torstaina, helmikuuta 03, 2011

Martti Kallio ajaa sinisellä autollaan


The Lingerie Football League for Peta. (kuvamanipulaatio)
 Lapin poliisipäällikkö Martti Kallio ei ole osannut vastata kysymykseeni, mitä poliisin mustamaija teki Korkalovaaran koulun pihalla lukuvuoden ensimmäisenä koulupäivänä viime elokuussa.


Lapseni ei tavannut kouluun saapuessaan ensimmäisenä opettajia. E-hei, ei nykykoulussa.

Hän näki ensimmäisenä ekaluokkalaisten puoleiseen talon päätyyn pysäköidyn mustanmaijan ja siellä kaksi tummanpuhuvaa poliisikonstaapelia. Joillakin aikuisilla oli näköjään unohtunut  hienotunteisuus ja asiallisuus lapsia kohtaan.

Lapset olivat saapuneet hoitamaan kouluun omia kouluasioitaan, eivät tutustumaan yhteiskunnan kontrolli- ja pakkovaltaan.


Vastausta kysymykseeni poliisin tekosista ei ensin tiennyt edes koulun rehtori Heikki Ervast, jolle soitin heti, kun koulupäivä oli vielä kesken. Kirjoitin välittömästi havainnoistani valituksen koulutuslautakuntaan. Valittamiseen innosti tuolloin ennen kaikkea se, että näin kuinka pienten lasten koulun pihalla maahanmuuttajaisä keskusteli poliisimiesten kanssa. Pian hän jo istui maijassa ekaluokkalaiselta näyttävän tyttärensä kanssa.


No, tuo episodi selvisi pian. Siinä oli kyse vain siitä, että isä oli tuonut lapsensa väärään kouluun. Poliisi kuljetti hänet sinne minne pitikin. Antoi siis apuaan. Se on hyvä.



Peta. Kuvamanipulaatio.
Pelkäsin jo, että poliisi oli tullut koulun pihalle kyttäämään tuota maahanmuuttajalasta ja häntä kouluun saattavaa vanhempaa. Sillä kyttäämiseltähän se touhu koko ajan näytti. Kyttäämistä se oli puhtaimmillaan, an sich, koska poliisi ei vaivautunut koulun pihamaalla näkyvästi töröttäessään tarjoamaan lapsille minkäänlaista liikennevalistusta.

Se on kummallista. Poliisit olisivat tavoittaneet tuona ensimmäisenä koulupäivänä myös poikkeuksellisen paljon lasten vanhempia.


Mutta kyllä minä olin suuresti hämmästynyt, kun sama mustamaija seisoi koulun pihalla jälleen, kun ekaluokkalaisten koulu päättyi. Tällä välin rehtori Heikki Ervast oli jo ehtinyt tunnustaa minulle, että hän ei todellakaan tiedä mitä poliisi tekee hänen johtamansa laitoksen pihamaalla.

Olisi pitänyt tietää.

Eikä tiennyt pitkään aikaan, kunnes hän itse oli soittanut poliisille ja kysynyt. Ei varmaan olisi edes tehnyt sitä, jollen minä olisi kysellyt syytä poliisin läsnäoloon. Heikki Ervastille selvisi, että poliisi valvoo hänen koulunsa pihalla liikennettä.

Niin, liikennettä. Pihalla, jonka pitäisi olla lasten leikkialuetta.



PoliisipäällikköMartti Kallio väitti minulle, että poliisi ei koskaan partioi missään puolta tuntia enempää kerrallaan. Heh, Korkalovaaran koulun pihalla näytti siltä, että konstaapelit töröttivät autossaan monta tuntia. He olivat palanneet peräti toistamiseen kyttäyspaikalleen, kun olivat käyneet kuljettamassa maahanmuuttajaisän lapsineen oikeaan kouluun.


Corey Wills for Peta. (kuvamanipulaatio)

No, ehkä he kurvasivat mustallamaijallaan takaisin koulun pihalle juuri ennen kuin ekaluokkalaisten koulutaipaleen ensimmäinen koulupäivä päättyi... What for? Mustamaija oli poistuvan liikenteen tiellä.


Julkishallinnon virkamiehiltä täytyy osata vaatia kunnollista työnjälkeä. Jostain syystä usein törmää siihen, että vaatimustasoa ei ole asetettu juuri mihinkään.


Korkalovaaran koulun pihalla kyyläämisen ja tyhjäntoimittamisen sijaan poliisimiehet olisivat voineet esitellä lapsille ja paikalla runsaslukuisesti olleille vanhemille vaikkapa heijastavia turvaliivejä, he olisivat voineet jakaa heijastimia ja muistuttaa pyöräkypärän käytöstä.

Poliisit olisivat voineet puhua lapsille.


Peta. Kuvamanipulaatio.
Nyt kaksi virkamiestä tyytyi istumaan sisällä poliisiautossa, mykkinä ja ottamatta kontaktia lapsiin ja nuoriin. Syntyi piiloaggressiivinen kuva.


Ja olisi ollut huomattavasti asiallisempaa, että poliisi olisi esiintynyt Korkalovaaran koulun pihalla nimenomaan polkupyörän kanssa, eikä mustanmaijan.


Minä uskallan hämmästellä tässä vähän sitäkin, että aikuiset hyväkuntoiset miehet ajelevat jatkuvasti, myös tällaisissa lasten elämänpiiriin liittyvissä asioissa, mustallamaijalla. Polkupyörä olisi konstaapeleille tällaisissa tehtävissä järkevä kulkupeli. Siitä näkee ja kuulee paremmin - mopoja ja kevyttäliikennettähän he olivat Korkalovaaran koulun pihamaalle tulleet "valvomaan".



Liikennettä ei sitä paitsi ole ennenkään valvottu pihalla. Minä perään tässä sitä, että lapsilla on oikeus kokea, että kyseessä on heidän koulunsa piha. Lasten piha. Lasten alue. Liikenteen valvontaa voi alkaa suorittaa heti, kun ajelee muutaman metrin koulun portin ulkopuolelle, kadulla. Kadulla on liikennettä. Koulun pihalla on pysäköintiä.


Jotenkin vaikuttaa siltä, että poliisimiehillä oli jäänyt kana kynimättä jonkin mopopojan kanssa. Siksi he seisottivat mustaamaijaansa sellaisella intensiteetillä koulun pihalla, mopojen parkkialueen vieressä. Henkilökohtaista siis.


Mutta sitä kanaahan heillä oli ollut aikaa kyniä koko kulunut kesä. Koulun alku alkaa olla ajosesongin loppupuolta.

Sarah Jane for Peta. (kuvamanipulaatio)
 Ehkä pullistelu ja uhan tunteen luominen on niin houkuttelevan helppoa, että sellaiseen poliisi ryhtyy, vaikka tulisi selvästi tallanneeksi pienten ekaluokkalaisten ja muiden alakoululaisten varpaille.


Ja rehtori Heikki Ervastilla on ilmeisesti ollut vaikeuksia hallita koulunsa pihamaata. Tosin kyseisenä lukuvuoden ensimmäisenä päivänä kukaan ei ollut pyytänyt poliisia Korkalovaaran pihalle. Siihen kun ei ollut mitään syytä.


Poliisipäällikkö Martti Kallion pitää saada tällainen löperyys kuriin. Hänen on osattava johtaa omia alaisiaan siten, että heidän toimintansa on järkevää. Nyt se ei sitä ollut. Lapset jäivät nyt koulun pihalla ilman poliisin tarjoamaa palvelua ja tietoa. Poliisi palveli nyt hämäriä aikuisten päämääriä. Kummallista meininkiä. Tapaus kertoo paljon siitä, mitä aikuiset ajattelevat lapsista. Ja heidän elinpiiristään. Valitettavasti.


Marcus Schenkenberg for Peta. (kuvamanipulaatio)
Minä haluan, että poliisi ei ajele autollaan keskelle lasten leikkejä, lasten pihalle. Minä haluan, että aikuiset virkamiehet tajuavat pysyä poissa toimittamasta tyhjää. Aikuisen virkamiehen ilmiselvä mitääntekemättömyys ja tyhjänpäiväisyys näyttävät rumalta. Sellaista aikuisen mallia ei pidä varta vasten tulla esittelemään keskenkasvuisille.

Lapsen elintilaa on puolustettava koko ajan. Jos nukahdetaan, käy kuten Korkalovaaran koulussa. Aikuinen virkavalta alkaa välittömästi rakentaa sinne pesää ja syrjäyttää lapsia ahtaalle.







Ei kommentteja: