torstaina, maaliskuuta 18, 2010

Aikuisten puolella, lapsia vastaan


Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula (kesk) lausui eilen tv-uutisissa, että Venäjällä on totuttu riepottelemaan lasten asioita julkisuudessa. Aula oli aiemmin eilen tavannut venäläisen kollegansa Pavel Astahovin, joka oli saapunut Suomeen turkulaisperheestä huostaanotetun pojan vuoksi.


Koko Yleisradion uutisointi oli mielestäni hämmästyttävän itsetyytyväistä kerrontaa siitä, että meillä Suomessa ovat asiat niin hyvin, ettei niihin tarvitse edes pureutua.


Television täydeltä lapioitiin jokaiseen suomalaiseen kotiin ideologiaa, jonka mukaan meidän alamaisten kannattaa kuunnella virkamiehiä. Niinpä uutisissakin haastateltiin oikeastaan vain sosiaalikoneiston edustajia. Venäjän lapsiasiavaltuutettu ei voine tässä vaiheessa muuta kertoakaan kuin että hän on tutustunut tapaukseen.


Minua on jo pitkään ihmetyttänyt se, mikä on Maria Kaisa Aulan rooli tässä maassa. Hän vaikuttaa valinneen erittäin huolella rajatun toimintalinjan. Aulan energia kuluu siihen, että hän välttää ottamasta kantaa. Hänen kuuluisi virkansa vuoksi olla lasten äänitorvi. Mutta tärkeintä on tietysti edustaa ensisijaisesti koneistoa ja sen aikuisia, ei lapsia.


Mielestäni hän piipertää tyytyväisenä aivan joutavien asioiden parissa ja tietoisesti kiertää kaukaa varsinaiset ongelmat. Lapsiasiavaltuutetun kannanotoista suurimpia on ollut se, että millaisissa yhteyksissä sanoja "äiti" ja "isä" voidaan käyttää, kun iltapäivälehdet rakentelevat lööppijulisteitaan.


Aulan ongelmat ovat niin pieniä, että vanhemmuuteen liittyviä ongelmia hän tarkastelee vain silloin, kun sanat esiintyvät lööpeissä.

Eipä siis mikään ihme, että hän on valmis ensimmäisenä kauhistelemaan sitä, kuinka "Venäjällä on totuttu riepottelemaan lasten asioita julkisuudessa". Hm... Mitä entinen Keskustan kansanedustaja mahtaa itse pelätä? - Julkisuutta.

Julkisuus (avoimuus) selvästi kammottaa Aulaa, jostain syystä...
En ymmärrä, mihin Aulan väite perustuu. Olen aina ollut sitä mieltä, että lapset ovat Venäjällä varmasti vähintään yhtä näkymättömiä kuin he ovat suomalaisessa yhteiskunnassa. Lasten asioista ei nimenomaan puhuta läheskään tarpeeksi, eikä siihen ole koskaan rohkaissut myöskään lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

Lapsia ja siis perheitä koskevat ongelmat vaietaan ja niitä hyssytellään, vähätellään. Niinpä lastensuojeluun on Suomessa päässyt muodostumaan mustia, mielivaltaisia käytäntöjä ja asenteita.



Asennemaailma näkyy suoraan suomalaisessa lainsäädännössä. Kunnat saavat rahaa lastensuojeluun vain siten, että ne ottavat lapsia huostaan. Lastensuojelukerroin lasketaan huostaanotettujen lasten lukumäärän mukaan.



Yksityinen lastensuojelubisnes lihoo. "Perhehoito" on hyvä liiketoimi keskustalaisille maatilan emännille.



Aula onnistui muuten eilisiltaisessa lyhyessä tv-haastattelussaan lausumaan sen, että hänen mielestään venäläis-suomalaisessa turkulaisperheessä on jotain epäilyttävää. No tuo ei ollut mitään uutta. Suomalaisilla sosiaalivirkamiehillä on hyvin valmiita kielteisiä asenteita suomalaisia lapsiperheitä kohtaan. Aula on vain yksi näistä sosiaalibyrokraateista.

Mutta hämmästelen sitä, että millä tasolla keskustelu turkulaisperheen kohtalosta liikkuu. Mielestäni kyse ei ole enää siitä, mitä kärsimyksiä poika on perheessään kokenut. Mikään kun ei ole viitannut siihen, että kärsimys olisi ollut sellaista, että poika olisi pitänyt välittömästi erottaa ja eristää perheestään.



Tätä ristiriitaa ei suomalaisen moralisoinnin keskellä huomata. Viranomaiset johtavat yllättävän vahvasti julkista keskustelua suomalaisessa yhteiskunnassa. Viranomaisten johdolla ja heidän toitottaman asenteellisen ideologian avulla suomalaisia ohjataan ajattelemaan, että perheet ovat lähtökohtaisesti jotenkin viallisia.


Turkulaisperheen tapauksessa suomalaiset haukkuvat esimerkiksi Venäjän lapsiasiavaltuutettua ja venäläistä julkisuutta, että niitä ohjaa Kreml. Meillä julkisuuden ohjaamiseen ei tarvita edes Kremliä. Siihen riittää alemman tason virkakoneistokin. Niin lalluja lampaita suomalaiset ovat.

Äiti on saattanut tukistaa poikaa - sitähän tässä tutkitaan. Eristäminen tukistamisen tai minkä tahansa muun vastaavan syyn takia aiheuttaa lapselle suurempaa tuskaa kuin ongelman selvittely yhdessä vanhempien kanssa. Sosiaaliviranomaisilla säilyy mahdollisuus kuulla poikaa yksin, ilman vanhempia, vaikka poika elää tavallista elämää omassa kodissaan.


Ai niin, mutta eihän meillä Suomessa aikuisten viranomaisten tarvitse kuunnella lapsia...

Olen varma, että lastenkodin sosiaalityöntekijä on lyönyt pojan eteen vain ns. nallekortteja. Pojan tehtävä on tunnistaa nallejen ilmeitä ja asentoja. Sosiaalikoneistolla on se käsitys, että nallekorttien avulla lapsi kertoo, miltä hänestä tuntuu.

Korttien avulla sosiaalityöntekijät keräävät lapsen perheestä "merkittäviä paljastuksia". Lapsen puhe on vapaata riistaa viranomaisen tulkittavaksi.

Ei kommentteja: