lauantaina, elokuuta 08, 2009

Heterot hei! Olette vallankumouksellisia!

Minun oli pakko saada Hannu Raittilan uusin kirja Ulkona (Siltala 2008), koska olin jo pitkään kytännyt milloin se tulee alennusmyyntiin. Torstaina se sitten lojui samassa korissa muiden ale-kirjojen kanssa.

Viime aikojen ehdottomin löytö alennusmyynnissä on ollut dvd Addams Family, jossa on kolme levyä alkuperäistä amerikkalaista mustavalkoista tv-sarjaa vuosilta 1964-1965. Olen aina ollut suuri Addams Family -fani; se lienee populaarikulttuurissa lähes ainoa asia, jota todella fanitan. Ostin neljän levyn paketin hintaan 2,95 euroa. Se oli alennuskorin halvimpia tuotteita. Hinnoittelija ei ollut selvästikään tuntenut koko Addams Familyä, ei ainakaan tuollaisessa muodossa, jossa kuorikin on mustavalkoinen ja englanninkielinen.

Mutta onpa Raittilan kirja huono! Vapautan sen tänään äkkiä kiertoon, vien kirpputorille. Hän on ollut mielestäni kirjoittajana parhaita keitä tiedän suomalaisessa kirjallisuudessa, yhdessä entisen puolisonsa Mari Mörön kanssa. Ihastukseni Mari Möröön säilyy edelleen; hänen kaksi esseistisen napakkaa kirjaansa puutarhanhoidosta ovat yksinkertaisesti loistavia. Mimmi on mieletön lauseenrakentaja!

Luen äärettömän mielelläni sellaisia tekstejä, joissa on tiukka ja perusteltu näkökulma. Se viestii kirjoittajan ajattelun jäsentyneisyydestä. Näkökulma laittaa sekaisen maailman järjestykseen. Se tarkoittaa aina myös, että kirjoittaja asettuu aina näkökulmaansa puolustaessaan selkeästi vastustamaan jotakin epätoivottua. Kysymys on mielestäni pitkälti kyvystä tunnistaa ja nimetä asioita (jotka usein ovat nimenomaan ongelmia). Moni ihminen ei sitä osaa.

Eräs ehdottomasti raivostuttavin piirre ihmisissä on mielestäni se, jos ongelmaa ei osata - ja usein ei nimenomaan uskalleta - tunnistaa, määritellä ja nimetä. Tällöin muodostuu eriasteisia tabuja.

Mari Mörö kirjoitti ensin kirjan Parhaat päiväni pihalla. Raittilalta julkaistiin sen jälkeen vitsikkäästi Ulkona.

Hannu Raittila herätti paljon odotuksia ja olin sitä hiukan selaillut jo pariin otteeseen marketin kirjaosastollakin. Omasta elämästä kirjoitetussa, eri maihin suuntautuneissa matkakuvauksissa vaikutti olevan teräviä huomioita uudesta näkökulmasta. Kirjaa lukiessani löysin lopulta vain yhden sellaisen. Yhden.

Raittilalla ei ole sanomaa. Hän ei tule kertoneeksi mitään mistään. Hänellä ei ole asiaa. Hän paneutuu lähinnä vain kertomaan löperösti kirjallisista hankkeistaan, kuten esitelmien ja muiden töidensä kirjoittamisprosesseista. Edes kuuluisan taidemaalari-isänsä taiteesta hän ei saa mitään irti mitään kiinnostavaa. Aiheet kirjaa varten ovat selvästi lopussa.

Silti Mestari Raittilaa on kehuttu kirjallisuuskritiikeissä. Minun mielestäni taas tyhjän pyörittely on vapaan sanan alennustila. "Ulkona" olikin myynnissä nyt selvästi alle puoleen hintaan.




Raittila onnistuu mielestäni kohdassa, jossa hän tarjoaa - aivan oikein - uuden näkökulman heteronormatiivisuuteen. Hän harrastaa juuri sellaista pohdintaa, jollaista olisin halunnut lukea enemmänkin. Tällaisilla näkökulman muutoksilla pidetään ajattelu raikkaana.

Raittilan mukaan hänet on määritelty keski-ikäiseksi heteronormatiiviseksi mieskirjailijaksi. Samaan kategoriaan on työnnetty myös esimerkiksi Kari Hotakainen.

En oikein ymmärtänyt, mitä käsitekokonaisuus tarkoittaa. Aloin miettiä "heteronormatiivisuuden" etymologiaa. "Hetero" tulee kreikan erilaisuutta, miksei toiseuttakin tarkoittavasta sanasta. Heterogeeninen on moniaineksinen
epäyhtenäinen asia tai aine. "Homo" -etuliite taas yhdistetään sellaisiin seikkoihin, jotka ovat samankaltaisia, yhdenmukaisia. "Normi" puolestaan viittaa
sääntöjen noudattamiseen, minkä taustalla on yhdenmukaisuuden vaatimus.


Raittilasta alkoi vaikuttaa siltä, että heteronormatiivisuus on - päinvastoin kuin väitämme - moniarvoisuutta, kun taas homous olisi vain kapea-alaista ajattelua. Heteronormatiivisuus näytäytyi siis paradoksaalisena käsitteenä.

Niin, tuohon liittyy se ihana oivallus, että meillä on jo nykyisessä elämässämme avaimet onneen ja kaikkia kunnioittavaan rauhaa ja ymmärrystä rakentavaan yhteiseloon, jos vain vapaudumme kauheasta asenteellisuudestamme! Heterothan voisivat todella olla tässä mielessä vapautuksen ja vapautumisen etujoukko, jos pääsemme joskus irti kahden "vastakkaisen" sukupuolen välisestä epätasa-arvosta.

Hyvä Hannu Raittila! Todella vallankumouksellista ajattelua! Ajatuskehitelmä on kaikkea muuta kuin tunkkaista keski-ikäisen miehen eetosta siitä, että saavutettuja etuja on puolustettava.

Raittila jatkaa:

Heterous on sinällään käsitteellisesti erilaisuutta ja sen sietämistä, homous taas samankaltaisuutta ja sen tuottamaa yhdenmukaisuuden painetta. "Normatiivisuus" alkoi näyttää "homouden" synonyymiltä ja "hetero" taas tuntui
viittaavan suvaitsevaisuuteen ja moniarvoisuuteen.


Raittila lopettaa pohdintansa siihen, että hän kertoo suunnitelleensa löydöksestään kolumnia. Mutta miten Raittilan vallankumouksellisuus otettiin vastaan? - Hänen kirjankustantajansa Touko Siltala oli neuvonut napakasti: "Ehkä et!"

Täh? Juuri tuollaisesta näkökulman tuuletuksesta pitää kolumnit kirjoittaa! Kolumnihan on kirjoittajalle paras journalistinen juttutyyppi esitellä kykyjään ajattelijana. Siitä varmaan johtuu se, että toimittajat kutsuvat kolumneja ammattislangissa "pakinoiksi". Kyvyt kun eivät riitä kolumneihin. Ja paradoksaalista kyllä, eivät etenkään niihin pakinoihin. Pakina on kolumniakin vaikeampi laji.

WSOY:sta omaan kustannusyhtiöön siirtynyt Touko Siltala alkaa vaikuttaa samanlaiselta luovuuden, kehityksen ja proaktiivisuuden tulpalta kuin vaikkapa Soili Suonoja, jonka tasapainotteleva - ja siten äärettömän tyhjänpäiväinen - tyyli puhua onnistuu aina pilaamaan Jälkiviisaiden keskustelun.

Kun ei ole mitään sanottavaa.