torstaina, maaliskuuta 11, 2010

Aila Paloniemi tietää, mutta ei myönnä julkisesti


Kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk) ja Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros kertoivat viime viikolla Yleisradion Ykkösaamussa käsityksiään ihmisoikeuksien toteutumisesta Suomessa.


Paloniemi oli edellisenä päivänä ollut käsittelemässä aihepiiriä eduskunnan täysistunnossa. Radiotoimittajan mukaan Arkadianmäen istuntosalin täytti huolensävyinen puhe lapsista, vanhuksista ja vammaisista.


Oli erityisen kiinnostavaa, mitä ongelmia Perhehoitoliiton puheenjohtaja Aila Paloniemi näkee lasten ihmisoikeuksissa. Ja tulihan se sieltä: Paloniemi toitotti painokkaasti, että lapsella on oikeus perheeseen.

Niin, arvaatteko jo, millaiseen perheeseen? - No sijoitusperheeseen tietenkin. Paloniemeä ei huoleta se, että lapsi menettää huostaanotossa oma perheensä, kotinsa, sukunsa, kaverinsa, ystävänsä, läheisensä, elämänhistoriansa.


Se ei ole Paloniemen mielestä ongelma ollenkaan. Hänen mielestään jokaisella suomalaisella lapsella on oikeus päästä Perhehoitoliiton jäsenperheeseen.



Tämä hoitobisnes ei ole kiinnostunut vanhoista raadoista. Sinne halutaan tuoretta lihaa, jonka viimeinen käyttöpäivä ei ole vielä ylitetty.


Kuulin eilen maukkaan jutun. Eräs tuttavani kertoi, että hän on mukana Keskustapuolueen toiminnassa. Hän on monta kertaa jutellut Paloniemen kanssa lastensuojelusta. Paloniemi on hänelle tunnustanut, että lasten huostaanotot ovat yltäneet jo sietämättömään mittaan; mikään yhteiskunta ei tällaista menoa kestä.


Silti Paloniemi ei itse tee mitään kehityksen oikaisemiseksi.


Päinvastoin, hän tyytyi radiohaastattelussakin rakentamaan kuvaa, että huostaanottoja ei tehdä läheskään tarpeeksi. Kepulaiset maatilan emännät tarvitsevat koko ajan uusia lapsia perhehoitobisneksen ruoaksi.


Paloniemi korosti, että Suomessa yli 16 000 lasta asuu sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Se on kansainvälisessä vertailussa suuri määrä. Mutta Paloniemen logiikka olikin, yllätys, yllätys se, että 16 000 pois kodeistaan sijoitettua lasta tarkoittaa sitä, että Suomessa on paljon sellaisia kärsiviä lapsia, joita ei ole vielä tunnistettu.


Miten ihmeessä se voi olla mahdollista? Onko lastensuojelu noin totaalisesti epäonnistunut?

Meillä tehdään innokkaasti huostaanottoja, vaikka lapsille ei ole kunnollisia sijoituspaikkoja.

Paloniemi toi, aivan oikein, esiin sen ikävän tosiasian, että Suomessa lapset sijoitetaan laitoksiin useammin kuin missään toisessa Länsi-Euroopan maassa.


Onko Paloniemellä huono omatunto? Hän taitaa tietää liiankin hyvin sen, että lastensuojelu valitsee "suojiinsa" mukavimmat ja helpoimmat lapset.

Kuntien lastensuojelutyö jättää mieluusti vaikeat perheet huomioimatta - eli auttamatta. Auttamiseenhan velvoittaisi jo lakikin, joten sosiaalityöntekijöiden mielestä on parempi pysytellä kaukana tällaisista perheistä.


Virkamies ei halua rasittaa itseään.


Laitoksissa asuneet nuoret eivät muuten pääse myöhemmin aikuisuudessaan mukaan työelämään eikä heistä tule veronmaksajia. Vain viides osa heistä yltää työmarkkinoille. Neljä viidestä laitosnuoresta menetetään, tavalla tai toisella. He ovat yhteiskunnan huollettavana loppuelämänsä.


Ja mitä se maksaa? Lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle maksaa vuodessa veronmaksajille 600 miljoonaa euroa. Summa kasvaa Stakesin tutkimusprofessori Matti Rimpelän mukaan 50 miljoonalla eurolla joka vuosi.

Pitää muistuttaa tässä, että Suomen valtion budjetti on vain 50 miljardia euroa. Valtion budjettia on alettava kasvattaa, jotta lastensuojelun kustannuksia voidaan rauhassa kasvattaa, vuosi vuodelta.


Aila Paloniemikin lienee tajunnut tämän, mutta julkisesti hän ei uskalla sanoa sitä ääneen.


Kun Paloniemi puhui ponnekkaasti huostaanottojen puolesta, päätti Ihmisoikeusliiton Kristiina Kouros palauttaa Perhehoitoliiton äänitorven takaisin maan pinnalle.


"Kun lapsi joutuu huostaanotetuksi, hänen ihmisoikeuksiaan on jo rikottu", Kouros huomautti.


Tämän pitäisi olla hillitöntä rahan tuhlaustakin paínavampi peruste painaa vihdoinkin jarrua.
Lapset ovat erittäin haluttua tavaraa lapsikaupassa. Perhehoitoliitto myöntää itsekin, että Suomessa on kunnan järjestämässä perhehoidossa vain sata vanhusta, ja se on kyllä hämmästyttävän vähän.

Ei kommentteja: