torstaina, tammikuuta 14, 2010

Tukihenkilö auttaa, kun sossu sotkee

Kirjoitin eilen ystävästäni, lastensuojelun tukihenkilöstä, joka olisi jonkin tunnustuksen arvoinen. Olkoon se sitten vaikkapa Ylen Suomi expressin ojentamat julkiset kiitokset, kuten jotkut ovat jo ystävälleni suunnitelleet. Hyvä ajatus sekin.

Julkisissa kiitoksissahan ei aina ole tärkeää itse kiittäminen, vaan asia josta kiitetään. Lastensuojelun kohteeksi joutuneiden ihmisten puolustaminen, lastensuojeluaktivismi, ansaitsee ja tarvitsee myös tv-julkisuutta.

Ystäväni on pelastanut tähän mennessä seitsemän huostaanotettua lasta. Kotikunta on halunnut napata nämä lapset omasta kodistaan huostaan, laitokseen, jossa lapsilla on tyypillisesti vierähtänyt monta vuotta. Vanhemmat eivät olisi välttämättä pystyneet viemään huostaanoton purkuprosesseja loppuun, jos tukihenkilö ei olisi kulkenut vierellä viranomaispalavereissa auttamassa.
Tukihenkilö myös kannustaa vanhempia valppauteen eli terveeseen kriittisyyteen. Se auttaa heitä hahmottamaan, mitkä kaikki sosiaalivirkamiesten väittämät eivät pidä paikkaansa, mitä vastaan on noustava vastarintaan.

Ystäväni on samanlainen puolustava ja suojeleva aktivisti kuin eläinten suojelijatkin ovat. Trendikkääksi noussut eläintensuojelu ja lastensuojelu ovat hyvin samanlaisia perimmältään, mutta ulkoisesti niissä eräs selkeä ero. Lastensuojelu kun mielletään yhteiskunnan eli viranomaisten hoitamaksi työksi.
Ihmisten mielikuvissa on käsitys, että sosiaalityöntekijät kirjaavat tietoja työpöytänsä ääressä perheistä, joissa on jotain vialla. Näinhän asia onkin.
Eläintensuojelu puolestaan herättää heti vahvan mielikuvan siitä, että sitä tekevät nimenomaan innokkaat ja äänekkäät harrastajat.
Sosiaalivirkamiesten tekemän lastensuojelutyön vastapainoksi on kehittynyt innokkaiden ja äänekkäiden kriitikoiden leiri, joka kauhistelee viranomaisten harjoittamaa mielivaltaa.
Mielenterveyden Keskusliitto julkaisi Käsi kädessä -lehdessään pitkän henkilöhaastattelun ystävästäni (26.6.2009). Haastattelun on teki Heli Leppä, joka kävi tapaamassa ystävääni Karstulassa, jossa hän tuolloin asui. Aivan loistava kirjoitus, hyvin taitavasti ja asiantuntevasti kirjoitettu jäsentynyt ja selkeä teksti.

Ihailen myös sitä, kuinka hienoja valokuvia Heli Leppä otti ystävästäni. Ystäväni näyttää kuvissa kauniimmalta kuin koskaan! Valokuvaajan taitoa on se, että oivaltaa ottaa kuvat kauniisti piirtävässä valossa.
Leppä selvittää kiinnostavasti sen, millaista tietä pitkin ystäväni on päätynyt lastensuojelun tukihenkilöksi. Ystäväni oma tarina on karmea ja liikuttava.


Käsi kädessä -lehden kansikuvapoika on Ben Furman. Siitä kyseisen numeron tunnistaa jo kauas.

Ystäväni on ollut koko ajan sen perheen tukena, josta Helsingin Sanomat kirjoitti huostaanottojen purkamisista uutisoidessaan 23.12.2009.

Tukihenkilönä hän toimii niin täydellä sydämellä, että hän itsekin tuntee tarvitsevansa "tukihenkilön", jonka kanssa voi ajatuksiaan kerrata ja selventää.


Minä olen saanut hoitaa sitä tehtävää. Olen saanut tutustua suurenmoiseen ihmiseen.

Toivottavasti hänen fyysinen terveytensä kestää näissä raskaan ja ylivoimaisen koneiston aiheuttamissa myrskyissä.

Häntä tarvitaan, ja hän tarvitsee perustakseen rautaisen fyysisen kunnon.