perjantaina, marraskuuta 06, 2009

Lastensuojelun mokat kiinnostavat mediaa

Olen pohjattoman iloinen, että eräs tuttavaperhe on suostumassa Helsingin Sanomien haastateltavaksi. Syvyyssuunnassa tarkasteltuna lehtijuttu tulee kertoneeksi huostaanoton tehneen sosiaalityöntekijän subjektiivisista fantasioista ja hysteriasta, joiden perusteella kotikunta otti lapset kiireellisesti huostaan näyttävässä poliisioperaatiossa.
Helsingin Sanomat on jo pitkään koettanut taivutella vanhempia avautumaan julkisuudessa. Juttuaihehan on karmeudessaan äärettömän kiinnostava; moinen penkominen edustaa journalismia kauneimmillaan. Tällaisten aiheiden avulla journalismi pääsee todistamaan vahvuutensa ja välttämättömyytensä avoimen yhteiskunnan kulmakivenä.

Journalismi vahvistaa tällaisilla reportaaseilla asemaansa kansalaisyhteiskunnan perusedellytyksenä.

Ai niin, minäkin olisin päässyt haastateltavaksi Yleisradioon, mutta tuolloin minulla este, olin matkoilla. Annoin toimittajalle muiden hyvien haastateltavien nimiä, mutta en tiedä tekikö Yle tuolloin lopulta aiheesta mitään juttua. Se ei sinänsä mitään haittaa; mielestäni oli ilahduttavaa että Yleisradio on edes kiinnostunut. Se on jo paljon. Ajattelen yhä lämmöllä toimittajaa, joka otti minuun yhteyttä. Juuri noin journalistin pitää toimia; hänen kannattaa koko ajan etsiä valppaana mielenkiintoisia juttuaiheita.

Olen ilahtunut ja vähän yllättynytkin, että kuntien ja hallinto-oikeuksien mokailu ja ilmiselvät mahalaskut lastensuojelussa kiinnostavat Suomen vaikutusvaltaisinta mediaa!

Väitän, että haastateltavat eivät voi kuvitella sanomalleen näkyvämpää ja vaikutusvaltaisempaa mediaa kuin Helsingin Sanomat, Yleisradio ja molemmat iltapäivälehdet.


Ennustan, että iltapäivälehdetkin kiinnostuvat, kun Helsingin Sanomien jahtaamat vanhemmat rohkenevat vihdoinkin kertomaan kohtalostaan.

Toivottavasti media raportoi ja hehkuttaa perheen kohtaloa. Mikään muu väylä ei nimittäin palauta lapsia omaan kotiinsa. Lastensuojelussa kun ei ole järjestelmää, jonka vuoksi viranomaiset joutuisivat tarkastelemaan edes niitä perusteita, joihin heidän tekemänsä päätökset pohjautuvat.


Nykyinen lastensuojelulaki on niin ympäripyöreä ja huonosti laadittu, että sosiaalityöntekijä voi ottaa lapset kiireellisesti huostaan oikeastaan mistä tahansa syystä. (Vihreiden syyllisyyttä lain höttöyteen on sivunnut J. P. Roos eräässä blogikirjoituksessaan.) Sen jälkeen vanhempien on lähes mahdoton saada lapset takaisin, koska tehty huostaanotto tuntuu jo itsessään riittävän perusteeksi.


Lastensuojelulaki on niin epämääräistä höttöä, älytön ja paradoksaalinen, että virkamiehet ja hallinto-oikeus tulevat tehneeksi kuin osittain tietämättään huostaanotoissa väistämättä virheitä, joiden vuoksi huostaanottojen purkaminen mutkistuu entistään. Vallankäyttäjäthän joutuvat ryhtymään itsesuojeluun ja rakentavat kollegiaalisesti panssaria vanhempia vastaan.

Lastensuojelun kohteeksi joutunut perhe törmää jatkuvasti erilaisiin kehäpäätelmiin, sillä lastensuojelun toimenpiteisiin riittää erittäin epämääräiset perusteet.

Kunnan sosiaalivirasto voi aina vedota siihen epämääräisyyteen, että sosiaalibyrokraateilla on "huoli" lapsesta.

Helvetti. Huoli?


Yhteiskunnalla pitäisi ollakin huoli kaikista perheistä ja kaikista yksittäisistä kansalaisista. Ehkä Suomi haluaa lastensuojelulain avulla viestittää kansalaisilleen, että yhteiskunnan huoli ei ole ihmisistä välittämistä, huolenpitoa ja hoivaa, vaan rajoittamista ja ylivallan pyrkimystä ihmisten pelotteluun ja alistamiseen. Tälla tavoin lastensuojelulaissa olevat vääryydet pohjustavat tietä ristiriitaiselle luokkayhteiskunnalle, jossa vallan välineet (kuten asema ja varakkuus) ovat edellytyksiä yhteiskunnan tarjoamien palveluiden hyödyntämiseen.

Lastensuojelulain termi "huoli" on hirveä ase suomalaisia perheitä ja lapsia vastaan, koska sitä vallankäyttäjät hyväksikäyttävät sitä. Sosiaalibyrokraatit, esimerkiksi sosiaalityöntekijät, ovat voineet viime vuosien aikana härskisti rakentaa itselleen valta-asemaa kätevän huoli-käsitteen avulla. Toinen vallansiirron ja pönkittämisen työväline on ollut lastensuojelulakiin kirjattu "varhainen puuttuminen".

Toki on selvää, etteivät läheskään kaikki sosiaalityöntekijät ja -poliitikot edes tajua tätä avautunutta mahdollisuutta valta-asemansa korostamiseen, mutta ymmärtämättömyys ei tee heistä viattomia.

Olen sitä mieltä, että lastensuojelulaissa on tällä hetkellä parhaiten nähtävissä viitteet Suomen asteittaisesta kehittymisestä luokkayhteiskunnaksi. Kehitys perustuu siihen, että erilaisten asiantuntijoiden, kuten sosiaalityöntekijöiden, valtaa vahvistetaan. Laki siunaa ja pyhittää vallan, jota laissa mainittu virkamies käyttää. Sosiaaliala on se ruohonjuuritaso, jonka avulla on helpointa ja nopeinta luokitella kansalaiset hyviksi ja huonoiksi.

Ei kai ole enää mitään tehokkaampaa leimaamisen keinoa kuin määritellä jo lapsuudenkoti vialliseksi?

Kansalaisten kannattaa olla hyvin valppaita siksi, että lainsäädäntö on usein politisoitua. Lain avulla tietyt kapeat, mutta jo entuudestaan vaikutusvaltaiset eturyhmät vahvistavat asemaansa. Perheen rikkominen huostaanoton avulla on eräs tehokkaimpia aseita, joilla vallankäyttäjät voivat kouluttaa ihmisistä kuuliaisia.

Sellaisessa yhteiskunnassa ei tarvita enää vapaata mediaakaan, kuten Helsingin Sanomia, iltapäivälehtiä ja Yleisradiota.

Kansalaisaktiivisuutta 1: Hoivailen edelleen ideaani mielenosoituksen järjestämisestä tämän Hesari-perheen vuoksi. Verkostoni on mielenosoituksesta kanssani samaa mieltä. Tekisimme sen samaan tyyliin kuin Greenpeace, sillä oleellista on kertoa asiastamme nimenomaan medialle. On mukavaa, jos paikalle saapuu mahdollisimman paljon mielenosoittajia, mutta lukumäärä ei ole tässä toimintamallissa oleellinen. Tärkeää on sanoman levittäminen. Tieto.

Kansalaisaktiivisuutta 2: Seuraan myös mielenkiinnolla, milloin eräs tuttuni puhuu Jyväskylän yliopistossa. Hän on huostaanotettujen lasten puolesta työskentelevä yhdistysaktiivi. Häntä on pyydetty puhumaan, ilmeisesti sosiaalityön opiskelijoille, ja tapahtuma on todennäköisesti aika pian. Yritän itse suoriutua paikalle kuuntelemaan. Tiedän samaa kokeneiden ihmisten arvostavan hänen ajatuksiaan.