maanantaina, helmikuuta 15, 2010

Lastensuojelu on poliittista


Eräs tiukka asianajaja, joka työskentelee lastensuojelun kohteeksi joutuneiden perheiden puolella, ehdotti minulle, että luepa Panu Pulman kirjaa Suljetut ovet (SKS, 2006).

Kirjassa Pulma kertoo, kuinka lastensuojelua käytettiin vielä muutamia vuosikymmeniä sitten mustalaisten poliittisen ajojahdin työkaluna. Lastensuojelun avulla yhteiskunta koetti murskata vanhemmat ja muokata mustalaislapsista poliittisen ihanteen mukaisia kansalaisia.


Lastensuojelua käytetään nykyäänkin poliittisesti, erilaisia kansanryhmiä vastaan. Tällainen ihmisten luokittelu taas perustuu mielikuviin ja asenteellisuuteen; sosiaalityössä, lastensuojelussa, koulussa tai lasten päivähoidossa ei tarvitse olla mitään faktaa perustana, kun viranomaiset luokittelevat perhettä ja sen jäseniä.


Mustalaisten kokemukset kuvaavat mielestäni hyvin sitä, mitä voidaan tunnistaa myös nykyisestä lastensuojelusta.


Pulma on muuten kirjoittanut myös Suomen lastensuojelun historian (Lastensuojelun keskusliitto 1987), yhdessä Oiva Turpeisen kanssa. Satuin ostamaan suuren teoksen jo vuosia sitten kirjaston poistomyynnistä. Olen onnitellut itseäni nyt jälkeenpäin löydöstäni.


Tärkeä väline romanien ajojahdissa ja ruoskinnassa oli pahamaineinen Mustalaislähetys. Siitä kirjoitettiin myös Vantaan Laurissa syyskuussa 2009.

"Lastenkodeista ja työsiirtoloista muodostui 1948 Suomen Mustalaislähetyksen uuden ohjelman ydin. Ohjelmaa ryhdyttiin ajamaan laajalla kampanjalla, johon sisältyi toistuvia eduskunta-aloitteita, tehokasta lehdistöpropagandaa sekä sosiaaliministeriön tuella käynnistetty lastenkodin perustamishanke, jonka tärkeäksi kivijalaksi muodostui Helsingin kaupungin sitoutuminen lastenkotipaikkojen varaamiseen ja lainoitukseen. Ohjelmaa perusteltiin yhä enemmän romanien yhteiskunnalle aiheuttamalla taloudellisella taakalla, jota lisääntynyt rikollisuus oli omiaan kasvattamaan." (s.164)


"Lastenkotien käyttökelpoisuus romanipolitiikan välikappaleena oli oivallinen: lastenkodit saivat valtionapua ja lastensuojelulaki tarjosi tehokkaan välineen hädänalaisten romanilasten huostaanottamiselle.


Lasten pelastaminen ei tähdännyt vain pelastamiseen sosiaalisesta, erityisesti asumiskurjuudesta, vaan pidemmälle, sisälähetyshengessä toteutettuun pelastamiseen 'normaalielämän tapaan', yhteiskuntakelpoisuuteen. Elämäntavasta muodostui jatkossa romanipolitiikan avainkäsite." (s. 165)


Vuonna 1956 perustettu Mustalaisasiain neuvottelukunta kääntyi ensi töikseen Mustalaislähetyksen harjoittamaa rasismia ja sortoa vastaan. Se halusi tehostaa romanien henkikirjoitusta ja muuttaa kuntien sosiaalitoimen politiikkaa.


"Kunnissa oli nimittäin tulkittu 'uutta suuntaa' siten, että lastenkoteihin sijoitettujen lasten hoitomaksuja ryhdyttiin perimään vanhemmilta, jotka taas maksukyvyttömyyden vuoksi uhattiin panna työlaitoksiin korvaamaan hoitomaksut työllä. Tilanne aiheutti kireyttä, koska romanit tulkitsivat tilanteen pakkovaltana, jossa 'lapset otettiin pois ja vanhemmat pantiin vankilaan'. Sosiaaliministeriö lähettikin 1958 kunnille kiertokirjeen, jossa kuntia kehotettiin varovaisuuteen työlaitosuhan käyttämisessä." (ss. 176-177)

Olen julkaissut tämän kirjoitukseni aiemmin Tiina Kaarelan eroperhe.netissä lasten huostaanottoja käsittelevässä ketjussa. Tämä teksti löytyy ketjun viimeiseltä sivulta.


Lähde: Panu Pulma: Suljetut ovet. Pohjoismaiden romanipolitiikka 1500-luvulta EU-aikaan. SKS, 2006)

Ei kommentteja: