Yhteiskuntakriittinen feministi

Johanna Hurtig kummastuttaa

2011-05-02T12:54:00.002+03:00

Noin kuukausi sitten kylvämääni basilikaa. Lempiherkkuani!

Lestadiolaiset ovat selvittäneet uskonmiestensä seksirötöksiä omassa piirissään. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys (jonka lyhenne on hämäävästi SRK eli "seurakunta") on tutkinut alaikäisiin kohdistettua seksuaalista hyväksikäyttöä sisäisesti eli julkisen, avoimen ja yhteisen yhteiskunnan ulkopuolella.

Kysymys kuuluu, onko se laillista? Ja miten tuollainen rikosten selvitystyö ylipäätään on Suomessa mahdollista?

Lestadiolaiset ovat kiitelleet ja kehuneet tutkija Johanna Hurtigia, joka on nostanut julkisuuteen pedofiliaongelmaa, joka riivaa vanhoillislestadiolaisia. Lastensuojelua yliopistossa jo vuosia tutkinut Hurtig on raportoinut tietämistään hyväksikäyttötapauksista vanhoillislestadiolaisten johtajille ja tiedotusvälineille.

Hurtig on sittemmin tunnustanut pettyneensä siihen, kuinka haluttomasti lestadiolaisten johtajamiehet ovat ryhtyneet ongelmavyyhteä purkamaan.

Olen ollut pitkään sitä mieltä, että asetelmassa on jotain pahasti vialla. Hurtig kertoo julkisuudessa, että hän tosiaankin on näin heiveröisesti lähtenyt viemään saamiaan tietoja eteenpäin (esimerkiksi LK 1.5.2011). Hurtig on kiltisti jutellut ensin lähinnä vain lestadiolaismiesten kanssa. Kun nämä johtajaherrat eivät tuntuneet välittävän pedofiliasta tuon taivaallista, on Hurtig turvautunut julkisuuteen. Se on tietysti ihan välttämätöntä.

Mutta Hurtig tulee ihan avoimesti kertoneeksi, että hän ei ole käyttänyt sitä reittiä, jota lainsäätäjä edellyttää. Suomen laki vaatii, että lapsia uhkaavasta vaarasta on tehtävä lastensuojeluilmoitus. Sen voi tehdä kunnan sosiaalitoimeen tai poliisille.

Kun Hurtig on saanut tietää hyväksikäyttävän aikuisen nimen, hänen olisi pitänyt heti rientää ilmoittamaan lastensuojeluilmoituksessa tietonsa tuosta ihmisestä. Ilmoituksessa tuskin tarvitsee eritellä yhtään kohteena ollutta lasta eikä paljastaa yhdenkään hyväksikäytetyn lapsen nimeä. Niitähän Hurtig on varjellut. Hän on tutkijana luvannut uhreille, ettei heidän henkilöllisyytensä paljastu.

Lastensuojeluilmoituksessa ei myöskään tarvitse nimetä täsmällisesti mitään rikosta, eikä teon ja uhan tarvitse olla rikos ollenkaan.

Miksi siis Hurtig ei ole käyttänyt tätä sosiaalityön välinettä, vaikka hän itse on tutkijana ja lastensuojelun auktoriteettina jo vuosien ajan hehkuttanut lastensuojeluilmoituksen tarpeellisuutta? Hän on intomielisesti korostanut väitöskirjassaankin "Lasta suojelemassa" (2003) sitä, kuinka aikuiset eivät näe lasta, koska aikuisilla on omat tarpeensa ja omat etunsa hoidettavanaan. Niinpä tosiaan näyttää olevan.

Hurtig on ollut rakentamassa lastensuojeluilmoituksesta työvälinettä sosiaalityöhön, mutta hän ei itse välitä sitä käyttää. Näyttää kovasti siltä, että kunnallisen lastensuojelun ei haluta puuttuvan lestadiolaisten pedofiliaan lainkaan. Kuinka kaksinaamaista!

Sosiaallityöntekijät vaativat tavallisilta suomalaisilta lapsiperheiltä kaikenlaisia sirkustemppuja lastensuojelun nimessä. Tällaista syyllistämistä on Hurtigkin harjoittanut (esim. väitöskirja Lasta suojelemassa, 2003). Tavallisia suomalaisia lapsiperheitä kohtaan. Lasten vanhempia syytellään kuuluvasti ja moralisoiden asioista, jotka ovat pedofiliaa huomattavasti vähäisempiä rikkeitä.

Hurtig on halunnut siirtää katseen viattomiin, pois syyllisistä.

Olen varma, että jotkut Hurtigiin yhteyttä ottaneista uhreista olisivat suvainneet sen, että Hurtig olisi heti kertonut tietonsa hyväksikäyttäjästä viranomaisille.

Hurtigin tutkimukset ja hänen tutkijan asennoitumisensa tuovat mieleeni tänä keväänä paljon kritiikkiä herättäneen lestadiolaisten ripittäytymisen. Ripin nimessä on lupa puuhailla kaikenlaista epämääräistä ja selkeän laitonta.

En ole missään törmännyt siihen, että Hurtig olisi tehnyt ensimmäistäkään lastensuojeluilmoitusta. Arvelen, että joku hänen tavoittamistaan pedofiliatapauksista on ollut tuolloin yhä alaikäinen eli lastensuojelulain ja -ilmoituksen alainen.

Vaikka uhri ei olisikaan antanut lupaa Hurtigille lähteä viemään tapausta eteenpäin, olisi Hurtigin pitänyt tehdä lastensuojeluilmoituksia esimerkiksi niistä lestadiolaisten luottamushenkilöistä, joita on paljastunut jo liuta. Saarnaajat ja seurakuntien johtajaherrat ovat luoneet alaikäisille yleisen uhan koko yhteisössä.

Lastensuojeluilmoituksia tehdään nimittäin tässä maassa huomattavasti pienemmistäkin asioista. Sen Hurtig tietää oikein hyvin. Perusteeksi riittää ilmoittajan yli-innokkuus, heikot tiedot ja huono arviointikyky. Sosiaalityöntekijät kyhäävät niistä valtavia operaatioita.

Hurtigilla tuntuu olevan selvää suoraan uhreilta saatua tietoa. On kummallista, että hän ei ole ilmoittanut rikoksista myöskään poliisille. Mutta ilmeisesti uhrit eivät ole sitä halunneet. Poliisi ei ole päässyt näitä hyväksikäyttöjä tutkimaan. Hurtig on vasta äskettäin luovuttanut aineistonsa keskusrikospoliisille.

Mielestäni olisi aiheellista, että poliisi ja eduskunnan oikeusasiamies ryhtyisivät tutkimaan lastensuojelun tutkija Johanna Hurtigin toimintaa. Ällistyttävää ristiriitaisuutta on liian paljon, kun Hurtigin toimia vertaa siihen, mitä laki sanoo alaikäisiin kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Ja mahtaako poliisinkaan toiminta kestää asiassa päivänvalon? On saatu kyhättyä hämmästyttävän kiero salailuvyyhti. Aikuiset (uskonnolliset johtajaherrat) ensin!

Tuula Juurakko auttaa

2011-04-27T09:26:00.001+03:00

Sosiaalityöntekijä Tuula Juurakko kirjoittaa asiakaspapereihin mielenkiintoisia perusteluja, kun hän kutistaa kuntalaisen toimeentulokea. Toimeentulotukipäätökseen Juurakko on kirjoittanut muun muassa:

"Vuokraa ei voida huomioida menoihin, koska se ei ole todellinen asumismeno." (15.4.2011)

Tuon saman väitteen Juurakko on kirjoittanut jo moneen ystäväni saamaan toimeentulotukipäätökseen. Ajatushan on pöyristyttävä: vuokra ei ole asumismeno. Mikä sitten on? Mikä saa olla asumista, jos asunnon vuokraaminen ei saa olla?

Ystäväni on ollut pitkään sairauslomalla useiden pitkäaikaissairauksien vuoksi. Pieni sairauspäiväraha on hänen ainoa tulonsa. Silti hän on saanut toimeentulotukea SoTe-kuntayhtymä Saarikalta 51,90 euroa kuussa, jos ylipäätään on saanut mitään. Hänen sairaspäivärahansa on jotain yli 400 euroa kuussa. Vuokra, johon sisältyvät kaikki asumisen käyttömaksut (mm. sähkö ja vesi), on 650 euroa.

Helmikuulle Juurakko laski suorastaan tuloylijäämää. Ystäväni ei saanut toimeentulotukena mitään.

Lenkkipolulta Ounasjokivarresta 26.4.2011.

Tällainen hulluus pitää loppua tästä maasta! Tämä on likaista peliä, ihmisillä leikkimistä. Meillä hallintokoneiston viranomaiset kiusaavat ihmisiä omien subjektiivisten mielihalujensa mukaan, jos siltä sattuu tuntumaan.

Pidän törkeänä sitä, että ystäväni asiallisia ja huolella täytettyjä toimeentulotukihakemuksia pidetään pilkkana kuntayhtymä Saarikassa. Sosiaalityöntekijä rakentaa omaa asemaansa kollegojensa ja esimiesten joukossa sillä, että hän voi kehua taas kohdelleensa ankarasti ihmisiä.

Ystäväni on pitänyt Saarikassa meteliä asiakkaiden huonosta kohtelusta. Ihmisillä ei ole arvoa. Ystäväni on hyvä hoitamaan asioitaan. Voi vain ihmetellä, kuinka näissä prosesseissa käy sellaisille suomalaisille, jotka eivät uskalla ja osaa.

Kuntien virkamiehillä on mahdollisuus kaikenlaiseen mielivaltaan jo siksikin, että he itse tuntevat lakia hyvin huonosti. Siksi käsitykset omasta kaikkivoipaisuudesta lähentelevät uhmaikäisen lapsen mahtipontisuutta.

Perusturvaliikelaitos Saarikan johtaja Mikael Palola soitti eilen ystävälleni. Vihdoinkin. Ystäväni on jättänyt Palolalle kahden kuluneen vuoden aikana yli 200 yhteydenottopyyntöä. Ne eivät ole tepsineet.

Palolan (Kokoomus) menestys eduskuntavaaleissa ei riittänyt kansanedustajan paikkaan, jota hän nähtävästi on etukäteen pitänyt varmana. Palola teki kalliin ja erittäin näkyvän vaalikampanjan Keski-Suomessa. Rahaa paloi, mutta jääkiekkomaalivahti Sinuhe Wallinheimo (kok.) nousi hänen ohitseen, melko tuntuvalla äänierolla. Wallinheimon ja Palolan ero on se, että Wallinheimo on suhtautunut inhimillisesti ihmisten kritiikkiin, kun he ovat kertoneet kokemuksistaan hallintokoneistossa. Palola taas ei halua siivota edes omaa pesäänsä.

Rannalle jääminen on alkanut nyt purkautua ihmisille kiukutteluna. Palola soitti ystävälleni nähtävästi lähinnä vain siksi, että hän sai purkaa omaa pahaa oloaan. Kohteena hän käytti ystävääni. Palola tietää hänet kyvykkääksi mielipiteenmuodostajaksi, joka osaa puolustaa muita ja itseään. Ystäväni on ulospäin suuntautunut ja reipas. Hän on puhunut Saarikassa näkemistään ongelmista usein ääneen.

Ounasjoen rantaa Rovaniemellä, kevätauringossa sunnuntaina 25.4.2011.

Niinpä Palola halusi purkaa eduskuntavaalien tuottamaa turhautumistaan ja pettymystään juuri ystävääni. Palolan perussävy puhelussa oli se, että hän halusi vähätellä ystäväni kuntalaisen ja kansalaisen perusoikeuksia eli oikeutta saada omasta kotikunnastaan peruspalveluita, joita jakaa Saarijärvellä perusturvaliikelaitos Saarikka.

Palolalla oli selvästi näkemys myös ystäväni persoonasta, josta herra johtaja Palola ei pidä ollenkaan. Ja se näkyy myös ystäväni saamissa kunnallisissa peruspalveluissa ja oikeusturvan toteutumisessa.

Sosiaalityöntekijä Tuula Juurakko hyötyy tässä asetelmassa siitä, että hän käyttää työaikaansa jännittävien perustelujen kyhäämiseen, joilla evätään ihmisiltä kotikunnan palveluita. Sehän on sulka hattuun, omien työkavereiden keskuudessa. Muu maailma suojatun sisäpiirin ulkopuolella saattaa vähän ihmetellä, mutta sillä ei ole byrokraatille merkitystä.

Suu puhtaaksi!

2011-02-26T13:34:00.001+02:00

Danity Kane for Peta.

Well, tämä on minun lapseni: sosiaali- terveysasioihin keskittyvä keskustelufoorumi internetissä.

(Päivitys: Nyt foorumi löytyy netistä! Menkää kirjoittamaan! Kaikki te, jotka olette kiinnostuneita yhteiskunnasta ja oman paikkakuntanne asioista.)

Olen tehnyt siitä aloitteen, olen lausunut ajatuksen ensimmäisenä ääneen, olen sitä yhdessä muiden kanssa ideoinut Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (Poske) PaKaste-hankkeessa, jossa olen ollut alusta saakka mukana. Ja, mikä ehkä parasta: olen antanut sille nimen! (Myönnän, että esimerkiksi tuon nimen olisi voinut keksiä kuka tahansa muukin...)

PaKaste-hanketta rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö. Kaste on maan laajuinen ministeriön kehittämisohjelma, jossa ministeriö koettaa kuulostella mitä mahdollisesti kansalaiset itse ajattelevat sosiaa- ja terveysasioiden kehittämistarpeista.

Byrokraatin olo saattaa olla ensi viikosta lähtien orpo. Rovaniemellä, Lapissa ja oikeastaan aivan kaikkialla, jossa suomen kielen kirjoitustaitoiset ihmiset liikkuvat.

Ainakin minä odotan juurevaa ja ponnekasta keskustelua kunnallisista ja julkisista palveluista, kuten vaikkapa peruskoulusta, sosiaalityöstä, terveyskeskuksen ja sairaalan toiminnasta, harrastusmahdollisuuksista paikkakunnalla jne...

Keskustelufoorumi avautuu internetissä ensi viikolla. Osoitetta minulla ei ole vielä tarjota.

Sinne saa kirjoittaa myös ilman rekisteröitymistä, mutta uskon rekisteröitymisenkin olevan suosittua. Vakituiset kirjoittajat pitävät mahdollisuudesta, että he voivat identifioitua rekisteröitymisen avulla.

Keskustelupalstan ohjelma on hyvin suosittu ja jo entuudestaan kaikille aktiivisimmille nettikirjoittajille tuttu. Sitä käytetään internetissä paljon. Ohjelma tarjoaa kirjoittajalle monipuoliset työkalut kirjoituksen viestin ulkoasun muokkaukseen.

Keskustelusivustolle voisi koettaa hankkia mainostajia aluksi vaikkapa sen idean perusteella, että kaupallisiksi ilmoittajiksi houkutellaan ksylitolituotteiden valmistajia (esimerkiksi purukumit) ja hammastahna- ja hammasharjatehtaat.

En tiedä, olisiko rahan keräämiselle mitään perustetta, sillä foorumi pyörii lähinnä vapaaehtoisin voimin. Työaikaansa siihen joutuvat käyttämään Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen työntekijät. Näitä sosiaalibyrokraatteja saamme kiittää siitä, että keskustelupalsta näkee päivänvalon.

Maakunnalliset sosiaalialan osaamiskeskukset toimivat Suomessa parhaimmillaan juuri näin, vakiintuneen kunnallisen julkishallinnon vastavoimana.

Tänään Lapin Kansassa on komealla paikalla kolmossivulla iso mainos tulevasta sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakaskahvilasta. Myös tuossa lehti-ilmoituksessa on Suu puhtaaksi -teema, sillä siitä on rakennettu ilmoitukseen otsikko.

Ah, olen niiiiin ylpeä tästä sananikkarin ja brändääjän asemastani, vaikka en tuon ilmoituksen tekemisessä olekaan ollut mukana. Jos olisin, olisin nähnyt hiukan vaivaa graafisen ja visuaalisen eli kuvallisen ilmeen rakentamiseksi. Visuaalisuudella voidaan sanoman perille menoa tehostaa. Minä rakastan kuvia ja ehkä aivan erityisesti sanoman kuvittamista.

Kahvila aloittaa toimintansa tiistaina 1.3.2011 kello 12. Se on avoinna kello 19:ään. Osoite on Kansankatu 8, kolmas kerros. Kahvila löytyy Neuvokkaasta (Rovaniemen seudun vapaaehtoistyön keskus). Neuvokas on tuttu siitä, että siellä kokoontuvat useat eri järjestöt.

Suu puhtaaksi -sloganille saanemme vielä oman logon. Ehdotin sen teettämistä eilen keskustelupalstan palaverissamme Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksessa, jonka toimitilat sijaitsevat Kolpeneella Rovaniemellä.

Mahdollisen logon tekee Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelija.

Taiteiden tiedekunnasta kuuluu jo joku opiskelija lupautuneen tekemään postereita eli katujen varsille leviteltäviä julisteita, joilla houkutellaan ihmisiä tulemaan PaKaste-projektin asiakaskahvilaan (Kansankatu 8, kolmas kerros) ja kirjoittamaan käsityksensä hyvinvointivaltion peruspalveluista internetiin Suu puhtaaksi -foorumille.

Odotan innolla noita innostavia julisteita. Olen sellaisten suuri ystävä.

Marketta Horn piiskaa byrokraatteja

2011-02-17T15:47:00.001+02:00

Lahoren rautatieasema 1886.

Marketta Hornin kirja "Neljän dollarin päivä - ekomatka Aasiaan ja Australiaan" (Like, 2008) on ihana.

Hänen havaintonsa yli vuoden kestäneeltä reppumatkalta ovat hyvin kiinnostavia. Hän huomioi ja tekee johtopäätöksiä - ja kritisoi armotta, mutta ymmärrettävin perustein näkemäänsä. Ja kuitenkin hän samalla tyytyy materiaalisesti hyvin vähään. Asetelma on virkistävä.

Hornin mukaan Suomen suurlähetystöt maailman tärkeissä kaupungeissa palvelevat vain liikemiehiä. Tavallinen suomalainen kansalainen ei suurlähetystöä innosta; Suomen edustustoissa työskentelevien suomalaisten virkailijoiden antama palvelu maannaiselleen on velttoa ja mitätöntä.

Horn pommittaa:

Contratto-kuohuviinin
mainoskuva, jonka on piirtänyt
kuuluisa italialainen
Leonetto Cappiello (1875-1942).

"Mitähän virkaa Suomen edustustot täyttävät Karachissa ja Islamabadissa? Karachissa tuoleilla tuulettimen alla oli nukkunut vahtimestarin tapainen, eikä kunniakonsulista tietoakaan. Toimistotiloissa riippui yksi ainut surkea kuva Suomesta. Siellä ei näkynyt aukioloaikoja eikä Suomi-tietoutta, viisumianomuskaavakkeen sai ottaa pöydältä. Käynti Suomen suurlähetystössä Islamabadissa oli vielä masentavampi kokemus. (38)

Suomalainen suurlähettiläs asui hienon terassipuutarhan ympäröimänä, mutta meidän asiakkaiden piti puikkelehtia kun koirat lähetystötalon takana olevaan pieneen koppiin, missä ei ollut edes pöytää paperien täyttämiseen. Kopin seinällä näkyi ikivanhoja Suomi-kirjoituksia ja virkailija huuteli jossain valovuosien päässä pienen lasiluukun takana. (38-39)

Ystävällisestä neuvonnasta ei puhettakaan. 'Me emme voi täyttää kaavakkeita puolestanne', ladattiin vastaukseksi lähes kaikkiin kysymyksiin. 'Emme voi antaa tietoja, sillä päätökset tehdään Suomessa.' (39)

Kummatkin [Suomeen viisumia anovat pakistanilaiset] Alamit olivat hotellissa silityttäneet asunsa ties monennettako, laittautuneet kuntoon ja valmistautuneet haastatteluun. Ei tullut mitään haastattelua. Hakemuksista kävi ilmi, että kyseessä oli kansalaisaktivismi, ei elintasoloma. Alam liitti hakemukseen jopa runokirjansa sekä todistuksen yhteistoiminnasta Lääkärit ilman rajoja -järjestön ja Punaisen Ristin kanssa. [...]

Jos viisumia ei myönnetä, on rahat menetetty, eikä syytä epäämiseen tarvitse edes kertoa, tuli suurlähettiläs kertomaan. Koska lähetystö myöntää määrätyn määrän Schengen-viisumeita vuodessa, Alam arveli pakistanilaisten virkailijoiden petkuttavan joidenkin hakemuksissa ja myyvän kiintiöstä sellaisille, jotka maksavat heille 30 dollarin sijasta 300 dollaria.

Tiesin entuudestaan, mitä tsaristisia laitoksia Suomen edustustot ovat. Ennen Aasiaan lähtöäni olin yrittänyt selvittää, mihin maahan suomalainen tarvitsee viisumin. Parin päivän kalliiden ja aikaa vievien soittelujen ja yhdistelyjen jälkeen kerrottiin: 'Teidän on itse selvitettävä. Emme me ole täällä sitä varten.'

Suomen ulkoministeriö auttaa vain bisnesmiehiä. Niinpä Islamabadin lähetystössä matkustustapamme herätti ihmetystä. Kukaan ei ollut aiemmin anonut viisumia bussimatkaa varten Pakistanista Suomeen." (39)

Junalla, bussilla ja peukalokyydillä matkustava Horn hämmästelee, että ikä ihmeen lentodiktatuuri maapallolla vallitsee. Vapaata, uteliasta ja nautiskelevaa kulkemista rajaa ja kutistaa se, että lentolippujen avulla ihmisen liikkumista voidaan kontrolloida. Australiaan saapuvalla matkailijalla pitää olla paluulentolippu.

" 'Lentopakko johtuu siitä, että silloin voi näyttää liput etukäteen', valaisi virkailija."

Horn ihailee Saksan edustustojen toimintaa. "Saksalaiset pyöräilijät voivat hakea apua lähestystöstään kuin kotoaan ja käyttää jopa kuriiripostia hiljaisissa maissa. Norjan lähetystöä koristi katos, jossa oli penkit ja jopa vesipullo." (39)

Niin. Eikös Kaakkois-Aasiaa hukuttaneen tsunamin (2004) aikaan Suomen Bangkokin suurlähettiläs Heikki Tuunanen piileskellyt jossain täysin tavoittamattomissa, vaikka mies oli ihan Suomesta asti lennätetty upeaan residenssiinsä hoitelemaan hädässä olevien kansalaistensa etua ja asioita? Suomalaisten massakuolemat eivät riittäneet Tuunasellekaan syyksi keskittyä duuniin ja sen hoitamiseen, mistä palkka hänelle julkisista varoista maksettiin.

Ai joo. Ja sitten tulee aina jostain syystä mieleen se suurlähettiläsrouva, joka esiintyi Petteri Väänäsen vetämässä tv-ohjelmasarjassa. Väänänen oli keksinyt loistoidean: esitellään maailmalla sijaitsevien Suomen suurlähetystöjen keittiöitä! Voi v-ttu. Aivan kuin Väänänen olisi lähtenyt räätälöimään ulkomailla koketeeraavien diplomaattien toiveiden mukaista ohjelmasarjaa. Ohjelmaidea oli teennäinen, typerä ja katsojia aliarvioiva.

Maggie Q for Peta Asia Pacific.

No, ei Väänäselläkään ollut varmasti sen kummempaa journalistista tavoitetta kuin saada mukava majoitus ja maukkaat ateriat suurlähetystöjen suojissa.

Yhdessä osassa esiteltiin Tansaniassa sijaitsevaa suurlähetystöä ja sen keittiötä. Suurlähettiläs oli hienosteleva rouva, joka nähtävästi parhaiden diplomaattiperinteiden mukaisesti kertoi elegantisti lähetystöstään. Se oli kiusallista katsottavaa, sillä rouva suurlähettiläs oli hienostelunsa takia jäykkä kuin tikku paskassa.

Kyseinen hieno rouva näyttää olleen Ritva Jolkkonen.

Mitä nämä upeat suurlähettiläät ja heidän uhkeat residenssinsä henkilökuntineen saavat aikaan?

Marketta Horn hämmästelee sitäkin, kuinka tietämättömiä edustustojen työntekijät ovat jopa paikallisista oloista. Kiinassa työskentelevä konsuli ei osaa ostaa edes julkisen liikenteen matkalippuja.

Horn kirjoittaa:

"Käyskentelin ostosparatiisissa. Kolmen tunnin kuluttua kukaan ei soittanut [Suomen suurlähetystöstä], joten matkatoimisto soitti uudestaan Suomen suurlähetystöön. Konsuli oli kertonut matkustelleensa Kiinassa eikä ollut saanut ostettua siellä edes asemalta lippuja, selvitti nuori ääni savon murteella. Mielessäni päätin, että Suomen suurlähetystöt voisi kyllä sulkea, mutta tyynesti selitin savolaistytölle: 'Kerro sille konsulille, että olin kuukauden Kiinassa, yövyin retkeilymajoissa ja ostin lippuja busseihin ja juniin niin kuin itse halusin.' " (sivu 404)

Upeaa pedagogiikkaa

2011-02-10T13:11:00.000+02:00

Opettaja tarvitsee koulussa avukseen poliisin, koska oma auktoriteetti ei riitä.

Auktoriteetti eli täysi-ikäisen aikuisen asema on murentunut opettajan profession kehitystyössä. Aiemmin opettajat edustivat aikuista, joka on alaikäisen (eli koululaisen) tukena. Alaikäisellä oli oikeus olla alaikäinen. Nyt lasten vaaditaan olevan pikku aikuisia, jotta opettajat saavat rakentaa professiotaan. Opettaja haluaa nimittäin olla pedagogi, ei kasvattaja. Sanasta kasvatus on tullut hyljeksitty termi. Siitä ei saa enää nykykoulussa puhua.

Siksi sopii kysyä, mitä se aikuiskasvatus sitten nykyään on... Enpä ole kuullut, että aikuiskasvatuksessa koettaisiin sana "kasvatus" jonkin eturyhmän etuja loukkaavana eli poliittisesti vaarallisena terminä.

Kasvatus on myös oleellinen osa journalismia, jota kirjoitetaan aikuisten kasvattamiseksi. Kasvatukselliset juttuaiheet nimittäin kiinnostavat. Iltapäivälehdetkään eivät epäröi nostaa aikuisten kasvattamiseen liittyviä otsikoita lööppeihinsä. Terveysvalistus on selkeästi (aikuisten) kasvattamista.

Silti lasten kasvattamista ei saisi peruskoulussa esiintyä. Olen hyvin hämmästynyt.

Nykyopettaja pitää oikeutenaan vaieta, vetäytyä puhumattomuuteen, silloin kun aikuisen kuuluu puhua alaikäiselle. Peruskoulusta on tullut arvaamaton paikka.

Yhden aikuisten eturyhmän, opettajien, etujen ajaminen tekee lapsen asemasta turvattoman.

Dita von Teese for Peta.
Eläinsuojelujärjestö Peta ei enää levittäne tätä kuvaa,
koska von Teese on kertonut rakastavansa hanhenmaksaa ja turkiksia.

Nykykoulu tarvitsee siksi avukseen poliisin.

Mustamaija hoiti lapsia alakoulun pihalla heti kouluvuoden ensimmäisenä päivänä. Olen monta kertaa kysellyt operaation järjellisyyttä ja motiivia Korkalovaaran koulun rehtori Heikki Ervastilta.

Kasvatus on ohjaavaa dialogia alaikäisen kanssa. Mutta jo ensimmäisen luokan oppilas joutuu tyytymään siihen, että opettaja pärskyttelee luokassa aakkosten äänteitä. Hienoon nykypedagogiikkaan kuuluu, että lukemaan ei opeteta tavaamalla.

Niin. Onhan se, rakenteiden oivaltaminen, aina vaarallista.

Suomi on tunnetusti kieli, jossa kirjainten ääntäminen on hankala oppia, koska kirjaimen ääntäminen on niin kirjavaa.

Kun katoaa aikuisuus ja auktoriteetti eli opettajuus, katoaa myös pedagogiikka.

Koulusta katoaa myös työn peruste eli oppilaat, jos aikuiset eivät puolusta ja aktiivisesti rakenna nimenomaan lapsen (alaikäisen) paikkaa. Opettajan pitää siksi uskaltaa olla aikuinen, joka kantaa vastuuta alaikäisistä. Opettajien hienosta pedagogiikasta ei kukaan ole oikeasti kiinnostunut. Kun ihan rehellisiä ollaan.

Kiinnostus kohdistuu vain oppimistuloksiin. Ja se on oikea painotus. Lapseni luokalla oppilaat näyttävät oppivan huonosti lukemaan. Pedagogiikka on liian hienoa. Ttttthe, hhhhho, kkkkhkkho....

Autenttisuutta lisää se, kun sylki lentää äänteen mukana. Sitä on hankala välttää.

Hulluksi on mennyt. Koulu.

Miksi minusta tuntuu, että nykyiset lapset eivät ehkä koskaan tule oppimaan äidinkielen rakennetta eli kielioppia yhtä hyvin me opimme Pelkosenniemen pienessä peruskoulussa, ala-asteella, luokanopettaja Jouko Lindforsin johdolla? Se on hirveän kiusallinen tunne.

Rupean nyt nostalgiseksi. Lindfors työskenteli koulupäivän jälkeenkin koululaisten parissa. Hän opetti soittamaan pelimannimusiikkia. Hän siivitti meidät viulistit esiintymään Lappiatalossa saakka. Pedagogiikka oli tuloksellista.

Nykypedagogiikka on retoriikkaa.

Ja mistä lähtien Suomessa on ollut lupa asettaa aikuiset ja alaikäiset vastakkain?

Martti Kallio ajaa sinisellä autollaan

2011-02-03T19:31:00.003+02:00

The Lingerie Football League for Peta. (kuvamanipulaatio)

Lapin poliisipäällikkö Martti Kallio ei ole osannut vastata kysymykseeni, mitä poliisin mustamaija teki Korkalovaaran koulun pihalla lukuvuoden ensimmäisenä koulupäivänä viime elokuussa.

Lapseni ei tavannut kouluun saapuessaan ensimmäisenä opettajia. E-hei, ei nykykoulussa.

Hän näki ensimmäisenä ekaluokkalaisten puoleiseen talon päätyyn pysäköidyn mustanmaijan ja siellä kaksi tummanpuhuvaa poliisikonstaapelia. Joillakin aikuisilla oli näköjään unohtunut hienotunteisuus ja asiallisuus lapsia kohtaan.

Lapset olivat saapuneet hoitamaan kouluun omia kouluasioitaan, eivät tutustumaan yhteiskunnan kontrolli- ja pakkovaltaan.

Vastausta kysymykseeni poliisin tekosista ei ensin tiennyt edes koulun rehtori Heikki Ervast, jolle soitin heti, kun koulupäivä oli vielä kesken. Kirjoitin välittömästi havainnoistani valituksen koulutuslautakuntaan. Valittamiseen innosti tuolloin ennen kaikkea se, että näin kuinka pienten lasten koulun pihalla maahanmuuttajaisä keskusteli poliisimiesten kanssa. Pian hän jo istui maijassa ekaluokkalaiselta näyttävän tyttärensä kanssa.

No, tuo episodi selvisi pian. Siinä oli kyse vain siitä, että isä oli tuonut lapsensa väärään kouluun. Poliisi kuljetti hänet sinne minne pitikin. Antoi siis apuaan. Se on hyvä.

Peta. Kuvamanipulaatio.

Pelkäsin jo, että poliisi oli tullut koulun pihalle kyttäämään tuota maahanmuuttajalasta ja häntä kouluun saattavaa vanhempaa. Sillä kyttäämiseltähän se touhu koko ajan näytti. Kyttäämistä se oli puhtaimmillaan, an sich, koska poliisi ei vaivautunut koulun pihamaalla näkyvästi töröttäessään tarjoamaan lapsille minkäänlaista liikennevalistusta.

Se on kummallista. Poliisit olisivat tavoittaneet tuona ensimmäisenä koulupäivänä myös poikkeuksellisen paljon lasten vanhempia.

Mutta kyllä minä olin suuresti hämmästynyt, kun sama mustamaija seisoi koulun pihalla jälleen, kun ekaluokkalaisten koulu päättyi. Tällä välin rehtori Heikki Ervast oli jo ehtinyt tunnustaa minulle, että hän ei todellakaan tiedä mitä poliisi tekee hänen johtamansa laitoksen pihamaalla.

Olisi pitänyt tietää.

Eikä tiennyt pitkään aikaan, kunnes hän itse oli soittanut poliisille ja kysynyt. Ei varmaan olisi edes tehnyt sitä, jollen minä olisi kysellyt syytä poliisin läsnäoloon. Heikki Ervastille selvisi, että poliisi valvoo hänen koulunsa pihalla liikennettä.

Niin, liikennettä. Pihalla, jonka pitäisi olla lasten leikkialuetta.

PoliisipäällikköMartti Kallio väitti minulle, että poliisi ei koskaan partioi missään puolta tuntia enempää kerrallaan. Heh, Korkalovaaran koulun pihalla näytti siltä, että konstaapelit töröttivät autossaan monta tuntia. He olivat palanneet peräti toistamiseen kyttäyspaikalleen, kun olivat käyneet kuljettamassa maahanmuuttajaisän lapsineen oikeaan kouluun.

Corey Wills for Peta. (kuvamanipulaatio)

No, ehkä he kurvasivat mustallamaijallaan takaisin koulun pihalle juuri ennen kuin ekaluokkalaisten koulutaipaleen ensimmäinen koulupäivä päättyi... What for? Mustamaija oli poistuvan liikenteen tiellä.

Julkishallinnon virkamiehiltä täytyy osata vaatia kunnollista työnjälkeä. Jostain syystä usein törmää siihen, että vaatimustasoa ei ole asetettu juuri mihinkään.

Korkalovaaran koulun pihalla kyyläämisen ja tyhjäntoimittamisen sijaan poliisimiehet olisivat voineet esitellä lapsille ja paikalla runsaslukuisesti olleille vanhemille vaikkapa heijastavia turvaliivejä, he olisivat voineet jakaa heijastimia ja muistuttaa pyöräkypärän käytöstä.

Poliisit olisivat voineet puhua lapsille.

Peta. Kuvamanipulaatio.

Nyt kaksi virkamiestä tyytyi istumaan sisällä poliisiautossa, mykkinä ja ottamatta kontaktia lapsiin ja nuoriin. Syntyi piiloaggressiivinen kuva.

Ja olisi ollut huomattavasti asiallisempaa, että poliisi olisi esiintynyt Korkalovaaran koulun pihalla nimenomaan polkupyörän kanssa, eikä mustanmaijan.

Minä uskallan hämmästellä tässä vähän sitäkin, että aikuiset hyväkuntoiset miehet ajelevat jatkuvasti, myös tällaisissa lasten elämänpiiriin liittyvissä asioissa, mustallamaijalla. Polkupyörä olisi konstaapeleille tällaisissa tehtävissä järkevä kulkupeli. Siitä näkee ja kuulee paremmin - mopoja ja kevyttäliikennettähän he olivat Korkalovaaran koulun pihamaalle tulleet "valvomaan".

Liikennettä ei sitä paitsi ole ennenkään valvottu pihalla. Minä perään tässä sitä, että lapsilla on oikeus kokea, että kyseessä on heidän koulunsa piha. Lasten piha. Lasten alue. Liikenteen valvontaa voi alkaa suorittaa heti, kun ajelee muutaman metrin koulun portin ulkopuolelle, kadulla. Kadulla on liikennettä. Koulun pihalla on pysäköintiä.

Jotenkin vaikuttaa siltä, että poliisimiehillä oli jäänyt kana kynimättä jonkin mopopojan kanssa. Siksi he seisottivat mustaamaijaansa sellaisella intensiteetillä koulun pihalla, mopojen parkkialueen vieressä. Henkilökohtaista siis.

Mutta sitä kanaahan heillä oli ollut aikaa kyniä koko kulunut kesä. Koulun alku alkaa olla ajosesongin loppupuolta.

Sarah Jane for Peta. (kuvamanipulaatio)

Ehkä pullistelu ja uhan tunteen luominen on niin houkuttelevan helppoa, että sellaiseen poliisi ryhtyy, vaikka tulisi selvästi tallanneeksi pienten ekaluokkalaisten ja muiden alakoululaisten varpaille.

Ja rehtori Heikki Ervastilla on ilmeisesti ollut vaikeuksia hallita koulunsa pihamaata. Tosin kyseisenä lukuvuoden ensimmäisenä päivänä kukaan ei ollut pyytänyt poliisia Korkalovaaran pihalle. Siihen kun ei ollut mitään syytä.

Poliisipäällikkö Martti Kallion pitää saada tällainen löperyys kuriin. Hänen on osattava johtaa omia alaisiaan siten, että heidän toimintansa on järkevää. Nyt se ei sitä ollut. Lapset jäivät nyt koulun pihalla ilman poliisin tarjoamaa palvelua ja tietoa. Poliisi palveli nyt hämäriä aikuisten päämääriä. Kummallista meininkiä. Tapaus kertoo paljon siitä, mitä aikuiset ajattelevat lapsista. Ja heidän elinpiiristään. Valitettavasti.

Marcus Schenkenberg for Peta. (kuvamanipulaatio)

Minä haluan, että poliisi ei ajele autollaan keskelle lasten leikkejä, lasten pihalle. Minä haluan, että aikuiset virkamiehet tajuavat pysyä poissa toimittamasta tyhjää. Aikuisen virkamiehen ilmiselvä mitääntekemättömyys ja tyhjänpäiväisyys näyttävät rumalta. Sellaista aikuisen mallia ei pidä varta vasten tulla esittelemään keskenkasvuisille.

Lapsen elintilaa on puolustettava koko ajan. Jos nukahdetaan, käy kuten Korkalovaaran koulussa. Aikuinen virkavalta alkaa välittömästi rakentaa sinne pesää ja syrjäyttää lapsia ahtaalle.

Aila Paloniemi & lastensuojelukerroin

2011-01-30T21:13:00.001+02:00

Shirley Manson for Peta.

Keskustan kansanedustajassa Aila Paloniemessä henkilöityy Suomessa ehkä selkeimmin raa'an sosiaalivallan käyttö.

Hän on ollut rakentamassa kiihkeästi nykyistä laskentamallia lastensuojelukertoimelle, jonka mukaan valtio maksaa kunnille lastensuojelusuojelusta.

Lastensuojelukerroin huomioi vain ja ainoastaan lasten huostaanotot, ei mitään muuta. Avohuollon tukitoimia tarjoava kunta ei saa rahaa lainkaan, jos ei tee sitä lapsen huostaanottoa. Vasta sen jälkeen valtio maksaa palkkion.

Aila Paloniemen päämääränä on mahdollisimman monen lapsen huostaanotto, kyydittäminen pois omasta kodistaan. Niinpä Pelastakaa Lapset ry:kin puuhailee Suomessa vain sellaisten lasten parissa, joilla jo on koti. Järjestö perustettiin pelastamaan kodittomia lapsia.

Aila Paloniemi valittiin viime vuonna jo kolmannelle kaudelle puheenjohtajaksi Perhehoitoliittoon. Paloniemi tietää oikein hyvin, että nykyiset kustannukset huostaanotettujen lasten sijaishuollossa ovat kestämättömät. Laitokset ja esimerkiksi ammatilliset perhekodit ovat ylihinnoitelleet itsensä niin pahoin, etteivät veronmaksajat voi enää jatkaa samalla linjalla.

Lapsikauppa on ollut Suomessa hyvin kannattavaa liiketoimintaa.

Paloniemen on siis ollut enemmän kuin helppo ennustaa, että sosiaalikoneisto alkaa etsiä halvempia hoitomuotoja. Perhehoidon lisääminen onkin nyt suorastaan hallitusohjelmassa. Siten tuhottaman kallis sijaishuolto on halunnut pestä tahriintunutta kylkeään.

Sijaishuolto on saanut aikaan jotain siis paperilla. Mutta vain paperilla. Sijaisvanhemmista on nimittäin kova pula; perhehoito eli sijaisvanhemmuus ei ole kiinnostanut, sillä siitä on maksettu huonosti. Tosi huonosti verrattuna esimerkiksi ammatillisiin perhekoteihin, jotka ovat olleet kultakaivoksia.

Aila Paloniemen ei siis kannata revetä liian itsetyytyväiseksi sen vuoksi, että perhehoitajien saamia hoitopalkkioita äskettäin korotettiin. Sehän ollut suorastaan väistämätöntä. Palkkioita olisi jouduttu nostamaan ilman Aila Paloniemeäkin.

Paloniemeä ihastuttaa perhehoitajien saamia parempia palkkioitakin se, että Suomessa aletaan peräti lain vaatimuksesta kyydittää lapsia yhä enemmän perheisiin eli sijaisvanhemmille, laitosten sijaan. Sopii vain ihmetellä, miten se järjestyy, kun sijaisperheistä on jo nyt kova pula. Eli pelkkää retoriikkaa taas, yhden jyväskyläläisen kansanedustajan vaalikampanjan tueksi.

Paloniemi suorastaan juhlii tuota tietoa, että huostaanotettuja lapsia aletaan kyyditä perheisiin. Se nimittäin tarkoittaa sitä, että vanhuksille noita perhehoitajia riittää entistä vähemmän, kauniista puheista ja kannustavasta julkisesta rahoituksesta huolimatta.

Paloniemi ei halua koskea vanhuksiin pitkällä kepilläkään. Yök. He ovat ryppyisiä, rumia ja heikkoja.

Bloody Burberry.

Ja samalla Paloniemellä on ihmeesti pokkaa puhua vanhusten omaishoitajien tekemästä työstä ja vaikeasta asemasta! Herranjestas, mikä fariseus! Perhehoidon on ajateltu mahdollistavan omaishoitajien lomitukset, mutta hurskastelija Paloniemi seisoo tiukasti vanhusten tulppana.

Ai niin. Perhehoitajien kannattanee edelleen keskittyä nimenomaan lastensuojelun asiakkaisiin. Heistä on maksettu niin hyvin, etteivät esimerkiksi kehitysvammaiset ole päässeet kilpailemaan heidän kanssaan.

Lastensuojelu eli lapsen huostaanotto antaa lapselle statuksen, jonka avulla perhehoidossa on totuttu lypsämään.

Kehitysvammaisellekin kannattaa ensin hankkia lastensuojelun asiakkuus, jotta hän saisi perhehoitoa.

Ei siis perhehoitoa vammaisille eikä vanhuksille! Aila Paloniemi haluaa pyydystää vain söpöjä lapsia. Mahdollisimman pienenä.

Mikael Palola, korea lestadiolainen

2011-01-27T15:27:00.001+02:00

Sadie Frost for Peta.org by Bryan Adams.

Mikael Palola on Kokoomuksen ehdokas eduskuntaan Keski-Suomessa. Hän on kuvaava esimerkki siitä, kuinka byrokraatin on helppo lähteä soitellen sotaan. Virkamiehen ei tarvitse pysähtyä pohtimaan omaa kyvykkyyttään. Eihän sitä ole tähänkään saakka kukaan kysellyt.

Mikael Palolalta ei siis voi odottaa sitä, että hän tarkastelisi itseään ja omaa toimintaansa byrokraattina eli kuntayhtymä Saarikan johtajana.

Sen verran hän kuitenkin on valmis reagoimaan, ettei hänen toimintaansa saa myöskään muut tarkastella. Hän ja hänen tukijoukkonsa ovat poistattaneet häntä ruotivan nettikeskustelun, vaikka se pysyi vielä asiallisena. Sensuuria siis. Suomi24:ssa olleen keskustelun otsikko oli "Mikael Palola ei ole rehellinen".

Olisi hyvä, että suomalaisten ei tarvitsisi törmätä vasta vaalien jälkeen siihen ikävään tosiasiaan, että he ovat valinneet jälleen väärän hepun kansanedustajaksi. Kannattaa olla valpas ennen äänestämistä.

Lestadiolainen Mikael Palola luulee pärjäävänsä kisassa pelkällä makealla ulkokuorella. Hän on käynyt kallista mainoskampanjaa sanomalehti Keskisuomalaisessa jo monta kuukautta.

Marcus Walz für Peta.

Ei tuollainen tyhjänpäiväinen söpöstely ole koskaan suomalaisiin isommasti purrut. Mutta ehkä se vetoaa juuri lestadiolaisiin.

Mikael Palolalla on omallatunnollaan sisarukset, jotka haluavat takaisin omaan kotiin. Pois Venäjän rajalla sijaitsevasta laitosmaisesta ja ikävästä ammatillisesta perhekodista. He ovat kaikkien sellaisten aikuisten omallatunnolla, jotka eivät välitä.

Mikael Palolan johtamassa Saarikan perusturvaliikelaitosessa lymyävästä ongelmasta kirjoitti Helsingin Sanomat 30.8.2010. Se oli iso ja näyttävä lehtijuttu.

Tuija Åstedtin huonot lapset

2011-01-26T09:38:00.004+02:00

Elokuvasta Zack and Miri make a Porno. Kuvamanipulaatio.

Helsingin Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhepalveluiden johtaja Tuija Åstedt mustamaalaa lapsia ja nuoria. Lapset ovat viallisia, ei hieno aikuisten rouvien sosiaalijärjestelmä.

Åstedt näyttää reagoivan kiusalliseen Kelan julkaisemaan raporttiin Perhepiirissä. Siinä tutkijat kauhistelivat sitä, miten käy lastensuojelun pelastamille ja huostaanoton hoivaamille lapsille heidän täysi-ikäistyttyään. Huonosti siinä nimittäin käy. Ällistyttävän huonosti.

Perhepiirissä-kirjan mukaan huostaanotto tuottaa täydellisiä luusereita ja reppanoita. 80 prosenttia teini-iässä huostaanotetuista oli vielä 23–24-vuotiaina vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Laitoshoitoon teininä sijoitetuista nuorista miehistä alle puolet työskentelee, opiskelee tai hoitaa kotonaan lapsiaan 23–24-vuotiaana, neljännes on joko työttömänä tai eläkkeellä ja lopun toiminnasta ei ole tietoa. (Hämäläinen Ulla, Kangas Olli, toim.: Perhepiirissä. Kela, 2010.)

Tiedättekö miksi näin käy? Koska lapsen huostaanottaminen katkaisee hänen yhteytensä kotiin, perheeseen, sukuun ja läheisiin. Luonnollinen tukiverkosto riistetään. Sen tilalle kyhätään julkishallinnon sosiaalitantoista ja viranomaisista muodostuva "verkosto". Oman kotikunnan lastensuojelu kun pamauttaa lapselle ja hänen perhelleen välittömästi massiiviset yhteydenpidon rajoitukset, kun lapsi huostaanotetaan.

Kun tämä lapsi aikuistuu, hän seisoo yksin autiolla aavikolla. Normaaliin elämään kuuluvat perhe- ja ihmissuhteet puuttuvat.

Tuija Åstedt kääntää tuon syrjäytymisen lasten ja nuorten omaksi viaksi. Se palvelee Åstedtin omaa asemaa Helsingin Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhepalveluiden johtajana. Aikuiset ensin!

Diakonissalaitos tunnetaan likaisen työn tekijänä suomalaisessa lastenkotibisneksessä. Diakonissalaitoksessa kärrätään lapsi huostaan ja sijaishuoltobisneksen ravinnoksi. Yksityinen sosiaalibisnes rules! Eri osapuolet toimivat yhteistyössä ja kohti yhteistä päämäärää: lapsi pitää saada julkisrahoitteisen lapsibisneksen laskutettavaksi.

Että kaikenlaiseen veronmaksajat rahaa käyttävätkin! Sitä riittää Diakonissalaitoksenkin kyhnytettäväksi.

Åstedtin mielestä huostaanotetut lapset ovat huonoja, jälkeenjääneitä, "heikkolahjaisia" kuten hän lausui viime viikolla Yleisradion haastattelussa. Åstedt ei välitä siitä, että nuo samat lapset ja nuoret ovat eläneet kasvuvuotensa Åstedtin edustaman sosiaalikoneiston nyrkin rautaisessa puristuksessa, sosiaalivallan alla. Åstedt ei tule ajatelleeksi, että kallis viranomaistoiminta noiden lasten ja heidän perheidensä auttamiseksi on epäonnistunut. Täydellisesti.

Åstedt ei myöskään lähde pohtimaan sitä, onko mitään auttamista oikeasti tehtykään. Hänen ei tarvitse, sillä hänellä on jo oma henkilökohtainen asema sosiaalivallan huipulla.

Elokuva Hulluna rahaa, Mad Money. Kuvamanipulaatio.
Kuva-aineistoa elokuvista on tarjolla sivustolla FreeMoviePosters.

Ai niin... Tiedättekö, mitä tämä lastensuojelun suorittama ihmisten syrjäyttäminen maksaa? Se maksaa Kelan Perhepiirissä-kirjankin mukaan pelkkinä hoitokuluina huostaanoton aikana 433 miljoonaa euroa. Tuollaisiin suuruuksiin menoluokkana yltää valtion taloudessa lähinnä vain teiden rakentaminen, niin tolkuton summa se on.

THL:n tutkimusprofessori Matti Rimpelä on puhunut myös 500-600 miljoonasta eurosta. Rimpelän tv-haastattelu löytyy esimerkiksi Ari-Pekka Harjun Perusopetus-nettisivuilta. (Itsenäisyyspuolueen ehdokas Ari-Pekka Harjun eli AaPeeHoon blogi.)

Tuija Åstedt ja hänen rouvakollegansa muodostavat arveluttavan uhan suomalaiselle yhteiskunnalle. Heistä muodostuvaa ainesta pitäisi lapioida ja kuljettaa pois sosiaalihalllinnosta. Tonneittain. Sitä on aika monta kuutiota.

Tuija Åstedt hassuttelee

2011-01-25T08:31:00.001+02:00

Helsingin Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhetyön johtaja Tuija Åstedt on hämmästyttänyt ihmisiä stereotyyppisillä käsityksillään.

Omia ajatuksia ei tarvitse päässä olla, kun jo pääsee valtakunnan parhaille areenoille lausumaan näkökantojaan.

Riittää, kun on sosiaalirouva. Siinä asemassa on ihan sopivaa jaella poliittisesti värittyneitä huolilausuntoja, jotka ovat surkuhupaisia kritiikittömyydessään.

Miehet jättävät oikein mielellään tuon sisältöisen "edustamisen" eli asemaan liittyvän sosiaalihymistelyn naisille. Ymmärrän hyvin, miksi.

Åstedt lausui viime viikolla Yleisradion uutisissa, kuinka yhteiskunta ei tarjoa heikkolahjaisille nuorille mahdollisuutta päästä mukaan yhteiskuntaan. Hän lausui sen siinä yhteydessä, jossa hän tarkasteli huostaanotettuja lapsia.

Åstedtin käsityksistä voi tehdä johtopäätöksen, että onneksi meillä on kunnallinen lastensuojelu, joka pelastaa noita vähä-älyisiä lapsia pois kodeistaan! Lastensuojelu kun on toimissaan niin taitavaa, että se osaa luokitella lapset riittävän älykkäisiin ja tyhmiin. Lastensuojelu myös tietää, missä tuo raja kulkee.

Tuota en vielä tiennyt, että rodunjalostus on jo noin kirkkaasti lastensuojelun päämääränä, myös älykkyyttä tarkasteltaessa.

En radiouutisen kuultuani ymmärtänyt, miksi radiotoimittaja oli valinnut juuri Diakonissalaitoksen Tuija Åstedtin haastateltavakseen. Hänellä ei tuntunut olevan uutiseen mitään sanottavaa. Mutta ehkä toimittaja lähti hänen jäljilleen siksi, että kyseinen sosiaalirouva oli äskettäin esiintynyt Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla, Vieraskynä-artikkelin kirjoittajana. Sekin oli stereotyyppisiä ajatuksia monistava nollakirjoitus.

Ei Tuija Åstedtia enää, ainakaan vähään aikaan, kiitos. Hän on ihan hukassa.

Raili Bäck-Kiianmaa hermostui

2011-01-20T21:15:00.001+02:00

Pesäpuu ry:n toiminnanjohtaja Raili Bäck-Kiianmaa ehti jo tuntea itsensä hiukan hyljätyksi, kunnes tänään tuli pelastava uutinen: huostaanotettujen lasten perhehoidon lisääminen turvataan peräti laissa. Hänen ei tarvitse olla enää levoton sen vuoksi, että Suomessa alettaisiinkin kehittää vanhusten hoitoa.

Bäck-Kiianmaa ehti pelätä sitä, että hänen Pesäpuu ry:nsä ja siellä majailevat kehittämis- ja toimistopäällikkörouvat menettäisivät asemiaan sosiaalibisneksessä. Noita päällikkönimikkeellä olevia rouviahan on pelkästään Pesäpuu ry:ssä useampia tonneja ja aika monta kuutiota.

Pesäpuu ry kehittää lapsille manipulatiivisia kuulustelumenetelmiä, joihin vedoten kaikenkarvaiset sosiaalirouvat voivat kirjata lapsen sanomaksi kaikenlaista epämääräistä. Pesäpuu ry:n menetelmin sosiaalivalta kuulustelee kuntien lastensuojelun asiakkaina olevia lapsia. Lapset laitetaan menetelmien avulla kertomaan "todisteita" omia vanhempiaan ja perhettään vastaan.

Niinpä näiden menetelmien avulla lapsi pääsee huostaanotetuksi nopeasti.

Bäck-Kiianmaa sai huokaista tänään helpotuksesta. Rahaa vanhusten hoitoon joulukuussa jakanut RAY ei sittenkään onnistu tekemään Pesäpuu ry:lle ja muulle lastensuojelubisnekselle paljoa kiusaa. Tänään on varmistunut, että eduskunta saa käsiteltäväkseen peräti lakialoitteen huostaanotettujen lasten perhehoidon lisäämisestä.

Bäck-Kiianmaa joutui jopa reagoimaan kirjoittamalla Keskisuomalaiseen, kun Aila Paloniemi (kesk.) oli ensin tehnyt vaalikampanjaansa vanhusten kustannuksella lehden yleisönosastossa. Paloniemi hehkutti sekavassa kirjoituksessaan, kuinka RAY on myöntänyt 700 000 euroa vanhusten hoidon kehittämiseen Paloniemen puheenjohtamalle Perhehoitoliitolle.

No, pitihän tuossa asetelmassa päästä myös Bäck-Kiianmaan ääneen. Hän kirjoitti mielipiteen, jossa hän pääsi muistuttamaan Paloniemelle, että Paloniemen kannattaa muistaa pysyä nöyrästi lastensuojelukoneistossa.

Kolmiodraama
Jyväskylässä!
Raili Bäck-Kiianmaa alkoi olla jo mustasukkainen vanhusten takia. Vanhukset melkein jo tunkivat väliin, rouvien hyviä bisneksiä sotkemaan.

Jyväskylän rouvarauhan vuoksi vanhukset kannattaa pitää syrjässä edelleenkin, sillä Pesäpuu ry ei ole kiinnostunut heistä. Emme ehkä koskaan näe Pesäpuu ry:n kehittämiä tietojen nyhtämismenetelmiä vaikkapa huonokuntoisille vanhuksille. Laitosvanhuksillahan ei ole isää ja äitiä, perhettä ja kotia, näitä yksityiselämän elementtejä, joita vastaan julkista koneistoa rakentava Pesäpuu ry voisi hienojen menetelmiensä avulla hyökätä.

Perhehoitoliitto ry:n puheenjohtaja Aila Paloniemi on erittäin tyytyväinen. Nyt hän voi ihan lakiin vedoten hyljätä vanhukset, jälleen kerran.

RAY:n myöntämä 700 000 euroa saattaa jäädä Perhehoitoliitolta jopa käyttämättä, vaikka liitolla onkin vanhusten hoidon kehittämiseen ihan oma kehittämispäällikkökin, Maria Kuukkanen. Perhehoidossa oli vielä viime vuonna vasta 70 vanhusta. Se on tosi vähän, kun nimenomaan perhehoidon on ajateltu olevan ratkaisu esimerkiksi omaishoitajien lomien järjestämisessä.

Mutta ei näitä sosiaalirouvia vanhukset innosta.

Perhehoitoliittoa eivät ole koskaan vanhukset oikeasti kiinnostaneet.
Menetelmät kun ovat kovin epätieteellisiä. Ne menestyksellisyys perustuu siihen, kuinka värikäs on kuulustelevan rouvan mielikuvitus.

Aila Paloniemi sai rahaa

2011-01-16T18:48:00.001+02:00

Hamekyttä Aila Paloniemi.
Yhteyksiä löytyy myös rouvien tärkeisiin verkostoihin,
see the asiakirjapullosalkku.

Olen mielenkiinnolla odottanut, milloin kansanedustaja Aila Paloniemi (Kesk.) aloittaa ratsastamisen perhehoitoliitto ry:n puheenjohtajuudellaan ja ns. vanhusten asialla. Tiesin, että ne kuuluvat hänen vaalikampanjaansa.

Minulle oli selvää, että lähinnä vain pienten lasten saalistamisesta kiinnostunut Paloniemi alkaa juhlallisesti puhua vanhusten perhehoidon puolesta, kun eduskuntavaalit lähestyvät. Vanhukset ovat hänelle tärkeitä vain ennen vaaleja. Muulloin hän ei heidän hoitonsa kehittämistä pohdi.

Paloniemen puheenjohtama Perhehoitoliitto on ollut suurimpia vaikuttajia lasten kasvaneisiin huostaanottomääriin. Ja Aila Paloniemi on ollut henkilönä linjaamassa kunnallista lastensuojelua siihen suuntaan, että lapsia kyyditetään omista kodeistaan sosiaalikoneiston hoidettaviksi. Jokainen huostaanotto on tuntunut olevan Aila Paloniemen poliittinen etu.

Onhan se, Aila, sydämellinen... The Red Queen.
Kansalainen on siksi kuin Liisa Ihmemaassa.

Perhehoitoliitto ry:n perhehoitajat tuntuvat rakastavan pieniä lapsia. Liitto on saanut rahaa vanhusten hoidon kehittämiseen, mutta se ei ole sitä tosiasiassa kauheasti kiinnostanut. Ei kyseisen hoidon kehittämistä liitossa johtavan Maria Kuukkasenkaan mukaan.

Rahaa satoi keväällä Sosiaali- ja terveysministeriöltä 70 000 euroa. Joulukuussa tuli jättipotti: 700 000 euroa Raha-automaattiyhdistykseltä.

Herttinen, miten kiusallista! Nythän liiton on pakko hiukan ponnistella luodakseen vaikutelman, että se kehittää vanhusten hoitoa...

Mahtaa rouvien pasmat olla nyt ihan sekaisin... Eihän sen näin pitänyt mennä. Perhehoitoliitto ry ei halua hoitaa ryppyisiä vanhuksia, vaan tasapainoisia ja terveitä pikku lapsia.

Mikael Palolaa ei eduskuntaan

2011-01-14T10:13:00.001+02:00

Olivia Munn for Peta. Kuvamanipulaatio.

Mikael Palola (Kok.) tavoittelee kansan edustajan paikkaa kevään vaaleissa Keski-Suomen vaalipiirissä.

Hänellä on johdettavanaan kokonainen kuntien liikelaitos (perusturvaa hoitava Saarikka), mutta hän ei ole edes kuntayhtymän korkeimpana virkamiehenä osannut taistella ihmisten puolesta. Lestadiolaiselle Palolalle näyttää hyvin riittävän se, että ihminen nujertuu osaksi koneistoa.

Sellaista yhteiskuntaa minä en halua.

Palolalla olisi ollut harvinaiset hienot mahdollisuudet asettua puolustamaan pieniä lapsia, koko perhettä ja heidän laajaa lähipiiriään, joita Palolan sosiaalityöntekijät näyttävät syyttävän peräti kollektiivisesti. Uskonnollisuus (meikäläinen kristillisyys) kun on Palolan johtamassa Saarikassa asia, josta sosiaalityöntekijät ja heidän avustavat kunnan ja kuntayhtymän työntekijät saavat kehitellä äärimmäisiä kauhukuvia.

Todellisuuteen heidän ajatuskukkasillaan ja paperitiikereillään ei tarvitse olla minkäänlaista kytköstä.

Riittää, että paisuttelee ilman mitään näyttöä missään välivaiheessa. Niinpä Helsingin Sanomatkin julkaisi suuren lehtijutun tavallisen ihmisen ja lapsiperheen kurjasta asemasta kuntayhtymä Saarikassa (HS 30.8.2010).

Brian Fair for Peta. Kuvamanipulaatio.

Virkamiesten edut ovat niin hyvin suojattuja suomalaisessa lainsäädännössä. Heillehän on olemassa ihan oma oikeuslaitoskin, hallinto-oikeus. Tiesitkö muuten, että kun kansalainen häviää juttunsa hallinto-oikeudessa, valittaa voi vain korkeimpaan hallinto-oikeuteen? Sen Mikael Palola tietää oikein hyvin. Koneisto on huolella rakennettu pikku virkamiestä varten.

Siksi vapaa maa ja sen itsenäiset ja yritteliäät kansalaiset tarvitsevat esimerkiksi kuntayhtymän keulaan johtajan, joka uskaltaa asettua kuntalaisen asemaan. Palola on esittänyt lähinnä vain sellaisia otteita, jotka kertovat kummallisesta kiltteydestä. Hän tottelee mieluummin erilaisten sosiaalirouvien mielitekoja kuin lähtee suoraselkäisesti taistelemaan vääryyttä ja kohtuuttomuuksia vastaan.

Mike Ness for Peta. Kuvamanipulaatio.

Minä hämmästelen sitä, kuinka huono pelisilmä ja strateginen taju Palolalla on. Hän ei ole tajunnut, kuinka suoran ja näyttävän tien sankaruuteen ja myönteiseen julkisuuteen olisi taannut se, että hän olisi uskaltanut ryhtyä johtamaan kuntayhtymänsä työntekijöitä. Eli tehdä sitä työtä, josta hänelle palkka maksetaan. Verovaroista.

Palola kokee aivan selvästi vertaisryhmäkseen ja tavoitteena olevaksi viiteryhmäkseen koneiston eli byrokraatit. Kansalaisyhteiskunta ei häntä kiinnosta; hän nöyrtyy ja kumartelee järjestelmän virkamiesten edessä. Hän on siksi pahinta mahdollista kansanedustajatyyppiä. Miksi hän oikeastaan on lähdössä kansanedustajaksi, koska hänellä näyttää olevan niin hauskaa omien byrokraattiensa kanssa?

Hän on.... no, hiukan pehmeä. Ihan väärissä asioissa.

Mikael Palolan ihanneyhteiskunta on tsaristinen suurruhtinaskunta, jossa virkamiehistön käsissä on kaikki valta. Mutta se aikakausi taisi mennä jo, jostain syystä.

Palola ei ole mikään poliitikko. Politiikkaa kun voi tehdä vain vapaassa ympäristössä, jossa virkamies on äänestävän ja sananvapauttaan käyttävän kansalaisen alamainen. Sitä byrokratian kuuliaisin takuumies, Mikael Palola, ei halua.

Onneksi Keski-Suomen lestadiolaisten äänet eivät yksin riitä häntä siivittämään eduskuntaan.

Kati Kurkipuro ei halua kuulla

2011-01-13T12:28:00.000+02:00

Aaron Curry for Peta. Kuvamanipulaatio.

Olen jo noin kaksi vuotta seurannut tiiviisti erästä vastentahtoista lasten huostaanottoa.

Perusturvaliikelaitos Saarikan alueella, Karstulan kunnassa 10.10.2008 tehdystä huostaanotosta on kirjoittanut näyttävästi myös Helsingin Sanomat, 30.8.2010. Toimittaja Päivi Repo ja valokuvaaja kävivät Karstulassa haastattelemassa pienten siskosten vanhempia.

Aloin eilen lukea Tapio Rädyn suurta kirjaa Lastensuojelulaki - käytäntö ja soveltaminen (Edita 2010).

Kirja nostaa esiin erään tärkeän asian, jota me tuon Hesariperheen tukijoukot emme ole riittävästi ottaneet huomioon. Se on lasten kuuleminen.

Onko milloinkaan huostaanoton ja sijaishuollon jo yli kaksi vuotta kestäneen prosessin aikana yksikään aikuinen vaivautunut kysymään näiltä lapsilta, mitä he itse ovat kokeneet ja mitä he itse haluavat? Voin kertoa, että ei ole.

Aikuiset sosiaalirouvat ovat kuntayhtymä Saarikassa käyttäneet aivan mielettömästi työaikaansa siihen, että he ovat voineet antaa edes jonkin selityksen tälle perusteettomalle huostaanotolle, ja siten pestä itseään puhtaaksi.

Kiireellisesti Karstulasta perhetukikoti (lastenkoti) Mattilaan kyyditetyt pienet lapset eivät ole koskaan saaneet lausua mitään. Karstulan ja kuntayhtymä Saarikan sosiaalityöntekijät eivät ole heitä kuulleet, vaikka lastensuojelulaki sitä(kin) edellyttää.

Tapio Räty kirjoittaa:

"Lapsen mielipide voidaan jättää selvittämättä sellaisissa tilanteissa, joissa mielipiteen selvittäminen vaarantaisi lapsen terveyttä tai kehitystä tai jos se muutoin olisi ilmeisen perusteltua - [...]" (sivu 160)

The Veronicas for Peta. Kuvamanipulaatio.

Räty antaa kirjassaan esimerkin siitä, minkä tyylisessä tapauksessa voidaan mielipide jättää selvittämättä. Hesariperheen tapaukseen se ei sovi. Karstulan (kuntayhtymä Saarikka) sosiaalityöntekijöiden olisi siis pitänyt kysyä itse lapsilta mielipidettä huostaanotosta.

Traagista on, että samaan aikaan lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula on jo pitkään keuhkonnut hurskaasti ja näköjään hyvin tekopyhästi siitä, kuinka hän keskittyy nimenomaan lasten kuulemiseen.

Heh, heh. Tuo Aulan tarkoittama lasten kuuleminen on tietysti vain kevytversio asiasta ja siten se on tarkoitettu lähinnä viihteeksi aikuisille. Hyvinvoivilta keskiluokkaisten vanhempien lapsilta vähän kysellään, että mitä sinä tykkäisit harrastaa paikkakunnallasi. Ovatko lumitykit toimineet moitteettomasti ja pääsitte jo loppusyksystä ensilumille lautailemaan?

Lastensuojelun asiakkaakseen saalistamalle lapselle täytyy olla oma sosiaalityöntekijä, joka hoitaa kunnassa hänen asioitaan. Karstulalaissisarusten sosiaalityöntekijä on tällä hetkellä
Kati Kurkipuro. Hän ei ole tehnyt elettäkään paljon julkishallinnon pakkotoimia kokeneiden pienten lasten kuulemiseksi.

Hän on kyllä sanojensa mukaan havainnut, että eka- ja tokaluokkaa käyvät siskokset tuntuvat pelkäävän häntä.

Ei muuten mikään ihme, kun tarkastelee lasten kokemuksia huostaanoton aikana.

Uskomaton umpiperä! Eihän tuollainen sosiaalityöntekijä voi siten hoitaa edes alkeellisimpia lasten asioita, lasten mielipiteen kuulemisesta puhumattakaan. Asia ei silti näytä vähimmässäkään määrin huolettavan sosiaalityöntekijöitä kuntayhtymä Saarikassa.

Kuten ei myöskään kuntayhtymän johtajaa Mikael Palolaa (Kok.), joka on keräämässä kevään eduskuntavaaleissa lestadiolaisten ääniä Keski-Suomesta.

Pienille Venäjän rajalle kyyditetyille sisaruksille pitäisi järjestää uusi ja riittävän ulkopuolinen sosiaalityöntekijä esimerkiksi Etelä-Karjalan sosiaalialan osaamiskeskuksen kautta.

Onhan se nyt kerrassaan sietämätöntä, että sosiaalityöntekijä Kati Kurkipurolla on varaa siihen, ettei yhteys lapsiin toimi. Nuo lapset kun ovat täysin hänen koneistonsa armoilla. Kurkipuro, hänen kollegansa ja perhekoti "Venäjä" ovat rajoittaneet lähes äärimmäiseen minimiin lasten mahdollisuuden pitää yhteyttä omiin vanhempiinsa ja muihin läheisiinsä.

Viime aikoina sisarukset ovat saaneet tukea myös heidät tutkineilta psykiatreilta. He ovat sitä mieltä, että nämä lapset kuuluvat omaan kotiin.

Se huolettaa kovasti perusturvaliikelaitos Saarikan sossuja.

Aulakin pääsi Hikipediaan!

2010-11-21T20:05:00.000+02:00

Kukkahattutädeistä lisää Hikipedian artikkelissa.

Kirjoitin lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulasta artikkelin Hikipediaan. Hikipediaa kirjoitetaan yhdessä, kollektiivisesti. Niinpä se on jo hiukan muokkautunut tästä versiostani:

Maria Kaisa Aula (kesk.) valittiin lapsiasiavaltuutetuksi vuonna 2005. Hänet valittiin toiselle viisivuotiskaudelle tänä vuonna. Ikävä kyllä.

Hän oli virkaan sopiva, koska ei ole aiheuttanut kenellekään harmia. Aula on nostanut esiin lasten ongelmia hyvin valikoivasti, siten etteivät sosiaalikoneiston virkamiehet ja lastensuojeluun syntynyt tuottoisa liiketoiminta tunne asemaansa ja saavutettuja etujaan uhatuiksi.

Lapsiasiavaltuutettuna hän on onnistunut hienosti kohentamaan lastensuojelussa häärivän yksityisen yritystoiminnan etuja. Lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle maksaa suomalaisille joka vuosi 500-600 miljoonaa euroa.

Sijoitukset kodin ulkopuolelle ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Summan arvellaan kasvavan 50 miljoonalla eurolla vuodessa. Kansainväliset sijoittajatkin ovat jo saapuneet Suomeen lapsia hoitamaan. Suomalaiset eivät yksin siihen pysty.

Lapsiasiavaltuutetun työssään hän on paneutunut muutenkin aikuisten etujen hoitoon. Sosiaalikoneiston kaikenkarvaiset sosiaalirouvat ovat hyötyneet hänen toiminnastaan. Lapset eivät.

Hän on ihmisenä miellyttävä, herttainen, vaatimaton, hiljainen ja vähään tyytyvä. Aseita ei siis ole rakenteiden kunnostamiseen, mutta eipä ole paukkujakaan. Suomalaiset perheet ovatkin jo luovuttaneet, eivätkä vaadi ja eivätkä edes toivo lapsiasiavaltuutetulta mitään ihmeellistä.

Kansainvälinen ura

Aulan merkitystä työnsä perustana olevalle YK:n Lapsen oikeuksien sopimukselle kuvaa se, että hänestä voidaan käyttää kansainvälisissä yhteyksissä yhtä hyvin myös nimeä Lounge (englanti). Samapa tuo.

Internetissä toimiva sanakirja neuvoo etsimään käännöstä bulgarian kielelle suomen kielen sanoilla alla, aukko, auktoriteetti, aumattu taitekatto, aura, kaula, naula, vauva ja vulva.

Raija Maula pelastaa lapset

2010-11-20T22:43:00.002+02:00

Patricia Arquette for Peta.

Pelastakaa Lapset -lehti esittelee tällä kertaa sankarinaan Raija Maulan Jyväskylästä. Lehden joka numerossa esitellään kolmossivulla joku järjestön työmyyrä, jonka statusta ja imagoa voidaan näin kohottaa lastensuojelussa.

Maanalaisesta toiminnasta nostetaan näin tekijöitä maan pinnalle. On hyvä, että näin lehti tulee kertoneeksi, ketkä maata perheiden alta kaivavat.

Luin jälleen silmät pyöreinä ja suurella mielenkiinnolla tätä Pelastakaa Lapset ry:n jäsenlehteä. Kiitos sinulle Seija-niminen nainen Ounasvaaran suunnasta (lehden takakannessa olevien osoitetietojen perusteella), kun tuot aina oman Pelastakaa Lapset -lehtesi seurakunnan kirpputorille (Toivon tori) kierrätykseen! Lehti kun on luettavissa Rovaniemellä vain ammattikorkeakoulun kirjastossa. Se ei tule maakuntakirjastoon eikä yliopiston kirjastoonkaan.

Maula on perhesijoituksen sosiaalityöntekijä Pelastakaa Lapset ry:n Keski-Suomen aluetoimistosta. Hän toimii mm. lastensuojelun edunvalvojana.
Maula kertoo lehdessä, että hän valmentaa adoptiota ja sijaisvanhemmuutta harkitsevia perheitä tehtäväänsä.

"Etsin yhdessä muun työryhmän kanssa valmennetuista perheistä sopivia koteja niitä tarvitseville lapsille, sekä tapaan sijoitettuja lapsia ja heidän adoptio- tai sijaisvanhempiaan tuen ja seurannan merkeissä. Uudemmista työmuodoistamme olen päässyt kokeilemaan jo lastensuojelun edunvalvojana toimimista ja vanhemmuuden arviointien tekoa."

Että rouva on päässyt tekemään ihan vanhemmuuden arviointien tekoakin! Vau! Sillähän kelpaa ihan kehuskella, kaikille tietämättömille.

Voi, voi, kun suomalaiset perheet tietäisivät, mitä nuo sosiaalirouva Raija Maulan luettelemat tehtävät tarkoittavat... Ne kuulostavat tietysti melkein hyväntekeväisyydeltä, mutta ne ovat jotain ihan muuta.

Veronmaksajat, herätkää! Yhteiskunta on yhteinen, ei konnankoukkuja RAY:n ja sosiaali- ja terveysministeriön rahoilla juonittelevien rouvaliigojen.

Ai niin, Pelastakaa Lapset ry:n joululehdessä on teemana sosiaalinen media. Lehti ilmestyy 3.12.2010. No sitä kannatta odottaa jälleen mielenkiinnolla! Minäkin olen koettanut parhaani mukaan auttaa nostamaan Pelastakaa Lapset ry:tä esiin sosiaalisessa mediassa...

Mikael Palola mässäilee

2010-11-09T14:20:00.000+02:00

Owain Yeoman for Peta. Kuva: Peta org. Näyttelijä, esim. tv-sarja Mentalist.

Kuntayhtymä Saarikan johtaja Mikael Palola kirjoittaa blogissaan 26.10.2010 otsikolla "Vaatimusten yhteensovittamista":

[...] "Olemme Saarikassa laskeskelleet, että jos jokainen meistä saarikkalaisista onnistuisi päivittäin käyttämään asiakastyöhön vaikkapa vain 5 minuuttia nykyistä enemmän, tämä vastaisi yli 700 hengen organisaatiossamme vuodessa lähes 10 henkilön työpanosta. Tuo ajansäästö voitaisiin saavuttaa sujuvoittamalla työtä, esimerkiksi turhasta byrokratiasta tai tietojärjestelmien toimimattomuudesta johtuvia odotusaikoja ja 'sählinkejä' vähentämällä."

Shilpa Shetty for Peta. Intialainen näyttelijä.
Britannian Celebrity Big Brotherin voittaja.

No huh, huh! Kylläpä Palola antaa Saarikasta taloudellisesti järkevän kuvan! Se on pahasti ristiriidassa todellisuuden kanssa.

Tiedän, että aivan äskettäin yksi (1), vain yksi lastensuojelun palaveri tuli maksamaan kaikkine tapaamiseen liittyvine kuluineen (mm. sosiaalityöntekijöiden palkat, heidän laskuttamansa ylityökorvaukset, kilometrikorvaukset, päivärahat jne....) yhteensä noin 1500 euroa.

1500 eurolla Saarikka sai aikaan noin parituntisen palaverin. Yhden palaverin. Se pidettiin muutama päivä sitten Karstulasta huostaanotettujen pienten lasten sijoituspaikassa eli perhekoti Venäjässä. Se sijaitsee yli 300 kilometrin päässä Karstulasta.

Palaverin vuoksi monen Saarikan alueella asuvan ihmisen asiat hoidetaan nyt huonommin, sillä niiden käsittely vähintäänkin hidastuu. Perhekoti Venäjään kahdestaan matkustaneet sosiaalityöntekijät kun tekivät pikku palaverinsa vuoksi aika monta työtuntia sisään. Pelkkä perhekoti Venäjässä pyörähtäminen on nielaissut sosiaalityöntekijöiltä noin 12 tuntia. Se tietää ylityökorvauksia. Ihanaa.

Perhekoti Venäjäkin valittiin pienille karstulalaislapsille siksi, että se sijaitsee mahdollisimman kaukana. Lähemmäs Venäjää ei enää pääse.

Hikipedia

2010-10-27T13:35:00.000+03:00

Kuvamanipulaatio. Kuva: Peta.org

Olen kirjoittanut ensi kertaa artikkeleita huumoritietosanakirja Hikipediaan. Mukavaa hommaa, luovuus lähtee liikkeelle! Tekstejä voi käydä aina uudelleen täydentämässä ja muokkaamassa, kuten Wikipediassakin.

Eilen kirjoitin alkua todennäköisesti vielä suureksi laajenevalle lastensuojelu-artikkelille. Se on jo kokenut mullistavia muutoksia, joita naureskellen lueskelin.

Ja heti perään aloin kirjoittaa suurelle suosikilleni, Pelastakaa Lapset ry:lle omaa sivua.

Hikipediaan joku kirjoitti sittemmin eilen illalla myös alun RAY:n rahoittamalle Voikukkia-lastensuojeluprojektille.

Siellä oli entuudestaan artikkeli Kukkahattutädeistä.

Omat juttunsa Hikipediaan saavat vielä esimerkiksi kansanedustaja, Perhehoitoliitto ry:n puheenjohtaja Aila Paloniemi ja lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula. Sen he ovat todella ansainneet.

Juha Urpilainen jauhaa lapsia Kinnulassa

2010-10-10T17:28:00.000+03:00

Keskisuomalaisen Kinnulan kunnanjohtaja Juha Urpilainen on valmis mihin yritystoimintaan tahansa. Ei väliä, vaikka hänen ideansa vanhusten ja lasten hoitamisesta pyörii lähes täysin veronmaksajien rahoituksen ja hyväntahdon varassa.

Urpilainen haluaa Kinnulasta syöttilään, joka elää julkisin varoin. Ei kovin edistyksellistä yritystoimintaa.

Urpilainen lausuu netistä löytyvässä haastattelussaan:

" 'Huostaan otettuja lapsia ei voi viedä Venäjälle.

Suomessa on 20.000 huostaanotettua lasta. Myös muiden hoivaa tarvitsevien ihmisryhmien määrät ovat suuria, mitä syvempi lama sitä enemmän apua tarvitsevia on. Kunnat haluavat päästä eroon tuottamattomista ihmisistä, hoitoineen. Me otamme heidät vastaan ja hoidamme.

Yksi huostaan otettu lapsi työllistää kolme täysipäiväistä ihmistä. Kustannukset ovat 200-1.000 euroa päivässä. Hotellimajoitus voi maksaa alle satasen.

Kun huostaan otettuja on 20.000, se on 4-20 miljoonaa päivässä ja vuositasolla valtakunnassa 3-4 miljardin potti. Sosiaalityö on 60 % kuntien budjeteista. Hoivapaikoista on pula. Ja tämä on ainoa ala joka kasvaa varmasti suhdanteista riippumatta', toteaa Urpilainen."

Joo-o. Urpilainen näyttää herkuttelevan mielellään lastensuojelusta satavalla mannalla. Ensi kertaa tapaan ihmisen, joka antaumuksella, siekailematta uskaltaa revitellä huostaanottojen ja mielivaltaisen lastensuojelun kalleudella.

Kovaa menoa Kinnulassa.

Otan vertailukohdaksi tähän huostaanottobisneksen kalleudesta ja härskiydestä sen, että Lapin koko matkailutulo on vuodessa 570 miljoonaa. Voidaan kohtuudella olettaa, että lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle maksaa jo 600 miljoonaa euroa vuodessa, siis pelkkä lasten hoitaminen.

Lasten huostaanotoista on tuhottomasti muitakin sivukuluja, jotka lankeavat veronmaksajien maksettavaksi.

Lapin matkailun kehittäminen pitäisi lopettaa, sillä lappilaiset voisivat alkaa hoitaa toistensa lapsia. Sijaishuollosta kun raha irtoaa paljon helpommin. Esimerkiksi jatkuvaa tuotekehitystä ja asiakkaiden houkuttelua ei tarvita. Asiakastulva on varmaa, eikä sesonkien armoilla tarvitse elää.

Tuoretta sen olla pitää

2010-10-08T07:37:00.000+03:00

Vanhusten kodinomainen hoito ei pääse kehittymään Suomessa, koska Perhehoitoliitto ry haluaa perhehoitoon vain lapsia. Ja vain lapsia, jotka ovat lastensuojelun asiakkaita. Toisin sanoen he ovat huostaanotettuja.

Sen vuoksi esimerkiksi kehitysvammaiset lapset eivät perhehoitajia kiinnosta. Lastensuojelun statuksen saaneista lapsista maksetaan paremmin. Vammaiset alkaisivat kiinnostavaa liittoa ja ilmeisesti useimpia sen perhehoitajia vasta, kun heillä on lastensuojelun asiakkuus.

Huostaanotettujen lasten laitoshoito, esimerkiksi ammatillisissa perhekodeissa, on osoittautunut järjettömän kalliiksi. Siksi lapsia kärrätään nyt perhehoitoon, jossa on 5500 lasta.

Perhehoitoliitto sai keväällä sosiaali- ja terveysministeriöltä rahaa 70 000 euroa, jotta järjestö houkuttelisi perhehoitajia vanhusten hoitoon.

Perhehoidossa on vain 70 vanhusta. Samaan aikaan liitolla on paljon näkyvämpi kampanja, jolla se etsii uusia perhehoitajia huostaanotetuille lapsille.

Paloniemi haluaa edunvalvojia

2010-10-06T18:07:00.000+03:00

Photo: Peta. Kuvassa Dita Von Teese.

Kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk.) toivoo uusimmassa Lue!-lehdessä (9/2010) lastensuojeluun "tulkkeja" käännyttämään vastustavia vanhempia:

"Biologiset vanhemmat tarvitsisivat tuen ja tulkin huostaanottotilanteisiin, jotta he ymmärtäisivät lapsen edun."

Arvelen, että Paloniemi ajaa tulkki-ideallaan lapsille edunvalvojia. Sehän on tärkeä Pelastakaa Lapset ry:n projekti.

Kun lapselle määrätään edunvalvoja, se suoristanee jonkin verran lapsen lopullista adoptointia uuteen perheeseen. Ennen kaikkea se vie vanhempien puheoikeuden. Jo edunvalvojan määräämisellä uhkaaminen toimii pelotteena.

Sosiaalirouvat puhuvat hurskaasti, että sijaisperheet saattaisivat adoptoida lapset kokonaan itselleen, mutta siihen en usko. Sijaislasten kasvattamisesta kun maksetaan melko kivasti erilaisia korvauksia. Ja jo nykyään sijaisperheet voivat kasvattaa lasta kuin "omaansa", sillä sijaisvanhempien on helppo rajoittaa lapsen yhteydenpito kaikkiin sukulaisiinsa äärimmäiseen minimiin.

Luulenpa, että edes Rankkuri-Aila ei ole helpolla halukas sanomaan ääneen sitä, että lastensuojelun asiakkaana oleville lapsille pitää määrätä nykyistä selvästi enemmän useammin edunvalvoja. Puhe naamioidaan joksikin muuksi. Kuten puheeksi harmittoman kuuloisesta tulkista.

Vanhukset eivät kelpaa

2010-10-06T10:15:00.000+03:00

Photo: Peta. Punakaalin lehtiin on pukeutunut näyttelijä Cloris Leachman.

Kansanedustaja Jacob Söderman (sd.) puhui A-studion tv-haastattelussa maanantai-iltana 4.10.2010, kuinka suuresti hän on huolissaan vanhusten omaishoidosta. Hän on järkyttynyt siitä, kuinka omaishoitajat uupuvat hoitovastuunsa alla.

Söderman hämmästeli sitä, että omaishoitajien asema ei parannu, vaikka siitä on puhetta riittänyt. Hän sanoi, että joku ei tässä maassa välitä.

Juuri niin.

Södermanilla on näkemystä yhteiskunnan syvärakenteisiin. Hän on toiminut mm. eduskunnan oikeusasiamiehenä (1989-1995).

Arvelen hänen tarkoittaneen television A-studiossa sitä, että esimerkiksi omaishoitajien lomitusjärjestelmää ei saada kuntoon. Omaishoitaja ei saa ketään auttamaan, kun hänen olisi välillä irrottauduttava omasta kodistaan ja vanhuksen hoidosta. Suomi antaa näiden omaishoitajien kaatua väsymykseensä.

Syy löytyy Perhehoitoliitto ry:stä, jonka harteille tuota lomitustyötä on sälytetty. Liitto on ollut kylmä ja vastahakoinen omaishoitajia kohtaan. Aila Paloniemen (kesk.) puheenjohtama Perhehoitoliitto ry jättää sumeilematta vanhukset ja heidän omaishoitajansa yksin.

Perhehoitoliitto ry haluaa jahdata vain pieniä lapsia. Vanhukset eivät kiinnosta.

Vanhukset lienee ollut jo pitkään tosi kiusallinen ongelma liitolle, joka haluaa tietysti vaieta vanhusten hoidon ongelmista.

Perhehoitoa on vaadittu myös vanhusten laitoshoidon vaihtoehdoksi. Sosiaali- ja terveysministeriö antoi keväänä 70 000 euron avustuksen liitolle, jotta se hankkisi vanhuksille perhehoitajia.

Soitin muutama viikko Perhehoitoliittoon ja kysyin montako perhehoitajaa on löytynyt. Yksi. Näin kertoi esimerkiksi vanhusten hoidosta liitossa vastaava kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen.

Ensin oli puhelimessa itse toiminnanjohtaja Pirjo Hakkarainen. Hämmästyttävästi hänkin näytti olevan tyytyväinen tuohon yhteen uuteen perhehoitajaan.

Lastensuojelu kuulkaa syö tässä maassa vanhusten resurssit. Esimerkiksi vanhusten puolesta puhuvan Päivi Räsäsen (kd.) olisi tajuttava tämä ongelma.

Aila Paloniemi kuohuttaa

2010-10-05T17:06:00.000+03:00

Kansanedustaja Aila Paloniemi kuohuttaa käsityksillään uusimmassa Lue!-lehdessä (9/2010).

Hänessä henkilöityy kliseinen kuva pulskasta hyvinvointirouvasta, joka on paennut turvaan muurien suojaan. Sieltä hän nyt jakelee ohjeitaan muille, huonommille.

Paloniemi on itse kirjoittanut vastaukset Lue!-lehden antamiin kysymyksiin, joissa lehti tivaa lasten huostaanottojen ja yleisemminkin lastensuojelun järjellisyyttä. Paloniemi näyttää kokevan, että nykyinen lastensuojelu on suorastaan hänen oma luomuksensa.

Paloniemen on niin helppo puhua. Hän tietää, että hänen johtamaansa Perhehoitoliittoon sataa koko ajan uusia pikku lapsia. Huostaanotettuja lapsia kärrätään nyt aiempaa enemmän perhehoitoon. Lastensuojelulaitokset ja välimuodoksi luodut perhekodit ovat hinnoitelleet itsensä ulos. Ne ovat osoittautuneet mielettömän kalliiksi tavaksi järjestää lasten sijaishuolto.

Paloniemen ei tarvitse onnistua liiton puheenjohtajana. Lapsia virtaa joka tapauksessa.

Sirkka Rousu rakentaa rouvaliigaa

2010-10-04T09:52:00.000+03:00

Rouva Sirkka Rousun blogista "Lastensuojelija" löytyi aivan uskomaton kirjoitus siitä, kuinka Suomessa lapset eivät pääse huostaan, vaikka heillä on siihen oikeus. Hän on kirjoittanut sen 1.2.2010.

Että on siinä meillä lastensuojelija! Ja vielä asiantuntija Kuntaliitossa. Ei ihme, että lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle maksaa joka vuosi suomalaisille veronmaksajille pelkkinä hoitomaksuina ainakin 600 miljoonaa euroa! Koneisto imee rahaa ja rouva Ruosu työntää sinne uutta lihaa.
Rousu kirjoittaa:

"Helsingin Sanomat (HS 1.2.2010 Kotimaa, A 6, Päivi Repo) kertoi tänään siitä, millaisia vastauksia lehti sai pyyntöönsä kertoa huostaanottokokemuksista. Vastaajat kuvaavat, kuinka vaikeaa on päästä lastensuojelun asiakkaaksi, vaikka avun tarve olisi suurikin. Usein tarvitaan monen eri tahon huolenilmaisuja. Aikaa saattaa kulua niin, että ongelmat ovat ehtineet pahentua jo pitkään.

Joskus lapsi/nuori hakee itse apua, eikä hän tule aina avuntarpeessaan kuulluksi. Varhainen tuki jää saamatta.

Toisaalta on myös ylireagointia, jossa lastensuojelun tukitoimet on käynnistetty silloin, kun siihen ei olisi ollut perusteita. Kokemuksia oli myös siitä, miten 'taistelujen jälkeen pääsin huostaanoton piiriin 14-vuotiaana'."

Mihin Suomen kunnat ja sen veronmaksajat tarvitsevat tällaisia rouvia, kun valtion ja kuntien kassa eivät tahdo kestää nykyisiäkään huostaanottojen kuluja?

Kuntalaisia on varoitettava rouva Roususta ja kumppaneista. Lastensuojeluun on muodostunut sellainen rouvaliiga, joka on vahingollinen Suomen kunnille.

Miten minulle on syntynyt sellainen vaikutelma, että rouva Rousu ratsastaa enemmän Kuntaliiton asioilla ja yhteyksillään Kuntaliittoon kuin liitto itse ehkä haluaisi? Rouva Rousun asema Kuntaliitossa ei nimittäin näytä kovin vahvalta. Ei kovin tärkeä auktoriteetti.

Rouva näyttäisi puhuvan enimmäkseen omaan pussiinsa.

Toivottavasti Kuntaliitto osaa jatkossa pitää häneen tarvittavan etäisyyden.

Markku Leskinen, sossujen Superman

2010-09-29T14:04:00.000+03:00

Asianajaja Markku Leskinen herättää kummastusta oikeudenkäynneissään, joissa asiana on huostaanotto. Jyväskylässä toimistoaan pyörittävä Leskinen hoitaa kuntien sosiaalityöntekijöiden käynnistämiä oikeusjuttuja, joissa kunta haluaa ottaa lapset perheestä huostaan. Ja sijoittaa laitokseen.

Juristi Leskinen on hoidellut jo vuosien ajan keskisuomalaisten kuntien huostaanottojuttuja. Helppo työ, helppoa rahaa. Mitenkäs se menikään: hallinto-oikeus taipuu vain muutamassa tapauksessa perheen näkökannalle, eikä anna siunausta lapsen huostaanotolle.

Parhaillaan Leskinen hoitaa muun muassa sellaista juttua, jossa hän on kaivellut yksinhuoltajaäidin lapsuutta ja teinivuosia. Juridisesti tarkasteltuna ne eivät kyllä mitenkään liity vanhemmuuteen, jota huostaanotto-oikeudenkäynneissä kuuluisi tarkastella.

Yh-äiti on ollut itse sijoitettuna levottoman murrosikänsä vuoksi. Hänet sijoitettiin avohuollon tukitoimena. Vanhemmat olivat itse asiasta sopimassa.

Photo: Eläinsuojelujärjestö Peta.

Leskisen mukaan yh-äidin elämänjakso sijaishuollossa tekee hänestä arveluttavan vanhemman. Näin huostaanottoklusterissa todellisuudessa ajatellaan huostaanottojen vaikutuksista lapsiin ja nuoriin! Huostaanottoklusteri tarvittaessa vakuuttaa, että huostaanotto vaurioittaa, jos siitä vain on hyötyä uudessa huostaanotossa eli seuraavan sukupolven huostaanottamisessa.

Leskinen on kiinnittänyt oikeudelle toimittamassa hakemuksessaan huomiota myös siihen, että kyseinen yh-äiti on aikoinaan aloittanut koulunsa vuotta normaalia myöhemmin. Hän on syntynyt loppuvuodesta. Eli hänkin tuli aloittaneeksi koulutiensä seitsenvuotiaana.

Aikuisten juhlaa

2010-09-28T08:21:00.001+03:00

Johanna Hurtigin väitöskirja "Lasta suojelemassa" muistuttaa lestadiolaisen terapeuttista hanketta. Hänen taustayhteisöstään, lestadiolaisista, alkoi sittemmin paljastua pedofiliaa. Lapsia olivat hyväksikäyttäneet myös seurakunnan johtohahmot.

Väitöskirjan jälkeen ehti kulua kuusi seitsemän vuotta, ennen kuin lestadiolaisten omat synnit paljastuivat. - Ja millaiset synnit! Suomalaisten hengenmiesten taipumuksista pedofiliaan on uutisoitu vasta tänä vuonna.

Lastensuojelun tutkija Hurtig ei itse nähtävästi itse ollut nähnyt ja kuullut hyväksikäytöstä ennen kuin sanomalehdet siitä alkoivat kertoa. Todella kummallista, jos lastensuojeluun erikoistunut asiantuntija ja alan auktoriteetti ei näe, että jotain saattaa olla perusteellisesti vialla ihan lähiympäristössä.

Hurtig puhuu hurjaan sävyyn siitä, kuinka ammattimainen perhetyö pelastaa suomalaiset lapset, kun vain perhetyöntekijät seurustelisivat vain lasten kanssa. Hurtig soimaa perhetyöntekijöitä siitä, että he kotikäynneillä puhuvat myös aikuisten eli lasten vanhempien kanssa. Hän ei pidä siitä ajatuksesta, että vanhemmuutta ja perhettä tuetaan. Olisi keskityttävä vain lapseen.

Hurtig kertoo itse lestadiolaismedian haastattelussa, että lestadiolaisissa perheissä lapsi jää syrjään, koska lapsia on niin paljon. Kaikkialla. Jokainen perhe on iso ja suvut paisuvat suuriksi.

Väitöskirjasta syntyy vaikutelma, että hän puhuu lestadiolaislasten näkymättömyydestä. Hän kuitenkin yleistää sen koko yhteiskuntaa koskevaksi. Toki lapsi palvelee yhteiskunnan rakenteissa monessa asiassa nimenomaan aikuisten etuja, mutta ei sillä tavoin, kuin Hurtig väitöskirjassaan puhuu.

Sitä paitsi, ei kai täällä maallisessa suomalaisessa yhteiskunnassa voi olla näkyvyysongelmaa, jos lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulalla on varaa toteuttaa lasten kuulemisen parantaminen siten, että hän on koonnut itselleen alaikäisistä "neuvonantajaryhmän"? Kyseiset lapset ovat ryhmän vakituisia jäseniä. Lapset saivat itse ilmoittautua tehtävään, kun Aula haki heitä ilmoituksen avulla.

Kuulostaa kovin elitistiseltä. Ja ehdottoman keskiluokkaiselta.

Lapsiperheiden apu

2010-09-23T11:24:00.002+03:00

Kansanedustajaehdokas Mikael Palola (kok.) mainostaa sanomalehti Keskisuomalaisen etusivulla, että tukiryhmä on valmis tulemaan ihmisten avuksi, arjen askareisiin. "Tilaa kotiisi arjen auttaja!" Palolalaiset lupautuvat työskentelemään vaalipiirin eli Keski-Suomen alueella. Kahden tunnin työstä palolalainen laskuttaa yhteensä 20 euroa, eli kympin tunti. Hinta sisältää mm. ALV:n, 23 prosenttia.

Muuramelainen yrittäjä Hannele Jaatinen arvostelee kirjoituksessaan Palolaa alihinnoittelusta ja kotiin ja perheeseen liittyvien töiden vähättelystä.

Halvalla menee, mutta tietysti se on vaalikampanjan ideakin. Ja se sallittakoon. On hyvä, että eduskuntavaaliehdokas edes joskus koettaa kuulostella mitä ihmiset ajattelevat.

Palolan ongelma on, että hän tuntee tarvetta tutustua oman hallintonsa eli kuntayhtymä Saarikan ongelmiin vasta sitten, kun on ehdoton pakko. Eli kun oma vaalikampanja on jo käynnistynyt.

Palola tapasi muutama viikko sitten karstulalaisvanhemmat, joiden perhettä ja elämää Saarikan virkamiehet ovat saaneet talloa. Sosiaalityöntekijöillä on ollut lupa mielin määrin huseerata lapsiperheen kimpussa.

Ei ole esimerkiksi herra johtaja itse välittänyt puuttua tapahtumaketjuun, joka kehittyy koko ajan mielettömämmäksi.

Helsingin Sanomatkin ehti jo haastatella ja julkaista perheen kokemuksista näyttävän jutun 30.8.2010. Vasta kun Helsingin Sanomat kertoi Mikael Palolalle, että Saarikka (ja siten sen jäsenkunnat Saarijärvi, Kivijärvi, Kyyjärvi, Karstula ja Pylkönmäki) sairastaa, laskeutui herra johtaja ihmisten pariin.

Voi vetää johtopäätöksen, jos Palola ei olisi eduskuntavaaliehdokkaana, ei häntä perusturvaliikelaitos Saarikan johtajana oman laitoksensa asiat ihmeemmin kiinnostaisi.

Vaikuttaa tekopyhyydeltä ja teatterilta.

Palolalaiset tarjoutuvat tulemaan avuksi esimerkiksi lastenhoitoon. Varoitan ihmisiä tästä. Älkää päästäkö porukkaa lastenne lähelle, älkääkä koteihinne, yksityiselle alueelle. Palolan johtamassa Saarikka-kuntayhtymässä on käynnissä prosessi lapsiperhettä vastaan, jossa niin lapset, koti, perhe ja yksityinen elämä ovat vain koneiston virkamiesten maalitauluja.

Tärkeää ja arvokasta ei ole enää ole.

Palolan vaalikampanjasta kirjoittaa myös eläkkeellä oleva toimittaja VeeHoo blogissaan.

Vanhukset eivät kelpaa

2010-09-20T09:54:00.000+03:00

Soitin viime viikolla Perhehoitoliittoon, joka sijaitsee Jyväskylässä. Kyselin vähän, paljonko Perhehoitoliitto saikaan rahaa viime keväänä vanhusten hoidon kehittämisen ja lisäämisen projektiin. Puhelimessa minulle vastaili ja minua sparrasi vanhustenhoidon kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen.

Selvisi, että rahaa antoi Sosiaali- ja terveysministeriö, STM, 70 000 euroa suoraan Perhehoitoliitolle. Alan tutkimusyksikölle, Gero Centerille, ministeriö antoi 30 000 euroa. Ne jakoivat 100 000 euron potin. Ministeriön ajatus lienee ollut, että Perhehoitoliiton ja tutkimus- ja kehittämiskeskus Gero Centerin välillä on järkevä työnjako.

Jännää on, kuinka terhakkaasti Perhehoitoliiton vanhustenhoidon kehittäjä ja puhenainen selvitti minulle sitä, että 70 000 euroa on vanhusten hoidon mallin kehittämiseen, se on siis projektia varten, ei niinkään kampanjarahaa.

Minulla oli vaikeuksia käsittää noiden kahden, projektin ja kampanjan välistä eroa, etenkään tässä tapauksessa, jossa ministeriö on selvästi antanut rahaa vanhusten hoidon LISÄÄMISEKSI ja uusien perhehoitajien houkuttelemiseksi vanhustyöhön.

Eikö alan tutkimusyksikkö saanut sen 30 000 euroa siksi, että se hoitaisi tämän hoidon perustan rakentamisen, teoreettisemman puolen? Ja olisi kyllä hyvin outoa, jos Perhehoitoliitolta tosiaan yhä puuttuvat kaikki vanhusten hoitoon liittyvät sopimusmallit jne...

Mutta eipä vanhukset ole ennenkään Perhehoitoliittoa kiinnostaneet... Tällä hetkellä vanhuksia on kuulemma yhtä vähän perhehoidossa kuin kampanjan/projektin alussakin viime keväänä, noin 70.

Perhehoitoliitto kertoo nettisivuillaan:

"Eniten perhehoitoon on sijoitettu lapsia ja nuoria, noin 5500 henkilöä. Lasten ja nuorten perhehoitajia kutsutaan myös sijaisvanhemmiksi."

Perhehoitoliitto tuntui olevan täysin tyytyväinen siihen vauhtiin, että se saa innostumaan yhden uuden perhehoitajan, silloin tällöin. Noin muutaman kuukauden välein.

Perhehoitoliittoa johtaa puheenjohtaja, kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk.). Hänet valittiin viime keväänä jo kolmannelle kaudelleen. Paloniemi on hoitanut huonosti vanhusten hoidon kehittämistä. Hän kun on jahdannut perhehoitoon vain pieniä lapsia.

Eduskuntavaalien alla hän kuitenkin takuulla puhuu "kodinomaisen vanhustenhoidon puolesta". Tekopyhää. Falskia.

Usko oikeutti lasten huostaanottoon

2010-09-13T09:39:00.000+03:00

Tuttavaperheen lapset huostaanottoon ajanut sosiaalityöntekijä kirjoitti Suomi24:een. Tunnistin heti, että nyt foorumille oli tullut kirjoitus suoraan koneistosta.

Lukekaapa, millainen asennemaailma on ollut pikku lasten huostaanoton taustalla. Ja perusteetkin selviävät tästä sosiaalityöntekijän puheenvuorosta. Ne ovatkin olleet epäselvät prosessin joka vaiheessa.

En ihmettele miksi. Uskomaton, pöyristyttävä kirjoitus.

Karstulan sossu kirjoittaa:

"Tässä on nyt lähdetty dramatisoimaan ja kehittämään jotakin mukamas skandaalijuttua, kun yhden perheen lapset on otettu huostaan mukamas syyttä. Kyllä se on kuulkaas nii, ettei keltään tänä päivänä aiheetta lapsia huostaanoteta. Huostaanotto on edelleen se viimeinen keino. Ennen sitä on tarjottu monia avohuollon tukitoimia, kuten lehtijutun mukaan tämänkin perheen tapauksessa mainittiin. Kyseinen apu ei vain ollut perheelle kelvannut. kyllä ne huostaanotot ovat aina tarkasti harkittuja, viimeisiä vaihtoehtoja. ei niihin kevyin perustein lähdetä, onhan se kalleinkin vaihtoehto.

Helsingin sanomien juttu antaa yksipuolisen, kyseistä perhettä puolustelevan näkökulman asiaan. Mistä me tavan lukijat voimme tietää, mitä tässäkin asiassa on todellisuudessa tapahtunut. Ei sosiaalipuoli voi lähteä tuomaan huostaanottoon liittyneitä syitä julkisuuteen, heillä on sentään vaitiolovelvollisuus tässäkin asiassa. Jutusta saa sen kuvan, että väsymys olisi ollut ainut syy lasten huostaanottamiseen. Ei hyvänen aika! jos väsymyksen perusteella otettaisiin huostaan, olisivat maastamme loppuneet lasten sijoituspaikat jo aikapäiviä sitten. Kyllä taustalla on varmasti paljon syitä, joista lehtijutussa on vaitiolovelvollisuuteen vedoten vaiettava.

Mitä taas tulee vetoamiseen kyseisen perheen uskonnollisuudesta. Uskovainen koti ei aina valitettavasti pelasta lasten pahalta ololta. Uskonnollisuuden taakse on helppo piiloutua vaikka todellisuudessa myös uskonnollisissa piireissä tapahtuu paljon pahaa. Ajatelkaapa vaikka maailman pahimpia sotia ja raaimpia väkivallan tekoja. Kyllä ne usein tapahtuvat uskonnon takia. Ja entäs sitten monet pedofiilipapit ja rippileireillä törkeästi alaikäisiä tyttöjä hyväkseen käyttävät seurakunnan "sedät". Mistä sitä tietää, millaista huostaanoton aihetta tämän lehtijutussa kyseessä olleen perheen taustalle, uskonnollisuuden taaksekaan piiloutuu. Huostaanottoja kun tapahtuu kaikissa yhteiskuntaluokissa ja vakaumusta
noudattavien keskuudessa. Valitettavaa, mutta niin totta.

Niin lehtijutussa kuin tässäkin viestiketjussa ollaan aika yksipuolisilla linjoilla. Tuntuu kuin yksi tai korkeintaan muutama ihminen viestittelisi täällä perhettä puolustaakseen. Ovat niin samantyylisä nuo viestiin vastaamiset. Yllä mainittiin Vauva- lehden keskustelu aiheesta. siellä sentään on otettu huomioon, että asiassa on aina kaksi puolta ja ymmärretty, ettei todellakaan ketään syyttä suotta huostaan oteta. Ja on törkeää tässä viestiketjussa nimellä syyttää ketään. Kyseinen suora haukkuminen täyttää jo kunnianloukkauksen piirteet, joista kyseinen sossu voisi vetää typerät kirjoittelijat oikeuteen! Miettikääpä sitä."

Saarikka-kuntayhtymän johtaja, eduskuntavaaliehdokas Mikael Palola (kok.)! Sinulla on ongelma. Pakko sanoa vielä, yhä uudelleen, että onpa törkeä tapaus.

Luuserin muottiin vaikka väkisin

2010-07-23T15:28:00.000+03:00

Kaikessa lastensuojelussa stereotyypittäminen on täysin sallittu menetelmä.

Perheissä nähdään siis olevan stereotyyppisiä vikoja, eivätkä sosiaalityöntekijät välitä (siksikään) pahemmin paneutua perheiden kohtaamiseen.

Ja jos tietyt sossujen himoitsemat lommot puuttuvat perheestä, ne tuodaan sinne jotain reittiä. Lastensuojelu ottaa oikeudekseen TUOTTAA perheeseen näitä stereotyyppisiä kolhuja.

Olen sitä mieltä, että esimerkiksi minun tapauksessani
sosiaalityöntekijä haluaisi niin mielellään nähdä perheessäni perheväkivaltaa, alkoholismia ja muiden päihteiden käyttöä ja lasten juopottelua (poikani on seitsemänvuotias...).

Nimittäin, eilen Rovaniemen kaupungin lastensuojelun sosiaalityöntekijä Sari Tiermas selvitti minulle innoissaan puhelimessa, että hän suunnittelee ottavansa työparikseen poliisin sosiaalityöntekijä Sisko Koskiniemen, joka työskentelee juuri tuollaisten asioiden parissa (eikä juuri minkään muun).

Lasten"suojelu" on ennenkin halunnut minut tekemisiin poliisin kanssa. Päiväkoti Koivulinnan (Jämsänkoski) työntekijä haastoi minut nimittäin käräjille.

Kyseinen työntekijä kertoi hovioikeudessa moneen, moneen kertaan, kuinka päiväkodin johtaja Päivi Haikonen oli kannustanut häntä haastamaan minut.

Voitin jutun. Kirjoitan joskus näistä oikeudenkäynneistä lisää. Uskomaton episodi! Aivan kuin se ei olisi enää tästä maailmasta.

Kyllähän Koivulinnan (asenteellisia käsityksiään edelleen oikeudenkäynnissäkin heitelleen) työntekijän kertomus kuulosti vielä hovioikeuden suullisessa käsittelyssä tosi kummalliselta kyhäelmältä!

Jopa minä kuuntelin silmät pyöreänä ja katselin edessäni istuvaa Koivulinnan työntekijää. Että akkalauma viittiikin tapellä tyhjänpäiväisyyksistä! Hän kertoi saaneensa Koivulinnasta sittemmin vakituisen työpaikan.

Niinpä kyllä minut aina jotain kautta saadaan "tekemisiin poliisin kanssa".

Uhkailuhan se tässäkin, poliisin sosiaalityöntekijän käyttämisessä, on tärkeintä. Sosiaalityöntekijä haluaa luoda uhan ja pelon tunnetta. Lapsiperheeseen.

Muuten, eivätkö sossut olekaan enää viranomaiskoneiston kingejä, kun tunkeudutaan yksityiselämän alueelle? Eikö heidän pelotevaikutuksensa enää toimikaan?

Siksi minua varmaankin pelotellaan nyt poliisilla. Sosiaalityöntekijä Sari Tiermas kertoi uutisensa poliisin sosiaalityöntekijästä jotenkin nautiskellen. Se oli hänen puhelunsa huippukohta. Juupa juu.

Olen kirjoittanut näistä aiheista Suomi24:ssa. Esimerkiksi täällä.

Ja sosiaalityöntekijä Sari Tiermaksen eilistä puhelua pohtivassa keskustelussa.

Pelastakaa Lapset haluaa kaataa perheen

2010-06-21T00:55:00.002+03:00

Pelastakaa Lapset ry on julma järjestö.

En tiennytkään, kuinka mieletöntä lastensuojelu onkaan Suomessa. Luin eilen erittäin huolellisesti Pelastakaa Lapset ry:n jäsenlehden (toukokuu 2010), jonka nimi on Pelastakaa Lapset.

Järjestö on kokenut nimensä niin helposti tavaraa myyväksi brändiksi, että sen avulla on kannattanut nimetä lehtikin. Toisaalta, yhdistys ei halua lehtensä leviävän liian laajalle. Sitä ei löydy esimerkiksi internetistä lainkaan. Pelastakaa Lapset ry jakaa tietoa vain maksaville jäsenilleen, jotka ovat luotettavampia kuin suuri yleisö.

Lehteä lukiessa menin lähes sokkiin. Lehti esittelee suurin artikkelein kahta asiaa, jotka ovat juuri nyt tärkeitä sosiaalikoneiston vallan vahvistamisessa. Pelastakaa Lapset ry näyttää ajavan intohimoisesti sitä, että sijaisvanhemmat voisivat helposti avoimen adoption avulla ADOPTOIDA ITSELLEEN PERHEESEENSÄ SIJOITETUT LAPSET.

Luin lehtijuttua silmät pyöreinä ja tukka pystyssä. En olekaan lukenut viime aikoina mitään noin paljastavaa tekstiä rakenteellisesta väkivallasta.

Ja sitten. Toinen erittäin tärkeä asia Pelastakaa Lapset ry:n mielestä on se, että lastensuojelussa LAPSILLE ON SAATAVA EDUNVALVOJA.

Tämähän muuten liittyy myös tuohon avoimeen adoptioon, mutta tietysti se helpottaa koneiston mahdollisuuksia päättää lapsen ja perheen puolesta kaikissa muissakin asioissa.

Mielenkiintoista on, että lastensuojelun edunvalvojan palveluitaan mainostaa myös lakimies Mirjam "Tipi" Araneva, joka on Pelastakaa Lapset ry:n käyttämä juristi.

Olen hyvin järkyttynyt. Olen satavarma, että Pelastakaa Lapset ry haluaa edunvalvojan oikeastaan kaikille lapsille, jotka ovat joutuneet lastensuojelun asiakkaiksi.

Lukemassani lehtijutussa on paljon viitteitä siihen suuntaan, että Pelastakaa Lapset ry olisi halukas määrittelemään hyvin väljästi sen, milloin lapsi tarvitsee edunvalvojan. Lehtijutussa toistetaan sitä (perustelematta), kuinka VANHEMMAT OVAT UHKA LAPSEN EDULLE.

Lapset, perheet, tämä on vakava varoitus:

Pelastakaa Lapset ry:tä on alettava purkaa pois.

Uskomatonta, mikä maa tämä on! Pelastakaa Lapset -lehti kertoo niin monissa jutuissaan siitä, kuinka järjestö haluaa taistella, tapella ja sotia suomalaista perhettä (ja lasta) vastaan.

Jos Pelastakaa Lapset ry:n päämäärät toteutuvat, meillä on kohta alaluokka, joka valjastetaan synnytyskoneeksi. He tuottavat lapsia lapsikaupan ja huostaanottoteollisuuden tarpeisiin.

Perhe-käsite on kirosana tuolle järjestölle. Lehti onkin täynnä sitä, kuinka lasta on tarkasteltava erillisenä ja perheestä irrallisena yksikkönä. Sosiaalirouvat vihaavat ajatusta perheestä, sillä "perhe" on uhka heidän vallalleen ja hankkeilleen. On vain lapsi. Hänen perhettään ei ole olemassa.

"Perhe" on tarpeeton yksikkö suomalaisessa sosiaalibyrokratiassa.

Tuoreimpia kirjoituksiani lastensuojelusta löytyy blogistani Lapsikauppaa & huostaanottoklustereita.

Pesäpuu ry kuulustelee lasta

2010-05-02T16:55:00.000+03:00

Työläiset pitivät vappuna juhlansa. Pienille lapsille kuulustelu- ja tulkintamenetelmiä kyhäilevät Pesäpuu ry:n ahkerat muurahaiset eivät liene osallistuneet kansan ilonpitoon. Heidän ammattinimikkeensä viittaavat parempaan säätyyn. RAY:n rahoittama yhdistys on päällikkönaisten valtakuntaa.

Pesäpuu ry:ssä työskentelee kahdeksan kehittämispäällikköä. Heistä puolet työskentelee Helsingin keskustassa sijaitsevassa toimistossa, Kalevankadulla. Hyvältä ja ehkä hiukan arvokkaaltakin kuulostava osoite siis. Kehittämispäälliköiden kasautuman toinen puolikas työskentelee Jyväskylän keskustan välittömässä läheisyydessä.

RAY:n eli Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamassa järjestössä työskentelee myös toiminnanjohtaja. Päällikkötittelin on saanut myös toimiston hoitaja, toimistopäällikkö. Kuin muistutuksena tavallisesta elämästä yhdistykseen on palkattu yksi alempiarvoinen työntekijä, toimistosihteeri.

Kummallinen rouvalauma.

Pesäpuun henkilöstöä ja etenkin yhdistyksen tuottamia tuotteita tarkastellessani en voi kuin hämmästellä RAY:n rahanjakopolitiikkaa. Mihin näitä rouvakerhoja oikein tarvitaan? Siihenkö, että naiset tyytyisivät piipertämään moisten epämääräisten sosiaalisten hankkeiden parissa? Se pitää naiset poissa todellisesta vallasta.

Naisten vallan toiminta-alue on vain äärettömän puistattava. Sosiaalista valtaa käsiinsä keräävät naiset tunkeutuvat koteihimme, perheisiimme, yksityisyyteen. He marssivat intiimille alueelle ja ryhtyvät tonkimaan sieltä perusteita oman valtansa lujittamiselle.

Vastenmielistä kehitystä.

Vaadin naiset takaisin hellan ääreen, jos naisten käsitys yhteiskunnallisesta vallasta on tällainen, jota Pesäpuu ry:kin edustaa.

Pesäpuu ry:n verkkokauppa on mielenkiintoinen paikka. Tuotevalikoima on aikuisten naisten höpöhöpöä.

Eniten ostetut:

01. Nallekortit

02. Vahvuuskortit

03. Elämän tärkeät asiat -kortit

04. Tunne Tyypit - nuorten omat kortit

05. Mun Stoori -kortit

06. Stressilelu -sydän

07. Kissanpäivät

08. Postikortti (olen hyvä)

09. Lasten vahvuuskortit

10. Minun kirjani

Pesäpuun myymistä tuotteista monet kertovat ajattelutavasta, että lapset salaavat tietojaan aikuisilta. Ne on nyhdettävä heistä ovelasti irti, aikuisten käyttöön.

Lastensuojelun sijaishuolto on Suomessa 600 miljoonan euron bisnes, kun tarkastellaan vain pelkkiä hoitomaksuja, joita kunnat lapsista maksavat. Tämä hillitön rahankäyttö on poikinut myös Pesäpuu ry:n, joka elää sillä, että se paljastaa kotoaan sijaisperheisiin ja erilaisiin lastensuojelulaitoksiin kyyditettyjen lasten "todelliset tunteet ja tarpeet".

Rouvaliigat mestaroivat perheitä

2010-04-22T09:45:00.000+03:00

Naiset ovat eläneet yhteiskunnassa vallan ulkopuolella. Heille on suosiolla myönnetty tietty asema kotona ja perheessä eli yksityisessä, intiimissä sfäärissä.

Naiset ovat rakentavat nyt itselleen Suomessa valta-asemia, jossa valta muistuttaa hyvin paljon intiimin sfäärin valtaa tai on jopa suoraan sellaista. Naiset kehittävät kolmatta sektoria tällaiseksi alustakseen.

Erilaiset "hyväntekeväisyysyhdistysten" rouvalaumat ovat yksinkertaisesti vain vastenmielisiä.

Koko toimintaidea on jo perin porvarillinen. Naiset toimivat yhdistyksissä ilman valvontaa, ikään kuin heille luonnostaan lankeavissa vastuutehtävissä.

Se on porvarillista valtaa, joka on suotu heille heidän hyvien, oikeiden ominaisuuksiensa perusteella.

Suomessa riittää näitä hyvin epäilyttäviä rouvaliigoja. Lastensuojelu on rouvien mielestä erittäin seksikäs ala; rouvat puuhaavat paljon mieluummin lastensuojelun parissa kuin esimerkiksi vanhustenhoidon kehittämiseksi.

Jyväskylässä toimiva Pesäpuu ry pyörii RAY:n avustusten turvin. Niin myös sen peitejärjestö, Perhehoitoliitto ry. Yhdistykset ovat sijoittuneet samaan taloon Ilmarisenkadulle.

Pesäpuu ry:n kehittämispäällikkö Christine Välivaara oli valmis vaikeroimaan minulle, kun taannoin puhelimessa juttelimme, kuinka yhdistys on jatkuvassa rahantarpeessa.

Joopa joo. Ei mikään ihme, jos rahat ovat koko ajan lopussa. Pesäpuu ry:ssä työskentelee vain erilaisia päälliköitä.

On vain yksi alempitasoinen, toimistosihteeri.

Pesäpuu on rakentanut päällikkövirkoja siihen, että aikuiset naiset saavat oikein luvan kanssa kyhätä pienille lapsille erilaisia kuulustelumenetelmiä. Lapsia kuulustellaan "leikin lomassa". Rouvakoplat kun ovat varmoja siitä, että lapset eivät puhu rehellisesti omasta kodistaan, omista vanhemmistaan.

Pesäpuu ry myy esimerkiksi kansainvälisesti tunnettuja nallekortteja, joita Suomessa on alettu käyttää takuulla omintakeiseen tyyliin. Muissa maissa näitä Australiasta kotoisin olevia tunnekortteja käytetään sivistyneesti, mutta meikäläisen lastensuojelun mielivallan oloissa sosiaalityöntekijät ovat käyttäneet niitä asiakaskirjauksissaan todisteena perheitä vastaan.

Pesäpuulaisten leikkien avulla lapsesta voidaan nyhtää "tietoa" ulos. Kun aikuinen on saanut kerättyä Pesäpuu ry:n menetelmin lapsen suusta ja käytöksestä muutamia huomioita, alkaa vimmainen tulkitsemisvaihe.

"Tutkiva" aikuinen alkaa syöttää lapsen pään menoksi projektiivisia tulkintoja siitä, mitä lapsi "oikeasti" tarkoitti ja halusi sanoa. Merkittävät löydökset eli pitkälle viedyt tulkinnat ovat tietysti kätevä todiste siitä, kuinka tarpeellista tällainen rouvaliigojen suorittama lastensuojelutyö on!

Kyllä rouvakoplilla on helppoa. Heitä ei valvo kukaan, sillä hehän työskentelevät koko ajan "hyvän asian" puolesta. Samaan aikaan yhteiskunnallisesti heidän valtansa koetaan vielä mitättömäksi, koska valtahan kohdistuu lähinnä vain perheisiin, koteihin ja lapsiin. He saavat puuhastella rauhassa.

Pesäpuu on rouvaliigojen toteutunut märkä uni siitä, millaista on naisten valta. Ja onpa RAY:n avustusrahoilla saatu perustettua monta päällikön virkaakin! Niin sitä pitää! Virkojen tarvetta ei tarvitse varmasti suuremmin koskaan perustella, koska Pesäpuuhan tekee "tarpeellista lastensuojelutyötä".

Kyllä vanha perinteinen miesten valta oli vielä jotenkin turvallista. Se on olemukseltaan julkista valtaa, joka säätelee politiikkaa, taloutta, tiedettä ja kulttuuria. Naisten uusi yhteiskunnallinen valta on yksinkertaisesti degeneroitunut versio siitä. Naiset kun haluavat mestaroida ihmisten yksityiselämää.

Oksettavaa.

Naiskoplat alas!

Rouvien satama Pesäpuu ry

2010-04-11T16:56:00.000+03:00

Olemme keskustelleet Suomi24:ssa Jyväskylässä sijaitsevan Pesäpuu ry:n toiminnasta. Pesäpuu ry kehittää lasten kanssa keskustelemiseen erilaisia menetelmiä. Niitä kehitetään siis lasten kuulustelemista ja kuulusteluissa kerättyjen vaikutelmien tulkitsemista varten.

Jo Pesäpuu ry:n lähtökohta on siis outo. Tämän lastensuojelujärjestön mukaan lapsi ei vapaaehtoisesti ja vilpittömästi kerro mitään.

Pesäpuun voi sanoa olevan Perhehoitoliiton peitejärjestö. Samassa talossa Ilmarisenkadulla sijaitseva Perhehoitoliitto jyrähtelee sen puolesta, että lapsia olisi saatava mahdollisimman paljon huostaan ja sijaishuoltoon.

Perhehoitoliiton puheenjohtaja Aila Paloniemen (kesk.) mukaan jokaisella lapsella on oikeus perheeseen. Sijaisperheeseen. Bisneksessä käsitys perheestä on vähintäänkin monimutkainen.

Niin, myönnetään, että olemme keskustelleet Suomi24:ssa myös Perhehoitoliitosta...

Voin vakuuttaa, että tästä Pesäpuusta riittää kirjoitettavaa... Se on hyvä esimerkki siitä, millaista on naisten valta. Vallasta loitolla elänyt sukupuoli on rakentamassa itselleen rouvien leikkikenttää. Naisten valta tunkeutuu intiimiin sfääriin eli kotiin ja perheeseen. Touhu näyttää tosi pahalta.

Lapsiasiavaltuutettu ei halua tietää

2010-03-29T22:04:00.000+03:00

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula otti kyllä kantaa, kun häneltä kysyttiin takaisin kotiinsa päässeen turkulaispojan tapauksesta. Aula kertoo uskovansa, että Suomessa otetaan lapsia huostaan vain painavista syistä.

"Lastensuojelulakihan sanoo, että lapsi otetaan huostaan silloin, jos olosuhteet vakavasti vaarantavat hänen kehitystään eli vanhemmat ovat hänelle vaaraksi." (IL 18.3.2010)

Aula vihjailee Iltalehden mukaan, että turkulaispoika olisi hänen mukaansa todellakin pitänyt ottaa huostaan. Lehden mukaan Aula ei tiedä Turun tapauksen yksityiskohtia, mutta uskoo, että huostaanottoperusteet ovat painavat.

Hämmästelen Aulassa tuota haluttomuutta selvittää lapsia koskevia ongelmia edes siten, että onkisi ja tonkisi niistä tietoa. Aula haluaa pysytellä etäällä kuin eteerinen henkiolento, jotta ei oma hipiä tahriintuisi.
Hän mielellään korostaa tietämättömyyttään, kuten tässä asiassa, mutta on silti halukas ottamaan tapaukseen moraalisesti kantaa. Vialliset vanhemmat, totta kai.

Aivan kuin hän suojelisi itseään tietämiseltä, jotta voi ottaa kantaa. Liika tieto on vain vahingoksi.

Aulan toimikausi lapsiasiavaltuutettuna loppuu ensi syksynä. Se lienee jo selvää, että häntä huonompaa tyyppiä on hankala tuohon virkaan löytää, niin paljon innokkaita sosiaalitätejä Suomessa liikkuu vapaalla jalalla.

Valinnanvaraa on tonneittain.

Onko Aula ottanut mitään kantaa siihen uutiseen, että kunnat eivät hoida lastensuojelua lain vaatimalla ripeydellä? (HS 7.3.2010) Onko Aulalla ollut mitään lausuttavaa siitä, että Kuopion kaupunkia oli uhattava peräti uhkasakoilla, jotta kaupunki vihdoinkin palkkasi lisää sosiaalityöntekijöitä lastensuojeluilmoitusten sumaa purkamaan?

Ydinongelma Kuopiossa oli se, että kaupunki ei pystynyt hoitamaan lastensuojelutarpeen selvitysten tekemistä. Itä-Suomen aluehallintovirasto uhkasi kaupunkia 245 000 euron sakolla.

Kuopion lapsiperhepalveluiden päällikkö Auli Pääkkönen kertoo, että kahdessa vuodessa lastensuojeluilmoitusten määrä on kasvanut 42 prosenttia. Huh, huh.

Onko Maria Kaisa Aulalla ollut mitään sanottavaa valtakunnalliseen kriisiin lastensuojelussa? Haloo?

Suomi24:n keskustelussa arvellaan, etteivät lasten asiat Aulaa juurikaan kiinnosta.

Aikuisten puolella, lapsia vastaan

2010-03-18T14:14:00.000+02:00

Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula (kesk) lausui eilen tv-uutisissa, että Venäjällä on totuttu riepottelemaan lasten asioita julkisuudessa. Aula oli aiemmin eilen tavannut venäläisen kollegansa Pavel Astahovin, joka oli saapunut Suomeen turkulaisperheestä huostaanotetun pojan vuoksi.

Koko Yleisradion uutisointi oli mielestäni hämmästyttävän itsetyytyväistä kerrontaa siitä, että meillä Suomessa ovat asiat niin hyvin, ettei niihin tarvitse edes pureutua.

Television täydeltä lapioitiin jokaiseen suomalaiseen kotiin ideologiaa, jonka mukaan meidän alamaisten kannattaa kuunnella virkamiehiä. Niinpä uutisissakin haastateltiin oikeastaan vain sosiaalikoneiston edustajia. Venäjän lapsiasiavaltuutettu ei voine tässä vaiheessa muuta kertoakaan kuin että hän on tutustunut tapaukseen.

Minua on jo pitkään ihmetyttänyt se, mikä on Maria Kaisa Aulan rooli tässä maassa. Hän vaikuttaa valinneen erittäin huolella rajatun toimintalinjan. Aulan energia kuluu siihen, että hän välttää ottamasta kantaa. Hänen kuuluisi virkansa vuoksi olla lasten äänitorvi. Mutta tärkeintä on tietysti edustaa ensisijaisesti koneistoa ja sen aikuisia, ei lapsia.

Mielestäni hän piipertää tyytyväisenä aivan joutavien asioiden parissa ja tietoisesti kiertää kaukaa varsinaiset ongelmat. Lapsiasiavaltuutetun kannanotoista suurimpia on ollut se, että millaisissa yhteyksissä sanoja "äiti" ja "isä" voidaan käyttää, kun iltapäivälehdet rakentelevat lööppijulisteitaan.

Aulan ongelmat ovat niin pieniä, että vanhemmuuteen liittyviä ongelmia hän tarkastelee vain silloin, kun sanat esiintyvät lööpeissä.

Eipä siis mikään ihme, että hän on valmis ensimmäisenä kauhistelemaan sitä, kuinka "Venäjällä on totuttu riepottelemaan lasten asioita julkisuudessa". Hm... Mitä entinen Keskustan kansanedustaja mahtaa itse pelätä? - Julkisuutta.

Julkisuus (avoimuus) selvästi kammottaa Aulaa, jostain syystä...
En ymmärrä, mihin Aulan väite perustuu. Olen aina ollut sitä mieltä, että lapset ovat Venäjällä varmasti vähintään yhtä näkymättömiä kuin he ovat suomalaisessa yhteiskunnassa. Lasten asioista ei nimenomaan puhuta läheskään tarpeeksi, eikä siihen ole koskaan rohkaissut myöskään lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula.

Lapsia ja siis perheitä koskevat ongelmat vaietaan ja niitä hyssytellään, vähätellään. Niinpä lastensuojeluun on Suomessa päässyt muodostumaan mustia, mielivaltaisia käytäntöjä ja asenteita.

Asennemaailma näkyy suoraan suomalaisessa lainsäädännössä. Kunnat saavat rahaa lastensuojeluun vain siten, että ne ottavat lapsia huostaan. Lastensuojelukerroin lasketaan huostaanotettujen lasten lukumäärän mukaan.

Yksityinen lastensuojelubisnes lihoo. "Perhehoito" on hyvä liiketoimi keskustalaisille maatilan emännille.

Aula onnistui muuten eilisiltaisessa lyhyessä tv-haastattelussaan lausumaan sen, että hänen mielestään venäläis-suomalaisessa turkulaisperheessä on jotain epäilyttävää. No tuo ei ollut mitään uutta. Suomalaisilla sosiaalivirkamiehillä on hyvin valmiita kielteisiä asenteita suomalaisia lapsiperheitä kohtaan. Aula on vain yksi näistä sosiaalibyrokraateista.

Mutta hämmästelen sitä, että millä tasolla keskustelu turkulaisperheen kohtalosta liikkuu. Mielestäni kyse ei ole enää siitä, mitä kärsimyksiä poika on perheessään kokenut. Mikään kun ei ole viitannut siihen, että kärsimys olisi ollut sellaista, että poika olisi pitänyt välittömästi erottaa ja eristää perheestään.

Tätä ristiriitaa ei suomalaisen moralisoinnin keskellä huomata. Viranomaiset johtavat yllättävän vahvasti julkista keskustelua suomalaisessa yhteiskunnassa. Viranomaisten johdolla ja heidän toitottaman asenteellisen ideologian avulla suomalaisia ohjataan ajattelemaan, että perheet ovat lähtökohtaisesti jotenkin viallisia.

Turkulaisperheen tapauksessa suomalaiset haukkuvat esimerkiksi Venäjän lapsiasiavaltuutettua ja venäläistä julkisuutta, että niitä ohjaa Kreml. Meillä julkisuuden ohjaamiseen ei tarvita edes Kremliä. Siihen riittää alemman tason virkakoneistokin. Niin lalluja lampaita suomalaiset ovat.

Äiti on saattanut tukistaa poikaa - sitähän tässä tutkitaan. Eristäminen tukistamisen tai minkä tahansa muun vastaavan syyn takia aiheuttaa lapselle suurempaa tuskaa kuin ongelman selvittely yhdessä vanhempien kanssa. Sosiaaliviranomaisilla säilyy mahdollisuus kuulla poikaa yksin, ilman vanhempia, vaikka poika elää tavallista elämää omassa kodissaan.

Ai niin, mutta eihän meillä Suomessa aikuisten viranomaisten tarvitse kuunnella lapsia...

Olen varma, että lastenkodin sosiaalityöntekijä on lyönyt pojan eteen vain ns. nallekortteja. Pojan tehtävä on tunnistaa nallejen ilmeitä ja asentoja. Sosiaalikoneistolla on se käsitys, että nallekorttien avulla lapsi kertoo, miltä hänestä tuntuu.

Korttien avulla sosiaalityöntekijät keräävät lapsen perheestä "merkittäviä paljastuksia". Lapsen puhe on vapaata riistaa viranomaisen tulkittavaksi.

Venäjä riensi suomalaisten avuksi

2010-03-17T15:17:00.000+02:00

Venäläinen media ja venäläiset ovat ihanasti suuttuneet Rantalan perheen tapauksesta eli Suomen viranomaisten tekemistä loukkauksista ihmisoikeuksia kohtaan.

Turkulaisperheen tapauksessa suurin ongelma ei ole suomalaisten tuntema ryssäviha. Kantasuomalaiset lapsiperheet ovat menettäneet lapsensa kiireellisissä huostaanotossa, jotka on tehty saman tyylisistä syistä kuin turkulaisperheessä.

Sadoissa, ehkä tuhansissa perheissä eletään parhaillaankin samanlaisissa pelon tunnelmissa ja kärsitään hirmuvallasta.

On herkullista, että venäläismedia on nostanut esiin suomalaisen lastensuojelun mielivallan! On hyvä, että asiasta puhutaan avoimesti edes naapurimaassa, koska Suomessa siihen ei ole kunnolla ryhdytty. Turkulaisperheen kaltaisia tapauksia on Suomessa satoja.

Perhe on jo nyt saanut erityishellää kohtelua suomalaisviranomaisilta. Poliisi yllättäen kieltäytyi noutamasta pakkotoimin pikku poikaa kotoaan, vanhempiensa luota.

Poliisi kieltäytyi nyt ehkä ensimmäisen kerran avustamasta kunnallista sosiaalitoimea. Kaikissa muissa karkaamistapauksissa poika olisi jo raahattu takaisin laitokseen.

Poliisi on kiltti sosiaalityöntekijöiden pikku apulainen. Konstaapelit yleensä edes tiedä, miksi heidän on käytävä noutamassa lapsi kotoaan kiireellisesti huostaan.

Ystäväni, kantasuomalainen sairaanhoitaja, joutui lähtemään viime syksynä Jyväskylästä maanpakoon Kreikkaan poikansa kanssa. Äiti astui lentokoneeseen, kun poika, 7, oli päässyt lastenkodista kotilomalle. Minä autoin perhettä monessa vaiheessa. Se oli jopa laillista, sillä vaahtoava sosiaalityöntekijä ei ollut välittänyt hakea edes päätöstä sijoittamiselle hallinto-oikeudesta.

Tavallisten suomalaisten on paettava synnyinmaastaan. Suomalainen ystäväperheeni lähti siis pakolaiseksi maailmalle.

Niin pahaksi on lastensuojelu mennyt lapsiperheiden kotikunnissa.

Ystäväni ei ole palaamassa Suomeen. Kreikassa on historiallisen syvä lama, mutta ystäväni ja hänen poikansa osaavat iloita nykyisestä elämästään. Hankaluuksista huolimatta se on helpompaa kuin eläminen jatkuvassa pelossa.

On harmillista, että hän jäi Kreikkaan. Toivoisin hänen jo palaavan. Häntä tarvittaisiin täällä. Lasten ja perheiden oikeuksien puolustamisessa ja ongelmien esiin nostamisessa riittää tehtävää.

Turkulaisen Rantalan perheen tapauksesta on keskustellaan esimerkiksi Helsingin Sanomien nettisivuilla. Minäkin olen siihen osallistunut.

Jyväskylä tuhlasi RAY:n rahoja

2010-03-15T22:57:00.001+02:00

Hämmästelin sitä, kuinka paljon sanomalehti Keskisuomalainen kirjoitti perjantaina 12.3.2010 Alvari-projektin perhetyöstä. Alvarista kerrottiin ainakin kahdessa perjantainumeron jutussa. Kolmannessa lastensuojeluaiheessa käsiteltiin kriisikeskus Mobilea.

(Kuvassa: Dita von Teese for Peta.)

Syntyi vaikutelma, että lehdessä on ollut juttupula. Vähäisistä tarpeista oli laadittu täyden broadsheet -kokoisen sivun verran tekstitapettia.

Kaupungin virkamiehet ja Alvaria johtava Ensi- ja turvakoti olivat jälleen saaneet toimittajan innostumaan asiaansa.

Toimittaja oli nielaissut kaiken kyselemättä ja selvittämättä. Toimitus pystyi venyttämään kilometrin verran tekstiä samasta virkamiesten laatimasta huolestuneesta tiedotteesta, jossa kerrotaan, ettei RAY halua enää tukea jyväskyläläisten lastensuojeluhanketta.

Hämmästykseni vain kasvoi, kun totesin, että täsmälleen samaa viranomaistiedotteen makuista tekstiä kierrätetään vielä KSML:n pääkirjoituksessakin (15.3.2010)! Pääkirjoitus ei erotu edes tyylillisesti jo perjantaina julkaistuista jutuista. Lukija ei siis erota pääkirjoitusta viranomaistiedotteesta. Se ei kerro hyvää maakuntalehden toimituksen kunnianhimosta ja ammattitaidosta.

Pääkirjoitus toisteli jo aiemmin esillä olleita tietoja. RAY on antanut Alvari-projektiin 61 000 euroa vuodessa, Jyväskylän kaupunki on itse laittanut muutaman tuhat euroa enemmän, 67 000 euroa.

Lehti ei ole lainkaan hämmästellyt sitä, että 128 000 euroa on oikeastaan melko pieni raha ennaltaehkäisevään lastensuojelutyöhön Jyväskylän kokoisella paikkakunnalla. Kaupungissa on kaiken lisäksi keskiarvoa selvästi enemmän lastensuojelutapauksia.

Voidaan todeta, että Alvari on epäonnistunut tehtävässään tukea perheitä, ettei lasten asema kurjistuisi.

Jyväskylä on tosiasiassa itsekin tehnyt sen johtopäätöksen, että lapsiperheitä ei voi Alvarin kaltaisella työllä auttaa. Jyväskylän kaupungin sosiaalityöntekijät ovat jo vuosien ajan käyneet keräilemässä lapsia perheistään ja kodeistaan kiireellisesti yhteiskunnan huostaan. Ei ole mikään ihme, ettei RAY enää usko projektiin.

Ennaltaehkäisevän työn eli avohuollon tukipalveluiden puute on synnyttänyt paikkakunnalle kukoistavan lastensuojelubisneksen. Huostaanotettuja lapsia hoitavat laitokset kirjoittavat työstään muhkeita laskuja. Pääkirjoituksen mukaan lapsen hoito maksaa vuodessa vähintään 55 000 euroa, mutta tuo summa on tosiaankin minimi. Hinta pyörinee keskimäärin jossain 70-80 000 euron kieppeillä.

Lapsikauppa on hyvin kannattava liiketoimi Suomessa.

Huostaanotettujen lasten hoitaminen kodin ulkopuolella maksaa vuodessa suomalaisille veronmaksajille 600 miljoonaa euroa. Summa kasvaa 50 miljoonalla eurolla joka vuosi.

Arvelen, että Alvarin rahoituksen lopahtaminen harmittaa sosiaaliviranomaisia siksi, että se on toiminut hyvänä tekosyynä sille, ettei kaupungin ole tarvinnut ryhtyä tarkastelemaan lastensuojelun epäonnistumista kriittisesti. Virkamiehet ovat aina kaataa epäilykset siten, että onhan meillä tämä RAY:n rahoittama Alvari-projektikin. Sitä sosiaalityöntekijät eivät ole koskaan ryhtyneet selostamaan, että se on ollut kaikilla mittareilla mitattuna kovin pientä toimintaa.

Toimittaja Katri Nieminen antoi jutussa virheellisen käsityksen Alvarin työskentelytavoista. Alvarissa hyödynnetään perhetyöntekijöitä, jotka Nieminen kuvaa kodinhoitajamaisiksi. Todellisuudessa perhetyöntekijä ei tee kodeissa mitään kodin hoitoon liittyvää. Hän saa lähinnä vain lukea satuja lapsille.

Perhetyöntekijä todellakin vain seuraa perheen tilannetta ja kirjoittaa havaintojaan sosiaalityöntekijöiden käyttöön.

Perhetyöntekijä hahmottaa perhettä lasten kautta, johon hän käyttää ns. nallekortteja.

Korttien käyttö myönnettiin KSML:n jutussakin. Lapsen pitää nallen kuonon asennosta tunnistaa se, mikä parhaiten vastaa hänen omaa tunnetilaansa tai kuvaa hänen vanhempiensa mielialaa. Menetelmä on hyvin epäilyttävä.

Minäkään en ole osannut kuvien ilmeitä tunnistaa, kun olen näitä nallehahmoja katsonut.

Perheelle saattaa olla suuri katastrofi, kun perhetyöntekijät saapuvat kotiin. Ensiksikin, heidät on usein pakko ottaa vastaan, sillä sosiaalityöntekijä tarjoaa vaihtoehdoksi lasten kiireellistä huostaanottoa.

Perhetyöntekijät ovat sosiaalipoliiseja, jotka tulevat tutkimaan perheen. Heidän työnsä on johtanut monessa tapauksessa lasten kiireelliseen huostaanottoon älyttömien syiden vuoksi. Perhetyöntekijä nimittäin kirjaa ylös perheen asiakaspapereihin pienimmätkin poikkeamat. Numeron saa tehtyä vaikkapa petaamattomasta sängystä.

Perhetyöntekijöiden vierailu aiheuttaa lisää stressiä, ei vähennä sitä, koska koti pitää kunnostaa heidän tuloaan varten.

Ennen tätä omituista ammattikuntaa käytettiin kodinhoitajia, jotka auttoivat juuri näissä töissä.

Soimasin perhetyötä myös Keskisuomalaisen keskustelupalstalla.

Aila Paloniemi tietää, mutta ei myönnä julkisesti

2010-03-11T22:18:00.000+02:00

Kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk) ja Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kristiina Kouros kertoivat viime viikolla Yleisradion Ykkösaamussa käsityksiään ihmisoikeuksien toteutumisesta Suomessa.

Paloniemi oli edellisenä päivänä ollut käsittelemässä aihepiiriä eduskunnan täysistunnossa. Radiotoimittajan mukaan Arkadianmäen istuntosalin täytti huolensävyinen puhe lapsista, vanhuksista ja vammaisista.

Oli erityisen kiinnostavaa, mitä ongelmia Perhehoitoliiton puheenjohtaja Aila Paloniemi näkee lasten ihmisoikeuksissa. Ja tulihan se sieltä: Paloniemi toitotti painokkaasti, että lapsella on oikeus perheeseen.

Niin, arvaatteko jo, millaiseen perheeseen? - No sijoitusperheeseen tietenkin. Paloniemeä ei huoleta se, että lapsi menettää huostaanotossa oma perheensä, kotinsa, sukunsa, kaverinsa, ystävänsä, läheisensä, elämänhistoriansa.

Se ei ole Paloniemen mielestä ongelma ollenkaan. Hänen mielestään jokaisella suomalaisella lapsella on oikeus päästä Perhehoitoliiton jäsenperheeseen.

Tämä hoitobisnes ei ole kiinnostunut vanhoista raadoista. Sinne halutaan tuoretta lihaa, jonka viimeinen käyttöpäivä ei ole vielä ylitetty.

Kuulin eilen maukkaan jutun. Eräs tuttavani kertoi, että hän on mukana Keskustapuolueen toiminnassa. Hän on monta kertaa jutellut Paloniemen kanssa lastensuojelusta. Paloniemi on hänelle tunnustanut, että lasten huostaanotot ovat yltäneet jo sietämättömään mittaan; mikään yhteiskunta ei tällaista menoa kestä.

Silti Paloniemi ei itse tee mitään kehityksen oikaisemiseksi.

Päinvastoin, hän tyytyi radiohaastattelussakin rakentamaan kuvaa, että huostaanottoja ei tehdä läheskään tarpeeksi. Kepulaiset maatilan emännät tarvitsevat koko ajan uusia lapsia perhehoitobisneksen ruoaksi.

Paloniemi korosti, että Suomessa yli 16 000 lasta asuu sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Se on kansainvälisessä vertailussa suuri määrä. Mutta Paloniemen logiikka olikin, yllätys, yllätys se, että 16 000 pois kodeistaan sijoitettua lasta tarkoittaa sitä, että Suomessa on paljon sellaisia kärsiviä lapsia, joita ei ole vielä tunnistettu.

Miten ihmeessä se voi olla mahdollista? Onko lastensuojelu noin totaalisesti epäonnistunut?

Meillä tehdään innokkaasti huostaanottoja, vaikka lapsille ei ole kunnollisia sijoituspaikkoja.

Paloniemi toi, aivan oikein, esiin sen ikävän tosiasian, että Suomessa lapset sijoitetaan laitoksiin useammin kuin missään toisessa Länsi-Euroopan maassa.

Onko Paloniemellä huono omatunto? Hän taitaa tietää liiankin hyvin sen, että lastensuojelu valitsee "suojiinsa" mukavimmat ja helpoimmat lapset.

Kuntien lastensuojelutyö jättää mieluusti vaikeat perheet huomioimatta - eli auttamatta. Auttamiseenhan velvoittaisi jo lakikin, joten sosiaalityöntekijöiden mielestä on parempi pysytellä kaukana tällaisista perheistä.

Virkamies ei halua rasittaa itseään.

Laitoksissa asuneet nuoret eivät muuten pääse myöhemmin aikuisuudessaan mukaan työelämään eikä heistä tule veronmaksajia. Vain viides osa heistä yltää työmarkkinoille. Neljä viidestä laitosnuoresta menetetään, tavalla tai toisella. He ovat yhteiskunnan huollettavana loppuelämänsä.

Ja mitä se maksaa? Lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle maksaa vuodessa veronmaksajille 600 miljoonaa euroa. Summa kasvaa Stakesin tutkimusprofessori Matti Rimpelän mukaan 50 miljoonalla eurolla joka vuosi.

Pitää muistuttaa tässä, että Suomen valtion budjetti on vain 50 miljardia euroa. Valtion budjettia on alettava kasvattaa, jotta lastensuojelun kustannuksia voidaan rauhassa kasvattaa, vuosi vuodelta.

Aila Paloniemikin lienee tajunnut tämän, mutta julkisesti hän ei uskalla sanoa sitä ääneen.

Kun Paloniemi puhui ponnekkaasti huostaanottojen puolesta, päätti Ihmisoikeusliiton Kristiina Kouros palauttaa Perhehoitoliiton äänitorven takaisin maan pinnalle.

"Kun lapsi joutuu huostaanotetuksi, hänen ihmisoikeuksiaan on jo rikottu", Kouros huomautti.

Tämän pitäisi olla hillitöntä rahan tuhlaustakin paínavampi peruste painaa vihdoinkin jarrua. Lapset ovat erittäin haluttua tavaraa lapsikaupassa. Perhehoitoliitto myöntää itsekin, että Suomessa on kunnan järjestämässä perhehoidossa vain sata vanhusta, ja se on kyllä hämmästyttävän vähän.

Hyvä perhe on vain sijaisperhe

2010-03-09T09:24:00.085+02:00

Lastensuojelussa minua on viime aikoina hämmästyttänyt se, kuinka ensi- ja turvakoteja nykyään käytetään. Ne ovat luopumassa alkuperäisestä tehtävästään toimia vanhempien ja perheiden tukena, perheiden vahvistamiseksi.

Nyt nämä laitokset näyttävät olevan vain sisääntuloaukko, josta putoaa syvemmälle laitosmaailmaan. Lapsilla alkaa nimittäin olla suuri vaara joutua kiireellisesti sieltä huostaanotetuksi.

Tiedättekö muuten, kuinka uskomattoman kalliita esimerkiksi huostaanotettuja lapsia hoitavat laitokset ovat? Kun sosiaalityöntekijä on jälleen löytänyt uuden lapsen vapaana olevaa laitospaikkaa varten, sosiaalikoneiston suunnasta kuuluu haltioitunut huokaus AAAAHH.... Nämä laitokset kun myös kovasti työllistävät koneistoa ja sen virkamiehiä.

Virkamiehet voivat varmasti hyvin vapaalla mielikuvituksella suunnitella ja suorastaan kyhätä töitään tällaisten laitosten varaan. Virastojen ulkopuolelta saapuvat elävät ihmisasiakkaat ovat vain hankalia. On mukavampaa työskennellä sosiaalikoneiston sisällä, sen sisäsiittoisessa turvassa.

Kun virkamies hyödyntää laitoksia, byrokratia tuntee pääsevänsä toimimaan entistä itsenäisemmin, paremmin omassa rauhassaan. Byrokratia pystyy aiempaa paremmin välttämään dialogia kansalaisten kanssa.

Lastensuojelulaitokset laskuttavat aivan käsittämättömiä hintoja vuorokaudesta. Esimerkiksi jo pelkästään lasten sijoittaminen kodin ulkopuolelle maksaa suomalaiselle yhteiskunnalle vuorokausimaksuina 600 miljoonaa euroa vuodessa. (Verratkaapa muuten tätä summaa moniin, moniin muihin sosiaalialan menoeriin...) Ja kyseessä on tosiaankin vain pelkkä vuorokausihoito.

En tiedä, sisältyykö ensi- ja turvakotien tarjoama laitoshoito tuohon 600 miljoonaan. Ei välttämättä, sillä ensi- ja turvakodit tarjoavat laitospaikkoja vanhempiensa kanssa saapuville lapsille.

Järjettömistä rahoista on kyse.

Keski-Suomen kansanedustaja Aila Paloniemi (kesk) totesi viime viikolla Yleisradion Ykkösaamussa (ehdit kuunnella ohjelman vielä tänään, kun olet nopea), että kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten hoito on Suomessa Länsi-Euroopan laitosvaltaisinta. Näin se kuulostaakin olevan, sillä monet yksityisistä lastensuojeluyrityksistä ovat nekin muuten laitoksia.

Paloniemi totesi myös, että kodin ulkopuolelle on Suomessa sijoitettuna (eli lähinnä huostaanotettuna, pois perheistään) noin 16 000 lasta. Outoa oli, että Paloniemi käytti suurta määrää todisteena siitä, että Suomessa sosiaalityöntekijät eivät vieläkään onnistu näkemään huostaanotettujen lasten kärsimystä.

Paloniemi ei halua myöntää, että sijoitettujen lasten määrä on aivan liian suuri, ei liian pieni.

Hän on itse Perhehoitoliiton puheenjohtaja. Niinpä hän esitti radiohaastattelussa näkemyksenään, että lapsella on oikeus perheeseen. Ei omaan perheeseen, omaan kotiin, omaan sukuun, vaan sijaisperheeseen, jonne huostaanotettu lapsi sijoitetaan eli lähetetään asumaan moneksi vuodeksi. Todella hämmentävää...

Perhehoitoliitto tunnustaa jopa itse, että vanhukset eivät ole perhehoidossa suosikkikohde. Perhehoitajat eivät halua vanhuksia. He tahtovat lapsia. Perhehoidossa on vain noin sata vanhusta. Lapset ovat mukavampia kuin vanhukset.

Yksityistäminen ei tuo usein edes säästöjä. Yksityiset laitokset eivät tarjoa halvempaa hoitoa kuin kunnalliset, kuntien ja kaupunkien omistamat, vaan kalliimpaa. Halvita hoito on laitoksessa, jonka on kunnallinen. Yksityisissä bisneslaitoksissa hintahaitari on todella suuri, se yltää ainakin 600 euroon vuorokaudessa, mutta jopa 800 euroon. Haluaisimme kovasti tietää, mitä hoito näissä laitoksissa veronmaksajille ja lasten kotikunnille maksaa.

Erääseen perhekotiin sijoitettujen lasten vanhemmat ovat parhaillaan selvittämässä, mitä heidän lastensa hoito tässä perhekodissa maksaa. Kovin salaista tieto tuntuu olevan. Kotikunnan vastausta odotetaan jännityksellä.

Perhekodin isä vaikutti heti kovin haluttomalta antamaan tietoa, alkoi puhua vain epämääräisesti, että kunnallisella puolella hoito maksaa sen ja sen verran. Hänelle oli tuossa keskustelussa pakko tiuskaista, että teidän perhekotinne ei ole kunnallinen. Teidän perhekotinne on yksityinen ja laskuttaa takuulla enemmän kuin kunnan omistama.

Koneisto syöttää toimintaan hirveän määrän rahaa, mutta silti lopputulos on tuho. Pelkästään jo se on suuri menetys, että laitoksissa kasvaneista lapsista vain viidennes selviää mukaan normaaliin työelämään. Hävikki on hirveä.

Kokkaamistakin kontrolloidaan

2010-03-08T09:31:00.000+02:00

Kirjoitin viimeksi eräästä ensi- ja turvakodista.

Kyseinen laitos kärsii asiakaspulasta. Kunnat eivät jostain syystä enää lähetä vanhempia palvelun ääreen, jossa periaatteessa (ohjelman ja julistuksen mukaan) tuetaan vanhemmuutta.

Huostaanottoinnostus (-trendi, -muoti) näkyy ensi- ja turvakodeissakin. Laitos ilmeisesti kärsii nahoissaan siitä, että kuntien sosiaalityöntekijät ryöstävät kiireellisen huostaanoton avulla lapset mieluummin suoraan perheistään lastenkoteihin.

Sosiaalityöntekijät eivät välitä edes selvittää, voisiko perhettä tukea avohuollon tukitoimin.

Sosiaalityön lastensuojelu haluaa lapsen, ei hänen vanhempiaan eikä perhettään. Tähän erittäin karmeaan ja kohtuuttomaan havaintoon olisi suomalaisen yhteiskunnan herättävä! Tämä on vahvistuva nykysuuntaus lastensuojelussa - ja sosiaalialalla laajemminkin.

Ideologia koskee muuten erittäin kipeästi esimerkiksi eroperheitä, sillä eroperheet näyttäytyvät tässä politiikassa rampoina. Ne on niin helppo luokitella ei-toivotuiksi.

Kun koneisto alkaa kontrolloida aidon kiinnostuksen ja sitä seuraavan auttamisen sijaan, avautuu erilaisille leimakirveille rajattomat työmaat. Syntyy valtavia hakkuuaukeita.

Pakko kertoa vielä, että kyseisessä ensi- ja turvakodissa asuvat naiset (vanhemmat ovat kaikki naisia) istuvat seinien sisällä apaattisina ja sairaina. Talossa on koko ajan päällä voimakas koneellinen ilmastointi, joka tekee olemisesta ja hengittämisestä helvetin. Koko ajan vetää ja esimerkiksi limakalvot kuivuvat.

Eräs ystäväni, joka oli myös pakotettu lastensa kanssa tähän laitokseen, kertoi, että hänen lapsensa olivat siellä koko ajan sairaina.

Taaperoikäisellä yh-äidillä on ollut jatkuvasti voimakkaita - ja näkyviä - allergisia reaktioita. Pikku taaperolla myös. Myös ystäväni, tukihenkilö, vaikeroi minulle puhelimessa talossa vierailtuaan, että onpa hirveä olo: hengittäminenkin on vaikeaa.

Ystäväni epäilee, että sisäilmassa on jokin ongelma. Voi olettaa, että talossa on hometta ja ilmanvaihtoputketkin ovat puhdistamatta.

Kuka näitä laitokseen suljettuja äitejä ja heidän lapsiaan auttaa? He näyttivät ystäväni mielestä jo menettäneen toivonsa. Heidän päivänsä kuluvat siihen, että he seitsemän-kahdeksan naista vuorottelee yhden sähköhellan ääressä, pienessä keittiössä, kun kukin käy loihtimassa lapsilleen ja itselleen siellä päivän ateriat.

Ystäväni, joka oli lähetetty laitokseen "lepäämään" (heh, heh...), näki että naiset kokkasivat puutteellisissa oloissa vimmatusti. Heidän oli pakko, vaikka olosuhteet eivät tarjonneet mahdollisuutta juuri muuhun kuin valmisruokien lämmittämiseen mikrossa.

Nämä äidit eivät ole alkoholisteja. Alkoholisteille tarkoitettu rakennus on pihapiirissä kauempana.

Lastensuojelulaitoksia ei valvo kukaan.

Valvontatyö kuuluu lääninhallitukselle, mutta lääninhallituksen virkamiehethän ovat tyypillisesti samaa kahvipöytäseuruetta alaisuudessaan toimivien laitosten henkilökunnan kanssa. Virkanaiset ja ne muutamat alalla työskentelevät miehet tuntevat varmasti toisensa hyvin henkilökohtaisesti.

Epävirallinen - ja virallinenkin - verkostoituminen kävelee kriittisen ja valppautta vaativan valvontatehtävän yli.

Ensi- ja turvakoti ahmaisi perheen

2010-03-07T22:49:00.000+02:00

Ystäväni, erittäin kokenut vanhempi lastensuojelun tukihenkilö, soitti minulle kiukkuisena. Kuohui raivosta.

Heti aluksi hän parahti, että ensi- ja turvakotien toiminnasta on alettava puhua julkisuudessa. Hän oli juuri palannut ensi- ja turvakodista, jossa oli vierähtänyt monta tuntia. Hän oli käynyt tapaamassa nuorta äitiä, jolla on taaperoikäinen lapsi.

Ystäväni oli hälyttänyt paikalle naapurikaupungissa sijaitsevan lastensuojelulaitoksen työntekijä, jolla on sydän ja huomiokyky vielä tallessa. Työntekijä oli vaikeroinut ystävälleni, että ensikodissa on jo pitkään pidetty vankina yksinhuoltajaäitiä. Ensikoti jatkaa loputtomiin, aina kuukausi kuukauden jälkeen, kyseisen perheen vankeusaikaa.

Ensikodissa piti alunperin tehdä äidille "vanhemmuuden kartoitus". Laitos itse julistaa pyhästi nettisivuillaan, että tämä arviointi kestää korkeintaan puolitoista kuukautta. Nyt perheen aikaa on kulutettu jo yli tuplasti tuon verran.

Lastensuojeluun erikoistunut asianajaja Leeni Ikonen moittii jyrkin sanoin ensi- ja turvakodeissa suoritettavaa vanhemmuuden tarkkailua. Hän sanoo, että moinen puoskarointi on eettisesti väärin.

Naapurikaupungin lastensuojelulaitoksen työntekijä hälytti ystäväni perheen tueksi, koska hänen mielestään äidillä - lapsesta puhumattakaan - ei ole mitään syytä olla ensikodissa. Äiti on kaikin tavoin pystyvä ja lapsi on ystäväni mielestäni ikäistään kehittyneempi.

Olen meinannut varustaa äitiä tätä tekstiä varten erilaisin luokitteluin, kuten että hän on keskiverto, tavallinen, normaali, raitis ja ylittänyt 18 vuoden täysi-ikäisyysrajan jo monta vuotta sitten.

Mutta. Moinen luokittelu on ikävää ja kummallista, vaikka käyttäisinkin noin kuluneita ja harmaita määritelmiä.

Ongelma on mielestäni siinä, että miksi luokittelisin? Järjestelmä nimittäin koettaa rakentaa kansalaisista ja vanhemmuudesta sellaista, jota voidaan luokitella, mutta sellaiseen ei pidä suostua. Minä olisin luokitellut vain siksi, että olisin kuvannut tämän äidin pystyvyyttä ja kykyä toimia itsenäisesti, ilman laitoksen "apua".

Silti tunsin sortuvani johonkin kummalliseen, sosiaalikoneistolle ominaiseen normien kyhäilyyn vanhemmuudelle ja vanhemmalle.

Tukihenkilöystäväni soitti mummolle eli yksinhuoltajan äidille. Isoäiti ja isoisä ovat hämmästyneitä ja kauhuissaan tapauksen ja sen kulun vuoksi. Heidänkään mielestä tytär ei kuulu moiseen laitokseen.

Asenteellinen "asiantuntija"arviointi hiipii joka puolelta suomalaiseen perheeseen. Se muuten samalla rikkoo itse perhe-käsitettä. Yhteiskunta toimii nykyään niin kummallisen ideologian mukaan, että jäljelle jää vain itsenäisiä yksikköjä, kuten "lapsi". Lapsen vastapuolena (vastustajana, vastakohtana - ja siis usein uhkaajana) nähdään äiti ja isä.

Kyseinen yh-äiti on kärsinyt parisuhdeväkivallasta. Lapsen isä on ollut väkivaltainen. Isällä on lähestymiskielto. Äiti oli siksi hiukan yllättynyt, että ensi- ja turvakoti oli päästänyt isän vierailulle, kun hän oli tullut etukäteen ilmoittamatta lasta ja äitiä tapaamaan.

Yllättäen väkivalta alkaa olla muuten sellainen ongelma, että siitä ei pitäisi enää puhua viranomaisille ääneen. Perheissä pitäisi ymmärtää salata asia.

Tunnen erään äidin, joka teki rikosilmoituksen siitä, että hänen avopuolisonsa oli käynyt hänen poikansa päälle väkivaltaisesti. Se oli ensimmäinen kerta, kun äiti kuuli väkivallasta. Hän toimi välittömästi. Tapahtuikin niin, että kotikaupungin sosiaalityöntekijät veivät pojan (käy peruskoulun yläastetta) kiireellisesti huostaan.

Sosiaalityöntekijät eivät ole edes väläyttäneet pojan palauttamista kotiin, vaikka äiti muutti pian rikosilmoituksen jälkeen omaan asuntoon ja erosi avomiehestä.

Pieni asperger-poika ei saa hoitoa

2010-03-05T11:26:00.000+02:00

Päivitin eilen tietojani suurperheellisen ystäväni pojan aspergerista. Puhuimme äidin kanssa perheen kokemuksista.

Perheen poika on jäänyt ilman hoitoa ja tutkimuksia, koska sosiaalikoneisto koulua myöten ovat koettaneet sovittaa pojan (aspergerista oikeasti johtuvia) oireita lastensuojelun perusteeksi.

Nyt kun asperger vihdoinkin, vuosien huitomisen jälkeen, on löydetty, siinä on taas uusi syy sosiaalityöntekijöille tehdä lastensuojelutyötä. Eli suojella lasta omalta perheeltään.

Tämän pojan tapaus on hyvä esimerkki siitä, kuinka ensin on keksitty diagnoosi ("perheessä on lastensuojeluongelmia") ja sen jälkeen on alettu kyhätä oireita.

Toimintatapa, edetä latvasta tyveen, kulkea siis tulkinnoissa väärin päin, on iatrogeneettinen. Iatrogenesis on vielä melko tuntematon nimi luulotautisuudelle, mutta tuota termiä kannattaa alkaa käyttää. On nimittäin niin, että juuri lastensuojelu on tyypillisesti ala, jossa iatrogenesis kukoistaa.

Kyseisen perheen vanhemmat ovat osanneet jo kauan odottaa, että heidän lapsellaan on jokin neurologinen ongelma. Vasta vuosien kuluttua hänestä vihdoinkin löydettiin autismia eli tarkemmin asperger.

Lastensuojelu koitui perheen kohtaloksi ja tuhoksi alunperin siksi, että äiti oli käynyt kertomassa väsymyksestään lääkärille. Äidiltä löytyi sittemmin kilpirauhasen vajaatoiminta ja lääkitys poisti väsymyksen.

Vanhemmat odottivat vuosien ajan, että lasta alettaisiin edes tutkia. He ajattelivat hyväuskoisesti, että totta kai järjestelmä koettaa tonkia ongelman esiin mahdollisimman varhain, jotta poika voi alkaa saada hoitoa.

He olivat tietysti puhuneet poikansa tutkimisen puolesta esimerkiksi lastensuojelun sosiaalityöntekijöille. Mutta tuossa vaiheessa, kun perhe on jo lastensuojelun kourissa, perhettä ei enää kukaan kuuntele.

Kävi siis niin, että perhe ajautui kotikaupungin lastensuojelun kynsiin. Tämän jälkeen kaikkia ilmiöitä perheessä alettiin tarkastella ensisijaisesti (ja vain ja ainoastaan) lastensuojelukysymyksenä. Sosiaalitoimen lastensuojelu kävelee siis lääketieteen yli; lääketieteestäkin tulee näkymätön sosiaalitanttojen innon, energian ja panostuksen rinnalla.

Pojan neurologinen tutkimus viivästyi sen vuoksi, että sosiaalityöntekijät - ja poikaa tutkineet psykiatrit ja psykologit - alkoivat kilvan väittää, että poikahan oireilee vain kotiolojensa takia. Koneisto alkoi etsiä vikaa kotoa. Ja haki sitä monta vuotta.

Nyt äiti odottaa, että poika voisi vihdoinkin lopettaa käymisen psykologin vastaanotolla tunnetussa (surullisen kuuluisassa) lasten psykiatrisessa hoitolaitoksessa. Äiti toivoo, että pojalle ryhdytään laatimaan vihdoinkin neurologista kuntoutussuunnitelmaa. Järjestelmä on viivyttänyt sen tekemistä loputtomiin, koska perheellä "lastensuojeluongelmia".

Poika ei saa neurologista kuntoutusta, vaikka asperger löytyi jo kuukausia sitten. Taisi olla peräti viime keväänä.

Sosiaalityöntekijät ovat käyttäneet pojan neurologista oireilua huostaanoton perusteena. Siis jo nimenomaan jo silloin, kun poikaa ei vielä ollut edes tutkittu. Häntä eivät olleet tutkineet psykiatrit eivätkä neurologit.

Kuvaavaa on, että tutkimusten jälkeen ja aspergerin löydyttyä sosiaalityöntekijät eivät koe olevansa velvollisia muuttamaan käsityksiään. Lastensuojelulliset ongelmat (eli pojan "kotiolot") ovat ja pysyvät sossuille sinä kehyksenä, jonka kautta he pojan oireita tarkastelevat. Eli pojan ongelmat ovat edellen lastensuojelullisia (vanhemmista ja kodista johtuvia).

Lastensuojelulliset ongelmat ovat todellisia. Pieni poika on kärsinyt kotikaupungin tekemästä lastensuojelusta. Ja siitä on kärsinyt myös lääketieteellinen tutkimus.

Yhteiskunnasta tulee siis rampa, kun tiedolliset kriteerit horjuvat ja vääristyvät. Lastensuojelutyö ei kestä kriittistä tarkastelua. Päivänvaloa.

Koko perhe survotaan laitoksiin

2010-03-02T13:16:00.001+02:00

Eräs ystäväni on menettämässä perheensä huostaanoton takia pitemmäksi ajaksi, luultavasti useiksi vuosiksi, koska sosiaalityöntekijät kyhäävät oikeastaan kaikille tämän suurperheen jäsenille jonkinlaista sairausdiagnoosia.

Perhe joutui kotikaupungin lastensuojelun kouriin, koska äiti kävi lääkärille kertomassa väsyneisyydestään. Perhe oli juuri saamassa valmiiksi omakotitalonsa remontin ja laajennuksen, joka oli kestänyt kauan. Äidillä todettiin pian myös kilpirauhasen vajaatoiminta, joka oli väsymyksen suurin syy. Hän virkistyi normaaliksi heti, kun sai lääkityksen sairauteensa.

Se ei kuitenkaan saanut sosiaalityöntekijöitä luopumaan huostaanottoinnostaan. Päinvastoin. He alkoivat etsiä kaikin voimin "varmistusta" sille, että lapset todellakin pitää ottaa pitkäksi ajaksi huostaan. Sossut ovatkin sittemmin turvanneet selustaansa hyvin monin eri tavoin, onhan perheessä monta lastakin. Jokaiselle lapselle on pitänyt keksiä oma "diagnoosi".

Tosin huostaanoton perusteeksi on näyttänyt riittävän lopulta lähinnä se väite, että "lapsi hyötyy huostaanotosta".

Sosiaalityöntekijöiden ei tarvitse perustella, että MITEN lapsi sitten tästä kallisarvoisesta palvelusta hyötyy.

Perheen pojasta on nyt löydetty neurologinen kehityshäiriö, olikohan se aspergerin kaltainen tila. Äiti on aina tiennyt, että pojalla on jokin erityinen häiriö, se on lievä, mutta vanhemmat ovat sen tunnistaneet. He ovat iloisia, että asia on nyt löydetty ja nimetty. Kotikaupungin psykiatreilla on ollut ote poikaan, eivätkä he haluaisi luovuttaa häntä neurologeille. Pientä poikaa nimittäin hoidetaan raskaasti psykiatrisessa hoitolaitoksessa, hän on ollut siellä pakkohoidossa, ilman omaa elämää ja vapautta.

Perhe on huostanoton aiheuttamien pelkojen ja tuskan lisäksi neurologien ja psykiatrien välisen sodankäynnin pelinappulana.

Sosiaalityöntekijät ovat jo aikoja sitten pakottaneet vanhemmat muuttamaan erilleen. Jo mainitsemaani lähes valmiiksi peruskorjattuun ja laajennettuun uljaaseen omakotitaloon jäi asumaan yksin isä. Äiti oli siihen saakka miehensä omahoitaja. Nyt isä on keskittynyt lähinnä itsensä turruttamiseen alkoholilla. Hänen kuntonsa on romahtanut. Hän tarvitsisi jo laitospaikan.

Äiti ja lapset (silloin kun saavat käydä laitoksistaan kotilomilla) asuvat lähellä kaupungin vuokratalossa.

Kotikaupungin lastensuojelun virkamiehet hajottivat perheen. Ja isästä saatiin laitospotilas. Kuten muuten myös lähes kaikista lapsista. Kaikki on sijoitettu johonkin laitokseen, hajalleen, paitsi sisaruksista nuorin. Pikku koululaista ei ilmeisesti huostaanoteta, sosiaalityöntekijät ovat kädenojennuksena kertoneet, etteivät ryhdy sellaista päätöstä nyt hakemaan.

Perheen lyhyen, tiiviin, mutta kovin kiivastahtisen lastensuojeluhistorian alussa äiti pakotettiin suuren lapsikatraansa kanssa asumaan turvakotiin. Kahdeksi (2) kuukaudeksi. Sosiaalityö odotti kiihkeästi, että "äiti romahtaisi". Ei romahtanut, vaikka turvakodin henkilökunta ymmärtäväisesti ja empaattisesti toisteli, että täällä sinun on lupa romahtaa.

Äiti ei romahtanut, vaikka hän ja lapset joutuivat turvakodissa yhtäkkiä äärimmäisen ahtaaseen asumukseen. He jättivät tilavan omakotitalonsa. Turvakodissa oli käytössä yksi huone ja äärimmäisen surkeat keittomahdollisuudet.

Kotikaupungin lastensuojelun toiminta olisi helpottunut ja mutkat suoristuneet, jos äiti olisi vihdoinkin lyyhistynyt henkisesti.

Psykiatria olisi lähetetty välittömästi perheen ja aivan erityisesti äidin "avuksi". Yleensä muuten lastensuojelu havaitsee psyykkisiä oireita nimenomaan äidissä. Isät lastensuojelu jättää rauhaan. Juoruaa muuten paljon siitää, millaista valtaa sukupuolten ajatellaan käyttävän vanhemmuudessa!! Isän kautta on hankala päästä perheeseen kiinni, koska isällä ei ole kuntien sosiaalityön ja lastensuojelun näkökulmasta merkitystä.

Kansalaiset haluttaisiin nähdä nimenomaan psykiatrisina, ei neurologisina potilaina. Psykiatria oikeuttanee ilmeisesti kovempaan vallankäyttöön, jota ei tarvitse perustella, kuten neurologiaa.

Tälläkään perheellä ei ole ollut mitään erityisiä sosiaalisia ongelmia, kuten vaikkapa lasten "oireilua" koulussa, kotona tai vapaa-ajalla. Niinpä sosiaalityö ja lastensuojelu joutuvat kyhäämään "diagnooseja". Silloin huudetaan psykiatriaa apuun.

Ei ole yllättävää, että lastensuojelutyössä lausunnot, joita psykologit jakavat, tuppaavat vääntyä samanlaiseksi ylettömäksi ja liioittelevaksi diagnosoinniksi, mikä on luettavissa sosiaalityöntekijöidenkin kirjoittamissa kirjauksista. Kun sosiaalityöntekijä on oikein härski, hän varustaa rohkeasti esimerkiksi jopa Kuopion oikeuspsykiatrian klinikan esitietojen tulvalla.

Ihmisiä, kuten pieniä lapsia, ei tarvitse enää sen jälkeen juurikaan tutkia. Diagnoosihan on jo valmis.

Sairaudesta ei enää rakenneta diagnoosia, vaan diagnoosia varten loihditaan sopiva sairaus.

Ilmiötä nimitetään iatrogeneeniseksi. Iatrogenesis on vielä tuntematon termi, mutta se yleistynee toimintatapana yhteiskunnan kehityksessä, jossa nojataan ns. "asiantuntija"valtaan.

Olen kirjoittanut perheen kohtalosta myös Tiinan eroperhe.netissä.

Erolapsesta tehdään näkymätön

2010-02-24T08:13:00.000+02:00

Lasten asema eroperheissä ja perheitä ympyröivissä suvuissa on todella kummallinen. Lapsi ei menetä vanhempien erotessa vain merkittävän osan vanhemmuudesta, aikuisen läsnäolosta, hoivasta ja huolenpidosta, joka on välttämätöntä hänen kasvunsa ja hyvinvoinnin kannalta.

Hän menettää myös asemansa perheensä ja sukujensa jäsenenä. Sanon perheensä siksi, että lapsi joutuu kärsimään siitä, että aina vähintään toinen vanhemmista on jossain etäällä. Kärsimys on henkisen lisäksi myös sosiaalista ja taloudellista.

Olen ollut jo kauan äärettömän huolestunut erolapsen sosiaalisesta asemasta. Lapselle aiheutettavia kärsimyksiä ei tarkastella juurikaan tästä näkökulmasta. Vaiettu ongelma, mutta silti ja ehkä juuri sen vuoksi siihen johtaa voimakas rakenteellisuus. On siis opittu toimimaan siten, että erolapsi syrjäytetään tarkoituksella; on ihan sopivaa pitää erolasta vähän huonompana.

Kohtalon täytyy olla ihmiselle traumaattinen.

Olen viime aikoina ollut pitkästä aikaa yhteydessä rakkaan, ihanan ystäväni kanssa. Hän on ollut parhaita ystäviäni miltei heti, kun häneen tutustuin yli kymmenen vuotta sitten. Hän on kiinnostava juttukumppani, älykäs ja näkemyksellinen. Hän osaa onkia parhaat ja viimeisimmät tiedot hyvin kapeastakin alasta.

Nyt meillä on ollut taas yhteinen tietoprojekti. Olemme perehtyneet kiinteistöbisnekseen. Puheenaiheeksi tuli myös hänen oma asunto-osakkeensa, keskellä kaupunkia, mukavassa talossa. Mies viihtyy siinä mainiosti. Hän on muuttanut siihen reilu vuosi sitten.

Olin hämmästyksestä ensin mykkänä, kun kuuntelin miten hän on asumisensa järjestänyt. Huoneisto ostettiin kuolinpesälle, jonka toinen osakas hän on. Ystävälläni on yksi lapsi, täysi-ikäinen tytär, johon hänellä on mielestäni oikeastaan lämmin suhde. Se ei kuitenkaan valitettavasti tarkoita sitä, että isä eli tämä ystäväni olisi ollut tyttärensä elämässä mukana, olisi ollut läsnä, saatavilla, lähellä.

Ystäväni kertoi suorastaan hieman ylpeillen, että kuolinpesän toinen osakas, eli ystäväni edesmenneen vaimon poika, perii koko huoneiston, kun ystäväni ymmärtää kuolla pois. Tytär jää perinnöttä. "Olen kertonut tyttärelleni, ettei hän saa mitään", ystäväni totesi minulle. Hän ehkä kokee, että on toiminut ajattelevaisesti, koska on varoittanut tytärtään.

Ystäväni maksaa huoneistosta itse yhtiövastikkeen. Asuminen on muuten "ilmaista".

Olen hyvin hämmästynyt. Kysyin ystävältäni, miksi hän ei siirrä osuuttaan kuolinpesästä suoraan tyttärelleen, yhden sukupolven yli. Tytär voisi lunastaa itselleen puolikkaan kuolinpesän toiselta osakkaalta eli edesmenneen vaimon pojalta. Pankkilainan hän maksaisi vuokralla, jonka hän saisi isältään.

Huoneisto on niin hyvässä kunnossa, ettei remontointiin tarvitse investoida. Sen sijaan putkiremontti tulee pian, joten tytär saisi vähentää verotuksessa putkiremontinkin aiheuttaman yhtiövastikkeen korotuksen.

Nykymallissa isä tulee maksaneeksi yhtiövastikkeessa putkiremontin edesmenneen vaimonsa äveriäälle juristipojalle.

Isi on valmis syömään lapsensa tulevaisuuden, jotta saa olla mieliksi ahnaalle kaverilleen.

Asianajajapojalle huoneisto ei olisi mikään menetys. Ystäväni kehuu mielellään juristipojan uralla, palkalla, omaisuudella ja saavutuksilla, jotka ovat aina olleet "ihmeellisiä, sensaatiomaisia". Poika lienee jo nyt miljonääri. Hän on sitä viimeistään silloin, kun hän ainoana lapsena perii yritysjohtajana työskennelleen isänsä.

Osuus huoneistosta olisi ainoa perintö, jonka ystäväni pystyy ainoalle lapselleen jättämään.

Soimasin ystävääni siitä, että hän on lojaalimpi vaimonsa pojalle kuin omalle tyttärelleen. Vaimon poika alkaa lähestyä keski-ikää ja on jo kaikin tavoin vakiintunut. Elämä on silkkaa juhlaa ja ilotulitusta. Vaatimattomissa oloissa kasvanut tytär puolestaan on vasta elämäntaipaleensa alussa, jonkin verran yli kaksikymmentävuotias.

Erolapset ovat näkymättömiä jopa omassa perheessään, suvussaan ja läheistensä silmissä. Jaksan aina hämmästellä sitä, että pahiten näitä lapsia ovat valmiita polkemaan ja syrjimään heidän omat vanhempansa.

Miksi ihmiset tyytyvät vain hymistelemään aikuiselle, kun hän raportoi onnettomuudesta, jonka hän aiheuttaa suojattomalle, lapselle? Luulen, että minä olen ensimmäinen, joka on nähnyt vaivaa muotoilla ihmetteleviä kysymyksiä ystävälleni.

Lapsuudenkodin traumat näyttävät periytyvän seuraavalle sukupolvelle. Ainakin vanhemmat ovat valmiita tekemään kaikkensa, että he saisivat siirrettyä traumansa, joita eivät ole itse rohjenneet ja halunneet käsitellä, sellaisenaan lastensa kannettavaksi.

Ystäväni oma lapsuus on ollut kipeä. Vanhemmat lienevät roikkuneet pitkään eron partaalla, mutta eivät ehtineet erota ennen kuin äiti kuoli.

Mahdollisesti myös upporikas juristipoika on kärsinyt vanhempiensa eron takia. En ole koskaan jutellut hänen elämästään, sillä ystäväni aloittaa puheenvuoronsa aina kuvailemalla kuinka upea ja häikäisevä hän tyyppi hän.

Vain vähäinen osa loistavasta julkisivustaan on se, että hän on puolustanut suomalaisia huippujohtajia sisäpiirikaupoista nostettuja syytteitä vastaan.

Juristipoika odottaa toiveikkaana, että ystäväni ymmärtäisi kuolla pois.

Huono laki joutaa roskiin

2010-02-18T11:49:00.000+02:00

Kyse on rakenteista, kun eroperheiden ongelmia ratkotaan. Ei yksittäisten ihmisten sieluntilasta. Olen konstruktivisti. Yksittäinen heikko ihminen heijastaa vallitsevia rakenteita - ja niiden virheitä, jos ilmiöiden rakenteellisuutta ei tunnisteta ja tunnusteta.

Olisi siis luotava (työ on aina rakentamista, ei sen odottelua, että vallitsevat olosuhteet ymmärtäisivät parantua) järjestelmä ja asetelma, että lapsi neuvottelee suoraan kummankin vanhemman kanssa erikseen eron jälkeisen elämän rakentamisesta. Lapsella on lasta edustava, lapsen etua ajava asiantuntija tukenaan.

Huoltoneuvottelu on päämäärätietoisesti ja selkeästi irrotettava parisuhteesta.

Parisuhde on ihana, nautinnollinen asia, johon kuitenkaan lapsi ei ole osallinen - eikä varsinkaan syyllinen. Lapsella ei ole parisuhdetta.

Mielestäni Yhden Vanhemman Perheiden liitto voisi alkaa ajaa tällaista uudistusta, joka olisi tosiasiassa asenteellinen vallankumous, vaikka se ei johtaisikaan mihinkään. On tärkeää tällä tavoin nostaa ongelmat esiin, konkretisoida eli rajata ja muotoilla se, mistä lapsemme kärsivät. Puhuminen, informaatio, on tärkeää.

Tämä minun lakiehdotukseni, minun oma Lex, olisi ehkä suurin yksittäinen korjaustoimenpide joka isän asemaan vanhempana on Suomessa tehty. En ole tässä asiassa vaatimaton. Mikään muu yksittäinen muutos tai kehityskulku ei ole korjannut miehen asemaa paremmaksi yhtä suurella harppauksella kuin tämä.

Lakiehdotukseni johtaisi väistämättä muihinkin parannuksiin, kuten siihen, että yhteiskunta ryhtyisi tukemaan vuoroasumista. Kehityshän etenee aina näin. Yksi uudistus toimii toisen pohjana.

Miksi olen jo aikoja sitten päätynyt ehdottamaan tällaista lainmuutosta? Olen kirjoittanut ideastani julkisuudessa jo vuosikausia.

On tarkasteltava sitä reittiä, jonka päätepiste on se, että mies ja nainen ryhtyvät keskenään, parisuhteensa rauhassa ja hiljaisuudessa eli ihmissuhteeseensa eristyneinä päättämään lapsensa huoltoasioista (huoltajuus, asuminen, elatusmaksu, tapaamiset etävanhemman kanssa). Tämä asetelma on se, jossa lapsen oikeuksia (ihmisenä, kansalaisena, alaikäisenä joka tarvitsee lain mukaan erityistä suojaa, jne...) härskeimmin poljetaan.

Naisen ja miehen välinen ihmissuhde ei saisi olla läheskään nykyisen kaltainen mahtitekijä. Nykyisessä sopimiskäytännössä tämä isän ja äidin välinen parisuhde sanelee kaiken, siitä riippuu oikeastaan lapsen eli ihmisen koko elämä. Ollaan rehellisiä tässä kysymyksessä; huonot huoltosopimukset tuhoavat lasten ja nuorten elämän. Sitä tapahtuu koko ajan. Ero ja ennen kaikkea vääristyneiden rakenteiden mukaiset neuvotteluasetelmat murskaavat yhteiskunnan heikoimpia ja avuttomimpia.

Huonosti järjestetty eron jälkeinen perhe-elämä on myös eräs suurimpia sosiaalisten ongelmien aiheuttajia.

Tilastollisesti tuo selvää. "Ero" - siis se, miten eroaminen Suomessa hoidetaan - tuottaa aivan hirvittävästi sosiaalisia ja henkisiä ongelmia. Ja ne ongelmat näkyvät laajasti ja suoraan lapsen elämänpiirissä. Joka arkipäivä. Ja pyhä.

Niistä eivät kärsi yksin lapsi ja hänen lähivanhempansa yksin omassa kotona, vaan ero-ongelmat tuntuvat päiväkodissa, koulussa, niitä tuntevat perheen läheiset ja lapsen molempien vanhempien suvut... Oikeastaan suuri määrä ihmisiä joutuu kohtaamaan sen hädän, jossa lapsi elää.

Voi olla, että yksi ero tuottaa aina kymmeniä sijaiskärsijöitä.

Olen kirjoittanut tästä neuvotteluasetelmaa ja kaikkea vanhemmuutta laajasti uudistavasta ideastani Tiina Kaarelan eroperhe.netissä, jossa Yhden Vanhemman Perheiden liiton puheenjohtaja Bodil Rosengren käynnisti uudistamisideoista keskustelun.

Lastensuojelu on poliittista

2010-02-15T08:08:00.000+02:00

Eräs tiukka asianajaja, joka työskentelee lastensuojelun kohteeksi joutuneiden perheiden puolella, ehdotti minulle, että luepa Panu Pulman kirjaa Suljetut ovet (SKS, 2006).

Kirjassa Pulma kertoo, kuinka lastensuojelua käytettiin vielä muutamia vuosikymmeniä sitten mustalaisten poliittisen ajojahdin työkaluna. Lastensuojelun avulla yhteiskunta koetti murskata vanhemmat ja muokata mustalaislapsista poliittisen ihanteen mukaisia kansalaisia.

Lastensuojelua käytetään nykyäänkin poliittisesti, erilaisia kansanryhmiä vastaan. Tällainen ihmisten luokittelu taas perustuu mielikuviin ja asenteellisuuteen; sosiaalityössä, lastensuojelussa, koulussa tai lasten päivähoidossa ei tarvitse olla mitään faktaa perustana, kun viranomaiset luokittelevat perhettä ja sen jäseniä.

Mustalaisten kokemukset kuvaavat mielestäni hyvin sitä, mitä voidaan tunnistaa myös nykyisestä lastensuojelusta.

Pulma on muuten kirjoittanut myös Suomen lastensuojelun historian (Lastensuojelun keskusliitto 1987), yhdessä Oiva Turpeisen kanssa. Satuin ostamaan suuren teoksen jo vuosia sitten kirjaston poistomyynnistä. Olen onnitellut itseäni nyt jälkeenpäin löydöstäni.

Tärkeä väline romanien ajojahdissa ja ruoskinnassa oli pahamaineinen Mustalaislähetys. Siitä kirjoitettiin myös Vantaan Laurissa syyskuussa 2009.

"Lastenkodeista ja työsiirtoloista muodostui 1948 Suomen Mustalaislähetyksen uuden ohjelman ydin. Ohjelmaa ryhdyttiin ajamaan laajalla kampanjalla, johon sisältyi toistuvia eduskunta-aloitteita, tehokasta lehdistöpropagandaa sekä sosiaaliministeriön tuella käynnistetty lastenkodin perustamishanke, jonka tärkeäksi kivijalaksi muodostui Helsingin kaupungin sitoutuminen lastenkotipaikkojen varaamiseen ja lainoitukseen. Ohjelmaa perusteltiin yhä enemmän romanien yhteiskunnalle aiheuttamalla taloudellisella taakalla, jota lisääntynyt rikollisuus oli omiaan kasvattamaan." (s.164)

"Lastenkotien käyttökelpoisuus romanipolitiikan välikappaleena oli oivallinen: lastenkodit saivat valtionapua ja lastensuojelulaki tarjosi tehokkaan välineen hädänalaisten romanilasten huostaanottamiselle.

Lasten pelastaminen ei tähdännyt vain pelastamiseen sosiaalisesta, erityisesti asumiskurjuudesta, vaan pidemmälle, sisälähetyshengessä toteutettuun pelastamiseen 'normaalielämän tapaan', yhteiskuntakelpoisuuteen. Elämäntavasta muodostui jatkossa romanipolitiikan avainkäsite." (s. 165)

Vuonna 1956 perustettu Mustalaisasiain neuvottelukunta kääntyi ensi töikseen Mustalaislähetyksen harjoittamaa rasismia ja sortoa vastaan. Se halusi tehostaa romanien henkikirjoitusta ja muuttaa kuntien sosiaalitoimen politiikkaa.

"Kunnissa oli nimittäin tulkittu 'uutta suuntaa' siten, että lastenkoteihin sijoitettujen lasten hoitomaksuja ryhdyttiin perimään vanhemmilta, jotka taas maksukyvyttömyyden vuoksi uhattiin panna työlaitoksiin korvaamaan hoitomaksut työllä. Tilanne aiheutti kireyttä, koska romanit tulkitsivat tilanteen pakkovaltana, jossa 'lapset otettiin pois ja vanhemmat pantiin vankilaan'. Sosiaaliministeriö lähettikin 1958 kunnille kiertokirjeen, jossa kuntia kehotettiin varovaisuuteen työlaitosuhan käyttämisessä." (ss. 176-177)

Olen julkaissut tämän kirjoitukseni aiemmin Tiina Kaarelan eroperhe.netissä lasten huostaanottoja käsittelevässä ketjussa. Tämä teksti löytyy ketjun viimeiseltä sivulta.

Lähde: Panu Pulma: Suljetut ovet. Pohjoismaiden romanipolitiikka 1500-luvulta EU-aikaan. SKS, 2006)

Sossun sepustuksiin ei saa koskea

2010-02-10T15:21:00.000+02:00

Olen kirjoittanut viime aikoina siitä, että hyvä lukea omat asiakaspaperit, joita sosiaaliosaston virkamiehet kuntalaisista kirjailevat. Aivan samoin kannattaa joskus luoda silmäys myös terveyspapareihin, joita jokainen lääkärissä ja neuvolassa käynti tuottaa.

Lääkäritkin saattavat olla joskus painotuksissaan ja huomioissaan suorastaan hupaisia.

Lisäksi asiassa on aina hyvin vakava puolensa. Kansalaisia hallinnoidaan nimenomaan kirjallisen tiedon avulla.

Palautan nyt ihmiset maanpinnalle, ettei jää asiakaspapereiden lukemisen tärkeydestä liian ruusuista kuvaa.

Eräs ystäväni matkusti maanantaina tapaamaan lastensuojelussa, perheiden puolustajana, työskentelevää kuuluisaa huippuasianajajaa. Ystäväni lapsi ei ole huostaanotettuna, mutta hän halusi kysellä voisiko aloittaa oikeustaistelua asiakapapereista löytyvien perättömien väittämien takia.

Ongelmallisinta aineistoa asiakaspapereissa ovat etupäässä asiakaskertomukset, joita kirjoittavat esimerkiksi sosiaalityöntekijät. Niiden tyylilaji on vapaa, ja niitä tuotetaan tajunnanvirtatekniikalla, jossa tärkeää on looginen, yhdenmukainen kertomus.

Kirjoittaja pyrkii välttämään häiritseviä ristiriitaisuuksia, joten hän tulee selostaneeksi asiakkaan asian nimenomaan sosiaalityön näkökulmasta ja koneiston eduksi. Se on vallankäyttöä, joka kirjalliseen asuun puettuun tapausselostukseen liittyy.

Jos sattuisi, että sosiaalityöntekijät näkisivät tilaisuutensa koittaneen ja sieppaisivat taaperon kiireellisesti huostaan, olisi ystävälläni asiakaspapereidensa vuoksi todella hankala saada lastaan enää ikinä lastensuojelulaitoksesta ulos.

Huostaanotettujen lasten hoito kodin ulkopuolella maksaa muuten 600 miljoonaa euroa vuodessa. Se on tajuttoman iso luku. Nuorista, jotka vapautuvat täysi-iän lähestyessä laitoksista ja perhekodeista normaaliin elämään, pääsee mukaan työelämään enää vain viidennes eli 20 prosenttia.

Jossain on jotain pahasti vialla.

Tv-1:n MOT-ohjelmassa maanantai-iltana todettiin, että maahanmuuttajille suoraan käteen maksettava sosiaaliturva maksaa vajaa 300 miljoonaa euroa vuodessa.

Motissa todettiin tarkalleen ottaen näin:

"Se tiedetään, että maahanmuuttajien toimeentulotuki, asumistuki ja työttömyyskorvaukset maksavat yhteensä lähes 300 miljoonaa euroa ja voidaan laskea, että ulkomaalaisväestön nauttimiin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluksiin kuluu runsaat 200 miljoonaa vuodessa."

Puoluejohtaja Päivi Räsänen (kd) on luvannut parantaa vanhustenhoidon kuntoon 100-200 miljoonalla eurolla.

Lapsikaupassa liikkuu paljon rahaa Suomessa ja siinä taotaan suuria voittoja. Sinne tarvitaan koko ajan uutta ainesta pataan. Lastensuojelubisnes on myös laajeneva, kasvava ala.

Ystäväni oli juristin vastaanotolla käydessään puhunut, että hän aikoo vielä korjata omat paperinsa eli esittää niihin muutosvaatimuksia. Asianajaja oli todennut, että sepä olisikin ensimmäinen tapaus Suomessa, kun kuntalainen saa lastensuojelua koskevia asiakaspapereihinsa muutoksia!

Jos sosiaalityöntekijä, perhetyöntekijä, koulu, päiväkoti, perheneuvola tai vaikkapa terveyskeskuspsykologi väittää lapsesta tai hänen perheestään jotain, joka voidaan luokitella lastensuojeluksi, se on koskematon ja muuttumaton, kiveen hakattu totuus.

Edes kuntalaisen kirjoittamia oikaisuvaatimuksia ei säilytettäne asiakaspapereiden yhteydessä, vaikka se ei enää vaatisi hallinnolta muuta kuin papereiden arkistoimista.

En siis yhtään ihmettele sitä, että mahdollisuus tarkastaa omat asiakaspaperit on niin vaiettu asia Suomessa, vaikka se on kunnallishallinnon kontrollin ja kansalaisaktiivisuuden ehdotonta ydintä.

Asiakaspaperit ovat tärkein työväline, joiden kanssa sosiaalityötä tehdään. Kysehän on ensisijaisesti hallinnon toteuttamisesta, eikä puhtaasti auttamisesta. Oikeastaan mitään sellaista työvaihetta ei voida edes suunnitella ja suorittaa, jos virkamies ei pysty sitä kirjaamaan.

Niinpä sosiaalityössä on myös sellaisia "suorituksia", joista kuntalaisen kannattaa vaatia kirjaukset, jos ne - hämmästyttävää kyllä - toisinaan puuttuvat kokonaan, eli kyseiset operaatiot jäävät vain viittauksiksi. "Viittaaminen", eli ilmaan ammuskelu, onkin kätevää sosiaalihallinnon kannalta. Voi antaa ymmärtää kaikenlaista, mutta kirjallinen fakta asiasta puuttuu.

Naista saarretaan äitiyteen

2010-02-07T21:37:00.002+02:00

Onko nainen nykyään vapaampi kuin vuosikymmeniä sitten? Tai vuosisata sitten? - Yllättävää kyllä, ei ole.

Voi olla hämmästyttävää todeta, että nainen ei ole ehkä koskaan ollut niin sidottu äitiyteen ja kotiin eli intiimiin sfääriin kuin nyt, jälkiteollisessa yhteiskunnassa.

Se johtuu siitä, että aiemmin naisella ei ole ollut mahdollisuutta omistautua edes äitiydelle, puhumattakaan siitä, että hän olisi menneinä aikoina liihotellut kodinhengettärenä.

Suomalaisen naisen on pitänyt tehdä uupumukseen saakka työtä eli hankkia ruokaa; aikaa ei ole jäänyt esimerkiksi lapsille, perheelle ja kodille. Talonpoikainen nainen ei elänyt kodille, vaan työlle. Hän oli välttämätön työhevonen. (Helsti, 2000)

Helstin mukaan suomalaisessa agraarikulttuurissa ei ole sellaista äitiyskulttia, jossa nainen olisi saanut statusta pelkällä synnyttämisellä ja lapsenhoidolla. "Ylipäänsä naisten ei ollut mahdollista omistautua pelkästään reproduktiolle." (Helsti, 2000, 175)

Teollisessa yhteiskunnassa naiset lähtivät kotoa raskaisiin teollisuuden töihin. Kotirouvakulttuuri ei ole koskaan juurtunut Suomeen. Tehtaat tarjosivat naisille paljon työpaikkoja. Elettiin aikakautta, jolloin julkinen sfääri ja kansalaisuus voimistuivat.

Nykyisessä jälkiteollisessa yhteiskunnassa intiimi sfääri on voimistunut. Sille on annettu kuin itsestään selviä tehtäviä, joita kukaan ei näytä kaipaavan osaksi julkista kenttää. Intiimi sfääri nielaisee naisen ja hänen vapautumispyrkimyksensä. Työhevosta ei tarvita enää. Äitiydestä on tullut naisen rooli ja määrittäjä. Äitiys puskee naisen piiloon intiimiin sfääriin ja heikentää naisen kansalaisuutta.

Jälkiteollisessa yhteiskunnassa perhe on yhä yksityisempi asia, mikä monella tavalla vaurioittaa lasten oikeuksia.

Agraarissa yhteisössä naisen arvo mitattiin työkyvyn eli suoritusten mukaan. (Helsti, 2000). Nyky-yhteiskunassa naisella on lupa olemiseen. Hän esittää naista. Erotiikan toiminnallisuus on muuttunut seksuaalisuuden korostamiseksi, jossa etsitään olotilaa. Erotiikalla voi pelata sosiaalisten suhteiden verkostossa, mutta se on kutistunut seksiksi, kahden väliseksi orgasmien vaihtokaupaksi.

"In the last four generations, physical love has been redefined, from terms of eroticism to terms of sexuality. Victorian eroticism involved social relationships, sexuality involves personal identity. Eroticism meant that sexual expression transpired through actions - of choice, repression, interaction. Sexuality is not an action but a state of being, in which the physical act of love follows almost a passive consequence, a natural result, of people feeling intimate with each other." (Sennett, 1977, 7)

Intiimiys, ihmisen yksityinen kokemus, on nykyään todellisuuden mittari. Se rakentaa tietä narsismille, jotta se voi tunkeutua kaikkialle ihmisten välisiin suhteisiin. Ihmiset käyvät vaihtokauppaa paljastelemalla vuorotellen “sisintään” eli tuntemuksiaan. Ihminen myy “aitouttaan”.

"Why should efforts at sexual freedom, so well meant in spirit, end as insoluble, magical puzzles of self? In a society where intimate feeling is an all-purpose standard of reality, experience is organized in two forms which lead to this unintented destructiveness. In such a society, the basic human energies of narcissism are so mobilized that they enter systematically and perversely into human relationships. In such a society, the test of whether people are being authentic and “straight” with each other is a peculiar standard of market exhange in intimate relations." (Sennett, 1977,
8)

Äitiyden roolin vahvuutta voidaan naisessa mitata sen mukaan, kuinka “aidosti” ja “täydellä sydämellä” hän tehtäväänsä suorittaa. Äitiyden esittämisestä tulee tärkeää. Äitiys vahvistaa otettaan naisessa, jollei samaan aikaan vahvisteta kansalaisen asemaa julkisessa sfäärissä.

Lähteet:
Helsti, Hilkka: Kotisynnytysten aikaan. Etnologinen tutkimus äitiyden ja äitiysvalistuksen konflikteista. SKS, 2000.

Sennett, Richard: The Fall of Public Man. On the Social Psychology of Capitalism. Vintage Books, 1977.