keskiviikkona, marraskuuta 11, 2009

Pöljät kokoontuvat yhteen

Lastensuojelulaki uudistui vuoden 2008 alussa muun muassa siten, että kuntien sosiaalityöntekijät saivat tuekseen moniammatilliset työryhmät. Samaan aikaan lastensuojelulaki tiukentui siten, että ns. varhainen puuttuminen ja huoli lapsesta vahvistuivat laissa.

Lain uudistaminen on osoittautunut lapsiperheiden aseman kannalta turmiolliseksi. Huolipuheesta ja varhaisesta puuttumisesta on tullut lastensuojelun ainoita työkaluja.


Sosiaalityöntekijöiden ei tarvitse enää kehitellä perheitä varten mitään avohuollon tukitoimia. Kiireelliseen huostaanottoon ja sitä seuraavaan hallinto-oikeuden siunaamaan pysyvään huostaanottoon riittää se, että sosiaalityöntekijä sopertaa epämääräistä huolipuhetta. Sosiaalityöntekijän ei tarvitse esittää hallinto-oikeudelle mitään konkreettista, yksittäistä ja tarkemmin nimettyä huolenaihetta. Huolestumisen tunne kelpaa oikeudelle päätöksen perusteeksi.

Lastensuojelulaki on uudistettava radikaalisti. Eräs iso muutostarve on se, että hallinto-oikeus on potkaistava ulos huostaanotoista. Aiemmin huostaanotosta päätti paikkakunnan käräjäoikeus, joka ei ole aivan yhtä paljon sidoksissa virkamiehiin. Hallinto-oikeus on luonteeltaan hallintokoneiston osanen. Se on perusolemukseltaan ja lähtökohdiltaan uskollinen hallintobyrokratian tukija.

Hallinto-oikeuden rooli virkamiesten päätösten siunaajana, pelkkänä kumileimasimena, nähdään hyvin esimerkiksi maahanmuuttajien saamassa kohtelussa. Hallinto-oikeus toimii sen mukaan, mitä millaisia aivoituksia ja tuntemuksia pikku virkamiehet sattuvat sille kirjelmöimään ja juttelemaan.

Mielestäni Suomessa pitäisi ryhtyä vaatimaan myös hallinto-oikeuden työskentelyn uudistamista. Hallinto-oikeus ei nykyisin perustein palvele yhteiskunnan kehitystä, yksilön vapautta ja demokratiaa.

Kansalainen on hallinto-oikeudessa lähtökohtaisesti hyvin turvaton ja suojaton, jos hänen vastassaan on vähäarvoinenkin virkamies. Hallinto-oikeus uusiksi!

Kuntien tekemässä lastensuojelutyössä ei siis ole ymmärretty, miten huolipuhetta ja varhaista puuttumista pitäisi oikeudenmukaisesti käyttää. Lakia uudistettaessa lienee ollut tarkoitus, että niillä parannetaan lapsen asemaa suomalaisessa lainsäädännössä.


En tiedä miksi sosiaalityöntekijät eivät halua tätä kaunista päämäärää kunnioittaa, vaan ovat kaapanneet huolipuheen ja varhaisen puuttumisen itselleen härskeiksi vallan välineiksi. Niinpä lain kaunis tavoite on muokattu lasten tuhoamisen työkaluksi. Sosiaalityöntekijät ja heitä avustava kuntien muu sosiaaliosasto (kuten lasten päivähoito) ovat valmiita hyökkäämään lasten kimppuun ja raatelemaan heidän elämänsä pirstaleiksi.

KUVASSA: Corey & Susie Feldman, PETA.

Moniammatillinen työryhmäkin lienee ymmärretty hiukan väärin sekä lastensuojelulakia laadittaessa että varsinkin lain käytännön tulkinnoissa. Moniammatillinen yhteistyö otettiin mukaan lakiin siksi, että Ritva Linnakangas ja sosiologian professori Asko Suikkanen julkaisivat vuonna 2004 sosiaali- ja terveysministeriön pyynnöstä kirjan "Varhainen puuttuminen - mahdollisuus nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä". Kirjoitan "ministeriön pyynnöstä", koska ministeriön julkaisema teos on hyvin paperinmakuinen ja siten lähes lukukelvoton. Teksti on sellaista, ettei sitä ole tarkoitettukaan muiden kuin toisten virkamiesten luettavaksi.


Ehkäpä siinä syy kirjan väärinymmärryksiin ja lastensuojelulakiin kirjattuihin ylitulkintoihin ja hysteriaan.

Kirjaa on käytetty perusteena, kun lain avulla on haluttu heikentää perheiden ja yksilön itsenäisyyttä ja itsemääräämisoikeutta. Valtaa on siirretty virkamiehille eli "asiantuntijoille".

Linnakangas ja Suikkanen puhuvat kirjassaan siitä, kuinka yhteiskunnan on puututtava nuorten, 15-17-vuotiaiden syrjäytymiseen. He kirjoittavat myös muista kouluikäisistä ja tarpeesta, että nimenomaan siis kouluvuosina on helppoa, tehokasta ja hyödyllistä puuttua alaikäisen elämään. Oikeastaan kirja tulee sälyttäneeksi vastuuta koululle ja koulun yhteistyötahoille, kuten esimerkiksi koulupsykologille ja terveydenhoitajille.

Mutta miten onkaan kirjan sanoma otettu vastaan? Koulun vastuu on työnnetty tarkoituksellisesti sivuun, sillä eihän virkamiehiä eli peruskoulutuslaitosta saa työllistää. Huomautan, että Linnakangas ja Suikkanen olivat herättelemässä kouluja tällä kirjallaan jo vuonna 2004, eli ennen kouluampumisia.


Linnakankaan ja Suikkasen tekstiä on luettu tarkoitushakuisesti siten, että virkamiehet ja yhteiskunnan hallintobyrokratia ovat saaneet edelleen suojella laiskuuttaan. Kirjoittajien tekstistä on löydetty mukavuudenhaluisesti vain helppoja ja sosiaalityötä äärimmilleen yksinkertaistavia lyömäaseita perheitä vastaan. Peruskoululle lisää vastuuta kasaava teksti käännettiin virkamiesten käsittelyssä ja lastensuojelulakia uudistettaessa oikeastaan päinvastaiseksi kuin Suikkasen ja Linnakankaan todennäköinen tarkoitus oli.

Varhainen puuttumisen ja
moniammatillisen yhteistyön idean avulla koulun ja sosiaalisektorin vastuuta vähennettiin, ei lisätty kuten piti. Ja samaan aikaan niiden valtaa kuitenkin vahvistettiin, koska kunnan sosiaaliosasto ja sen sosiaalityöntekijät voivat antaa perheistä kaikenlaisia virallisia lausuntoja, eikä lausunnolle edes edellytetä mitään järjellisiä perusteita.

Kunnilta ei myöskään edes edellytetä sitä, että kuntien pitäisi tarjota kuntalaisilleen peruspalveluita (kuten avohuollon erilaisia tukitoimia, joissa vain mielikuvitus on rajana) siinä vaiheessa, kun vaikkapa sosiaalityöntekijät tai koulu ovat valmiita lapsia ja heidän perheitään luokittelemaan ja mustamaalaamaan.

Moniammatillinen työryhmä
puhdistaa
sossun omantunnon


Keskisuomalaisten kuntien avuksi on koottu lastensuojelun moniammatillinen työryhmä, joka kertoo olevansa poikkihallinnollinen työvälinen nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä.

En tiedä, kuinka paljon tämä suuri työryhmä on tosiasiassa helpottanut ja parantanut sitä, että kuntalaiset ovat saaneet ongelmansa ratkaistua.

Sen sijaan komeaa ja vaikutusvaltaisen tuntuista työryhmää käytetään siihen, että sosiaalityöntekijät kysyvät sen mielipidettä lasten huostaanotoissa. Näin sosiaalityöntekijä saa kätevästi ravisteltua vastuuta pois harteiltaan ja sysättyä sen suurelle kollektiiville, jossa kenenkään ei tarvitse kantaa vastuuta yksittäisenä virkamiehenä ja asiantuntijana. Kiireellisen huostaanoton tehnyt sosiaalityöntekijä saa näin terapiaa muilta hallintobyrokraateilta tai julkishallinnolle myötäsukaisuutensa todistaneilta moniammattillisen työryhmän "asiantuntijoilta".

"Asiantuntijuus" tekee moniammatillisesta työryhmästä virkamiehen eli sosiaalityöntekijän kannalta erittäin kätevän työkalun. Koneiston asiantuntijan lausunnon avulla on helppo heikentää ja huonontaa kansalaisen asemaa. Asiantuntijuutta ei käytetä kansalaisen eduksi ja hänen itsenäisten toimintavalmiuksien vahvistamiseksi.

Moniammatillisesta työryhmästä muodostuu helposti koneistossa tuomioistuin, jossa kansalaisten ongelmia tarkastellaan "pulaan joutuneen" ja siten tukea ja empatiaa tarvitsevan virkamiehen etujen toteuttamisen näkökulmasta.


Virkamiesten on helppo keitellä soppaansa keskenään, omassa suojaisessa sisäpiirissään, jonne kansalaisella on lupa tunkeutua vain silloin, kun mono-, korjaan: moniammatillinen työryhmä erityisessä kuulemistilaisuudessaan haluaa kuulla kansalaisen näkemyksen.