sunnuntaina, tammikuuta 31, 2010

Sossun tyylilaji on sosiaaliporno



Vielä muutama päivä sitten en löytänyt netistä juuri mitään tietoa yksittäistä kuntalaista koskevien sosiaaliosaston asiakaspapereiden hankkimisesta.

Sain vaikutelman, että aivan kuin kuntalaista ei kannustettaisi lukemaan hänestä ja hänen perheestään kirjoitettuja lausuntoja ja arvioita. Sillä arvioita, luonnehdintoja, kuvauksia ja kommenttejahan nuo paperit ovat täynnä.

Google tarjosi lähinnä vain käynnistämääni keskustelua eroperhe.netissä.



Päiväkotikin tuottaa innokkaasti raportteja. Päiväkoti saattaa ryhtyä jopa ilman vanhemman tietoa arvioimaan lapsen "psyykkistä tilaa". Arvioinnin tekee Karstulassa sijaitsevassa päiväkoti Tippamäessä lastenhoitajakolmikko, joka sittemmin kutistui kaksikoksi.


Tietoa ja pohdintaa rupesi löytymään sitten yllättävän nopeasti. Joku käynnisti muutama päivä sitten Suomi24:ssa keskustelun, joka on vetänyt paljon kirjoittajia ja tietysti etenkin lukijoita puoleensa.


Asiakaspaperit ovat sikäli julkisia, että niitä kirjoittavat eri viranomaiset. Lausuntojaan ja väitteitään suoltavat kuntien virkamiehet eivät kuitenkaan piittaa siitä, mikä näiden papereiden luonne on. He tietävät toki ihan tarkkaan, kuinka suuresti ne vaikuttavat yksittäisen kuntalaisen ja hänen perheensä elämään, mutta se ei paranna kirjattujen tietojen laatua.


Väitteet ja niiden avulla rakennettava hahmotelma ihmisestä on usein yksinkertaisesti uskomaton.


Sosiaalityöntekijät ja muut heidän kanssaan yhteistyössä työskentelevät tuntuvat kyhäävän ihmisistä sensaatiojuttuja. Kirjoittamiseen haetaan potkua tyylistä, joka on sosiaalipornoa.


Jos toimittaja kirjoittaisi saman tasoista journalismia, kovinkin sensaatiolehti saisi olla jatkuvasti oikomassa edellisessä numerossa julkaistuja väitteitään. Juttujen kohteet veisivät lehden myös käräjille ja kantelisivat julkisen sanan neuvostoon.


Yhtä puolueellisesti kirjoittava toimittaja saisi potkut. Päätoimittaja moittisi häntä ylimielisyydestä.


Lastensuojelun kirjoittamia asiakaspapereita lukiessani olen törmännyt todella hämmästyttäviin tuotoksiin. Ylittämätön omassa sarjassaan on Merikratos Lastensuojelu Oy:n sosiaalityöntekijä Pia Lahtisen kirjoittama raportti. Sihteerinä toiminut Lahtinen tiivisti Keski-Suomen moniammatillisen työryhmän näkemyksen eräästä perheestä.


Kirjoitin blogissani tästä hurjasta lausunnosta marraskuussa.

Moniammatillinen työryhmä arvioi perheen halki, poikki ja pinoon niiden papereiden perusteella, joita sosiaalityöntekijä Patja Sahtinen-Pahvinen oli valikoinut mukaansa. Sahtinen-Pahvinen antoi ymmärtää, että lapsia tutkitaan edelleen insestin ja pedofilian takia, vaikka lääketieteelliset ja psykiatriset viranomaiset ja poliisi ja oikeuslaitos olivat päättäneet jutun aiheettomana.

Sahtinen-Pahvinen ei ojentanut lynkkayskomitealle aineistoa, jossa perhettä kuvattiin myönteisesti.


Se on ihan legitiimiä, oikein, laajastikin sosiaaliosastossa. Sosiaalivirkamiehet kirjoittavat väitteitään samalla tyylillä.


torstaina, tammikuuta 28, 2010

Sosiaaliosasto arvioi kuntalaista


Olen jälleen saanut luettavakseni sosiaalitoimen asiakaspaperini, joita sosiaalitoimisto ja päivähoito ovat minusta ja pojastani kirjoittaneet.

Tällä kertaa vaikutti, että sosiaalityöntekijä ei huomioinut useita asiasta jättämiäni kirjallisia pyyntöjä. Lopulta, kuukausien odottamisen jälkeen, sain paperini kirjattuna kirjeenä. Neljäs pyyntö laittoi liikkeelle paksun nipun papereita.


Jos kuntalainen ei saa papereitaan, hän voi pyytää avukseen poliisin, joka sulkee etsinnän ajaksi viraston. Paperit sen jälkeen todella kaivetaan esille.


Kyse on siis hyvin mielenkiintoisesta, tärkeästä ja vakavasta asiasta. Asiakaspaperit ovat kuntalaiselle ehkä suorin ja paras yhteys siihen, mitä hallintokoneistossa tapahtuu.


Näyttää kuitenkin siltä, että ihmiset eivät ymmärrä omien asiakaspapereidensa lukemisen merkitystä. Kuntalaisella on oikeus vaatia muutoksia niin sosiaaliosaston kuin terveydenhoidonkin kirjoittamiin asiakirjoihin. Sosiaaliosaston paperit ovat aivan omaa luokkaansa; jos kirjauksia tehtäisiin samaan tyyliin terveydenhoidossa, merkinnät tehnyt hoitoammattilainen saisi välittömästi huomautuksen väärästä toiminnasta.


Omat terveydenhuollon paperini ovat ihania. Niitä lukee mielellään.


Sosiaaliosasto puolestaan muodostaa yhden suuren möykyn, josta puuttuu jäsentyneisyys ja ammatillisuus. Eri ammattikunnat hyppivät toistensa tontille.


Psykologisointi on päivän sana sosiaaliammateissa.


Karstulassa päiväkoti Tippamäessä lastenhoitajan koulutuksen saanut kolmikko kirjoitti peräti kaksi pitkää sepustusta sosiaalityöntekijän käyttöön siitä, kuinka lapset ilmehtivät lastenhoitajien olettaman psyykkisen häiriintyneisyyden takia. Lausunnoissa oli enää kovin vähän jäljellä sellaista, mikä kuuluu lastenhoitajan ammattitaitoon ja koulutukseen.

Täytyy todeta tähän, toiseen psyykkiseen analysointiin ryhtyi enää kaksi lastenhoitajaa. Kolmas ymmärsi jo vetäytyä hankkeesta.



Sosiaaliosasto rakentaa muistiinmerkintöjen ja asiakkaasta antamiensa lausuntojen avulla kuntalaiselle "toiseutta", josta ranskalainen eksistentialistinen kirjailija-filosofi Simone de Beauvoir puhuu. de Beauvoirin mukaan jo pelkästään äitiys yksin riittää työntämään naisen kahleisiin, joita nainen ei voi itse enää säädellä.


Kuntalainen muuttuu itselleen objektiksi, jota hän alkaa tarkkailla. Sosiaaliosaston tuottamat kirjalliset arviot perustuvat tähän manipulatiiviseen lähtökohtaan. Ihminen koetetaan saada häpeämään ja ryhtymään kritisoimaan itseään, itsensä ulkopuolelta.

Seurauksena on itsestä, omista haluista ja tunteista vieraantuminen. Sellaista alamaista on helppo hallita.

Koetan vakuuttaa ihmisiä asiakaspapereiden lukemisen tärkeydestä Tiina Kaarelan foorumilla eroperhe.netissä.

tiistaina, tammikuuta 26, 2010

Virkamies suojautuu linnoitukseen


Intiimi sfääri on suljettu alue, jossa vuorovaikutus on rajoitettua. Kodin intiimiys on vastapaino ja vastakohtakin avoimelle yhteiskunnalle.


Kela ohjeistaa 10.6.2009 antamissaan kirjallisissa ohjeissa virkamiehiään kuinka heidän pitää menetellä, kun toimittajat haluavat tietoja. (AL 25.1.2010) Tieto on avoimen yhteiskunnan perusedellytys. Jättimäinen Kela on sosiaalietuuksien maksajana valtio valtiossa, monopoli, jonka ei tarvitse mittauttaa suosiotaan. Kodin intiimi sfääri valuu Kelaan.


Kelan virkamies on oman alansa asiantuntija, mutta hänen pitää ohjeiden mukaan vaieta oman laitoksensa asioista. Ohjeet kannustavat salailemaan.


Yksityisyys on myös kodin idea.


Kodissa intiimiys legitimoidaan. Sieltä sitä voidaan siirtää muuallekin yhteiskuntaan. Intiimistä sfääristä on vaikea nostaa epäoikeudenmukaisuuksia julkisuuteen arvioitavaksi, sillä yksityisyydessä kaikki on piilotettua. 


Kelan edustama virkamies- ja asiantuntijavalta on eräs intiimin sfäärin muoto. Sosiaalityöntekijä tekee lasten kiireelliset eli vastentahtoiset huostaanotot nimenomaan intiimissä sfäärissä, jossa virkamiehen ei tarvitse asettaa haluaan ja päätöstään ulkopuolisten arvioitavaksi.


Virkamiehetkin sortuvat siihen, että he arvioivat lastensuojelulain kuvaavan intiimiä sfääriä, ei avointa yhteiskuntaa.


Lastensuojelulaki puhuu paljon siitä, että lapsilla ja perheillä on oikeus yhteiskunnan palveluihin eli avohuollon tukitoimiin, mutta käytännössä virkamiesten on lupa tehdä lastensuojelutyötä intiimistä sfääristä versovien asenteiden mukaan. Intiimissä sfäärissä ei tietoa tarvitse tarkastella kriittisesti.


Ei ole yllättävää, että lastensuojelun kirjaamiskäytännöissä eli asiakaspapereihin tehdyissä merkinnöissä on paljon huomautettavaa. (Päättömyyksiä, kohtuuttomuuksia, törkeyksiä.) Tiedon käsite on lastensuojelussa erilainen kuin muualla yhteiskunnassa. Se johtuu siitä erosta, joka on kodin ja yhteiskunnan välillä.

Koti on turvaton paikka. Tämä ajatus leimaa suomalaista hallintoa. Jostain syystä.

Käynnistin Tiina Kaarelan eroperhe.netissä keskustelun siitä, kuinka kuntalaisen kannattaa lukea ne asiakaspaperit, joita sosiaalitoimi on hänestä kirjoittanut.

Julkisuus puraisee




Suureksi ilokseni ja myös pieneksi yllätyksekseni voin kuuluttaa, että eräs mielenkiintoinen huostaanottotapaus on pääsemässä suureen kaupalliseen julkisuuteen.


Uskon, että haastattelun julkaisemisen jälkeen Jyväskylän lastensuojelu ei uskalla edes mainita perheen nimeä kammioissaan. Avoimesti esiintyvästä perheestä tulee varmasti tabu sosiaalikoneiston virkamiesten keskuudessa.


Käsittelin ja pakkasin viime yönä puoli kahteen saakka valokuvia juttua varten. Lähetin niitä sähköpostitse näytteeksi toimittajalle.


Lehti käyttää minun valokuvaamiani otoksia ja varmaan jotain löytynee perheen kotialbumistakin. Näin on pakko tehdä, koska perhe asuu [tähän iski sensuurisormeni väliin, sillä perhe haluaa pysyä tunnistamattomana mahdollisimman pitkään. Perhe joutuu ottamaan huomioon sen, että sosiaalikoneisto ryhtyy taistelemaan heitä vastaan, vaikka onkin jo kyseisen huostaanoton jo hävinnyt].
 Toimittaja soitti minulle eilen hiukan ennen viittä. Suloinen ihminen.

Olin juuri lähdössä viemään poikaani painiharjoituksiin. Lopulta seisoin vielä painimatollakin puhelin kädessäni ja pyysin valmentajalta kynää ja paperia kirjoittaakseni toimittajan yhteystietoja. Sovimme, että sähköpostitan vielä samana iltana näytteeksi valokuviani, mutta menimme silti poikani kanssa painista vielä laskettelurinteeseen.


Juoksen aina rinnettä ylös, hissilinjan vieressä. Nousen samaa matkaa ylös, kun poikani on hississä.


Joskus touhuni, tai pitäisikö todeta hyvältä vaikuttava kuntoni, herättää ihmetystä. Ylämäkijuoksu kun saattaa vaikuttaa rankemmalta kuin se onkaan.


Mukava toimittaja olisi ollut valmis matkustamaan luokseni heti tänään, mutta sitten aloimme laskea siihen käytettyä aikaa. Hänellä olisi mennyt lähes päivä pelkästään ajamiseen. Ja minullahan on sitä paitsi vain kuvat; haastattelun hän tekee itse haastateltavan kanssa.


Minua viehätti se, että lehden toimituksella on selvästi hyvät mahdollisuudet matkustaa, mennä paikan päälle, ihmisten luo. Tämän lehden toimittajilla on lupa siihen.



Kaikissa lehtitaloissa ei ole avoin ja suora ote juttuaiheisiin ja lähteisiin. Vihtiläinen, Nummelassa sijaitseva Karprint Oy kauniisti ilmaistuna hillitsee toimittajien työntekoa. Yritys edellyttää, että haastattelut tehdään puhelimitse. Puhelinkeskustelu on toisinaan kalpea aavistus siitä, mitä haastattelusta voisi tulla kasvokkain.


Koska toimittaja ei saa matkustaa, Karprint Oy joutuu jatkuvasti pyytämään käyttöönsä kuvia haastateltavien kotialbumeista. Eihän muuta kuva-aineistoa ole. Kuvituksen hankkiminen on toimittajalle suuri päänvaiva. On todella taiottava tyhjästä. Ja siinä on kyse kahden eri ammatin hoitamisesta.


Värikkäitä aikakauslehtiä kustantavassa lehtitalossa ei ole valokuvaajaa. Talon ainoita kameroitakin on toimittajien jonotettava. Kertoo paljon siitä, kuinka eristäytynyt yritys on.

Omien toimittajien liikkuminen avoimessa maailmassa, tavallisilla juttumatkoillaan, koetaan yrityksessä uhaksi.

sunnuntaina, tammikuuta 24, 2010

Viina korvaa seksin


Ystäväni on alkoholisoitunut kuluneiden vuosien aikana. Se on tapahtunut vähitellen, juominen on vain koko ajan pysynyt bilekulutuksen mukaisena. Vapaa-aika on omistettu käytännössä juomiselle, vaikka ystäväni kutsuisikin asiaa joksikin toiseksi. Ja usein hän mieluiten vaikenee koko asiasta.


Mielestäni ihmiset, joilla on voimaa ja näkemystä, ovat velvoitettuja auttamaan lähimmäisiään, tavalla tai toisella.

Väitän, että apua tarvitsevan ei tarvitse sitä itse osata pyytää, vaan apuun olisi riennettävä ilman tilausta. Auttaa kun voi niin monella tavalla, mutta toki se on aina tehtävä siten, että itse ongelma nimetään reilusti ääneen. Alkoholismia eikä muitakaan elämän ongelmia pidä naamioida joksikin muuksi.


Ystäväni on minulle rakas. Tästä kirjoituksestani hän varmasti hiukan tyrmistyy, vaikka reipas ja avoin ihminen onkin. Luulenpa, että olen ainoa, joka on puhunut hänelle asiasta vakavasti. Puhetapa alkoholista on todella omituinen.


Alkoholi on hänen paras ystävänsä.

Erittäin kiinnostava ja samalla tietenkin kauhistuttava piirre alkoholismissa on, että siihen sairastunut rupeaa järjestelemään kaikkea elämäänsä siten, että hän turvaa juomisen. Se on tärkeintä, vaikka tämäkin ystäväni tekee kolmivuorotyötä, hankkii samalla lisäkoulutusta ja on takuulla alansa huippuammattilainen.


Alkoholisti saattaa tarrautua työhönsä epätoivoisestikin, koska se on hänelle elinehto elämänsä rakenteiden ylläpitämisessä. Alkoholisti tietää, että työttömäksi jouduttuaan hänelle kävisi todella huonosti. Siksi puheita hallitsee työ. Vapaa-ajastahan ei huvita puhua.



Minä luulen, että alkoholista on tullut myös hänen seksikumppaninsa. Hämmästelin, kun hän kertoi pitkäksi venähtäneestä viikonlopusta, jolloin hän oli ollut monta yötä poissa kotoa, kierrellyt kavereidensa luona.

Odotin mielenkiintoista tarinaa uusista seksikokemuksista. Niitä oli kertynyt täsmälleen nollasekuntia. Soimasin häntä: "Sä näet noin paljon vaivaa kulkeaksesi ja juhliaksesi, mutta sinulle riittää pelkkä viina."


Samaisella ystävälläni on kaatotilastoissaan varmasti [hm... tämän lukumäärän jätän kyllä nyt sanomatta] miestä.

Viina on vienyt hänet siis todella huonoon kuntoon. Fantasiaksi orgasmista riittää se, että Kossupullon surahtaa auki. Alkoholi valtaa pikku hiljaa yhä suuremman aseman suurkuluttajan elämässä. Se korvaa seksin.


Kauhistuttavaa on, että alkoholisti ei huomaa ja tajua tuota itse.


Eräs tuttavani, sanotaan häntä vaikka Lilliksi, vietti koko kesälomansa Rovaniemen terasseilla, vaikka uusi kuuma rakastaja odotti Italiassa. Italiaano oli tutustunut häneen Lapissa ja he olivat viihtyneet hyvin sängyssä.

Komea ja kiihkeä ori lähetti hänelle lentoliput, mutta mimmi nautti kuumasta kesästä kavereiden kanssa kotikaupungin juottoloiden terasseilla, jonne hän asettui jo puolenpäivän aikaan.

Uskomaton tarina!


Lilli ei tuntunut asiasta kertoessaan edes harmittelevan kovin paljon sitä, että jäi Italian reissu käymättä. Minä kuuntelin ihmetellen. Aika oli kulunut juomisen parissa niin sujuvasti, että hän ei ollut edes pysähtynyt miettimään sitä, milloin astuisi lentokoneeseen. Italiaano oli toki soitellut typylle muutamia kertoja ja kysellyt missä hän viipyy.



Alkoholi takaa ainutlaatuisen nautinnon.

En ole koskaan ollut niin lähellä kokemusta vanhainkodista kuin tarkkaillessani alkoholisoituneen miehen viipyilevää stondista. Voin todeta, että olen nähnyt vanhainkodin! Mies ei tajua itse asiaa edes harmitella, sillä känninen ja krapulainen olo vetävät koko kehon, aivoja myöten, veltoksi ja tahmeaksi. Stondis on tuossa vartalossa siksi poikkeustila.


Vartalo ei kykene
ja aivotkin
ovat pilalla

Seksuaalisen kyvyn ja halun lisäksi viina sumentaa myös aivot. Eräs ystäväni on kipuillut jo monta viikkoa sen vuoksi, että hänen luokseen saapui hänen rakastajansa, joka on koko pitkäksi venähtäneen vierailun ajan ollut kyvytön ja voimaton muisto vain.

Ystäväni, terveydenhuollon ammattilainen, totesi minulle, että mies on onnistunut juomaan pikkuaivonsa pilalle.


Minä olen sanonut alussa mainitsemalleni ystävälleni pari kertaa, missä on säihkyvä ja se ihana ennakoimaton, yllätyksellinen ajattelukykysi. Ystäväni on ollut loistavan taitava kaikenlaisessa provosoinnissa, yllyttämisessä ja asioiden nurinpäin kääntämisessä. Nyt epäilen, että hän ei enää kykene moiseen.



Seurassa hän haltioituu siitä, että hänellä on juotavaa.



Rakastan ystävääni, mutta viina on välissämme. Homma menee niin, että ystäväni ei tavallaan pidä minua luotettavana, koska minulla ei ole alkoholistin intohimoa viinaan. En kuulu seurapiiriin sen täysivaltaisena jäsenenä. Kohtuukäyttäjistä tulee alkoholistin mielestä harmillisia.



Ystävälläni oli pitkään ihana reipashenkinen poikaystävä. Hillittömän kovakuntoinen urheilija, joka vieläpä puuhaili kaikenlaisten kiinnostavien miehisten harrastusten ja töiden parissa. Mikä namu siis!

Ystäväni heitti hänen tavaransa kolmannen kerroksen parvekkeelta alas. Myös sen olohuoneen ihastuttavan lohenpunaisen marmorisen pöydän kannen. Ystäväni ilmoitti halustaan erota noin tökerösti - ja epätoivoisesti.
 Mies kun ei osaa kunnolla juoda loppuun edes yhtä siideritölkkiä.



Alkoholistiystäväni oli tuskastunut siihen, että hän koki miehen raittiuden rajoittavan häntä. Mies ei takuulla koskaan moralisoinut häntä juomisesta. Hän vain elää tervehenkisesti, kuntoaan ja kehoaan vaalien.



Ystäväni puolestaan halusi turvata ympäristönsä alkoholia varten.

Avasin kommentointimahdollisuuden! Kirjoittakaa! Tuoreimpia, alle kaksi vuorokautta vanhoja tekstejä voi kommentoida ilman ennakkotarkastusta. -Kommentti tulee heti näkyviin. Rekrytoin äsken erään kaverini valvomaan kanssani kommentointia. Hän myös karsii vanhojen kirjoitusten kommenteista joitakin turhautumia pois. PS. Näyttää kestävän Bloggerin puolella tämä kommentoinnin avaaminen... En tiedä milloin se on käytössä.

tiistaina, tammikuuta 19, 2010

Sossu herkuttelee joukkoitsemurhalla

Olen kahdessa aiemmassa kirjoituksessani kertonut siitä, kuinka kotikunta on pitkään syyttänyt erästä perhettä joukkoitsemurhasta. Sosiaalityöntekijät siis tempaisivat jostain väitteen, että vanhemmat aikovat murhata omat lapsensa, koska heidän esittämänsä aiempi syyte oli kumoutunut asiantuntijoiden tutkimuksissa.


Sosiaalityöntekijä Sahtinen-Pahvinen oli ryhtynyt syyttämään vanhempia pedofiliasta, koska lääkäri oli löytänyt maalaistalon lapsen alushousuista eläimenkarvan. Lääkäri kirjasi karvan, mutta ei välittänyt edes säilyttää sitä ja tuhosi siten ainoan todisteen.


(Käytän tässä tekstissä sosiaalityöntekijöistä nimiä "Sahtinen-Pahvinen" ja "Kukkulakojootti".)


Eri asiantuntijat tutkivat lapset, eikä mitään tukea pedofiliasyytökselle löydetty.


Silti Sahtinen-Pahvinen piti jatkuvasti vireillä syytöstään seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hän markkinoi Jyväskylässä toimivalle lastensuojelun moniammatilliselle työryhmällekin hyväksikäyttösyytöksiään. Hän kiikutti lukuisista eri "asiantuntijoista" koostuvalle ryhmälle tiedon, että poliisi tutkii pedofiliaepäilyä, mutta ei sitä, että poliisi oli jo lopettanut tutkintansa, koska mitään merkkiä hyväksikäytöstä ei ollut löytynyt.


Sitten sosiaalityöntekijät keksivät alkaa syyttää joukkoitsemurhasta. Se on niin vakava asia, että sossujen olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus, eikä tyytyä keskenään juonimaan "tiedon" avulla.



Äänekoskella työskentelevä asianajaja Aila Vuorenmaa-Palmio laati Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle selityksen, kun kotikunta oli hakenut lapset kiireellisesti huostaan suoraan kesken hoitopäivän heidän päiväkodistaan.

Myöhemmin samalle päivälle sosiaalityöntekijät olivat jo pari viikkoa aiemmin ovelasti järjestäneet vanhemmille viattoman kuuloisen lastensuojelun palaverin. Siellä vanhemmat saivat kuulla, että lapset oli jo aamukymmeneltä napattu päiväkodista kiireellisesti huostaan ja he ovat jo kaukana sadan kilometrin päässä lastenkodissa.


Kiireellinen huostaanotto on lapsen turvallisuuden turvaamista varten, mutta tässäkin nähtiin, että sitä käytetään suunnitelmallisena aseena vanhempia vastaan. Sosiaalityöntekijät ajoittavat jopa kiireellisenkin huostaanoton omien tarpeidensa, ei lasten tarpeiden mukaan. Siksi sana "kiireellinen" on harhaanjohtava määrite.


Vuorenmaa-Palmio kirjoittaa:


Väite murhatuksi tulemisesta on pahin vaaranuhka, mikä lasta voi kohdata. Se on sellainen uhka, joka viimeistäänkin täyttää kiireellisen sijoituksen kriteerit ja oikeuttaa päätöksentekijät syrjäyttämään vanhempien kuulemisen. Viranomainen ei saa esittää väitettä sellaisen uhan olemassa olosta ilman vakuuttavaa näyttöä väitteensä tueksi.


[Sosiaalityöntekijät] Sahtinen-Pahvinen ja Kukkulakojootti ovat laittaneet näkemyksen joukkoitsemurhan uhkan käsillä olosta asiantuntijatyöryhmän nimiin.

Olen pyytänyt Sahtinen-Pahvisen esittämään dokumentin, josta asiantuntijatyöryhmän näkemys ilmenee. Sahtinen-Pahvinen on toimittanut minulle asiasta 2.11.2008 laatimansa selvityksen. Se ei sisällä pyytämääni dokumenttia. Hallinto-oikeudelle he ovat esittäneet moniammatillisen asiantuntijatyöryhmän lausunnon (vastineen liite 4.). Kuten kyseisestä asiakirjasta voidaan nähdä, siinä ei ole mainintaa joukkoitsemurhan uhkan käsillä olosta.


Suomi on oikeusvaltio. Se merkitsee sitä, että viranomaisten tulee perustella kansalaisia koskevat päätökset. Perustelut on kirjoitettava avoimesti ja rehellisesti. Perusteluissa on mainittava selkeästi ne tosiasiat, joihin päätös perustuu. Koska lapsen kiireellisessä sijoittamisessa puututaan perheen yksityisyyteen ja perhe-elämään kaikista rajuimmalla tavalla, on päätös perusteltava kunnolla. Näytön on oltava selkeää faktanäyttöä. Sellaista näyttöä eivät Sahtinen-Pahvinen ja Kukkulakojootti ole esittäneet.


Sahtinen-Pahvinen ja Kukkulakojootti ovat selitelleet, mihin "työntekijöiden pelko laajennetun itsemurhan mahdollisuudesta pohjautuu". Selittelyä on paljon, mutta faktoja väitteiden tueksi ei ole esitetty minkään vertaa. Sahtinen-Pahvinen ja Kukkulakojootti toteavat vastineessaan että "äiti on aiemmissa yhteyksissä puhunut siitä, kuinka Jeesus/Jumala voi noutaa heidät luokseen".


Vastineessa ei kerrota, milloin väitetyt puheet ovat tapahtuneet. Minua varten 2.11.2008 laatimassaan vastineessa Sahtinen-Pahvinen sanoo, että kyseessä ovat olleet palaverit 21.3.2007 ja 30.3.2007 (vastineen liite 3). [Perheen äiti] olisi palavereissa sanonut, että "elokuuhun on niin pitkä matka, ettei tiedä ovatko he enää hengissäkään vai onko Jumala jo noutanut heidät" ja "että elokuuhun mennessä Jeesus on ehkä jo tullut ja noutanut heidät".


Pyydän hallinto-oikeutta kiinnittämään huomiota siihen, että edellä mainittuja palavereita on selostettu Sahtinen-Pahvisen laatimassa asiakaskertomuksessa kyseisten päivien kohdalla. Palavereissa käytyjä keskusteluja on selostettu varsin laajasti ja tarkasti. Sellaisista [lasten äidin] sanomisia kuin mitä Sahtinen-Pahvinen nyt väittää kyseisinä päivinä tapahtuneen, ei ole päivien kohdalla kirjattu. Kyseisten palaverien kirjauksista ei löydy vähäisintäkään viitettä siihen suuntaan, että Sahtinen-Pahvinen tai muutkaan palaveriin osallistuneet olisivat nähneet [lasten äidin] tai [lasten isän] käytöksen tai sanomisen herättäneen pelkoa joukkoitsemurhasta.


Edellä mainittu menettelytapa, jossa päätöksiä perustetaan sosiaalityöntekijöiden henkilökohtaisiin näkemyksiin ja antipatioihin ilman että on olemassa faktoja päätösten perusteeksi, on ollut tyypillistä viranomaistoimintaa [perheen] asiassa. Väite joukkoitsemurhan uhkan käsillä olosta on heitetty kiireellistä sijoitusta koskevaan päätökseen ilman näyttöjä. Näyttöjä alettiin keksiä vasta päätöksenteon jälkeen.



Näytön jälkikäteinen löytyminen on ollut mahdotonta, koska joukkoitsemurhan uhkaan viittaavaakaan ei ole todellisuudessa tapahtunut eikä sellaisen uhkan olemassa oloa ole koskaan dokumentoitu.


Dokumentaation puutetta on selitelty sillä, että "joukkoitsemurhaan viittaaminen on niin raju väite, ettei sellaista ole sellaisenaan haluttu asiakirjoihin aiemmin kirjata, ennen kuin nyt, kun uhka koettiin hyvin voimakkaana ja välittömänä, vaikka asiasta on keskusteltu aiemminkin".



Vanhempien ja lasten oikeusturvan toteutuminen edellyttää tapahtumien kirjaamista totuuden mukaisesti eikä sen mukaan miten lastensuojelun sosiaalityöntekijä haluaa tapahtumat kirjata. Ottaen huomioon Sahtinen-Pahvisen voimakkaan negatiivisen asenteen [perheen nimi] kohtaan ja pyrkimyksen lasten huostaanottoon heti kun perusteet löytyvät, ei ole uskottava väite, että hän olisi halunnut jättää kirjaamatta niin vahvasti huostaanoton puolesta puhuvan seikan kuin mitä joukkoitsemurhan uhka on.


Vastineessa käytetään lyömäaseena [perhettä] vastaan heidän uskonnollista vakaumustaan. Sahtinen-Pahvinen ja Kukkulakojootti väittävät, että [vanhemmat] olisivat uskonnollisen vakaumuksensa vuoksi ajautuneet epätoivoisiin tekoihin yrittäessään pelastaa lapsensa Jumalalle. Suomessa on uskonnonvapaus ja eikä [vanhempia] saa syyllistää heidän uskontonsa vuoksi.


Sosiaalityöntekijöillä ei sitä paitsi näytä olleen alkeellisintakaan tietoa [vanhempien] tunnustaman uskonnon sisällöstä. [Vanhempien] uskontoon ei kuulu itsensä tai lasten tai kenenkään muunkaan murhaaminen. [Vanhemmat] vastustavat kaikkea väkivaltaa. Väite siitä, että [vanhemmat] pelastaisivat lapsensa saatanan kynsistä laajennetun itsemurhan kautta on sosiaalityöntekijöiden mielikuvituksen tuotetta.


Väite joukkoitsemurhan olemassa olosta perustuu siis sosiaalityöntekijöiden nyt tekemään tulkintaan [lasten äidin] väitetyistä sanomisista puolitoista vuotta sitten, joita sanomisia ei ole koskaan kirjattu ja joita sanomisia ei koskaan aikaisemmin ole tulkittu joukkoitsemurhan uhkaksi. Väite joukkoitsemurhan uhkan käsillä olosta on kerta kaikkiaan toteennäyttämätön.


Vastineessaan sosiaalityöntekijät väittävät taas kerran, että [vanhemmat] ovat vastustaneet kaikkia viranomaisten ja ammattilaisten auttamisyrityksiä. Väite on totuudenvastainen, kuten jo aiemmin on esitetty. Siinäkin tapauksessa että väite olisi totta, se ei olisi oikeuttanut päätöksentekijöitä jättämään vanhempien mielipidettä ja käsitystä selvittämättä.

maanantaina, tammikuuta 18, 2010

Kotikunta sotii lasten kanssa


Asianajaja Aila Vuorenmaa-Palmio avusti pitkään perhettä, jota syytettiin muun maussa joukkoitsemurhasta. Muutkin syytökset perhettä vastaan ovat olleet aivan yhtä kahjoja.



Kotikunnan sosiaalityöntekijöiden suorittama lastensuojelu on nähtävästi vain yksiselitteisesti ryhtynyt kilpailemaan tämän perheen kanssa siitä, kumpi voittaa.




Seuraavassa kirjoituksessani kerron, kuinka Vuorenmaa-Palmio kirjallisesti perustelee sen, että sosiaalityöntekijöiden esittämälle ja hengissä pitämälle joukkoitsemurhaväitteelle ei ole mitään perustaa.



Tässä kirjoituksessani pohdin tällä kertaa vielä vain sitä, mikä on huostaanoton tausta tässä perheessä. Muut lastensuojelun kohteeksi joutuneet löytänevät selostuksestani yhdistäviä tekijöitä, kun tarkastelevat omaa tapaustaan.



Jo nyt voin ilokseni jälleen vihjaista, että sossut ja lastensuojelu ovat jo hävinneet julistamansa sodan tätä perhettä vastaan.



Kuulostaa ehkä optimistiselta, mutta väittäisin, että lasten vapautumiseen on vaikuttanut jopa se, että niin monet ihmiset ovat käyneet kirjoittamassa harmistuneisuudestaan Suomi24:n keskusteluketjuun, jossa perheen lasten kohtalosta on puhuttu. Kirjoittaminen eli julkinen puhe vaikuttaa. Virkakoneisto on osoittanut pelkäävänsä sitä eli avoimuutta.



Tiedän, että huostaanottojen purkaminen ei ole niinkään juridiikkaa, vaan yksittäisten ihmisten välistä raadollista taistelua. Manipulaatiota. Hallinto-oikeus päättää komeasti ottaa lapsen huostaan, mutta lopulta samainen monimutkainen byrokraattinen päätös puretaan sen takia, että sosiaalityöntekijät huomaavat häviävänsä enemmän huostaanoton jatkamisen takia.




Kyse on siis virkamiesten aseman turvaamisesta eli virkamiesten onnesta ja turvallisuuden tunteesta.



Ei lapsista, ei edes huostaanoton purkamisvaiheessa.




Merkitystä on vain sillä, että sossu kokee voivansa säilyttää saavutetut etunsa ja asemansa työpaikallaan, kunnan sosiaaliosastossa. Että hän ei menettäisi kasvojaan.



Kyse on enää lasten palauttamisesta omaan kotiinsa siten, että se aiheuttaisi mahdollisimman vähän haittaa ja ongelmia kunnan ja kuntayhtymän virkamiehille. Tämä vaurioiden minimointi toki nimetään siten, että sosiaalityöntekijät ja muu kunnan sosiaalikoneisto haluavat turvata lapsille hyvin suoritetun kotiinpaluun, tai jotain...



Koneistonhan ei tarvitse kunnolla edes perustella aikeitaan. Kotikunta ja lapsista hyvää, vakaata tulovirtaa nauttivan perhekodin sijaisvanhemmat tahtovat pomminvarmasti viivyttää lasten palauttamista niin pitkään kuin ikinä kehtaavat.



Viivytystaistelu on enää heidän ainoita aseitaan. Viivytystaistelussa on myös heidän ainoa toivon kipinänsä. Lapsia kun pitää pikku hiljaa sopeuttaa takaisin omaan kotiinsa. Omaan kotiinsa! Sopeuttaa siis omiin vanhempiinsa.



Kotikunnan sossut myöntävät tällä tavalla sen, että he ovat yrittäneet kaikin tavoin vieraannuttaa lapset omista vanhemmistaan, omasta kodistaan. Se on täysin päinvastoin kuin lastensuojelulaki edellyttää.



Niinpä ei ole mitenkään kummallista, että perhetukikoti Mattilassa myönnetään ihan ääneen se, että laitoksen on tarkoitus etäännyttää lapset ja heidän vanhempansa toisistaan.



Sekin on muuten laitonta, mutta lastensuojelulaitokset saavat toimia itseriittoisesti. Niitä ei valvo käytännössä kukaan.



Pakko kysyä, että mihin lapsia sitten ei tarvitsisi sopeuttaa, jos sossu luokittelee kaikkein läheisimmät ja tutuimmat asiat lapsille "vieraiksi". Ai niin, sossujen itsensä suorittamiin konemaisiin ja äkkinäisiin koukkauksiin, ihmisten arvon polkemiseen, epäoikeudenmukaisuuteen ja epäinhimillisyyteen lapsia ei tarvitse sopeuttaa. Sossut voivat siekailematta toimia äkillisten halujensa mukaan.



Sossujen mielestä lapsia ei tarvinnut ollenkaan sopeuttaa esimerkiksi siihen, että he kiireellisen huostaanoton avulla riistivät samat lapset ennalta arvaamatta ja raa'an äkillisesti pois omasta rakkaasta elämänpiiristään. Maalaislapset siirrettiin välittömästi kiireellisessä huostaanotossa suoraan päiväkodista kauas omasta kotipitäjästään, Jyväskylään.




Olisi kunnan lastensuojelulle suuri helpotus, jos nämä huostaanotetut lapset tajuaisivat vihdoinkin romahtaa henkisesti ja osoittaa näin, että huostaanotto olikin ihan aiheellinen.



Kotikunta toivoo aivan samasta syystä myös sitä, että vanhemmat ymmärtäisivät osoittaa vihdoinkin joitakin merkkejä siitä, että hehän on mielenvikaisia psykopaatteja, joilta on pakko ottaa lapset pois.



Mitä pitempään lapset ovat perhekodin vankeina, sitä varmemmin voi sossulogiikankin mukaan joitakin ongelmia perheessä ja sen jäsenissä ilmetä...



Kun sossu ei enää muuta voi, hän rupeaa toiveikkaana odottamaan, että ihmisten psyyke ei enää kestä.



Toki niin sossut kuin etenkin heidän kannustamansa sijaisvanhemmat voivat ryhtyä vääntämään kaikenlaisia väitteitä lasten psyykkisestä terveydestä, joka ei kestäisi kotiinpaluuta. Aivan. Kotikunta otti nämä lapset kiireellisesti huostaan näyttävästi suoraan päiväkodista, jonka jälkeen kului yli vuosi, kun he pääsivät ensimmäisen kerran käymään kotonaan.



Pienet maalaislapset joutuivat asumaan puoli vuotta Jyväskylässä rauhattomassa lastenkoti Mattilassa. Lasten täytyi luopua rakkaista puuhistaan, kuten esikoulusta ja seurakunnan päiväkerhosta. He takuulla kaipasivat myös päiväkotiinsa, vaikka siellä kolme hoitajaa oli liittoutunut lapsia vastaan. Lastenhoitajan koulutuksen saaneet hoitajat näkivät vaivan, että he kirjelmöivät kunnan lastensuojelulle lasten ja perheen "heikkouksista".



Kotikunnan sossu otti lapset kiireellisesti huostaan siksi, että hän halusi turvata psyykkistä tukea ja hoitoa ainakin toiselle näistä sisaruksista. Heh, heh. Lapsille ei järjestetty lastenkoti Mattilassa edes alkeellisinta viriketoimintaa, kuten mahdollisuutta osallistua esikouluun ja päiväkerhoihin. Puhumattakaan siitä, että lapset olisivat saaneet muka jotain psykiatrista hoitoa...



Ja kyllä sossu, niin epäpäteväksi kun on sittemmin koulutuksensa vuoksi osoittautunutkin, hyvin itsekin tietää sen, että lastenkodissa asuminen vaatii lapselta erityistä psyykkistä vahvuutta.



Olen lukenut näiden lastenhoitajien ulostamat tekstit, ja voin kertoa, että ne ovat uskomattomia. Kammottavia. Hyvin hämmästyttäviä, monestakin syystä. Lastenhoitajat ottivat oikeudekseen ryhtyä kyhäämään hyvin outoa psyykkistä arviota "perheen tilasta". Huh, huh. Sosiaalityöntekijät käyttivät oitis näitä lastenhoitajien kirjallisia väitteitä perhettä vastaan.




Sosiaalikoneistossa valta pääsee kehittymään entistäkin pelottavammaksi, kun sen työntekijät ryhtyvät tekemään salaista ja tarkoitushakuista yhteistyötä, jonka he tahtovat piilottaa ja vaieta.



Perheen kotikunnan sosiaalityön väitteet ja otteet ovat olleet sellaisia, että ne eivät ole mitään muuta kuin totalitaristisen valtion työskentelytapoja. Ne eivät missään tapauksessa kuulu vapaaseen, tasa-arvoiseen ja demokraattiseen yhteiskuntaan, eli siihen yhteiskuntamalliin, jossa tämäkin perhe on luullut kiireelliseen huostaanottoon asti eläneensä.




Syytökset ovat olleet vainoharhaisia tähän tyyliin, että perhehän saattaa suunnitella vaikka joukkoitsemurhaa esimerkiksi juuri nyt, mistäs me voisimme sen tietää...



Asetelma on sama kuin silloin, kun ihminen menee hammaslääkäriin paikkauttamaan reikää hampaassaan. Hammaslääkäri saattaa kyllä paikata hampaan, mutta pääosa hänen ajastaan kuluu siihen, kun hän diagnosoi potilaastaan migreenin, paniikkihäiriön, ahtaanpaikan kammon, korkean verenpaineen, keuhkoahtauman ja suonikohjut.



Suu ammollaan tuolissa makaava potilas alkaa ihmetellä hammaslääkärin otteita.



Hammaslääkäri kokee siksi velvollisuudekseen diagnosoida asiakkaastaan myös täydellisen kyvyttömyyden tehdä yhteistyötä lääkärin kanssa.


sunnuntaina, tammikuuta 17, 2010

Sossu tunnusti syyttäneensä joukkoitsemurhasta

Sosiaalityöntekijöiden väitteet ovat pahimmillaan niin karkeita ja julmia, että niistä on vaikea kirjoittaa. Ne kun eivät ole siitä todellisuudesta, jossa me elämme. (Kuvassa: Maggie Q for Peta.)


Joukkoitsemurha on syytös, jolla on kaikin tavoin rajoitettu erään perheen huostaanotettujen lasten ja heidän vanhempiensa välistä yhteydenpitoa.


Kului yli vuosi, kun pienet lapset pääsivät ensi kerran käymään kotonaan kiireellisen huostaanoton jälkeen. Lapset piipahtivat siellä parin tunnin ajan sijaisvanhempiensa kanssa. Sen jälkeen he joutuivat jättämään jälleen kotinsa ja lähtemään takaisin sijaiskotiin, joka on laitosmainen perhekoti.

Se sijaitsee yli 300 kilometrien päässä lasten kotoa.

Lapset saavat puhua puhelimessa vanhempiensa kanssa edelleen vain pari kertaa viikossa.


Kirjoittanen huomenna blogiini joukkoitsemurhaväitteestä. Käytän lähteenäni oikeudelle toimitettuja papereita. Perheen asianajajana toiminut, Äänekoskella työskentelevä Aila Vuorenmaa-Palmio tarkastelee kohuväitettä Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle toimittamassa selityksessään, jonka hän teki kiireellisen huostaanoton takia.


Perheen kohtalo on vielä avoin, lasten huostaanoton purkuprosessi on kesken, joten kaikki pelkäävät lasten puolesta.


Arvaamatonta ja pitelemätöntä valtaa voivat käyttää edelleen niin kunnan sosiaalityöntekijät kuin lasten sijaisvanhemmatkin. Sijaisvanhemmilla on pelissä suuret rahat; heidän perhekotinsa laskuttaa taatusti suolaisesti lasten hoitamisesta, sillä se mainostaa olevansa kykenevänsä vastaanottamaan psyykkisesti vaurioituneita lapsia.


Arvelen, että lasten vapauttamisprosessi kiihtyy sitä kuumemmaksi, mitä lähemmäs kotiinpaluuta päästään. Bisnestään pyörittävät sijaisvanhemmat tulevat esittämään vielä kiinnostavia temppuja, joilla he yrittävät pitää tämän perheen pienet lapset mukana laskutuksessaan.


Myös sosiaalityöntekijät koettavat manipuloida ja lannistaa vanhempia, he tulevat käyttämään hyvin rankkoja psykologisia keinoja vanhempien innon ja energisyyden taltuttamiseksi. Se kun näyttäisi olevan se viimeinen keino, johon sossut voivat enää turvata.

He ovat jo menettäneet pelin, he ovat hävinneet ja nämä lapset palaavat pian kotiin.

Sen tietävät sisimmässään niin sossut kuin perhekotiyritystään hoitavat bisnesvanhemmatkin.


Lasten vapautumista muuten enteilee se, että eräs pikku kunnassa työskentelevistä sosiaalityöntekijöistä joutui tunnustamaan, että nimenomaan juuri hän oli esittänyt väitteen joukkoitsemurhasta. Hän myönsi omaa-aloitteisesti asian vanhemmille, kun hän tuli huostaanotettujen lasten kotiin kotikäynnille, tekemään tupatarkastusta.


Asetelma on ollut ihan takuulla se, että hänen oli pakko tunnustaa, koska toiset sosiaalityöntekijät olivat sitä vaatineet. Hän tuskin tunnusti siksi, että tieto on vanhemmille tärkeä tai että hän rakastaisi avoimuutta ja rehellistä prosessia.


Kollegat eivät halunneet, että heidät yritettäisiin laittaa väitteestä vastuuseen. He ovat havainneet, että joukkoitsemurhaperheen lasten huostaanottohan taitaa olla kulkemassa kohti loppuaan, joten he koettavat pestä kätensä niistä asioista ja rikkeistä, mistä enää voivat.


Oli pieni yllätys, että syytöksen oli esittänyt juuri tämä sossu. Hän on alallaan hyvin kokenut, iältään jo vanhempi ja kollegoidensa arvostama.


Ja hänen osallisuutensa alkaa näyttäytyä suorastaan surkuhupaisena ja säälittävänä töpeksintänä, kun otetaan huomioon, että hän on lastensuojelussa erityssosiaalityöntekijä, jonka palveluita kuntaan ostetaan Jyväskylästä.


Kammottavan vivahteen hänen toimintaansa antaa se seikka, että hänen työnsä toimenkuvaan kuuluu Jyväskylässä sellaisten ihmisten auttaminen, jotka tarvitsevat apua ongelmiin, joita he ovat kohdanneet sosiaalivirkamiesten kanssa asioidessaan.


Uskon ja vähän jo tiedänkin, että joukkoitsemurhalla herkutellut sossu joutuu väitteestään vielä monenlaiseen vastuuseen.

Kerron huomenna, asianajaja Aila Vuorenmaa-Palmion kirjoittamaa selitystä referoiden, kuinka helppo tuollaisia väitteitä on lastensuojelussa kyhätä.


Ja muistutan vielä, että sen avulla kotikunta on voinut koko tähän saakka kestäneen huostaanoton ajan ankarasti rajoittaa ja suoranaisesti estääkin huostaanotettujen lasten ja heidän vanhempiensa välistä yhteydenpitoa.


Niin, ja tässä lienee tarpeen nyt huomauttaa siitäkin, että mitä joukkoitsemurha oikein tarkoittaa. Se tarkoitti myös tämän pöyristyttävän väitteen esittäneelle sosiaalityöntekijälle sitä, että vanhemmat tappaisivat omat lapsensa ja sen jälkeen tietysti vielä itsensä.


Aivan kaikki on mahdollista lastensuojelussa, jota virkamiehet sosiaalikoneistossa hoitavat.


Aivan kaikki.

lauantaina, tammikuuta 16, 2010

Suomesta paenneiden tarina kiinnostaa

Todella suosittu aikakauslehti kiinnostui ystäväni tapauksesta. Lehti suunnittelee tekevänsä jutun huostaanottoa paenneesta yksinhuoltajaäidistä.

Ensi viikolla selviää, tekeekö lehti haastattelun. Minä olen tarjonnut ampumiani valokuvia. Juttuvinkkini vastaanottanut toimittaja oli sitä mieltä, että lehti tyytyisi minun kuviini. Jutun puolestaan kirjoittaisi näiltä näkymin joku lehden omista toimittajista.

Mielenkiintoista. Toimittaja luetteli minulle kolme kollegan nimeä, joista joku soittaisi minulle alkavalla viikolla. Kaksi näistä on itsekin julkkiksia; toinen on entisen mäkihyppääjän luottotoimittaja. Hm... Meininki jo vähän huvittaakin minua, mutta uskon, että jokainen heistä kykenee kirjoittamaan ystävästäni ja hänen lapsensa kohtalosta loistojutun.

Ystäväni päätyi tällä viikolla vihdoinkin siihen, että hän on valmis astumaan julkisuuteen. Hän on ollut hiljaa sen kolme kuukautta, jona aikana Jyväskylän kaupungin olisi pitänyt ryhtyä panemaan täytäntöön huostaanottoa. Jos kaupunki ei pysty lapsen pakkohoitoa toteuttamaan, kuten nyt tässä maasta paenneiden tapauksessa on vahvasti näyttänyt, niin lapsi on vapaa.

Äitihän ei ole missään vaiheessa syyllistynyt rikokseen maanpakoon lähtiessään.

Hallinto-oikeuden päätös on sitä paitsi sittemmin hyväksytty käsiteltäväksi
korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joten Hämeenlinnan hallinto-oikeuden antama tuomio ei ole tällä hetkellä siksi vielä edes lainvoimainen. Täytäntöönpano eli uuteen sijoitusperheeseen muuttaminen olisi siirtynyt korkeimman hallinto-oikeudenkin vuoksi.

Periaatteessa voisi olla siis niin, että lapsi asuisi nyt normaaliin tapaan äitinsä kanssa Suomessa, entisessä tutussa kodissaan Jyväskylässä odottamassa korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyä. Jyväskylän kaupungin sosiaalityöntekijät voisivat lastensuojelulain mukaan tehdä päätöksen, että lapsi pääsee kotiinsa odottamaan oikeuden tuomiota.

Mutta äiti tiesi hyvin, että sosiaalityöntekijät eivät päästä lapsia kotiinsa näitä ylimenovaiheita elämään, vaikka koko lastensuojelulaki puhuu alusta loppuun kauniisti siitä, kuinka vanhemman ja lapsen välistä suhdetta on tuettava kaikin keinoin. Lapsen olisi pitänyt lojua edelleen, kuukausikaupalla, lastenkoti Mattilassa, joka ei tuonut ensimmäistäkään parannusta lapsen elämään kotioloihin verrattuna.


Hän ehti asua ahtaassa ja levottomassa laitoksessa yli puoli vuotta.

Elämä
lastensuojelun kourissa Jyväskylässä oli rankkaa. Olikin hämmästyttävää, että hän onnistui saamaan nykyisessä kotimaassaan heti pelkkiä kiitettäviä joulutodistukseensa.


Koulu alkoi sujua heti paremmin kuin Suomessa.

torstaina, tammikuuta 14, 2010

Tukihenkilö auttaa, kun sossu sotkee

Kirjoitin eilen ystävästäni, lastensuojelun tukihenkilöstä, joka olisi jonkin tunnustuksen arvoinen. Olkoon se sitten vaikkapa Ylen Suomi expressin ojentamat julkiset kiitokset, kuten jotkut ovat jo ystävälleni suunnitelleet. Hyvä ajatus sekin.

Julkisissa kiitoksissahan ei aina ole tärkeää itse kiittäminen, vaan asia josta kiitetään. Lastensuojelun kohteeksi joutuneiden ihmisten puolustaminen, lastensuojeluaktivismi, ansaitsee ja tarvitsee myös tv-julkisuutta.

Ystäväni on pelastanut tähän mennessä seitsemän huostaanotettua lasta. Kotikunta on halunnut napata nämä lapset omasta kodistaan huostaan, laitokseen, jossa lapsilla on tyypillisesti vierähtänyt monta vuotta. Vanhemmat eivät olisi välttämättä pystyneet viemään huostaanoton purkuprosesseja loppuun, jos tukihenkilö ei olisi kulkenut vierellä viranomaispalavereissa auttamassa.
Tukihenkilö myös kannustaa vanhempia valppauteen eli terveeseen kriittisyyteen. Se auttaa heitä hahmottamaan, mitkä kaikki sosiaalivirkamiesten väittämät eivät pidä paikkaansa, mitä vastaan on noustava vastarintaan.

Ystäväni on samanlainen puolustava ja suojeleva aktivisti kuin eläinten suojelijatkin ovat. Trendikkääksi noussut eläintensuojelu ja lastensuojelu ovat hyvin samanlaisia perimmältään, mutta ulkoisesti niissä eräs selkeä ero. Lastensuojelu kun mielletään yhteiskunnan eli viranomaisten hoitamaksi työksi.
Ihmisten mielikuvissa on käsitys, että sosiaalityöntekijät kirjaavat tietoja työpöytänsä ääressä perheistä, joissa on jotain vialla. Näinhän asia onkin.
Eläintensuojelu puolestaan herättää heti vahvan mielikuvan siitä, että sitä tekevät nimenomaan innokkaat ja äänekkäät harrastajat.
Sosiaalivirkamiesten tekemän lastensuojelutyön vastapainoksi on kehittynyt innokkaiden ja äänekkäiden kriitikoiden leiri, joka kauhistelee viranomaisten harjoittamaa mielivaltaa.
Mielenterveyden Keskusliitto julkaisi Käsi kädessä -lehdessään pitkän henkilöhaastattelun ystävästäni (26.6.2009). Haastattelun on teki Heli Leppä, joka kävi tapaamassa ystävääni Karstulassa, jossa hän tuolloin asui. Aivan loistava kirjoitus, hyvin taitavasti ja asiantuntevasti kirjoitettu jäsentynyt ja selkeä teksti.

Ihailen myös sitä, kuinka hienoja valokuvia Heli Leppä otti ystävästäni. Ystäväni näyttää kuvissa kauniimmalta kuin koskaan! Valokuvaajan taitoa on se, että oivaltaa ottaa kuvat kauniisti piirtävässä valossa.
Leppä selvittää kiinnostavasti sen, millaista tietä pitkin ystäväni on päätynyt lastensuojelun tukihenkilöksi. Ystäväni oma tarina on karmea ja liikuttava.


Käsi kädessä -lehden kansikuvapoika on Ben Furman. Siitä kyseisen numeron tunnistaa jo kauas.

Ystäväni on ollut koko ajan sen perheen tukena, josta Helsingin Sanomat kirjoitti huostaanottojen purkamisista uutisoidessaan 23.12.2009.

Tukihenkilönä hän toimii niin täydellä sydämellä, että hän itsekin tuntee tarvitsevansa "tukihenkilön", jonka kanssa voi ajatuksiaan kerrata ja selventää.


Minä olen saanut hoitaa sitä tehtävää. Olen saanut tutustua suurenmoiseen ihmiseen.

Toivottavasti hänen fyysinen terveytensä kestää näissä raskaan ja ylivoimaisen koneiston aiheuttamissa myrskyissä.

Häntä tarvitaan, ja hän tarvitsee perustakseen rautaisen fyysisen kunnon.

keskiviikkona, tammikuuta 13, 2010

Sosiaalipoliisit kyttäävät

Kuulin mukavan jutun.
Ystävääni aiotaan ehdottaa television Suomi express -ohjelmaan kiitoksen kohteeksi, koska hän on niin paljon auttanut ihmisiä. Useampi ihminen on liikkeellä hänen puolestaan.

Suomi expressissähän on jaettu kiitoskunniakirjoja paljon vähäisemmistäkin ansioista.


Ystäväni elää ja työskentelee joka päivä apuna ja tukena arjessa monelle ihmiselle ja kokonaisille perhekunnille. Ilman minkäänlaisia korvausta. Hän auttaa perheitä, joita kunnan tai kaupungin lastensuojelu uhkailee.

Hän on saanut vain yhdeltä perheeltä korvausta kuluista, joita hän muulloin makselee omilla rahoillaan.

Pelkästään hänen puhelinlaskunsa ovat olleet kuussa keskimäärin 260 euroa, mutta onpa hän maksellut jopa 330 euroa soitoistaan. Usein nimittäin ihmiset eivät itse edes soita, muun muassa siksi koska usein nämä autettavat perheet ovat köyhiä. Niinpä ystäväni on pitänyt olla valmis maksamaan jopa yhteydenpito itse.

Toki ystäväni koettaa hallita puhelinkulujaan esimerkiksi operaattoreiden tarjouksiin tarttumalla.

Mieleeni tulee myös se, että erilaisten sosiaalisten arjen ongelmien kanssa kamppailevat ihmiset hämmästyttävän usein heittäytyvät itse harmillisen passiivisiksi ja syventävät siten itse perheensä ongelmia. Ystäväni oli joutunut kysymään muutama päivä sitten eräältä äidiltä, miksi hän ei itse koskaan soita ystävälleni eli tukihenkilölleen. Äiti tyytyy lähettelemään tekstiviestejä, joissa hän pyytää ystävääni soittamaan. Tekstareissa hän vaikeroi omaa kohtaloaan, vaikka kyse oikeasti on hänen lastensa kohtalosta.


Ystäväni on siis joutunut törmäämään myös siihen, että hänen autettavansa voivat olla myös itsekeskeisiä paskiaisia. Silti hän koettaa olla nostamassa heitä ylös suosta ja viitoittamassa reittiä pitkospuille.

Ystäväni erikoisosaamista ovat perheet, jotka ovat joutuneet sosiaalityöntekijän silmätikuksi lasten"suojelun" takia.


Lastensuojelu tarkoittaa kunnissa sitä, että lastensuojeluilmoitus tehdään usein aivan mitättömästä aiheesta. Olen kuullut, että päiväkoti tekee ilmoituksen, koska äiti tuo lapsen noin kymmenen minuuttia "myöhässä" päivähoitoon.

Olen itse asiassa useammankin päiväkodin kuullut tehneen ilmoituksen vastaavassa tapauksessa.

Tänään kuulin, että koulu teki pojasta ilmoituksen, koska pojalla oli yllään likainen paita.

Virkakoneisto käyttää lastensuojeluilmoituksia suunnitelmallisesti ihan jotain muuta tarkoitusta varten kuin lasten elämän turvaamiseen.

Lastensuojelu ei auta,
vaan kontrolloi ja uhkailee

Lastensuojeluilmoituksesta käynnistyy prosessi, jota perheet hämmästellen ja kiukustuneina seuraavat. Ilmoituksen kun on ilmiselvästi tarkoitus lannistaa.

Kun lastensuojeluilmoitus on tehty, yllättäen onkin sosiaalityöntekijöiden ja julkisin varoin toimivan sosiaalikoneiston etu, että perheen "ahdinko" syvenee. Se kasvattaa koneiston mahdollisuuksia puuttua juuri sellaisin keinoin kuin se itse haluaa perheen ja kuntalaisten elämään.

Sosiaalityö käyttää lastensuojeluilmoituksia myös asiakkaiden valitsemiseen.

Sosiaalityöntekijät haluavat itse valita, keiden kanssa he lähtevät työskentelemään. Oikeasti tarpeessa olevat ihmiset voidaan näin kätevästi sivuuttaa ja rakennella vain sellaisia kuluja, jotka suoraan vahvistavat sosiaalityöntekijöiden ja esimerkiksi perhetyöntekijöiden asemaa kunnan ja kaupungin hallinnossa.

Sosiaalityöhän tarjoaa nykyään lapsiperheille perhetyöntekijöitä. Ennen, vielä jonkun matkaa 1990-luvullakin, perheet saivat tarpeisiinsa kotipalvelun työntekijöitä, jotka tekevät arjen askareita. He siivoavat, järjestelevät paikkoja kuntoon, kokkaavat ruokaa, pesevät pyykkiä. Tavallisia hommia, joista on suuri hyöty.

Nykyinen lastensuojeluideologia työntää perheisiin "avuksi" perhetyöntekijöitä, joita perheet yksinkertaisesti ja yksiselitteisesti vain pelkäävät. Heidän vierailunsa aiheuttavat perheissä ylimääräistä stressiä, eikä heistä ole mitään hyötyä. Perhetyöntekijän tehtävä kun on "leikkiä" lasten kanssa. Jokainen perhe tietää, että työpareittain työskentelevät perhetyöntekijät tulevat kyttäämään. He ovat kotipoliiseja.

He tekevät perheisiin kahden tunnin mittaisia vierailuja esimerkiksi kerran viikossa tai joka toinen viikko.

Kysyä sopii, mitä hyötyä heistä on perheille?

Ilmeisesti tarkoitus on, ettei heistä olekaan hyötyä perheille ja lapsille. Riittää, että heistä on hyötyä koneistolle.

"Kaikki tietävät, että perheet joutuvat valmistautumaan etukäteen perhetyöntekijöiden vierailuja varten. Kodit siivotaan heitä varten kuntoon. Niin paljon heitä pelätään. Ennen, kun perheille oli vielä tarjolla kodinhoitajia, perheisiin mentiin auttamaan kaaoksen keskelle", tämä Suom expressin tunnustuksen arvoinen ystäväni puuskahtaa.

Nyt perheet joutuvat kiillottamaan pöytähopeansa ja pystyttämään jähmettyneet kulissit, kun perhetyöntekijät tulevat käymään.

Ystäväni on mennyt auttamaan perheitä heidän koteihinsa. Hän auttanut erästäkin suurperhettä perhettä jopa kahden kuukauden ajan, viitenä arkipäivänä viikossa, vapaaehtoisesti ja ilman mitään korvausta. Työpäivä saattoi vierähtää iltakahdeksaan, kun hän oli jo aamulla aloittanut.

Kuntien sosiaalityöntekijät tyytyvät vain uhkailemaan ja jättävät heidät heitteille, pärjäilemään yksin, vaikka lastensuojelu olisikin löytänyt lasten kasvuympäristöstä "vikaa". Lastensuojelun tarkoitus ei ole auttaa, vaan saada vanhemmat häpeämään.