tiistaina, helmikuuta 21, 2012

Mehiläinen tekee lapsikauppaa

Jona Weinhofen for Peta. Lasten liha maistuu Suomessa.
Suomen kuntiin on pesiytynyt parasiitti ja osakkeenomistajien raha-automaatti.

Lastensuojeluyritysten hieno ja mahtipontinen ”bisnes” ei ole liiketoimintaa ja yritystoimintaa. Se on elämistä sataprosenttisesti rahalla, jonka maksaa kunta.

Uhkea yritys elää siis sillä, että se saa Suomen kunnilta toimeentulotukea.
Ja raha, jonka kunta maksaa yritykselle, on lähes sataprosenttisesti verotuloja.

Lastensuojelun sijaishuoltoa (=laitospaikkoja) myyvä Mehiläinen Oy on virittänyt veronmaksajien rahavirran alle haavin auki. Julkista rahaa sataa saavikaupalla. Se on rahaa, jolla rahoitetaan lakisääteisiä kunnallisia peruspalveluita.

Lasten sijaishuolto (itse hoito, hoitovuorokaudet) maksaa vuodessa yli puoli miljardia euroa. Siitä ja muusta kunnallisen lastensuojelun räpiköinnistä aiheutuvat sivukulut saattavat olla vähintään saman verran.

Yritykset ovat olleet rakentamassa Suomeen rahantekoautomaattia, lapsikauppaa. Sosiaalityöntekijä voi milloin tahansa millä tahansa perusteella saalistaa lapsen kiireellisesti huostaan. Lapsi kyyditetään poliisin avustamana pois kodistaan, laitokseen.

Siinä se, koko bisnes yksinkertaisuudessaan.

Lapsen kyyditykseen ei tarvitse olla mitään syytä; riittää, että sosiaalityöntekijälle on kateellisen naapurin tai vallanhimoisen (tai jostain syystä kostonhaluisen) lapsiammattilaisen tekemässä lastensuojeluilmoituksessa syötetty jokin epäily.

Oikeusturvan kanssa tällä työskentelyllä ei ole enää mitään tekemistä. Mutta sitä ei kukaan pohdi; lapsikauppa on jo ehtinyt paisua niin mittavaksi toimijaksi Suomessa.

On aivan oikein ja kohtuullista niputtaa lastensuojeluyritysten johtajat samaan kasaan yhdessä kuntien sosiaalityöntekijöiden kanssa. Samaa porukkaa, sisällöllisesti.

Suomen merkittävimpiä sosiaalitanttoja on siksi Mehiläinen Oy:n Markus Jussila. Hän on myös tantoista turvonneimpia, kun tarkastelee yrityksen jatkuvasti laajenevaa liiketoimintaa lastensuojelussa.

Good for you, k-os. Some Finns love kids' meat.
Sektorijohtaja Jussila kävi hyrisemässä onneaan television Silminnäkijä-ohjelmassa ”Huostaanotettu bisnes” (tv-2, 8.2.2012). Aihe on synkeä ja raskaiden ristiriitojen kuormittama, mutta Jussila vain hymyili leveästi.

Hän on tyytyväinen.

Tuollaisia onnellisen tietämättömiä (ikkunattomassa pirtissä kasvatettuja) ovat he, jotka eivät ole välittäneet perehtyä asioihin. Jussilan virnistelyä katsoivat kodeissaan ne vanhemmat ja lasten muut läheiset, jotka ovat kokeneet elämänsä törkeimmät oikeusturvaloukkaukset juuri kunnallisessa lastensuojelussa. Heitä on Suomessa paljon.

Esiintymisellään Jussila halusi itse kertoa television katsojille, että hän on onnellisen tietämätön. Yhteiskunta ja sen ongelmat eivät kosketa häntä, hän elää suojatussa bisneksessään. Omassa tanttakerhossaan.

Lastensuojelun sijaishuollon kaupittelussa ei tunnetusti ole mitään suorituspaineita, varma raha virtaa sisään vaikka ei itse ponnisteltaisi lainkaan.


Jussilan tulevaisuudenuskoa omaan puuhailuun lisää sekin, että hän tietää kuinka Mehiläinen Oy:ssä kierretään veroja. Verottaja ei pääse käsiksi Mehiläinen Oy:n rahoihin (esim. KSML pääkirjoitus 17.11.2011). Suomen kuntien sosiaalityöntekijät kantavat säkeittäin kuntalaisten verorahoja Mehiläiseen, joka ei halua noudattaa edes yhteiskunnan pelisääntöjä.

Mehiläinen on kuin syöttöporsas, jonka ulostetta ei voi käyttää edes lannoitteena uuden sadon kasvattamisessa. Se kun pitää kuljettaa käsiteltäväksi ongelmajätelaitokselle.

Olen julkaissut tämän kirjoituksen myös Uuden Suomen blogissa.

Ei kommentteja: