua lapsen kanssa puhelimessa on karsittu minimiin. Eräs täti taisteli hallinto-oikeudessa, jotta hän saisi puhua puhelimessa veljenlapsen kanssa yhden kerran sijaan kaksi kertaa kuukaudessa.

Sosiaalityöntekijät etsivät sijaiskodit mahdollisimman kaukaa, jotta vanhemmat olisivat väsyisivät yhteydenpitoon ja päästäisivät irti vanhemmuudestaan. Keskisuomalaiset kunnat sijoittavat lapsia vähintään satojen kilometrien päähän.

Miksi sijaisvanhemmat siis väsyvät niin, että lapsen hoito katkeaa nimenomaan sijaisvanhempien aloitteesta? - No siksi, että lapsella itsellään ja hänen vanhemmillaan ei ole käytännössä keinoa lopettaa hoitosuhdetta sijaiskodissa.

Väsymistä on helppo väittää syyksi lopettamiseen. Oikeasti perusteet löytyvät lastensuojelun likaisista ja mielivaltaisista työskentelymenetelmistä. Sijaisvanhempikaan ei voi motivoitua kasvattamaan hoítolapsia nykyisessä lastensuojelun konkurssissa, jossa ei edes yritetä turvata lapsille hyvää lapsuutta. Lapset uhrataan, koska halutaan hoivailla lastensuojelussa työskentelevien aikuisten tarpeita.

tiistaina, elokuuta 18, 2009

Kunta suojelee sossuaan

Iloitsen jo etukäteen ajatuksesta, että pääsen suunnittelemaan mielenosoituksemme tiedottamista. Puffaamme tapahtumaa etukäteen medialle (lehdet, radio ja televisio) ja tapahtuman aikana jaamme vielä uuden lehdistötiedotteen.

Ihanaa, että pääsen kirjoittamaan koko karmean huostaanottotarinan kaikkien luettavaksi tiedotteisiimme. Entistä avoimemmin ja siten entistä purevammin. Kunta on tehnyt hirveitä lapsiperheelle. Kyse on aina ollut lähinnä yhden sosiaalityöntekijän mokailusta ja kunniasta. Silti kaikki lähimmät virkamieskaverit ovat yhtään asiaa selvittämättä valmiita oitis tukemaan tätä virkakoneiston osasta.

Hämmästyin eilen, kun luin sähköpostin, jonka sosiaalityöntekijän esimies oli minulle lähettänyt. Millaista selkärangatonta rimpuilua! Kieroilua. Hän koettaa esimiehenä kiemurrella irti vastuustaan siten, että väittää lastensuojelun kuuluvan kuntayhtymälle eli kuntien yhteistyöelimelle. Ei siis muka kunnalle suoraan! Uskomatonta paskaa! Todella onneton harhautusyritys.

Puhuin juuri äsken puhelimessa sähköpostin sisällöstä ihmisen kanssa, joka tuntee tämän huostaanottotapauksen. Olimme yhdessä sitä mieltä, että jo silkasta älykkyydestä on kunnan hallinnossa näköjään huutava pula. Vallankäyttäjien tyhmyyttä ei kannata koskaan aliarvioida.

Olen satavarma, että tätä lastensuojelutapausta käsitelleet virkamiehet hierarkian eri tasoilla eivät ole lukeneet riviäkään siitä aineistosta, jota saalistava sosiaalityöntekijä on siitä kirjoittanut. Jopa sosiaalityöntekijän työpari, joka on huostaanottajasossun lähin virkamies, on osoittautunut tapausta käsittelevissä palavereissa tietämättömäksi. Työparikin tyytyy pelkästään siihen, mitä huostaanottoa himoinnut sosiaalityöntekijä asiasta hänelle kertoo.

Koko virkakoneisto osallistuu kaunistellun totuuden eli illuusion kannatteluun. Kansalaiselle täytyy syntyä tällaisessa hallinnossa asioidessaan hyvin epätodellinen tunne. Kuntalaiselle herää kysymys, mikä on tämä suljettu yhteisö, jonka tiedolliset normit eivät päde ulkopuolisessa maailmassa?

Kaikki "tieto" tässä lastensuojelutapauksessa on vain ja ainoastaan yhdellä virkamiehellä eli huostaanoton tehneellä sossulla. Kaikki muut kunnan hallinnossa hankkivat tietonsa siten, että he kuuntelevat mitä tämä sossu heille puhuu. Yksikään virkamies ei esimerkiksi lue tapausta käsitteleviä papereita, joista on jo ehtinyt paisua hyvin monipuolinen paketti.

Ehkä kunnan virkamiehet eivät ole vielä oppineet lukemaan.

Mielenosoituksessamme toistelemme iskulauseita, joiden runollisuuteen panostamme. Sointuvat vaatimukset jäävät kuulijoiden mieleen.

Kannamme mukanamme kylttejä, joihin kirjoitamme selkeää ja helposti luettavaa tekstiä. Ne näyttävät hyviltä valokuvissa. Odotan innolla, että pääsen ottamaan kuvia meidän hienoista kylteistämme. Saan itsekin niistä pitkäksi ajaksi hyvää kuvamateriaalia blogini kirjoitusten kuvitukseksi.

maanantaina, elokuuta 17, 2009

Järjestämme mielenosoituksen

Mielenosoituksen järjestämiseen on avautunut herkullinen tilaisuus.
Yhteiskunnan tärkein omaisuus on valveutunut kansalainen, joten perusteltu mielenosoitus on hyvä ja kehittävä syy ihmisten kokoontua yhteen.

Perusteetonta huostaanottoa ja kunnan lastensuojelussa esiintyvää luokattoman huonoa työskentelyä vastaan järjestetty mielenosoitus on sikäli kiehtova, että siinä voidaan banderollien sanoma kohdistaa suoraan tietylle virkamiehelle. Juuri hänelle, jonka vastuualueeksi lastensuojelu on tässä kunnassa annettu. Mielenosoituksen dialogimaisuus lisää sanoman voimaa.

Olen sitä mieltä, että kunnan pitäisi nyt ryhtyä rakentamaan perheen kanssa sopimusta, jossa kunta maksaa perheelle aiheutuneet asianajo- ja muut kustannukset. Kunnan pitää maksaa myös lapsille korvausta heille aiheuttamistaan kärsimyksistä. Minä pitäisin kohtuullisena, että kunta maksaa kullekin lapselle esimerkiksi 15 000 euroa.
Huostaanotto on ollut hirveä. Lasten elämä ei liene parantunut millään mittarilla mitattuna huostaanoton aikana.
Kunnalla on varmasti halu turvata paikkakunnan perheiden ja lasten hyvinvointi. Kunnalla on varmasti myös halu turvata kaikkien käsitys siitä, että paikkakunta on asukkailleen turvallinen ja oikeudenmukainen elinympäristö.

Perheen kanssa tehtävään sopimukseen pitää tietysti liittää näkyvästi se, että kunta sitoutuu kuntouttamaan lapsia, kun he pääsevät takaisin omaan kotiinsa ja alkaa huostaanoton seurauksien tarkastelu.

Tämä huostaanotto on herkullista pureskeltavaa suomalaiselle medialle, journalistisesti suorastaan ohittamatonta aineistoa. Perheen tarina ylittää julkaisukynnyksen Seitsemän Päivää -lehdessäkin.
Kunnan pitäisi ajoissa ryhtyä vakuuttamaan suomalaisia siitä, että se ei oikeasti ole paha lapsille.


Ja se tunarisossu pitää erottaa virastaan. Hänen työnsä on ollut ajojahtia, jossa tiedolle ja asiantuntijuudelle ei ole asetettu laatukriteereitä.

Tällaista ei enää saa tapahtua lapselle Suomessa.

lauantaina, elokuuta 15, 2009

Joukkoitsemurhaan voi aina turvautua


Kun sosiaalityöntekijä vie lapsen vanhemmiltaan yhteiskunnan huostaan, on "huoli" lapsesta usein hysteerinen. Lapsen nappaamisesta tulee niin tärkeä projekti, että sosiaalityöntekijät eivät pysähdy tarkastelemaan mistä perhettä lastensuojeluilmoituksissa syytetään.

Syytökset saattavat kuulostaa arkipuheessa raskailta, sillä vanhempien rötökset saattavat olla esimerkiksi insesti tai kännääminen. Mutta jo se tarkkuutta välttelevä ja vihjailuihin tyytyvä tapa kirjata "huolenaiheita" lastensuojeluilmoituksiin herättää välittömästi epäilyn, että saako näin epämääräisiä "musta tuntuu" -vihjailuja ihmisestä esittää. Lastensuojeluilmoitus on ihan oma kirjallinen alalajinsa.


Samanlaista, silkan mustamaalaamisen oikeuttavaa tekstintuotantoa ei ole muualla yhteiskunnassa.

Olen kuullut jo useammankin terveydenhuollon ammattilaisen toteavan, että jos he kirjoittaisivat potilaistaan samanlaisia muistiinpanoja ja lausuntoja, se olisi karkea virhe ja selkeä osoitus ammattitaidon puutteesta. Terveydenhuollossa työntekijä joutuu välittömästi vastuuseen, jos hän vihjailee tarkoitushakuisesti.

Tiedän tapauksia, joissa perhettä on syytetty joko alkoholismista tai insestistä. Sosiaalityöntekijä on vienyt lapsen huostaan, vaikka perusteet "huolenaiheille" ovat jo arkisessakin tarkastelussa vaikuttaneet omituisen heiveröisiltä. Perusteena on voinut olla se, että kerrankin vanhempi oli tullut nauttineeksi ruoan kanssa punaviiniä ja kitkerän naapurin hälyttämä sossu tuli poliisien kanssa puhalluttamaan vanhemman. Lapsi ei ollut enää ihan pieni, vaan jo kouluikäinen.


Perusteena on ollut myös se, pienen pitäjän virkamieseliittiin kuuluva lääkäri löytää lapsen alushousuista vuositarkastuksessa eläimen karvan. Maalaispitäjässä myös sossu katsoo kuuluvansa tähän virkamieskermaan, joten tiedonvaihto on ollut lapsia tutkivan lääkärin ja sosiaalityöntekijän välillä varmasti kunnossa jo ennen eläimen karvan nostattamaa yhteistä "huoltakin".

Väite insestistä paljastui tarkoissa, kaukana yliopistollisessa sairaalassa tehdyissä tutkimuksissa perättömäksi. Yhteiskunta kustansi tässäkin pitkän ja sisaruksille hyvin vaikean tutkimusjakson. Se oli näytös, joka oli pakko järjestää sosiaalityöntekijän kunnian pelastamiseksi. Huostaanoton takia kauas laitokseen joutuneet maalaistalon pienet lapset istuivat vapausrangaistustaan lastenkodissa, ja kummastelivat miksi heidän pitää viedä peräaukkonsa Kuopioon asti sorkittavaksi.

Lasten kohtalot ovat suomalaisessa lastensuojelussa hirveitä.

Heidän rangaistuksensa jatkuu yhä. Pienet lapset eivät ole päässeet kertaakaan edes lain lupaamille kotilomille, tuttuun, turvalliseen ja rakkaaseen maalaisympäristöön, joka tarjosi hienot mahdollisuudet leikkimiseen ja seikkailuihin. Rankkoja syytöksiä perhettä kohtaan esittänyt sosiaalityöntekijä katsoi joutuneensa vaikeaan tilanteeseen, koska lapsia tutkineet huippuasiantuntijat eivät näköjään ymmärrä häntä ja hänen väitteitään.


Niinpä sosiaalityöntekijän oli tempaistava avukseen lisää uusia, ehkä entistäkin sokeeravampia syytöksiä.



Sossu alkoi syyttää perhettä joukkoitsemurhan suunnittelusta.

Äiti kun oli joskus monta kuukautta aiemmin arkiseen tapaan lausunut lastensuojelun järjestämässä palaverissa pohdiskelevaan tyyliin että mitähän tästäkin tulee... Eihän huomisesta kukaan tiedä. Vanhemmat ovat uskonnollisia, joten tuo istuu hyvin äidin normaaliin puhetapaan.

Palaverista oli kulunut jo monta kuukautta, mutta sosiaalityössä ja lastensuojelussa näköjään on pokkaa nostaa tuollainen mietteliäs, arkinen ja tuikitavallinen lausahdus uudessa valossa esiin. Siitä tehtiin äitiä vastaan uusi syytös, entisiäkin parempi: joukkoitsemurha!

Joukkoitsemurha on erittäin kätevä syytös vanhempia vastaan. Sossun ei tarvitse ryhtyä minkäänlaisiin järjestelyihin sen vuoksi, että lapset pääsisivät käymään kotonaan lomilla. Lastensuojelulaki kannustaa päästämään lapset kotiin lomalle laitoksesta. Laki suorastaan velvoittaa lastensuojelua työskentelemään hajalleen revityn perheen jälleen yhdistämiseksi. Mutta epäily joukkoitsemurhasta on niin kätevä oletus, että mihinkään näihin töihin sosiaalityöntekijän ei tarvitse ryhtyä.

Jostain syystä mieleeni on tullut, että minä marssin tekemään lastensuojeluilmoituksen juuri tämän sosiaalityöntekijän lapsista. Silminnäkijähavaintoja on, samoin kuulohavaintoja. Ääniä kuuluu sosiaalityöntekijän pihatantereelta. Puen ne lastensuojeluilmoituksessa lastensuojelun diskurssin mukaiseksi "huolestumiseksi". Lastensuojeluilmoitusta tehdessäni hyödynnän lastensuojelulain antaman mahdollisuuden paisutteluun. Mielessäni on jo hyviä ideoita.

Aah, kyllä mä nautin... Minun oikeastaan kuuluu nauttia, sillä nautinto kuuluu lastensuojeluilmoituksen tekemisen käytäntöihin. Usein käräyttäjä tuntee saavansa palkkionsa nimenomaan vahingonilosta. "Huolenaiheet" kun ovat lastensuojeluilmoituksissa toistuvasti niin hämmästyttävän tekaistuja.

Näihin ajojahtimaisiin lastensuojeluilmoituksiin kuuluu myös se, että käräyttäjä haluaa samalla vahvistaa omaa moraalista ylemmyyttään. Joo, sitä pitää minunkin korostaa.

torstaina, elokuuta 13, 2009

Suojaa lapsesi Karstulalta!


Viime viikonloppuna näin sen kauhistuksen. Kävelimme Karstulan keskustassa sijaitsevan Tippamäen päiväkodin ohitse ja pysähdyimme katsomaan. Olihan siihen pakko jähmettyä hetkiseksi. Niin karmeaa päivähoitoa talo on tarjonnut. Lähimenneisyys puistattaa.

Tippamäen päiväkoti on jonkinlainen nykynähtävyys suomalaisessa lastensuojelussa.

Karstulan päivähoidon johtaja Jukka Lehtonen teki hoidokeistaan lastensuojeluilmoituksen, jossa hän sanailee, että toisella sisaruksista on ollut parin viime viikon aikana vähän vaikeampaa. Muotoilu ilmoituksessa on ympäripyöreä, koska mitään ei ole haluttukaan kertoa tarkasti. Tarkasti nimettävää tekijää, jonka vuoksi lapsella on ollut parin viime viikon aikana vaikeampaa, kun ei ilmeisesti ole. Ainakaan sellaista ei ole tullut lastensuojeluilmoitusta seuranneen huostaanotonkaan aikana esiin.

Jukka Lehtonen teki sen viimeisen ja varmistelevan lastensuojeluilmoituksen, jota sosiaalityöntekijä Katja Salminen-Lahtinen odotti, jotta hän pääsee vihdoin huostaanottamaan. Tositoimiin, joista hän oli jo pitempään haaveillut. Lehtonen teki lastensuojeluilmoituksen toisesta sisaruksesta, mutta molemmat vietiin huostaan.

Salminen-Lahtinen odotteli sormenpää hikisenä valmiina painamaan "poliisit paikalle" -nappia, kun seuraava lastensuojeluilmoitus saapuu. No, sehän näytti tulevan kuin tilauksesta. Mikäpä sen helpompaa kuin noutaa lapset kesken hoitopäivän päiväkodistaan. Se säästää poliisienkin aikaa.

Päiväkodista Karstulan kunnan puolesta todistanut päiväkodin työntekijä lipsautti vahingossa Hämeenlinnan hallinto-oikeuden istunnossa siihen suuntaan, että päivähoidon johtaja Jukka Lehtosen tekemä lastensuojeluilmoitus oli tilaustyö. Hän ryhtyi jostain sellaista kyhäämään, koska Katja Salminen-Lahtinen ilmoituksesta hekumoi. Sehän antaisi hänelle mahdollisuuden ryhtyä huostaanottoon.

Lastensuojelulaitoksissa viruvat sisarukset eivät ole päässeet käymään kertaakaan kotonaan lastensuojelulakiin kirjoitetuilla kotilomilla. Viimeisen kerran he elivät normaalia pienen lapsen kotielämää, kun he huostaanottopäivän aamuna valmistautuivat lähtemään taas päiväkotiin.


Katja Salminen-Lahtinen joutui kuukausia kestäneen selvitysrupeaman jälkeen myöntämään, että hänellä ei ole ammatillista pätevyyttä lastensuojeluun. Silti lastensuojelu on annettu Karstulassa nimenomaan hänen vastuualueekseen. Salminen-Lahtisen asiakkaat joutuivat useissa tapaamisissa toistamaan kysymyksen hänen koulutuksestaan, kunnes sosiaalivirkamies oli valmis vastaamaan.

Selvää on, että lapsia on suojeltava lastensuojelulta. Mutta lapsia on suojeltava myös päivähoidolta.

Minunkin tavoitteeni oli eilen saada puhelimeen päiväkoti Koivulinnan johtaja Päivi Haikonen, mutta selvitin asiani sitten varajohtaja Anu Silvanille. Kerroin hänelle, lounasnälkää koskevan lastensuojeluilmoituksen takia meidän täytyy keskustella eli pitää palaveri, ennen kuin poikani aloittaa tänä syksynä esikoulunsa. Haikonen johtaa myös esikoulua.

Kävimme poikani kanssa tutustumassa esikouluun heinäkuussa. Esitin pyynnön lastentarhanopettaja Kirsi Pöyrylle, että hän tiedottaisi halustani kokoontua palaveriin ennen esikoulun alkamista. Pöyry ei ilmeisesti ollut puhunut aloitteestani eteenpäin, sillä johtaja Päivi Haikonen ei ole ottanut yhteyttä, eikä varajohtaja Anu Silvankaan vaikuttanut tietävän esityksestäni - ja hm... eikä koko lastensuojelutapauksestammekaan - mitään.


Päiväkoti Koivulinnassa vaietaan vaikeat asiat. Niistä tehdään tabuja. Aikuisten naisten keskinäinen yhteishenki on etusijalla. Naisten välit sotkeentunevat pienestäkin häiriöstä. Herra varjele meitä aikuisten naisten porukoilta!

Pientä lasta ei kannata viedä aikuisten naisten turhautumien purkukanavaksi. Ihan yksinkertainen keskustelukin voi auttaa. Minä itsehän järjestin lounasnälkää koskevan lastensuojeluilmoituksen jälkeen kaikki palaverit päiväkodissa. Se oli varmasti väärin sammutettu tulipalo, mutta päiväkoti Koivulinna ja Päivi Haikonen eivät ryhtyneet siihen itse. Järjestin Koivulinnassa kolme palaveria. Vastaani sain vain synkkää mykkyyttä.

Kerroin puhelimessa toivovani, että seuraavassa esikoulun palaverissa olisi mahdollisimman suuri yleisö paikalla. Pidän tehokkuudesta, jossa saan puhua menneestä tapahtumaketjusta mahdollisimman monelle. Avoimuus ja kriittinen vuoropuhelu ovat tärkeimmät aseet kunnallisten peruspalveluiden rapautumista vastaan.

Kehityslinja näyttää Suomessa olevan se, että kunnallisessa päivähoidossa työskentelevät varhaiskasvatuksen ammattilaiset ovat luovuttamassa asemaansa lastensuojelulle eli sosiaalityöntekijöille, joille lapsi on vain hallinnon kohde. Lastensuojelu on jo mielestäni leikannut jonkin osan päivähoidosta. Päivähoidon viattomuus, puhtaus ja turvallisuus on menetetty. Kun vanhempi tuo lapsensa aamulla päiväkotiin, hänen täytyy pitää mielessään, että hoitopäivän aikana tehty mielikuvituksellinen lastensuojeluilmoitus voi johtaa yllättävän nopeasti siihen, että lasta hoidetaan lastenkodissa.

Minäkin suhtaudun poikani esikouluun nimenomaan lastensuojelukysymyksenä, en päivähoitona enkä varhaiskasvatuksena. Lastentarhanopettajien ja lastenhoitajien panos, rooli ja status kun ovat vähäisiä lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ja heitä avustavien virkamiesten ja asiantuntijoiden rinnalla.

Aion noudattaa kiusallisen määrätietoisesti sitä diskurssia, joka lastensuojeluun ja päiväkoti Koivulinnaan on kirjoitettu. Päiväkoti Koivulinnan johtaja Päivi Haikonenhan on itse esitellyt minulle sitä diskurssia, jonka kautta päivähoitojärjestelmää sopii tarkastella. Se on lastensuojelun, ei päivähoidon, diskurssi. Mennään sitten sillä.

Ei ole kunnallista päivähoitoa, kun meillä on kunnallinen lastensuojelu.

lauantaina, elokuuta 08, 2009

Heterot hei! Olette vallankumouksellisia!

Minun oli pakko saada Hannu Raittilan uusin kirja Ulkona (Siltala 2008), koska olin jo pitkään kytännyt milloin se tulee alennusmyyntiin. Torstaina se sitten lojui samassa korissa muiden ale-kirjojen kanssa.

Viime aikojen ehdottomin löytö alennusmyynnissä on ollut dvd Addams Family, jossa on kolme levyä alkuperäistä amerikkalaista mustavalkoista tv-sarjaa vuosilta 1964-1965. Olen aina ollut suuri Addams Family -fani; se lienee populaarikulttuurissa lähes ainoa asia, jota todella fanitan. Ostin neljän levyn paketin hintaan 2,95 euroa. Se oli alennuskorin halvimpia tuotteita. Hinnoittelija ei ollut selvästikään tuntenut koko Addams Familyä, ei ainakaan tuollaisessa muodossa, jossa kuorikin on mustavalkoinen ja englanninkielinen.

Mutta onpa Raittilan kirja huono! Vapautan sen tänään äkkiä kiertoon, vien kirpputorille. Hän on ollut mielestäni kirjoittajana parhaita keitä tiedän suomalaisessa kirjallisuudessa, yhdessä entisen puolisonsa Mari Mörön kanssa. Ihastukseni Mari Möröön säilyy edelleen; hänen kaksi esseistisen napakkaa kirjaansa puutarhanhoidosta ovat yksinkertaisesti loistavia. Mimmi on mieletön lauseenrakentaja!

Luen äärettömän mielelläni sellaisia tekstejä, joissa on tiukka ja perusteltu näkökulma. Se viestii kirjoittajan ajattelun jäsentyneisyydestä. Näkökulma laittaa sekaisen maailman järjestykseen. Se tarkoittaa aina myös, että kirjoittaja asettuu aina näkökulmaansa puolustaessaan selkeästi vastustamaan jotakin epätoivottua. Kysymys on mielestäni pitkälti kyvystä tunnistaa ja nimetä asioita (jotka usein ovat nimenomaan ongelmia). Moni ihminen ei sitä osaa.

Eräs ehdottomasti raivostuttavin piirre ihmisissä on mielestäni se, jos ongelmaa ei osata - ja usein ei nimenomaan uskalleta - tunnistaa, määritellä ja nimetä. Tällöin muodostuu eriasteisia tabuja.

Mari Mörö kirjoitti ensin kirjan Parhaat päiväni pihalla. Raittilalta julkaistiin sen jälkeen vitsikkäästi Ulkona.

Hannu Raittila herätti paljon odotuksia ja olin sitä hiukan selaillut jo pariin otteeseen marketin kirjaosastollakin. Omasta elämästä kirjoitetussa, eri maihin suuntautuneissa matkakuvauksissa vaikutti olevan teräviä huomioita uudesta näkökulmasta. Kirjaa lukiessani löysin lopulta vain yhden sellaisen. Yhden.

Raittilalla ei ole sanomaa. Hän ei tule kertoneeksi mitään mistään. Hänellä ei ole asiaa. Hän paneutuu lähinnä vain kertomaan löperösti kirjallisista hankkeistaan, kuten esitelmien ja muiden töidensä kirjoittamisprosesseista. Edes kuuluisan taidemaalari-isänsä taiteesta hän ei saa mitään irti mitään kiinnostavaa. Aiheet kirjaa varten ovat selvästi lopussa.

Silti Mestari Raittilaa on kehuttu kirjallisuuskritiikeissä. Minun mielestäni taas tyhjän pyörittely on vapaan sanan alennustila. "Ulkona" olikin myynnissä nyt selvästi alle puoleen hintaan.




Raittila onnistuu mielestäni kohdassa, jossa hän tarjoaa - aivan oikein - uuden näkökulman heteronormatiivisuuteen. Hän harrastaa juuri sellaista pohdintaa, jollaista olisin halunnut lukea enemmänkin. Tällaisilla näkökulman muutoksilla pidetään ajattelu raikkaana.

Raittilan mukaan hänet on määritelty keski-ikäiseksi heteronormatiiviseksi mieskirjailijaksi. Samaan kategoriaan on työnnetty myös esimerkiksi Kari Hotakainen.

En oikein ymmärtänyt, mitä käsitekokonaisuus tarkoittaa. Aloin miettiä "heteronormatiivisuuden" etymologiaa. "Hetero" tulee kreikan erilaisuutta, miksei toiseuttakin tarkoittavasta sanasta. Heterogeeninen on moniaineksinen
epäyhtenäinen asia tai aine. "Homo" -etuliite taas yhdistetään sellaisiin seikkoihin, jotka ovat samankaltaisia, yhdenmukaisia. "Normi" puolestaan viittaa
sääntöjen noudattamiseen, minkä taustalla on yhdenmukaisuuden vaatimus.


Raittilasta alkoi vaikuttaa siltä, että heteronormatiivisuus on - päinvastoin kuin väitämme - moniarvoisuutta, kun taas homous olisi vain kapea-alaista ajattelua. Heteronormatiivisuus näytäytyi siis paradoksaalisena käsitteenä.

Niin, tuohon liittyy se ihana oivallus, että meillä on jo nykyisessä elämässämme avaimet onneen ja kaikkia kunnioittavaan rauhaa ja ymmärrystä rakentavaan yhteiseloon, jos vain vapaudumme kauheasta asenteellisuudestamme! Heterothan voisivat todella olla tässä mielessä vapautuksen ja vapautumisen etujoukko, jos pääsemme joskus irti kahden "vastakkaisen" sukupuolen välisestä epätasa-arvosta.

Hyvä Hannu Raittila! Todella vallankumouksellista ajattelua! Ajatuskehitelmä on kaikkea muuta kuin tunkkaista keski-ikäisen miehen eetosta siitä, että saavutettuja etuja on puolustettava.

Raittila jatkaa:

Heterous on sinällään käsitteellisesti erilaisuutta ja sen sietämistä, homous taas samankaltaisuutta ja sen tuottamaa yhdenmukaisuuden painetta. "Normatiivisuus" alkoi näyttää "homouden" synonyymiltä ja "hetero" taas tuntui
viittaavan suvaitsevaisuuteen ja moniarvoisuuteen.


Raittila lopettaa pohdintansa siihen, että hän kertoo suunnitelleensa löydöksestään kolumnia. Mutta miten Raittilan vallankumouksellisuus otettiin vastaan? - Hänen kirjankustantajansa Touko Siltala oli neuvonut napakasti: "Ehkä et!"

Täh? Juuri tuollaisesta näkökulman tuuletuksesta pitää kolumnit kirjoittaa! Kolumnihan on kirjoittajalle paras journalistinen juttutyyppi esitellä kykyjään ajattelijana. Siitä varmaan johtuu se, että toimittajat kutsuvat kolumneja ammattislangissa "pakinoiksi". Kyvyt kun eivät riitä kolumneihin. Ja paradoksaalista kyllä, eivät etenkään niihin pakinoihin. Pakina on kolumniakin vaikeampi laji.

WSOY:sta omaan kustannusyhtiöön siirtynyt Touko Siltala alkaa vaikuttaa samanlaiselta luovuuden, kehityksen ja proaktiivisuuden tulpalta kuin vaikkapa Soili Suonoja, jonka tasapainotteleva - ja siten äärettömän tyhjänpäiväinen - tyyli puhua onnistuu aina pilaamaan Jälkiviisaiden keskustelun.

Kun ei ole mitään sanottavaa.

torstaina, elokuuta 06, 2009

Miehen seksuaalisuus on vakava asia

Vankisairaalan ylilääkäri Hannu Lauerma tarjoaa kirjassaan Huijaus kiinnostavan näkökulman Nils Gustafssonin tapaukseen. Hänen osuuttaan kolmen toverinsa murhaan tutkittiin Bodom-järven oikeudenkäynnissä. Lauerma soimaa neurologi Jorma Paloa, joka fanaattisesti puolusti käsitystään saksalaisen Hans Assmannin syyllisyydestä. Lauerman mukaan Palo yksinkertaisesta siitä subjektiivisesta tunteesta, että hänen näkemyksensä ei ole päässyt vuosikymmenten aikana kylliksi esiin. Olipa näkemys sitten mikä hyvänsä.

Minunkin mielestäni Palon innostus ohjata epäilyt Assmannin suuntaan ovat vaikuttaneet aina naurettavilta. Eihän Assmania vastaan ole loppujen lopuksi muuta kuin se, että Palo nuorena lääkärinä hoiti veristä saksalaismiestä heti surman jälkeen. Miksi saksalainen vakooja olisi ensinnäkään tappanut suomalaisia teinejä?

Lauerman tekstiä lukiessa minulle syntyi käsitys, että taidamme olla samaa mieltä Bodomin syyllisestä.

Minä hämmästelen sitä, miksi uudelleen käynnistetyssä oikeudenkäynnissä muutama vuosi sitten ei käytetty todisteena teltan oviluukun sulkemisnaruja. Teltassa sisällä olevat kolme nuorta olivat solmineet ulosmenokäyntiä suojaavan luukun narut kymmenille solmuille. Oikeudenkäynnissä oli nähtävissä todisteena iso mytty solmuja. Yksikään telttailija ei sulje itseään telttansa vangiksi tuollaisilla solmuilla, jos ulkopuolella ei ole joku erittäin tuttu ihminen, jota halutaan kiusoitella. Joku erittäin tuttu ihminen oli jätetty härnäten teltan ulkopuolelle.

Kerroin tämän johtopäätökseni teltan oviluukun solmuista myös Olli Santaselle, joka puolusti Gustafssonin mainetta ja kunniaa energisessä puheenvuorossaan televisiossa. Tapasin hänet vaalitilaisuudessaan, kun hän pyrki eduskuntaan.

Bodomin syyllisyyden selvittäminen on hyvä esimerkki siitä, kuinka miehen seksuaalisuus ja siihen liittyvä kunnia koetaan tärkeiksi ja suojeltaviksi asioiksi. Miehen ei anneta näyttää suuren yleisön silmissä vimmaiselta tollolta. Totuuskin ollaan valmis heittämään syrjään.

Niinpä meillä on nyt sankari Nils Gustafsson, joka urheasti puolustautui väkivaltaista hyökkäystä vastaan. Tämä ideaalikuva on niin tärkeä, että sitä suomalainen oikeuslaitos lähti puolustamaan ja säilyttämään.

Ilmiselvätkään todisteet eivät saa murhamiestä vankilaan.

Sen sijaan lastensuojelussa todisteita ei tarvitse olla lainkaan, kun lapsi riistetään yllättäen perheestään ja kyyditään rangaistukseksi lastenkotiin. Sitä nimitetään asukkaiden keskuudessa lasten vankilaksi.

Vankila on ilmeinen esikuva lastenkodille, sillä käytännöissä - ja tausta-asenteissa! - on hyvin paljon samaa. Vartija tepastelee joka päivä näkyvästi lastenkoti Mattilan käytävillä kello 13:30. Laitoksen eristyneisyyteen suljetut lapset elävät lastenkodissa vailla riittävää ja rakentavaa aikuisseuraa. He tuijottavat omassa rauhassaan kävelevää univormupukuista miestä, jonka selässä lukee "vartija".

tiistaina, elokuuta 04, 2009

Aggressiivinen joukko hyökkää

Vankien psykiatrisen sairaalan johtaja Hannu Lauerma puhui viime sunnuntaina lähetetyssä Punainen lanka -ohjelmassa kuinka ihmiset taantuvat ryhmässä. Ihmiset saavat ryhmästä sellaista tukea, jonka avulla ryhmän jäsenet voivat kehittyä ennen kuulumattoman väkivaltaisiksi.

Ryhmätaantuminen syntyy, kun ihmisten käytössä oleva tieto on vääristynyt. Lauerma aloittaa kirjansa "Huijaus - rohkaisua, johdattelua, psykoterroria" (Duodecim 2008) otsikolla "Valehtelu, disinformointi ja johdattelu". Hän kirjoittaa kappaleessa Abu Ghraibin vankilan muuttumisesta mielipuolten hallitsemaksi linnakkeeksi.

Havainnoikaa, ajatelkaa ja tehkää johtopäätöksiänne siis ihan itse, itsenäisesti. Asenteeton tieto on yhteiskunnan kehityksen perusta.

Lauerman mukaan meidän ihmisten aggressiiviset impulssit todella yleisiä, mutta niistä ei puhuta.

Silti niitä kannattaa oppia tunnistamaan. Kollektiivinen taantuminen voi käsitykseni mukaan syntyä helposti esimerkiksi hoitolaitoksessa, kuten lastenkodissa. Siellä aggressiiviset impulssit näkyvät moralisointina. Henkilökunta ja lastenkodin asukkaita tutkivat sosiaalityöntekijät poimivat tarkoitushakuisesti vikoja tavallisen perheen tavallisesta elämästä.

Huostaanotetun lapsen ja hänen perheensä elämässä lasta hoitavien ja muiden asian kimpussa häärivien virkamiesten aggressiot tulevat selvimmin esiin silloin, kun he alkavat karsia lapsen ja hänen vanhempansa välisiä tapaamisia. Ennestään hyvin vähäisiksi rajoitettuja tapaamisia leikataan helposti heti puoleen tai kolmasosaan.

Tulee mieleeni, että Abu Ghraibin vankilan työntekijöiden muuttuminen hirviöiksi kertoo siitä, kuinka tunne "poliittisesta oikeutuksesta" riittää motivoimaan väkivaltaan. Abu Ghraibin vangit ovat henkilökunnan mielestä heidän ja siis laitoksen ideologian vastustajia. Tällaista ilmiötä olen ollut haistelevinani myös lastensuojelussa. Huostaanotoin keräillään laitoksiin lapsia, joiden vanhemmat koetaan arvoiltaan ja päämääriltään eli siis poliittisesti arveluttaviksi.

Tästä ajatuksestani käy hyvin todisteeksi se, että uusittu lastensuojelulaki antaa mahdollisuuden kyhätä lastensuojeluilmoituksia pelkän arvailun perusteella. Lapsen aiheuttamaa "huolta" nimitetään "varhaiseksi puuttumiseksi".

Lastensuojeluilmoitus voi näyttää hyvin suorasukaiselta poliittiselta ajojahdilta. Lapsen vanhemmalle syntyy käsitys, että virkamiehet kokevat oikeudekseen hyökätä kansalaisen poliittisia (ja varmasti myös uskonnollisia) arvoja vastaan. Päiväkoti Koivulinnan johtaja Päivi Haikonen teki pojastani 3.11.2007 lastensuojeluilmoituksen, joka alkoi "huolella" lounasnälästä. Haikonen ei ollut huomannut kysyä vanhemmalta asiasta. Päiväkodin ammattilaisilta jäi siis tunnistamatta se, että poikahan oli juuri ennen lounasta polkenut itse pyörällään päiväkotiin kolme kilometriä.



Yhtään kysymystä ei tarvitse vanhemmalle esittää, kun lapsen nostattama "huoli" antaa tilaisuuden lastensuojeluilmoitukseen. Hämmästyttävää. Minähän olin jopa poikkeuksellisen hyvin tavoitettavissa "huolestuneen" päiväkoti Koivulinnan näkökulmasta. Kävin joka arkipäivä päiväkodissa kaksi kertaa, ensin poikani viemässä ja myöhemmin päivällä noutamassa.

Herää jälleen hämmästys siitä, kuinka hirvittävän huonoin tiedonhankintamenetelmin Suomessa tehdäänkään muita lastensuojeluilmoituksia! Jos minä olen ollut systemaattisesti joka päivä kaksi kertaa päivässä tavoitettavissa kysymyksiä ja juttelua varten, niin millaisia oletuksia onkaan lupa kyhätä niistä ihmisistä, jotka ovat eivät elä näin kiinteässä vuorovaikutuksessa käräyttelijän kanssa?

Päivi Haikosen tekemän lastensuojeluilmoituksen poliittisuus selviää viimeistään silloin, kun lukee ilmoituksen kakkoskohtaa. Siinä hän paheksuu sitä, että minä olen kertonut suhtautuvani epäilevästi normeihin. Tarkemmin hän ei kerro, että mihin. Löydös jää epämääräiseksi viittaukseksi.

Hm... Mitähän tuosta sanoisin... (Sanon nyt ainakin, että voi jumalauta!)

Niin, kyllä minun älyllisyyteni perustuu edelleenkin siihen, että suhtaudun epäilevästi normeihin. Normin käsite taitaa olla pääaineeni eli sosiologian tärkein ja keskeisin tutkimuskohde. Termi "normi" on suorastaan sosiologian tuottama käsite. Väitän, että suhtaudun normeihin peräti intohimoisesti, suurella kiinnostuksella.

Tuollainen lastensuojeluilmoitukseen kirjattu spekulointi on mielestäni niin ala-arvoista, että kului yli vuosi, kunnes puutuin Haikosen tekemään ilmoitukseen tässä blogissani. En todennäköisesti olisi koskaan ryhtynyt tästä ilmoituksesta kirjoittamaan - niin absoluuttisen naurettava se on, eikä minulla ehkä ole tarvetta naureskella kenellekään - jollei tämä ilmoitus olisi käytännössä johtanut lapseni kiireelliseen huostaanottoon. Asian vakavuuden eli hirvittävien seurausvaikutusten vuoksi palaan aina uudelleen blogissani tähän ilmoitukseen.

Sosiaalityöntekijän ei siis tarvitse hakea konkreettista näyttöä lapsen kärsimyksistä, vaan arvailu riittää. Lastensuojeluilmoitukseksi riittää sanatarkasti vaikkapa tämä: "näin saattaisi olla". Tässä vaiheessa esimerkiksi päivähoidon ei ole tarvinnut esittää vanhemmalle yhtään varmistavaa ja taustoittavaa kysymystä, jolla lastensuojelun olisi hankkinut tietoa oletetusta ongelmasta. Oletettu ongelma voidaan suoraan purkaa kirjalliseen muotoon lastensuojeluilmoitukseksi. Lastensuojelulaki on niin löysä, että jopa yksi ainoa tuollainen erittäin epäselvä lastensuojeluilmoitus riittää siihen, että lapsi haetaan poliisin avustuksella kiireellisesti huostaan.

maanantaina, elokuuta 03, 2009

Lastensuojelu on pimeää

Vankilamielisairaalan johtaja Hannu Lauerma kirjoittaa kirjassaan Huijaus - rohkaisua, johdattelua, psykoterroria (Duodecim 2008) siitä, millaisin menetelmin ihmiset pyrkivät välttelemään totuutta. Lauerma esittelee monien esimerkkitapausten avulla, kuinka ihmiset turvautuvat järjen sijaan vanhoja asenteita vahvistaviin olettamuksiin.

"Juuri missään muussa asiassa ei tietämättömyyden tuska aiheuta yhtä ankaria yhteenottoja kuin lastensuojeluun ja insestiepäilyihin liittyvissä kysymyksissä. Sosiaalipolitiikan professori Jeja-Pekka Roos on kuvannut eräitä asiantuntijoita omahyväisiksi inkvisiittoreiksi, psykoanalyytikkopuoskareiksi, jotka lastensuojelukiistoissa ovat valmiit vain yhtä osapuolta kuultuaan tekemään ammatillisen auktoriteettinsa tukemia, usein vääriä johtopäätöksiä." (48)

Kirjan ensipainos julkaistiin eri nimellä.