tiistaina, joulukuuta 29, 2009

Joulu hengästytti

Helsingin Sanomat julkaisi juuri joulun alla jutun ystäväperheestäni, jota kunnan sosiaalityöntekijä on jo vuosien ajan kuristanut ja pelotellut. Sittemmin samainen sossu vei perheen lapset kiireellisesti huostaan.

Jotenkin tämä kulunut joulu on ollut sen verran toimeliasta aikaa, etten ole vielä ehtinyt edes lukea huostaanottojen purkautumisesta kertovan uutisen kainaloiseksi sivulle taitettua juttua, mutta lehti on minulla yhä toki tallessa. Sain sen käteeni tältä äidiltä, jonka sanoin Helsingin Sanomien toimittaja Päivi Repo perheen kohtalosta kirjoitti.

Helsingin Sanomat aikoo seurata kyseisen perheen lasten huostaanottoa ja pyytipä ihmisiltä lisää uusiakin kertomuksia heidän kohtaloistaan. Se on hienoa.

Palautin kyseisille vanhemmille heiltä lainaamaani materiaalia ja sain heiltä kaksi itse leivottua ruisleipää. Luomurukiista. Leivän makua on kehuttu.

Joulu on ollut hyvää aikaa urheilla. Olemme käyneet muutaman kerran uimassa Aalto-Alvarissa Jyväskylässä. Sekä minä että pikku poikani sukeltelemme ja uimme hyvin ammattilaisen näköisinä, kun meillä on päässämme uimalasit ja -lakki.

Kuusivuotias ei välttämättä enää kovin vapautuneesti liikuskele naisten pukuhuoneessa ja pesutiloissa. Hän ei haluaisi esitellä tipiään.

Ja nyt on pakko kertoa eräästä hauskasta kohtaamisesta. Menimme eilen illalla uimaan Aalto-Alvariin. Pukuhuoneessa keski-ikäinen nainen rasvasi jalkapohjiaan. Katsoin, että nainenhan on osannut valita hyvän rasvan tuohon touhuun; minäkin käytän samaa ainetta kaikkeen.

Erittäin riittoisa voide on uskomattoman halpa, eikä sen valmistuksessa ole käytetty liian monia ja monimutkaisia valmistusaineita. Ikävät punoitusta aiheuttavat lisäaineet, parabeenit, puuttuvat.

Olin jo lähellä kehua hänen voidevalintaansa, kun hän avasi suunsa ja totesi, että onpa sinulla ihana vatsa!

En ensin meinannut ymmärtää, että mitä hän sanoi, mutta hän ryhtyi selittämään, että hänelläkin oli samanlainen vielä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Olin heti juonessa mukana. Ai sinullakin on ollut tällainen!

Hän oli pukeutunut ja oli juuri lähdössä, kun vielä huikkasin hänelle, että painan hänen lausuntonsa mieleeni ja kerron siitä eteenpäin.

Minua on jo pitkään tympinyt puhetyyli, diskurssi, jossa vain läskien voivottelu on ainoa mahdollinen tapa puhua vartalosta. Siksi minä aina jossain tiukassa ja vakavassa virallisessa seurassa ryhdyn helposti kehumaan lihaksiani - vaikka niitä ei just sillä kertaa olisikaan.

Uskon, että bodaava kolumnisti Matti-Esko Hytönen saa lihaksiaan mainostaessaan osittain nautinnon siitä, että hän asettuu tälläkin tavoin valtavirtaa vastaan.
On nimittäin niin, että muotia ei ole niinkään lihasten ihailu, vaan erilaiset tyylit puhua lihasten puutteesta ja rasvasta.
Jo siis se on provokatiivista, että kehuu itseään itseään lihaksikkaaksi. Se hämmästyttää minua. Eikö se ole ihmisen alkuperäinen olotila?

Siihen olen tosi tympääntynyt. Kun kuntoa pitää hoitaa, siihen ei puhumista tarvita verukkeeksi.

Maailma muuttuu, ja se ruumiin velttouskin katoaa, kun tajutaan, mikä diskurssi meitä hallitsee.