maanantaina, helmikuuta 01, 2010

Vieraannuttaminen on ihan sallittua

Keskisuomalaisen sunnuntaisivujen jutussa kerrottiin eilen siitä, että viranomaisten pitäisi pystyä tunnistamaan sellainen vanhempi, joka vieraannuttaa lastaan toisesta vanhemmasta. Helsingin Sanomatkin poimi juttuaiheen sivuilleen STT:n kautta.

Vieraannuttamista esiintyy ainakin eroperheissä. Asetelma on tavallisesti se, että lähivanhempi, jonka luona lapsi asuu, koettaa synnyttää lapsessa synkeän käsityksen etävanhemmasta.


Lasten vieraannuttaminen vanhemmistaan on yleistä ja hyväksyttyä toimintaa. Ja sitä tehdään verovaroin siten, että lapsia vieraannutetaan yhtä aikaa molemmista vanhemmistaan, sekä isästä että äidistä.


Vieraannuttaminen on tosiasiassa järjestelmän eli periaatteessa jokaisen kotikunnan omaa toimintaa. Vieraannuttaminen on tuttu ja ilmeisesti hyväksi koettu työväline suomalaisessa lastensuojelussa. Sitä käyttävät siis välineenä sosiaalityöntekijät, ja tuomarit hyväksyvät sen, kun käsittelevät suomalaisten perheiden tapauksia hallinto-oikeudessa.


Suomalainen sosiaalikoneisto ei välitä edes peitellä päämääräänsä vieraannuttaa lapsi vanhemmistaan. Mielestäni tuollaisessa härskissä avoimuudessa on kyse manipuloinnista. Vanhemmat menettävät kaiken toivonsa, koska heidät pakotetaan seuraamaan  lapsensa hidasta ja hiljaista etääntymistä omasta perheestään.

Kun sosiaalityöntekijät ottavat lapsen kiireellisesti huostaan, ja lapsi viedään lastenkotiin, tärkeimpiä työvälineitä lastenkodin henkilökunnalle on vieraannuttaminen.

Jyväskylässä lastenkoti Mattilan henkilökunta on lähes iloisesti valmis myöntämään, että lapsen etääntyminen vanhemmistaan on laitoshoidon päämäärä.

Lapsi pidetään tarkoituksella erillään vanhemmistaan siten, että hänen mahdollisuuksiaan tavata vanhempiaan ja pitää heihin muulla tavoin yhteyttä rajoitetaan rankasti. Oman kotikunnan sosiaalityöntekijät voivat näin kiristää vanhempia, kun he lupailevat vanhemmille jatkossa "lisää tapaamisia".


Lasta vieraannutetaan, vaikka vanhempien ei olisi koskaan edes väitetty olevan väkivaltaisia tai pedofiileja.



Vieraannuttamista tavataan myös silloin, kun lapsi otetaan psykiatriseen hoitoon. Vanhempien ja lapsen tapaamisia rajoitetaan. Lapsi halutaan epämääräisistä hoidollisista syistä pitää erillään vanhemmistaan ja kotiympäristöstään, omasta elämästään.

Ihmettelen, kuinka tällaiseen psykiatriseen hoitoon kyyditetty lapsi pysyy järjissään.


Kun huostaanotettu lapsi sitten siirretään lastenkodista pysyvämpään sijaiskotiin, alkaa jälleen uusi vieraannuttamisvaihe. Siihen lapsi joutuu siksi, että hän sopeutuisi uuteen "kotiinsa". Normaalia on, ettei lapsen anneta tavata vanhempiaan ainakaan kahteen kuukauteen.


Lastensuojelulaki puhuu vahvasti sen puolesta, että lapsen ja hänen vanhempiensa suhdetta on tuettava kaikin voimin. Se ei toteudu, vaan peittelemättä lasten kanssa työskentelevä sosiaalikoneisto voi paljastaa työskentelevänsä sen puolesta, että lapsi vieraantuisi omista vanhemmistaan.


Ja pitää jälleen muistuttaa, että usein näissä vanhemmissa ei ole mitään sen kummempaa vikaa. Jos sama perhe olisi asunut toisella paikkakunnalla, se ei olisi mahdollisesti koskaan joutunut lastensuojelun kohteeksi.


Voi olla, että ex-puolisonsa vieraannuttamisprojektien vuoksi hätääntynyttä erovanhempaa ei oteta suomalaisessa sosiaalitoimessa kovin vakavasti

Ei kommentteja: