torstaina, helmikuuta 18, 2010

Huono laki joutaa roskiin

Kyse on rakenteista, kun eroperheiden ongelmia ratkotaan. Ei yksittäisten ihmisten sieluntilasta. Olen konstruktivisti. Yksittäinen heikko ihminen heijastaa vallitsevia rakenteita - ja niiden virheitä, jos ilmiöiden rakenteellisuutta ei tunnisteta ja tunnusteta.


Olisi siis luotava (työ on aina rakentamista, ei sen odottelua, että vallitsevat olosuhteet ymmärtäisivät parantua) järjestelmä ja asetelma, että lapsi neuvottelee suoraan kummankin vanhemman kanssa erikseen eron jälkeisen elämän rakentamisesta. Lapsella on lasta edustava, lapsen etua ajava asiantuntija tukenaan.


Huoltoneuvottelu on päämäärätietoisesti ja selkeästi irrotettava parisuhteesta.


Parisuhde on ihana, nautinnollinen asia, johon kuitenkaan lapsi ei ole osallinen - eikä varsinkaan syyllinen. Lapsella ei ole parisuhdetta.


Mielestäni Yhden Vanhemman Perheiden liitto voisi alkaa ajaa tällaista uudistusta, joka olisi tosiasiassa asenteellinen vallankumous, vaikka se ei johtaisikaan mihinkään. On tärkeää tällä tavoin nostaa ongelmat esiin, konkretisoida eli rajata ja muotoilla se, mistä lapsemme kärsivät. Puhuminen, informaatio, on tärkeää.


Tämä minun lakiehdotukseni, minun oma Lex, olisi ehkä suurin yksittäinen korjaustoimenpide joka isän asemaan vanhempana on Suomessa tehty. En ole tässä asiassa vaatimaton. Mikään muu yksittäinen muutos tai kehityskulku ei ole korjannut miehen asemaa paremmaksi yhtä suurella harppauksella kuin tämä.


Lakiehdotukseni johtaisi väistämättä muihinkin parannuksiin, kuten siihen, että yhteiskunta ryhtyisi tukemaan vuoroasumista. Kehityshän etenee aina näin. Yksi uudistus toimii toisen pohjana.


Miksi olen jo aikoja sitten päätynyt ehdottamaan tällaista lainmuutosta? Olen kirjoittanut ideastani julkisuudessa jo vuosikausia.


On tarkasteltava sitä reittiä, jonka päätepiste on se, että mies ja nainen ryhtyvät keskenään, parisuhteensa rauhassa ja hiljaisuudessa eli ihmissuhteeseensa eristyneinä päättämään lapsensa huoltoasioista (huoltajuus, asuminen, elatusmaksu, tapaamiset etävanhemman kanssa). Tämä asetelma on se, jossa lapsen oikeuksia (ihmisenä, kansalaisena, alaikäisenä joka tarvitsee lain mukaan erityistä suojaa, jne...) härskeimmin poljetaan.



Naisen ja miehen välinen ihmissuhde ei saisi olla läheskään nykyisen kaltainen mahtitekijä. Nykyisessä sopimiskäytännössä tämä isän ja äidin välinen parisuhde sanelee kaiken, siitä riippuu oikeastaan lapsen eli ihmisen koko elämä. Ollaan rehellisiä tässä kysymyksessä; huonot huoltosopimukset tuhoavat lasten ja nuorten elämän. Sitä tapahtuu koko ajan. Ero ja ennen kaikkea vääristyneiden rakenteiden mukaiset neuvotteluasetelmat murskaavat yhteiskunnan heikoimpia ja avuttomimpia.

Huonosti järjestetty eron jälkeinen perhe-elämä on myös eräs suurimpia sosiaalisten ongelmien aiheuttajia.


Tilastollisesti tuo selvää. "Ero" - siis se, miten eroaminen Suomessa hoidetaan - tuottaa aivan hirvittävästi sosiaalisia ja henkisiä ongelmia. Ja ne ongelmat näkyvät laajasti ja suoraan lapsen elämänpiirissä. Joka arkipäivä. Ja pyhä.

Niistä eivät kärsi yksin lapsi ja hänen lähivanhempansa yksin omassa kotona, vaan ero-ongelmat tuntuvat päiväkodissa, koulussa, niitä tuntevat perheen läheiset ja lapsen molempien vanhempien suvut... Oikeastaan suuri määrä ihmisiä joutuu kohtaamaan sen hädän, jossa lapsi elää.


Voi olla, että yksi ero tuottaa aina kymmeniä sijaiskärsijöitä.

Olen kirjoittanut tästä neuvotteluasetelmaa ja kaikkea vanhemmuutta laajasti uudistavasta ideastani Tiina Kaarelan eroperhe.netissä, jossa Yhden Vanhemman Perheiden liiton puheenjohtaja Bodil Rosengren käynnisti uudistamisideoista keskustelun.

Ei kommentteja: