keskiviikkona, helmikuuta 29, 2012

Naantalin sossula kuumeni


Kun televisio tulee pöyhimään paikan päälle ongelmia, jotka haluttaisiin vaieta, on lopputulos aina kiinnostava. Parhaimmillaan television tarjoama julkisuus käynnistää prosessin, jolle ei näy loppua. 

Toivottavasti niin on käynyt nyt Naantalissa.

Ainakin Lounais-Suomen aluehallintovirasto alkoi tutkia Naantalin toimien laillisuutta.

Naantalin kaupungin sosiaalivirasto on kokenut julkisuuden paineen ja toimittaja Mats Dumellin esittämien tietojen aiheuttaman yleisen ärtymyksen. Suuren yleisön tuntema suru ja hämmennys ovat olleet hyvin oikeutettuja. On sietämätöntä, että pikku virkamiehet tunkevat itsensä ihmisten elämään ja räjäyttävät sen palasiksi. 

Lastensuojelulle perheen elämä on muovailuvahaa, jota voi pyöritellä haluamaansa muotoon.

Sosiaalitantat (sukupuoleen katsomatta, Naantalissa on Iiro-niminen tanttakin) höseltävät siellä, missä heidän ei pitäisi. Voi ihmetellä, miten käy heidän, jotka oikeasti heidän apuaan ja aikaansa tarvitsisivat! Palkallista työaikaa ollaan valmiit haaskaamaan ihan joutavaan.

Silminnäkijä-ohjelma on ollut hyvin kiusallinen kokemus Naantalin kaupungille. Olen saanut asiasta tietoja (kiitos niistä!).

Jo ennen ohjelman esittämistä Naantalin sosiaalivirkamiehet alkoivat reagoida hermostuneesti. Ohjelman lähetyspäivänä (8.2.2012) sosiaalivirastossa oli ollut latautunut tunnelma – olihan toimittaja Dumell haastatellut monia sosiaalipsykopaatteja, ei kun siis -byrokraattejakin. 

Lisäksi paikalliset lehdet oli kertoneet kyseisenä päivänä, että illalla lähetettävässä Silminnäkijä-ohjelmassa ruoditaan Naantalin lastensuojelua ja hämmentäviä lasten huostaanottoja.

Sosiaalibyrokraatit olivat alkaneet tuntea kuumotusta takapuolessaan. He tiesivät, ettei tv-ohjelmassa kiiteltäisi heitä.

Kaupungin tärkeimmät sosiaalibyrokraatit olivat ahtautuneet kyseisenä päivänä  samaan huoneeseen. Huoneesta oli kuulunut meteli jo kauas käytävälle. Sosiaaliosastossa liikkuneet kaupunkilaiset olivat hämmästelleet erikoista levottomuutta. Paikalla metelöimässä oli ollut ainakin perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen – josta muuten aivan erityisesti on kantautunut tietoja Silminnäkijä-ohjelman jälkeen.

Mielestäni asiat ovat Naantalin sosiaalihallinnossa tosi kurjassa mallissa, jos johtaja itse antaa ymmärtää olevansa vielä hölmömpi kuin alaisensa. Silloin ei voi alaisiltakaan odottaa kovin kummoista.
Vain julkisuus tuo jonkinlaista tasapuolisuutta ihmisten asioiden hoitoon – niin järkyttävältä kuin se kuulostaakin. Ja se julkisuus näyttää olevan kirpeää byrokraattien mielestä! Hyvä niin.

Perusturvajohtaja Iiro Pöyhönen on suuttunut eräälle seurakunnan työntenkijälle, joka on puhunut Juha-isän puolesta. Pöyhönen kärsii siitä, että jotkut ovat uskaltaneet arvostella hänen kunnianarvoisaa virastoaan. Hän oli kiirehtinyt antamaan tälle seurakunnan työntekijälle porttikiellon Naantalin kaupungin tiloihin. Porttikiellon kestoksi hän määräsi puoli vuotta.

Myöhemmin hän oli lieventänyt rangaistustaan siten, että seurakunnan työntekijä ei saa olla tekemisissä kaupungin työntekijöiden kanssa (puoleen vuoteen).

Nähtävästi Pöyhönen haluaa eristää seurakunnan sosiaalitantoista. Hänen voimantuntonsa on lievästi sanottuna... turvonnut.

Uskon, että Naantalin kaupunginkin henkilöstössä on paljon ihmisiä, joka kauhistelevat sosiaalitoimen puuhia.

Minä olen jo ehtinyt ääneen hämmästellä sitä, kuinka televisio-ohjelmassa esiintynyt diakoni ryhtyi pyöristämään sanojaan. Hän selvästi koetti tasapainotella siten, ettei olisi tullut ärsyttäneeksi ketään. Pidin sitä hengettömänä neutraaliutena.

En hämmästele enää. Naantalin sosiaalibyrokraattien (ja itse johtajan!) hermostunut tapa reagoida lienee yleisemminkin tiedossa.


Iiro Pöyhönen koetti Silminnäkijässä puhua hienosti. Hän halusi kuulostaa fiksulta ja objektiiviselta. Hän antoi analyysinsä siitä, miksi huostaanotot ovat nostattaneet vastalauseita ja suurta hämmästystä. Pöyhösen mukaan ihmiset tahtovat riidellä siksi, koska maailma on juridisoitunut. Ihmiset käyvät läpi viranomaisten toimintaa juridisista näkökulmista.

Jaa-a. Enpä usko, että syy on pelkästään tuo. Nimittäin, mitä juridisoituneempaa hallinto on, sitä epätoivoisemmassa asemassa kansalainen on. Viranomaisten käyttämät lakipykälät kirjoitetaan hallintobyrokraattien tarpeisiin. Kunnallinen lastensuojelu on siitä erittäin hyvä esimerkki. 
Pöyhösen pitää harjoittaa parempaa itsetutkiskelua ja tajuta, että perheet ja heidän läheisensä ovat olleet suunnattoman järkyttyneitä siitä, että heidän elämänsä ja perusturvallisuutensa on asetettu vakavaan vaaraan.


Lounais-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastajat Oona Ylönen ja Pirkko Pakkala  ovat pyytäneet Silminnäkijä-ohjelman jälkeen Naantalilta selvitystä siitä, kuinka epäpäteviä kaupungin sosiaalityöntekijät ovatkaan. Esimerkiksi huostaanotetun lapsen ja ylipäätänsä lapsen oman lastensuojelun sosiaalityöntekijän täytyy lain mukaan olla pätevä.



Olen kuullut erään kuntia edustavan asiantuntijan todenneen muutama päivä sitten, että aluehallintovirastot ovat nyt heräämässä laajemminkin. Huostaanottovimma on johtanut siihen, että lastenkotibisnes on turvonnut muodottomaksi.

Kirjoitan samaisesta aiheesta myös Uuden Suomen blogissa.

tiistaina, helmikuuta 28, 2012

Lapsikauppaa Naantalissa

Natalia Villaveces for Peta.
Naantalin kaupungin sosiaalityöntekijät ja muut sosiaalibyrokraatit ovat varmasti ihastuksissaan, kun ihmiset puhuvat television Silminnäkijä-ohjelmasta (Huostaanotettu bisnes, tv-2, 8.2.2012). Jatkan siis aiheesta myös tässä kirjoituksessa.

Näkyvyys valtakunnan julkisuudessa tuntui heistä takuulla makealta. Tarjotaan sitä lisää.

Naantalin sosiaalityönjohtaja Jutta Merilahti katsoo, että Naantali on jakanut kaupunkilaisille oikeushyvää, kun sosiaalityöntekijät ovat perusteetta käyneet ryöväämässä lapset pois perheistään. 

Sosiaalityönjohtaja Jutta Merilahti: Mehän joudutaan lastensuojelussa puuttumaan ihmisten itsemääräämisoikeuteen hyvin niin kun (huokaa syvään) hyvin (jälleen huokaa syvään) raa’alla tavalla tietyllä lailla lainsäätäjän näkökulmasta ja asiakkaitten näkökulmastakin. Et mun mielestä se on hyvin ymmärrettävää et silloin kun kysymys tällaisesta oikeushyvästä, niin se aiheuttaa ihmisissä kiukkua.

Mikä draamanäytös tuo puheenvuoro olikaan televisiossa!
 
Täytyy siis ajatella, että Jutta Merilahden mielestä esimerkiksi Juha-isän kaksivuotias tytär sai oikeushyvää, kun hänet kyyditettiin täysin vieraaseen paikkaan samalla, kun tyttären äiti vietiin sairaalaan. 

Tytär vietiin viime syksynä, eikä hän ole sen jälkeen saanut edes käydä kotonaan. Hän saa tavata isäänsä vain kolmen viikon välein, kaksi ja puoli tuntia kerrallaan. 

Sosiaalityöntekijä on halunnut määrätä tapaamiset valvotuiksi. Isä ja tytär hoitavat lapsen elämän tärkeintä ihmissuhdetta, kun vieras aikuinen koko ajan hengittää niskaan. Valvoja katselee ja kuuntelee vieressä.

Olisi mielenkiintoista tietää, mikä on Jutta Merilahden mielestä oikeuspahaa.

Merilahti on tyytyväinen, kun hän sai kyyditettyä kaksivuotiaan pikku lapsen lastenkotibisneksen syliin. Naantali kiirehti tekemään taaperosta yrityksen asiakkaan. Suomalaisen sosiaalityön ja lastensuojelun linjana on, että sosiaalityöntekijät työntävät rahaa kottikärryillä lapsikaupan yrityksiin.


Oikeasti, lastensuojelulain mukaan Naantalin olisi pitänyt selvittää, ketkä lapsen sukulaiset ja muut läheisverkoston ihmiset olisivat voineet ottaa hänet kotiinsa. Sitä Naantali ei tehnyt, ei vaikka aikaa olisi ollut todella runsaasti. Olihan sosiaalitoimi työntänyt perheeseen pitkään perhetyötäkin. 

Olen varma, että Naantalin sosialidemokraateille, eikun sosiaalibyrokraateille oli jo perhetyön aikana selvänä se päämäärä, että myös kaksivuotias tytär huostaanotetaan. Perhetyö oli mahdollisuus kerätä irtohavaintoja perhettä vastaan, jotta Naantali voittaisi tulevan oikeustaistelun hallinto-oikeudessa.

Juhan vanhempi lapsi on poika, jonka edellinen asuinkunta, Raisio, oli huostaanottanut neljä vuotta aiemmin. Myöskään Raisio ei ole välittänyt hoitaa lakisääteistä tehtäväänsä, jonka mukaan sosiaalibyrokraattien täytyy kysellä vanhemmilta, ketkä voisivat ottaa lapsen vastaan, jos hänelle etsitään sijoituspaikkaa. 

Vanhempien ja lapsen oikeus on, että läheisverkosto kartoitetaan. 

Kun vanhempi lapsi oli jo huostaanotettu, olisi läheisverkoston kartoitus pitänyt olla itsestäänselvyys, piece of cake. Sehän olisi pitänyt tehdä jo huostaan otetun pojan vuoksi. Palkka maksetaan sosiaalitantoille periaatteessa juuri tällaisista työtehtävistä.


Toimittaja Mats Dumell: Jos Naantalin kaupunki olisi kartoittanut Juhan lähipiirin, kaksivuotiaalle tyttärelle olisi löytynyt koti sukulaisten luota. 

Juha: Sukulaisperheitä olisi löytynyt mun puolelta, sekä emäntäni puolelta. Vaikka kuinka paljon. Raisio ei silloin aikoinaan edes kartoittanut niitä, ei halunnut selvittää niitä, ja Naantali on sitten mun yhtä sukulaista, mun serkkua, vasta jututtanut, mutta ilmoittanut että asian selvityksen ajaksi neitiä ei siirretä mihinkään. Ja nythän on niin että nuorempi ei oo nähnyt noita kavereita mitä hän on saanut päiväkodista, ei oo nähnyt niitä, ei oo nähnyt kummeja, ei oo nähnyt isovanhempia, ystäviä, tuttavia… Kaikki suhteet näihin on katkaistu. 

Niin. Puhumattakaan siitä, että lapsi ei liene päässyt käymään kertaakaan kotonaan, josta vieraat aikuiset kävivät hänet yhtäkkiä repimässä pois. Matka tuntemattomaan alkoi.

Kirjoitan Jutta Merilahden oikeushyvästä myös Uuden Suomen blogissa.

sunnuntaina, helmikuuta 26, 2012

Sosiaalipoliisi perhetyöntekijä


Kirjoitan vielä Silminnäkijä-dokumentista Huostaanotettu bisnes (tv-2, 8.2.2012). Ohjelma tarjosi paljon sytykkeitä ajatteluun heille, jotka ovat seuranneet kunnallisen lastensuojelun kehitystä.

Dokumentissa esiintynyt Juha on järkyttynyt siitä, että tytärkin vietiin, vaikka hän oli isänä pitkään työskennellyt yhteistyössä Naantalin kaupungin lastensuojelun avohuollon kanssa. Naantalin kaupunki ehti antaa Juhalle pitkään perhetyötä, jossa perhetyöntekijä tulee kotiin ja seurustelee lapsen kanssa.

Perhetyö on oikeasti vain silmänlumetta, ei sillä oikeasti läheskään aina ketään auteta, mutta voihan sillä jokin viihdearvo olla.

Perhetyöntekijä on sosiaalipoliisi. Lastensuojelun sosiaalitantat seuraavat ja mittaavat perhetyön avulla sitä, että perhe (eli se osa perheestä, mikä siitä on enää lastensuojelun riehumisen jälkeen jäljellä) on suostuvainen kaikkeen, mitä tantat sattuvat haluamaan. Perhetyöntekijä raportoi sosiaalityöntekijälle, joten perhettä vahditaan ja ”ohjataan” sekä virastossa että kotikäynneillä. 

Perhetyöntekijä tekee usein perheistä kirjauksia, jotka saavat olla lennokkaitakin.

Usean huostaanoton perustana ovat perhetyöntekijän railakkaat väitteet. Niitä hallinto-oikeus käyttää sitten todisteena perhettä vastaan, kun se antaa tuomionsa huostaanotossa. 

Perhetyöntekijä on tarpeeton ja vahingollinen ammattikunta. Ammatin ei olisi koskaan pitänyt antaa syntyä Suomeen. Perhetyöntekijöillä lähdettiin korvaamaan kodinhoitajia (tätä ei myönnetä ääneen). 

Selvennykseksi on sanottava, että perhetyöntekijä ei tee mitään kodinhoidollisia töitä perheissä. Ei vähäisimpiäkään. Tätä kuntien lastensuojelu ei muista mainita, kun julkisuudessa puhutaan hymistellen näistä avohuollon tukitoimista. 

Äidit ja isät siivoavat kotinsa edustuskuntoon, kun he tietävät, että perhetyöntekijä on tulossa. Muuten perhetyöntekijä kirjaa, että kynnysmatolla oli rapaa.

Sosiaalityöntekijä määrää perheelle perhetyötä usein siinä vaiheessa, kun hän jo suunnittelee lapsen huostaanottamista.

Perhetyötä käytetään pohjustamaan huostaanottoa, ei estämään sitä, kuten avohuollon tukitoimen kuuluisi lain mukaan tehdä.

Juha: ”Tukitoimia oli, alkujansa kuutena päivänä viikossa, sit se meni tuota… viiteen, neljään, kolmeen, kahteen ja yhteen kertaa viikossa. Ja kesällä se meni sitten joka toiseen viikkoon. Et nää tukitoimet eli perhetyötä tunnin-puolitoista per viikko tai per käynti, ja sit tehdään tämmönen!”

Kaksivuotias tytär napattiin kiireellisesti huostaan ja kyyditettiin perhekotiin. Vaikuttaa siltä, että jossain yksityisessä perhekodissa oli vapautunut paikka, johon piti löytää mukava lapsi. Ja löytyihän se. Perhekoti on takuulla tyytyväinen. 

Perhekoti eri asia kuin sijaisperhe. Ammatillinen perhekoti on laitosmainen paikka, jossa jokaisesta vuorokaudesta kirjoitetaan suolainen lasku. 

Ohjelmassa kerrotun tiedon mukaan vuorokausi perhekodissa maksoi keskimäärin 158 euroa vuonna 2010. Siis keskimäärin. Alalla on monentasoista laskuttajaa.

Naantalin kaupungin täytyy varmasti maksaa enemmän, koska Juhan lapsi on pieni, vasta pari-kolmevuotias.

Ruoskin perhetyötä myös US-blogissa.  

perjantaina, helmikuuta 24, 2012

Naantali vei lapset isältä

Lastensuojelun sossut rakentavat Uutta Uljasta Naista.
Kun kotikunnan sosiaalityöntekijä nappaa lapsen huostaan, hän yleensä rajoittaa lapsen ja hänen vanhempiensa yhteydenpidon mahdollisimman vähäiseksi. Sekin on lastensuojelulain vastaista, kuten monet muut jo rutiiniksi muodostuneet käytännöt lastensuojelussa.

Yhteydenpidon rajoittaminen lapsen ja hänen vanhempiensa ja perheensä välillä on yleisimpiä ja varmasti suurimpia väärinkäytöksiä, johon lastensuojelu jatkuvasti syyllistyy. Lastensuojelun ja sijaishuollon etu on, että lapsi vieraantuu perheestään, sukulaisistaan, ystävistään. Kaikesta.

Silminnäkijä-dokumentissa (Huostaanotettu bisnes, tv-2, 8.2.2012) haastateltu kahden lapsen isä Juha kertoi kuinka hirveän ankaria yhteydenpidon rajoitukset ovat.

Juha: ”Vanhemman kanssa on sillai että tiivistä tapaamista kahdeksan viikon välein kaksi tuntia. Ja Naantalin kanssa kaksi ja puoli tuntia. Ja valvotusti.”

Vanhempi lapsista on poika, joka on huostaanotettu yli neljä vuotta aiemmin, kun perhe ymmärtääkseni asui Raisiossa.

Isällä on siis lupa tavata poikaansa joka toinen kuukausi kahden (2) tunnin ajan. Eli hän ei näe lastaan juuri lainkaan. Raision sosiaalityöntekijät ja sittemmin sosiaalityöntekijöiden hakemuksen perusteella tuomionsa antanut Turun hallinto-oikeus ovat halunneet, että isä ja lapsi erkaantuvat, vieraantuvat toisistaan.

On muuten ihan varmaa, että poika ei ole saanut nähdä isäänsä edes televisiossa; tämä Silminnäkijä-ohjelma on visusti sensuroitu ulos sekä pojan että tyttären elämästä.

Juha ei maininnut osuuksissaan siitä, kuinka usein hän saa soittaa lapsilleen. Nähtävästi tosi harvoin, koska tapaamiset on rajoitettu noin minimiin. Lastensuojelu ei kompensoi tapaamisten ankaraa rajoittamista sillä, että vanhempi ja lapsi saisivat enemmän jutella puhelimessa. Tapaamiset ja puhelinyhteys ovat samaa pakettia eli yhteydenpidon rajoittamista.

Huostaanoton tehtyään kunnan sosiaalityöntekijät miettivät hartaasti sitä, että tarkalleen ottaen milloin vanhempi ja lapsi saavat olla puhelimitse yhteydessä. Tavallista on, että perheenjäsenet voivat soitella toisilleen kerran viikossa, yhden tai kahden iltatunnin aikana. Ja puhelun ei ole sopivaa kestää pitkään.

Ja mikä ehkä vielä tärkeämpää: saavatko Juhan lapset käydä kotona? Minulle syntyi käsitys, että eivät. Sijaishuollossa elävien lasten on oikeus päästä kotilomille. Lastensuojelulaki tosi asiassa vaatii, että sosiaalityöntekijöiden pitää tukea lapsen ja vanhempien välistä yhteyttä. Mutta tälle oikeudelle sossut naureskelevat.

Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja lapsen sijaishuoltopaikan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa. Lapsen sijaishuolto on järjestettävä niin, että sijaishuoltopaikan etäisyys ei ole este yhteydenpidolle lapselle läheisiin henkilöihin. Lastensuojelulaki 54§, 2 mom (Finlex)

Tv-ohjelmassa Juha kertoi etupäässä kaksivuotiaan tyttärensä kohtalosta. Hänen huostaanottonsa on vielä melko tuore. Sen Naantalin sossut tekivät viime syksynä.

Lapset valtiolle!
Juha menetti tyttärensä samalla, kun äiti vietiin mielenterveysongelmien takia hoitoon.  

Naantalin sosiaalitoimi ei näköjään pystynyt tajuamaan sitä, että äidille järjestynyt hoitopaikka varmasti helpotti myös isän elämää. Siihen saakka isä oli nähtävästi huolehtinut sekä vaimostaan että tyttärestään. Yhtäkkiä hän ei ollut enää kelvollinen huolehtimaan edes lapsestaan!

Sossujen mielestä äiti on aina vakavasti sairaanakin kelvollisempi vanhempi kuin terve isä. 

Lastensuojelulain 40§:n mukaan  lapsi on huostaanotettava, jos puutteet lapsen huolenpidossa tai muut kasvuolosuhteet uhkaavat vakavasti vaarantaa lapsen terveyttä tai kehitystä.

Juha saa käydä tapaamassa tytärtäänkin vain harvakseltaan.

Toimittaja Mats Dumell ihmetteli, miten noin vähäiseksi karsittu yhteydenpito sujuu.

Dumell: "Mitä tytär sanoo, kun joka kolmas viikko saa tavata?"

Juha: "Hyppää syliin [isä kyynelehtii] hyppää sylliin ja sanoo iskä. Ikävä [...]."


Sipoolainen varatuomari Leeni Ikonen arvostelee kirjoituksessaan "Laitosten luvattu maa" (9.9.2009) muun muassa yhteydenpidon rajoittamista.  


Olen julkaissut lähes tämän saman tekstin myös Uuden Suomen blogissa.

keskiviikkona, helmikuuta 22, 2012

Saarikan epäpätevä sossu

Tyst nu! Vanhemmat, suu kiinni!
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on lähtenyt tutkimaan Naantalin lastensuojelussa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden pätevyyttä! Aluehallintovirasto on tässä kerrankin tiukasti sitä mieltä, että se peräti lainkin vaatima pätevyys pitää todella oikeasti olla. Sehän on mainiota!


Naantalilaisäiti esiintyi televisiossa Silminnäkijä-dokumentissa Huostaanotettu bisnes 8.2.2012. Ohjelma herätti aluehallintoviraston.

Olisipa tuollaisia sosiaalihuollon ylitarkastajia muidenkin alueiden virastoissa! Oona Ylönen ja yksikön päällikkö Pirkko Pakkala pistivät töpinäksi.

Tiedetään, että kuntien lastensuojelussa huseeraa paljon epäpäteviä. Jostain syystä epäpätevät valitaan ja valikoituvat nimenomaan lastensuojeluun. Siitä löytyy tilastotietoa.

Kuntayhtymä, perusturvaliikelaitos Saarikka ei näytä saavan epäpäteviä "sosiaalityöntekijöitä" pois tunaroimasta. Karstulassa on jo vuosia uurastanut lastensuojelussa lasten omana sosiaalityöntekijä Katja Salminen-Lahtinen, joka on epäpätevä. Ilmeisesti juuri tuo kouluttamattomuus on pätevöittänyt hänet siihen, että hänellä on ollut oikeus toimia lasten ja perheiden kanssa siten kuin on sattunut huvittamaan. 

Eräät vanhemmat saivat vähän aikaa sitten pienet lapsensa takaisin  Venäjän rajalla sijaitsevasta ammatillisesta perhekodista. Vuorokausi kahdesta kiltistä sisaruksesta maksoi siellä 300 euroa. Alan hintatasoon verrattuna lähes halpaa. He jakoivat siellä erittäin ahtaan yhteisen sopen (ei tainnut olla kunnolla edes huone). 

Sisarusten täytyi elää vuosia poissa omasta kodistaan. Eri viranomaiset ymmärsivät vihdoinkin, että syytä huostaanottoon ei ole ollut. Salminen-Lahtinen aiheutti alakouluikäisille lapsille suuria kärsimyksiä. Ja tämä sama "sosiaalityöntekijä" jatkaa edelleen Saarikan lastensuojelun sossuna. Hämmästyttävää.

Saarikka (johtaja Mikael Palola) syyllistyy lain rikkomiseen. Lastensuojelu laki vaatii, että lapsen sosiaalityöntekijän täytyy olla pätevä. Salminen-Lahtinen saa pitää omat henkilökohtaiset lapsiasiakkaansa, vaikka vanhemmat ovat vuosia yrittäneet taistella hänestä irti. Mutta mikään ei tunnu auttavan. 

Mats Dumellin toimittamassa Silminnäkijä-dokumentissa eräs isoimpia ihmetyksen aiheita oli se, että kuinka paljon lastensuojelussa on epäpäteviä sossuja. Niin. Mutta eikö edes se sossu, jonka kunta joutuu lapselle nimeämään, voisi olla pätevä? 

Tämä on perusongelma Salminen-Lahtisenkin tapauksessa. Miksi hän ei voisi puuhailla vähäisempien asioiden kanssa lastensuojelussa? Miksi pitää lähteä lapsen omaksi henkilökohtaiseksi sossuksi eli tehdä oikeita virkamiehen töitä?

Katja-täti pelastaa.
Kukaan ei tunnu tietävän mikä se Katja Salminen-Lahtisen koulutus on oikein on. Ja vastaava sosiaalityöntekijä Tiina Mankonen siunaa kaikki kummallisuudet. Oikein mielellään, vieläpä. 

Rouvat muodostavat yhdessä muurin perheitä vastaan.  

Mankonen onkin ollut Saarikan sooloilussa tärkeä vaikuttaja, vaikka Salminen-Lahtinen kerää hölmöydessään ihmisen vihan.

Sosiaalityöntekijöiden oma sivusto Sosiaaliportti kertoo:

Lastensuojelulain 13 §:n mukaan lastensuojelun asiakkaana olevalle lapselle on nimettävä hänen asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä (lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä). Lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä tulee olla sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun lain 3 §:n mukainen sosiaalityöntekijän ammatillinen kelpoisuus.

Turkulainen-lehden juttu "Naantalin lastensuojelu tutkitaan" (22.2.2012).

tiistaina, helmikuuta 21, 2012

Mehiläinen tekee lapsikauppaa

Jona Weinhofen for Peta. Lasten liha maistuu Suomessa.
Suomen kuntiin on pesiytynyt parasiitti ja osakkeenomistajien raha-automaatti.

Lastensuojeluyritysten hieno ja mahtipontinen ”bisnes” ei ole liiketoimintaa ja yritystoimintaa. Se on elämistä sataprosenttisesti rahalla, jonka maksaa kunta.

Uhkea yritys elää siis sillä, että se saa Suomen kunnilta toimeentulotukea.
Ja raha, jonka kunta maksaa yritykselle, on lähes sataprosenttisesti verotuloja.

Lastensuojelun sijaishuoltoa (=laitospaikkoja) myyvä Mehiläinen Oy on virittänyt veronmaksajien rahavirran alle haavin auki. Julkista rahaa sataa saavikaupalla. Se on rahaa, jolla rahoitetaan lakisääteisiä kunnallisia peruspalveluita.

Lasten sijaishuolto (itse hoito, hoitovuorokaudet) maksaa vuodessa yli puoli miljardia euroa. Siitä ja muusta kunnallisen lastensuojelun räpiköinnistä aiheutuvat sivukulut saattavat olla vähintään saman verran.

Yritykset ovat olleet rakentamassa Suomeen rahantekoautomaattia, lapsikauppaa. Sosiaalityöntekijä voi milloin tahansa millä tahansa perusteella saalistaa lapsen kiireellisesti huostaan. Lapsi kyyditetään poliisin avustamana pois kodistaan, laitokseen.

Siinä se, koko bisnes yksinkertaisuudessaan.

Lapsen kyyditykseen ei tarvitse olla mitään syytä; riittää, että sosiaalityöntekijälle on kateellisen naapurin tai vallanhimoisen (tai jostain syystä kostonhaluisen) lapsiammattilaisen tekemässä lastensuojeluilmoituksessa syötetty jokin epäily.

Oikeusturvan kanssa tällä työskentelyllä ei ole enää mitään tekemistä. Mutta sitä ei kukaan pohdi; lapsikauppa on jo ehtinyt paisua niin mittavaksi toimijaksi Suomessa.

On aivan oikein ja kohtuullista niputtaa lastensuojeluyritysten johtajat samaan kasaan yhdessä kuntien sosiaalityöntekijöiden kanssa. Samaa porukkaa, sisällöllisesti.

Suomen merkittävimpiä sosiaalitanttoja on siksi Mehiläinen Oy:n Markus Jussila. Hän on myös tantoista turvonneimpia, kun tarkastelee yrityksen jatkuvasti laajenevaa liiketoimintaa lastensuojelussa.

Good for you, k-os. Some Finns love kids' meat.
Sektorijohtaja Jussila kävi hyrisemässä onneaan television Silminnäkijä-ohjelmassa ”Huostaanotettu bisnes” (tv-2, 8.2.2012). Aihe on synkeä ja raskaiden ristiriitojen kuormittama, mutta Jussila vain hymyili leveästi.

Hän on tyytyväinen.

Tuollaisia onnellisen tietämättömiä (ikkunattomassa pirtissä kasvatettuja) ovat he, jotka eivät ole välittäneet perehtyä asioihin. Jussilan virnistelyä katsoivat kodeissaan ne vanhemmat ja lasten muut läheiset, jotka ovat kokeneet elämänsä törkeimmät oikeusturvaloukkaukset juuri kunnallisessa lastensuojelussa. Heitä on Suomessa paljon.

Esiintymisellään Jussila halusi itse kertoa television katsojille, että hän on onnellisen tietämätön. Yhteiskunta ja sen ongelmat eivät kosketa häntä, hän elää suojatussa bisneksessään. Omassa tanttakerhossaan.

Lastensuojelun sijaishuollon kaupittelussa ei tunnetusti ole mitään suorituspaineita, varma raha virtaa sisään vaikka ei itse ponnisteltaisi lainkaan.


Jussilan tulevaisuudenuskoa omaan puuhailuun lisää sekin, että hän tietää kuinka Mehiläinen Oy:ssä kierretään veroja. Verottaja ei pääse käsiksi Mehiläinen Oy:n rahoihin (esim. KSML pääkirjoitus 17.11.2011). Suomen kuntien sosiaalityöntekijät kantavat säkeittäin kuntalaisten verorahoja Mehiläiseen, joka ei halua noudattaa edes yhteiskunnan pelisääntöjä.

Mehiläinen on kuin syöttöporsas, jonka ulostetta ei voi käyttää edes lannoitteena uuden sadon kasvattamisessa. Se kun pitää kuljettaa käsiteltäväksi ongelmajätelaitokselle.

Olen julkaissut tämän kirjoituksen myös Uuden Suomen blogissa.

maanantaina, helmikuuta 20, 2012

Markus Jussila ja helppo raha

Mehiläinen Oy:n lastensuojelun johtaja Markus Jussila juoksi kuin ahne vahinkoeläin ansaan (Silminnäkijä, tv-2, 8.2.2012). Avoimuus ja julkinen tiedonvälitys on sellainen paikka itsetyytyväiselle hölmölle. Näyttää pahasti siltä, että hän ei tunne oman bisneksensä taustaympäristöä ollenkaan. Hän ei ole vielä ymmärtänyt, miten hänen bisneksensä vaikuttaa tavalliseen suomalaiseen perheeseen ja suojattomimpiin eli lapsiin. 

Jussila on kuin maanviljelijä, joka ei tiedä, että juurekset kasvavat mullassa.

Suomeen on syntynyt lapsikauppa, jossa lastensuojelun laitospaikkoja kaupittelevat yritykset (kuten Mehiläinen Oy) ovat tulleet tekemään helppoja liikevoittoja veronmaksajien rahoilla. 

Lastensuojelulaitokset saavat kaikki tulonsa kuntien ja valtion verovaroista. On pakko hämmästellä, mihin tuollaisessa täysin julkisrahoitteisessa toiminnassa yrityksiä ylipäätään tarvitaan? Lastensuojelulaitos saa kaikki asiakkaansa siten, että kunnan sosiaalityöntekijä valikoi jokaisen heistä (eli tehdään huostaanotto avohuollon tukitoimena tai vastentahtoisena). 

Jussilalle riittää se, että hän tietää kuinka paljon veronmaksajat tästä hänen riemunaiheestaan (huostaan otettujen lasten kyyditseminen kaikenkarvaisiin laitoksiin) maksavat. Jussila tietää, että tuossa lapsikaupassa liikkuu joka vuosi yli puoli miljardia euroa. Ja se tekee hänet iloiseksi. Niin iloiseksi, että hän kävi naurahtelemassa ihan televisiossa asti. 

Mehiläinen Oy:n etu on ehdottomasti se, että kuntien lastensuojelun (rakenteellisia) päättömyyksiä ei edes yritetä korjata. Se lypsää huostaanotoilla hilloa. Ja eihän Mehiläinen Oy itse ole kunnolla edes veronmaksajana Suomessa. Se maksoi viime huhtikuun lopussa päättyneellä tilikaudella veroa prosentin verran liikevoitostaan. 

Mehiläinen Oy keräsi Suomessa 211 miljoonan euron liikevaihdon. Liikevoittoa siitä kertyi 35 miljoonaa euroa. Yritys maksoi veroja vain 360 000 euroa eli noin prosentin liikevoitosta. Yksi prosentti on aika alhainen veroprosentiksi! Tiedot liikevoitosta ja maksetuista veroista vaihtelevat hiukan, mutta verotuksen tiukkuus säilyy kutakuinkin tuona ankarana yhtenä prosenttina.

Mehiläinen Oy:n liikevaihdossa on nähtävästi mukana ne rahat, joilla kunnat ovat ostaneet Mehiläiseltä lastensuojelun laitospaikkoja. Erilaisia lastensuojelun yksiköitä sillä on 11. Eli kunta tekee ensin lapsen huostaanoton kevyesti lähes millä tahansa perusteella, jonka jälkeen kuntalaiset alkavat kantaa ämpärikaupalla veroin kerättyjä rahoja Ruotsiin. Lopulta rahat kulkevat Mehiläisen omistavan Ambean AB:n kautta sen omistajalle (Triton Advisors (Nordic) AB) ja nähtävästi myös sen yhteistyökumppanille, Jerseyn veroparatiisisaarella sijaitsevalle sijoitusyhtiölle (Triton Advisers Limited).

Laitospaikka maksanee Mehiläisen laitoksissa helposti 300 euroa vuorokausi. On tavallista, että lapsi asuu samassa laitoksessa täysi-ikäistymiseen saakka. 

Iso osa tuosta rahasta ei siis jää kiertämään Suomeen, vaan tavalliset kuntalaiset eli veronmaksajat sponsoroivat ulkomaita. Ja vähintäänkin vierasta paikkakuntaa, jonne kunta on kyydittänyt huostaanottamansa lapset hoidettaviksi.

Mehiläinen Oy on nykymuodossaan vain rahastamassa Suomea.
Eikä se ole edes suomalainen, sillä se ei ole suomalaisessa omistuksessa. Se on ruÅtsalainen. Emoyhtiö on ruotsalainen Ambea AB.

Kuntien sosiaalityöntekijät auttavat auliisti yritystä liiketoiminnassa ja suomalaisen työn taloudellisten tulosten siirtämisessä (ulkomaille) Suomen verottajan ulottumattomiin. Mehiläinen Oy:ssä kierretään veroja myös siten, että johtajat ovat muuttaneet palkkaansa pääomatuloiksi. Mehiläinen on miljonääritehdas. Kun taas kuntien sosiaalityöntekijöiden oma palkka rahoitetaan veroja keräämällä. 

Sosiaalityöntekijät lastaavat lapsia kunnista lastensuojelulaitoksiin, jotka ovat jo vuosia saaneet laskuttaa mitä haluavat. Mehiläisen johtaja Markus Jussila antoi ymmärtää Silminnäkijä-ohjelmassa, että kunnat voisivat vaatia "meiltä yksityisiltä" – jotain. 

Niin että mitä, se jäi häneltä sanomatta. Odotin, että hän olisi lausunut sanan ”kilpailu”, mutta hän jättikin ajatuksen avoimeksi. Hän nimittäin oli jo ehtinyt aloittaa puheenvuoronsa retostelemalla, kuinka kilpailu on kovaa. 

Tosi uskottavaa.


sunnuntaina, helmikuuta 19, 2012

Markus Jussila nauraa

Markus Jussilasta paistoi, että hänestä oli riemullista kertoa televisiossa Mehiläinen Oy:n lastensuojelulaitosten kasvuvauhdista. 

Sektorijohtaja Jussilan oli vaikea pidätellä nauruaan, koska suomalaiset kunnat ovat niin tyhmiä.

Hänestä on tietysti hupaisaa seurata kuntien taapertelua lastensuojelussa. Parempaa viihdettä ei voi hänen mielestään olla, koska kaikki hupsut harha-askeleet lihottavat Mehiläinen Oy:tä.

Johtaja joutui harjaamaan aamulla kätensä hampaansa, koska tiesi odottaa tätä iloista televisiohaastattelua hämmentävästä iloisesta aiheesta. 

Jussila riemuitsee, että on päässyt mukaan tekemään helppoa rahaa suomalaisessa lapsikaupassa

Suomalaiset lapset Mehiläinen Oy:n laitoksiin!

Silminnäkijä-ohjelma "Huostaanotettu bisnes" esitettiin tv-2:ssa keskiviikkoiltana 8.2.2012. Toimittaja on Mats Dumell.