keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009

Hyväosaiset nauravat Tarja-äidille

Olen viime aikoina tutustunut tämän blogini vuoksi uusiin ihmisiin. Se on mukavaa. Kiitos yhteydenotoistanne. Odotan uusia tapaamisiamme!

Olen kuluneen viikon aikana puuhaillut paljon maanpakoon lähteneen perheen asioiden hoitamisessa. Heidänhän oli jätettävä kotimaansa siten, että kukaan ei osannut arvata heidän olevan lähdössä pakoon. Niinpä he joutuivat jättämään kotinsa ja kaiken omaisuuden ja henkilökohtaiset sitoumuksensa koskemattomaan tilaan. Kaiken piti näyttää siltä, että he elelevät Jyväskylässä entiseen tapaan.


Heidän pakonsa on poikkeuksellinen tapahtuma suomalaisessa lastensuojelussa, joten todennäköisesti kuulette siitä vielä.

Sosiaalityöntekijä on jo ehtinyt lausua syytöksen "lapsikaappauksesta", mikä on journalistisesti hyvin kiinnostava iskusana. Kun tapauksesta kerrotaan julkisuudessa, kannattaa ehdottomasti nostaa esiin sossun arvio "lapsikaappauksesta".

Juridisesti ei voitane kuitenkaan puhua lapsikaappauksesta, sillä sosiaalitantat eivät olleet umpimielisen tyytyväisyytensä ja voitonvarmuutensa vuoksi tajunneet hakea hallinto-oikeudesta edes väliaikaista päätöstä huostaanotolle.

Kiireellinen huostaanottohan oli päättynyt juridisesti jo aikoja sitten, joten jyväskyläläinen lastenkoti Mattila hoiti lasta ilman oikeudellista lupaa. Näin hämäriä ja itseoikeutettuja nämä huostaanotot ovat!

Eräältä uudelta tuttavaltani juuri kuulemani tapaus Jyväskylästä muistuttaa
Meidän perhe -lehdessä (7/2009) esiteltyä huostaanottoa. Meidän perhe -lehden näkökulma on tosin hyvin kummallinen. Lehti mainostaa jutussaan suomalaisille lapsiperheille huostaanottoa mainiona "arjen apuna". Vanhempien ei tarvitse toivoa enää mitään muuta apua perheen elämään, kiireellinen huostaanotto on niin toimiva ratkaisu.

Lehti haastatteli kuuden lapsen äitiä Tarja Nevalaa, 40, joka oli iloisesti antanut viisi nuorinta lastaan huostaanotettavaksi. No, olihan siinä alkumetreillä tietysti jotain pientä erimielisyyttä, mutta sehän kuuluu asiaan. Pikku äitien kuuluukin vähän ryttyillä; naisethan ovat hiukan oikullisia.

Jostain syystä iso henkilöhaastattelu ei kuitenkaan ollut päässyt kolmen suosituimman jutun joukkoon, kun lukijat olivat saaneet valita suosikkinsa (8/2009). Yleensähän nämä koskettavat henkilöhaastattelut ovat hyvin luettuja.

Ehkä Meidän perhe -lehden juttu haisi tavallisen ydinperhevanhemmankin mielestä mätänevältä propagandalta.

Harmi, että lehti käytti hyväksi jutussaan naista, joka ei ehkä täysin ymmärrä millaisena narrina sosiaalikoneisto ja suuri lehtitalo Sanoma Magazines häntä pitävät.

Tarja-äiti kertoo siis tyytyväisenä, kuinka huostaanotto pelasti hänet ja hänen lapsensa. Masennus tuntui niin musertavalta, ettei hän enää jaksanut, joten pelastavat enkelit sosiaaliviraston lastensuojelusta liihottivat paikalle. Viisi nuorinta lasta rohmuttiin kiireellisesti huostaan.

Käsittämätöntä. Sietämätöntä. Äärettömän epäinhimillistä.

Eikö kaikilla osapuolilla, kuten äidillä, lapsilla, lasten mahdollisella isällä (joista/joista haastattelu onnistui vaikenemaan kokonaan), sukulaisilla ja kaupungin sosiaalikoneistolla olisi ollut voimakas halu turvata tämän suurperheen hyvä elämä, eikä repiä lasten parasta turvaa, omaa perhettä ja kotia, pirstaleiksi? Saana, 5, Elli, 9, ja Lotta, 11, vietiin sijaisperheeseen.


Lehti ei puhu kiireellisen sijoituksen alkuvaiheesta, mutta sisaruskolmikko todennäköisesti odotti pitkään sijaisperhettä lastenkodissa. Tai sitten sosiaalityöntekijät viivyttivät kiireellisen huostaanoton tekemistä siihen saakka, kunnes olivat saaneet jonkin perheen suostumaan siihen, että ottavat nämä sisarukset vastaan. Kiireellinen huostaanotto kun useimmiten on kaikkea muuta kuin mitä sen pitäisi nimensä mukaisesti olla eli lapsen ripeää pelastamista välittömältä vaaralta.

Sosiaalityöntekijä tekee huostaanoton "kiireellisenä" useimmiten silloin, kun se sopii hänen omaan aikatauluunsa ja bio-, uni-, päivä- ja kuukautisrytmiinsä. Lapsen tarve ja oikeus pelastua pahan kynsistä, välittömästä vaarasta, ei yleensä vakuuta perusteena, kun tapauksia tarkastellaan.

Eetu, 15, ja Emma, 17, vietiin koulukotiin. Harmi, että Hansku, 20, oli ehtinyt jo täysi-ikäistyä. Kyllä kuuden lapsen huostaanotto kuulostaisi vielä komeammalta!

Naisen henkilöhaastattelu on monessa mielessä törkeä. Haastattelu tekee naisesta täydellisen idiootin. Se antaa käsityksen, että tämä(kään) äiti ei oikeastaan pysty kasvattamaan omia lapsiaan. Se oikeuttaa ajattelutapaa, jossa kaikki vanhemmuuden vastuu kuuluu yksin naisille, äideille. Haastattelun mukaan on ihan kohtuullista ja oikein, että isiä ei ole olemassakaan.

Tarja-äidin miessuhteisiin viitataan vain sen verran, että haastattelu kertoo Tarjan entisen poikaystävän olleen väkivaltainen.

Mielestäni haastattelu on mielenkiintoinen monesta syystä. Ensiksikin se vahvistaa käsitykseni siitä, että kun isä työnnetään perheestä syrjään, päästään pian tilanteeseen, jossa ei tarvita enää äitiäkään. Kun 1970-luvun alussa oli au-lapsen isän asema heikko, oli ymmärtääkseni äidilläkin mahdollisuus juridisesti heikentää vanhemmuuttaan.

Minä ihmettelen, millaisia perhearvoja meille oikein syötetään lapsiperheille kohdennetuissa aikakauslehdissä? "Meidän perhe" opettaa nyt, että on ihan hyvä, jos äidit ja isät eivät nouse puolustamaan lapsiaan ja heidän oikeuttaan turvalliseen kasvuun ja kehitykseen. On hyvä, jos nainen "mukautuu". On hyvä, jos mies tajuaa, että perhe ei oikeastaan kuulu hänen elämänpiiriinsä. Isien kannattaa etsiä elämäntarkoituksensa omasta kaveripiiristään, harrastuksistaan, vapaa-ajan nautinnoista...

"Meidän perhe"

irvailee
äidin typeryydelle

Haastattelu on sokeudessaan lähes rikollinen, jos tapausta tarkastellaan lasten näkökulmasta. Äidin kertomana viitataan siihen, kuinka koulukodissa asuva tytär arvostelee äitiään huostaanoton seurausten vuoksi - eli lapset on viety omasta kodistaan - mutta tyttären arvostelun voimaa pehmennetään luokittemalla moinen oikullisuus teini-iän ilmentymäksi.

Olen erittäin hämmästynyt. Missä on journalismin ja sen ehdottomana edellytyksenä olevan avoimen keskustelun voima, jos aikakauslehtikin kuuliaisesti toitottaa lakisääteisessä sosiaalityössä eli avohuollon tukitoimissa epäonnistuneen sosiaalikoneiston käsityksiä? Pidän Meidän Perhe -lehden haastattelua "Onneksi lapseni otettiin huostaan" piiloaggressiivisuutena lapsia ja suomalaisia perheitä kohtaan.

Lehti ei edes yritä tunnustella tämän lapsiperheen elämän rakentamiseksi muita vaihtoehtoja kuin huostaanotto ja lasten kyyditseminen pois omasta kodistaan ja elämästään.

Eikö lehden toimituksessa osata laskea sitä, että viiden lapsen sijoittelu sellaisten vieraiden aikuisten hoidettavaksi, joille yhteiskunta maksaa palkkaa ja erilaisia kulukorvauksia, on varmasti kalliimpaa kuin lasten asuminen omassa kodissaan?

Olisi ollut perheen kannalta inhimillisempää ja ihan perustavanlaatuisten ja yksinkertaisimpien humanististen arvojen mukaista, jos äidin tueksi olisi palkattu hoitaja kaksivuorotyöhön. Äidin sairaalajakson aikana hoitoa olisi annettu kotona tietysti kolmessa vuorossa. Niin yksinkertaista se on! Eikä työhön välttämättä olisi tarvittu ammattitutkinnon suorittanutta kodinhoitajaa. (Eikä varsinkaan sosiaalikasvattajaa, jollaisen sosiaalivirasto olisi todennäköisesti tässä tapauksessa halunnut palkata, jos idea olisi edes pälkähtänyt sosiaalibyrokraattien mieleen.)

Tämä äitihän ei ollut oikeastaan muuta kuin masentunut.

Hän ei ollut väkivaltainen, ei alkoholisoitunut, ei mielisairas.

Huostaanotosta on kulunut jo kaksi ja puoli vuotta. Huostaanotosta eli lasten kotoa riistämisestä ei siis ole ollut mitään hyötyä! Koneistolla on ollut peräti kaksi ja puoli vuotta toimia, mutta edelleen lapset elävät evakossa.


Lapset saavat ilmeisesti yhä käydä kotonaan vain joka toinen viikonloppu. "Joka toinen viikonloppu" kertoo paljastavaa kieltään heille, jotka osaavat tuollaista jaksotusta tulkita. Se on Suomessa tapaamisväli, jonka mukaan eron myötä etäisiksi joutuneiden miesten on legitiimiä tavata lastaan. "Joka toinen viikonloppu" kertoo siis asiaan syventyneille siitä, että Tarja-äidin vanhemmuus on ulkopuolisten eli sosiaaliviranomaisten mielestä huonoa.

No, eihän sosiaalikoneisto varmasti halua luopua saaliistaan eli peräti viidestä huostaanotetusta lapsesta! Hehän ovat tuottoisia lypsyeläimiä! Koko perhe on teurastettu näyttävästi lihoiksi.

Meidän perhe -lehden mielestä tämä äiti on täydellinen typerys. Lehti kuvailee Tarjan vanhemmuutta näin:


"Aika tavallisia äidin luona vietetyt päivät nykyään ovatkin. Katsellaan televisiota, käydään vähän ulkona, illalla mennään saunaan. 'Ja koko ajan syödään karkkia ja juodaan limskaa. Että olisi kivaa', Tarja sanoo ja hymähtää."

Tarja-äiti on mielestäni sosiaalikoneistossa vallitsevien asenteiden naruttama ja hyväksikäyttämä lelu, joka on lähes tyystin jäänyt vaille hänelle ja hänen lapsilleen kuuluvaa apua. Tätä naista ja hänen lapsiaan ei ole autettu - ei edes kuunneltu - vaan hänen perhettään on sumeilematta käytetty virkakoneiston tarpeiden tyydyttämiseen ja vallitsevien asenteiden vahvistamiseen. Hirveä tapaus.