perjantaina, marraskuuta 23, 2012

Perhetyöntekijät

Tässäkin eräs Leonardo Cappiellon töistä.
Luen kaverini asiakaspapereita, joita on tuottanut etupäässä Rovaniemen kaupungin lastensuojelu. 

En ollut ehtinyt lukea montaa sivua, kun jo törmäsin sensuuriin. Virke oli katkaistu keskeltä ja sen jälkeen lähes koko arkki oli tyhjä. Tuossa kohdassa puhuttiin lapsen huoltosuunnitelmasta lastensuojelun sijaishuollossa; teksti maistui sille kuin kaupungin sosiaalityöntekijä oli ryhtymässä kuvailemaan lapsen vanhempia. 

Usein nämä ulkopuolisten virkamiesten ja kaikenkarvaisten perhetyöntekijöiden kuvaukset ovat hämmästyttäviä, koska ne ovat niin tarkoitushakuisia. Tuolloin sosiaalityö onnistuu kertomaan vain stereotyyppisestä ajattelustaan, jossa oikeastaan kaikki suomalaisten perheiden vanhemmat ovat samaa epäilyttävää ainesta. Sosiaalityöntekijä voi siis kirjailla kuvauksensa tapaamatta vanhempia koskaan. Onnistuu varmasti. 

Papereista selviää jälleen se, 

kuinka epäonnistunut ja typerä perhetyö on  

suomalaisten lapsiperheiden kannalta. 


Rovaniemen kaupunkikin toteaa ihan siekailematta, että eipä perhetyön keinoin voi auttaa tätä perhettä.

Niin, se on tarkoituskin.

Papereista luen, että perhetyöntekijät saapastelevat kotiin nuuskimaan ja kirjaamaan. He ovat sosiaalipoliiseja.

Perhetyön halutaan olevan turvallinen perusta sille, että lapsia voidaan kyydittää pois kodeistaan. Se ei voima, joka on tarkoitettu perheitä varten.

Perhetyö on ollut valtava pettymys suomalaisessa lastensuojelussa. Näyttää kovasti siltä, että rakenteet tukevat sitä päämäärää, että 600-700 miljoonan suuruinen lastenkotibisnes saisi koko ajan lihaa kitaansa.
 



maanantaina, marraskuuta 12, 2012

Kaivoskiima 2

Kaivosten jätealtaiden pohjalle ajetaan mursketta, jonka seassa voi olla isojakin kiviä. Maansiirtoalalla valvonta on heiveröistä - kysykää vaikka tienrakentajilta. On ihme, että tiet eivät Suomessa pahemmin kupruile, koska perustuksena saattaa olla todella suuriakin kivenmurikoita, eivät ole räjäytyksessä hajonneet.

Murske on aina teräväkulmaista kiveä, ei koskaan pyöreää luonnon kuluttamaa. Murske tehdään räjäyttämällä. Sivutuotteena tulee kivituhkaa, jota on Talvivaaran vuotavan jätealtaan muovin alla, teräviltä kiviltä suojaamassa. Itse olen käyttänyt tuossa prosessissa syntyvää kivituhkaa puutarhan lannoitteena. Keräsinkin sen itse, työmaalta jossa kalliota räjäytettiin.

Luulenpa, ettei Talvivaarassa nyt vuotavaa allasta saada ikinä pitäväksi. 

Se vuotaa aina jostain kohdasta. Muovin alla olevat kivet pitävät siitä huolen. Ja muovin alla oleva pehmentävä ja tasoittava kivituhka on nyt menetetty, se juoksi pois virtaavan jäteveden mukana.

Ehkä se on tarkoituskin; se on kätevä tapa tyhjentää täyttyvä jätevarasto. Jätteille kun pitäisi muuten alkaa tehdä jotain.


lauantaina, marraskuuta 10, 2012

Kaivoskiima

Me suomalaiset hyödymme Talvivaaran mineraaleista, sisäisesti nautittuna.
Kaivoskiima on hämmästyttänyt jo monta vuotta. Minua ja varmasti muitakin. Jo se hyväuskoinen, lammasmainen ilme kasvoilla riittää hälytysmerkiksi; kyseinen ilme ja hymistelevä diskurssi ovat olleet kaivosten rakentajien tuntomerkkejä.

Järjellisyyden perään ei ole kukaan viitsinyt kysellä, kun kaivoksia lähdettiin perustamaan tukeutumalla ulkomaiseen pääomaan. Saastetta tauotta syöksevä Talvivaara on suomalaisten omistama.

Ulkomaalaiset omistavat Lapin kaivosvaltaukset. Talvivaaran kanssa siis vielä ehkä pärjätään, sen omistajien kanssa voinemme vielä neuvotella ja pyytää suopeaa suhtautumista luontoa kohtaan.

Mutta entä Lapin kaivoksilla?

Samanlaisia vuotavia altaita on tehty Pohjois-Suomenkin kaivoksiin, samalla mallilla siis. Esimerkiksi Sodankylässä Kevitsassa on samanlainen muovikalvoallas, jossa muovin alla on huopakangas (tai kivituhkaa, se taitaa olla halvempaa kuin huopa, huopaa tuskin käytetään kovin suurissa kohteissa). Huovan alla on sitten vain murske. Paljonko näitä on Lapissa ja Pohjois-Suomessa?

Vaikka ei kaivosten ongelmista mitään tietäisi, jo kaivoskiiman näkeminen fanien kasvoilla ja heidän puheidensa kuuleminen riittää varoitukseksi.

Kun tuollaista kritiikittömyyttä kohtaa, on pakko alkaa miettiä että mitähän sillä bisnesalalla onkaan vialla... Ja tätä kiimaa olemme saaneet tarkkailla jo vuosia. 

Myös täällä Lapissa se on kiusallisen selvää. Siinä on erityisesti pätevöitynyt mistään mitään tietämätön eliitti, joka aina porskuttaa säälittävillä pikku tiedoillaan eteenpäin. Niitä kutsutaan asenteiksi. Kun mihinkään ei tarvitse perehtyä, asioista ei tarvitse ottaa selvää. Niin "valmiissa" maailmassa elämme.

perjantaina, marraskuuta 09, 2012

Seppo Konttinen, pirteä pystykorva

Eläköitynyt Yleisradion taloustoimittaja Seppo Konttinen tarkastelee työnantajaansa Yleisradiota purevasti. Hänen tuore kirjansa Suora lähetys on innostava puheenvuoro ja poikkeus julkisessa keskusteluilmapiirissä. Konttinen sanoo, eikä luikertele. 

Olen aina ollut intohimoinen radionkuuntelija. Kuuntelen vain asiaohjelmia tai jotain vähän vaikeampaa musiikkia, joka saa olla ihan mitä tahansa muuta kuin sitä laskelmoitua ja yllätyksetöntä äänimattoa, jota esimerkiksi radio Suomi soittaa. Miksi muuten ylipäätään musiikkia pitää soittaa juontojen välissä esimerkiksi maakuntaradiossa – en ole ikinä ymmärtänyt. Musiikki kannattaa sijoittaa omiin ohjelmiinsa. 

Opin tiedostavaksi ja valppaaksi radionkuuntelijaksi jo teinivuosina. Tajusin, että Yleisradio on rankka torvi, jossa oli sellaisia toimittajia kuin Hannu Taanila ja Esko Seppänen. Heistäkin Konttinen kirjoittaa. Sanoilla muutetaan maailmaa. Valtaa kannattaa aina tarkastella uteliaasti. Puheessa on aina valtaa, koska

vallan käyttö on yksinkertaisimmillaan sitä mistä ihminen puhuu

Kun jätetään ottamatta puheeksi eli kun vaietaan, luovutetaan valta muille, niille ylemmille voimille koneistossa.

Olen tiennyt siis jo vuosikymmenten ajan, että Yleisradio voi olla Suomen vapain tiedotusväline, jos kansalaiset pitävät siitä huolen. Yksikään yksityinen mediatalo ei pääse sotkemaan väliin. Onkin surullista ja ristiriitaista, kuinka Konttisen mukaan yleläiset eivät uskalla tehdä työtään

Minulle radiossa pitää olla ohjelmia. Se onkin nykyään jo vaarallinen, lähes politoisoitunut toive, joka herättää kysymyksen ajatko jotain agendaa. Ohjelma kun on toimitettu ja hiottu asiakokonaisuus - toisin kuin studiossa suorassa lähetyksessä istuvan juontajan lässytys ja arkipäiväisyydet.

Toiveeni on täysin päinvastainen kuin mitä Yleisradio tuuttaa nykyään tulemaan. 

Seppo Konttisen ohjelmien äärelle löysin paremmin vasta, kun hän oli jo lähtemässä eläkkeelle. Hän eläköityi vuoden 2010 lopussa. Hänen sanomansa ja se, miten hän puhuu "vaarallisia" sanoja painokkaasti lausuen, on nautittavaa kuunneltavaa. Haluan kuulla jokaisen sanan, mitään en päästä karkaamaan ympäristön hälyn takia.

keskiviikkona, marraskuuta 07, 2012

Miesten lapsilisä

Tunturipajussa kasvoi syötäviä talvijuurekkaita. Arktikumin rannassa.
Kokoomusnuoriso on puhunut sosiaalisten tulonsiirtojen tarpeettomuudesta. Lapsilisät eivätkä muutkaan sosiaalituet kelpaa heille.

Katse on kohdistunut erityisesti lapsilisiin. Kokoomuksen nousevan polven mielestä lapsilisät ovat lannoitetta, jonka avulla kasvaa huonoa satoa. Versot nousevat kituliaasti kelvottomasta maasta ja degeneroituneitakin lienevät.

Lapsilisä onkin mielenkiintoinen esimerkki sosiaalituista.

Se hyödyttää harvinaisen selkeästi suurta aikuisten eturyhmää, nimittäin elatusvelvollisia etävanhempia. Lapsilisä pienentää elatusvelvollisen maksamaa elatusmaksua. Lapsilisän suuruus on yksinhuoltajakorotuksella noin 150 euroa kuussa. Jokainen elatusvelvollinen hyötyy lapsilisästä suoraan 75 euroa kuussa, joka on siis puolet 150:sta. Lapsen elatuksen tarve jaetaan puoliksi kummankin vanhemman kesken, kun ensin on vähennetty siitä lapsen tulot.

Pienituloisimmissa perheissä lapsilisä ei vahvista lapsen taloudellista asemaa myöskään siis silloin, kun lapsilisää maksetaan erolapsesta.

Ydinperheessä lapsesta maksetaan sata euroa kuussa. Ydinperheen vanhemmat tuskin edes huomaavat, että satanen lapsilisää taas tupsahti tilille. Mutta etävanhempi tuntee hyödyn joka kuukausi pienempänä elatusmaksuna. Elatusavut ovat pieniä. THL:n tilastoinnin mukaan elatussopimukset olivat viime vuonna suuruus-luokiltaan yleisimmin joko alle 67 euroa/kk (23 %) tai 135–168 euroa/kk (20 %). Lapsilisä on niihin suhteutettuna iso raha.

Lapsilisä on merkittävä tulonsiirto suomalaisille miehille. Etävanhemmista 90 prosenttia on miehiä.

Mielestäni lapsilisää ei saisi laskea lapselle tuloksi lainkaan. Se pitäisi nähdä kulujen tasauksena siitä, että lapsiperhe joutuu valitsemaan usein kalliimman vaihtoehdon kuin yksin elävä aikuinen. Jos nykyiset lapsilisät ovat tähän ajattelumalliin liian suuria, niitä sopii pienentää. Sen jälkeen niitä ei saa enää laskea tuloksi, kun perhe hakee toimeentulotukea tai kun elatusvelvolliselle lasketaan hänen maksettavakseen lankeavaa elatusmaksua.

maanantaina, marraskuuta 05, 2012

Kolmas sektori tuskin pelastaa

Omat lisäykseni Petan kalastuskampanjaan.
Aleksi-Erik Tolvanen (kok.) kirjoittaa blogissaan, että verovaroin rahoitettu sosiaaliturva pitää poistaa. Tilalle tulisi hyväntekeväisyys.

Anteeksi kuinka?

Tolvanen kirjoittaa:

"Kun hyväntekeväisyydessä on pelissä omat rahat tai jokin muu henkilökohtainen panos, niin tällöin ihmisillä on paljon voimakkaampi intressi huolehtia avun kohdentumisesta ja hyödyllisyydestä verrattuna tilanteeseen, jossa poliitikot ja byrokraatit leikkivät muiden rahoilla." 

Hah. Meillä Suomessa puhutaan ns. kolmannen sektorin eli järjestön tekemästä työstä. Se on sitä hyväntekeväisyyttä.

Ongelma on se, että suomalaiset eivät tule ajatelleeksi kuinka korporatiivisia suuret "hyväntekijät" eli eri yhdistykset ovat. Ne pyörittävät toimintaansa julkisin varoin. Mainitsen tässä esimerkiksi Pelastakaa lapset ry, Mannerheimin lastensuojeluliitto ja Nuorten Ystävät ry. Ja näitä järjestöjä riittää, muuallakin kuin lastensuojelussa. Rahaa niille suoltaa esimerkiksi Raha-automaattiyhdistys eli RAY.

Kolmannella sektorilla tehdään kovaa bisnestä. "Firma" eli järjestö tinkimättä ajaa omia suppeasti taloudellisia etujaan. "Firma" tuskin pysähtyy miettimään yhteiskunnan etua ja yksittäisen kunnan peruspalveluiden kehittämistarpeita.

Ne ovat kuin valtio valtiossa. Eikä niitä kukaan edes valvo.

Ja sitten kaikki vielä lässäyttävät, kuinka hyviä ne ovat.

lauantaina, marraskuuta 03, 2012

Aila Paloniemi ratsastaa

Olen monet kerrat lisännyt tuon saman tekstin kuvaan. Olin karmean oikeassa.


Kahdeksanvuotiaan Eerikan kuolema näyttää olleen jälleen vain uusi sytyke kansanedustaja AilaPaloniemen (kesk.) mainospuheille, joissa hän kehuu omaa etujärjestöään, Perhehoitoliittoa. Samalla hän tulee markkinoineeksi keskustapuolueessa vahvan aseman saavuttanutta karjanhoidon muotoa, huostaanotettujen lasten hoitamista syrjäkylien pirteissä.

Paloniemi on havainnut kuinka helposti sanalla lastensuojelu voi profiloitua ”hyväntekijänä”.  Eerikan tapauksen jälkeen voi perustellusti väittää, että hän ratsastaa lasten kärsimyksillä.

Pyhäinpäivänä täytyy muistaa lasta, joka kuoli suomalaisen julkishallinnon syliin äitienpäivänä.

Kahdenksanvuotias Eerika kuoli, koska Helsingin kaupungin sosiaaliviraston tekemät päätökset johtivat siihen.

Eerikan kuolema on nähtävä nimenomaan viranomaisprosessina, ei kahden kieroutuneen vanhemman (isän ja äitipuolen) tempauksena. Lastensuojelun viranomaisilla kun oli käytössään kaikki kanavat, joista se pystyi ammentamaan tietoa Eerikasta.

Suomessa otetaan koko ajan huostaan lapsia, joista on onnistuttu keräämään vain murto-osa tiedoista, joita Eerikasta jo oli tarjolla. Eerikasta tietoa oli tyrmäävän paljon.

Jos Eerikan menehtyminen olisi selitettävissä jollakin muulla kuin lastensuojelun täydellisellä ylenkatseella, sosiaalikoneisto olisi käynnistänyt välittömästi äitienpäivän tapahtumien jälkeen massiivisen vyörytyksen. Kampanja olisi onnistunut helposti. Koneistolla olisi Suomen media käytössään, kun se veisi viestiä siitä, kuinka lapsia pitää ottaa huostaan enemmän, herkemmin, aiemmin ja pysyvästi.

Ja suomalainen media toistaisi tuota sanomaa, jota se hellisi kuin kallisarvoista aarretta.

Poliitikko Paloniemi on kerännyt Eerikan tapauksesta lisää vimmaa säntäilyyn edestakaisin juoksuhaudassaan. Paloniemen ei tarvitse työssään kansanedustajana ja lainsäätäjänä havainnoida maailmaa ja tehdä sen mukaan johtopäätöksiä ja valintoja. Hänelle riittää, että hän huolehtii oman pikku sisäpiirinsä eduista ja pirraa edes-takaisin asenteidensa juoksuttamana.

Paloniemi on toiminut vuosia Perhehoitoliitto ry:n puheenjohtajana. Perhehoitoliitto pelkää kauhuissaan sitä, että perhehoitajat joutuvat tulevaisuudessa hoitamaan rumia ja ikäviä vanhuksia. Siksi se pitää rimpuillen kiinni huostaanotetuista lapsista. Liiton jäsenet ovat tähänkin saakka eläneet lastensuojelubisneksestä.

Paloniemi mussuttaa esimerkiksi uusimmassa Perhehoito-lehdessä, kuinka Eerikan tapauksesta viisastuneina lapset pitää ottaa Suomessa pysyvästi huostaan. Heh. Aika kiero yritys viedä huomio itse ongelmasta. Eerika ei kelvannut lastensuojelun sosiaalityöntekijöille varsinaisesti huostaanotettavaksi ollenkaan. 

(Tässä eräs esimerkki Paloniemen ajattelusta. Kirjoitus alkaa hyvin, mutta johtopäätökset hämmästyttävät. Paloniemi ei tarvitse uutta tietoa maailmasta, kun vanhat asenteet näköjään riittävät.)


Kymmenet eri viranomaiset, kuten lastensuojelun sosiaalityöntekijät, olivat tekemisissä Eerikan kanssa, mutta kukaan ei halunnut kuulla ja nähdä edes täysin kiistattomia merkkejä väkivallasta. Kun lastensuojelussa työskentelevä sosiaalityöntekijä kohtaa selvää väkivaltaa, lapsi ei enää kelpaakaan huostaanotettavaksi. Sosiaalityöntekijät kun ovat jo niin tottuneita siihen malliin, jossa heillä on lupa kuvitella itse perusteet, joilla vanhemmat syyllistetään.

”Huoli” eri muodoissaan on Suomessa yleisin huostaanottoperuste. Huoli on nimensä mukaisesti jotain, joka on varmistamatonta. Varma ja ilmeinen eivät enää kelpaa.

Lue täältä, miten huolen vyöhykkeistön kehittäneet Stakesin tutkimusprofessori Tom Arnkil ja kehittämispäällikkö Esa Eriksson vetävät pois ohjeitaan, kuinka huolen avulla työskennellään.

Olen jo pitkään tarkkaillut lastensuojelua juuri tästä näkökulmasta, kuinka  

lastensuojelun käsitys tiedosta on täysin rapautunut.

Asia selviää lukemalla ensisijaisia lähteitä eli ihmisten asiakaspapereita. Hallinnonala ei siis enää kommunikoi muun yhteiskunnan kanssa, koska sillä on aivan omat kriteerinsä ”tiedolle”. Se on vakava uhka oikeusturvalle. Eerikan tapaus on siitä äärimmäinen esimerkki.

Kun Aila Paloniemi ja hänen kaverinsa saavat julistaa juhlalliselta korokkeeltaan edelleen opetuksiaan, uusia Eerikan kaltaisia tapauksia tulee lisää. Mitään ei ole opittu.

Tarkoitukseni oli kopioida Paloniemen kirjoitus Perhehoito-lehdestä eilen perjantaina kirjastossa, mutta paikka oli menossa vartin päästä kiinni, kun lompsin kopiokoneen äärelle. En saanut enää ostettua kopiokorttia.

torstaina, marraskuuta 01, 2012

Tanttojen lemmikki

Päivitys 5.11.2012: Katsoin Mareena-äidin haastattelun uudelleen ja vedän takaisin kovaa arvosteluani. Hän oikeastaan puhuu avohuollon tukitoimien tarpeellisuudesta, vaikka termiä ei taideta mainitakaan itse jutussa. Lisäksi voi ymmärtää, että Mareenankaan lapsi ei olisi tarvinnut nimenomaan lastensuojelua, vaan psykologin (tai psykiatrin) apua. 

Mutta edelleen minua ottaa päähän se, että tiedän Mareenan laukkovan tanttojen projekteissa, joissa hän tulee vain hyväksikäytetyksi. Tanttojen mielestä on ihanaa, että joku mielellään puhuu lapsensa onnistuneesta huostaanotosta ja kehuu samalla sijaisperhettä. Kenenkään ei tarvitse ryhtyä pohtimaan sitä, että peukalon haavaa ei parannettukaan laastarilla, vaan kipsattiin koko sormi.

Anyway, tässä siis muutaman päivän vanha kirjoitukseni:

MTV-3:n televisiouutiset tuli eilen keskiviikkona kertoneeksi mielenkiintoisesta ilmiöstä:

kuinka virkavalta rakentaa itselleen suotuisan julkisuuden. 

Hämmentävää, että sellainen ylipäätään onnistuu. 

Media ei siis toimi vallan vahtikoirana.

Mieleen tulee pikemminkin sisäsiiitetty ja degeneroitunut rotunsa valio, jolla takuulla on Suomen muotovalion titteli, mutta  ei enää kykyä esimerkiksi lisääntyä ilman keinotekoista avustusta.

MTV-3:n jutun idea tuntui olevan, että lasten huostaanottoja tehdään liian vähän ja liian myöhään. Toki näin voisi ajatella, kun ihan asenteilla ratsastetaan. Tuota väitettä ei vain mikään tilasto tue. Huostaanottoja tehdään Suomessa paljon, ja lastenkotibisnes on kasvuala.

Televisiossa haastateltiin mielenkiintoisesti valikoitunutta äitiä. 

Toimittajan ei ole tarvinnut itse etsiä haastateltaviaan, vaan heidät on kannettu hänen eteensä. Kameran eteen pääsi huostaanotetun lapsen äiti nimeltä Mareena. Se ei ollut minulle yllätys. Hän on ollut jo vuosia järjestelmän lellikki, joka kiertää mainostamassa lastensuojelua hyväntekijänä. Kiusallista on, että hän on mukana huostaanotettujen lasten omaisten järjestössä, jossa hän yksin edustaa näkemystään. Hän on innokkaasti ottanut itselleen erilaisia edustustehtäviä, joiden takia hän pääsee seurustelemaan nätisti koneiston sosiaalitanttojen kanssa. Tantat ovat vuosien aikana hellineet lempilastaan ja tukeneet häntä identiteetin rakennustyössä.

Koneisto on viime aikoina esittänyt tälle lasten perheiden järjestölle monenlaisia ehdotuksia. Järjestö halutaan mukaan kaikkeen, koska kolmannella sektorilla toimii vain vastapuolen "yhdistyksiä" (ne ovat oikeasti melkoisia liikeyrityksiä). Nämä vastapuolen eli sosiaalitanttojen yhdistykset joutuvat ruinaamaan lasten omaisten järjestöä mukaan, koska projektirahoitus vaatii nykyään monipuolista kokoonpanoa. Sosiaalitantat saavat helpommin imettyä rahoitusta kaikenkarvaisiin hankkeisiinsa, jos heillä on joku lapsia ja heidän perheitäänkin edustava yhdistys mukana. Edes yksi.

Perheiden ja kansalaisten yhdistyksistä on huutava pula, sillä koneisto on rakentanut koko ajan kolmatta sektoria omia tarpeitaan varten.

Televisiossa esiintyneellä äidillä on riittänyt vientiä. Ja kehujia. Äitihän näyttää luoneen ihan jo uran kiitollisena vanhempana, jolta lastensuojelu pelasti lapsen. 

Ehkä tässä maassa tosiaan halutaan tällaista.

Ai niin. Tosi kätevää kyseisen äidin ja hänen lapsensa tapauksessa on ollut se, että itse lapsi on saatu syyllistettyä huostaanotostaan. Se on minusta aika erikoista. Hän oli vielä pieni, kun hänet poimittiin sijaishuoltoon.