maanantaina, huhtikuuta 13, 2015

Eva Salomaa, kysy ohjeistus sossutantoilta!

Johtajaylilääkäri Eva Salomaa pyytänee Rovaniemen kaupungin lastensuojelua laatimaan säännöt, millä tavoin ja missä määrin potilas saa kysellä omasta erikoissairaanhoidostaan. Salomaahan on jo Lapin Kansassa (3.4.2015) kuuluttanut, kuinka on ihan kohtuullista, jos Lapin keskussairaalan potilas saa sairaalasta peräänsä eri viranomaisia massiivisen julkishallinnon eri lokeroista. 

Tähän poimimani pätkä Hanne-Mari Seppälän kirjoittamasta lastensuojeluilmoituksesta todistaa, että erikoissairaanhoidon pitää kääntyä pikimmiten lastensuojelun tanttojen puoleen.

Ehkä erikoissairaanhoidossa ei oma äly riitä hallinnoimaan omaa tehtäväkenttää.

Suosikkini kaikista hupsuista väitteistä, joita sosiaalityöntekijä (kirurginen ja naistentaudit, mutta EI syöpätaudit) Hanne-Mari Seppälä laukoo lastensuojeluilmoituksessaan, on tämä kohta.

Tuhma potilas kyselee lääkkeistä ja hoidoista. Onhan se törkeää.

Eva Salomaa kysypä ohjeet lastensuojelusta kuinka potilas voi kysellä hoidoistaan! photo Seppala Hanne-Mari runoilee.jpg
Älä kysele perustietoja solunsalpaajista Lapin keskussairaalan (LKS) syöpäpoliklinikalla.



Rouva vaatii tieteellisiä julkaisuja lääkkeistä.  

Tieteellisiä julkaisuja? 

Kuka ehtii kahlata englanninkielisiä kansainvälisiä lääketieteellisiä artikkeleita. Potilas tulee sairaalaan luottaen siihen, että tuollainen eri lääkkeiden (eli tässä sytostaattien, solunsalpaajien) vertailu on jo tehty. Sairaalassa työskentelee ammattihenkilökunta sitä varten.

Sen sijaan olen ollut aina hyvin kiinnostunut kaikenlaisesta tilastotiedosta. Kaikkialla muualla yhteiskunnassa asioita verrataan tilastojen avulla. Lääke"tieteessä" eli minun tapauksessani syöpähoidoissa ei ole saatavilla minkäänlaista vertailutietoa siitä, kuinka eri sytostaatit purevat.

Solunsalpaajista tarjotaan vain ne tiedot, jotka rohdon valmistaja on armollisesti suostunut toimittamaan suomalaiselle erikoissairaanhoidolle. Lääkevalinnat tehdään siis täysin ylikansallisen lääketeollisuuden ehdoin.

Kun onkologi määrää syöpäpotilaalle uuden solunsalpaajan, hän kysyy potilaalta minkä näistä vaihtoehdoista valitset. Parhaimmillaan hänellä on vaikkapa neljä eri vaihtoehtoa. Valinnat olen tehnyt lopulta sen mukaan, mistä myrkky on valmistettu. Marjakuusi kuulosti kivalta, merisiili oli tosi jännä.

Potilaalle syntyy typertynyt olo. Muualla elämässä valintojen perustaksi on saatavana vanhanaikaisesti perustietoa, mutta ei suomalaisessa erikoissairaanhoidossa.

 photo LKS syopapoliklinikka_1.jpg
Tällainen meininki on Lapin keskussairaalan syöpäpoliklinikalla.


Kun kysyn lisätietoja eri myrkyistä, sairaanhoitaja joutuu lähes paniikkiin. Hoitaja sopertaa, että netistä voi löytyä jotain, kuten "tieteellisiä artikkeleita". - Täh? Onpa tehokasta tiedonhankintaa!

Siksi on sopimatonta, jos potilas kysyy lääkkeistä. Ei niistä saa kysyä, koska kukaan ei osaa poliklinikalla vastata.

Vaatii tilastoja rintasyöpäkuolleisuudesta.

Jostain syystä Hanne-Mari Seppäläkin lähtee hämmentävästi elämöimään kuolemalla, kun hän tarkastelee syöpää. Syöpä ja kuolema ovat kovin eri asioita. En kytke niitä mielessäni yhteen. Kuolema ei yksinkertaisesti vaivaa minua, kuten näyttää vaivaavan vaikkapa Hanne-Mari Seppälää.

Luvut kuolleisuudesta toki kertovat paljon nekin, mutta sairasta kiinnostaa aina paraneminen. Kuinka juuri tämä sytostaatti on toiminut suurissa potilasmassoissa, kuinka aine on parantanut.

Kuolemaa työnnetään myös lapseni elämään. Erikoista on, että erityisopettaja on koulussa syöttänyt lapselleni manipulatiivista kuolemapuhetta. Olen pahoittanut mieleni tästä. 

Kyseinen erityisopettaja ei opeta lapselleni juuri mitään; keskiviikkoisin hän kuulemma pitää koko luokalle äidinkielen tunteja.

Meidän perheessämme kuolema ei ole mikään puheenaihe. Se ei myöskään herätä minussa potilaana pelkoa. En ruikuta syöpäpoliklinkan hoitohenkilökunnalle omia kauhukuviani. Sairaus on vain sivujuonne elämässäni, ei koskaan pääasia.

Moni kai pelkää kuolemaa. Mutta omia pelkoja ei saa projisoida toisiin.