keskiviikkona, helmikuuta 24, 2010

Erolapsesta tehdään näkymätön




Lasten asema eroperheissä ja perheitä ympyröivissä suvuissa on todella kummallinen. Lapsi ei menetä vanhempien erotessa vain merkittävän osan vanhemmuudesta, aikuisen läsnäolosta, hoivasta ja huolenpidosta, joka on välttämätöntä hänen kasvunsa ja hyvinvoinnin kannalta.


Hän menettää myös asemansa perheensä ja sukujensa jäsenenä. Sanon perheensä siksi, että lapsi joutuu kärsimään siitä, että aina vähintään toinen vanhemmista on jossain etäällä. Kärsimys on henkisen lisäksi myös sosiaalista ja taloudellista.


Olen ollut jo kauan äärettömän huolestunut erolapsen sosiaalisesta asemasta. Lapselle aiheutettavia kärsimyksiä ei tarkastella juurikaan tästä näkökulmasta. Vaiettu ongelma, mutta silti ja ehkä juuri sen vuoksi siihen johtaa voimakas rakenteellisuus. On siis opittu toimimaan siten, että erolapsi syrjäytetään tarkoituksella; on ihan sopivaa pitää erolasta vähän huonompana.


Kohtalon täytyy olla ihmiselle traumaattinen.


Olen viime aikoina ollut pitkästä aikaa yhteydessä rakkaan, ihanan ystäväni kanssa. Hän on ollut parhaita ystäviäni miltei heti, kun häneen tutustuin yli kymmenen vuotta sitten. Hän on kiinnostava juttukumppani, älykäs ja näkemyksellinen. Hän osaa onkia parhaat ja viimeisimmät tiedot hyvin kapeastakin alasta.


Nyt meillä on ollut taas yhteinen tietoprojekti. Olemme perehtyneet kiinteistöbisnekseen. Puheenaiheeksi tuli myös hänen oma asunto-osakkeensa, keskellä kaupunkia, mukavassa talossa. Mies viihtyy siinä mainiosti. Hän on muuttanut siihen reilu vuosi sitten.


Olin hämmästyksestä ensin mykkänä, kun kuuntelin miten hän on asumisensa järjestänyt. Huoneisto ostettiin kuolinpesälle, jonka toinen osakas hän on. Ystävälläni on yksi lapsi, täysi-ikäinen tytär, johon hänellä on mielestäni oikeastaan lämmin suhde. Se ei kuitenkaan valitettavasti tarkoita sitä, että isä eli tämä ystäväni olisi ollut tyttärensä elämässä mukana, olisi ollut läsnä, saatavilla, lähellä.


Ystäväni kertoi suorastaan hieman ylpeillen, että kuolinpesän toinen osakas, eli ystäväni edesmenneen vaimon poika, perii koko huoneiston, kun ystäväni ymmärtää kuolla pois. Tytär jää perinnöttä. "Olen kertonut tyttärelleni, ettei hän saa mitään", ystäväni totesi minulle. Hän ehkä kokee, että on toiminut ajattelevaisesti, koska on varoittanut tytärtään.


Ystäväni maksaa huoneistosta itse yhtiövastikkeen. Asuminen on muuten "ilmaista".


Olen hyvin hämmästynyt. Kysyin ystävältäni, miksi hän ei siirrä osuuttaan kuolinpesästä suoraan tyttärelleen, yhden sukupolven yli. Tytär voisi lunastaa itselleen puolikkaan kuolinpesän toiselta osakkaalta eli edesmenneen vaimon pojalta. Pankkilainan hän maksaisi vuokralla, jonka hän saisi isältään.

Huoneisto on niin hyvässä kunnossa, ettei remontointiin tarvitse investoida. Sen sijaan putkiremontti tulee pian, joten tytär saisi vähentää verotuksessa putkiremontinkin aiheuttaman yhtiövastikkeen korotuksen.


Nykymallissa isä tulee maksaneeksi yhtiövastikkeessa putkiremontin edesmenneen vaimonsa äveriäälle juristipojalle.

Isi on valmis syömään lapsensa tulevaisuuden, jotta saa olla mieliksi ahnaalle kaverilleen.


Asianajajapojalle huoneisto ei olisi mikään menetys. Ystäväni kehuu mielellään juristipojan uralla, palkalla, omaisuudella ja saavutuksilla, jotka ovat aina olleet "ihmeellisiä, sensaatiomaisia". Poika lienee jo nyt miljonääri. Hän on sitä viimeistään silloin, kun hän ainoana lapsena perii yritysjohtajana työskennelleen isänsä.


Osuus huoneistosta olisi ainoa perintö, jonka ystäväni pystyy ainoalle lapselleen jättämään.


Soimasin ystävääni siitä, että hän on lojaalimpi vaimonsa pojalle kuin omalle tyttärelleen. Vaimon poika alkaa lähestyä keski-ikää ja on jo kaikin tavoin vakiintunut. Elämä on silkkaa juhlaa ja ilotulitusta. Vaatimattomissa oloissa kasvanut tytär puolestaan on vasta elämäntaipaleensa alussa, jonkin verran yli kaksikymmentävuotias.


Erolapset ovat näkymättömiä jopa omassa perheessään, suvussaan ja läheistensä silmissä. Jaksan aina hämmästellä sitä, että pahiten näitä lapsia ovat valmiita polkemaan ja syrjimään heidän omat vanhempansa.


Miksi ihmiset tyytyvät vain hymistelemään aikuiselle, kun hän raportoi onnettomuudesta, jonka hän aiheuttaa suojattomalle, lapselle? Luulen, että minä olen ensimmäinen, joka on nähnyt vaivaa muotoilla ihmetteleviä kysymyksiä ystävälleni.


Lapsuudenkodin traumat näyttävät periytyvän seuraavalle sukupolvelle. Ainakin vanhemmat ovat valmiita tekemään kaikkensa, että he saisivat siirrettyä traumansa, joita eivät ole itse rohjenneet ja halunneet käsitellä, sellaisenaan lastensa kannettavaksi.


Ystäväni oma lapsuus on ollut kipeä. Vanhemmat lienevät roikkuneet pitkään eron partaalla, mutta eivät ehtineet erota ennen kuin äiti kuoli.


Mahdollisesti myös upporikas juristipoika on kärsinyt vanhempiensa eron takia. En ole koskaan jutellut hänen elämästään, sillä ystäväni aloittaa puheenvuoronsa aina kuvailemalla kuinka upea ja häikäisevä hän tyyppi hän.


Vain vähäinen osa loistavasta julkisivustaan on se, että hän on puolustanut suomalaisia huippujohtajia sisäpiirikaupoista nostettuja syytteitä vastaan.

Juristipoika odottaa toiveikkaana, että ystäväni ymmärtäisi kuolla pois.

Ei kommentteja: