maanantaina, marraskuuta 09, 2009

Perhekoti on lapsen tuho

Tuttavaperheen lapset muuttivat keväällä perhekotiin. Tai eivät he sinne muuttaneet, huostaanotetut pienet lapset pakotettiin sinne.

Lapset otettiin huostaan suoraan päiväkodista yli vuosi sitten. Huostaanottoa himoava kunnan sosiaalityöntekijä tilasi poliisit mukaansa. Kaksi sossua ja kaksi poliisia marssivat sisään päiväkotiin. Sen jälkeen jälkeen pienet lapset eivät ole kertaakaan päässeet käymään kotonaan.

Huostaanotolle ei ole mitään perusteita. Sosiaalityöntekijä oli niin hukassa perusteiden kyhäämisessä, että hän kirjasi syyksi sellaisia "havaintoja", jotka eivät ajoittuneet edes samalle vuodelle. Perusteet olivat siis vanhoja, joten miksi huostaanotto tehtiin kiireellisenä, mikä kertoo pakottavasta tarpeesta suojata lapsi vanhemmiltaan? Sitä paitsi, noissa vanhoissakaan perusteissa ei ole mitään tolkkua.

Näiden lasten huostaanoton syyt ovat jopa niin älyttömiä, että ne iltapäivälehdet saavat niistä meheviä otsikoita. Sosiaalityöntekijä on ryhtynyt ampumaan tykillä kärpäsiä.

Huostaanottoja tehdään aivan päättömistä syistä. Huostaanoton siunaa hallinto-oikeus, joka toimii lähes puhtaasti byrokraattisena kumileimasimena. Jos siis sossu tahtoo ottaa huostaan, riittää että hän keksii ihan itse muutaman perusteen, joiden tietää miellyttävän hallinto-oikeutta.

Pikkukoululaisten vanhemmat saavat vierailla lastensa luona perhekodissa kerran kuukaudessa, kolme tuntia kerrallaan. Kerran kuukaudessa.

Vanhempien vierailuajat on karsittu äärimmäiseen minimiin. Huostaanoton tehnyt sossu ei nimittäin vain satu pitämään perheen äidistä. Samalla hän on kätevästi karsinut myös isän mahdollisuudet tavata lapsiaan.

Sossu halusi valita lapsille hoitolaitoksen mahdollisimman kaukaa. Vanhemmat ajavat nyt siis yli 300 kilometrin päästä kotoaan katsomaan lapsiaan. Matkan pituus alkaa olla jo jaksamisen rajoilla, sillä vanhempien pitää ajaa takaisin kotiinkin samana päivänä. Helposti luulisi kaiken järkevyyden ja taloudellisuuden vuoksi, että lapset edes yritettäisiin sijoittaa mahdollisimman lähelle vierailevia vanhempiaan - ja kotikuntaansa.

Perhekoti itse on varsinainen farssi! Jos tavalliset vanhemmat tavallisessa perheessä toimisivat samalla tavalla kuin "vanhemmat" tässä perhekodissa, lapsista olisi voitu tehdä jo vaikka minkälaisia lastensuojeluilmoituksia. Mielestäni kannattaisi ryhtyä siihen, että tästä(kin) hoitolaitoksesta laadittaisiin ilmoituksia.

Perhekoti mainostaa itseään hoitopaikkana esimerkiksi psykiatrisesti ongelmaisille lapsille. Voi juma! Eihän siellä tule hoidetuksi edes terve ja tasapainoinen lapsi, puhumattakaan heistä, joilla on suuremmat tarpeet. Perhekodissa työskentelee päivisin yksi lähihoitaja, joka on oppisopimuksella valmistunut työhönsä. Olemme pohtineet, onko tämä samainen perhekoti ollut hänen koulutuspaikkansakin. Luultavasti.

Lähihoitaja työskentelee siis yksin talossa, jossa on seitsemän-kahdeksan lasta. Vanhin heistä on lähes täysi-ikäinen.


"Vanhemmat"
välttelevät
"lapsiaan"

Nyt tulee herkullinen tieto: Perhekodin vanhemmat eivät asu "lastensa" kanssa. Vanhemmat elelevät päivisin naapuritalossa, josta on peräti näköyhteys taloon, jonne lapset on majoitettu. Vanhemmat tulevat "lastensa" pariin vasta illalla, kun nukkumaanmenoaika koittaa.

Perhekodin vanhemmat uhrautuvat niin paljon, että "valvovat" lasten nukkumista ja herättelevät heidät kouluun tai päiväkotiin.

Yön ajaksi vanhemmat painelevat nukkumaan yläkertaan, jonne lapsilta on pääsy kielletty. Perhekodin hoitolapset nukkuvat keskenään alakerrassa. Yksin, ilman aikuisen läsnäoloa.

Yläkerrassa on ovi, jonka sulkemalla vanhemmat voivat vetäytyä koko yöksi omaan rauhaansa.

Vanhemmat ovat rauhoittaneet yläkerran itselleen. Lapset eivät siellä liiku. Yläkerta on remontoitu ja sisustettu viihtyisäksi. Lasten alakerta on taas ahdas ja epäviihtyisä.

Ehkäpä tällainen eristäytyminen omien hoitolasten luota on tarpeellista, sillä perhekotihan kertoo olevansa erikoistunut psyykkisesti kärsineiden lasten hoitoon.

Läksyjen tekoon
on vain keittiön pöytä

Tuttavaperheen lapset on asutettu samaan huoneeseen, joka on heille liian pieni. Huoneeseen ei mahdu edes koulupöytää. Perhekodin vanhemmat kertovatkin kysyttäessä, että heidän perhekodissaan asuvien koululaisten pitää tehdä koululäksynsä KEITTIÖNPÖYDÄLLÄ.

Laitoksessa asuu ainakin seitsemän lasta ja nuorta, silti laitoksen ole tarvinnut pohtia edes sitä, että kuinka lapset saavat tehtyä rauhassa koululäksynsä!

Keittiönpöytä on tietysti erittäin kätevä työskentelypaikka kasvaville lapsille, sillä sekin osaltaan estää lasten hinkua ryhtyä syömään välipaloja.


Vanhemmat ja heidän mukaan ollut tukihenkilönsä kauhistelivat laitoksessa käydessään sitä, kuinka epämääräistä mössöä lapsille tarjotaan aterioilla. Tästäkään ei tietenkään voi puhua ääneen ja suoraan laitoksen "isälle" ja "äidille", koska he pystyvät välittömästi lopettamaan hankalien vanhempien vierailut.

Perhekoti on rakentanut syömisestä kiemuraisen projektin, sillä laitos koettaa pienentää kaikki kulunsa niin vähäiseksi kuin mahdollista. Niinpä lapsi, joka ymmärtää nousta ajoissa pois ruokapöydästä - eli syö mahdollisimman nopeasti - saa palkkioksi näkkileivän. Hän saa lähteä aterialta palkintonäkkäri kourassaan.

Perhekoti on ostanut jossain vaiheessa näiden tuttavieni lapsille toppahaalarit. Lapset ovat jo koululaisia ja kooltaan vähintään keskikokoisia, mutta haalarit ovat noin 120-senttiselle lapselle eli noin viisi-kuusivuotiaalle. Ne ovat todella aivan liian pienet, mikä selviää jo senttikokoa katsomalla, puhumattakaan siitä, miltä haalarit näyttävät, kun ne lapset pukevat ne ylleen.

Perhekoti ei edes yritä pukea lapsia riittävän kokoisiin vaatteisiin, kun vanhemmat saapuvat heitä katsomaan. Toisella lapsista oli jalassaan lahkeista ainakin kymmenen senttiä liian lyhyet virttyneet collegehousut. Vanhemmat ja heidän tukihenkilönsä ihmettelivät hämmästyneinä, että oletko sinä tosiaan ollut koulussakin noissa vaatteissa.

Lapsilla on täitä,
koska varaa
on vain yhteen pipoon

Tuttavaperheeni lapsilta löytyi äskettäin täitä. Se ei ole ihme. Lapsella kun on käytössään vain yksi ainoa pipo. Nyt kuulema tätä ainokaista pidetään pakasteessa, jossa täit kuolisivat. Uskomatonta typeryyttä! Useamman pipon hankkiminen ei ole taloudellisestikaan ongelmallista, mutta aikuisten ahneus on näköjään kaikkialla oikeutettua!

Täit lienevät johtaneen nyt sitten siihen, että toisen lapsen hiuksista on leikelty paloja pois. Tukka näyttää kummalliselta ja epäsiistiltä.

Perhekoti saa varmasti riittävästi rahaa lasten hankintoihin, mutta laitoksen vanhemmat keräävät nämäkin rahat itselleen. Huostaanotettujen lasten hoitolaitokset ovat hyvin todennäköisesti hyviä bisneksiä.

Alan bisnekseen kuuluu kaiken kukkuraksi vielä se, että sijoituslasten vanhemmat kiertävät ruikuttamassa sitä, kuinka "rahat eivät meinaa riittää mihinkään". Sijaisvanhempi pääsee helposti pyhimyksen asemaan, josta onkin vaivatonta ahnehtia itselleen kaikenlaista.

Rahaa virtaa perhekotiin,
mutta lapsille
ei haluta hankkia mitään

"Äiti" ja "isä" yrittivät tietysti keväällä lasten muuttaessa taloon sellaista, että oikeat vanhemmat olisivat alkaneet ostaa lapsilleen kaikenlaista, vaikka laki edellyttää ihan muuta. Laitokselle maksetaan lasten taloon muuttaessa jopa erillinen raha aloitusvaiheen hankintoja varten. Raha on noin 2000 euroa per lapsi, mutta silti "äiti" ja "isä" kehtasivat vinkua biologisilta vanhemmilta kaikenlaista. Tukihenkilön piti jämerästi estää vanhempia ostelemasta lapsilleen laitosvanhempien vaatimia tavaroita ja vaatteita.

Laitosvanhempien ajatuksena oli myös, että tuttavaperhe kuljettaisi laitokseen sellaisia omia tavaroitaan, joiden ostaminen maksaa. Vanhempien olisi pitänyt viedä esimerkiksi polkupyörät lapsilleen. Hiukan outo toive, sillä Hämeenlinnan hallinto-oikeus tuomitsi lapset periaatteessa täysi-ikään saakka huostaanotetuiksi. Perhekodin vanhemmat voivat siis turvallisesti luottaa siihen, että tuttavaperheeni lapset tarjoavat heille toimeentuloa vielä kymmenen vuoden ajan.



****************************************************



Käynnistän tässä nyt Rötösrouvat kuriin -kampanjan. Naiset ovat tottuneet elämään syrjässä yhteiskunnallisesta vallasta, joten sosiaalialasta on muodostunut naisille vallan rakentamisen ja kahmimisen koekenttä, johon turhautuminen puretaan. Sosiaalialahan on naisille helppo jatkumo kodille, eli intiimille ja yksityiselle sfäärille, mikä on yhteiskunnallisessa työnjaossa sälytetty naisten harteille.

Hyödynnän Rötösrouvat kuriin -teemaa myöhemmissä kirjoituksissani.