maanantaina, marraskuuta 30, 2009

Aila Paloniemi politikoi lasten kustannuksella

Keskustan kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk) rakastaa perhehoitoa ja perhekoteja sillä antaumuksella, jolla tietämätön rakastaa. Asema Perhehoitoliiton puheenjohtajana on tietysti arvokas.

Paloniemi ei tunne lasten perhehoidon taustalla olevaa paljon tärkeämpää rakennetta, eli lastensuojelua ja sen nykyisiä toimintatapoja.

On helppo pitäytyä kehumaan sitä, kuinka hyvää työtä perhekodeissa tehdään. Perhekoti suorittaa lasten hoitoa ammatillisesti; etenkin kaikki pienet lapset hoidetaan näissä yrityksissä, joista perhekodin "vanhemmat" saavat pääelantonsa. Perhehoitoa taas voi olla tavallisessa perheessäkin, jossa isä ja äiti käyvät päivisin muualla työssä.


Mutta arvelen, että näissä Paloniemen puheissa hyödynnetään laajemman "perhehoito"-termin antamaa mahdollisuutta asioiden kaunisteluun. Paloniemi siis puhuu perhehoidosta silloinkin, kun olisi osuvampaa ja suorempaa puhua perhekodeista.

Eräs ystäväni, paljon ja pitkään kuntien ja kaupungin lastensuojelun kouriin joutuneita perheitä auttanut tukihenkilö, totesi minulle viime viikolla osuvasti, että lastensuojelu on lapsikauppaa. Sosiaalityöntekijät kaappaavat suomalaisia lapsia lapsibisnekseen, sen helpoiksi, tuottoisiksi ja takuulla varmoiksi hoidokeiksi, jotka elävät vankilamaisissa olosuhteissa. Vankilamaisissa esimerkiksi siten, että koko perhe joutuu kyyhöttömään ahtaassa ja täydessä (bisneshän on rullannut viime vuosina tosi hyvin, perhekodit ja lastenkodit ovat jatkuvasti täynnä!) perhekodissa, kun vanhemmat tulevat tapaamaan lapsiaan.

Pitkän suostuttelun jälkeen sosiaalityöntekijä voi suostua tarjoamaan perheelle sellaisen mahdollisuuden, että perhe voi siirtyä tapaamisen aikana kuljeskelemaan yhdessä vaikkapa kaupungilla.

Aila Paloniemen kaltaiset tyypit, jotka tyytyvät vain kiillottamaan jäävuoren huippua, eivätkä ymmärrä, että pinnan alla on näkymättömissä vuoresta paljon suurempi osa, ovat varmasti hyödyllisiä joillekin eturyhmille. Tuollaisia ihmisiä on helppo käyttää hyväksi. Paloniemi on lapsikaupan tärkeä tukija. Hän on vain siirtämässä kepulaisen ideologian mukaisesti lihatiskiä kunnallisesta lastenkodista yksityiseen yritykseen, perhekotiin

Perhekoti sopii hyvin keskustalaiseen ajatusmaailmaan. Perhekodit sijaitsevat kaukana kaupungin keskustasta, syrjässä maaseudun rauhassa. Talossa on isä ja äiti ja paljon lapsia. Asetelma siis näyttää ydinperheeltä. Talot ovat suuria ja ympärillä on iso oma tontti. Ne sijaitsevat riittävän etäällä naapureista.

Keskustalaiset ihailevat sitäkin, että perhekodit näyttävät elävän jonkinlaisessa omavaraistaloudessa, sillä ne rakentavat suojakseen "onnellisen perheen idyllin". Viesti kuuluu: "Tässä talossa ovat asiat hyvin." Perhekodin on äärettömän helppoa eristäytyä ympäröivästä maailmasta, sillä ne voivat helposti kieltää esimerkiksi lasten oikeiden vanhempien vierailut laitoksessaan.

Sillä laitoksia ne ovat.
Ne ovat suljettuja paikkoja, joissa "isällä" ja "äidillä" on lupa olla etäiset suhteet hoidokkeihinsa. Viikko sitten eräs perhekodin "äiti" koki tärkeäksi kertoa sosiaalityöntekijöiden järjestämässä palaverissa, joka järjestettiin lypsettävien lasten kotikunnassa, että hän ei rakasta hoitamiaan lapsia. Minusta on hämmentävää, että hän kertoi tämän itselleen varmasti terapeuttisesti tärkeän faktan, vaikka häneltä ei sitä asiaa edes kysytty.

Tällaisessa "kodissa" lapset on tuomittu Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksellä elämään siihen saakka, kunnes varttuvat täysi-ikäisiksi.

Lapsi sen kyllä tajuaa sanomattakin, kun läheisimmät hoitavat aikuiset eivät häntä rakasta. Ei sitä kärsivän aikuisen tarvitse edes ääneen laukoa kärsimyksiään lääkitäkseen.

Ongelma vain on se, että tuollainen perhekoti on kasvuympäristönä skitsofreeninen.

Suorastaan hassua on, että tuokin perhekoti osoitti samassa palaverissa olevansa valmis pitämään kaikin voimin kiinni noista sisaruksista, joita äiti kiirehti mainostamaan, ettei hän heitä rakasta. Sillä nämä sisarukset tuovat joka ainoa päivä tähän perhekotiin rahaa, varmasti noin 200 euroa vuorokaudessa per lapsi.
Hoidosta jää perhekodille varmasti hyvä kate, sillä "vanhemmat" käyttävät lasten menoihin rahaa hyvin säästeliäästi.

Tuota hoitoa ja sen taustalla olevan huostaanoton pyörittämistä ovat maksamassa valtion lisäksi myös heidän kotikuntansa veronmaksajat.

Kyllä joissakin kunnissa näyttää olevan varaa.

Pitäisiköhän äidin rakkaudettomuudelle tehdä jotain? On luultavaa, että tässä talossa ei myöskään isä rakasta "lapsiaan". Olisiko parempi, jos lapsille haettaisiin jostain uusi, rakastava koti, jossa lapset pääsisivät rentoon ilmapiiriin, jossa tunteita ei tarvitse näytellä?
Minusta on julmaa, että nämä pienet lapset on työnnetty "kotiin", jossa heillä on vain kodin kulissit. Kodin näyttämö ja lavastus, teeskenneltyjä tunteita, opeteltuja vuorosanoja...

Ja nämäkin lapset kotikunta on ottanut kiireellisesti huostaan kodista, jossa ei ollut vikaa. Perheenjäsenet rakastivat toisiaan. Eipä siis mikään ihme, että kunnan sosiaalityöntekijä ja perhekoti ovat yhteistyössä karsineet minimiin lasten mahdollisuuden pitää vanhempiinsa yhteyttä. Lapset saavat tavata vanhempiaan äärimmäisen harvoin. Myöskään soitella ei saa kuin ankaran aikataulun mukaisesti.

Aila Paloniemi, perehdy pikkuisen enemmän ennen kuin alat puhua eri bisnesten puolesta.
Ota selvää, sillä olet tietämättömänä lapsille suorastaan vahingollinen.
Lasten kärsimysten hinnalla olet valmis puolustamaan aikuisten taloudellisia etuja.
Ja oman puolueesi etuja ja maailmankuvaa. Raakaa politikointia.