maanantaina, maaliskuuta 08, 2010

Kokkaamistakin kontrolloidaan


Kirjoitin viimeksi eräästä ensi- ja turvakodista.


Kyseinen laitos kärsii asiakaspulasta. Kunnat eivät jostain syystä enää lähetä vanhempia palvelun ääreen, jossa periaatteessa (ohjelman ja julistuksen mukaan) tuetaan vanhemmuutta.


Huostaanottoinnostus (-trendi, -muoti) näkyy ensi- ja turvakodeissakin. Laitos ilmeisesti kärsii nahoissaan siitä, että kuntien sosiaalityöntekijät ryöstävät kiireellisen huostaanoton avulla lapset mieluummin suoraan perheistään lastenkoteihin.


Sosiaalityöntekijät eivät välitä edes selvittää, voisiko perhettä tukea avohuollon tukitoimin.


Sosiaalityön lastensuojelu haluaa lapsen, ei hänen vanhempiaan eikä perhettään. Tähän erittäin karmeaan ja kohtuuttomaan havaintoon olisi suomalaisen yhteiskunnan herättävä! Tämä on vahvistuva nykysuuntaus lastensuojelussa - ja sosiaalialalla laajemminkin.

Ideologia koskee muuten erittäin kipeästi esimerkiksi eroperheitä, sillä eroperheet näyttäytyvät tässä politiikassa rampoina. Ne on niin helppo luokitella ei-toivotuiksi.


Kun koneisto alkaa kontrolloida aidon kiinnostuksen ja sitä seuraavan auttamisen sijaan, avautuu erilaisille leimakirveille rajattomat työmaat. Syntyy valtavia hakkuuaukeita.


Pakko kertoa vielä, että kyseisessä ensi- ja turvakodissa asuvat naiset (vanhemmat ovat kaikki naisia) istuvat seinien sisällä apaattisina ja sairaina. Talossa on koko ajan päällä voimakas koneellinen ilmastointi, joka tekee olemisesta ja hengittämisestä helvetin. Koko ajan vetää ja esimerkiksi limakalvot kuivuvat.

Eräs ystäväni, joka oli myös pakotettu lastensa kanssa tähän laitokseen, kertoi, että hänen lapsensa olivat siellä koko ajan sairaina.


Taaperoikäisellä yh-äidillä on ollut jatkuvasti voimakkaita - ja näkyviä - allergisia reaktioita. Pikku taaperolla myös. Myös ystäväni, tukihenkilö, vaikeroi minulle puhelimessa talossa vierailtuaan, että onpa hirveä olo: hengittäminenkin on vaikeaa.


Ystäväni epäilee, että sisäilmassa on jokin ongelma. Voi olettaa, että talossa on hometta ja ilmanvaihtoputketkin ovat puhdistamatta.


Kuka näitä laitokseen suljettuja äitejä ja heidän lapsiaan auttaa? He näyttivät ystäväni mielestä jo menettäneen toivonsa. Heidän päivänsä kuluvat siihen, että he seitsemän-kahdeksan naista vuorottelee yhden sähköhellan ääressä, pienessä keittiössä, kun kukin käy loihtimassa lapsilleen ja itselleen siellä päivän ateriat.

Ystäväni, joka oli lähetetty laitokseen "lepäämään" (heh, heh...), näki että naiset kokkasivat puutteellisissa oloissa vimmatusti. Heidän oli pakko, vaikka olosuhteet eivät tarjonneet mahdollisuutta juuri muuhun kuin valmisruokien lämmittämiseen mikrossa.

Nämä äidit eivät ole alkoholisteja. Alkoholisteille tarkoitettu rakennus on pihapiirissä kauempana.


Lastensuojelulaitoksia ei valvo kukaan.

Valvontatyö kuuluu lääninhallitukselle, mutta lääninhallituksen virkamiehethän ovat tyypillisesti samaa kahvipöytäseuruetta alaisuudessaan toimivien laitosten henkilökunnan kanssa. Virkanaiset ja ne muutamat alalla työskentelevät miehet tuntevat varmasti toisensa hyvin henkilökohtaisesti.

Epävirallinen - ja virallinenkin - verkostoituminen kävelee kriittisen ja valppautta vaativan valvontatehtävän yli.

Ei kommentteja: