lauantaina, tammikuuta 16, 2010

Suomesta paenneiden tarina kiinnostaa

Todella suosittu aikakauslehti kiinnostui ystäväni tapauksesta. Lehti suunnittelee tekevänsä jutun huostaanottoa paenneesta yksinhuoltajaäidistä.

Ensi viikolla selviää, tekeekö lehti haastattelun. Minä olen tarjonnut ampumiani valokuvia. Juttuvinkkini vastaanottanut toimittaja oli sitä mieltä, että lehti tyytyisi minun kuviini. Jutun puolestaan kirjoittaisi näiltä näkymin joku lehden omista toimittajista.

Mielenkiintoista. Toimittaja luetteli minulle kolme kollegan nimeä, joista joku soittaisi minulle alkavalla viikolla. Kaksi näistä on itsekin julkkiksia; toinen on entisen mäkihyppääjän luottotoimittaja. Hm... Meininki jo vähän huvittaakin minua, mutta uskon, että jokainen heistä kykenee kirjoittamaan ystävästäni ja hänen lapsensa kohtalosta loistojutun.

Ystäväni päätyi tällä viikolla vihdoinkin siihen, että hän on valmis astumaan julkisuuteen. Hän on ollut hiljaa sen kolme kuukautta, jona aikana Jyväskylän kaupungin olisi pitänyt ryhtyä panemaan täytäntöön huostaanottoa. Jos kaupunki ei pysty lapsen pakkohoitoa toteuttamaan, kuten nyt tässä maasta paenneiden tapauksessa on vahvasti näyttänyt, niin lapsi on vapaa.

Äitihän ei ole missään vaiheessa syyllistynyt rikokseen maanpakoon lähtiessään.

Hallinto-oikeuden päätös on sitä paitsi sittemmin hyväksytty käsiteltäväksi
korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joten Hämeenlinnan hallinto-oikeuden antama tuomio ei ole tällä hetkellä siksi vielä edes lainvoimainen. Täytäntöönpano eli uuteen sijoitusperheeseen muuttaminen olisi siirtynyt korkeimman hallinto-oikeudenkin vuoksi.

Periaatteessa voisi olla siis niin, että lapsi asuisi nyt normaaliin tapaan äitinsä kanssa Suomessa, entisessä tutussa kodissaan Jyväskylässä odottamassa korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyä. Jyväskylän kaupungin sosiaalityöntekijät voisivat lastensuojelulain mukaan tehdä päätöksen, että lapsi pääsee kotiinsa odottamaan oikeuden tuomiota.

Mutta äiti tiesi hyvin, että sosiaalityöntekijät eivät päästä lapsia kotiinsa näitä ylimenovaiheita elämään, vaikka koko lastensuojelulaki puhuu alusta loppuun kauniisti siitä, kuinka vanhemman ja lapsen välistä suhdetta on tuettava kaikin keinoin. Lapsen olisi pitänyt lojua edelleen, kuukausikaupalla, lastenkoti Mattilassa, joka ei tuonut ensimmäistäkään parannusta lapsen elämään kotioloihin verrattuna.


Hän ehti asua ahtaassa ja levottomassa laitoksessa yli puoli vuotta.

Elämä
lastensuojelun kourissa Jyväskylässä oli rankkaa. Olikin hämmästyttävää, että hän onnistui saamaan nykyisessä kotimaassaan heti pelkkiä kiitettäviä joulutodistukseensa.


Koulu alkoi sujua heti paremmin kuin Suomessa.