maanantaina, marraskuuta 30, 2009

Aila Paloniemi politikoi lasten kustannuksella

Keskustan kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk) rakastaa perhehoitoa ja perhekoteja sillä antaumuksella, jolla tietämätön rakastaa. Asema Perhehoitoliiton puheenjohtajana on tietysti arvokas.

Paloniemi ei tunne lasten perhehoidon taustalla olevaa paljon tärkeämpää rakennetta, eli lastensuojelua ja sen nykyisiä toimintatapoja.

On helppo pitäytyä kehumaan sitä, kuinka hyvää työtä perhekodeissa tehdään. Perhekoti suorittaa lasten hoitoa ammatillisesti; etenkin kaikki pienet lapset hoidetaan näissä yrityksissä, joista perhekodin "vanhemmat" saavat pääelantonsa. Perhehoitoa taas voi olla tavallisessa perheessäkin, jossa isä ja äiti käyvät päivisin muualla työssä.


Mutta arvelen, että näissä Paloniemen puheissa hyödynnetään laajemman "perhehoito"-termin antamaa mahdollisuutta asioiden kaunisteluun. Paloniemi siis puhuu perhehoidosta silloinkin, kun olisi osuvampaa ja suorempaa puhua perhekodeista.

Eräs ystäväni, paljon ja pitkään kuntien ja kaupungin lastensuojelun kouriin joutuneita perheitä auttanut tukihenkilö, totesi minulle viime viikolla osuvasti, että lastensuojelu on lapsikauppaa. Sosiaalityöntekijät kaappaavat suomalaisia lapsia lapsibisnekseen, sen helpoiksi, tuottoisiksi ja takuulla varmoiksi hoidokeiksi, jotka elävät vankilamaisissa olosuhteissa. Vankilamaisissa esimerkiksi siten, että koko perhe joutuu kyyhöttömään ahtaassa ja täydessä (bisneshän on rullannut viime vuosina tosi hyvin, perhekodit ja lastenkodit ovat jatkuvasti täynnä!) perhekodissa, kun vanhemmat tulevat tapaamaan lapsiaan.

Pitkän suostuttelun jälkeen sosiaalityöntekijä voi suostua tarjoamaan perheelle sellaisen mahdollisuuden, että perhe voi siirtyä tapaamisen aikana kuljeskelemaan yhdessä vaikkapa kaupungilla.

Aila Paloniemen kaltaiset tyypit, jotka tyytyvät vain kiillottamaan jäävuoren huippua, eivätkä ymmärrä, että pinnan alla on näkymättömissä vuoresta paljon suurempi osa, ovat varmasti hyödyllisiä joillekin eturyhmille. Tuollaisia ihmisiä on helppo käyttää hyväksi. Paloniemi on lapsikaupan tärkeä tukija. Hän on vain siirtämässä kepulaisen ideologian mukaisesti lihatiskiä kunnallisesta lastenkodista yksityiseen yritykseen, perhekotiin

Perhekoti sopii hyvin keskustalaiseen ajatusmaailmaan. Perhekodit sijaitsevat kaukana kaupungin keskustasta, syrjässä maaseudun rauhassa. Talossa on isä ja äiti ja paljon lapsia. Asetelma siis näyttää ydinperheeltä. Talot ovat suuria ja ympärillä on iso oma tontti. Ne sijaitsevat riittävän etäällä naapureista.

Keskustalaiset ihailevat sitäkin, että perhekodit näyttävät elävän jonkinlaisessa omavaraistaloudessa, sillä ne rakentavat suojakseen "onnellisen perheen idyllin". Viesti kuuluu: "Tässä talossa ovat asiat hyvin." Perhekodin on äärettömän helppoa eristäytyä ympäröivästä maailmasta, sillä ne voivat helposti kieltää esimerkiksi lasten oikeiden vanhempien vierailut laitoksessaan.

Sillä laitoksia ne ovat.
Ne ovat suljettuja paikkoja, joissa "isällä" ja "äidillä" on lupa olla etäiset suhteet hoidokkeihinsa. Viikko sitten eräs perhekodin "äiti" koki tärkeäksi kertoa sosiaalityöntekijöiden järjestämässä palaverissa, joka järjestettiin lypsettävien lasten kotikunnassa, että hän ei rakasta hoitamiaan lapsia. Minusta on hämmentävää, että hän kertoi tämän itselleen varmasti terapeuttisesti tärkeän faktan, vaikka häneltä ei sitä asiaa edes kysytty.

Tällaisessa "kodissa" lapset on tuomittu Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksellä elämään siihen saakka, kunnes varttuvat täysi-ikäisiksi.

Lapsi sen kyllä tajuaa sanomattakin, kun läheisimmät hoitavat aikuiset eivät häntä rakasta. Ei sitä kärsivän aikuisen tarvitse edes ääneen laukoa kärsimyksiään lääkitäkseen.

Ongelma vain on se, että tuollainen perhekoti on kasvuympäristönä skitsofreeninen.

Suorastaan hassua on, että tuokin perhekoti osoitti samassa palaverissa olevansa valmis pitämään kaikin voimin kiinni noista sisaruksista, joita äiti kiirehti mainostamaan, ettei hän heitä rakasta. Sillä nämä sisarukset tuovat joka ainoa päivä tähän perhekotiin rahaa, varmasti noin 200 euroa vuorokaudessa per lapsi.
Hoidosta jää perhekodille varmasti hyvä kate, sillä "vanhemmat" käyttävät lasten menoihin rahaa hyvin säästeliäästi.

Tuota hoitoa ja sen taustalla olevan huostaanoton pyörittämistä ovat maksamassa valtion lisäksi myös heidän kotikuntansa veronmaksajat.

Kyllä joissakin kunnissa näyttää olevan varaa.

Pitäisiköhän äidin rakkaudettomuudelle tehdä jotain? On luultavaa, että tässä talossa ei myöskään isä rakasta "lapsiaan". Olisiko parempi, jos lapsille haettaisiin jostain uusi, rakastava koti, jossa lapset pääsisivät rentoon ilmapiiriin, jossa tunteita ei tarvitse näytellä?
Minusta on julmaa, että nämä pienet lapset on työnnetty "kotiin", jossa heillä on vain kodin kulissit. Kodin näyttämö ja lavastus, teeskenneltyjä tunteita, opeteltuja vuorosanoja...

Ja nämäkin lapset kotikunta on ottanut kiireellisesti huostaan kodista, jossa ei ollut vikaa. Perheenjäsenet rakastivat toisiaan. Eipä siis mikään ihme, että kunnan sosiaalityöntekijä ja perhekoti ovat yhteistyössä karsineet minimiin lasten mahdollisuuden pitää vanhempiinsa yhteyttä. Lapset saavat tavata vanhempiaan äärimmäisen harvoin. Myöskään soitella ei saa kuin ankaran aikataulun mukaisesti.

Aila Paloniemi, perehdy pikkuisen enemmän ennen kuin alat puhua eri bisnesten puolesta.
Ota selvää, sillä olet tietämättömänä lapsille suorastaan vahingollinen.
Lasten kärsimysten hinnalla olet valmis puolustamaan aikuisten taloudellisia etuja.
Ja oman puolueesi etuja ja maailmankuvaa. Raakaa politikointia.

torstaina, marraskuuta 19, 2009

Monoammatillinen yöryhmä puukottaa selkään

Liitän tähän Jyväskylän moniammatillisen työryhmän kirjoittaman lausunnon. En yhtään ihmettele, että lausunnon kirjoittajan nimi puuttuu.

Perhe, josta lausunto on kirjoitettu, on tavallinen suomalainen lapsiperhe, jolla ei ole ongelmia.

Lastensuojelu oli alkanut alun perin sen takia, että äiti oli valittanut lääkärille väsymystä. Hänellä oli fyysisesti raskas työ ja kaksi pientä lasta, joista nuorempaa hän vielä imetti.

Myöhemmin lääkäri löysi toisen sisaruksen alushousuista mustan karvan. Karvan innoittamana sossu teki tutkintapyynnön poliisille, koska lapset vaikuttivat hänen mielestään seksuaalisesti hyväksikäytetyiltä. Lääkäri Valentina Krook oli kirjannut epäilyttävän karvalöydön, mutta oli välittömästi tuhonnut tärkeän todisteen.

Sittemmin sossu on kirjoittanut eri raporteissaan, että karva oli löydetty, mutta kenenkään ei tarvinnut karvaa tutkia.

Poliisi ei voinut karvalöydöstä innostua, koska todiste oli huolellisesti hävitetty. Niinpä poliisi sai tutkittavakseen tapauksen, josta sossu pystyi väittämään vain, että lapset ovat hänen mielestään omituisia.

Lääkärit tutkivat lapset Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa, eikä hyväksikäyttöä löytynyt. Mutta tästä moniammatillisen työryhmän lausunnostakin on luettavissa, että työryhmän "asiantuntijat" nielaisevat pureksimatta yhä tekohengityksellä elossa pidetyn väitteen, että lapset ovat hyväksikäytettyjä.

Tämän virkamiesjoukkion mielestä seikkaperäisillä lääketieteellisillä tutkimuksilla ei näköjään ole merkitystä, kun ihmiset on saatava näyttämään työryhmän lausunnossa sosiaalityöntekijän oletusten mukaiselta.

Poliisi joutui siis tutkimaan "pedofiliatapausta", jossa Karstulan sosiaaliosaston väitteet olivat turvonneet suhteettomiksi. Niinpä Saarijärven poliisi itse kirjoittaa tapauksesta näin: "Karstulan sosiaalitoimi oli tehnyt tutkintapyynnön lasten seksuaalisesta hyväksikäytön epäilystä, koskien [lasten nimet], kun oli ilmennyt päiväkodissa huoli lapsista. Nukkumaanmenotilanteet, riisumiset olivat olleet vaikeita. [Lähisukulaisesta] puhuminen oli selvästi ahdistanut lapsia."

Poliisikin totesi noilla riveillä, että aineistoa oli erittäin vähän sossun väitteiden perusteeksi.

Sossu on tuhlannut perheen "sosiaalisten ongelmien hoitamiseen" ilmeisesti järisyttävän määrän työtunteja. Todennäköisesti hän on joutunut laskuttamaan Karstulan kuntaa ylitöistäkin.

Onkin lähes loogista, että samaan aikaan Karstulan päiväkoti Tippamäki tuotti sosiaalivirkamiehille toiveiden mukaista kirjallista aineistoa. Ette voi ikinä uskoa, millaisia psykologisoivia arvoita päiväkodin lastenhoitajat Jaana Saarinen, Marita Siminson ja Teija Jokinen ovat pitkässä sepustuksessaan esittäneet! Päiväkodin kolmikko kyhäsi lapsista lausunnon, koska sosiaalityöntekijä halusi antaa sellaisen poliisille pedofiliatutkimuksia varten.

Päiväkodin kolmikon tietoisena päämääränä on ollut vahvistaa käsitystä, että lapsia on käytetty seksuaalisesti hyväksi. Tämä päiväkodin kirje on ollut tärkeää materiaalia, kun sossu on halunnut vakuuttaa lasten olevan "traumatisoituneita".

Sisarukset ovat onneksi kohdanneet Karstulan kunnan peruspalveluissa inhimillisiäkin aikuisia. Vain viikkoa ennen kiireellistä huostaanottoa, lastentarhanopettaja Raija Saarelainen arvioi vanhemman sisaruksen esikoulutaitoja muun muassa näin: "Kouluvalmiustaidot ovat vahvat ja on innostunut ja motivoitunut eskarilainen. Musikaalinen, liikunnallinen ja nauttii askartelusta. Suosittu ja pidetty leikkikaveri." Saarelainen kuvaa lasta lisää tähän tapaan, innostuneen myönteisesti, omin sanoin kolmen sivun mittaisessa kaavakkeessa. Hän ei löydä lapsen valmiuksista ja taidoista mitään huomautettavaa.

Kiitos Raija Saarelainen! Haluan kiittää Sinua noista sanoista, sillä perheen paksua sosiaalipapereiden nippua selatessaan törmää toistuvasti esimerkiksi samaan pedofiliaepäilyyn, josta virkamiesrinki ei suostu luopumaan, vaikka poliisi ja lääkärit olisivat tutkimuksissaan todenneet syytökset aiheettomiksi.

Pedofiliaepäilyn vuoksi lapset tutkinut Kuopion yliopistollisen keskussairaalan psykologi Tarja Pajunen puolestaan kirjoitti vuotta aiemmin samasta lapsesta suurta huolestumistaan ilmaisten: "Koulun aloittamisvaiheessa kognitiivisten taitojen kartoittaminen tarpeen mahdollisen hahmottamisen/matemaattisen erityisvaikeuden ennakoimiseksi ja kuntouttamiseksi." (10.9.2007)

Perhe asuu maaseudulla ja vanhemmat työskentelevät omalla maatilalla. Kirkonkylään on pitkä matka. He eivät ole jo pitkän välimatkankin takia halunneet kuljettaa lapsiaan päiväkotiin viitenä päivänä viikossa, joten lapset olivat päiväkodissa kolmena päivänä viikossa. Vanhemmat olisivat ilomielin kuljettaneet lapsensa joka päivä lähimpään päiväkotiin, joka on oman kotikylän alueella, mutta kunta pakotti lapset aina kirkonkylän suureen päiväkotiin.

Moniammatillinen työryhmä tuntuu vaikeroivan lausunnossaan tästäkin, että lapset eivät olleet koneiston tarpeiden mukaisesti päiväkodissa. Lapsiperheen omilla tarpeilla ja lähtökohdilla ei ole näköjään merkitystä, kun päivähoitopalvelua tuotetaan.

Molemmat vanhemmat ovat olleet päivisin lasten saatavilla. Elämä tilavassa ja viihtyisässä kodissa ja sen luonnonläheisessä pihapiirissä on ollut antoisaa.

Moniammatillinen työryhmä rakentaa perheestä käsityksen, että koko perhe pitäisi oitis ajaa laitoshoitoon. Sossu veikin lapset kiireellisesti huostaan pian tämän lausunnon jälkeen.

Työryhmä ei tavannut vanhempia tai lapsia kertaakaan. Vain työryhmään kuuluvat perheen kotikunnan edustajat olivat tavanneet perhettä. Kotikunta Karstulan virkamiehistä ainoastaan sosiaalityöntekijä Katja Salminen-Lahtinen oli käynyt kerran perheen kotona, hänkin vasta sitten, kun hän oli jo lujasti esittänyt vaatimuksen, että koko perheen täytyy lähteä yhdessä pitkälle laitoshoitojaksolle. Kotikäynnistä oli se hyöty, että sosiaalityöntekijä havaitsi kotiolot mukaviksi. Hän malttoi luopua määräyksestään, että maanviljelijäperheen olisi pitänyt lähteä elokuussa alkavaan laitoshoitoon. Se oli suuri helpotus, sillä elokuussa alkaa maatilan sadonkorjuu ja vuoden kiireisin aika.

Työryhmä rakenteli lausuntonsa heille tuoduista papereista ja työryhmän kokoukseen saapuneiden kotikunnan virkamiesten mielipiteistä. Karstulaa edustanut lastensuojelun erityissosiaalityöntekijä Hannele Metsäranta työskentelee Jyväskylän kaupungin sosiaaliasiamiehenä. Hän on siis jyväskyläläisten neuvonantaja, jos asiointi sosiaaliviranomaisten kanssa askarruttaa ja herättää huolta.

Tärkein väitteiden esittäjä on ollut sosiaalityöntekijä Katja Salminen-Lahtinen, joka pian tämän työryhmän antaman lausunnon jälkeen päätti ottaa lapset kiireellisesti huostaan kesken hoitopäivän, suoraan päiväkodista 10.10.2008. Hän marssi päiväkotiin poliisit edellään.

Pienet lapset eivät ole sen jälkeen päässeet kertaakaan edes käymään kotonaan Karstulassa.

Sosiaalityöntekijä rajoittanut vanhempien mahdollisuuden käydä tapaamassa lapsiaan äärimmäiseen minimimiin. Tällä hetkellä vanhemmat saavat käydä katsomassa lapsiaan kerran kuussa, kolmen tunnin ajan. He saavat soittaa lapsilleen vain kahtena päivänä viikossa. Matkaa lasten nykyiseen asuinpaikkaan, Lappeenrannan lähellä sijaitsevaan perhekotiin, kertyy edestakaisin 670 kilometriä.

Työryhmä vaikeroi lausunnossaan lähinnä vain perheen toisen lapsen takia, mutta molemmat sisarukset kelpasivat sosiaalityöntekijälle hyvin silloin, kun hän tuli noutamaan lapsia kiireellisesti huostaan.

Tällaisia lausuntoja moniammatillinen ASIANTUNTIJAtyöryhmä siis tuottaa, lukekaa ja hämmästykää:


"Läsnä

Karstulan kunta

Katja Salminen-Lahtinen, sosiaalityöntekijä, Karstula
Marita Siminson, lastenhoitaja, Tippamäen päiväkoti
Leena Halttunen-Vierimaa, terveyskeskuspsykologi, Saarijärven-Karstulan terveydenhuollon kuntayhtymä
Hannele Metsäranta, kiertävä lastensuojelun erityissosiaalityöntekijä, Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus

Moniammatillisen asiantuntijatyöryhmän jäsenet

Taru Kivijärvi, kiertävä erityislastentarhanopettaja, Jyväskylä
Riitta Näkki, erikoislääkäri, lastenpsykiatrian poliklinikka, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri
Markku Leskinen, asianajaja, Asianajotoimisto Hakanen, Lehtonen, Leskinen & Jantunen Oy
Paula Pollari-Urrio, johtava sosiaalityöntekijä, Sijaishuoltoyksikkö, Jyväskylän kaupunki
Leena Rantasila, psykologi, Jyväskylän perheneuvola
Lisäksi vs. ylilääkäri Juha Katajamäki Jyväskylän kaupungin aikuispsykiatria- ja päihdepalveluista on antanut suullisen lausuntonsa asiakasdokumenttien perusteella."

Vanhemmat eivät ole saaneet tutustua tähän lausuntoon, vaikka ovat pyytäneet siitä tietoja.

Sossu oli tuonut työryhmän luettavaksi muun muassa tämän asiakirjan:

Tutkintapyyntö lasten seksuaalisen hyväksikäytön epäilyn vuoksi 18.6.2007

Tällaisen paperin sosiaalityöntekijä toimitti työryhmälle, mutta eipä tullut toimittaneeksi papereita, joissa poliisi sekä lapset tutkinut Kuopion yliopistollinen keskussairaala toteavat, että sossun väitteelle seksuaalisesta hyväksikäytöstä ei ole löytynyt vahvistusta. Poliisi kuulusteli aikuiset ja lapset tutkittiin lääketieteellisesti.

Asiantuntijatyöryhmän sihteeri on Pia Lahtinen. Hän on todennäköisesti kirjoittanut tämän törkytekstin, joka vilisee vahvistamattomia väittämiä ja asenteellisuuksia, joiden tarkoitus on tukea huostaanottoa himoavan sosiaalityöntekijän innostusta. Kirjoittaja ei ole jostain syystä halunnut liittää nimeään tekstiin.

"Moniammatillisen asiantuntijatyöryhmän näkemyksen mukaan lasten huostaanotto on lasten edun mukaista huolimatta siitä, että vanhemmat vastustaisivat sitä. Asiantuntijatyöryhmän mukaan puutteet lasten huolenpidossa ja muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lasten terveyttä ja kehitystä. Asiantuntijatyöryhmälle syntyi huoli vanhemmuuden riittävyydestä. Terveyskeskuspsykologin ja perheneuvolan lausuntojen mukaan vanhemmat ovat kieltäytyneet vanhemmuuden arvioinnista ja tukemisesta."

Pöyristyttäviä väitteitä. Vanhemmat tuskin ovat kieltäytyneet vanhemmuuden tukemisesta, sillä perhetyöntekijätkin kävivät heidän kotonaan pitkään ja vanhemmat ehtivät osallistua monenlaisiin heille "räätälöityihin avohuollon tukitoimiin".

Sen sijaan en juurikaan ihmettele, jos "vanhemmuuden roolikartan" piirustelu ei ole hirveästi innostanut äitiä, jolle sitä ehdotettiin. Oletteko lukeneet vanhemmuuden roolikartasta kirjoitetun oppaan? Seikkaperäiseksi ohjeistukseksi tarkoitettu kirja ei todellakaan vakuuta siitä, että menetelmän avulla päästäisiin syventymään vanhemmuuteen.

"Vanhemmat ovat keinottomia vastaamaan lastensa ikätasoisesta arjen sujumisesta, kuten ruokailuista, hygieniasta, vaatetuksesta, siisteydestä ja asianmukaisesta rajojen asettamisesta."

Voisiko oletus hygienian puutteesta perustua siihen, että lapsilla oli päiväkodissa alushousuissa kakkatuhruja? Tällaista päiväkoti raportoi. Mutta samanlaisia kakkatuhruja on muuten kirjattu lastenkoti Mattilankin raportteihin, joten kyse ei ole vanhempien kyvyttömyydestä huolehtia lastensa puhtaudesta.

"Lausuntojen perusteella M:lla on esiintynyt heijaamista, päänhakkaamista ja (...) [Tässä moniammatillinen työryhmä esittää sisaruksista niin härskin väitteen, että sitä ei voi edes julkaista.]

Tässä moniammatillinen työryhmä ampuu kovilla ja koettaa vimmaisesti saada lapset näyttämään seksuaalisesti hyväksikäytetyiltä. Yllä olevat väitteet on esittänyt päiväkoti Tippamäen hoitajakolmikko, joka antoi pitkän kirjallisen lausuntonsa, kun sosiaalityöntekijä tarvitsi vahvistusta poliisille tekemäänsä tutkintapyyntöään varten.

Poliisi ja lääkärit eivät löytäneet merkkejä pedofiliasta, mutta sossu ei suostunut luopumaan väitteestään. Hän on toimittanut työryhmälle paperin, jossa on tutkintapyyntö poliisille. Hän ei ole toimittanut papereita, joista kiistattomasti selviää, että seksuaalista hyväksikäyttöä ei ole löydetty.

Mitä törkeämpiä syytöksiä, sen parempi. Jos vanhemmat vaipuvat häpeään, heistä tulee edullisimmassa tapauksessa toimintakyvyttömiä. Sossu kirjoittikin tyytyväisenä raportteihinsa, kun hänen käynnistämänsä lastensuojelu oli alkuvaiheessa, että lastensuojelu tuottaa vanhemmille häpeää. Sittemmin nämäkin vanhemmat ovat heränneet ja terhakoituneet.

"Vanhemmilla on kyvyttömyyttä asettua lasten asemaan ja suojata riittävästi heidän yksityisyyttään. Vanhemmat ilmaisevat voimakasta kiintymystä lapsiinsa, ja he arvostavat päihteettömyyttä ja kristillisiin arvoihin perustuvia elämäntapoja. Tästä huolimatta äidin psyykkinen vointi huolestuttaa.

Avohuollon tukitoimet ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Asiantuntijatyöryhmän mukaan perhettä ei voida riittävästi tukea avohuollon tukitoimin. Asiantuntijatyöryhmä ei näe sellaisia mahdollisia, riittäviä, tarpeenmukaisia ja lasten edun mukaisia avohuollon tukitoimia, joilla perhettä voitaisiin tukea."


Väite on täysin väärä, koska yksikään lapsia ja vanhempia tutkineista terveydenhuollon ja lääketieteen ammattilaisista ei ole ikinä antanut ymmärtää, että avohuollon tukitoimet eivät perheelle riittäisi. Päinvastoin. Kaikissa kirjallisissa lausunnoissa lukee, että avohuolto riittää mainiosti. Sen sijaan sosiaalityöntekijä Katja Salminen-Lahtinen oli innokkaasti sulkemassa perhettä laitokseen kahden kuuden hoitojakson ajaksi. Hän oli tilannut perheelle jo laitospaikankin.

Lisäksi on tärkeää huomata, että kunnat eivät esittele perheille avohuollon tukitoimiaan, koska sellaisia kunnat eivät tosiasiassa perheille tarjoa. Lastensuojelulaki puhuu heti ensiriveillä avohuollon tukitoimista, mutta kunnissa niitä ei suunnitella ja kehitetä. Päinvastoin, lapsiperheille suunnattuja palveluita on vähennetty. Esimerkiksi kodinhoitaja, joka olisi joillekin väsyneille ja ylityöllistetyille vanhemmille hyödyllinen perusapu, saa tuskin enää edes näyttäytyä lapsiperheissä.
Tälle perheelle tarjotut avohuollon tukitoimet olivat lähinnä perhetyöntekijät, jotka kävivät perheen kotona harvakseltaan ja lasten perheneuvola, jossa lapset kävivät peräti 18 kertaa. Neuvola kirjoitti perheestä myönteisen arvion.

"Perheelle on tarjottu koko perheen lastensuojelullista kuntoutusjaksoa, mutta tästä vanhemmat ovat kieltäytyneet."

Sosiaalityöntekijä aikoi ensin, että perheen olisi pitänyt mennä muutaman kuukauden kestävään kuntoutukseen elokuussa, joka on maatilan töissä vuoden kiireisintä sadonkorjuun aikaa. Katja Salminen-Lahtinen vieraili sittemmin kerran perheen luona ja näki, että heillähän on kiva koti. Perhe sai mahdollisuuden luopua kaksi kuukautta kestävästä laitoskuntoutuksesta Perhekeskus Kaarisillassa, kun he 4.7.2007 allekirjoituksellaan suostuivat sossun laatimaan pitkään, ns. seitsenkohtaiseen sopimukseen.

Sopimusta sossu Salminen-Lahtinen nimitti myöhemmissä merkinnöissään "massiiviseksi avohuollon tukipaketiksi", vaikka hän lähinnä vain passitti sopimuksessa lapset, ja vanhemmat ja erikseen äidin ja isän perheneuvolaan, psykologille ja lääkäriin. Ei kuulosta sosiaalityön avohuollolta eikä edes kovin massiiviselta.

"Päiväkoti lastensuojelun avohuollon tukitoimena ei ole riittävä tukitoimi lapsille, vaikka se on pystynyt tarjoamaan lapsen ikätasoista toimintaa. Päiväkodin työntekijät ovat työskennelleet intensiivisesti lasten kanssa, (...)"

Hetkinen, missä päiväkodissa työntekijät työskentelevät intensiivisesti lasten kanssa? Toki henkilökunta hoitaa ja kasvattaa siellä lapsia, mutta tuo ennakoi jo sosiaalityöntekijän ja päiväkoti Tippamäen tiukkaa kytköstä toisiinsa. Lausunnon antamisesta ehti vierähtää vain kolme viikkoa, kun lapset jo vietiin kiireellisesti huostaan nimenomaan tästä päiväkodista.

"mutta päivähoidon kokemuksen mukaan se ei ole riittävää tai päiväkodilla ei ole mahdollisuuksia tarjota lapsille riittävää tukea. Päiväkodin työskentelystä huolimatta erityisesti M on taantunut kehityksessään syksyn 2008 aikana. Tämä näkyy kontaktin ottamisen ongelmina aikuisiin ja lapsiin sekä itkukohtauksina.

Perhetyö on jouduttu lopettamaan vanhempien vastustuksen vuoksi. Yhteistyö lastensuojelun sosiaalityöntekijän ja psykologin kanssa on toimimatonta."

(KUVASSA: Karina Smirnoff for Peta.)
Kylläpä tässä annetaan asenteellinen kuva perheen yhteistyökyvyistä. Tosiasiassa perhetyöntekijät vierailivat perheen luona kahden-kolmen viikon välein peräti parin vuoden ajan. Perhe nimittäin ehti olla lastensuojelun hampaissa monta vuotta ennen kuin sisarukset napattiin päiväkodista huostaan.
Sossu ehti uhkailla huostaanotolla reilusti yli vuoden ajan ennen kuin lopulta toteutti hankkeen tämän moniammatillisen työryhmän lausunnon rohkaisemana. Sossut käyttävät työvälineenään sitä, että he hankalassa tilanteessa vihjaavat mahdollisuudesta ottaa lapset huostaan. Yhteistyö perhetyöntekijöiden kanssa päättyi sen takia, että lasten päivähoitoa päiväkoti Tippamäessä lisättiin viiteen päivään viikossa.
Moniammatillinen työryhmä nostaa toistuvasti esiin yhden ja saman terveyskeskuspsykologin, joka moittii perhettä. Kun lukee kyseisen psykologin tuottamia merkintöjä ja lausuntoja, on silkkaa viisautta ja itsesuojeluvaistoa, että vanhemmat olivat halukkaita katselemaan psykologikseen jonkun toisen henkilön.

"Perheneuvolan neuvolan terapiasta lapset ovat näyttäneet hyötyvän. Terapia ei kuitenkaan ole asiantuntijatyöryhmän arvioimana riittävä tuki lapsille, ja sen mahdollisuudet vaikuttaa lasten elämän kokonaistilanteeseen ovat liian vähäiset. Lisäksi vanhemmat ovat asettaneet ehtoja perheneuvolan terapian toteuttamiselle. Perheneuvolan terapiakäynnit ovat lyhyitä verrattuna esimerkiksi päivähoidon intensiiviseen työskentelyyn."

Päivähoidon intensiivinen työskentely? Mitä se on? En ole koskaan aiemmin kuullut tuollaisesta toiminnasta päiväkodissa tai muualla päivähoidossa. Sen sijaan lasten sosiaalipapereissa on aivan uskomaton lausunto, jossa päiväkoti Tippamäen työntekijät Jaana Saarinen, Marita Siminson ja Teija Jokinen kertovat lukuisista vaikeuksista, joita he olivat lasten kanssa kohdanneet. Heidän lausunnostaan käy ilmi, että Tippamäen päiväkoti on ollut todella turvaton ja ihan väärä paikka näille pienille lapsille.
Saarijärven perheneuvolan psykologit Anne Huikko ja Marja-Liisa Laitinen sekä sosiaalityöntekijä Seija Vuorinen eivät ilmaisseet väitteen mukaista huolta, että vanhemmat olisivat asettaneet ehtoja perheneuvolalle. Päinvastoin, niin lapset kuin vanhemmatkin saavat heiltä myönteistä palautetta pitkässä, seitsensivuisessa yhteenvedossa, jonka he kirjoittivat lastensuojelua varten.

"Lasten tilanne ei ole ilmeisesti perheneuvolakäynneistä ja avohuollon tukitoimista huolimatta kohentunut, vaan erityisesti M:n kohdalla heikentynyt jatkuvasti. Useissa lausunnoissa viitataan lasten traumatisoitumiseen. Kuopion yliopistollisen sairaalan lausunnon mukaan lapset ovat erityisen vaurioituneita."

"Traumatisoituneita? Erityisen vaurioituneita? Perheen asianajaja Timo Hautamäki huomauttaa, ettei yksikään terveydenhuollon ammattilainen ole väittänyt, että avohuollon tukitoimet eivät riittäisi sisarusten hoitoon. Edes Kuopion yliopistollisen sairaalan psykologit ja erikoislääkärit eivät pidä huostaanottoa välttämättömänä.

Sossu Katja Salminen-Lahtinen väittikin hallinto-oikeudessa, että Kuopion oikeuspsykiatrinen tutkimusyksikkö olisi antanut suullisen ilmoituksen, jonka mukaan huostaanotto olisi hyvä ratkaisu. Tämän Hämeenlinnan hallinto-oikeus nielaisi, vaikka ei olisi pitänyt. Perheen asianajajaksi hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen ryhtynyt juristi Hautamäki hämmästelee tätä suuresti huostaanoton purkuhakemuksessaan. Tuollaisessa asiassa kun anneta pelkästään suullisia, kirjaamatta jääviä tietoja.

Ehkäpä sitä traumatsoimista ja vaurioitumista kuvaa vaikkapa seuraavanlainen psykologin antama arvio:

Kuopion yliopistollisen keskussairaalan psykologi Tarja Pajunen kirjoitti nuoremmasta sisaruksesta, joka oli tuolloin hiukan alle nelivuotias: "(...) Huolen herättää leikissä esiintyvät katkokset, voimakas eläytyminen ja kontaktittomuus suhteessa tutkijaan." Kontaktista hän oli edellisellä sivulla kirjoittanut: "(...) Kontakti vaihtelee vuorovaikutuksellisesta hymyilevästä ja spontaanistikin tosin hyppelevästi kertovasta tytöstä vaitonaiseen, katsekontaktia väistävään, omaan leikkiin uppoavaan tyttöön. (...)"


"Lasten kehitys on vaurioitunut ja he tarvitsevat lastenpsykiatrista arviointia ja mahdollisesti riittävän pitkään intensiivistä lastenpsykiatrista hoitoa. Luotettava lastenpsykiatrisen hoidon tarpeen arviointi ei ole mahdollista ennen kuin lasten kasvuympäristö on turvallinen ja vakaa.

Lastenneurologi, Keski-Suomen neuropsykiatrisen poliklinikan ylilääkäri Reija Alen tutki nuoremman sisaruksen tänä vuonna helmikuussa, ja totesi: "Kehitys vaikuttaa normaalilta eikä neurologisesti poikkeavaa." Juuri tämä nuorempi sisarus oli lastensuojelun suurempi huolenaihe juuri ennen sisarusten huostaanottoa. Lastensuojelun alkuvuosina puolestaan huolestuneisuus keskittyi vanhempaan sisarukseen, huolenaiheet keikahtivat vuosien aikana koskemaan lopulta vain nuorempaa. Ja nimenomaan tällä nuoremmalla sisaruksella oli lastensuojeluilmoituksen mukaan ollut päiväkodissa viime aikoina "vaikeampaa", kun sosiaalityöntekijä haki päiväkodista molemmat sisarukset kiireellisesti huostaan 10.10.2008.

"Yhteistyö lastensuojeluviranomaisten kanssa on toimimatonta; perhe elää eristäytyneesti ja vanhemmat puolustautuvat voimakkaasti lastensuojeluviranomaisia vastaan."

Tässä sosiaalityöntekijä ja hänen virkamieskaverinsa koettavat vakuuttaa, että perhe olisi jotenkin epäsosiaalinen. Ei todellakaan ole. Vanhemmat ovat sosiaalisia ja mukavia. He ovat aktiivisia ja aloitteellisia, he lähestyvät ihmisiä ja nauttivat seurasta. Jotain heidän sosiaalisuudestaan kertoo sekin, että heidän tuekseen kerättiin adressi, jossa oli monta sataa allekirjoitusta. Adressissa vaadittiin lasten huostaanoton purkamista. Kunta vaikeni adressin kuoliaaksi.

"Vanhempien vastustus on viranomaisia kohtaan systemaattisesti aggressiivista ja puolustautuvaa. Vanhemmat ovat kohdistaneet työntekijöiden yksityissuojaan käyneitä uhkailuja kirjeitse ja tekstiviestein."

"Yksityissuojaan?" Eli virkamiesten mukaan on vaarallista, jos vanhemmat ottavat kantaa - usein vieläpä aivan tolkuttomiin - väitteisiin, joilla pikku kunnan muutama virkamies, aktiivisesti hanketta luotsaaman sosiaalityöntekijän johtamana, koettavat heitä syyllistää. Kirje ja tekstiviesti ovat sitä paitsi intiimiä viestintää. Virkamiehelle kirjelmöintikin on siis yksityissuojan loukkaamista? Huostaanotonhan voi tulkita kostoksi siitä, että vanhemmat eivät ole ymmärtäneet nujertua nurkkaansa.

Kylläpä muuten viranomainen paljastaa tässä pelkäävänsä hämmästyttävän kovasti kunnollista ja tunnollista pariskuntaa, joka ei ole koskaan aiheuttanut häiriötä. Itse asiassa olen varma, että näidenkin vanhempien näihin päiviin saakka jatkunut hiljainen toiveikkuus heikentänyt heidän asemaansa sodassa lapsistaan. Sosiaalivirkamiehet kun ovat pystyneet juhlimaan ja tanssimaan pöydällä sen tosiasian vuoksi, että nämä vanhemmat ovat olleet häpeissään kohtaamiensa lastensuojelutoimien takia.

"Asiantuntijatyöryhmän mukaan sijaishuollon arvioidaan olevan lasten edun mukaista. Sijoituspaikkaa arvioitaessa on huolehdittava siitä, että lasten kannalta tarpeenmukaiset erityiset tukimahdollisuudet, kuten terapiapalvelut ovat käytettävissä."

Sijoituskotia etsittäessä ei tarvinnut ottaa huomioon sitä, että sijoituspaikka olisi edes kohtuullisen matkan päässä perheen kodista. Lapsille haettiin sijoituspaikaksi perhekoti, joka sijaitsee yli 300 kilometrin päässä perheen kodista. Välimatka on lastensuojelulain hengen vastainen.

Perheen asianajaja Timo Hautamäki huomauttaa 13.10.2009 jättämässään huostaanoton purkuhakemuksessaan, että terapeuttista hoitoa ei ole vieläkään aloitettu. Sossu on selitellyt kiireellistä huostaanottoa sillä, että lapsille oli saatava välittömästi terapeuttista apua, mutta siihenpä loppuivat sossun kiireet. Lapset saatiin varastoitua lastenkotiin - ja se siitä.



Myös Hämeenlinnan hallinto-oikeus kokoontunut kaksi kertaa antamaan huostaanotossa päätöksen. Sekä välikaisesta että pysyvämmästä sijoituksesta päättäessään hallinto-oikeus perusteli huostaanottoa sillä, että se on ainoa tapa turvata lapselle psykiatrinen apu. Lapset ovat jääneet ilman psykiatrista hoitoa, vaikka he ovat olleet jo yli vuoden huostaanotettuina.

"Asiantuntijatyöryhmän mielestä kiireellisen sijoituksen perusteet täyttyvät. Lausuntojen perusteella asiantuntijatyöryhmälle syntyi vaikutelma, että vanhempien mahdollinen voimakas reagointi saattaa muodostua lapsiin kohdistuvaksi välittömäksi vaaraksi."

Just joo. Kunnan virkamiehet pelkäsivät vanhempien reaktioita heitä itseään kohtaan, mutta tässä virkamiesten tuntema pelko on väännetty lapsia uhkaavaksi vaaraksi. Syntyy myös vaikutelma, että viranomaiset ennustelevat tässä sitä, että vanhemmat kokevat huostaanottopäätöksen erittäin epäoikeudenmukaisena. Eli juuri sellaisena, kuten koko kiireellistä huostaanottoa edeltäneet ja seuranneet prosessit ovatkin olleet.


Jyväskylässä 26.9.2008
Keski-Suomen lastensuojelun moniammatillinen asiantuntijatyöryhmä

"Asiantuntijatyöryhmä!" Onko asiantuntijuuden yleisemminkin tunnustettu perusta se, että tieto hankitaan kuuntelemalla tapaukseen sotkeutuneita sosiaalityöntekijää ja hänen muutamaa läheistä avustajaansa ja tyydytään lukemaan poliittisin tarkoituksin valittuja papereita?

maanantaina, marraskuuta 16, 2009

Virkamiesjoukkio analisoi lapsen tarpeet

Hämmästelin ja ärsyynnyin, kun luin kirjaa "Varhainen puuttuminen - mahdollisuus nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä" (2004). Asko Suikkanen ja Ritva Linnakangas esittelivät tässä sosiaali- ja terveysministeriön selonteossa idean moniammatillisesta työryhmästä, joka avustaisi kuntien virkamiehiä parhaiden ja osuvimpien palveluiden järjestämisessä koululaisille ja nuorille. Erityisenä kohderyhmänä Suikkanen ja Linnakangas pitivät 15-17 - vuotiaita nuoria, joita näyttäisi syrjäytyminen uhkaavan.

Huomautan, että Suikkanen ja Linnakangas esittivät ideansa jo ennen kouluampumisia. Aineistonaan heillä oli varmasti Myyrmannin räjäytys, jonka aiheuttamaa huolta he yrittivät ratkaista tällä tavoin byrokraattisesti, jälleen virkamiehiä lisää työllistämällä.

Kirjassaan he puhuvat lasten ja erityisesti nuorten kuntouttamisesta, ei lasten huostaanotoista. Herää kysymys, kuinka paljon virkakoneisto tulkitsee akateemisia selvityksiä väärin, vaikka viranomaiset itse pyytävätkin näitä selvityksiä tekemään?

Kouluissa ammuttiin ja tapettiin Suikkasen ja Linnakankaan kirjan julkaisemisen jälkeen. Heilläkin lienee ollut käsitys, että tällaiset tragediat uhkaavat suomalaisia kouluja. Kirjaan sisältynyttä hätähuutoa ei ymmärretty. Sosiaalivirkamiehet eivät halunneet sitä lukea, koska heillä oli kiire lähteä muovaamaan moniammatillisesta työryhmästä koneiston tarpeiden mukaista virkamiehen tukijalkaa.

Kouluampumisista voidaan siis syyttää itsetyytyväistä ja ahnetta suomalaista sosiaalikoneistoa, jolla ei ole herkkyyttä kuunnella kansalaisten tarpeita. Virkamiehet keskittyvät vain koneiston vahvistamiseen, kansalaisten kustannuksella.

Se, miten moniammatillisen työryhmän idea sittemmin on käytännössä toteutettu, on karmea tarina. Ryhmästä on muodostunut hirveä lynkkauskomitea ainakin Jyväskylässä, jossa moniammatillinen työryhmä hoitaa keskisuomalaisten kuntien virkamiehiltä tulevia pyyntöjä.

Työryhmästä on rakentunut sosiaalityöntekijän pelastustie. Huostaanottoa suunnitteleva sossu voi kätevästi hakea siunauksen hankkeelleen moniammatillisesta työryhmästä ja muuttaa siten oman vastuunsa kollektiiviseksi. Vastuukuorma ei paina sossun omia harteita, kun se on siirretty työryhmälle.

Moniammatillisen työryhmän kuuluisi työskennellä asiantuntijana, kun alle 18-vuotiaille mietitään parhaita mahdollisia palveluita. Työryhmät perustettiin vuoden 2008 alussa, jolloin uusi lastensuojelulaki tuli voimaan. Työryhmän idea on markkinoitu lainsäätäjille myönteisenä ja rakentavana voimana. Tällaista sädekehää toiminta kantanee yhä.

Mutta todellisuudessa työryhmän toiminta on hyvin erikoista. En ole koskaan lukenut niin törkeää tekstiä, kuin käteen saamani lausunto, jonka moniammatillinen työryhmä on kirjoittanut tuttavaperheestäni.
Teksti on kamaluudessaan ylittämätön.
Kuinka monta samankaltaista lausuntoa työryhmä on jo ehtinyt antaa? Työryhmä ilmentää sitä kiinnostavaa ilmiötä, kuinka Suomi on sotajalalla suomalaisia vastaan. Koneistoa ei ole tehty kansalaisia varten, vaan kansalaisia muokataan koneistoa varten. Ja tämän pitäisi olla vapaa maa... Julka
isen moniammatillisen työryhmän löyhkäävän lausunnon lähipäivinä blogissani.

En osannut kuvitella, että jokin viranomainen tuottaa Suomessa noin härskiä ja huitaisten tehtyä tekstiä! Ja että viranomaisella näyttää olevan peräti jokin hämärä lupa siihen!

Työryhmälle on riittänyt tietolähteeksi ennen muuta sosiaalityöntekijä, joka vuosien ajan sinkosi ihmeellisiä epäilyksiään perhettä kohtaan ja sittemmin teki kiireellisen huostaanton. Työryhmän antaman törkylausunnon jälkeen kului vain vajaat kolme viikkoa, kun sossu jo marssi huostaanottamaan lapset.

Työryhmä rakentaa siis yhdestä lähteestä eli huostaanottoa suunnittelevalta sosiaalityöntekijältä saamistaan "tiedoista" johtopäätöksensä.

Sosiaalityöntekijä toimittaa työryhmälle juuri sellaisia asiakirjoja kuin häntä itseään kiinnostaa. Esimerkiksi tässä tuttavaperheen tapauksessa sossu toi työryhmälle vain paperin siitä, kuinka hän oli tehnyt poliisille tutkintapyynnön, koska sama sossu epäili lapsia käytetyn seksuaalisesti hyväksi. Sossu ei kuitenkaan toimittanut paperia, josta olisi selvinnyt, etteivät poliisi ja lapsia tutkineet yliopistollisen keskussairaalan lääkärit löytäneet minkäänlaista hyväksikäyttöä.

Sossun kyhäilemä "epäily" insestistä ja pedofiliasta on tyyliltään ja perusteiltaan hyvin samanlainen kuin kaikki muutkin väitteet, joita hän ja hänen kapea ja ahdas kuppikuntansa ovat pienessä kunnassa perhettä vastaan suoltaneet. Kollegat ja työtoverit ovat hämmästyttävän valmiita tukemaan toisiaan ja ottamaan kantaa yksittäisten kuntalaisten asioihin, vaikka tietolähteenä olisi vain yksi ainoa virkamies, esimerkiksi huostaanottoa himoava sosiaalityöntekijä.

Väitteensä sossu rakentelee siten, että vanhemmat tuntisivat mahdollisimman suurta ja lamauttavaa HÄPEÄÄ. Sossun mielestä ihanteellinen syytös on sellainen, että häpeä estää vanhempia toimimamasta perheen puolustamisessa. Kun sossu otti perheen lastensuojelukohteeksi, hän kirjasi tyytyväisenä alkuvaiheen raportteihinsa, että lastensuojelu aiheuttaa vanhemmille selvästi häpeää.

keskiviikkona, marraskuuta 11, 2009

"Asiantuntija" onkin uskollisin spanieli

Lastensuojelulaissa näkyy ehkä selvimmin se, kuinka Suomea jaetaan päämäärähakuisesti kahtia, hyviin ja huonoihin kansalaisiin. Lainsäädäntö on apuna, kun poliittisesti linjataan ja tietoisesti selkeytetään huonoiksi luokiteltujen suomalaisten kurjistumiskehitystä. Hyvien kansalaisten eli pienehkön eliitin alapuolelle, heidän hallittavakseen, muodostetaan suuri massa eli rupusakki.

Hyvät kansalaiset pääsevät sen jälkeen kätevästi parantamaan omaa sosioekonomista asemaansa

Moniammatillisen työryhmän idean suomalaisten nuorten (poliittisen) kehityksen turvaamiseksi selvityksessään esitelleet Ritva Linnakangas ja Asko Suikkanen tarkoittivat, että koulu ja yhteiskunta ryhtyisivät paremmin kantamaan vastuutaan syrjäytymisuhasta kärsivien nuorten auttamisessa.


Kävikin välittömästi niin kuitenkin päinvastoin. Virkamiehet ryhtyivät poikkihallinnollisen yhteistyön avulla moraalisesti leimaamaan ja lyömään lapsiperheitä.

Sosiaalityöntekijät käyttävät moniammatillista työryhmää oman tuntonsa siivoukseen ja virheidensä peittelyyn. Työryhmä jakaa lausuntoja kuntien lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden tukemiseksi. Kun sossu tekee liian vähäisin tiedoin ja virheellisesti tilannetta arvioiden kiireellisen huostaanoton, rientää moniammatillinen työryhmä sossun avuksi. Yksittäinen sossu voi vierittää vastuun kätevästi suuren ja arvovaltaisen työryhmän niskoille.

Keski-Suomen lastensuojelun moniammatillisessa työryhmässä istuu yhä - ainakin ilmeisesti tämän vuoden loppuun asti - "asiantuntijana" asianajaja Markku Leskinen jyväskyläläisestä asianajotoimistosta Hakanen, Lehtonen, Leskinen & Jantunen Oy. Markku Leskinen on osoittanut uskollisuutensa järjestelmälle, hänen "asiantuntemuksensa" on hallinnon virkamiesten, kuten sosiaalityöntekijöiden, kannalta täysin harmitonta ja vaaratonta. Hän nimittäin on työskennellyt jo useita vuosia keskisuomalaisten kuntien asianajajana huostaanotto-oikeudenkäynneissä lapsiperheitä - ja hm... lapsia - vastaan.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus antoi äskettäin tuomionsa ystäväni lapsen huostaanotosta. No, huostaanottoahan räpsähti tietysti elinkautinen, eli noin vuosikymmen, kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Äiti joutui pakenemaan lapsensa kanssa ulkomaille, jossa minä olen käytännön hommissa auttanut parhaani mukaan.


Äiti oli juuri ennen kiireellistä huostaanottoa soittanut suutaan moniongelmaiselle ja häiriintyneelle naapurilleen, joka havaitsi tilasuutensa koittaneen. Äitihän kuulosti puhelimessa, että hän olisi nautiskellut alkoholia! Poliisit marssivat kotiin, sossut perässä ja poika vietiin lastenkotiin.

Sossu sai kirjoitettua lastensuojelun raporttiin, että äiti oli kotonaan humalassa. Äiti kun puhallutettiin.

Todella iisi tapaus.

Äidin ja pojan ilta oli sujunut kotona tavalliseen, rauhalliseen tapaan. Sossujen ja poliisien saapuessa kello oli noin 20 illalla ja poika oli jo yöpuvussa ja nukkumaan menossa. Kun lapsi oli otettu naapurikaunan takia kiireellisesti huostaan, äiti ei saanut sitä enää millään keinolla takaisin lastensuojelukoneistosta. Heidän oli lähdettävä ulkomaille maanpakoon, sillä hallinto-oikeus kuuntelee vain sossuja, jotka väittävät äitiä alkoholistiksi.

Muistakaapa vanhemmat aina olla kotosalla ihan selvinpäin! Muuten olette alkoholisteja.

Mutta tämä syyskuussa oikeudessa käsitelty huostaanottotapaus viestittää ihmisten iloksi siitä, että Leskinen ei ole enää niin itseoikeutettu asianajaja ainakaan Jyväskylän kaupungin oikeudenkäynneissä. Leskisen sijaan Jyväskylä oli palkannut asianajajakseen Tuomo Ratisen.
Hallinto-oikeudessa kuntien puolella voi siis työskennellä kuka tahansa, ja silti sosiaalityöntekijät voittavat jutun. Ei siihen tarvita lastensuojeluun erikoistunutta asianajajaa. Vanhempien ja lapsiperheen puolustus sen sijaan vaatii kyvykkään juristin, joka osaa lukea sosiaaliyhteiskunnan rakenteisiin kätkettyä vääryyttä.

Markku Leskinen työskentelee asiantuntijajäsenenä moniammatillisessa työryhmässä. Tämä kuntien yhteistyöelin vakuuttaa, että ryhmän jäsenten on oltava puolueettomia.

Pyh! Miten tuollainen juristi, jonka käsiin on suorastaan kasautunut kaikkien keskisuomalaisten kuntien oikeudenkäynnit lastensuojelussa, on muka edes joskus, edes joissakin käsiteltävissä lastensuojelutapauksissa puolueeton? Hänhän on hankkinut ison osan elannostaan suoraan työskentelemällä kuntien asianajajana, kun "lapsi ja/tai hänen olosuhteensa ovat päässeet kehittymään niin huonoiksi, että kunnan on pakko ottaa lapsi huostaan". Välillisesti tarkasteltuna hänen tulonsa ovat tietysti olleet vieläkin suuremmat.


Leskinen haluaa voittaa hallinto-oikeudessa keinolla millä hyvänsä, koska hän on valmis vihjailemaan vaikkapa äidin insestisistä haluista, vaikka insestistä ja pedofiliasta ei olisi ollut lapsen pitkän lastensuojeluprosessin aikana minkäänlaista viitettä.

Hän vain on yksinkertaisesti halukas syyllistämään perheitä ja ajamaan vanhemmat oikeudenkäynnissä hämmentyneeseen tilaan. Hänen puhetyyliinsä kuuluu oikeudenkäynnissä se, että hän puhuu sekavasti ja esittää kysymyksensä epäselvästi muotoillen. Tarkoitus on ajaa äidit ja isät pussiin, saada heidät hämmennyksen ja epätietoisuuden takia puhumaan sellaista, mitä heidän ei ole tarkoitus lausua.

Näin suomalaiset perheet saadaan kätevästi rikki.

Ystäväni hankki suustaan ja tyylistään tunnetulle asianajajalle huomautuksen viime toukokuussa. Ystäväni kanteli hänestä Asianajajaliittoon, jossa valituksen käsitteli valvontalautakunnan ensimmäinen jaosto, johon kuuluu kolme henkeä. Sen puheenjohtajana työskenteli eräs Suomen tunnetuimmista asianajajista, Aarno Arvela. Asiantuntijajäsen oli professori Ahti Saarenpää ja jäsen asianajaja Jouko Ylisuvanto.

He moittivat Markku Leskistä epäasiallisesta ja loukkaavasta käytöksestä hallinto-oikeuden istunnossa. Leskinen oli laukonut asenteellisia epäilyjään lapsiperhettä puolustavasta todistajasta. Sama todistaja on vuosia sitten voittanut hallinto-oikeudessa juttunsa, jossa Leskinen oli vastapuolella kunnan asianajajana. Tuolloin äiti - ihme kyllä - sai lapsensa huostaanoton purettua hallinto-oikeudessa. Hyvin, hyvin harvinaista ja erittäin vaikeaa!

Meitä lastensuojeluun vihkiytyneitä kiinnostaisi tietää, paljonko asianajaja Markku Leskinen on laskuttanut kunnilta niiden useiden vuosien aikana, kun hän on työskennellyt sosiaalityöntekijöiden avustajana oikeudessa. Kunnan hallintokoneiston puolella paikkakuntien omia lapsiperheitä vastaan.

Hänen kovaan ja hämmentävään esiintymistyyliinsä todennäköisesti liittyy jotenkin se, että hän mainostaa yrityksensä nettisivustossa olevansa harras kristitty. Juridiikka perustellaan siis ihan käytännön asianajotoiminnassa uskonnon avulla, vaikka - luoja nähköön - ne pitäisi pitää tiedostavasti erillään. Uskonto on maailman synkeimpien ja väkivaltaisimpien takapajuloiden juridinen perusta.

Lastensuojelu innostuu
pedofiliasta vasta,
kun sillä voi lyödä

Leskinen on esimerkki siitä, kuinka tarkoitushakuisissa tilanteissa kuntien sosiaalityö on valmis pelaamaan insesti- ja pedofiliakortilla. Leskinen vihjaili eräälle alkoholistiäidille, että hänellä on insestinen suhde tyttäreensä. Äiti ja tytär kun nukkuivat öitä samassa tilavassa sängyssä. Ilmeisesti Leskinen ei tuntenut saaneensa riittävän selvää voittoa äidistä sillä, että huostaanoton perusteena oli yksinhuoltajaäidin paha alkoholiongelma. Tämän äidin ongelma oli todellinen ja se tietysti vain paheni, kun tytär oli napattu kiireellisesti huostaan.

Leskinen kehuu olevansa suurperheen isä. Nähtävästi se oikeuttaa ajattelemaan, että yhdessä oleminen ja läheisyys on aina väistämättä seksuaalista - ja suurperheen kyseessä ollen suorastaan parittelua.

Leskinen leikki
lääkäriä ja löysi
lapsesta psyykosin

Tuttavaperheestäni vietiin lapset kiireellisesti huostaan suoraan päiväkodista. Pienet lapset ajettiin siis suoraan päivähoitopaikasta lastenkotiin.


He eivät ole päässeet kertaakaan käymään kotonaan sen jälkeen, kun sossut tulivat heitä poliisien kanssa päiväkodista noutamaan. Kunnan sosiaalityöntekijä ei ole yksinkertaisesti halunnut päästää lapsia käymään kotonaan, vaikka lapset ovat kovasti ikävöineet äidin ja isän lisäksi kaikkea muutakin mikä liittyi heidän omaan elämäänsä. Hallinto-oikeuden istunnossa Markku Leskinen huomasi tilaisuutensa tulleen: hän varmisti hatarin perustein toimineen sosiaalityöntekijän selustan siten, että julisti toisen tytöistä olleen psykoosissa Mattilan lastenkodissa. Hän nimittäin selosti värikkäästi hallinto-oikeudelle, kuinka toinen lapsista oli tuhrinut Mattilan lastenkodissa seinää kakallaan.

Leskinen antoi auliisti hallinto-oikeudelle diagnoosinsa lapsesta: lapsella oli psykoosi.

Psykoosi!

Koska perusteita huostaanotolle ei ole koskaan ollut, on nämä pienet sisarukset koetettu saada näyttämään psyykkisesti sairailta. Suomalaisessa lastensuojelussa ajatellaan ihan oikeasti, että oikeutettua ja peräti hyväksi, että otetaan psyykkisesti sairaat lapset huostaan.

Niinpä Mattilan perhetukikoti on kirjannut joitain kummallisia merkintöjä toisen lapsen kakkakäyttäytymisestä. Lapsi on kuulemma tahrinut eräänä päivänä seinää kakallaan. Sosiaalityöntekijän uskollinen palvelija Markku Leskinen huipensi kertomuksensa kakasta väitteeseen, että lapsihan oli psykoosissa.

Äärettömän hämmästyneet vanhemmat halusivat Leskiseltä selityksen moiseen diagnoosiin kirjallisesti. Leskinen on äskettäin vastannut heille. (Palannen ehkä myöhemmin blogissani tähän Leskisen lähettämään kirjeeseen.) Leskinen väittää vastauksessaan, että joku (jota hän ei ole nimennyt) lastenkoti Mattilassa työskentelevistä olisi kertonut hänelle tällaista.

Eräs Mattilaa, lastensuojelun ongelmia ja sairaanhoitoa tunteva hoitoalalla työskentelevä ystäväni kauhisteli Leskisen "tietolähdettä". Ystäväni ei todellakaan voi uskoa, että yksikään Mattilassa työskentelevistä hoitoalan ammattilaisista lähtisi ikinä puhumaan mitään lapsen mahdollisesta psykoosista, koska niin vakava henkinen tila vaatii aina lääketieteellisen tutkimuksen.

Jos siis lapsi olisi ollut Mattilassa psykoosissa, olisi Mattila lähettänyt hänet välittömästi lääkäriin. On nimittäin huostaanottoa haluavan järjestelmänkin etu, jos lapsi saataisiin käräytettyä psykoosista. Psykoosi olisi sosiaalikoneiston mielestä todiste siitä, että lapsi täytyy pitää huostaanotettuna jatkossakin, kiireellisen huostaanoton päätyttyäkin.


Pedofiilien uhrit
eivät kelpaa

sossuille?

Kunnat eivät ole oikeasti ja aidosti kiinnostuneita lasten kärsimistä kodin ongelmista, lasta puolustaakseen.

Pedofiliasyytöskin nostetaan esiin vasta sitten, kun vanhempia pitää mielikuvituksellisesti mustamaalata, ei niinkään tosiasioiden ja todellisten perusteiden mukaan.

Muuramessa paljastunut törkeä pedofiliarikos on erittäin kuvaava esimerkki siitä, että lastensuojelu tosiasiassa valitsee asiakkaansa. Se haluaa itse määritellä senkin, millaisin leimoin asiakkaat varustetaan eli sossujen kyhäämien syytösten ei tarvitse olla lähelläkään totuutta. Pedofiiliäiti hyötyi tällaisista työskentelytavoista siten, että hä ehti peräti useiden vuosien ajan pitää tyttäriään pedofiilimiesten leikkikaluina.

Minä väitän - jälleen - että kuntien lastensuojelu ei ole kiinnostunut todellisista lastensuojeluongelmista ja lasten hädästä.

Sossuja motivoi enemmän se, että he pääsevät itse valikoimaan asiakkaansa, joiden tietysti pitää olla helppoja. Sosiaalityö haluaa asiakkaakseen ihmisiä, joilla ei ole sosiaalisia ongelmia.

Pöljät kokoontuvat yhteen

Lastensuojelulaki uudistui vuoden 2008 alussa muun muassa siten, että kuntien sosiaalityöntekijät saivat tuekseen moniammatilliset työryhmät. Samaan aikaan lastensuojelulaki tiukentui siten, että ns. varhainen puuttuminen ja huoli lapsesta vahvistuivat laissa.

Lain uudistaminen on osoittautunut lapsiperheiden aseman kannalta turmiolliseksi. Huolipuheesta ja varhaisesta puuttumisesta on tullut lastensuojelun ainoita työkaluja.


Sosiaalityöntekijöiden ei tarvitse enää kehitellä perheitä varten mitään avohuollon tukitoimia. Kiireelliseen huostaanottoon ja sitä seuraavaan hallinto-oikeuden siunaamaan pysyvään huostaanottoon riittää se, että sosiaalityöntekijä sopertaa epämääräistä huolipuhetta. Sosiaalityöntekijän ei tarvitse esittää hallinto-oikeudelle mitään konkreettista, yksittäistä ja tarkemmin nimettyä huolenaihetta. Huolestumisen tunne kelpaa oikeudelle päätöksen perusteeksi.

Lastensuojelulaki on uudistettava radikaalisti. Eräs iso muutostarve on se, että hallinto-oikeus on potkaistava ulos huostaanotoista. Aiemmin huostaanotosta päätti paikkakunnan käräjäoikeus, joka ei ole aivan yhtä paljon sidoksissa virkamiehiin. Hallinto-oikeus on luonteeltaan hallintokoneiston osanen. Se on perusolemukseltaan ja lähtökohdiltaan uskollinen hallintobyrokratian tukija.

Hallinto-oikeuden rooli virkamiesten päätösten siunaajana, pelkkänä kumileimasimena, nähdään hyvin esimerkiksi maahanmuuttajien saamassa kohtelussa. Hallinto-oikeus toimii sen mukaan, mitä millaisia aivoituksia ja tuntemuksia pikku virkamiehet sattuvat sille kirjelmöimään ja juttelemaan.

Mielestäni Suomessa pitäisi ryhtyä vaatimaan myös hallinto-oikeuden työskentelyn uudistamista. Hallinto-oikeus ei nykyisin perustein palvele yhteiskunnan kehitystä, yksilön vapautta ja demokratiaa.

Kansalainen on hallinto-oikeudessa lähtökohtaisesti hyvin turvaton ja suojaton, jos hänen vastassaan on vähäarvoinenkin virkamies. Hallinto-oikeus uusiksi!

Kuntien tekemässä lastensuojelutyössä ei siis ole ymmärretty, miten huolipuhetta ja varhaista puuttumista pitäisi oikeudenmukaisesti käyttää. Lakia uudistettaessa lienee ollut tarkoitus, että niillä parannetaan lapsen asemaa suomalaisessa lainsäädännössä.


En tiedä miksi sosiaalityöntekijät eivät halua tätä kaunista päämäärää kunnioittaa, vaan ovat kaapanneet huolipuheen ja varhaisen puuttumisen itselleen härskeiksi vallan välineiksi. Niinpä lain kaunis tavoite on muokattu lasten tuhoamisen työkaluksi. Sosiaalityöntekijät ja heitä avustava kuntien muu sosiaaliosasto (kuten lasten päivähoito) ovat valmiita hyökkäämään lasten kimppuun ja raatelemaan heidän elämänsä pirstaleiksi.

KUVASSA: Corey & Susie Feldman, PETA.

Moniammatillinen työryhmäkin lienee ymmärretty hiukan väärin sekä lastensuojelulakia laadittaessa että varsinkin lain käytännön tulkinnoissa. Moniammatillinen yhteistyö otettiin mukaan lakiin siksi, että Ritva Linnakangas ja sosiologian professori Asko Suikkanen julkaisivat vuonna 2004 sosiaali- ja terveysministeriön pyynnöstä kirjan "Varhainen puuttuminen - mahdollisuus nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä". Kirjoitan "ministeriön pyynnöstä", koska ministeriön julkaisema teos on hyvin paperinmakuinen ja siten lähes lukukelvoton. Teksti on sellaista, ettei sitä ole tarkoitettukaan muiden kuin toisten virkamiesten luettavaksi.


Ehkäpä siinä syy kirjan väärinymmärryksiin ja lastensuojelulakiin kirjattuihin ylitulkintoihin ja hysteriaan.

Kirjaa on käytetty perusteena, kun lain avulla on haluttu heikentää perheiden ja yksilön itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta. Valtaa on siirretty virkamiehille eli "asiantuntijoille".

Linnakangas ja Suikkanen puhuvat kirjassaan siitä, kuinka yhteiskunnan on puututtava nuorten, 15-17-vuotiaiden syrjäytymiseen. He kirjoittavat myös muista kouluikäisistä ja tarpeesta, että nimenomaan siis kouluvuosina on helppoa, tehokasta ja hyödyllistä puuttua alaikäisen elämään. Oikeastaan kirja tulee sälyttäneeksi vastuuta koululle ja koulun yhteistyötahoille, kuten esimerkiksi koulupsykologille ja terveydenhoitajille.

Mutta miten onkaan kirjan sanoma otettu vastaan? Koulun vastuu on työnnetty tarkoituksellisesti sivuun, sillä eihän virkamiehiä eli peruskoulutuslaitosta saa työllistää. Huomautan, että Linnakangas ja Suikkanen olivat herättelemässä kouluja tällä kirjallaan jo vuonna 2004, eli ennen kouluampumisia.


Linnakankaan ja Suikkasen tekstiä on luettu tarkoitushakuisesti siten, että virkamiehet ja yhteiskunnan hallintobyrokratia ovat saaneet edelleen suojella laiskuuttaan. Kirjoittajien tekstistä on löydetty mukavuudenhaluisesti vain helppoja ja sosiaalityötä äärimmilleen yksinkertaistavia lyömäaseita perheitä vastaan. Peruskoululle lisää vastuuta kasaava teksti käännettiin virkamiesten käsittelyssä ja lastensuojelulakia uudistettaessa oikeastaan päinvastaiseksi kuin Suikkasen ja Linnakankaan todennäköinen tarkoitus oli.

Varhainen puuttumisen ja
moniammatillisen yhteistyön idean avulla koulun ja sosiaalisektorin vastuuta vähennettiin, ei lisätty kuten piti. Ja samaan aikaan niiden valtaa kuitenkin vahvistettiin, koska kunnan sosiaaliosasto ja sen sosiaalityöntekijät voivat antaa perheistä kaikenlaisia virallisia lausuntoja, eikä lausunnolle edes edellytetä mitään järjellisiä perusteita.

Kunnilta ei myöskään edes edellytetä sitä, että kuntien pitäisi tarjota kuntalaisilleen peruspalveluita (kuten avohuollon erilaisia tukitoimia, joissa vain mielikuvitus on rajana) siinä vaiheessa, kun vaikkapa sosiaalityöntekijät tai koulu ovat valmiita lapsia ja heidän perheitään luokittelemaan ja mustamaalaamaan.

Moniammatillinen työryhmä
puhdistaa
sossun omantunnon


Keskisuomalaisten kuntien avuksi on koottu lastensuojelun moniammatillinen työryhmä, joka kertoo olevansa poikkihallinnollinen työvälinen nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä.

En tiedä, kuinka paljon tämä suuri työryhmä on tosiasiassa helpottanut ja parantanut sitä, että kuntalaiset ovat saaneet ongelmansa ratkaistua.

Sen sijaan komeaa ja vaikutusvaltaisen tuntuista työryhmää käytetään siihen, että sosiaalityöntekijät kysyvät sen mielipidettä lasten huostaanotoissa. Näin sosiaalityöntekijä saa kätevästi ravisteltua vastuuta pois harteiltaan ja sysättyä sen suurelle kollektiiville, jossa kenenkään ei tarvitse kantaa vastuuta yksittäisenä virkamiehenä ja asiantuntijana. Kiireellisen huostaanoton tehnyt sosiaalityöntekijä saa näin terapiaa muilta hallintobyrokraateilta tai julkishallinnolle myötäsukaisuutensa todistaneilta moniammattillisen työryhmän "asiantuntijoilta".

"Asiantuntijuus" tekee moniammatillisesta työryhmästä virkamiehen eli sosiaalityöntekijän kannalta erittäin kätevän työkalun. Koneiston asiantuntijan lausunnon avulla on helppo heikentää ja huonontaa kansalaisen asemaa. Asiantuntijuutta ei käytetä kansalaisen eduksi ja hänen itsenäisten toimintavalmiuksien vahvistamiseksi.

Moniammatillisesta työryhmästä muodostuu helposti koneistossa tuomioistuin, jossa kansalaisten ongelmia tarkastellaan "pulaan joutuneen" ja siten tukea ja empatiaa tarvitsevan virkamiehen etujen toteuttamisen näkökulmasta.


Virkamiesten on helppo keitellä soppaansa keskenään, omassa suojaisessa sisäpiirissään, jonne kansalaisella on lupa tunkeutua vain silloin, kun mono-, korjaan: moniammatillinen työryhmä erityisessä kuulemistilaisuudessaan haluaa kuulla kansalaisen näkemyksen.


maanantaina, marraskuuta 09, 2009

Perhekoti on lapsen tuho

Tuttavaperheen lapset muuttivat keväällä perhekotiin. Tai eivät he sinne muuttaneet, huostaanotetut pienet lapset pakotettiin sinne.

Lapset otettiin huostaan suoraan päiväkodista yli vuosi sitten. Huostaanottoa himoava kunnan sosiaalityöntekijä tilasi poliisit mukaansa. Kaksi sossua ja kaksi poliisia marssivat sisään päiväkotiin. Sen jälkeen jälkeen pienet lapset eivät ole kertaakaan päässeet käymään kotonaan.

Huostaanotolle ei ole mitään perusteita. Sosiaalityöntekijä oli niin hukassa perusteiden kyhäämisessä, että hän kirjasi syyksi sellaisia "havaintoja", jotka eivät ajoittuneet edes samalle vuodelle. Perusteet olivat siis vanhoja, joten miksi huostaanotto tehtiin kiireellisenä, mikä kertoo pakottavasta tarpeesta suojata lapsi vanhemmiltaan? Sitä paitsi, noissa vanhoissakaan perusteissa ei ole mitään tolkkua.

Näiden lasten huostaanoton syyt ovat jopa niin älyttömiä, että ne iltapäivälehdet saavat niistä meheviä otsikoita. Sosiaalityöntekijä on ryhtynyt ampumaan tykillä kärpäsiä.

Huostaanottoja tehdään aivan päättömistä syistä. Huostaanoton siunaa hallinto-oikeus, joka toimii lähes puhtaasti byrokraattisena kumileimasimena. Jos siis sossu tahtoo ottaa huostaan, riittää että hän keksii ihan itse muutaman perusteen, joiden tietää miellyttävän hallinto-oikeutta.

Pikkukoululaisten vanhemmat saavat vierailla lastensa luona perhekodissa kerran kuukaudessa, kolme tuntia kerrallaan. Kerran kuukaudessa.

Vanhempien vierailuajat on karsittu äärimmäiseen minimiin. Huostaanoton tehnyt sossu ei nimittäin vain satu pitämään perheen äidistä. Samalla hän on kätevästi karsinut myös isän mahdollisuudet tavata lapsiaan.

Sossu halusi valita lapsille hoitolaitoksen mahdollisimman kaukaa. Vanhemmat ajavat nyt siis yli 300 kilometrin päästä kotoaan katsomaan lapsiaan. Matkan pituus alkaa olla jo jaksamisen rajoilla, sillä vanhempien pitää ajaa takaisin kotiinkin samana päivänä. Helposti luulisi kaiken järkevyyden ja taloudellisuuden vuoksi, että lapset edes yritettäisiin sijoittaa mahdollisimman lähelle vierailevia vanhempiaan - ja kotikuntaansa.

Perhekoti itse on varsinainen farssi! Jos tavalliset vanhemmat tavallisessa perheessä toimisivat samalla tavalla kuin "vanhemmat" tässä perhekodissa, lapsista olisi voitu tehdä jo vaikka minkälaisia lastensuojeluilmoituksia. Mielestäni kannattaisi ryhtyä siihen, että tästä(kin) hoitolaitoksesta laadittaisiin ilmoituksia.

Perhekoti mainostaa itseään hoitopaikkana esimerkiksi psykiatrisesti ongelmaisille lapsille. Voi juma! Eihän siellä tule hoidetuksi edes terve ja tasapainoinen lapsi, puhumattakaan heistä, joilla on suuremmat tarpeet. Perhekodissa työskentelee päivisin yksi lähihoitaja, joka on oppisopimuksella valmistunut työhönsä. Olemme pohtineet, onko tämä samainen perhekoti ollut hänen koulutuspaikkansakin. Luultavasti.

Lähihoitaja työskentelee siis yksin talossa, jossa on seitsemän-kahdeksan lasta. Vanhin heistä on lähes täysi-ikäinen.


"Vanhemmat"
välttelevät
"lapsiaan"

Nyt tulee herkullinen tieto: Perhekodin vanhemmat eivät asu "lastensa" kanssa. Vanhemmat elelevät päivisin naapuritalossa, josta on peräti näköyhteys taloon, jonne lapset on majoitettu. Vanhemmat tulevat "lastensa" pariin vasta illalla, kun nukkumaanmenoaika koittaa.

Perhekodin vanhemmat uhrautuvat niin paljon, että "valvovat" lasten nukkumista ja herättelevät heidät kouluun tai päiväkotiin.

Yön ajaksi vanhemmat painelevat nukkumaan yläkertaan, jonne lapsilta on pääsy kielletty. Perhekodin hoitolapset nukkuvat keskenään alakerrassa. Yksin, ilman aikuisen läsnäoloa.

Yläkerrassa on ovi, jonka sulkemalla vanhemmat voivat vetäytyä koko yöksi omaan rauhaansa.

Vanhemmat ovat rauhoittaneet yläkerran itselleen. Lapset eivät siellä liiku. Yläkerta on remontoitu ja sisustettu viihtyisäksi. Lasten alakerta on taas ahdas ja epäviihtyisä.

Ehkäpä tällainen eristäytyminen omien hoitolasten luota on tarpeellista, sillä perhekotihan kertoo olevansa erikoistunut psyykkisesti kärsineiden lasten hoitoon.

Läksyjen tekoon
on vain keittiön pöytä

Tuttavaperheen lapset on asutettu samaan huoneeseen, joka on heille liian pieni. Huoneeseen ei mahdu edes koulupöytää. Perhekodin vanhemmat kertovatkin kysyttäessä, että heidän perhekodissaan asuvien koululaisten pitää tehdä koululäksynsä KEITTIÖNPÖYDÄLLÄ.

Laitoksessa asuu ainakin seitsemän lasta ja nuorta, silti laitoksen ole tarvinnut pohtia edes sitä, että kuinka lapset saavat tehtyä rauhassa koululäksynsä!

Keittiönpöytä on tietysti erittäin kätevä työskentelypaikka kasvaville lapsille, sillä sekin osaltaan estää lasten hinkua ryhtyä syömään välipaloja.


Vanhemmat ja heidän mukaan ollut tukihenkilönsä kauhistelivat laitoksessa käydessään sitä, kuinka epämääräistä mössöä lapsille tarjotaan aterioilla. Tästäkään ei tietenkään voi puhua ääneen ja suoraan laitoksen "isälle" ja "äidille", koska he pystyvät välittömästi lopettamaan hankalien vanhempien vierailut.

Perhekoti on rakentanut syömisestä kiemuraisen projektin, sillä laitos koettaa pienentää kaikki kulunsa niin vähäiseksi kuin mahdollista. Niinpä lapsi, joka ymmärtää nousta ajoissa pois ruokapöydästä - eli syö mahdollisimman nopeasti - saa palkkioksi näkkileivän. Hän saa lähteä aterialta palkintonäkkäri kourassaan.

Perhekoti on ostanut jossain vaiheessa näiden tuttavieni lapsille toppahaalarit. Lapset ovat jo koululaisia ja kooltaan vähintään keskikokoisia, mutta haalarit ovat noin 120-senttiselle lapselle eli noin viisi-kuusivuotiaalle. Ne ovat todella aivan liian pienet, mikä selviää jo senttikokoa katsomalla, puhumattakaan siitä, miltä haalarit näyttävät, kun ne lapset pukevat ne ylleen.

Perhekoti ei edes yritä pukea lapsia riittävän kokoisiin vaatteisiin, kun vanhemmat saapuvat heitä katsomaan. Toisella lapsista oli jalassaan lahkeista ainakin kymmenen senttiä liian lyhyet virttyneet collegehousut. Vanhemmat ja heidän tukihenkilönsä ihmettelivät hämmästyneinä, että oletko sinä tosiaan ollut koulussakin noissa vaatteissa.

Lapsilla on täitä,
koska varaa
on vain yhteen pipoon

Tuttavaperheeni lapsilta löytyi äskettäin täitä. Se ei ole ihme. Lapsella kun on käytössään vain yksi ainoa pipo. Nyt kuulema tätä ainokaista pidetään pakasteessa, jossa täit kuolisivat. Uskomatonta typeryyttä! Useamman pipon hankkiminen ei ole taloudellisestikaan ongelmallista, mutta aikuisten ahneus on näköjään kaikkialla oikeutettua!

Täit lienevät johtaneen nyt sitten siihen, että toisen lapsen hiuksista on leikelty paloja pois. Tukka näyttää kummalliselta ja epäsiistiltä.

Perhekoti saa varmasti riittävästi rahaa lasten hankintoihin, mutta laitoksen vanhemmat keräävät nämäkin rahat itselleen. Huostaanotettujen lasten hoitolaitokset ovat hyvin todennäköisesti hyviä bisneksiä.

Alan bisnekseen kuuluu kaiken kukkuraksi vielä se, että sijoituslasten vanhemmat kiertävät ruikuttamassa sitä, kuinka "rahat eivät meinaa riittää mihinkään". Sijaisvanhempi pääsee helposti pyhimyksen asemaan, josta onkin vaivatonta ahnehtia itselleen kaikenlaista.

Rahaa virtaa perhekotiin,
mutta lapsille
ei haluta hankkia mitään

"Äiti" ja "isä" yrittivät tietysti keväällä lasten muuttaessa taloon sellaista, että oikeat vanhemmat olisivat alkaneet ostaa lapsilleen kaikenlaista, vaikka laki edellyttää ihan muuta. Laitokselle maksetaan lasten taloon muuttaessa jopa erillinen raha aloitusvaiheen hankintoja varten. Raha on noin 2000 euroa per lapsi, mutta silti "äiti" ja "isä" kehtasivat vinkua biologisilta vanhemmilta kaikenlaista. Tukihenkilön piti jämerästi estää vanhempia ostelemasta lapsilleen laitosvanhempien vaatimia tavaroita ja vaatteita.

Laitosvanhempien ajatuksena oli myös, että tuttavaperhe kuljettaisi laitokseen sellaisia omia tavaroitaan, joiden ostaminen maksaa. Vanhempien olisi pitänyt viedä esimerkiksi polkupyörät lapsilleen. Hiukan outo toive, sillä Hämeenlinnan hallinto-oikeus tuomitsi lapset periaatteessa täysi-ikään saakka huostaanotetuiksi. Perhekodin vanhemmat voivat siis turvallisesti luottaa siihen, että tuttavaperheeni lapset tarjoavat heille toimeentuloa vielä kymmenen vuoden ajan.



****************************************************



Käynnistän tässä nyt Rötösrouvat kuriin -kampanjan. Naiset ovat tottuneet elämään syrjässä yhteiskunnallisesta vallasta, joten sosiaalialasta on muodostunut naisille vallan rakentamisen ja kahmimisen koekenttä, johon turhautuminen puretaan. Sosiaalialahan on naisille helppo jatkumo kodille, eli intiimille ja yksityiselle sfäärille, mikä on yhteiskunnallisessa työnjaossa sälytetty naisten harteille.

Hyödynnän Rötösrouvat kuriin -teemaa myöhemmissä kirjoituksissani.

perjantaina, marraskuuta 06, 2009

Lastensuojelun mokat kiinnostavat mediaa

Olen pohjattoman iloinen, että eräs tuttavaperhe on suostumassa Helsingin Sanomien haastateltavaksi. Syvyyssuunnassa tarkasteltuna lehtijuttu tulee kertoneeksi huostaanoton tehneen sosiaalityöntekijän subjektiivisista fantasioista ja hysteriasta, joiden perusteella kotikunta otti lapset kiireellisesti huostaan näyttävässä poliisioperaatiossa.
Helsingin Sanomat on jo pitkään koettanut taivutella vanhempia avautumaan julkisuudessa. Juttuaihehan on karmeudessaan äärettömän kiinnostava; moinen penkominen edustaa journalismia kauneimmillaan. Tällaisten aiheiden avulla journalismi pääsee todistamaan vahvuutensa ja välttämättömyytensä avoimen yhteiskunnan kulmakivenä.

Journalismi vahvistaa tällaisilla reportaaseilla asemaansa kansalaisyhteiskunnan perusedellytyksenä.

Ai niin, minäkin olisin päässyt haastateltavaksi Yleisradioon, mutta tuolloin minulla este, olin matkoilla. Annoin toimittajalle muiden hyvien haastateltavien nimiä, mutta en tiedä tekikö Yle tuolloin lopulta aiheesta mitään juttua. Se ei sinänsä mitään haittaa; mielestäni oli ilahduttavaa että Yleisradio on edes kiinnostunut. Se on jo paljon. Ajattelen yhä lämmöllä toimittajaa, joka otti minuun yhteyttä. Juuri noin journalistin pitää toimia; hänen kannattaa koko ajan etsiä valppaana mielenkiintoisia juttuaiheita.

Olen ilahtunut ja vähän yllättynytkin, että kuntien ja hallinto-oikeuksien mokailu ja ilmiselvät mahalaskut lastensuojelussa kiinnostavat Suomen vaikutusvaltaisinta mediaa!

Väitän, että haastateltavat eivät voi kuvitella sanomalleen näkyvämpää ja vaikutusvaltaisempaa mediaa kuin Helsingin Sanomat, Yleisradio ja molemmat iltapäivälehdet.


Ennustan, että iltapäivälehdetkin kiinnostuvat, kun Helsingin Sanomien jahtaamat vanhemmat rohkenevat vihdoinkin kertomaan kohtalostaan.

Toivottavasti media raportoi ja hehkuttaa perheen kohtaloa. Mikään muu väylä ei nimittäin palauta lapsia omaan kotiinsa. Lastensuojelussa kun ei ole järjestelmää, jonka vuoksi viranomaiset joutuisivat tarkastelemaan edes niitä perusteita, joihin heidän tekemänsä päätökset pohjautuvat.


Nykyinen lastensuojelulaki on niin ympäripyöreä ja huonosti laadittu, että sosiaalityöntekijä voi ottaa lapset kiireellisesti huostaan oikeastaan mistä tahansa syystä. (Vihreiden syyllisyyttä lain höttöyteen on sivunnut J. P. Roos eräässä blogikirjoituksessaan.) Sen jälkeen vanhempien on lähes mahdoton saada lapset takaisin, koska tehty huostaanotto tuntuu jo itsessään riittävän perusteeksi.


Lastensuojelulaki on niin epämääräistä höttöä, älytön ja paradoksaalinen, että virkamiehet ja hallinto-oikeus tulevat tehneeksi kuin osittain tietämättään huostaanotoissa väistämättä virheitä, joiden vuoksi huostaanottojen purkaminen mutkistuu entistään. Vallankäyttäjäthän joutuvat ryhtymään itsesuojeluun ja rakentavat kollegiaalisesti panssaria vanhempia vastaan.

Lastensuojelun kohteeksi joutunut perhe törmää jatkuvasti erilaisiin kehäpäätelmiin, sillä lastensuojelun toimenpiteisiin riittää erittäin epämääräiset perusteet.

Kunnan sosiaalivirasto voi aina vedota siihen epämääräisyyteen, että sosiaalibyrokraateilla on "huoli" lapsesta.

Helvetti. Huoli?


Yhteiskunnalla pitäisi ollakin huoli kaikista perheistä ja kaikista yksittäisistä kansalaisista. Ehkä Suomi haluaa lastensuojelulain avulla viestittää kansalaisilleen, että yhteiskunnan huoli ei ole ihmisistä välittämistä, huolenpitoa ja hoivaa, vaan rajoittamista ja ylivallan pyrkimystä ihmisten pelotteluun ja alistamiseen. Tälla tavoin lastensuojelulaissa olevat vääryydet pohjustavat tietä ristiriitaiselle luokkayhteiskunnalle, jossa vallan välineet (kuten asema ja varakkuus) ovat edellytyksiä yhteiskunnan tarjoamien palveluiden hyödyntämiseen.

Lastensuojelulain termi "huoli" on hirveä ase suomalaisia perheitä ja lapsia vastaan, koska sitä vallankäyttäjät hyväksikäyttävät sitä. Sosiaalibyrokraatit, esimerkiksi sosiaalityöntekijät, ovat voineet viime vuosien aikana härskisti rakentaa itselleen valta-asemaa kätevän huoli-käsitteen avulla. Toinen vallansiirron ja pönkittämisen työväline on ollut lastensuojelulakiin kirjattu "varhainen puuttuminen".

Toki on selvää, etteivät läheskään kaikki sosiaalityöntekijät ja -poliitikot edes tajua tätä avautunutta mahdollisuutta valta-asemansa korostamiseen, mutta ymmärtämättömyys ei tee heistä viattomia.

Olen sitä mieltä, että lastensuojelulaissa on tällä hetkellä parhaiten nähtävissä viitteet Suomen asteittaisesta kehittymisestä luokkayhteiskunnaksi. Kehitys perustuu siihen, että erilaisten asiantuntijoiden, kuten sosiaalityöntekijöiden, valtaa vahvistetaan. Laki siunaa ja pyhittää vallan, jota laissa mainittu virkamies käyttää. Sosiaaliala on se ruohonjuuritaso, jonka avulla on helpointa ja nopeinta luokitella kansalaiset hyviksi ja huonoiksi.

Ei kai ole enää mitään tehokkaampaa leimaamisen keinoa kuin määritellä jo lapsuudenkoti vialliseksi?

Kansalaisten kannattaa olla hyvin valppaita siksi, että lainsäädäntö on usein politisoitua. Lain avulla tietyt kapeat, mutta jo entuudestaan vaikutusvaltaiset eturyhmät vahvistavat asemaansa. Perheen rikkominen huostaanoton avulla on eräs tehokkaimpia aseita, joilla vallankäyttäjät voivat kouluttaa ihmisistä kuuliaisia.

Sellaisessa yhteiskunnassa ei tarvita enää vapaata mediaakaan, kuten Helsingin Sanomia, iltapäivälehtiä ja Yleisradiota.

Kansalaisaktiivisuutta 1: Hoivailen edelleen ideaani mielenosoituksen järjestämisestä tämän Hesari-perheen vuoksi. Verkostoni on mielenosoituksesta kanssani samaa mieltä. Tekisimme sen samaan tyyliin kuin Greenpeace, sillä oleellista on kertoa asiastamme nimenomaan medialle. On mukavaa, jos paikalle saapuu mahdollisimman paljon mielenosoittajia, mutta lukumäärä ei ole tässä toimintamallissa oleellinen. Tärkeää on sanoman levittäminen. Tieto.

Kansalaisaktiivisuutta 2: Seuraan myös mielenkiinnolla, milloin eräs tuttuni puhuu Jyväskylän yliopistossa. Hän on huostaanotettujen lasten puolesta työskentelevä yhdistysaktiivi. Häntä on pyydetty puhumaan, ilmeisesti sosiaalityön opiskelijoille, ja tapahtuma on todennäköisesti aika pian. Yritän itse suoriutua paikalle kuuntelemaan. Tiedän samaa kokeneiden ihmisten arvostavan hänen ajatuksiaan.

keskiviikkona, marraskuuta 04, 2009

Hullu naapuri ajoi perheen maanpakoon

Pahoittelen pitkäksi venähtänyttä kirjoitustaukoa.

Olen käytännössä avustanut perhettä, joka joutui lähtemään salaa maan pakoon Suomesta. Perhe joutui jättämään Suomeen kaiken siten, että heidän elämänsä näytti jatkuvan entiseen tapaan. Äiti pakkasi tavaroita vain sen verran, että lapsi ei ryhtynyt kyselemään liikaa. Äiti ei voinut kertoa edes lapselle, milloin lähtöpäivä koittaa.

Poika sai käydä kotonaan viikonloppulomilla pari kertaa kuussa.

Lapsi tiesi vain sen, että he pakenevat kotoaan ja kotimaastaan. Ajatus lohdutti häntä, sillä poika oli teljetty lastenkotiin. Hän piti hienosti salaisuuden usean kuukauden ajan. Nuori lapsi ei saanut unohtaa suojata unelmaansa hetkeksikään, sillä koko ajan hänen ympärillään pörräsi lastenkoti Mattilan henkilökunta, joka kirjaisi raportteihinsa kaikki epäilyttävät lausahdukset.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus antoi lokakuun lopussa tuomion, jonka mukaan lapsi määrätään periaatteessa täysi-ikäiseksi saakka (eli "toistaiseksi") huostaanotetuksi ja sijoitettavaksi kodin ulkopuolelle. Huostaanotto perustuu lastensuojeluilmoitukseen, jonka teki naapuri.

Tällä naapuriperheellä on itsellään suorastaan ällistyttävän pitkä ja monipuolinen historia viranomaisten toimenpiteiden kohteena.


Suomen nykyinen lastensuojelulaki on niin heikko, että sosiaalista ja mielenterveydellistä häiriintyneisyyttään jo monin tavoin vuosien ajan viranomaistenkin kertomuksissa todistelleet naapurit - ja ketkä tahansa - voivat pakottaa tavallisen lapsiperheen maanpakoon.

Maanpakoon lähteneen perheen tavaroita pakettiautoon kantaessani en malttanut olla kuiskaamatta näyttävästi ja provokativiisuudestani nauttien käräyttäjänaapurin korvaan: "Lastensuojeluongelmat - nehän ovat tosiasiassa teidän perheessänne." Olin juuri kertonut isoon ääneen käräyttäjäpariskunnalle ja heidän kanssaan pihalla huostaanottoa juhlivalle parille kaverilleen, kenen tavaroita olen autoon kantamassa.

Jos perhe ei olisi paennut Suomesta, lapsi asuisi edelleen perhetukikoti eli lastenkoti Mattilassa. Byrokratian jähmeyden vuoksi kestäisi monta kuukautta, ennen kuin Jyväskylän kaupunki saisi sijoitettua lapsen sijaisperheeseen tai "perhemäiseen" laitokseen. Poika nimittäin edelleen odottaa huostaanottotuomion byrokraattista täytäntöönpanoa. Perhe tiesi jo syyskuussa paetessaan, että lapsen pitäisi odottaa lastensuojelulaitoksessa uuteen kotiin pääsyä ensi vuoden alkupuolelle saakka.

Ensiksikin jo lastenkoti Mattilalla olisi intressinsä pitää tämä mukava ja helppo lapsi mahdollisimman kauan laitoksessaan. Lastenkodin mielestä on niin paljon kivempi hoitaa tervettä ja tasapainoista lasta, kuin ottaa hoidettavaksi oikeasti kärsineitä ja apua tarvitsevia lapsia.

Tämä helppo lapsi mukavasti täyttäisi yhden oikeasti apua tarvitsevan lapsen paikan. Se on aika iso osuus Mattilassa, jossa on asuinpaikka vain 16 lapselle. Mattila voi aina vedota siihen, että meillä on jo kaikki 16 paikkaa täynnä, vaikka talo huokailisikin tyhjyyttään esimerkiksi lasten kotilomien vuoksi.

Mattila toki esittelee mieluusti sänkypaikkoja suurempia asiakasmääriä, vaikka kyse on oikeasti Mattilan ulkopuolella sijoitusperheissä asuvista lapsista. Näillä lapsille Mattila periaatteessa tarjoaa tilapäistä hoitoa. Lapset, joita sijoitusperheet olisivat valmiit tuomaan Mattilaan muutamaksi päiväksi väliaikaiseen hoitoon, lienevät vaikeita tapauksia. Sijoitusperheet eivät tunne pärjäävänsä heidän kanssaan, tai vanhemmat pitävät lapsia muuten työläinä. Niinpä moiset lapset eivät tietysti ole myöskään lastenkodin toivelistan kärjessä.

Kun lastenkoti täytetään kivoilla lapsilla, ei vaikeita tapauksia tarvitse ottaa vastaan.

Hoitajat
pakenevat
lapsia konttoriin


Olen itse omin silmin nähnyt, että työnteko ei kiinnosta henkilökuntaa lastenkodissa. Henkilökunta voi keskittyä laitoksen "ylläpitoon", mikä tarkoittaa hm... esimerkiksi neljän aikuisen ahtautumista samaan kahden neliön kokoiseen konttorihuoneeseen. Konttorin oven kun saa kiinni ja henkilökunta pääsee sulkeutumaan omaan suloiseen rauhaansa. Lapset eivät pääse häiritsemään.

Kahvitauon koittaessa kaikki juoksivat jonossa leikkihuoneen suurten lasi-ikkunoiden ohi kapeaa käytävää pitkin. Kerrankin lasten hoitajilla oli kiire! Vauhti ja innokkuus pistivät silmääni harvinaisuutensa takia, mutta hämmästelin myös suuria isoja viinereitä, joita hoitajat kantoivat mukanaan yhteiselle kahvitauolle.

Lapsilla ei ollut lupa nauttia virallisten aterioiden välillä muuta kuin vettä. Mehukin oli kielletty. Noin ankara syömisen rajoittaminen johtaa siihen, että Mattilassa vierailevat vanhemmat kantavat lapsille ja heidän kavereilleen kaikenlaista pientä ja salaista syötävää. Poikani ei ole koskaan syönyt niin paljon karkkia kuin asuessaan Mattilassa viisi viikkoa.


Lastenkoti ahnehtii
jopa ulkomailla asuvan
lapsen lapsilisän!

Laitoksen ylläpitäminen on helppoa. Ilmeisesti se ei todellakaan kiinnosta lastensuojeluviranomaisia, keitä lastenkoti Mattilassa hoidetaan. Mattilasta maanpakoon lähteneen lapsen lapsilisä kun on maksettu edelleen Mattilaan! Äiti ilmoitti viranomaisille heti maasta poistuttuaan, että perhe ei enää asu Suomessa, koska ovat muuttaneet ulkomaille. Kelan antamien tietojen mukaan Mattila sai lapsilisän syyskuulta ja lokakuulta, jolloin poika ei enää asunut lastenkodissa.

Herää kysymys, että onko lapsen sänky edelleen tyhjänä Mattilassa, koska lastensuojelulaitos näyttää käyttävän yhteiskunnan varoja "haamun" hoitamiseen? Mattila oli voinut luottaa siihen, että tämä mukava lapsi asuisi heidän talossaan ainakin ensi vuoden alkupuolelle asti, joten perheen pakeneminen lienee ollut karmea pettymys. Saalis luiskahti näpeistä.



Äidin piti
taistella
lapsilisästä

Jyväskylän kaupunki koetti loppukesästä lähtien riistää lapsilisän Mattilan perhetukikodille, vaikka laitosasuminen ei juurikaan vähentänyt äidin kuluja lapsen elättämisessä. Äiti kävi lapsen luona lastenkodissa tuntien ajan lähes joka päivä, aina kun hän pääsi vuorotyöstään sairaanhoitajana. Pelkät matkakustannukset lastenkotiin olivat useita kymmeniä euroja viikossa. Tunnontarkka äiti pesi lapsen pyykit kotonaan ja huolehti säännöllisesti jopa puhtaat vuodevaatteet lapsen sänkyyn. Poika ei halunnut nukkua öitään lastenkodin lakanoissa, eikä tahtonut laitoksen pesemiä vaatteita.

Huostaanotetun lapsen äidin piti taistella lapsilisästä, vaikka poika lomaili laitoksesta viikonloppuisin kotonaan ja äiti kuljetti ja kustansi poikaa useisiin urheiluharrastuksiin.

Äidin pesemät pyykit olivat pienelle pojalle tärkeä jokapäiväinen yhteys omaan äitiin. Tämän yhteyttä piti tietoisesti vaalia, sillä ankara ja konemainen lastenkoti on enemmän kuin halukas työntämään lasten vanhemmat sivuun.

Lastenkoti ei yhtään välitä edes peitellä tätä päämääräänsä, päinvastoin. Siksi jo pyykkien pesemisestä tulee tärkeä rituaali vanhemmalle ja hänen lapselleen. Siitäkin tulee suojautumiskeino sitä vastaan, että perheen yhtenäisyys halutaan murskata.

Lastensuojelun mielestä olisi hyvä, jos perheyhteys tuhoutuisi. Se kun itse asiassa vain helpottaa viranomaisten ja laitosten toimintaa. Mihinkään muuhun johtopäätökseen ei voi päätyä, kun tarkkailee lastensuojelun käytäntöjä.